30.8.2006 Mieli

Viime viikolla tulin pähkäilleeksi allastreenien huonoa sujumista. No huonoa ja huonoa jos yksi treeni menee edes vähän käteen, mutta muuten kulkee kuin unelma. Anyways.

Uusi ohjelma on aina vaikea paperilla, kun sen saa uutena eteensä. Altaassakin se yleensä tuntuu vaikealta, mutta kun tietää pystyvänsä niin silloin harjoituksen pystyy tekemään. Joskus se ei kuitenkaan onnistu. Henkinen kehitys on sitä hitaampaa sorttia kuin fyysinen eikä se aina pysy perässä. Vaikka kunto olisi kohdallaan ja fyysiset edellytykset olisi tehdä vaikka mitä, saattaa temput jäädä tekemättä vain ja ainoastaan siksi, että ei usko pystyvänsä.

Viime viikolla taisi olla monta asiaa mielessä. Pelotti jonkin verran. Mitä jos en pystykään hanskaamaan tilannetta täysin? Bläkäreitä ei ole kiva vetää, se on faktaa, mutta liika varominen on varma keino jumittaa paikallaan. Ei ole kovin hyviä edellytyksiä vetää treeniä kunnolla, jos alkaa 50 metrin jälkeen miettiä, tulikohan ylihengitettyä ennen lähtöä. Aamulla oli pirun kylmä olo; olenkohan vähän nuhassa tai jotain.

Okei. Viime viikolla ohjelmassa oli uintien (4 x 800m monolla) välissä 4 x 100m sukellukset. Kaksi noista jäi reiluun 75 metriin ihan vain siksi, että pelotti. Järjellä asian voi kyllä selvittää ettei sukelluksissa todellakaan ollut mitään ongelmia ihan vain silläkin, että kahdesti onnistui ihan hyvin. Uusi ohjelma, uudet kujeet, uusi epäilys. Joka kerta joutuu voittamaan itsensä. Ja toisaalta, onhan noihin jo aika hyvin tottunut ja tullut rutiinia.

Myönnän kyllä sen, että treeneissä menee välillä vähän kovaa. Kun menee oikein kovaa, on nollaaminen myös vaikeampaa. Viime tiistain treeni oli erittäin hyvä. Se oli vaativa, mutta tein sen silti ja vieläpä hyvin. Iso vaihde jää päälle. Seuraavankin treenin on mentävä hyvin. Ehkäpä viime torstaina olisi ollut syytä istua hetki rauhassa altaan reunalla ja pulahtaa altaaseen ja käyttää alkuverra ihan fiilistelyyn. Tämän viikon tiistaina toimin juuri näin. Kiire pois. Stressi pois. Rentous tilalle. Altaassa pitää olla kivaa. Torstaina ei ollut. Torstaina oli suoritusmoodi päällä. Tämän viikon tiistaina aloitin puhtaalta pöydältä ja voi että oli hauskempaa, rennompaa ja muutenkin kehittävämpää.

28.8.2006 Zen (?)

Lauantaina mentiin taas Kinisselälle Asikkalaan sukeltamaan. Sukeltaminen oli kivaa. Kaikki henkiset lukot tuntuvat jääneen Rappukallion pimeisiin syvyyksiin ja se jos jokin on hyvä asia. Suurimmat ongelmat minulla on tähän asti olleet henkisiä. Lasken myös paineentasauksen siihen, mutta osittain vain. Iso mörkö on ollut pohjaan törmäämisen pelko. Taitaa muuten olla aika tarkalleen vuosi tuosta ikävästä onnettomuudesta. Veren yskimisen takia olen myös pelännyt keuhkojeni puolesta ja siksi ollut erittäin varovainen. Kolmas iso juttu on ollut metrimääräinen ajattelu ja turha murehtiminen, että pääseekö jostain syvyydestä enää takaisin pintaan.

Sukeltaminen on juuri nyt niin mukavaa ja rentoa ettei paremmasta voisi oikeastaan enää unelmoidakaan. Tiedän että rajani asettuvat paineentasauksen ongelmiin. Fyysisesti constant weight suoritus on minulle kevyttä kamaa. Fysiikka kestää, voin tehdä mitä huvittaa. Apnean puolesta ei ole ongelmia, aikaa riittäisi hitaampiinkin sukelluksiin. Toisaalta mitäpä sitä hidastelemaan, jos vauhti tuntuu sopivalta. Ainoa rajoittava tekijä on siis paineentasaus. Sekään ei ole ongelma, sillä tuntuu että olen vihdoinkin saanut sen toimimaan.

Paineentasaus on henkinen juttu – osittain. Vaikka se on tekninen ja harjoittelua vaativa suoritus, on sen tekeminen syvällä vaikeaa ellei ole henkisesti kypsä siihen. Jotta pystyy ottamaan ilmaa suuhun paineentasausta varten, täytyy saavuttaa riittävän rentous, jotta keuhkot voivat rauhassa painua kasaan eikä mikään jännite ole sitä estämässä.

Tekniikoitahan on monia paineentasauksen tekemiseen. Suurin kysymys on siinä, miten saadaan ilmaa suuhun jäännöstilavuuden saavuttamisen jälkeen. Suuntäyttö on eräs tapa ja josta kirjoitinkin Rappukallion leirin jälkeen. Olen sitä käyttänyt kolmesti tuon jälkeen ja joka ikinen kerta sössinyt sen kunnolla nielaisemalla ilmat viimeisen täytön jälkeen. Kaksi kertaa olen sössimisen jälkeen jatkanut eniten harjoittelemallani tavalla eli ”pumppaamalla” ilmaa suuhun pakkaamalla negatiivisesti. Yllätyksekseni se on toiminut syvälläkin. Enkä ole pakannut.

Kun kirjoitin Rappukallion jälkeen suuntäytöstä ja käsien asennosta, en ollut varma kummalla oli suurempi merkitys rentouden löytämisen kannalta. Nyt olen asiaa tutkinut ja tullut siihen tulokseen, että käsien asento on ratkaiseva tekijä. Yläselkä, hartiat ja rinta on vain niin tuhottoman paljon helpompi rentouttaa ja pitää rentona kun tuo kädet sivulle eikä pidä niitä edessä.

Suuntäyttö on ihan ok menetelmä sekin, mutta olen nyt kolmesti huomannut siinä yhden vaaratekijän lisää. Kun olen nielaissut ilmat vahingossa niin on samalla tehnyt mieli tehdä jotain ylimääräistä pallealla. Onneksi sain hillittyä mielitekoni. Tottakai tästäkin voisi päästä harjoittelemalla eteenpäin, mutta en näe tällä hetkellä tarpeelliseksi lähteä kokeilemaan fillejä, kun negatiivinen pakkaus onnistuu hyvin ja olen sen turvalliseksi tavaksi todennut.

Toisaalta asiaa voidaan ajatella ilman määrällä. Kimmon yllyttämänä mittasin paljonko vettä mahtuu suuhun, tarkoituksenani tutkia paljonko ilmaa saadaan käyttöön mouthfillillä. Sitä mahtui reilu desi. Luulisin että negatiivisesti pakkaamalla ilmaa saadaan enemmän irti. Yhden baarin paineessa sitä kuulemma saa pumpattua litran verran pihalla, joten kympissä irtoaa ½ litraa, 30 metrissä 2,5 dl ja 60 metrissä 1,25 dl. Laskinko oikein?

Koska paineentasaus tekniseltä puoleltaan onnistuu myös ilman käsiä, kannattaa sekin hyödyntää. Vaikka rentouden takia kädet onkin tuotava alas jossain vaiheessa, tuntuu alaspäin meneminen niin paljon mukavammalta kun sinne saa mennä kädet edessä, kuin dynaa tekemällä. Lauantain syvimmän sukellukseni datasta näkyykin hyvin käsien laskeminen noin 35 metrin kohdalla.

Tuo oli neljäs sukellukseni. Köysi laitettiin 50 metriin ja alhaalla oli valot päällä. Kuten aiemmin kirjoitin kokeilin tehdä fillin jossain 35 jälkeen mutta kun se ei onnistunut jatkoin negatiivisella. Vajosin alas ja jossain vaiheessa valo alkoi kajastaa ja kuvittelin olevani vielä kaukana pleitistä. Sitten tajusin katsovani lamppua kymmenen sentin päästä. Hetki jolloin tajusin päässeeni pohjalle oli hieno. Matka ylös oli fiilistelyä; mahtava olo, onnistumisen riemu. Olin onnistunut jo siinä vaiheessa, kun pääsin pleitille sillä tiesin edelleen pääseväni ylös vaikka mistä.

Turvasukeltajat kummastelivat, miksi tulin niin lujaa ylös, mutta tuo vauhti on juuri minulle sopiva. Mennessäni alas unohduin potkimaan aika syvälle, mikä selittää nopeutta myös.

24.8.2006 Mikä on kun ei uskalla?

Kyllä oli sitten niin ihme treeni. Ohjelmassa oli neljä satasen sukellusta uintien seassa, mutta ne vain pelottivat ihan kamalasti. Ei vaan uskaltanut tehdä kaikkia. Ensimmäisessä satasessa tein klassisen paniikkipintautumisen 75 metrissä. Siis sellaisen että kaikki usko jatkamiseen katoaa eikä siihen ollut edes mitään tahtoa. Pintaan vain ja päädystä kiinni. Toisen yrityksen sain tehtyä loppuun samoin kuin neljännen. Kolmas jäi puolestaan vajaaksi.

75 metriä on sellainen mitta minkä menee vaikka takaperin puukengät jalassa. Kaikki sen yli tuntuu olevan vaikeaa. Vaikka kesän treenien mittaan sietokykyä pitemmille onkin tullut reilusti lisää, ei niistä silti ole tullut liian helppoja. Satanen on aina satanen vaikka sen kuinka järkeilisi helpoksi palaksi. Piru vie numerot ja tasaluvut.

Tänään ei ollut hyvä päivä ja siltä tuntui jo aamulla ennen treeniä. Se ei voi kuitenkaan olla mikään syy sillä joskus on käynyt, että etukäteen huonoksi tuomittuna päivänä on kulkenut paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiistaina taisi käydä vähän sen suuntaisesti kun olin syönyt edellisenä päivänä mitä sattuu ja nesteytys tuntui olevan vähän siellä sun täällä, mutta niin vain kulki hyvin.

Heti lämppäreissä oli outo tärinä päällä. Rauhallisen ja rennon menon löytäminen oli kiven alla. Tuntui kuumalta mutta silti oli kylmä. Itseasiassa lyhyenkin palautumisen aikana uinnin jälkeen alkoi vesi tuntua viileältä. Treenejä ei kuitenkaan voi tehdä pelkän fiiliksen mukaan sillä silloin tulee löysäiltyä liikaa. Subjektiivinen kokemus on huono mittari harjoituksen kovuudesta. Kyllä se aina menee, mutta joskus vain tuntuu pahemmalta.

Kuitenkin ongelma taisi olla taas kotelon puolella. Kun tajusin etten ole ihan täydessä iskussa, aloin varoa enemmän. Vaikka suorituskyky ei varmasti ollut laskenut niin oli pakko ottaa varovaisemmin. Varsinkin kolmannessa sukelluksessa joka jäi 80 metriin tulin pintaan, kun aloin miettiä liikaa maallisia murheita. Keskeytin varmuuden vuoksi, kun ryhdyin miettimään, olinko hengitellyt vähän liikaa ennen lähtöä. Samoin aloin varoa pientä vilua, joka alkoi tuntua yllättävän nopeasti.

Täytyy varmaan ottaa kurinpitomenetelmät mukaan harjoitteluun: jos jättää jotain kesken niin harjoitus aloitetaan alusta - siis kokonaan alusta lämppäreineen. Luulisi huvittavan tehdä sen mitä pitää kun ei uskaltaisi tulla pintaan liian aikaisin :)

20.8.2006 Pimiää touhua

CWT 45m!!

Tein pienen päiväretken Asikkalaan Jyrin ja Eeron kanssa. Lähtiessäni aamulla 7:41 Seinäjoen asemalta mielessä kieltämättä käväisi ajatus koko touhun järkevyydestä. Junamatkaan Lahteen ja takaisin uppoasi vähintään 6½ tuntia ja mahdollisesti vähän enemmänkin. Ei kuitenkaan ole olemassa parempaa ja hauskempaa tekemistä kuin sukeltaminen, joten ajatukset katosivat nopeasti päästä.

Sain viikolla köyden vihdoinkin merkittyä, joten sitä piti testata. Aluksi köysi laskettiin 50 metriin, mutta koska kukaan ei sinne asti aikonut mennä, hinattiin se 45 metriin. Tavoitteeni oli olla sukeltamatta tuota syvemmälle.

Tein muutaman frc-lämppärin ja olin aikeissa jatkaa vähän syvemmillä. Otin arviolta 3/4 keuhkoihin tai jotain sinne päin ja sanoin meneväni pariin kymppiin. Pinnalla katsoin mittaria joka näytti kolmea kymppiä. Ei oikein enää huvittanut lämmitellä.

Lähdin tekemään 35-45 metriä syvää sukellusta. Alkumatkan menin kädet edellä ja otin ilmaa suuhun koko ajan. Noin 18-20 metrissä laskin kädet sivulle helpottaakseni rentoutumista, mutta jatkoin edelleen ilman pumppamista. Kun pumppaus alkoi vaikeutua otin suuntäytön ja jatkoin sillä aina 42 metriin asti, missä totesin ettei ilma riitä pleitille.

Sukellus oli niin helppo ja mukava, että oli pakko koettaa uudestaan heti perään. Menin samalla tavalla kuin edellisessä sukelluksessani, mutta tällä kertaa onnistuin sössimään suuntäytön kahdesti. Ensimmäisen täytön jälkeen onnistuin nielaisemaan melkein kaikki ilmat ja jouduin tekemään vielä varatäytön, mikä sekään ei riittänyt kuin arviolta 40 metriin asti. Kokeilin ottaa negatiivisella pakkauksella ilmaa suuhuni ja yllätys, yllätys; se toimi. Aikaa kului 1:27, josta suurin osa alaspäin mennessäni. Ylöstuleminen on nopeaa.

Viikko sitten mietiskelin käsien asennon ja mouthfillin vaikutuksia. Tämän päivän sukellusten perusteella uskaltaisin sanoa käsien asennon olevan tärkeämpi kuin suuntäyttötekniikka. Tänään otin kädet pois edestä ja rentoutin yläruumiin kunnolla. Samalla epäonnistuin suuntäytössä, mutta onnistuin korjaamaan sen negatiivisella pakkaamisella. Pystyin silti olemaan rentona enkä repinyt keuhkojani rikki. Näin ollen suuntäyttö ei yhtäkkiä vaikutakaan niin kovalta jutulta kuin miltä se viime viikolla tuntui. Ehkäpä sitten kun teen fillin 45 metrissä...

D3 näytti sukellukselle 44,5 metrin syvyyttä, vaikka köysi oli laitettu reiluun 45 metriin. Eeron sanoi, että D3 on kalibroitu suolaveteen, mikä aiheuttaa makeassa vedessä kolmen prosentin virheen. Kisakonekin oli kuulemma näyttänyt Eeron kisasuoritukselle syvyyttä vain 52,8m vaikka Eero kävi 55 metrissä.



Otsikko täytynee selittää. Lämppäreissä maskilamppuni vielä valaisi yhtä paljon kuin margariini, ja menikin pimeäksi ennen syviä sukelluksia. 42 metrisessä köysi pääsi karkaamaan vapaapudotuksessa, joten jouduin etsimään itseäni lanyardin avulla. Onneksi pleitti oli valaistu kahden lampun voimin ja kajastuksen saattoi nähdä yli 15 metrin päästä. Reilun tunnin jälkeen pohjavalotkin pimenivät; en tosin tiennyt sitä ja sukelsin vajaaseen 35 metriin, ja voin sanoa, siellä oli pimeää.

19.8.2006 Fiilistelyä

Tällä viikolla olen ollut ahkera ja käynyt tekemässä kolme allastreeniä. Tiistain treeni oli paha, ei oikein meinannut lähteä kone käyntiin. Vuorossa oli 4400 metrin monoilusessio, joka löytyy 29.7. kirjoittamastani jutusta. 8 x 100m (75m apnea + 25m pinta) tökki jälleen aivan tajuttomasti. Uskomattoman inhottava pala. Vasta harjoituksen loppupuolella alkoi tuntua siltä, että kulkee edes jotenkin. Viimeisenä ollut 16 x 50m intervalli minuutin lähdöillä olikin jo sitten mukavaa ja kevyttä pikkusukeltelua.

Torstaina kulki yllättävän mukavasti. Täytyy kyllä myöntää että harjoitus ei ollut kovin rankka ja painopiste oli potkujen hiomisessa. Paljon kaikenlaista kumppareilla ja muutama kevyt 10 x 25m sukellussetti sekä dnf:nä että kumppareilla.

Lauantaina tein puolestaan varsin puhtaan sukellustreenin.

verra 600m
4 x 25m sukellus
4 x 50m sukellus
4 x 75m sukellus

100m löysää
100m sukellus
100m löysää

4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I, 20” palautuksella
100m löysää
100m sukellus
100 löysää

6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”
100m löysää
100m sukellus
verra 200m

Oli mukavaa vaihteeksi tehdä rento harjoitus. Tämä oli mukavaa tekemistä, vaikka jälleen kerran satasen tuntuivat hieman hankalilta, mutta vain etukäteen. Kellottelin jälleen pintauinteja ja huomasin vauhtien kasvaneen parilla sekunnilla 2.8. tekemääni harjoitukseeni verrattuna. Sukelluksissa tai yhdistelmissä vauhdit pysyivät suunnilleen samoissa.

Kyllä se rentous vaan löytyy kun yrittää parhaansa mukaan ottaa rennosti.

13.8.2006 Test reality

Viikonloppu meni mukavasti Päijänteellä Rappukallion suunnalla kokoonpanolla Eero-Kristiina-Jussi-Jyri-Timo-Laura-Kalle-Sami. Eeron vanhempien mökki toimi tukikohtana ja se oli kymmenen minuutin venematkan päässä. Paikalle päästiin perjantaina aika myöhään, mutta pimeyskään ei estänyt vesihiihtoa matkalla Muuramen satamasta mökille. Ja koska mökille oltiin tultu, oli myös saunaan päästävä oli kello mitä tahansa.

Lauantaina porukka jaksoi nukkua tuhista kymmeneen asti ennen kuin aurinkoinen sää ja nälkäinen maha alkoivat herätellä. Aamu oli mallia hidas. Ehkä juuri siksi olikin niin mukavan rentouttavaa tehdä asiat hitaasti ja istua aamupalapöydässäkin pidempi tovi. Ennen sukelluksia piti vielä hakea Sami satamasta. En itse lähtenyt sille reissulle vaan jäin käristämään nahkaani rantakalliolle. Joku taisi käydä kaupassakin tuolla reissulla sillä aikaa siihen meni. Takaisin tulevan veneen perässä oli taas joku roikkumassa; ei tosin suksilla vaan tuubilla.

Olin ollut aamupalalla varovainen ruuan määrän suhteen sillä tavoitteena oli jälleen kerran sukeltaa tyhjällä vatsalla. Kuinka ollakaan aikataulun venyminen aiheutti jossain määrin jo nälkääkin, mutta se ei haitannut. Yhden virheen tein tankkauksessa. Ei olisi pitänyt olla auringossa noin pitkää aikaa ennen sukeltamista, sillä nesteet pääsivät vähän liian alas. Yritin kyllä juoda, mutta se ei riittänyt ja aika paljon tuli suoraan imeytymättä ulos. Alinesteytyksen huomasin oikeastaan vasta reissun jälkeen, kun mietin fiiliksiäni.

Lauantain sukellusreissu oli puolitoistatuntinen setti. Vene oli vähän turhan täynnä tavaraa ja veneen perään laitettiin vielä yksi ukko tuubiin hinaukseen, jotta tilaa oli vähän paremmin. Rappukallion eteen päästyämme laitettiin kaiku päälle ja etsittiin sopiva kohta. Vettä oli alla mukavasti; yli 90 metriä. Veteen laskettiin kolme köyttä, joista kaksi oli constaa varten 5 kilon painoilla ja lampuilla varustettuina sekä yksi köysi freetä varten 18 kilon painoilla. Sukeltajia oli seitsemän.

Oma treenini alkoi staticilla, jonka tein kuivana ja frc:nä. Jatkoin matalilla sukelluksilla ja edelleen frc:nä. Muutamia tehtyäni ei enää tahtonut huvittaa vaan teki mieli mennä vähän syvemmälle ja suuremmalla ilmäärällä. Frc:tä voi hinkata sitten joskus matalammissa lätäköissä, mutta nyt voi mennä syvemmällekin, kun ei ainakaa tarvitse pohjaan törmäämistä pelätä. Tein joitain reiluja parikymppisiä ja muutaman reilun kolmekymppisen sukelluksen. Korvat toimivat hyvin ja paineentasaus ilman käsiä sujui alusta alkaen ongelmitta, joten tein kaikki kädet edessä ja otin ilmaa suuhun periaatteessa joka tasaukselle. 35 metriä syvemmälle ei kuitenkaan ollut asiaa, kun tuli tunne etten saa tarpeeksi hyvin otettua ilmaa.

Sukeltamisen jälkeen kaikilla oli kova nälkä. Onneksi perjantaina oli käyty kaupassa monen ihmisen voimin ja ruokaa riitti. Mainittakoon että minä ja Timo laskimme kaupassa että viidelle ihmiselle pitää olla yhteensä kilo jauhelihaa per ateria. No, syötiin siitä vielä sunnuntainakin. Illalla saunottiin taas ja käytiin vetämässä hiihtäjiä veneellä. Vesihiihto osui taas iltakymmenen jälkeiseen aikaan.

Illalla haastattelin Jyriä, Timoa, Eeroa ja Jussia syvyyssukeltamisen eri tekniikoista. Tänä kesänä olen tehnyt sukellukseni pääsääntöisesti kädet edessä ja ottanut ilmaa koko ajan. Kädet edessä on ehkä potkun tekniikan kannalta parempi vaihtoehto ja muistuttaakin hyvin paljon dynamicia. Liiallinen jäykkyys saattaa kuitenkin nousta siinä ongelmaksi. Asiasta keskusteltiin pitkään ja päätinkin kokeilla seuraavana päivänä kädet alhaalla.

Toinen keskustelun aihe oli paineentasaustekniikka. Mouthfill eli suuntäyttö on minullekin ennalta tuttu. Suuntäytön ainoa ongelma saattaa olla turvallisuuspuolella sillä käytännössä suuntäytöllä voi mennä syvemmälle kuin mitä keuhkot kestävät. Jos ilmaa ottaa suuhun koko ajan, voi olla varma että keuhkot kestävät vielä kasaan painumista, kun sieltä kerran saa ilmaakin otettua. Suuntäyttötekniikka perustuu taas siihen, että suu täytetään ilmalla siinä vaiheessa sukellusta, kun se vielä onnistuu helposti. Suussa olevaa ilmaa käytetään loppumatkan ajan paineen tasaamiseen korvissa. Näin ollen varoittava tekijä eli kipu korvissa saadaa kierrettyä ja on mahdollista mennä keuhkojen kannalta liian syvälle. Tosin asiaan kuuluvalla rentoudella keuhkojen vammat saadaan vältettyä – pääsääntöisesti.

Sain sunnuntaille siis kaksi kokeiltavaa juttua; käsien asennon ja suuntäytön. Keli ei ollut yhtä hyvä kuin lauantaina sillä tuuli oli yltynyt ja aallokko oli paljon kovempi. Menomatka vastatuuleen oli pomppuisa. Köydet viritettiin samalla tavalla kuin edeltävänä päivänä. Treenini alkoi samoin, mutta sillä erotuksella, että nyt sukelsin kädet alhaalla, pidin nenästä kiinni ja otin suuntäyttöjä. Frc-sukellukset tein yhdellä suullisella ilmaa pinnalta.

Suuntäyttötekniikan etuna tuntuu olevan rentoutumisen helpottuminen. Tässä on toisaalta kaksi muuttujaa, joten täysin varmasti ei voi sanoa oikein muusta kuin yhteisvaikutuksesta. Olen ihmetellyt sitä kuinka pystyn sukeltamaan frc:nä 15 metriin koko ajan ilmaa ottaen, mutta täysillä keuhkoilla alkaa ongelmia tulla yleensä 30 ja 35 metrin välillä. Kuitenkin tuossa 15 metrin frc-sukelluksessa keuhkoni ovat enemmän kasassa kuin 35 metrin sukelluksella täysillä keuhkoilla. Ilmeisesti kyse on ollut rentoudesta. Suuntäytölläkin tasasin paineet ilman mitään ihmeempää säätöä aina viimeiseen täyttöön asti, mikä tapahtui varmaankin jossain 30 kohdalla. Kun täytön jälkeen sai laittaa kurkunpään pysyvästi kiinni eikä ilmaa enää tarvinnut pumpata, tuli mahdollisuus keskittyä pelkästään rentouttamiseen.

Aiemmin mainitsemani keuhko-ongelman lisäksi huonona puolena tässä yhtälössä oli putoamisasento. Nizzan jälkeen mietin perse edellä menemisen problematiikkaa, minkä lopulta ratkaisin laittamalla kädet eteen ja tasaamalla paineet ilman käsiä. Rentous on kuitenkin arvokkaampi asia kuin hyvä vapaapudotus, joten ehkäpä se olisi uhrattavissa. Oikean asennon säilyttääkseen on myös mahdollista tehdä pieniä korjauspotkuja. Myös kaulapainon käyttäminen ratkaisisi oikean asennon löytämisen.

Pääsin nopeasti mouthfillin makuun ja tein kolme kertaa 22 metriin keskittyen pelkästään tekniseen toteuttamiseen. Köysi oli merkkaamaton, joten huutelin veneeseen aina suurinpiirtein, että ”muutama metri lisää” ja sain sitten vähän mitä sattuu. Näin kuitenkin aina määrän pinnalla kellumassa ennen kuin päästin sen poijun lukosta läpi, joten tiesin suunnilleen missä syvyydessä pleitti saattaisi olla. Reilun kolme kymppisen jälkeen tein kaksi 36 metristä, jotka tuntuivat helpoilta ja mukavilta sukelluksilta. Tästä rohkaistuneena pyysi vielä sen verran lisää köyttä jotta pääsisin yrittämään omaa ennätystäni.

Kuten aiemmin mainitsin, keli oli huonohko. Aallokko oli tarpeeksi suuri, jotta varmasti keinui ja välillä vesi pyyhkäisi kasvoja. Tuulen ja virtauksen takia köydet eivät olleet suorassa, vaan aika pahasti vinossa. Ilmeisesti painoja olisi saada olla reilusti enemmän, jotta köysi olisi mennyt suoraan alas. Rappukallio on Pohjois-Päijäntellä eikä vesi ole mitenkään verrattavissa Asikkalaan, joka on etelässä. Jos Asikkalassakin on tumma vesi niin Rappukalliolla se on suorastaan pimeää vettä. Noin seitsemän metrin syvyydessä pinta loistaa erittäin tummassa punaruskean sävyssä. Viidessätoista metrissä on jo pimeää eikä parissa kympissä enää näe yhtään mitään.

Yleensä maskissa kiinni oleva valo valaisee mukavasti ympäristöä ja heittää kapean valokeilan veteen, jonka näkee selväsi ja joka jonkin verran heijastaa valoa ympärilleenkin. Täällä vesi söi kaiken valon. Matkalla saattoi nähdä ainoastaan köyden, jos valo osui suoraan siihen. Tietysti käännöksessä näki jalkansakin, mutta idea lienee selvä. Pari kertaa viikonlopun aikana onnistuin hukkaamaan köyden aivan kokonaan, ja jouduin näin hakemaan sen lanyardista vetämällä.

Olosuhteet olivat siis kohdillaan. Toisessa pohkeessa oli vähän kireä olo ja tiedostin etukäteen, että se saattaisi krampata käännöksen jälkeen. Se oli kuitenkin minimaalinen tunne. Myös kaksi tekemääni kolmekutosta vähän arveluttivat, sillä ne ovat sieltä syvemmästä päästä mitä olen tehnyt. Sukellusvarmuus tuntuu kuitenkin olevan sitä luokkaa ettei huolta pitäisi olla. Kuinka ollakaan sukellus meni hyvin ja se oli ihan sikahelppo. Yhteisvaikutukseltaan käsien asento ja mouthfill tekivät tästä helppoa. Enemmän ehkä antaisin silti arvoa käsien asennon muuttamiselle, mutta asiaa täytyy tutkia ja testata kunhan ehtii. (valokuvat Jussi Lehtonen)

10.8.2006 Ohne flossen

Jos tiistaina oli mukavaa kumpparointia ja monoilua niin tänään apuvälineet jäivät kotiin.

verra 500m
1 x 1000 m (100m potkut VUp/Dp + 100m VU), II
potkut: Dp 25m, 50m, 75m, 100m, VUp 100m, 75m, 50m, 25m, II, palautus 20"
löysää 100m
SKU 3 x 200m, III, 30"
SKUp 3 x 100m, lauta, II, 20"
löysää 100m
VU 1 x 400m, II/III/III+/IV
verra 200m

Treeni taisi olla aika sopiva. Se ei tuntunut kivalta, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä ettei enää pystyisi jatkamaan. Ei tästä harjoituksesta voi kuitenkaan suuresti tykätä. Heti alkuun puolitoista kilometriä potkuja ilman räpylöitä. Alkuun on niin maan kankea olo, kun lähtee vääntämään raatoa tavallista laajempaan liikkeeseen, jotta ylipäätänsä olisi mahdollista päästä eteenpäin ilman räpsiä. Ihan klassinen treeni; liike tehdään "yli" jolloin se antaa paremman ärsykkeen.

Vaikka perusuintitreeni ei ole kivaa niin voin sanoa siitä olevan hyötyä sitäkin enemmän. Pelkässä räpylöinnissä pitäytyminen tuo harjoitteluun virkamiehiä liikaa mukaan, mitä ei voida pitää hyvänä asiana. Uintitreenin vaikutuksen huomaa parhaiten seuraavalla monoilukerralla, jolloin liikkeet tuntuvat erittäin helpoilta ja sujuvilta. Toinen tärkeä seikka on se, että tulee ihan surku kun joutuu jättämään rakkaan räpylänsä kotiin, mutta ai että sitä iloa kun seuraavalla kerralla monon saapi ottaa mukaan ja hurvitella sillä menemään oikein kunnolla.

9.8.2006 Kotelo

Vanha mysteeri, pääkipu, palasi tänään kuvioihin. Menin hallille fiilistelemään ja tekemään frc-sukelluksia. Niissä ei ollut mitään ongelmia tai tavallisuudesta poikkeavuuksia; hain moodin päälle ja that's it. Menin lopuksi uimaan, jotta saisin keuhkot tuuletettua ja jonkin verran kuonaa pois. Uin 300-400 metriä vaparia. Lihakset väsyivät helposti uidessa, mutta hapenoton kanssa ei tuntunut olevan mitään ongelmia. Hengitin joka neljännellä vedolla. Lopetettuani tajusin että päätä särkee.

Edellisiin pääkipukirjoituksiin voitaneen nyt lisätä mu-tu-tieteellinen päätelmä siitä, että apnea tai sukellusmoodi yhdistettynä fyysiseen rasitukseen saattaa aiheuttaa kotelon kivistystä. Selvennettäköön vielä, että lähdin uimaan heti kovaa siis tehnyt lämppäreitä uinnin suhteen. Pään kanssa ei ole ollut ongelmia koko kesänä, mikä näin ollen saattaisi selittyä kunnollisella lämmittelyllä.

2.8.2006 Onko harjoittelussa kyse siitä, että saa huijattua itsensä tekemään asioita, joihin ei välttämättä usko pystyvänsä?

Eilen tiistaina oli paha treeni. Monoa siinä ei ollut ollenkaan, mutta kumpparia sitäkin enemmän. Kumpparitreenistä olen välillä pitänyt jopa enemmän kuin monoilusta. Dnf saa puolestaan tyytyä inhokin osaan treeneissäni. Niin ja constahan se ykkönen on, mutta en ole sitä yleensä edes laskenut treenaamiseksi :)

Treeni ei ollut edes kovin raskas eikä siinä ollut pitkiä pätkiä apneaa. Vatsalihakset tosin saivat kyytiä, mikä oli pelkästään miellyttävää. Viikonloppuna olin haastatellut Kimmoa, jälleen sama mies, urheilujuomista. En ilmeisesti saanut sekoitussuhteita aivan oikein sillä tekemästäni litkusta tuli niin kamalaa etten saattanut juoda sitä. Tosimiehet siis sekoittavat itse omat ”hartsporttinsa”. No kumminkin eräs syy treenin tukkoisuuteen löytyy uskoakseni nesteytyspuolelta.

Edellistä väitettä voisin nostaa tukemaan sen, että tänään keskiviikkona hoidin nesteet mallikkaasti kuntoon ja alun hankaluuksien jälkeen homma lähti kulkemaan. Osansa treenin sujuvuuteen teki tietoisesti haettu rentous. Alkuverryttelyssä tarkkailin vaparin käsivetojani ja hoksasin etten tehnyt niitä täysin rennosti. Pieni jäkittäminen teki uinnistani väkinäistä. Vaikka hain rentouden kohdalleen vauhti ei siitä huonontunut; pikemminkin parani.

Kirjoittaessani aamulla ohjelmaani paperille, ei luottamus selviytymiseen ollut kovin korkealla. Harjoitus oli varsin apneapainotteinen eikä uintia ollut kovin paljoa. Sukelluksia oli aika paljon ja ne oli sijoitettu varsin ikävästi uintipätkien päälle.

Alkuverra oli kiva tehdä. 600 metriä taittui kevyesti ja sain haettua oikeanlaisen rentouden päälle. Lokakuusta asti palvelleet uimalasini olivat menneet tiistaina rikki, joten nyt piti turvautua varalaseihin, jotka itseasiassa ovat rikkimenneitä vanhemmat, mutta vähemmän käytetyt. Laseja tosiaan piti jonkin aikaa modata ja systemoida istumaan päässä.

Verran päälle oli mukavaa apneamonoilua.

4 x 25m
4 x 50m
4 x 75m

Tein sukellukset vajailla keuhkoilla. Taisin tuossa joku päivä miettiä kaulapainon tarkoitusta ja luulen olleeni siinä mietinnössä oikeilla jäljillä. Suht’ neutraalilla nosteella kaikki liikkeet, joita olen koko kesän potkuni suhteen harjoitellut olivat helpompia tehdä. Kun olen harjoitellut kovalla nosteella ja sen takia joutunut korjaamaan joitain juttuja aika reilusti yli, helpottui tekeminen kummasti, kun korjausliikkeen saattoikin tehdä paljon maltillisemmin. Potkuja piti tehdä kolme vähemmän per 25 metriä. 75 metrisiin otin vähän enemmän ilmaa. Jännä juttu oli jälleen huomata se, että vajailla keuhkoilla pystyy menemään tiettyyn pisteeseen asti helpommin kuin täysillä. Lisäilmasta alkaa olla hyötyä vasta limiiteillä. En tiedä menisikö satanen frc:nä. Voisi kyllä mennä.

Kevyet sukellukset kruunasi jälleen mystinen pyöreä, pienin mahdollinen kolminumeroinen luku. Ja Väinölle tiedoksi, että kyseessä on pienin kolminumeroinen luku, jonka humanisti voi käsittää, että älä nyt kommentoi mitään matemaattisesti monimutkaista tähän. Vaikka sen pystyy tekemään aina ja vaikka miten niin sitä jotenkin vain kunnioittaa suuresti. Se on jotain maagista. Onneksi olin edellisenä iltana muistanut uhrata Egyptinmaan jumalille, joten olosuhteet olivat suotuiset. Voi äiti maa…

Uintipätkä pukkasi vuoroon seuraavana. 4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I 20” palautuksella. Kellotin kaikki ja sain jokaisen 0,5 sekunnin sisälle ja kolmesti aika oli 2:02,2. Tuo kyllä hirveästi lisäarvoa treenille :) Tämä oli helppo keikka. Mutta jälleen uintia seuraava 100 metrin sukellus tuntui tavattoman ylitsepääsemättömältä. Hyvin se kuitenkin sujui. Tällainen treeni, jossa on paljon sukelluksia tuo aika usein epätoivonhetkiä. Itse sukellus ei olisi paha nakki, jos sen saisi ottaa puhtaasti sukelluksena. Ohjelmassa olevat uinnit sabotoivat sukellusmoodia koko ajan, mikä aiheuttaa ainakin jonkin verran henkistä muuria harjoitteluun. En tiedä sitten häiritseekö uinti niin paljoa fysiikkaa kuin ehkä äkkiseltään voisi ajatella.

6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”. En ole ihan varma montako näitä tuli tehtyä, kun laskupää on sama pää kuin se jolla pitää sukeltaa ja joka välillä meinaa lähteä irti. Niin, te tiedätte. Kellottelin vedot jonnekin 1:18 tuntumaan. Variaatiota taisi olla enemmän. Ei tämäkään mikään sikapaha ollut. On toisaalta ajateltava niinkin, että ehkä tänään oli helppoja uintiosuuksia, jotta sataset onnistuisivat paremmin. Kun oppii sille ettei uinti haittaa sukeltamista, voidaan uintia vähitellen koventaa ja silti vetää sukelluksia päälle, kun on opittu ettei uinti haittaa sukeltamista. Niin.

Viimeisen satasen olin ajatellut jättää tekemättä jo ennen toisen tekemistä, kun tosissani harkitsin jättäisinkö sen toisenkin sukeltamatta. Kannatti kuitenkin tehdä. Yksikään niistä ei ollut edes kovin paha. Huomasin myös että vauhtini on päässyt kuin salaa kasvamaan. Toivottavasti se kertoo tekniikan parantumisesta. Ensimmäinen huntti meni 1:17, toinen 1:16 ja viimeinen 1:13, mistä olin jo hieman yllättynyt. Keskiarvoltaan siis 37,5 vauhtia – nopeimmillaan sekuntia vikkelämpää. Kaulapainon kanssa ajasta lähtenee useita sekunteja pois ja hallimärkkäri napsaisee yhden tai kaksi, mistä päästään jo hirmuiseen vauhtiin tarvittaessa. Yhteensä matkaa tuli väliverroineen noin 3400 metriä.

Tiistainen jäkittäminen vähän harmittaa. Vaikka kuinka olisi kyse perusasioista tahtovat ne liian usein unohtua. Rentous on niin itsestään selvyys ettei sitä aina huomioi. Toinen paha, paha, paha tekijä on kiire. Joskus on rauhaton olo tai jotain tekemätöntä, mikä pitäisi saada tehtyä, jolloin tulee helposti ”tarve” hoitaa hommat pois alta mahdollisimman nopeasti. Treenin puolivälissä harkitsin pitäisikö ohjelmaa lyhentää, jotta ehtisin paremmin. Päätin uida loppuun ja sen voin sanoa, että jos on ohjelma, pitää se aina tehdä loppuun. Jos lähtee lyhentelemään siitä tulee tapa ja lopulta koko tekeminen menee itsensä huijaamiseksi. Tänään olin tosin myöhästyä töistä, mutta kellokortilla huomasin, että 10 sekuntia jäi jäljelle. Perusasiat on puolestaan hyvä kerrata aina silloin tällöin ja kysyä itseltään ovatko perusasiat hanskassa ja ovat hanskat tallessa.