Nyt sitten tuli tauko tähänkin hommaan. Olin Heramaanjärvella Laurin ja Pekan kanssa, ja viimeisen sukellukseni jälkeen alkoi keuhkoista tulla verta. Sitä tuli sen verran, että voi puhua puhtaasti verestä. Jos kesällä Asikkalassa liman seassa oli verta, niin nyt ei veren seassa ollut limaa. Menen keskiviikkona lääkäriin asiasta, jos siitä vaikka olisi jotain iloa.
Jos nyt viime viikon perjantainakin verta tuli, niin se oli kyllä työn ja tuskan takana silloin. Tuolloin sai punaisen värin eteen yskiä kunnolla. Nyt ei tarvinnut kuin röhiä ulospäin niin jo vain sai syljeskellä. Rantaan oli matkaa parisataa metriä, mutta sain kyllä uitua hyvin. Itse asiassa säikähdin kovasti, ja fiilis laski ihan nollaan heti. Piti päästä nopeasti pois vedestä.
Netistä kun asiaa tutkiin, huomaa nopeasti, että ilmiö on kuitenkin yleinen. Rentouden puute saattaisi olla merkittävä tekijä. Kun keuhkot ovat jäännöstilavuudessa tai lähellä sitä, äkkinäiset liikkeet voivat aiheuttaa alipainetta, jolloin jotain voi mennä rikki. Toinen iso juttu voisi olla siinä, että olen edennyt nopeasti. Kolmantena seikkana voitaneen esittää mahdolliset ongelmat paineentasauksessa. Ei kuitenkaan siinä, saako ilmaa korviin vai ei, vaan siinä miten ilman saa suuhunsa.
Jos nyt kuitenkin mietin, mitä eilisessä sukelluksessa tapahtui. Tein ensin pari lämppäriä pariinkymmeneen metriin. Sitten yhden 26 metrisen, jonka jälkeen kävin pohjassa eli reilussa 29 metrissä. Neljä sukellusta pohjalla siis. Sitten tein viidennen, joka jäi viimeiseksi. En nähnyt pohjapainoja ja muutenkin taisin arvioida syvyyteni väärin, joten tömähdin järven pohjaan pääedellä. Pohja ei onneksi ollut kova, vaan paksun liejun peittämä. Tässä taisin hätääntyä, kun säikähdin, mitä tapahtui.
Pitää huomioida, että olin jo kerran käynyt pohjalla, joten pelkästä syvyydestä vuodon aiheuttajana ei voi olla kyse. En pysty puhtaasti muistamaan, teinkö äkkinäisiä liikkeitä osuttuani pohjaan, mutta tämä saattaisi olla luultavaa. Ensin tietenkin piti nostaa pää mudasta ylös ja pyrkiä kääntymään pintaa kohti. Sen muista, että kääntyessäni jouduin muutaman kerran potkaisemaan, jotta sain mutaan puolittain uponneen mononi irti pohjasta. Olen pikku hiljaa kallistumassa sille kannalle, että tässä tilanteessa en pystynyt olemaan rentona, vaan jännitin rintakehää tai palleaa. Pitäisi pysyä rentona, tapahtui mitä tahansa.
Kun keväällä ja kesällä sukelsin ensimmäisiä kertoja, rajat tulivat vastaan rintakehän joustamattomuuden kautta. En kyennyt menemään tiettyä syvyyttä syvemmälle, koska rintalastan kohdalta alkoi puristaa. Kolmenkymmenen metrin syvyydessä ei enää purista ollenkaan. Voisiko ongelmaa olla myös paineentasaustekniikassa. Jos oikein muistelen niin saan kyllä aikaiseksi sellaisen mielikuva, jossa ilman saamiseksi suuhun käytin noin 25 metrissä hieman palleaa. Se saattaisi osaltaa selittää.
Nyt on pakko pitää pari viikkoa huilia syvyyshommista, ja käydä lääkärissä. Jatkossa täytyy lähteä puhtaalta pöydältä liikenteeseen. Täytyy unohtaa, kuinka syvällä on käynyt, ja keskittyä tekemään rentoja sukelluksia. Pitää myös miettiä, missä pitäisin käsiäni sukelluksen aikana. Alas mennesä toinen on nenässä kiinni, mutta pitäisikö toista kyljen vieressä vai laittaisiko sen eteen. Ylös tullessani olen nostanut molemmat kädet eteen, sillä niin pääsee parhaiten tulemaan. Mutta kärsiikö rentous siitä, kun kädet nostaa ylös? Tehdessäni Simon vanhalla puvulla ja sterkoilla, kädet olivat liikkumatta koko suorituksen ajan. Jalat tekivät työn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti