29.8.2005 Veren maku suussa - lung squeeze?

Nyt sitten tuli tauko tähänkin hommaan. Olin Heramaanjärvella Laurin ja Pekan kanssa, ja viimeisen sukellukseni jälkeen alkoi keuhkoista tulla verta. Sitä tuli sen verran, että voi puhua puhtaasti verestä. Jos kesällä Asikkalassa liman seassa oli verta, niin nyt ei veren seassa ollut limaa. Menen keskiviikkona lääkäriin asiasta, jos siitä vaikka olisi jotain iloa.

Jos nyt viime viikon perjantainakin verta tuli, niin se oli kyllä työn ja tuskan takana silloin. Tuolloin sai punaisen värin eteen yskiä kunnolla. Nyt ei tarvinnut kuin röhiä ulospäin niin jo vain sai syljeskellä. Rantaan oli matkaa parisataa metriä, mutta sain kyllä uitua hyvin. Itse asiassa säikähdin kovasti, ja fiilis laski ihan nollaan heti. Piti päästä nopeasti pois vedestä.

Netistä kun asiaa tutkiin, huomaa nopeasti, että ilmiö on kuitenkin yleinen. Rentouden puute saattaisi olla merkittävä tekijä. Kun keuhkot ovat jäännöstilavuudessa tai lähellä sitä, äkkinäiset liikkeet voivat aiheuttaa alipainetta, jolloin jotain voi mennä rikki. Toinen iso juttu voisi olla siinä, että olen edennyt nopeasti. Kolmantena seikkana voitaneen esittää mahdolliset ongelmat paineentasauksessa. Ei kuitenkaan siinä, saako ilmaa korviin vai ei, vaan siinä miten ilman saa suuhunsa.

Jos nyt kuitenkin mietin, mitä eilisessä sukelluksessa tapahtui. Tein ensin pari lämppäriä pariinkymmeneen metriin. Sitten yhden 26 metrisen, jonka jälkeen kävin pohjassa eli reilussa 29 metrissä. Neljä sukellusta pohjalla siis. Sitten tein viidennen, joka jäi viimeiseksi. En nähnyt pohjapainoja ja muutenkin taisin arvioida syvyyteni väärin, joten tömähdin järven pohjaan pääedellä. Pohja ei onneksi ollut kova, vaan paksun liejun peittämä. Tässä taisin hätääntyä, kun säikähdin, mitä tapahtui.

Pitää huomioida, että olin jo kerran käynyt pohjalla, joten pelkästä syvyydestä vuodon aiheuttajana ei voi olla kyse. En pysty puhtaasti muistamaan, teinkö äkkinäisiä liikkeitä osuttuani pohjaan, mutta tämä saattaisi olla luultavaa. Ensin tietenkin piti nostaa pää mudasta ylös ja pyrkiä kääntymään pintaa kohti. Sen muista, että kääntyessäni jouduin muutaman kerran potkaisemaan, jotta sain mutaan puolittain uponneen mononi irti pohjasta. Olen pikku hiljaa kallistumassa sille kannalle, että tässä tilanteessa en pystynyt olemaan rentona, vaan jännitin rintakehää tai palleaa. Pitäisi pysyä rentona, tapahtui mitä tahansa.

Kun keväällä ja kesällä sukelsin ensimmäisiä kertoja, rajat tulivat vastaan rintakehän joustamattomuuden kautta. En kyennyt menemään tiettyä syvyyttä syvemmälle, koska rintalastan kohdalta alkoi puristaa. Kolmenkymmenen metrin syvyydessä ei enää purista ollenkaan. Voisiko ongelmaa olla myös paineentasaustekniikassa. Jos oikein muistelen niin saan kyllä aikaiseksi sellaisen mielikuva, jossa ilman saamiseksi suuhun käytin noin 25 metrissä hieman palleaa. Se saattaisi osaltaa selittää.

Nyt on pakko pitää pari viikkoa huilia syvyyshommista, ja käydä lääkärissä. Jatkossa täytyy lähteä puhtaalta pöydältä liikenteeseen. Täytyy unohtaa, kuinka syvällä on käynyt, ja keskittyä tekemään rentoja sukelluksia. Pitää myös miettiä, missä pitäisin käsiäni sukelluksen aikana. Alas mennesä toinen on nenässä kiinni, mutta pitäisikö toista kyljen vieressä vai laittaisiko sen eteen. Ylös tullessani olen nostanut molemmat kädet eteen, sillä niin pääsee parhaiten tulemaan. Mutta kärsiikö rentous siitä, kun kädet nostaa ylös? Tehdessäni Simon vanhalla puvulla ja sterkoilla, kädet olivat liikkumatta koko suorituksen ajan. Jalat tekivät työn.

28.8.2005 Staticia altaassa ja constaa Kaukajärvessä

Tänään aamulla tuntui siltä kuin en olisi pitkään aikaan ajatellutkaan vapaasukellusta. Olo oli levännyt, kun en torstaina ja lauantaina pidätellyt missään muodossa. Aamu kun oli, päätin tehdä staticia. Lauri, joka pitkästä aikaa tuli treenaamaan, hieman ihmetteli että minkä ihmeen takia staticia. Mies on ollut idässä koko kesän eikä siksi ole päässyt harjoittelemaan. Dynamicista tykkää, mutta staticissa tulee kuulemma niin paha olo.

Lämppärit tuntuivat helpoilta. Nykäyksiä tuli, mutta ehkä hieman myöhemmin kuin viimeksi eli tiistaina siis. Ihan kuin siitäkin olisi jo kaksi viikkoa vähintään. En saanut kovin puhdasta putkea lämppäreihin, kun piti juoruta Laurin kanssa, mutta se ei tuntunut haittaavan. Tein kolme ja puoli minuuttisen, ja ihmettelin sitä, miten helppo se tavallaan oli. Pallea kyllä nyky, jopa voimakkaasti, mutta se ei tuntunut pahalta.

Päätin tehdä yhden maksimivedon. Ajattelin painaa heti kerralla kunnolla ilman mitään hivutusvetoja. Ehkä voisi joskus tehdä niinkin, että tekisi muutaman kerran vaikka 90 % suorituksen. Toinen vaihtoehto voisi olla lähteä 80 %:sta ja viedä siitä kolmella neljällä vedolla maksimiin. Haittapuolena on tosiaan sitten se, että pahaa oloa pitää sietää niin monta kertaa. Mutta ovatko helpot harjoitukset kehittäviä?

Takaisin tähän päivään. Ilmoitin AP:n 3.30:een. Nykäys tuli kahden puolen jälkeen. Seuraavat nykäykset tulivat tavallista harvemmin, vaikka olivatkin voimakkaampia, mutta silti ne eivät tuntuneet juuri miltään. Paha olo oli kyllä, mutta suorastaan tuskainen olo puuttui. Olin ajatellut tyytyä neljään minuuttiin juuri sen takia, että "huippukausi" tuntui olevan viime viikon intensiivisen jakson aikana. En ollut varma itsestäni, siksi siis matala tavoite. Nälkä kuitenkin kasvoi, kun huomasin, että suoritus menee helposti pidemmälle. Tulin viidessä minuutissä ylös ja huomasin sen olleen kutakuinkin helpoin viisiminuuttinen, mitä olen tehnyt. No okei. Tämä oli vasta kolmas vitonen.

Lauri ei tehnyt staticia, vaan keskittyi dynaan ilman räpylöitä. Spottasin Laurin perusvedon 85 metriin. Itsekin piti päästä koittamaan, miten kulkee. Lämppärit eivät tuntuneet kovin lupaavilta, sillä sain nykäyksen jo 30 metrissä, mikä on eräällä tapaa ennätys sekin. Taisi olla heinäkuun lopussa, kun viimeksi tuli noin aikainen varoitus, mutta silloinkin tein kumiräpsillä dynaa 100 metriä. Ei kannata säikähdellä nykäyksiä, vaan päästää menemään. Ilokseni huomasin, että kaikesta huolimatta kulki ihan kivasta ja tulin ylös 80 metrissä. Ei huono suoritus, vaikka hieman tunnustelin pinnassa, että samba ei välttämättä ollut kovin kaukana. Ehkäpä aikaisella varoituksella ja sambaherkkyydellä on yhteys. Pitää sukeltaa lisää ja hankkia tutkimusaineistoa.

Kokeilin vielä monollakin, mutta luovutin sen yhteen vetoon, sillä oikean jalan keskimmäinen varvas oli menettänyt palan kuorestaan perjantain seikkailussa Heramaajärvellä. Teippi olisi ollut laukussa, mutta koitapa itse teipata märkä varvas siten, että teippi pysyy paikallaan. Suunnitelmissa oli jo tässä vaiheessa mennä illalla järveen, joten halusin myös säästellä jalkojani iltaan.

Lopputreenin aikana harjoittelin tyhjillä keuhkoilla paikoillaan. Jos haluan venyttää rintakehää pohjalla, joudun tekemään useamman negatiivisen pakkauksen. Pelkkä passiivinen uloshengitys ja rutistus pallealla eivät enää riitä tuottamaan puristavia fiiliksiä. Näitä tein aika monta ja se tuntui hyvältä. Lopussa vielä porukalla mietittiin, että onko varattu-sanan merkitystä muutettu siten, että se tarkoittaakin "tulkaa kaikki tänne hyppimään".

Pekan kanssa oli hieman puhuttu, että menisimme Heramaanjärvelle illalla. Monien sattumien takia, mies ei kuitenkaan päässyt, joten olimme Laurin kanssa ongelman edessä. Laurin koko kesän aikana kertynyt into on valtava, joten johonkin oli päästävä, vaikka sitten Kaukajärveen, mihin lopulta päädyimmekin. Köyden kanssa oli vähän ongelmia, kun reilusta kolmestakympistä piti napata kymppi pois ja koittaa saada se johonkin. Puolen tunnin säätämisen jälkeen köysi saatiin kuntoon ja pääsimme sukeltamaan.

Syvyyttä Kaukajärvessä ei hirveästi ole. Omalta osaltani tällainen treeni sopi hyvin myös siksi, että perjantaista ongelmaa oli nyt hyvä miettiä ja etsiä siihen parannusta. Kun syvyyttä oli vain parikymmentä, sai rauhassa keskittyä tekemään rentoja suorituksia, ja sai rauhassa miettiä, miten sukelluksensa tekee. Täytyy myöntää, nyt kun olen sen tajunnut, että perjantaina oli ihan liikaa yritystä. Alitajuisesti se kolmekymppiä vaan oli niin must juttu, että sitä piti hakea sokeasti. Tämän päivän sukellusten jälkeen tiedän, että perjantaina rentous oli kaukana.

Taisimme tehdä molemmat vajaat kymmenen sukellusta, joista taisimme jokaisella käydä pohjassa. Kaukajärven pohjassakin on kivati liejua, mutta käsi ei sentään uppoa yhtä syvälle kuin Heramaalla, mikä sinänsä on ihme. Vesi Kaukajärvessä oli ihan positiivinen yllätys ennakko-odotuksiini nähden, sillä olin ajatellut pohjalla olevan täysin pimeää, mitä siellä ei tosiaankaan ollut. Veden eri kerrokset erottuivat mielettömän hienosti laskeutuessa ja noustessa. Näytti siltä kuin kympissä ja viidessätoista metrissä olisi ollut selkeä raja, kuin huonon tietokonepelin huonoa grafiikkaa, jossa värit eivät mene sujuvasti, vaan ovat rajautuneet luonnottomasti.

Loppuun piti päästä kokeilemaan tyhjillä keuhkoilla sukeltamista. Passiivisella uloshengityksellä pääsee helposti kymmeneen metriin. Rintakehää ei kauheasti tuossa syvyydessä puristanut, mutta minulla oli ongelmia saada suuta täytettyä ilmalla, joten en lähtenyt väkisin rynnimään alemmas enkä edes ajatellut ryhtyä taiteilemaan ilmaa suuhini. Perjantain tapahtumista säikähtäneenä, halusin välttää kaikkea, mistä olin epävarma. Sukellukset sujuivat sen verran hyvin ja rentoutta löytyi mukavasti, mistä tuli hyvä mieli, joten olisi ollut tyhmää pilata koko reissu uunoilemalla loppuun jotain typerää.

26.8.2005 Väinön kanssa Heramaanjärvellä

Lähdettiin sitten Heramaanjärvelle Väinön kanssa. Kuljetuksen kanssa oli alkuun pientä ongelmaa, kun kummallakaan ei ole autoa. Sitten Väinön kaveri Peltsi teki vuoden kultturiteon ja lainasi Volvoaan meille. Iso kiitos siitä. Kamerakin oli vaihteeksi mukana, mutta patterit loppuivat ennen kuin oltiin edes veden äärellä. Se niistä kuvista, mutta pannaan tuohon yksi matkanvarrelta otettu.

Ensin käytiin Hong Kongissa katsomassa Väinölle neopreenisukkia ja -hanskoja. Olisi melkein voinut arvata ettei siellä ollut kumpiakin. Sukat sentään saatiin, vaikkakin hieman isot taisivat olla. Jälleen opittiin, että aina kannattaa lainata kaikki mahdollinen, mitä suinkin on saatavilla. Itsekin modasin omia varusteitani. Leikkasin sukistani kärjet pois, jotta saisin paljaan jalan monoon ja sukan vedettyä taskun päälle. Viimeksi kun laitoin sukan taskun sisälle, ei veri meinannut kiertää ja jalkoja puristi pirusti. Ratkaisu oli toimiva, mitä nyt kylmä vesi hieman tuli sisään.

Tein ensimmäisen lämppärin 22 metriin. Toisen 21 ja kolmannen 25. Sitten lähdin tavoittelemaan pohjaa. Tällä kertaa saimme poijun vähän syvemmälle kuin viimeksi, joten kävin 29,5 metrissä. Pohjalla oli paljon pimeämpääkin. En tiedä mistä se johtui. Viime kerralla pohjapainot näkyivät melkein kymmenen metrin etäisyydeltä, mutta nyt parin metrin päästä. Tein vielä kurotussukelluksen ja sain mittariin 29,8m. Enkkaa ei saa kolmeenkymppiin millään, kun pohja ei anna periksi.

Fiilis ei ollut paras mahdollinen. Kämppikset ovat tuossa nuhailleet ja muutenkin olen ollut tavannut tukkoista väkeä. Arvelutti jopa olenko itse heikommassa kunnossa kuin tavallisesti. Paineentasaus arvelutti etukäteen eniten. Jos paine ei tasaannu tai siinä on ongelmia, on jotain nuhan poikasta onteloissa. Tuntui, että keuhkoja ei saanut täytettyä parhalla mahdollisella tavalla. En ehtinyt venyttelemään, joten vatsakaan ei tuntunut rennolta.

Halusin kokeilla myös ilman räpylöitä. Avosukilla teki hieman tiukkaa, kun neliasteinen vesi viilenteli varpaanvälejä. Alaspäin meneminen oli helppoa, paineentasaus sujui mukavasti. Tein vain yhden vedon, mutta sillä kävinkin 20 metrissä. Sanotaanko, että siinä tuli yksi päivän tavoitteista. Siis niistä, joista olen aiemmin kertonut.

Saatoin kuitenkin tehdä jotain väärin. CNF-vedon jälkeen keuhkoputkessa tuntui pientä korinaa, kun hengitin kunnolla tyhjäksi. Kesän kokemukset Asikkalan reissulta palasivat mieleen, ja siinä tulikin sitten yskittyä ja räittyä kunnolla, kun koetin varmistaa, onko yskässä verta vai ei. Jotain pientä, hivenen ruskeaa siinä oli. Olin kutakuinkin varma verestä ja ajattelin lopettamista. Sukelsin vielä Väinön rinnalla kerran vajaaseen pariinkymppiin ja varmistuin asiasta.

Annoin kelloni Väinölle, jotta tämä saattoi kokeilla vielä tavoitettaan. Itse lopetin sukeltamisen. Väinö teki hienosti viimeisellään kaksikymmentä metriä ja lähdimme rantaan. Aika sissi mies kyllä oli kun sukelsi ilman hanskoja. Mittari näytti pinnassa 17 astetta lämmintä. Pohjalla sitten oli viileämpää. Suuri lämpötilaero oli jossakin kymmenen metrin tuntumassa. Pintaan tullessa oli mukavaa päästä kymppiin, kun oikein huomasi kuinka tulee lämpöisemmille vesille.

Kun tulimme rantaa, vettä satoi kaatamalla. Toki oli satanut vielä kun olimme vedessä, mutta ei siitä siellä ollut haittaa. Onneksi olin peitellyt varusteemme rannalla tyhjällä monokassilla, joka näköjään pitää vettä aika hyvin. Autolle menimme märkkärit päällä. Ei edes ajatusta vaihtaa rannassa. Autolla alkoi sitten tetsausoperaatio vaatteiden vaihto.

Keuhkoissa tuntui hieman ikävältä autollakin. Yskin vielä lujaa ja yritin saada selville tuleeko sitä verta vai ei. Vähän sattui, ehkä enemmän oikealle puolelle ja pienen verijäljen sain aikaiseksi. Tiedä sitten johtuiko tämä sukelluksesta ja paineesta vai siitä, että yrittää väkisin yskiä niin lujaa, että saa veripisaran puristettua. Hieman tuo säikäytti. Ehkä ihan hyvä saada vaihteeksi varoitus elimistöltään. Toisaalta taisin suhtautua vähän vainoharhaisesti tuohon. Ainakaan en pahentanut tilannetta, vaan lopetin heti kun epäilin. No melkein heti. Kesällä Asikkalassa ihmettelin vain kun yskittää, mutta jatkoin sukeltamista.

25.8.2005 Mietteitä tulevasta

Kesän säännöllinen tekniikkaharjoittelu sekä heinä-elokuulle ajoittunut kuukauden mittainen intensiivinen harjoittelu tuottivat tulosta. Kesän alussa mietin tulevia tavoitteitani. Staticissa jota en ollut treenannut, asetin tavoitteen viiteen minuuttiin. Dynamicissa, josta kokemusta oli jo talvelta, asetin tavoitteeksi 125m. Tavoitteet olivat sidottuja vuoteen 2005. Staticin tavoite täyttyi hyvin nopeasti. Voidaan jopa kysyä, oliko tavoite alimittaan asetettu. En silti usko, että se olisi. Ei ole kovin viisasta asettaa liian kovia tavoitteita.

Dynamicissa kehitys toi 12m lisää ennätykseen. Huhtikuussa tein elämäni ensimmäisen satasen dynassa. Sen tein lerpuilla kumiräpylöillä ja ilman kaulapainoa. Se oli aika hurja veto. Tämän valossa näyttäisi siltä, että kehitys dynassa ei ollut kovin valtavaa. Uuden tekniikan opettelu ja kaulapainon käyttö ottivat kuitenkin oman aikansa harjoittelusta. Uutena välineenä tuli myös monoräpylä. Mono tuntui alussa syövän jalkapöydän lihaksia aika lujaa kipeiksi. Myös tämä vähensi potentiaalista harjoitteluaikaa, kun piti antaa levolle enemmän aikaa kuin tavallisesti.

Täytyy silti todeta rehellisesti se, että vaikka huhtikuussa meni satanen, se ei ollut vakiotasoani. Ennätys on ennätys, kunto voi olla alempi. Tällä hetkellä dynassa menee yli satanen päivänä kuin päivänä. Tämän valossa tavoite DYN 125m on jo lähellä; muutama potku lisää.

Ensimmäistä kertaa otin myös ilman räpylöitä sukeltamisen tosissani. DNF:n rooli on tähän asti ollut toimia lämmittelynä. Ennätykseni tässä oli 55m. Sen olin tehnyt suunnilleen toisella vapaasukelluskerrallani. Olihan DNF tulokseni 50m jo ennen kuin koko lajista olin mitään kuullutkaan. Treeneissä tuli tehtyä DNF:ää eikä 50m enää tuntunut yhtään miltään. Kun luottamus oli huipussaan ja kokeilunhalu suuri niin tein eräänä päivänä käännöksen ja annoinkin mennä saman tien 75 metriin. Ja tuo kyseinen sukellus oli ihan sikahelppo.

Constant weight on ehdottomasti hauskin laji mitä olen kokeillut vapaasukelluksen piirissä. Isot pojat sanovat, että no-limits olisi vielä hauskempaa. Oikeastaan koko kesän hurja harjoitteluinnostus lähti liikkeelle kevään constant-kokeilusta. Motivaatio altaaseen lähti järvestä. Ei siten, että järvi olisi kamala paikka, vaan siksi, että haluaa tehdä syvempiä vetoja järvessä. Tästä oikeastaan päästäänkin erääseen tärkeimmistä havaitsemistani seikoista, eli siitä, miten vapaasukelluksen eri lajit tukevat toisiaan saumattomasti.

Mielestäni staticin treenamisesta saa muihin lajeihin potkua siinä, että static kasvattaa sisua. Staticissa on aika helppo mennä lähelle maksimia tai sambailla. Tällä tavoin itselle kirkastuu idea siitä, missä omat rajat sijaitsevat. Sisu on sitä, että vetää suorituksen loppuun, eikä luovuta jos nyt vähän tuntuu pahalta. Tätä mentaliteettia on mielestäni helppo opetella juuri staticissa.

Dynamic ilman räpylöitä tukee monolla tehtyjä sukelluksia. Itselle asiat kristallisoituivat nimenomaan DNF:n kautta. Jos kykenen tekemään 87m ilman räpylää, niin mikä estää menemästä räpylällä reilusti yli satasen. Ja jos oikein halutaan retostella niin tyhjillä keuhkoilla treenaaminen vasta kehittävää onkin. Ajatellaan sitä, että jos pystyy tyhjillä tekemään 50m niin mihin sitä pääseekään täysillä keuhkoilla. Ainakin lähteminen suoritukseen tuntuu turvallisemmalta.

Loppuvuoden tavoitteita lienee nyt kuitenkin syytä hieman esitellä. Static ylitti odotukseni. Haluan tehdä tänä vuonna staticia viisi ja puoli minuuttia. Tuo on siis ennätystavoite. Tyytyväinen olen myös siihen, että saan nostettua viisi minuuttia tasaiseksi tuloksekseni. Kun osallistun ensimmäisiin kisoihini, haluan tehdä siellä vähintään viisi minuuttia. Tuloskunto pitää saada niin varmaksi, että tästä ei jousteta.

Constant weightissä kautta ei ole kovin paljoa jäljellä. Asikkalaan toivottavasti vielä mennään. Tämän hetken enkka 29m on alikanttiin kuntooni nähden. Luulen että 35m menisi aika helposti. Tavoitteeni asetan 40 metriin. Se on saavutettavissa. Kunto on hyvä. Kokemusta on jonkin verran. Tekniikka on kunnossa. Tyhjillä keuhkoilla altaassa uunoilu on venyttänyt rintakehää. Uskon onnistuvani. Constantia haluan kokeilla myös ilman räpylöitä. Sanotaanko siitä vaikkapa, että 20m olisi ihan mukava tulos, mutta en tiedä olisiko se 30 metriäkään kaukana.

Dynamicissa tavoite pysyy 125 metrissä. Uusia tavoitteita ei aseteta ennen kuin entiset on täytetty. Uskon tämän etapin saavuttamiseen. Olen itse asiassa niin varma asiasta, että uskallan tavoitella kisoissakin kyseistä matkaa. Ilman räpylöitä sukeltaminen on tullut kuin puun takaa. Olen ajatellut treenata myös sitä. Tavoitteeni DNF:ään on tasan sata metriä. Se on kova tulos, mutta siihen on nykyisestä ennätyksestä matkaa kolmetoista metriä, samoin muuten on DYN:ssa. Uskon DNF:n tavoitteeseen myös siksi, että tämä ennätys tuli kyseistä lajia sen ihmeemmin harjoittelematta.

23.8.2005 Intensiivisen treeniputken pää

Vuorossa olikin sitten vihoviimeinen valmistautumistreeni kisoja ajatellen. Aamulla menimme minä, Päivi ja Simo tekemään staticia Hervantaan. Intensiivinen treeniputki on ollut todella antoisa. Kisoihin lähtijät ovat saaneet valmistautua kunnolla. Itse olen ollut mukana lähinnä hankkimassa kokemusta ja avustamassa, mutta samalla olen samalla itsekin treenannut ja vieläpä aika lujaa. Mielessä on ollut osallistua seuraaviin kisoihin, mitä Suomessa järjestetään. Niitä ajatellen on ainakin valmistautuminen jo harjoiteltu. Olen pitänyt aika tarkkaa kirjaa harjoittelustani ja tuntemuksistani. Niiden avulla uskon saavani kehitettyä harjoitteluani.

Tavoitetteena oli tehdä staticia 4.15. Tämä siksi, että viime treenissä tavoite oli tasan neljä, mutta 4.15 tulikin kohtuullisen helposti. Helposti ja helposti, mutta suoritus oli selväpäinen ja vahva. Luulen että tasoni voisi olla korkeampi kuin tuo nelonen. Sanotaan tavoitteesta vielä, että määritän tason, johon lupaan olla tyytyväinen. Tavoiteajassa harkitsen uudelleen. Jos tuntuu, että vielä menee, niin sitten mennään. Pahin vaihe suorituksesta on kuitenkin paljon ennen tavoitetta.

Tänään tein 4.30. Jälleen kun tavoiteaika tuli, eli 4.15, päätin jatkaa vielä viisitoista sekuntia. Varovainen nosto saattaa olla ihan tervettä ihan senkin takia, että pääsee tuo kokemus karttumaan. Pahin tilanne mihin itsensä voisi ajaa, saattaisi olla sellainen, että aina paukuttaa ennätys silmissä menemään ja unohtaa muun siltä väliltä. Paha olo tahtoo olla suurimmillaan siinä kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Siitä on vielä pitkä matka eteenpäin, jos aikoo yrittää tosissaan. Luovutus voi tulla helposti mieleen, jos ajattelee että hyvissä suorituksissa tällä kohtaa ei vielä tuntunut miltään. Filosofiani staticin treenaamisessa on siis jotain sinne päin, että kerätään kokemusta ja luottamusta, jotta voidaan varmuudella saavutta vähintään tietty taso.

Päivi teki staticia vitosen ja Simo seiskan. Simon suoritus kyllä näytti siltä, että olisi tullut vaikka kuinka paljon. Ennen kisoja revittelystä voidaankin sitten olla montaa mieltä. Itse asettuisin ehkä tukemaan ajatusta siitä, että säästetään kovinta nälkää itse kisaan. Itselläni ainakin saattaisi ilmetä epäuskoa juuri siinä muodossa kuin maanantaina oli eli pelkää sitä, ettei pystykään samaan.

22.8.2005 Epävarmuus

Illalla mentiin tekemään viimeinen dynamic-treeni ennen Sveitsin kisoja. Itsehän en sinne tosiaankaan ole lähdössä, mutta Päivi, Simo ja Agata lähtevät. Itselleni tämä treeni oli etukäteen henkisesti erittäin raskas. Jostain syystä viime torstain ennätystehtailu aiheuttaa krapulaa. Täytyy sanoa, että viime torstaina itseluottamus oli huipussaam, ja tiesin selvästi että pystyn rikkomaan ennätyksiä. Nyt ei samanlaista hypeä ollut. Aika kuluikin miettiessä pääseenkö edes lähelle ennätyksiään. Asetin tavoitteeksi tehdä DNF 75m ja DYN 100m. Ne ovat tuloksia, jotka pystyn nykykunnollani tekemään, uskallanko sanoa, päivänä kuin päivänä.

Tein ensin lämppäreitä ilman räpylöitä. Jonkin verran uskoa tuli siitä, kun tein ensimmäisellä DNF 50m eikä se niin ihmeelliseltä tuntunut. Taisin tehdä yhteensä neljä tai viisi kertaa tuon viisikymppisen lämppäreinä. Sitten yritin pitkää vetoa ja teinkin 80m. Kunto on kohdallaan - ei siinä mitään ongelmia - usko omiin kykyihin ei vaan ollut enää niin korkealla. Olin kuitenkin hyvissä voimissani ja olisin pysytynyt ainakin samaan kuin torstaina. Tyydyin vähempään koska olin kakkosradalla enkä ykkösellä laidanvieressä. Hervannan hallissa ei ole niin väliä kun siellä on matalaa koko matka, mutta Kalevassa on syvää.

Sitten illan päälajiin eli dynaan monolla. En luottanut itseeni täysillä. Jännä juttu. Tsemppiä piti hakea DNF:stä. "Jos on juuri tehnyt ilman räpsiä 80m, niin mitä ongelmia voi olla tehdä 100m monolla?" Päätös tehdä monolla pelkästään yli 50m vetoja, oli vaikea pitää. Pidin kuitenkin ja lämppäröin kaksi kertaa 75m. Kuitenkin tuntui siltä, että DNF 75m olisi ollut helpompi kuin DYN 75m. Ehkä tuntemus oli jotenkin vääristynyt.

Varsinainen suoritus meni ihan hyvin. DYN 111m on edelleen hyvä mitta, vaikka metrillä ennätyksestä jääkin. Veto ei tuntunut niin hyvältä kuin torstaina. Osasyy löytyy varmasti siitä, että nyt ei ollut niin euforinen fiilis tehdä. Oli pieni epävarmuus siitä, mihin pystyy. Satanen oli se mitä lähdin hakemaan. Alle sen olisi ollut pettymys. Torstaina vaan oli niin uskomattoman hienoa tehdä, kun etukäteen tiesi ja uskoi onnistuvansa. Päivi teki vielä omaa ennätystään sivuavan 107m dynan monolla.

21.8.2005 Varman päälle

Vuorossa oli aamutreeni ja näin ollen staticilla lähdettiin liikenteeseen. Näin oli myös eilen, mutta väliäkös tuolla. Tavoitteeni oli tehdä neljän minuutin suoritus. Tein lämppäreitä ilman valmistautumista ja tuntui aika hyvältä. Ensin puolitoista, sitten pari minuuttinen. Kolmosenkin taisin vielä tehdä.

Syke oli hieman korkeampi lämppäreissä kuin eilen. Syyttäisin melkein perjantain jalkasalia ja lauantain lenkkiä, jotka nyt tuntuivat jaloissani aika raskaasti. Ehkä on tullut tehtyä vähän liikaa, kun ei sellaista hirmuista intoa ole paukutella hurjia tuloksia. Tässä on samalla syy siihen, miksi saattaisi olla fiksua tehdä vain sellaisia vetoja, joihin pystyy joka päivä. Tällä menetelmällä tosin pitää silti jaksaa motivoida itsensä yrittämään kunnolla, vaikka ei niin kauheasti huvittaisikaan. Toisaalta se on parempi juuri siksi, että tulee tottumusta taisteluhommista. Jos ei ikinä joudu koville, tulokset eivät vaan kasva. Paitsi ehkä vahingossa.

Agata spottasi. AP oli 3.30 ja nykäys taisi tulla hieman ennen kahta ja puolta. Lähtiessäni tekemään suoritustani, olin ajatellut, että saattaisin tehdä ainoastaan yhden suorituksen. Lisäksi mielessä oli tehdä maksimissaan 4.15 tai 4.30. Tein sitten 4.15 ja se tuntui ihan hyvältä. Nyt voisin melkein jo sanoa, että kykenen tekemään sen nelosen. Neljä olkoon siis minun perustasoani. Täytyy kyllä tunnustaa ettei nelosen tekeminen tunnu yhtä hyvältä kuin vitosen tekeminen.Vaikka kuinka sanoisi itselleen, että tyytyy neloseen, niin kyllä vitosen tehtyään on ihan eri fiilis. Tarkoitus on pitää suunta kuitenkin ylöspäin ja nostaa tasoa. Ehkäpä pian treenaan siten, että tavoitte on 4.15 joka päivä. Sitten kun menee säännöllisesti yli sen, voin taas nostaa tavoitetta.

En enää lähtenyt tekemään toista suoritusta, sillä olinhan saavuttanut tavoitteeni. Huomioida pitää myös se, että 4.15 lämppärinä olisi hieman kova itselleni. No teinhän tuossa joku päivä nelosen lämppärinä, mutta se onkin eri asia taas nyt. Mietin lähinnä sitä, pitäisikö keskittyä tekemään suorituksensa heti ensimmäisellä yrityksellä. Lämppäreitä ilman valmistautumisia ja sitten yksi valmisteltu suoritus. On aika raskasta tehdä useampia. Täytynee kokeilla eri tavoilla.

Agata teki hurjan tuloksen 5.47. Parannusta omaan ennätykseensä tuli vaatimattomasti puoli minuuttia. Olin huomaavinani ihan pientä samban oiretta, mutta ainostaan niin hiuksen hienoa, että en ole edes varma oliko se samba. Tähän mennessähän Agata on siitä erikoinen tapaus, ettei hän ole kertaakaan sambannut. Paitsi tänään ja sekin vain ehkä. Potentiaalia kisoissa riittää varmasti viiteen ja puoleen ainakin ja jos vielä haluaa tehdä varman päälle.

Päivi teki myös oman static-enkkansa. Ensimmäista kertaa yli viiden minuutin ja heti kunnolla kaksi sekuntia päälle. Simo spottaili suorituksen, että en enempää osaa sanoa kuin että ilmeisen vahva suoritus kuitenkin. Dynamiciakin Päivin piti päästä koittamaan. Static treenataan tyhjällä mahalla, mutta dynassa pitäisi olla hieman syönyt. Epäilen että tämän takia Päiville tuli hurjimman näköinen samba, mitä itse olen ollut näkemässä. Spottasin suorituksen ja pintautumisessa jouduin ottamaan selästä kiinni, koska luulin tajunnan menetyksen olevan seuraava etappi. Bläkäriä ei kuitenkaan tullut. Pintaprotokolla meni oikein, mitä nyt aikaa meni ainakin sallittu. Toinen syy samballe saattoi olla siinä, että Päivi lopetti sadan kymmenen tienoilla, mutta oli vielä kolme metriä syvällä. Tästä piti vielä nousta pintaan ja siinä kului lisää aikaa ja voimia. Loiva nousu käännöksestä kohti pintaa olisi säästänyt muutaman metrin kuljetussa matkassa ja muutaman sekunnin ajassa. Tulos olisi silti ollut sama.

20.8.2005 Vuoden hauskin samba

Perjantaina pidin huilipäivän pidättelyhommista ja kävin salilla. Simon staticit spottasin heti alkuun ja hyvinhän tuolla tuntui kulkevan. Lämppärinä Simo teki tyhjillä keuhkoilla 3.30 ja heti perään varsinainen suoritus 7.00. Seiskan vedossa oli pieni samba, mutta ei mitenkään paha; kisoissa olisi mennyt läpi.

Ennen kuin lähdin hallille olin taas miettinyt, mitä aion tehdä. Tulin siihen päätökseen, että olen tyytyväinen, jos saan nelosen tehtyä. Tässä viime aikoina on tullut paukuteltua ennätyksiä niin paljon rikki, että pitääkin keskittyä kunnolla ja tyytyä vähään, jotta saa tulosta aikaiseksi. Olenhan nyt toki yli neljän kunnossa, mutta suuremman kuvion idea on siinä, että haetaan sitä tulosta, jonka voi tehdä aina. En vielä usko että neljä minuuttia olisi sellainen, jonka tekisin milloin vain. Kolme ja puoli menee. Jos taas tavoittelee joka kerta sitä vitosta tai jotain muuta, mikä on lähellä maksimeja, niin voi pettyä usein.

Tein taas pikkulämppäreitä yksistäni välillä 1.30 ja 2.30 sen kummemmin valmistautumatta. Ensimmäiseen varsinaiseen lämppäriin pyysin AP:n kolmeen minuuttiin. Nykäys tuli kai jossain kahdessa ja puolessa ja tuntui todella helpolta, vaikka niitä sitten tulikin koko ajan lisää. Lopetin neljässä minuutissa koska se oli päivän tavoite ja se tuli ensimmäisellä lämppärillä. Ei nyt sentään ekalla vielä ruveta tekemään hurjasteluja.

Toiseen pyysini merkit kolmen ja puolen mukaan. Nykäys tuli ehkä 2.40 kohdalla ja tuntui, että ei ollut niin mukava olla kuin ensimmäisellä. Suunnittelin tekeväni toisen nelosen, mutta kun neljä minuuttia tuli täyteen, lähdin taas tekemään viittätoista sekuntia kerrallaan lisää. Viisi minuuttia tuli täyteen yllättäen, ja vasta näillä main taisin ottaa kaiteesta kiinni. Vai olisiko se ollut hieman ennen viittä. Muistikuvat ovat hämäriä. Ajassa 5.13 tulin ylös.

Pintautuminen olikin sitten otsikon mukainen. Tulin rauhassa kaiteelle enkä mielestäni pompannut agressiivisesti pystyyn ja hengittelinkin kai aika rauhassa. Ensimmäisenä nappasin nenäklipsini irti. Sitten alkoi samba. Reaktioni siihen oli hihkaista kovaan ääneen "Samba!". Jatkoin hengittelyä ja valmistauduin protokollaan. Otin uimalasit pois ja riisuin märkäpuvun hupun. Sitten näytin merkin että olen kunnossa. Varmaan tuo nenäklipsi veti pasmat sekaisin. Huppuahan ei siis todellakaan tarvitse ottaa pois protokollassa. Hauskinta tässä oli se, että minulle piti kertoa, mitä olin tehnyt. En itse tajunnut ottaneeni huppua pois. Agata ja Simo sanoivat tästä, ja siinä repesin nauramaan kun tosiaankin hoksasin, että minullahan ei ole huppua päässä. Tämä suoritus olisi siis ollut hylätty pintautumisprotokollan takia. Mitään ylimääräistä ei saa puhua ennen kuin tuomari on hyväksynyt suorituksen. Näin ollen tätäkään ei rankingiin laiteta.

Treeni oli kuitenkin hyvä. Olen erittäin tyytyväinen viiden minuutin ylitykseen. Nelonen olisi ollut hyvä tulos myös, mutta kun kerran kulki näinkin hyvin niin mikäs siinä on silloin ollessa. Simo kertoi jälkikäteen vielä, että käteni tärisivät siinä viidesta minuutista alkaen. Sambana tuo oli voimakkain, mitä minulla on ollut, mutta ei se niin pahalta tuntunut. Ehkäpä eilinen lepopäivä vaikutti asiaan motivaation kautta. Torstain ennätysten jälkeen eilisestä tuskin olisi tullut mitään mainitsemisen arvoista. Perjantaina fiilistelin vielä iltapäivälläkin edellisillan tuloksia. Loppuun Agata halusi vielä tehdä dynaa. Tuloksena oli (taas) Puolan ennätys DNF 69m ja muuten vaan hyvä tulos DYN 103m. Itse otin iisisti, kun kerran olin sambannut staticissa.

18.8.2005 Ennätysilta vol.2

Illalla mentiin vielä tekemään toinen treeni samalle päivälle. Päivi ja Agata eivät olleet aamulla, joten he vaativat myös minut ja Simon paikalle spottaamaan. Ennakkotunnelmani olivat ennätyshakuiset. Aamun uudesta static-enkasta tuli niin kova luottamus omaan toimintaan, että saatoin jo etukäteen ajatella, että rajojen rikkominen onnistuu. Kun on näinkin aktiivisesti treenaillut ja viimeisen neljän viikon aikana hyvin intensiivisesti, on luottamusta ja varmuutta kertynyt roppakaupalla. Pystyy sanomaan suoraan, mihin pystyy, ja varmuuden myötä uskaltaa yrittää. Itseluottamus on korkealla.

Olin taas ensimmäisenä altaassa. Niin, toiset vaan ovat vikkeliä menemään veteen. Olin päättänyt tehdä niin kuin tähänkin asti eli aloittaa DNF:llä. Lämppäreinä sarja DNF:ää 40m - 50m - 50m - 50m - 50m. Nämä tein sen kummemmin valmistautumatta. Yleensäkin olen dynaan valmistautunut hyvin pinnallisesti. Simon pyysin spottaamaan yli seiskavitosta. Hyvin kulki, seiskaviisi oli helppo ja tein käännöksen, jonka olin jo etukäteen suunnitellut tekeväni. Meno tuntui hyvältä. Tulin puolessa välissä allasta ylös, kun ajattelin ottaa kuitenkin varman päälle. Päässä tuntui hieman hurjalta noilla paikkeilla. Ehkä sieltä olisi satanenkin tullut, mutta se olisi ollut samba. Henkisesti taas suuria aitoja kaatui kolmannen käännöksen myötä. DNF 87m.

Pienimuotoisten tuuletusten jälkeen rauhoittelin itseäni tekemällä 2 x 50m DNF tyhjillä keuhkoilla. Se toimii aina. Sitten mono jalkaan ja selkeästi ennätystä hakemaan. Tein lämppärinä 2 x 75m DYN. Edelleen; ei mitään järkeä hinkata monolla viittäkymppiä. Jos mies tekee DNF lämppäreitä kahdella altaanmitalla niin kyllä monolla mennään sitten enemmän. Harkitsin siinä vielä kolmatta, mutta tyydyin kahteen. Ilmoitin Simolle, että nyt mennään satasen yli. Tuntui hyvältä. Kun viimeksi tein satasen sain nykäyksen 35m kohdalla. Nyt nykäys tuli 65m tuntumassa. Paukutin sitten kunnon parannuksen; DYN 112m. Vahva ja puhdas suoritus.

Enkat tehty, mieli hyvä, saunaan. Piti tosiaan käydä vähän saunan puolella. Ei siksi, että olisi vilu ollut, vaan siksi, että vilu olisi pian tullut. Tuli vähän kommentteja treenikavereilta, että mikäs se on tuollaisia enkkoja tehdessä, kun on treenannut. Harva enää muistaakaan viime kevään luomusarjoja, joita Väinön kanssa kehittelin. Luomusarjoissa ei hyväksytty yli 5€ maksaneita varusteita elleivät ne olleet joko pirun vanhoja tai väärän kokoisia. Eipä silloin kaulapainoakaan käytetty - lyijyt maksavat kympin.

Tullessani saunasta muut vielä lämmittelivät tai puuhastelivat jotain lajiin liittyvää. Simo oli mukana alunperin ihan spottaajana, mutta innostui vielä kokeilemaan staticia. Sujui kuulemma. Päivi näköjään tarvitsee sparrajaa treeneihin. Jos joku tekee häntä paremmin, jostain tulee lisäpotkua suorituksiinsa. Päivi siis pyysi minut spottaamaan seiskaviis plus -sukelluksen. Eipä osannut sanoa kuinka paljon. Satasessa jo odottelin että nouseeko, mutta vielä kääntyi ja teki oman enkkansa DYN 107m. Hieno veto. Ehdotin vielä ennätysyritystä DNF:n, mutta se oli kuulemma painostamista. Mielestäni vain ehdotus ;)

Simo kokeili myös DNF:ää. Vaikka miehen piti omien puheidensa mukaan keskittyä ainoastaan staticiin tämä viikko, piti päästä kokeilemaan dynaakin, kun muutkin siinä niin kovasti revittelivät. Yli seiskaviittä Simo lähti hakemaan ja tekikin mukavasti 81m. Agata kokeili myös rikkoa Puolan ennätystään, mutta taisivat kaikki yritykset jäädä alle kuudenkymmenen metrin.

Loppuun piti vielä päästä tekemään tyhjillä keuhkoilla. Kovan ja mahtavan päivän päätteeksi tein tyhjillä DNF 50m. Siinä oli fiilistä. Vetoja haluaa tehdä tiheämpään kuin täysillä keuhkoilla ja hapotus alkaa tuntua aika voimakkaasti ja nopeasti. Kunnon anaerobista treeniä. Koskahan menee 75m tyhjillä.

Henkistä kanttia tuntuu kasvattavan erityisesti se, kun huomaa voivansa tehdä 50m tyhjillä. Samoin tuo päätökseni tehdä monolla vähintään 75m lämppäreissä. Siis ihan oikeasti! Tuntuukin hieman uskomattomalta, että on tällaisiin tuloksiin kyennyt. Ja kaikki into on lähtöisin DYNasta. Mitäkähän siinä ehtii vielä saavuttaa. Nyt ainakin tuntuu positiiviselta ja olen huomannut tulevaisuutta ajatellen , minkälainen valmistautuminen tuo huipputuloksia. Kova treeni kehittää!

18.8.2005 "Aina pitää tehdä se, mihin pystyy"

Torstaiaamuna menimme Simon kanssa Kalevan hallille kahdeksaksi. Olipas aamuherätys; ei nimittäin hetkeen ole ollut kello soimassa. Eilen illalla kun tulin kotiin olin aika kuollut. Mietin jopa sitä, olenko tulossa kipeäksi, sen verran epämukava fiilis oli. Iho tuntui kuumalta, päässä oli outo tunne, sydän löi pirun kovaa. Siis sekä suurella voimalla että nopeasti. En kuitenkaan lähtenyt perumaan tietämättä aamun kuntoa. Aamulla olikin sitten hyvä olo. Menin melkein heti nukkumaan illalla niin tuli hyvät unetkin.

Simo teki ensin. Oltiin sovittu se jo illalla niin tiedettiin, miten kenenkin kannattaa aamupalansa hoidella. Tyhjällä mahalla on paras tehdä staticia. Tyydyin kauhaisemaan lautasellisen kaurapuuroa seitsemältä. Siinä tuli sopiva aika omaan suoritukseeni. Kaurapuuro on muutenkin sellaista ainetta, että se ei mahassa pidä meteliä itsestään. Joskus olen puuropöydästä lähtenyt suoraan lenkillekin eikä siitä mainittavaa haittaa ole ollut.

Lämppärinä Simo teki ehden lyhyen tyhjillä keuhkoilla. Tämä tasaa pulssin tehokkaasti matalaksi. Toisena lämmittelynä Simo teki reilun kuusi ja puoli minuuttisen. Tämä nyt edustaa sellaista lähestymistapaa, että kovat lämppärit helpottavat suoritusta. AP oli neljä minuttia, niin siinä sai aika lailla antaa merkkejä ;). Koska eka varsinainen lämppäri oli näin hyvä, ei hän toista lähtenyt tekemään, vaan siirryttiin suoraan maksimiin.

Lähtö tehtiin virallisesti lähtölaskennalla ja AP oli viisi minuuttia tällä kertaa. Mummot siinä hieman ihmettelivät, vaan sanoneet eivät he mitään, kun viitisen minuuttia oli mennyt. Suoritus näytti vahvalta ja Simo tuli pintaan ajassa 7.01. Kuulemma mieli olisi tehnyt paukuttaa yli seiskan, mutta näköjään kurinalaisuus voitti. Simon ideahan on ollut se, että yli seiskoja ei treeneissä tehdä, jotta kisoihin jäisi tarpeeksi kova nälkä. Ja kyllä tuosta seiskasta voi todeta, että mies on kunnossa. Tunnelma oli vielä positiivinen ja enemmänkin olisi mennyt.

Omaan staticiini lähdin vähän ristiriitaisesti. Eilinen ei ollut mikään tosikiva kokemus. Ajattelin kuitenkin tukeutua kurinalaisuuteen ja paljonpuhumaani päivän kuntoon. Joskus kulkee, joskus ei. Tein pikkuläppäreitä ilman sen kummempia hengittelyjä. Puolitoista, kaksi ja kaksi ja puoli. Ei niin kauhealta tuntunut, vaikka lähdin niihin pystystä ja ilman valmistautumista. Laskin sydämenlyntejä ja huomasin, että syke oli 40. Sitten valmistauduin ja tein kolmosen. Suurin piirtein yhtä häjy kuin eilinen. Tein toisella 3.30. Nykäykset tulivat molemmissa varmaan joskus puolentoista jälkeen eikä tuntunut yhtään kivalta.

Missä vika? Missä vika? Mahakin oli oudompi kaasujen suhteen. Onneksi ei sentään kiertänyt. Nyt on viime aikoina tullut valmistautumishengityksessä ehkä vedettyä liian syviä henkosia. Tähän sain idean siitä, kun Simo sanoi lähtöni näyttävän hurjalta, kun viimeisessä hengenvedossa tyhjennän keuhkoni oikein voimalla. No kokeillaan sitten erilailla. Sieltä se löytyikin.

Valmistautuminen menee siten, että ensin kolme minuuttia pelkkää palleahengitystä ja sitten muutaima kunnon hengityksiä, joita seuraa jonkin aikaa tavallista normaalia hengitystä. Palleahengityksiä en ollut tehnyt rentona, vaan olin vetänyt pallealla liian tiukasti. Nyt kokeilin tehdä niin rentoa palleahengitystä kuin vaan osasin, ja näköjään se oli hyvä veto.

Pyysin viimeiseen vetooni merkit 3.30 mukaan, ja sanoin vielä etten kuitenkaan yli viiden tee missään olosuhteissa. Lisäsin hymiön. Hengityksen tein niin kuin edellä kerroin. Tuntui erilaiselta, ei kamalasti, mutta kuitenkin. Sitten yhtäkkiä sain merkin "kaks ja puoli". Oho! Eikä nykäyskään vielä ollut tullut. No sitten se pian tulikin. Kolmessa ja puolessa oli tosi paha olo. Ajattelin tehdä sen neljä, mitä ajattelin jo ennen suoritusta, että se olisi jokapäiväntulos. Neljässä minuutissa oli niin kiva olla, että päätin jatkaa vielä viisitoista sekuntia. Siitä taas saman verran lisää. Ajassa 4.45 en vaan saattanut tulla ylös, mutta viiden kohdalla tajusin, että riittää.

Uusi enkka on nyt sitten 5.01. Loppuvuoden tavoite on saavutettu. No heh. Teeppäs tuo uudestaan niin voitaneen olla tyytyväisempiä. Pintautumisessa on viriteltävää. Tulen liian innokkaasti ylös ja hengitän agressiivisesti. Jos nousee äkillisesti ja nopeasti, saattaa verenpaine päässä kuulemma heittää ja aiheuttaa bläkärin. Hyvä tapa tulla pintaan olisi rauhallinen. Protokolla meni kuitenkin nappiin, joten suoritusta on pidettävä hyväksyttävänä. En olisi lämppäreitä tehdessäni uskonut tällaiseen tulokseen. Mitä tästä opimme? Sen että aina kannattaa tehdä se, mihin pystyy, välittämättä päivän kunnosta tai siitä, että nyt ei olekaan paras mahdollinen fiilis tehdä!

17.8.2005 Ei tunnu kivalta

Keskiviikkona illalla oli varsinainen harjoitusvuoromme. Kaikki olivat paikalla staticvarustuksessa. Venla oli taas mukana kellottamassa Simon suorituksia. Minä katsoin Päivin staticit ja Agata tulikin aika paljon myöhemmin pelipaikalle kuin me muut. Taisin itse olla vedessä juuri niihin aikoihin enkä seurannut mitä hän teki.

Päivi yritti staticiaan, mutta yrittämiseksi jäi. Päivä taisi olla huono. Palleanykäykset tulivat kuulemma liian aikaisin: "ei ikinä ole noin aikaisin tullut". Siihen meni kilpailuhenkiseltä nuorelta naiselta into. Sanoisin kuitenkin, että päivät ovat erilaisia. Joskus kulkee paremmin kuin tavallisesti, ja joskus tuntuu että jäädään kauas taakse tavallisesta päivästä. Mikä sitten on tavallinen? Joka päivä voi kuitenkin tehdä päivän maksimin.

Itselläni meni hieman fiilis tehdä toisen epäonnistumista seuraillessa. Muutenkin eilisiltana väsytti lujaa. Yritin hieman torkkua ennen treeniä, mutta ei sujunut. Simo oli jo lopettanut niin sain Venlan kellotushommiin. Venlalla ei ollut vesivarustusta niin laitettiin lanyardi ranteeseen ja toinen pää kaiteeseen. Ei joutunut ajelehtimaan. Tuolla altaassa jos antaa vaan kellua, saattaa ajelehtia pitkiäkin matkoja. Spottaajaa tarvitaan siihenkin, että tämä pitää pidättelijän suunnilleen samoilla seuduilla ja loppusuorituksesta mielellään laidan lähellä.

Kokeilin kuitenkin tehdä ja pääsin kaksi kertaa kolmeen minuuttiin, vaikka se tuntui aika pahalta. Eilen illalla tuntui olevan enemmän häiriötekijöitäkin. En ole oikein saanut selvitettyä mistä kaikki johtui. Kokeilin vielä yhden, ja sain venytettyä kolmeen ja puoleen. Muut tekivät jo dynamicia, ja oli vaan rauhaton olo. Lanyard ainakin oli uusi tekijä, ja myös se että vedessä ei ollut toista sukeltajaa.

Kuten jo tuossa aiemmin totesin Päivin kohdalla, todettakoon sama itselleni; joka päivä ei voi mennä yhtä hyvin. Voisin lyödä itseäni hieman ruoskalla siitä, että en ihan maksimeja yrittänyt tehdä. Paha olo voitti tällä kertaa. Olisin voinut väkisin tehdä neljään minuuttiin ja uskon, että sen olisin voinut tehdä. Tärkeänä pidän sitä, että opettelisi olemaan ilman turhia luovuttamisia. Ei sellainen treeni kehitä, jossa ei jouduta koville.

Päivi meinasi staticin jälkeen jo hajottaa varusteensa ja lähteä rikkomaan liikennesääntöjä, mutta päätyikin vain ottamaan märkkärin pois ja kokeilemaan dynamicia. Hangon keksi löytyikin tätä kautta. Päivi otti mallia minusta ja teki DNF 75m. Se on naistensarjassa aika hurja veto. Suomen rankingissa sillä pääsee jaetulle toiselle sijalla. Ja Suomen ennätyshän on 84m. Agata vielä yritti DNF:ssä taas Puolan ennätystä, mutta jäi samaan kuin tiistaina eli 63 metriin. Itse en ehtinyt paljon mitään. Otin vain puvun pois ja tein joitakin pohjauunoiluja tyhjillä keuhkoilla. Pientä venyttelyä vain.

16.8.2005 Tuplatreeni ja ennätysilta

Illalla mentiin vielä altaaseen. Alunperin järjestely kehkeytyi siitä, että muille sopi mennä järveen päivällä paitsi Agatalle, joka raukka joutui olemaan töissä. Hän oli kuitenkin valmis luopumaan reissusta, jos pidetään hallitreenit illalla. Itse asiassa mm-kisatkin ovat hallikisat, joten parempi näin. Minä, Simo, Päivi, Agata ja Venla olimme paikalla. Venla tosin oli mukana vain kellottamassa Simon staticeja. Agata teki myös staticia ja Päivi keskittyi dynamiciin. Itse olin dynamic-varustuksessa.

Päivällä treenattu constant weigt tuntui yhä. Paljoa ei jäänyt lepoaikaa. Olin kotona puoli viisi ja syönyt viiden aikaan. Seitsemältä olin jo Hervannan hallissa. Silti en pidä kyseistä asiaa pahana. Kun menin altaaseen, sukellukset lähtivät sujumaan heti mainiosti. Tein DNF lämppäreitä. Sarja oli seuraavanlainen 35m, 50m, 50m, 50m, 50m. Hei, tuohan sujui hyvin. Hieman oli fiilistä ettei olisi viitsinyt tehdä päätyyn asti noita, mutta meni vaan. Sanoin siinä sitten Päiville, että katsoppas hieman perääni, yritän DNF 75m. 25m kohdalla tuumasin, että menee; enää tuolla käyt kääntymässä ja tulet takaisin. Olisi mennyt pidemmällekin, mutta kun edellinen DNF ennätys oli 55m ;). Sen olen tehnyt joskus viime syyskuussa, suurinpiirtein ensimmäisillä kerroilla tämän lajin parissa.

Se riitti sitä lajia ja laitoin monon jalkaan. Vähän aristi, kun se oli jo kaksi tuntia ollut jalassa aiemmin päivällä. Olen tässä vähän miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että jos haluan nostaa yleistä suoritustasoani, pitää hieman koventaa harjoituksia. DNF 75m oikeastaan herätti tajuamaan sen, että mitä ihmettä minä hinkkaan monolla 50 metrisiä. Jos kerran teen lämppärinä DNF 50m, niin mitä ihmettä teen vielä DYN 50m lämppäreitä.

Tämä on kuitenkin pällilaji, jossa matot eivät saa olla pinossa vintillä.Tein sitten muutamia DYN 75m vetoja, eikä minulla ole mitään ongelmia niiden tekemisessä. Jos kuitenkin tavoitteena on nostaa perusvarmuus sadan metrin sukeltamiseen, niin ei puolimatkoja sukeltamalla paljoa kostu. Kun DYN 75m ei haittaa pääkoppaa enää pätkääkään niin siitä on helppo lähteä kohti sataa.

Kuitenkaan DYN 75m ei ole ikinä tuottanut ongelmia. Sadan metrin sukelluskin menee. Menisi varmasti useamminkin, mutta kun ei usko, motivaatio ja nälkä aina riitä. 50m on niin lyhyt matka ettei sitä enää pidä juuri minään. Sen uskoo ja tietää tekevänsä vaikka koska. Pitää vaan tehdä DYN 75m paljon ja vielä vähän lisää. Tämänhetkisellä kunnollani on ihan perusteltua ikään kuin nostaa treenit 25m korkeammalle tasolle. Sen sijaan että tekisin DYN 50m, teen DYN 75m.

Tuo ylhäällä kerrottu uhoaminen on tosiaankin perusteltua sillä, että kyse ei ole ollut kunnosta, vaan psykologiasta. En vaan ole uskaltanut treenanata noin kovaa. Tällä hetkellä osaan aika hyvin kuunnella itseäni ja tiedän mihin pystyn.

Kovin montaa en seiskavitosia ehtinyt tehdä, kun spottasin Agatalle staticin ja Päiville dynaa. Siinä staticin aikana tuli kylmä ja lopputreenit menivät hieman hytistessä. Päivi osoitti olevansa potentiaalinen kuntonsa puolesta tekemällä DYN 100m. Kyseinen suoritus sivuaa hänen viime keväänä Heinolan kisoissa tekemäänsä kilpailusuoritusta. Muutama viikko tätä satasta on tavoiteltu. Suurimmat ongelmat ovat hänelläkin jälleen olleet korvien välissä. Kunto kyllä antaa antaa tehdä, mutta usko omaan tekemiseen ei ole riittänyt. Kyseessä sattuu olemaan vielä varsin kunnianhimoinen urheilija.

Agata sai staticinsa tehtyä ja siirtyi DNF:n puolelle. Agata tuntuu olevan kovin tyytyväinen uuteen 3mm hallipukuunsa ja tekee dynansakin puku päällä. Liuku vedessä on kuulemma todella hyvä puvun open cell-pinnan ansiosta. Ensin Agata teki oman ennätyksensä 56m. Aikaa oli vuoron loppumiseen muutama minuutti eikä hän enää uskonut ehtivänsä koettaa vielä pidempää. Sanoin että lähde minuuttia vaille puoli, ei meitä kesken suorituksen häädetä altaasta. Ja näin ollen Agata teki uuden Puolan ennätyksen, DNF 63m. Virallisiin enkkoihin tosin tarvittaisiin AIDA:n tuomari.

Simo teki staticia koko treenin ajan. Kuulemma meni paremmin kuin edellisenä päivänä, mutta kunto ei tuntunut olevan paras mahdollinen. Venla kellotti ja spottasi Simoa niin en omakohtaisesti niistä suorituksista osaa juuri mitään sanoa. Itse tein treenin loppupuolella vielä tyhjillä keuhkoilla DNF 3 x 25m ja se oli aika helppoa hommaa. Hieman mietitytti olisiko niitä pitänyt tehdä, kun olin jo niin viluissani. Jostain muistan lukeneeni, että varmin tapa saada black-out on hyperventiloida kunnolla viluissaan. No ei täyttynyt kuin toinen kriteeri.

16.8.2005 Heramaanjärvi

Lähdettiin sitten vaihteeksi oikein järveen. Nyt olikin helppo mennä kun oli neljä aivan joutilasta lomamiestä lähtölistalla. Itseni lisäksi reissussa oli siis Väinö, Simo ja Pekka, ja sukelluskohteemme oli läheinen Heramaanjärvi. Keli oli ihan hyvä, mitä nyt vettä tuli aika lujaa vielä matkalla sekä märkkäriä pukiessa. Onneksi sade lakkasi emmekä kastuneet mennessämme veteen.

Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen avovedessä ollut. Varusteetkin ovat aika lailla vaihtuneet tauon aikana. Olin nyt ensimmäistä kertaa kunnon märkkärillä ja monoräpylällä liikenteessä. Ensimmäinen ja merkittävin huomio tuli siitä, että liikkuvuus on ihan eri luokkaa. Vanha puku oli aika kankea. Toinen iso juttu oli se, että 5mm puku ei kehitä niin hirveästi nostetta, jotta pitäisi ottaa paljon painoja mukaan. Menin pelkällä kaulapainolla pelkästään liikkumisen vapauden riemusta. Psykologisena varusteena olivat piilolinssit; ensimmäistä kertaa näin kunnolla, mikä sekin osaltaan toi lisää intoa hommaan. Ja loppusilauksena uusi Suunnon D3 ranteessa kertoi tarvittavat numeeriset tiedot suorituksista. Voi tätä elämää.

Kahdella poijulla mentiin, kun meitä neljä oli. Alkuun opastelin Väinöä, ensikertalaista, lajin syviin saloihin. Ihan samanlaista oli oma touhuni kolme kuukautta sitten. Väinöllä alkoi sujua hyvin ja tarvittavia asioita korjailtiin. Pian Simo tuli "vapauttamaan" minut, jotta voisin uunoilla jotain omiakin. Simo taisi tuohon mennessä jo käydä pohjassa.

Aloin tehdä "oikeita" vetoja. Ensimmäinen oli 19m. Ihan kiva, aika helppo ja vanhoihin varusteisiin verrattuna todella nopea. Toisella 23m. Tuosta jo näkyi pohjalevylle. Ei koskaan aiemmin näin lähellä pohjaa missään! Siistiä. Kolmannellä kävin jo melkein pohjassa 28 metrissä. Sitten 29m; 29,1m; 29m ja 28,5m. Nämä olivat ihan perusvetoja. Ei ongelmia. Enemmänkin olisi mennyt, mutta pohja ei joustanut. Kunnon varusteet toivat mukanaan myös nopeuden. Pohjalevylle ja takaisin vei aikaa 54-58 sekuntia. Muistellaanpa sitä kun ennen saattoin 25m mennä melkein 80 sekuntia. Niillä painoilla ja niillä räpylöillä ei se nousu vaan luonnistunut. Ylös päin tuleminen monolla on hurjaa. Pääsee mieletöntä vauhtia! Eikä nousussa enää kannata löysäillä, kun lihakset toimivat varmasti anaerobisesti, niin ei happeakaan kulu yhtään sen enempää.

Tyhjien kehkojen harjoittelu on venyttänyt rintakehääni. Kun neljä viikkoa sitten tein edellisen PB:n 26m Frentzelit eivät oikein enää pidemmälle piisanneet, ja rintakehässä tuntui aika kova puristus. Nyt ei 29m tuntunut oikein miltään. Painetta ei juurikaan huomannut. Hauska huomio paineesta oli se, että hanskat painuvat hassusti sormien ympärille syvällä. Sormien muodot näkyivät kivasti. Piilarit olivat ihan hyvä veto laittaa päähän.

Välillä pidettiin taukoakin. Käytiin asioimassa pusikon puolella ja tankattiin vähän lisää. Siis siksi jotta pitäisi asioidan siellä vielä uudemmankin kerran. Monoon en oikein ole vielä tottunut. Se tuntuu syövän jalkoja lujaa. Vasen jalka on vaikeampi tapaus, kun tuntuu ettei veri kierrä. Puristaa aika lujaa ja sitten tulee tuskainen fiilis. Kaipa siihenkin tottuu. Tauon jälkeen meinasi tulla vähän vilu kun tuli taas uudet kylmät vedet sisään. Kello sanoi veden lämpötilaksi 17 astetta. Tauon jälkeen järven pinta oli ihan rasvatyyni. Hienot olosuhteet. Pekka ja Simo lähtivät kaloja kiusaamaan, mutta löysivät järven pohjasta about 30 golfpalloa. Joku oli näköjään treenaillut rannalta. Väinö vielä metsästi enkkaansa ja minä spottasin.

14.8.2005 Hyvä sunnuntaistatic

Kävin lauantaina kunnon revittelylenkillä. On alkanut tuntua siltä, että löytyy valtavasti potentiaalia tehdä vaikka mitä, kun on pitkä aikaa viime keväästä tehnyt säännöllisesti kevyttä lenkkiä, keskisykkeiltään semmoista 145 luokkaa. Nyt ei tee pahaa juosta 10 km täysiä. Tai lähes. Koko aikaa ei tietenkään niin lujaa kuin pääsee, vaan vauhdinjako siten, että kymppi niin nopeasti kuin suinkin. Keskisykkeet ovat olleet tällä viikolla 165-170. Ensimmäinen kolmonen menee kuitenkin tuollaista 150 tuntumassa ja viimeinen kolmonen tullaan melkein koko ajan 180 tai yli. On se vaan hienoa kun pystyy juoksemaan lujaa 7 km ja siihen päälle vielä kolmosen vähän reiluun 12 minuuttiin. En ole hetkeen juossut cooperia virallisesti, mutta tuo viimeisen kolmosen vauhti on ollut 2900m vauhtia kuitenkin. Vähänkö oon kova jätkä!

Tänään oli static-päivä. Tein lämmittelyt ilman kiirettä kaikessa rauhassa. Kuten perjantainakin laskin taas sydämenlyöntejä aluksi. Tosin nyt sain ne kellotettuakin, kun sain oman kellon perjantai-iltana. Karkeasti arvioituna sanoisin, että lämmittelin tekemällä 1.00, 1.30, 2.00 ja 2.30. Nämä siis ihan tuosta noin vaan ilman sen kummempia hengittelyjä. Nykäykset tulivat ennen kahta. Ennen altaaseen tuloa olin suunnitellut treenini, jälleen kerran. Se tuntuu fiksulta. Kun tietää etukäteen, mitä aikoo tehdä, on keskittyminenkin aivan omaa luokkaansa. Ainut mitä en ollut etukäteen kaavoittanut oli lämmittely.

Kaiken kaikkiaan olo oli hyvä. Yllättävänä taustatietona mainittakoon, että lauantai-iltana tein perusteellisen venyttelyn, ja pidin huolta varsinkin keskivartalon lihaksista. Tein samanlaisen venyttelyn myös sunnuntaiaamuna, mutta hieman lyhyempänä. Täytyy se kai uskoa, että venyttely kannattaa. Itse asiassa jo lauantai-iltana tuli niin rennon raukea olo.

Harjoitussuunnitelmassa oli tavoite tehdä neliminuuttinen static. Uutta oli se, että olin ajatellut tehdä useamman vedon. Ei siis enää tyyliin toisella maksimi. Eikä ennätysten tavoittelua, vaan siihen tyytyminen minkä pystyy tekemään varmasti ja voi luvata ja pitää lupauksensa. Päätin aloittaa rauhassa, kun kerran olin päättänyt tehdä monta vetoa. Ensin kolmonen. Se oli ihan kelpo. Ei kuitenkaan mikään kevein mahdollinen. Nykäykset sain ohjattua melkein heti suoraan mahaan.

Toisella 3.42. Ehkä tämä toinen olisi voinut kantaa helposti pitemmällekin. Kolmanteen vetoon lähdin hakemaan neljää minuuttia ja sieltähän se tuli. Ennen kolmea minuuttia ja vähän jälkeen meinasi olla vähän luovutumeininkiä. Mielessä käväisi ajatus lopettamisesta, mutta sitten tuumailin että tehdään nyt, alle minuutti jäljellä. Harkinnan varassa päätin vielä tehdä neljännen suorituksen. Sekä kolmannessa että neljännessä huomasin ilokseni, että eka nykäys tuli vasta 2½ kohdalla. Siinä on mukava olla kun tietää että nykimistä pitää kestää vain puolitoista minuuttia. Neljännen suorituksen päätin ajassa 4.15.

Kokonaissarjani oli siis 1.00 - 1.30 - 2.00 - 2.30 ; 3.00 - 3.42 - 4.00 - 4.15

Selvästi huomasi, että näin monta vetoa alkaa jo väsyttää. Viimeinen oli vähän vaikeampi kuin kolmas. Silti sen vaan jaksoi olla. Luulen että olen hyvinkin omalla tasollani. Sanotaan nyt vielä, että olen staticia treenannut vasta muutaman viikon. Tekeminen ei vielä ole täysin rutiinia, vaikka kokemusta jo alkaakin olla. Itseään on oppinut kuuntelemaan paremmin. Mukavaa on huomata myös se, että tosiaan pystyy tekemään sen mitä on aikonutkin. Merkittävää tässä on se, että etsii sen oman tasonsa, sen mikä menee joka päivä. Hyvä keskittyminen tuo lisää varmuutta.

12.8. 2005 Suunnitelmallinen static

Mennessäni hallille suoraan sanottuna vitutti. Ja lujaa. Kahteen viikkoon ei ole voinut mennä mihinkään kastumatta. Siinä hieman mietin, mitä treenaamisesta tulee, kun lähtökohta on tällainen. Alkuun tein kolme kappaletta pikkustaticeja ilman kelloa. Laskin ensin 45 sydämenlyöntiä, sitten 60 ja viimeisellä 80. Suoritusaika kyllä pitenee enemmän kuin pelkästään lyöntien avulla voisi päätellä, koska syke hidastuu, kunhan apneaan tottuu. Päivi tuli sitten altaalle ja pyysin kahden minuutin merkin. Ei vieläkään tuntunut kivalta. Esilämmittelyt tehty silti.

Olin vakaasti päättänyt tehdä kaiken niin kuin ennakolta olin suunnitellut. Suunnitelmaan kuului kolme vetoa, siten että jokaisella tehdään enemmän kuin edellisellä ja että viimeinen on vähintään neljä. Tai oikeastaan neljä minuuttia oli sellainen tavoite. Nyt kun olen miettinyt treenaamista siten, että tehdään se mikä menee varmasti eikä joka päivä lähdetä arpomaan uutta ennätystä.

Ensimmäiseen vetoon koetin tehdä valmistautumisen hieman erilailla. Tähän asti olen kellunut selälläni ja hengitellyt. Kokeilin miltä tuntuu lähteä pystystä, altaan reunasta kiinni pitäen. AP 3.00 ja sen myös tein. Nykäykset tulivat taas hartioita myöten eikä suoritus tuntunut yhtään hyvältä. No eikun selälleen taas valmistautumaan.

Toiseen pyysin merkit taas kolmen mukaan, mutta arvelin jo etukäteen tekeväni kolme ja puoli. Se on mukavampaa, kun saa merkkejä säännöllisesti nykäysten alettua. Nyt sain rentoutumalla ohjattua nykäykset enemmän mahan puolelle, mikä tuntui mukavalta. Itse asiassa tullessani ylös 3.30 kohdalla viihdyin veden alla hyvin. Olisi mennyt pidemmällekin, mutta minkäs teet, kun on päättänyt noudattaa orjallisesti suunnitelmaa.

Kolmanteen suoritukseen lähdin hyvillä mielillä tavoittelemaan neljää minuuttia. Itse suoritus ei tuntunut niin hyvältä kuin keskimmäinen veto. Jälleen merkit kolmen mukaan, mutta syyn taisin jo perustella. Tosin AP olisi voinut hyvin olla 3.30 niin eka merkki olisi tullut 2.30 kohdalla, jolloin viimeistään olen aina saanut ensimmäisen nykäisyn. Neljä minuttia sain tehtyä ja siihen olen varsin tyytyväinen. Tein sen mitä olin ajatellutkin tehdä.

Merkittävää on myös se, että myöntää itselleen tavoitteen täyttymisen olevan oikeasti hyvä juttu. Alitajunta ei tänään esittänyt ehdotuksia uudesta ennätyksestä. Siinä turhautuu niin helposti jos tavoittelee kuuta taivaalta eikä homma toimi jos ei malta pysyä siinä minkä varmasti saa tehtyä. Jos tekee tavoitteensa voi tavallaan olla tyytyväinen. Jos taas metsästää ennätystään joka päivä, tulee pettymyspäiviä todella usein. Tämä päivä oli hyvä paluu ruotuun keskiviikon jälkeen.

Staticin jälkeen tein dynaa ilman räpylöitä. DNF 25m on ihan tyhmää. Niitä en enää tee. En edes lämppärinä, vaan teen aina sen käännöksen. Näin kun on hetken aikaa toiminut niin DNF 50m on todella kevyttä kamaa. Sitten tyhjillä keuhkoilla uunoilemaan. Tavalliset tyhjien lämppärit ja päälle 30m. Olisin mieluusti mennyt pidemmällekin, mutta oli niin paljon kakaroita pomppimassa reunalta , että jätin suosista lyhyemmäksi, kun tuosta laitaan pääsystä ei ollut takeita. Päivi teki oman DNF enkkansa 62m. Jos hänellä staticit menivätkin vähän heikommin tänään, niin kummasti vaan hymy irtosi uuden ennätyksen jälkeen. Tämä muuten mitattiin oikein rullamitalla. Virallista.

Ai niin treenien jälkeen ei ottanut yhtään päähän. Paitsi sitten kun olin polkenut takaisin kotiin vesisateessa.

10.8.2005 Jalkavaivat ja tyhjät keuhkot

Oli virallinen harjoitusvuoro ja Agatan kanssa hieman treenailimme. Menimme heti seitsemäksi, vaikka se vuoro taitaa alkaakin vasta puoli kasilta, mutta minkäs teet kun kortilla pääsee. Alkuun tehtiin staticia. Ehkä maha oli liian täynnä vielä kun ei tuntunut oikein kivalta. Tein kaksi kolmen minuutin staticia ja tuumasin että se riittää. Agata teki kolmosen ja hienosti taistellen 4.11. Tuumasi ennen suoritustaan, että "today I feel like fighting". Se on hyvä jos alkaa taistelutahto löytyä ennen kisoja.

Jotenkin en saanut vatsaani tarpeeksi rennoksi. Ensin tuntui ettei sinne mennyt juuri mitään ja nykäyksistä päätellen sanoisin, että pakissa oli vielä muonaa. Ei näköjään viisi tuntia riittänyt. Täytyy tunnustaa, että ei oikein huvittanut pistää kampoihin. Kai tuo toinen olisi mennyt kauemmankin, mutta jokin korvien välissä sai minut tulemaan reilussa kolmessa ylös. Sehän on selvää ja sen tiedostan, että kolmen minuutin ympärillä on tähän asti ollut aina tiukimmat hetket. Nyt ei motivaatio riittänyt siitä yli. Itse asiassa neljässä minuutissa on jo hauskaa. Voisiko tästä nyt vetää johtopäätöksen, että kolme minuuttia on itselleni se tulos joka menee huononakin päivänä. Hieman tuntuu tuskaiselta alkaa myöntää näin pieniä tuloksia. Sitä kuitenkin ajattelee, että kyllähän minä nyt teen parempiakin. Ainakin sen sanon, että ennätys on ennätys eikä sillä ole tasaisen suoritusvarmuuden kanssa mitään tekemistä.

Loppuun sitten tehtiin dynaa. Lämppäreinä DNF 35, 40, 50m. Kokeilin monolla tehdä DYN 50m ja se vielä meni, mutta sitten oli pakko luovuttaa ja ottaa mono pois jalasta. Liikaa tullut tehtyä sillä eivätkä jalkapöydästä löytämäni uudet lihakset ole vielä palautuneet kunnolla. Vasemmassa jalassani on myös pieni haava, joka on hankautumalla tullut. Se on aika kivulias. Ehkä pitäisi levätä.

Tyhjilläkeuhkoilla tekeminen on alkanut kiinnostaa oikein kunnolla. Ensin lämppärinä viisi kertaa pohjaan. Ajan pohjassa mittaan joko sydämenlyönteinä tai nykäyksinä, yleensä ensin mainituina. Kymmenen lyöntiä on ihan hyvä, sillä niitä tulee aika harvoin. Ensimmäisellä tehdään pelkkä passiivinen uloshengitys. Viimeisellä ja ehkä sitä edeltävällä koetan tehdä pari negatiivista pakkaustakin. Siitä saa rintakehään kunnon kiristelyt. Ihan lopuksi tein vielä DNF 30m tyhjillä keuhkoilla. Passiivinen uloshengitys ja vähän vielä ilmaa pois, sitten pohjaan, ensimmäinen nykäys ja matkaan. Se oli yllättävän helppo veto, vaikka jonkin verran kiristi.

8.8.2005 Vaikeuksien kautta... voittoon

Eilen oli dynapäivä, joten nyt maanantaina on dynapäivä myös. Ei siis johdonmukaisuutta tai vaihtelua. Suurimmat ongelmat koettiin ennen treeniä. Tarkoitus oli mennä Hervannan matalaan altaaseen. No sinne lähdimmekin mukavassa kello neljän ruuhkassa. Keskustasta poispääseminen tuotti vaikeuksia. Hervannan päässä taas huomasimme, että ovi on lukossa. Sen ainoan kerran, kun en tarkan luonteeni mukaisesti tarkastanut kaikkea etukäteen, se koituu kohtaloksi. Maanantai on Hervannan huoltopäivä.

No ei muuta kuin nokka kohti Kalevaa. Sinnekään emme pääse, koska halli oli ihan tajuttoman täynnä. Noin viisisataa pikkukakaraa täyttää altaan aika hyvin. Olisi siellä ollut yksi uimahyppääjäkin, joka olisi halunnut treenaamaan, eikä hänkään päässyt. Kalevan hallin ystävällinen henkilökunta soitti puolestamme Tesomaan ja Pyynikille kysyäkseen pääsisimmekö kenties sinne. Pyynikillä oli kolme ihmistä altaassa. Sinne siis. Hassua kun tähän kierrokseen meni reilu tunti aikaa ja Pyynikin halli olisi alunperin ollut kaikkein lähimpänä; alle 10 minuuttia kävellen.

Pyynikin altaan profiili on.... erilainen. Matalassa päässä vettä on metri ja syvässä neljä. Vesi syvenee ensin hieman loivasti, sitten vähän jyrkemmin ja neljässä metrissä onkin hyvän matkaa tasaista. Tultaessa syvältä matalaan pitää huolehtia siitä, että ottaa suunnan kohti pohjaa. Muuten tultaessa metrin syvälle osuudelle pintautuu vahingossa. Jos taas koko ajan seuraa pohjaa niin siitähän tulee lisää matkaa, eikö totta.

Monoräpylään totuttelu vienee aikansa. Nyt ainakin, kun on kahtena päivänä peräkkäin käynyt, ovat jalkapöydät aika arkana. Tekniikkaa tuli tehtyä. DYN 50m on aika lailla hyvä siihen. Kun tuossa joku viikkoko sitten tein sen satasen dynaa, niin pahin pituudenmetsästyksen nälkä meni siihen. Toisaalta koko kesän tekniikkaharjoittelu oli kasvattanut aika kovan innon. Nyt taitaa olla parasta taas hinkata tekniikkaa sekä motivaation että uusien varusteiden takia. Ei kuitenkaan huvita pelkkiä 50m vetoja tehdä, paitsi DNF. Ainakin se yksi pitkä pitää tehdä. Mietin sitä, pitäisikö tehdä vaikka DYN 75m monta kertaa per treeni. Tulisi kuin varkain lisää metrejä perusmatkaan. Treeneissämme on ollut sääntönä, että yli 50m sukellukset spotataan. Se vähän ärsyttää, kun tuo 75m on itselleni helppo. Ei sitten mitään ongelmia. Siinä aina joutuu kaveria vaivaamaan. Tietysti turvallisuus on tässä lajissa kaiken lähtökohta, mutta voisiko tässä tapauksessa ajatella, että rajat olisivat yksilölliset. En varmasti ole ainoa, joka tästä "kärsii".

Oman kehityksen kannalta selkein havainto tuli jälleen tyhjillä keuhkoilla uunoilun parista. Kun ensimmäistä kertaa tätä harjoitusta kokeilin, pelkkä passiivisen uloshengityksen ilman määrä kiristi rintakehää pohjassa. Siis neljässä metrissä. Nyt saa tehdä kolme negatiivista pakkausta, jotta alkaa kiristää. Se on kyllä hieno tunne, kun maha painuu kasaa ja rintaa puristaa ja oman pulssinsa kuulee harvoin mutta todella voimakkaana. Ja nykäykset...

7.8.2005 Monotestiä

Sunnuntain touhuiluissa tuntui selvästi väsy. Jotenkin vaan oli innoton ilmapiiri. Kuitenkin vapaasukelluksessa aika paljon on kiinni siitä, että vaan viitsii. Viitsimisestä on kyse siinäkin, että jaksaa motivoitua kestämään hiilidioksidin aiheuttamaa tuskaista oloa. Jotain piristävääkin sentään oli; sain mononi eilen. Kuten olen aiemminkin todennut, kaiken uuden testailu hajottaa keskittymistä niin, että on vaikea tehdä kurinalaista treeniä. Monoa tuli siis testailtua.

Olisi ehkä pitänyt keskittyä tekemään heti alkuun paljon lyhyitä vetoja DNF. Se olisi saattanut auttaa huvittamisen suhteen. Muistaakseni tässä kesän aikana on aiemminkin ollut vastaavia, mutta ne on saanut kuitattua suurella määrällä vetoja. Nyt piti panna aika pian mono jalkaan ja ruveta kokeilemaan. Karol sen tosiaan Tallinnasta toi ja rahat olivat kuulemma riittäneet. En tiedä oikein mitään monon teknisistä jutuista niin annoin Karolille aika vapaat kädet tuoda "sellainen hyvä, lähinnä dynaan". Jäykkyydeltään mono on medium/hard. Mitä jäykempi räpylä on sitä lujempaa sillä pitäisi päästä. Tosin myös voimaa pitää käyttää samassa suhteessa enemmän.

Kokeilin tehdä 50m vetoja tavalliseen rauhalliseen tahtiini ja laskin että potkuja menee kuusi kappaletta 25 metriin. Käännös on monolla vaikeampi tehdä. Tai sitten en vielä osaa oikeaa tekniikkaa monon kanssa kääntymiseen. Luulisin että viikon parin tekniikkarymistely voisi olla poikaa. Unohtaa täysin kaikki muu ja keskittyä tekemään n x 50m DYN lyhyillä palautuksilla. Aika tylsäähän se on, mutta sillä saa pirun hyvän rutiinini tekemisiinsä.

Mono painaa aikalailla jalkapöytää tuosta vähän ennen varpaiden alkua; tiedä nyt miksi sitä kohtaa pitäisi sanoa - päkiän pimeä puoli. Tein sitten vähän muutakin. Mielenkiintoisinta antia oli DNF tyhjillä keuhkoilla. Tein kaksi kertaa 25m, ensimmäisellä passiivinen uloshengitys ja toisella rutistin vähän vielä lisää ilmaa pois. Ensimmäinen ei tuntunut oikein miltään, mutta toisessa tuntui jo aika "hassulta". Kuvittelin silti, että olo olisi kamalampi.

Laitoin vielä monon jalkaan ja kokeilin tehdä aikaisemmin mainitsemiani sprinttejä. No jätetään monikko pois. Tein yhden DYN 75m sprinttaamalla. Vauhti ei tosin pysynyt vakiona vaan kiihtyi loppua kohti. Viimeisellä suoralla oikeastaan otin ihan kaiken jaloista irti. Sekin tuntui aika "hassulta". Reidet ja alaselkä olivat kivasti hapoilla. Palleanykäyksiä en huomannut vaikka matka oli pidempi. Voi tosin olla etten tohinoissani niitä huomannut. Maksimitulosta ajatellen arvioisin tälläisen täyden vauhdin olevan epäedullinen. Pääkopan puolella tuntui lopussa hieman samalta kuin jossain rauhallisen vauhdin ennätyssukelluksessa. Pitäisi tehdä näitä enemmän niin osaisin sanoa missä tuo maaginen raja kulkee.

4.8.2005 Hervannan halli

Torstai 4.8.2005 ja jälleen vuorossa omaehtoista harjoittelua hallissa. Sovimme edellisenä päivänä Päivin ja Agatan kanssa, että mennään Hervannan halliin tällä kertaa. Siellä on matala allas, kuten oletettavasti myös MM-kisoissa. Kaulapaino ja sukellussyvyys korostuvat matalassa altaassa lisää. Jos ei pysy samassa tasossa niin joko polvet raapivat pohjaa tai sitten räpylä käy pinnalla. Sukelluksen aikaisesta pintautumisesta tulee kisoissa penalty pisteisiin.

Aluksi luulin, että tekisimme statica, mutta ilmenikin että dynaa. Onneksi tieto saavutti minut ajoissa. Nyt oli sellainen treeni, että oikein tuntui kunnolla ettei kulje yhtään eikä yhtään mihinkään. Taisin tehdä muutamia DNF 25+ vetoja eikä ollut yhtään kivaa. Mietin miten homman saisi toimimaan. Joskus viime talvena tein lämppäreinä DYN 25+25+25+25 siten, että aina päädyssä hengitetään kerran. Tuolla tavalla saa aika hyvin sukellusmodin itsellään käyntiin. Haittapuolena on se, että siinä tulee lähes joka kerta pää kipeäksi. Näitä tein nyt kaksi ja paremmin rupesi menemään.

Kolmestaan sukelsimme ja minä siinä taisin eniten spottailla. Sopii hyvin sillä tuntuu, että Agata ja Päivi pitävät pidempiä taukoja. Itse pidän lyhyistä tauoista, kun ei ehdi tulla niin kylmä. Tein muutamia DYN 50m sekä tavallisesti että sprintillä. Tavallisella eli rauhallisella ja hitaalla tahdilla ensimmäinen nykäys tuli taas aiemmin, jopa 30-35m kohdalla. Sprintissä ei tule ollenkaan. Mietin pitäisikö sunnuntaina kokeilla sprinttiä 75m matkalle.

Tein kaksi pidempää vetoa. Ensimmäinen oli 80m ja toinen joku 85-90m. Tässä toisessa lisäsin huomattavasti vauhtia kolmannen käännöksen jälkeen. Tuntumasta sanoisin sen verran, että vielä olisi ollut varaa tulla. Jos muistellaan sunnuntain satasta niin kyllä sen jälkeen piti hetki huohottaa. Tämä tuntui helpolta. Ihmetyttää silti, kun nuo nykäykset tulivat niin aikaisessa vaiheessa. Kaiketi sekin on yksilöllistä paljonko niitä viitsii sietää. Toiset vierastavat nykäyksiä dynassa ja tulevat nykäyksestä pintaan. Ehkä kuitenkin tuo oman vauhdin virittely vaatii miettimistä. En ole ikinä mennyt lujaa yli viidenkymmenen.

3.8.2005 Uusi märkkäri

Keskiviikon varsinainen harjoitusvuoro meni ihmetellessä. Agata soitteli iltapäivällä ja kertoi, että kauan kaivatut märkkärit olivat tulleet Eliokselta. Eipä siinä mennyt onneksi kuin kaksi kuukautta. Ja sitten joku Lauri ihmettelee, kun sai omansa kahdessa viikossa, mikä kuulostaa jo mukavammalta toimitusajalta. Tarkoitus oli tehdä ihan puhtaasti dynamicia, mutta puku pitikin laittaa heti päälle ja sitä kokeilla. Hieman oli jännitystä ilmassa, kun sitä rupesi pukemaan. Mittatilaustyönä teettäminen on jännää, jos on ottanut itse mitat. Laitoin puvun päälle ja ilokseni huomasin, että se on sopiva. Oikea jalkani on ympärysmitaltaan edelleen pohkeesta ja reidestä noin sentin pienempi kuin vasen kollegansa. Mitat pukuun otin vasemman mukaan. Olisikohan onnistunut jos olisi lähettänyt epäsymmetriset mitat? Eipä nyt kuitenkaan luoteta italialaisiin liikaa. Täytynee kasvattaa oikeaa jalkaa.

Siinä kun sitten olin puku päällä niin päädyin spottaamaan Agatan staticia. Taisi olla huono päivä kun ei kulkenut. Itse en staticia viitsinyt edes yrittää. Tuo syömispolitiikka pitää olla kunnossa. Jos tekee staticia niin on oikeastaan hyvä jos menee nälkäisenä altaaseen. Dynassa taas nälkä tuo vilun nopeammin eikä tyhjällä mahalla jaksa tehdä. Nyt oli dynapäivä ja mahassa muonaa.

Olin aamulla käynyt tekemässä jalkasalin. Se hieman painoi jaloissa. Pisimmät vetoni olivat 50m. Keskittyminenkään ei ollut parasta mahdollista juuri tuon puvun saamisen takia. Aina jos on jotain mietittävää tai kokeiltavaa altaalla niin muista hommista ei tahdo tulla mitään. Sukeltaminen ei tuntunut kovin hyvältä ja kahdessa altaanmitassa reidet olivat ihan puhki. Sitä se teettää tuo treenailu. Uskoisin silti, että sunnuntaina vielä jonkun verran tuntuu koivissa, mutta herkkyys voipi olla huipussaan. Tiedä sitten taas siitä kuinka paljon sitä innostuu lenkillä käymään.

2.8.2005 Samba!!

Tiistaina teimme Mettovaaran Päivin kanssa static-treenin. Menimme päivällä yhdeltä hallille. Siellä on päivällä kesäisin aika hyvin tilaa; mitä nyt pari sataa pikkupoikaa hyppimässä altaaseen saattavat toisinaan olla tiellä. Static nyt ei onneksi vaadi kovin paljoa tilaa.

Alkuun tein esilämmittelynä pari kertaa staticin, jossa lopetan ekaan nykäisyyn. Kylmiltään se tulee puolessatoista minuutissa. Ensimmäinen lämmittelyvetoni oli kolmeminuuttinen. Lähdössä oli yksi ongelma. Halusin kokeilla kannattaako nenäklipsiä pitää koko valmistautumisen ajan kiinni. Valmistautumisrutiini siis on sellainen, jossa kellun selälläni ja hengitän pelkästään pallealla kolmen minuutin ajan. Tämän jälkeen hengitän minuutin ajan sekä pallealla että rintakehällä. Näitä ei siinä minuutissä ehdi kuin kolme tai neljä tehdä. Sitten hengitellään ihan tavallisesti vähän aikaa ja rutistetaan kehkot aivan tyhjiksi. Tyhjät keuhkot vedetään täyteen ja pakataan jos huvittaa ja sitten on valmista. Itselläni kävi hassusti tuossa, kun tyhjensin keuhkoni. Pääsi pää uppoamaan ja meni nenä täyteen vettä. Rauhassa nousin ja tyhjäsin nenäni ja tuumasin, että "höh". Päätin laittaa seuraavaan vetoon nenäklipsin kiinnin koko ajaksi.

Valmistautuminen oli kuitenkin niin hyvä, että mitäpä noita tuhlailemaan. Jatkoin arviolta 15 sekuntia tavallista hengitystä ja täytin keuhkoni ja aloitin lämppärini. Ensimmäinen nykäys tuli siinä kahden minuutin tuntumassa. Kolme minuuttia oli tavoite (AP) ja siihen asti tein. Ei oikein tuntunut parhaalta mahdolliselta, mutta harvoinpa ensimmäinen lämppäri sitä onkaan.

Toisen AP oli 3.30. Tällä kertaa nenäklipsi oli kiinni koko valmistutumishengittelyn ajan ja tulin siihen tulokseen, että itselleni sopii hyvin pitää sitä koko ajan. Tiedä sitten onko siihen jo tullut totuttua siinä, kun on dynamicia tehnyt ja pitänyt klipsin kiinni koko ajan. Pintautumisessa se tosin tulee irrotettua. Ensimmäinen nykäys tuli kahden ja puolen kohdalla. Tiistaina palleanykäykset olivat vaihtelevia. Tuli sekä pieniä että isoja. Kolmen minuutin kohdalla tuntuu olevan aina vaikeinta. Sen jälkeen hapen puute turruttaa aisteja sen verran, että elimistö keskittyy enää hengissä pysymiseen ja ignoroi suuren osan epämukavuuden tunteista. Myös muisti tuntuu heikkenevän.

Tuli neljä minuuttia ja aloin itse asiassa viihtyä olotilassani. Muistan hyvin hämärästi 4.15:n ja 4.30:n varmistukset, mutta merkit näytin oikein. 4.45:n jälkeen Päiviltä tuli komento "viidessä tuut ylös". Ehkä olisin tullut ilman käskyäkin. Ajassa 4.55 nostin pääni ylös ja aloin tuulettaa kehkojani. SAMBA!! Kyseessä oli sitten lievä samba, tosin huomasin sen itsekin käsistäni. Vasen käsi tuntui hieman horjahtelevan, mutta myös pääni oli jonkin verran tärissyt. Pintautumisprotokollan tein kuitenkin ihan oikein ja arviolta vieläpä vaaditussa 20 sekunnin ajassa. Sääntöjen mukaan tuo olisi ollut hyväksytty kisasuoritus, mutta tämäpä olikin harjoittelua. Suositus on sellainen, että samban jälkeen tulisi ottaa rauhallisesti enkä enää lähtenyt kokeilemaan.

Itselläni oli hieman ajatus siinä, että olisin tehnyt yhteensä kolme vetoa. Innostuin kuitenkin hieman liikaa neljän ylityksestä ja lähdin kohti viittä minuuttia toisella vedollani. Etukäteen olin ajatellut tosiaankin neljän minuutin luokkaa. AP 3.30 joten se olisi ollut ihan ok. Tuo 4.55 oli jonkin verran tyhmääkin. Jos PB on 4.31 niin ehkäpä 4.40 olisi ollut ihan tarpeeksi. Jo sekin olisi ollut mainio suoritus jos olisin tullut 4.30 tuntumassa ylös. Viime viikolla mietin perustasoa ja sen nostamista. Oikeastaan samat tarinat voisi copy-pasteta tännekin. Jos nyt tein 4.55 niin en sitä pidä oikeana enkkana - pidetään nyt harjoituksissa siitä samba-säännöstä kiinni jottei tule uunoiltua. Sanotaan nyt kuitenkin, että tässä staticissa en yhtä tyhmä ollut kuin dynamicin kanssa. AP 3.30 edelleen. Se nyt on sellainen, joka menee aika varmasti koska tahansa. Enemmänkin nyt tulee kiinnitettyä huomiota siihen, että menin PB:stä 24 sekunnilla yli. Ei näin. Ei näin. Ei näin. Tämä on tätä uutuuden viehätystä, kun en staticia ole tehnyt kuin tämän ja viime viikon ;)

Päivi teki omansa. Kaksi lämppäriä ja varsinaisen. Lämppärit olivat kolme ja kolme ja puoli. Vahvoja ja hyviä suorituksia, ei näyttänyt olevan ongelmia. Varsinainen suoritus oli AP 3.30. Yleensä Päivi on ottanut AP 3.00, mutta kun laitetaan vähän rima vähän korkeammalle niin ei tarvitse koko ajan olla merkkiä antamassa. Hyvä veto oli jälleen kyseessä. Tuntemuksista tähän en voi sen enempää kirjoittaa, kun en niitä itse kokenut. Päivi tuli ylös neljässä ja puolessa ja pintautuminen meni mainiosti. Yksi kommentti tähänkin siitä saadaan: "voi miks en ollut kauempaa, tuo oli niin helppo". Se olisi vielä mennyt ihan hyvin enemmänkin.

Lopuksi tehtiin vielä tekniikkaa sekä DYN että DNF. Itse tein kevyesti aiemman samban takia. Päivi teki loppuun uuden enkkansa DNF 56m. Olisi varmaan ollut ihan hyvä, että olisi myös sanonut etukäteen mitä tekee. Spottasin siitä huolimatta, luulin vain että minun pitää tekniikkaa seurata ja sitä sitten kommentoida. Kun tuli toinen käännös tajusin, että joo se tekeekin pitkää.

Treenin loppupuolella tein muutamia kertoja keuhkojen tyhjennyksen ja menin pohjaan hengailemaan. Nykäys tulee heti kun pääsee pohjalle, eikä siellä saata kovin kauaa olla. Kokeilin myös pakkaamista. Siinä on taiteenlaji, joka itselleni on jäänyt hieman hämärän peittoon. Ensinnäkin voidaan olla montaa mieltä kyseisen toiminnan terveellisyydestä. Aiemmin en ole ollut edes kiinnostunut siitä, vaan olen suosiolla luomuillut. Viime talven luomudynamic-sarjamme sitä vastoin Väinön kanssa taitaa jo olla kuopattu operaatio. Kaulapainoni on 2,5kg ja se on jonkinverran liikaa. Tosin pidän enemmän hieman upottavasta painosta kuin nostavasta. Tein jonkun 6-10 pakkausta ja kas; paino ei enää riittänytkään upottamiseen, vaan kelluin.

Rintakehän elastisuuden huomaa nyt paremmin, kun on noin kuukauden ajan tehnyt noita tyhjillä pohjaan keikkoja; enää ei kiristä rinnasta niin lujaa vaikka kuinka rutistaisi ilmat pihalle. Saman huomasin pakatessani. Ilmaa menee lisää tietty määrä, mutta kun on täyttä minulla tulee automaattinen paineentasaus pinnalla, korvat naksahtavat kun ei enempää sovi. En tiedä kuinka tehokkaita pakkaukset olivat, toisin sanoen paljonko ilmaa kykenin puristamaan palkeisiini. Ajattelin kuitenkin olla varovaisempi tämän touhun kanssa. Tavoitteeni ei ole saada 14 litraa ilmaa sisään. Oikeastaan en osaa ajatella pakkausta muuhun kuin constantiin. Siinä pakkauksesta saatava hyöty tuntuisi olevan merkittävin. Tottahan staticissa myös, mutta mietin vain sitä saako siinä oltua sitten niin rentona. Dynamiciin ajattelisin, että siinä voi olla vielä hankalampi olla rentona. Tietysti kaikkeen tottuu.

Viikon 30 treenit

Tällä viikolla en avovedessä ole ollut. Kukaan ei ole ollut menossa järveen eikä omakaan motivaatio ole terävin mahdollinen kyseiseen lajiin. Ei siksi että olisin constantiin kyllästynyt, vaan välineiden takia. Taisin viime viikolla ilmoittaa ettei nykyisillä välineilläni enää voi suoritustaan parantaa. Puvun odottaminen vain jatkuu. Ei tullut vieläkään. Ehkä ensi viikolla sitten. Voi käydä niinkin hassusti että saan monoräpylän ennen pukua. Onhan tätä kautta vielä jäljellä, kun syyskuussakin tarkenee vielä ihan hyvin syvyyksiin, hyiseen syliin, pohjaan vaipumaan. Ja toisena hyvänä syynä, onnistuin innostumaan staticista...

Tämän viikon treenisaldon purkaminen kannattanee aloittaa ensimmäisestä harjoituksesta. Tiistaina tehtiin Mettovaaran Päivin kanssa puhdas static-treeni. Päiville taitaa tuo harjoittelu olla tässä vaiheessa hieman tärkeämpää; onhan hän menossa MM-kisoihin syksyllä. Itse sitten innokkaana tottakai lupauduin tulemaan mukaan vaikka koska, jos ylimääräisiä treenejä ruvetaan tekemään. Aiemmin on tullut tehtyä vain altaassa vain dynamicia ihan siksi, että ei ole ollut märkäpukua. Niin, niín; eihän se vielä ole tullut, mutta Simon vanhalla lainapuvulla sitten. Tiistaina laitoin ylleni sen lyhythihaisen osan. Sillä tuli kylmä. Taidan olla jonkin sortin vilukissa, kun ei meinaa millään tarjeta.

Tässä kesän mittaan onkin tullut tehtyä altaassa kaksi sessiota. Ensin tehdään 45 minuuttia lämppärit ja monta kertaa perus 50 metriä. Väliajalla käydään pikaisesti saunassa ja otetaan ihan tajuttoman terävät mutta kuitenkin lyhyet löylyt. Kolme varttia on se maaginen raja, jossa palelu alkaa. Saunan jälkeen pari viilentelyvetoa ja oikeastaan paras kunto onkin sitten käsillä. Mutta takaisin tiistain statickiin. Tein ensin ja Päivi kellotti. Lämppärinä varovainen kaksi minuuttia. Toisella kolme ja vähän reilut; kellottaja ei ollut täysin hereillä ;) Viimeinen veto eli kolmas oli sitten 3.45. Se oli mielestäni kelpo suoritus. Vielä oli aika paljon hakemista, koska en juuri tähän lajin osa-alueeseen ole tutustunut. Päiviltä sain vinkkiä hengitykseen. Päivi oli saanut vinkin Agatalta ja Agata puolestaan ruotsalaiselta Lottelta. Näin se kiertää. Vinkki oli sellainen että valmistautuessa kolme minuuttia pelkkää palleahengitystä. Siihen päälle vielä minuutti hengitystä sekä pallealla että rintakehällä. Ennen suoritusta vielä muutama normaali hengitys ja eikun kellumaan.

Kolme vetoa riitti itselleni ja kellotin Päivin suoritukset. Päivi taisi tehdä neljä tai viisi, sisältäen lämmittelyt. Ei sitten kyllä millään jäänyt muistiin kuinka pitkiä hän teki, mutta yli neljän meni kuitenkin. Statickiin liittyviä huomioita tuli aika paljon tehtyä. Ensinnäkin se mikä yllättää eniten on aika. Puhun siis kokonaisajasta mitä tähän touhuun menee. Yhteen suoritukseen voi mennä hyvin se vartti. Ensin juorutaan hetki ja hengitellään valmistautuessa se neljästä viiteen minuuttia. Varsinainen suoritus sitten vie sen mitä vie. Loppuun tietysti pintautumisprotokollat virallisesti ja hieman suorituksen purkamista sekä pari mehevää juorua.

Ei tuota hommaa voi liukuhihnaltakaan tehdä siten, että kun toinen lopettaa niin toinen aloittaisi valmistautumisen. Vuorottelussa tulee liian pitkiä taukoja. Parempi tehdä niin, että ensin toinen ja sitten toinen. Yleisistä tuntemuksista statickiin suhtautumisesta voisin sanoa, että aika paljon jäi hampaankoloon. Ei negatiivista, vaan pelkästään positiivista. Motivaatio tuntuu aika korkealta eikä ollut sellainen fiilis että olisin kaikkeni antanut. Nälkä jäi.

Keskiviikkona oli varsinainen harjoitusvuoro. Märkkäri jäi suosiolla kotiin, kun ajattelin että dynamic on päivän laji. Ja sitähän se oli. Vaihteeksi oli poikkeuksellinen vuoro, koska porukkaa oli niin paljon; Agata, Päivi, Simo ja Pekka sekä minä. Yleensä ollut niin hiljaista, joskus jopa yksin olen joutunut olemaan altaalla. Kun oli paljon väkeä tuli taas tuhlattua voimavaroja juoruamiseen ;) eikä pelkästään dynamiciin. Olennainen osa harjoittelua on vaihtelu. Heh. Se mikä tästä keskiviikon treenistä saattaisi olla maininnan arvoista, on lämmittely. Kokeilin miltä tuntuu lämmitellä tyhjillä keuhkoilla paikallaan. Ei mitään ihmeellistä riehumista, vaan tyhjillä pohjaan ja siellä hetki, ehkä pari nykäystä. Ainakin sillä tavalla saa pulssinsa matalaksi. Aiemmin olen tehnyt näitä treenin lopuksi. En osaa sanoa, oliko tällaisesta lämmittelystä hyötyä vai ei. Päivätkin ovat niin erilaisia. Yksi merkittävä juttu oli se, että kylmä tuli paljon nopeammin.

Tavallisesti lämmittelyni ovat olleet aika runsaat. Ensin ilman räpylöitä (DNF) sanotaanko vaikka 4-6 x 25m ja 2 x 50m. Sitten räpsät jalkaan 2 x 25m ja 4-8 x 50m. Tämä nyt on kuitenkin ollut kesän treeniä, jossa olen keskittynyt tekniikkaan ja siihen että on kivaa ja että tuntuma on hyvä. Joskus talvella tuli pari kertaa kokeiltua niinkin että muutama 25m veto yksi 50m ja sitten maksimia paukuttamaan. Ihan pöhköä, kun tästä ajasta, paikasta ja ulottuvuudesta asiaa tarkastelee. Näköjään tekemällä oppii ja kokemus karttuu. Tietysti yksilöllisiäkin eroja on.

Mutta vielä keskiviikon treenistä että tekniikka tuntui olevan hieman hakusessa. Osasyyn kaadan mielelläni saliharjoittelun niskaan. Maanantaina kunnon hapotus vatsalihaksille tuntui edelleen ja jonkin verran oli väsyä keskiviikkoaamun jalkasalista. Dynamicia tein kuitenkin yhden pitkän. Psykologisesti oli tärkeää tehdä vielä kolmas käännös ja liu'uttaa suoritus 80m asti. Jos aina nousee päädystä pintaan niin pian ei uskalla tehdä sitä "vielä yhtä käännöstä". Taisi olla Soralahden Eero, terveisiä vaan sinnekin, joka neuvoi harjoittelemaan siten, että tekee aina käännöksen jos päätyyn asti jaksaa. 25:llä jaolliset luvut ovat aika turvallisia ja helppoja kohteita, mutta tuloksen parantaminen onkin sitten vaikeaa, kun pitää aina tsempata itsensä uuteen 25m pätkään. Kyseessä on varsin vahva metri-ajattelu, mistä sinänsä ei hyötyä taida olla. Jos tästä pääsee irti, niin silloin on varmasti helpompaa hakea omaa tasoaan ja keskittyä parantamaan suoritustaan vaikka sitten sen metrin kerrallaan.

---

Itselleni 75m oli sellainen missä tuli könnättyä aika kauan, ja osaltaan se on yhä sitä. 75m on kuitenkin ns. pitkä suoritus, joka jo vaatii spottaajan. Liian usein tulee jäätyä siihen, vaikka tuntuisi hyvältäkin. Joka tapauksessa 75m on perustasoani eli se menee aina ilman ongelmia. Hieman samaan tapaanhan tuumasin constantissa 25 metristä tässä reilu viikko sitten. Ilmeisesti täytyy ruveta tekemään niin, että enää en 75 metriin pysähdy, vaan pyrin ainakin 85m asti. Siitä pikkuhiljaa nostamalla ja kokemuksella perustason saa nostettua sataan metriin. Se olisi aika hienoa jos voisi sanoa, että sata metriä menee aina ilman ongelmia. Hyvin pian, jos ja kun tuon saavutan, täytyykin alkaa tehdä käännös vielä satasesta eikä jäädä siihen ihmettelemään niin kuin kolmen altaan rajapyykin kohdalla tuli tehtyä.

Torstaina oli taas epävirallinen static-treeni. Tiistain palelemisesta viisastuneena otin pitkähihaisen puvun mukaan, ja huomasin ilokseni että sillä pärjää paremmin. Ehkä myös asento on mukavampi kun myös jalat ja kädet kelluvat kunnolla pinnalla. Lyhyillä hihoilla ja lahkeilla on se puoli että sitten raajat roikkuvat. Laitoin myös sukat jalkaan ettei varpaillekaan tule kylmä. Tein taas ensin ja jälleen jätin kolmeen vetoon. Ihan riittävältä tuntui enkä usko, että neljännellä yrityksellä olisin enää jaksanut motivoitua parempaan.

Alkuun lämmittelynä taisi mennä 2.30 ja palleanykäys taisi tulla hieman ennen kahta minuuttia. Toisella tein varmaan kolme tai vähän yli (kumma juttu kun ei muista enää, vaikuttaako se hapenpuute tällä tavalla ;). Kolmannella asetin tavoiteajaksi (AP) 3.30. Turvasukeltaja antaa tällöin ensimmäisen merkin 2.30 kohdalla, toisen ajassa 3.00 ja kolmannen tavoitteessa. Tämän jälkeen merkki tulee 15 sekunnin välein ja jokainen merkki pitää kuitata sovitulla sormen liikkeellä. Jotenkin puolivahingossa tein oman ennätykseni (PB) 4.31. Ajattelin vielä jossain neljän kohdalla että mennään 4.15, mutta sitten tulikin yhtäkkiä neljä ja puoli. Ilmeisesti oli niin kivaa etten huomannut ajan kulumista. Heh. Itse asiassa kolmen minuutin kohdalla oli paha olo enkä uskonut että enää menee kauaa. Neljän kohdalla oli oikeastaan hyvä olo. Ei mitään ongelmia. Palleanykäykset hieman hytkyttivät, mutta eipä niidenkään kanssa kummempia. Simo kertoi joskus laskevansa nykäyksiä suorituksen aikana. Simo nyt on tehnyt niin paljon, että osaa kertoa suorituksensa pituudenkin pelkästään nykäysten perusteella. Itse menin laskuissa sekaisin kun kuusikymmentä nykäystä oli tullut. Ehkä ihmisten nykäykset ovat erilaisia. Itselläni ne vaan kiihtyvät ja ovat lopulta kuin pallea vain hytkyisi mahassa. Toisilla on kunnon kouristuksia.

Hauskana juttuna torstain treenistä jäi kerrottavaksi ainakin se, että kymmenen vuoden päästä Tampereella saattaisi olla innokas vapaasukeltajasukupolvi. En nimittäin muista koska viimeksi joku/jotkut olisivat esittäneet kysymyksiä niin tiheään, kuin torstaina. Paikalla oli kolme arviolta jotain kahdeksan vuotiasta tyttöä, joilla riitti mielenkiintoa lajia kohtaan. Hyviä kommentteja ainakin riitti: "tee uudestaan", "miks sulla on tommonen", "toi näyttää ihan kuolleelta". Uusintapyyntö esitettiin minuutti oman ennätyssuoritukseni jälkeen. Nauratti niin paljon että sekin vaikutti päätökseen olla enää kokeilematta. Ehkäpä myös Päivillä vaikutti tuo kuolleen näköinen -kommentti, joka esitettiin vielä valmistautumisen aikana.

Sunnuntaina jälleen dynamic. Taisi olla hyvä päivä suoritukselle, tai sitten ei. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että alkoholi ja aerobinen liikunta heikentävät suoritusta. No jaa. Perjantaina velipoijan kanssa hieman terassilla ja lauantaina illalla vielä tunnin lenkki, joka tosin tuntui mielettömän hyvältä, helpolta ja kevyeltä. Lämppäreissä tuntui, että tulee ns. "early warning". Tahtoo sanoa sitä, että joskus dynamicissa ei pallea nykäise kuin vasta 50m jälkeen. Tänään tuli 35-40m (DYN)kohdalla ensimmäinen pieni. Siinä taitaa olla perää, että palleanykäisy käynnistää jonkinlaisen sukellusrefleksin; pulssi laskee ja lihastyöstä tulee anaerobista. Ainakin jalkoja hapotti enemmän kuin pitkään aikaan. Yleensä ei hapota ollenkaan ja 75m pystyy tekemään ihan ilman. Tänään DNF 50m oli aika happoinen tapaus.

Vielä tuosta alkoholista pitää sen verran mainita, että talvella ainakin tuntui siltä, että siitä on kauheasti haittaa. Joskus tuntui siltä, että jopa viikon varoajan sai jättää, vaikka kyseessä oli ollut ihan kevyt tissuttelu. Edellisenä päivänä nautitut saunaoluetkin tuntuivat olevan liikaa. En tiedä mistä se johtui, mutta ei perjantai ainakaan painanut millään tavalla. En tosin huonossa kunnossa ollut vaan hilpeällä mielellä. Kuinkahan tarkka kirjanpito tekemisistään pitäisi tehdä, jotta voisi sitä kautta koittaa löytää elämän suuria totuuksia? On liikaa muuttujia, jotta voisi helposti löytää syyllisiä. Kaiketi tässäkin taas saadaan huomata, että kultainen keskitie on paras ratkaisu. Luulisin että kohtuukäytöllä alkoholi on ihan sitten jo hienosäätöä. En tiedä, mutta voisin jopa nostaa pääkopan kunnon tärkeimmäksi; pitää tietää ja pitää luottaa ja pitää uskoa mitä tekee. Fyysinen harjoitteluhan kuuluu elämään ilman vapaasukellustakin =)

Ensimmäinen sessio meni lämppäillessä. Kokeilin myös Agatan monoa kokoa 40. Ainakin se istui tiiviisti jalkaan. Agata tekin staticia ja minä sitten tarkkailin pitkän suorituksen. Agata menee myös MM-kisoihin. Laitoin märkkärin päälle tuoksi ajaksi ja kyllähän se kannatti. Ei tullut vilu. Tämän jälkeen mietin jatkanko suoraan, mutta päätin lähteä saunomaan. Saunan jälkeen pari viilentelyä, en muista teinkö DYN vai DNF, mutta yhden 50m DYN tein kuitenkin. Sitten pyysin Agataa spottaamaan ja ilmoitin tekeväni 75m ja ehdottoman maksimin sanoin sataan metriin. Olin hieman sillä fiiliksellä että 75m voi olla tämän päivän kuntoon ihan tarpeeksi.

Rauhallista hegittelyä ja itsenikin yllättäen kehkot täyteen ja potku laidasta. Liu'ussa tuli vasempaan linssiin muutama senttilitra vettä tupaan ja ajattelin "hyvä, näin sitä mennään, muista joskus kiristää hihnat". Löysin jonkin ihme rentouden heti alussa. Pää oli aivan tyhjä ja keskittyminen hyvää. Laskin vain potkuja. 50m käännös. Hyvin sujuu, palleanykäys tuli jo ajat sitten. Kohti kolmatta käännöstä. Tuntuu raskaalta, mutta jotenkin tuntuu jaksavan hyvin. Ehkä hapotus tekee siitä raskaamman tuntuisen. Käännöksessä ajattelin että otetaan liuku ja pari potkua. Sitten tuli nälkä. Olen aika paljon tällaisia tehnyt ja nyt kesällä oppinut kuuntelemaan kehoani. Tiesin että nyt kulkeekin hyvin. 85m kohdalla päätin että tämä viedään maksimiin asti. Sinne se meni ja pintautumisprotokolla meni oikein ilman ongelmia. DYNAMIC 100m !!!

Keskiviikolta pitää vielä muistella se kun tein sen 80 metrisen ja pinnassa piti miettiä, missä järjestyksessä protokolla menikään. Varmaan 5 sekuntia piti oikeasti tuumata. Tosi hyvä fiilis tuli kuitenkin tuosta satasesta. Se sivuaa omaa parastani. Itse asiassa siitä on nyt 4 kk aikaa. Tein myöhemminkin huhtikuussa 100m mutta sen sambasin. Se oli ihan tyhmä suoritus silloin. Silloin meni motivaatiokin muutamaksi viikoksi. Hetki pois lajin parista niin johan taas jaksoi. Ja vielä uudella metodilla; hiotaan tekniikkaa ja viihdytään veden alla. Se toimi.