Räpyläuintia ~ 2000 metriä dolphinilla. Aika lujaa piti mennä, jotta keskivartalo sai liikuntaa. Toinen syy oli, että Tampereella on hiihtoloma ja väkeä hallissa sen mukaisesti, joten aikaa oli niukalti.
Potkut ilman räpylöitä
24 x 15 potkua, 8+8+8 eli normi, kylki ja toinen kylki. Normit ihan täysiä. Ensimmäistä kertaa sain jalan kramppaamaan treeneissä; jalkapohjasta hieman veti. Niin se kuuluisa vasen jalka tietenkin. Kuntoutus tapahtui nesteellä.
Tein 150 metriä monolla 50 metrin altaassa. Naamani on jumittunut virnistykseen - en voi sille mitään. Tuntuu hyvältä.
Lisäyksiä illalla 19:57
Onnistumiset ovat sitten mukavia. Tulee mielettömän hyvä olo ja olen iloinen siitä, että pystyn nauttimaan onnistumisesta. Pystyy elämään hetkessä, riemuitsemaan saavutuksesta, unohtaamaan hetkeksi kaiken muun.
Viime syksynä tehdessäni 125 metrisen meni pari kolme päivää, jotta virne naamallani hellitti. Se oli ensimmäisiä "suuria saavutuksia", sellainen mitta sukellukselle, joka oli aikaisemmin tuntunut mahdottomalta saavuttaa. Nyt hypeä jaksoi muutamia tunteja.
Päätin yrittää pitkää sukellusta lauantaina illalla. Mikään ei puhunut sen puolesta, että 150 menisi rikki. Olin tehnyt perjantaina ja lauantaina kovat treenit enkä ollut levännyt sukeltamisen suhteen. Muuten olin hyvin levännyt.
Sunnuntaiaamuna päätin pysyä päätöksessäni. En tehnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa; join kahvit ja söin kaurapuuroa, kuten aina ennenkin. Altaalla ei oikein huvittanut mennä veteen, ja viivyttelinkin sinne menemistä myös siksi, että söin mainutun aamupalani puoli kymmeneltä, joten puoli yhdeltätoistakin oli vielä aikaista lähteä yrittämään mitään.
Päädyin keikkumaan altaan laidalla ja esittämään asiallisia ja asiattomia kommentteja muille. Kuittia tuli takaisin. Väinö muisteli vuoden takaista juttua, jolloin minä olin tuumannut Karolille, että "hyvin menee: kolme varttia treenistä mennyt ja sinäkin pääset vihdoin veteen". Väinö pääsi sanomaan tämän nyt minulle.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yritin tehdä pitkää sukellusta flyerillä. Tiesin kuitenkin etukäteen ettei se jalassa kannata kauaa olla, sillä se alkaa puristaa nopeasti. Tein kaksi dnf lämppäriä, ensimmäinen 35 m ja toinen 30 m. Edelleenkään ei huvittanut oikein tehdä. Osasyy huvittamattomuudelle löytyy pahimmasta vihollisestani jännittämisestä.
En tiedä, mikä siinä on, mutta joskus jännitän ihan liikaa. Pystyn lataamaan liikaa odotuksia, joskus niin paljon, että lähinnä alisuoriudun. Keskiviikkona en tainnut jännittää yhtään. Vaikka keskiviikkona olin määrätietoisemmin päättänyt tehdä maksimini, niin nyt oli jotenkin suurempi tarve päästä näyttämään sekä itselleni että koko maailmalle, mihin pystyn. Tämä on henkinen ongelma.
Olen ajatellut dynamicejani ja huomannut, että olen saattanut hyperventiloida joskus jännityksen kautta. Tämä on ilmennyt siis liian aktiivisena palleahengityksenä, mitä en ole huomannut. Keskiviikkona olin keskittynyt välttämään hyperventiloinnin, ja luulen siinä onnistuneeni, sillä sukelluksen lopussakin mieleni oli hyvin kirkas. Luulen että Hervannassa ja Wiesbadenissa saattoi lipsahtaa hyperin puolelle.
Takaisin asiaan. Pekka ja Väinö spottasivat. Pekka huomasi että rata on vapaa myös matalassa päässä, joten sain käyttööni 50 metrin radan, mikä oli hieno asia, ja mihin en ollut alunperin varautunut. 75 metrin kohdalla teki vähän mieli luovuttaa, mutta päätin jatkaa lupaamaani 125 metriin asti vähintään, kun pojat kerran olivat ihan minua varten keskeyttäneet omat treeninsä, jotta saivat katsottua perääni. Kiitos turvasukeltajille. Sukellukseni maksimipituudeksi olin ilmoittanut 150 metriä.
Ja sattuman oikusta kai, pintauduttuani ja tehtyäni protokollat ja otettuani vastaan onnittelut, ilmestyi paikalle kadonnut sankarimme Karol pitkästä aikaa.
Menin vaihteeksi uimaan.
Vapaauinti
2 x 200 m, hyvää vauhtia
1 x 400 m, hengitys joka neljäs veto
1 x 400 m, hengitys, 100 m joka neljäs + 300 m joka kuudes
1 x 500 m, 100 m aina (joka neljäs, joka kuudes, joka kahdeksas, joka kuudes, joka neljäs)
2 x 200 m, lujaa
yht. 2100 m ja aikaa joku ~40 minuuttia
Uinti kulki todella mukavasti. Paras tahti ja tekniikka löytyy, kunhan hengittää tarpeeksi vähän. Siinä on pakko niin sanotusti tehostaa toimintoja. Tuntui että vauhti vain kiihtyi, mitä pidemmälle uin. Joka kahdeksannella hengittäessäni sain jopa pari nykäystä napattua. Ehkä tajunta oli sen verran heikkoa, että vauhti ja tekniikka tuntuivat niin hyviltä. Pää tuli taas kipeäksi, mutta se meni ohi nopeasti kunhan vain puuskuttelin kunnolla. Mistähän se johtuu?
Kävin sitten vielä dynailemassa.
10 x 50 m, noin 28-30 sekunnin vauhdit
palautukset 30-30-30-25-25-25-25-20-20
Potkut ilman räpsiä, 12 x 15 ihan täysiä
Intervalliharjoitus kolmonen oli hyvä harjoitus. Tein sen kevennettynä, sillä en oikein osannut sanoa, millainen kyseinen harjoitus olisi. Peterin ohjeessa oli että tauotus alkaisi 25 sekunnista ja päättyisi lähemmäs 15:ä. Tietysti Peter puhuu tässä yhteydessä normaalivauhdista; tiedä sitten, mitä sillä tässä tapauksessa tarkoitetaan.
Huonolla laskutaidollani laskin myös palautukset väärin, sillä luulin, että taukoja tulee kymmenen, kun kerran vetojakin on kymmenen. Yhdeksänhän niitä vain tuli, ja näin ollen 25 sekunnin palautuksia tuli yksi liikaa. Lauri oli reunalla kellottamassa tauot ja heitinkin hänelle kysyvän katseen toisen, kun luulin, että vielä pitää tehdä yksi. Itsepähän olin pyytänyt neljä 25 taukoa.
Harjoitus oli raskas, siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Toisaalta meno jossain määrin helpottui loppua kohden, mikä saattaa kuulostaa ristiriitaiselta. Kun tulee pintaan, on välittömästä aloitettava ihan hirvittävä puuskuttaminen, ja homma tuntuu siltä kuin heti vedettyään henkeä pitäisi heti lähteä seuraavaan.
Harjoituksessa on tärkeää luottaa itseensä. Paha olo valtaa kehon ja mielen usein ihan viisikymppisen alusta alkaen. Näin ollen pitää tietää pystyvänsä hoitamaan homman kunnolla. On hyvä, että voi luottaa myös harjoituskaveriin, joka puuttuu tilanteeseen, jos meno alkaa näyttää liian hurjalta. Vaikka syke on kova ja tauolla joutuu puuskuttamaan, voi sillä kuitenkin lohduttautua, että on juuri hengittänyt ja jos pystyy luottamaan itseensä, homma menee hyvin.
Static ei tunnu sujuvan. Vaikka tiedän suunnilleen mihin pystyn, ei henkinen kantti riitä. Kynnys on reilussa neljässä, neljässä puolessa minuutissa. Sen yli ei tahdo päästä millään. Pelottaa kun tietää kykenevänsä pidättämään henkeään black outiin asti. Varoituksia tulee ja menee, mutta eivät ne vaarallisia ole. Jokin veden alla kuitenkin käskee nousemaan ylös ennen kuin on liian myöhäistä.
Koska on liian myöhäistä? Viisi minuuttia menee koska tahansa; ei sen kanssa ole ongelmia. Harjoittelemattomuus saattaa vaikuttaa asiaan myös. Ei ole tarpeeksi luottamusta, että pystyy tekemään hommat oikein.
Wiesbadenin kisan jälkeen dynamic tuli käsiteltyä hyvin ja kattavasti eikä siitä jäänyt peikkoja. Järkeä se vain kasvatti. Static jäi vähemmälle huomiolle sillä siinä ei tullut yhtä radikaalia päätöstä, vaikka siinäkin menin yli rajojeni. Kyseisen kisan jälkeen tein viime vuonna neljä kertaa staticia, joista yksi oli ns. mukava treeni. Silloin tein 4:35. Tammikuussa tein kaksi kertaa staticia; ensimmäisen treeneissä 4:07 ja toisen kisassa 5:07. Kuusi kertaa yhteensä!
Turhaa touhua alkaa asetella tavoitteita, ja kuvitella pääsevänsä niihin helposti tällaisella harjoitushistorialla.
Toisaalta kun selaan vanhoja treenejäni läpi voin huomata etten ole ikinä paukutellut kovin hurjia alussa. Aika kultaa muistot. Treeneissä näkyy olevan aina silloin tällöin about kolmen viikon jaksoja, joissa ensimmäisellä viikolla tulee tehtyä juuri jotain kolmen, neljän, neljän puolen staticeja. Toisella viikolla tulokset ovat kasvaneet viiteen eikä kolmannella enää ole huvittanut.
Poikkeuksen tekee 2005 syys-lokakuu, jolloin ensimmäinen ja toinen viikko menivät tuolla kaavalla, mutta kolmannella viikolla tuli oma ennätys ja neljännellä viikolla vitosia ja viidennellä viikolla vielä uusi oma ennätys. Tämä oli valmistautumista Wiesbadeniin.
Harjoitusmäärät
1. viikko: kaksi kertaa, sikahelppo + helppo
2. viikko: neljä kertaa, kaikki helppoja, nykäykset kolmessa minuutissa
3. viikko: kolme kertaa, helppoja mutta vaikeitakin mukana
4. viikko: kolme kertaa, sikahelppo + 2 x sikavaikea
5. viikko: yksi kerta + kisasuoritus, oma enkka, alusta asti vaikea
Tuosta voi aika selkeästi nähdä sen, että tuli treenattua enemmän. Luettelin tuossa vain static-harjoitukset. Helppoja treenejä oli paljon mukana, mikä osaltaan saattaisi kertoa hyvästä motivaatiosta sekä siitä, että minimitavoitteet tuli täytettyä. Vaikeat tarkoittivat lähinnä sitä, että itseluottamus ei ollut kohdallaan. Vaikka tiesi kunnon olevan hyvä, ei silti pystynyt olemaan varma siitä, että kaikki menee hyvin. Vaikean olon syntyyn vaikutti myös suorituspaineiden kasvu.
Tärkeä esille nouseva asia syys-lokakuulta on lämmittely. Olen silloin tehnyt jopa neljä tai viisikin lämppäriä ennen varsinaista vetoa. Tämän viikon maanantaina tein neljä vetoa 3 - 4 - 4 - 4. Tänään vain kolme 3 - 4 - 1:15frc - 4:15. Olisko pitänyt tehdä vielä yksi?
Lämmittelysukellukseni olivat lokakuussa kylläkin todella lyhyitä. Paha olo tuli hyvin nopeasti lämmittelyissä, joten tyydyin tekemään ensimmäisen lämppärin pariin minuuttiin ja seuraavat kahteen puoleen, kolmeen minuuttiin.Kun tein enkkani 5:46 tein lämppäreinä kaksiminuuttisia sekä pari frc:tä. Tänäänkin tein yhden kevyen frc:n ennen viimeistäni.
Asiaa pähkäiltyäni, taidan kuitenkin kääntyä sille kannalle, että kaikki on ihan hyvin. Tarvitsen vain lisää tuntumaa staticin tekemiseen. Lämppäreitä pitää tehdä enemmän ja ennen suoritusta frc. Hervannan kisassakin tein frc:n juuri ennen kisasuoritusta, ja se vaikuttaisi toimivan.
Ehkä olen tehnyt aiemmin useita lyhyitä lämppäreitä siksi, että pääsen kunnolla moodiin, mutta en kuitenkaan millään tavalla väsytä itseäni niillä. Jossain vaiheessa lämmittely ei ole enää niin kiinnostanut, sillä motivaatio on riittänyt juuri siihen yhteen pahan olon sietoon. Muistiin oli jäänyt tieto, että ei tarvitse lämmitellä; kyllä se menee muutenkin. Toisaalta lokakuun lopussa oli niin pitkä putki takana, että elimistö oli jo oppinutkin vähemmälle lämmittelylle.
Jossain neljän minuutin tuntumassa on hyvin vaikea kohta, josta ei tahdo päästä eteenpäin. Muistan aiemminkin olleen vastaavia ongelmia, että jossain vaiheessa kun nykäyksiä jo tulee, mutta kello on vähän, on hankalaa olla. Pitää vain alkaa vetää väkisin viiteen asti joka kerta, sillä se menee varmasti, vaikka olisi kuinka huono olo. Pitää vain luottaa. Näin joutuisi joka kerta kiipeämään korkean kynnyksen yli ja oppisi tekemään sen.
Kun jalat eivät monoa kestä niin tehdään sitten ilman. Oli kyllä sitten vihoviimeisen inhottava ja huono päivä. Pari tuntia ennen treeniä tuli mieleen, että voisi tehdä pitkän tänään. Uho vähän kasvoi ja ajattelin näin toimia. Täytyy myöntää, että minulla oli kova halu tehdä pitkä; jopa niin kova, että valmistautuessani ajattelin meneväni vaikka sambaan asti jos se sen vaatii. Ei mitenkään hyvä tai terve suhtautuminen, mutta osoitus halusta. Viime viikolla pari lupaavaa vetoa jäi halun vuoksi kesken.
Lämppärinä 3 x 50m dnf. Puku päällä, 2 kg vyöllä ja 3,2 kg kaulassa. Pitkässä vedossa noste jäi hivenen negatiiviseksi. Lämppäreissä noste oli täysin neutraali ja 25 m meni helposti 2 - 2,5 vetoparilla. Varsinaiseen en enää niin kauheasti murehtinut monellako menee; pääasia että on kivaa.
Ensimmäinen nykäys tuli 60 m kohdalla, 75 m tuli nopeasti ja siinä tuntui helpolta. 85 m kohdalla huomasin, että silmät eivät pelanneet kunnolla. Näin todella sumuisesti ja katsetta oli vaikea tarkentaa. Koko viimeisen pätkän tuntui kuitenkin siltä, että hyvin menee ja tullessani sataan metriin olisi tehnyt mieli kääntyä.
En tiedä oliko nyt hyvä vai huono päivä. Voisin kai sanoa, että huono päivä; ainakin iltapäivään asti oli niiin vastoinkäymisten sarjaparaatia ettei hetkeen. Joku epäili altaalla, että olen levännyt koko päivän. Jos tästä sukelluksesta kannattaa jotain muistaa niin virheet. Niitä tulee aina. Hyvää suoritusta miettii jälkeenpäin kaikin puolin hyvänä, vaikka se todellisuudessa sitä harvoin onkaan. Negatiivinen noste oli suurin virhe, mikä tähän vetoon pääsi mukaan.
Ari ja Roope; kuinka olette treenailleet? Tulettehan SM-kisoihin dnf:ää tekemään :)
Räpyläuinti
3 x 200m kovaa, Dolphin
3 x 400m kovaa, Dolphin
Potkut, ihan täysillä
8 x 15 potkua
8 x 15 potkua, kylki
Vasen jalkapöytä ei kestä. Siinä on pieni piste, joka on ihan rikki. Näin ollen flyerilla voi mennä about kilometrin, dynaa vielä vähemmän. Jalkatasku on vasemmalle jalalle liian pieni, kun taas oikeaan jalkaan kutakuinkin sopiva, pienestä puristuksesta huolimatta. Voi miksi pitää olla erikokoiset käpälät.
Harjoittelin Kalevan hallissa 7 aamulla. Agata spottasi.
3 min count down - 3 min static
3 min count - 4 min static
4 min count - 4 min static
4 min count - 4 min static
Ensimmäinen kolmonen helppo. Seuraavana nelonen aika helppo sekin. Tein ihan pakkaamatta ja nykäykset alkoivat heikkoina joskus 2:45 tuntumassa. AP oli noissa pidemmissä neljä, joten vaikea arvioida. Harjoitus oli aika helppo. Olin tosin ollut 12 tuntia syömättä, ja se tuntui auttavan ainakin siihen ettei tullut niin tukala olo. Eniten mietitytty se, että yleensä ennen nykäystä tulee tukala olo, mutta nyt tuli nykäys eikä tukaluutta oikeastaan kuin vasta ihan lopussa.
Homma meni siten, että tultuani pintaan hengitin pari kertaa ja seuraavan count down alkoi saman tien. Koska harjoitus meni aika helposti, luulen että seuraavaksi pitää joko lyhentää copuntia tai pidentää suoritusaikaa. Tämä ei tuntunut niin pahalta, että uskoisin siitä olevat todellista apua kehitykselle. Tai sitten voisi tehdä vielä pari nelosta lisää. Viimeinen oli raskain. Toinen nelonen oli kaikkein helpoin ja olisi tehnyt mieli jatkaa.
Pitkään aikaan ei ole static huvittanut, mutta tässä viikolla sain fiiliksen päälle, ja into voisi riittää sen maagisen kuutosen metsästämiseen. Täytyy lukea Simon blogista vanhoja juttuja apnean harjoittamisesta. Minä luotan Simon treenikokemuksiin monestakin syystä; ensinnäkin hän osaa lähestyä asioita monesta suunnasta ja toisekseen hän on parantanut omaa staticiaan hurjasti aina sinne 7:34 asti.
Viime viikolla keskustelin Susannan (DYN 133m Hervannassa) kanssa harjoittelemisesta. Ilmeni että Susanna on pyrkinyt pitämään yhden statictreenin viikossa. Muiden tekemisiä kannattaa aina kytätä ja arvioida, olisiko muilta omaksuttavissa mitään omaan harjoitteluun. Kuten jo viime kesänä hoksasin, kannattaa treenata kaikkia lajeja, sillä ne tukevat toisiaan.
16 x 50m, lähtö aina minuutin välein. Toisin sanoen, suketamiseen ja palautumiseen on aina aikaa tasan minuutti. Tämä 16 kertaa ja periaatteella, mitä nopeammin sukeltaa, sitä kauemman on aikaa huilata :)
Ensimmäiset viisi tai kuusi palautumispätkää olivat tuskaisia. Ei yhtään tehnyt mieli lähteä, vaan mielelläni olisin ottanut vielä pari henkäystä. Seitsemännen tai kahdeksannen jälkeen homma helpottui huomattavasti, en tosin tiedä miksi. Viimeiset neljä tai viisi sukellusta olivat sekä nopeimpia että vaativat vähiten palautumista. Tai pikemminkin jouduin katsomaan kellosta, kauanko vielä pitää odottaa ennen kuin voi lähteä seuraavaan.
Harjoitus oli helpompi kuin mitä olin kuvitellut. Kokeilin kyseistä harjoitusta pari kuukautta sitten, mutta silloin en päässyt neljää tai viittä vetoa pidemmälle. Arvelen sen johtuneen siitä, että minulla oli 3,4 kg:n paino kaulassa, mikä vaati pakkaamista, joka puolestaan vei aikaa. Näin ollen viimeksi palautumisaikani oli käytännössä 20 sekuntia, sillä keuhkojen täyttäminen vei sen kymmenen sekuntia vähintään.
Nyt käytin 1,9 kilon kaulapainoa, ja se tuntui hyvältä. Paino on itseasiassa niin kevyt, että en saa edes vetää keuhkoja täyteen. Jos keuhkot vetää täyteen, tulee siitä armottoman positiivinen noste.
Ja loppuun potkut ilman monoa.
10 x 15 potkua, ihan täysillä!
Eilen tuli tehtyä nopeita Dolphinilla - tänään oli vuorossa nopeita Flyerilla. Eilisestä jäi niin hyvä fiilis, että jopa Dolphin alkoi taas tuntua ihan hyvältä monolta. Aloitin Flyerilla ihan suoraan ja suunnilleen siitä, mihin eilen jäin. Ensimmäisenä yllätyksenä pääty tuli vastaan kahdentoista potkun kohdalla.
Vaikka jalassani olikin eri mono, ei se selitä ihan kaikkea. Viimeksi kun tein Flyerilla piti potkuja tehdä se viisitoista samoin kuin Dolphinilla. Nyt uskomaton kolmen potkun ero! Ehkä ylläni ollut puku vaikutti myös vähän, mutta silti.
Tekniikkaa on vaikeampi toteuttaa Dolphinilla, joka on monoräpylän karvalakkimalli. Sillä joutuu laittamaan paljon enemmän voimaa peliin ja tekemään liikkeet korostetummin. Flyer taas edistyneempänä räpylänä ei vaadi niin paljoa ja antaa jopa virheitä anteeksi. Se mitä haluan sanoa on se, että jos treenaa vain hyvällä räpylällä, oppii liian laiskaksi.
Saas nyt nährä kauanko maltan olla tätä mieltä :)
Muuten tuli tehtyä vähän viisikymppisiä. Keskiviikkoisin paikalla on liikaa juttuseuraa, jotta saisi mitään tehokasta aikaiseksi. Yhden seiskavitosen tein aikaan 36 sekuntia. Se oli kiva veto.
28,7s
27,9s
26,7s
25,9s
25,1s
24,6s
23,9s
22,8s
Räpyläuinti
1000 m Flyer
400m Dolphin
potkut ilman räpylöitä
8 x 15 potkua, palautus 10"
10 x 15 potkua, kyljellään, (5+5), palautus 20"
50 metrin sukellukset tuntuivat pitkästä aikaa taas piristäviltä. Eniten hämmästytti nopeus. Tein sukellukset dolphinilla kaulassani 1,9 kg paino ja hieman vajaalla keuhkolla. Ensimmäinen tuntui nopealta ja seuraava vähän nopeammalta, mutta oli uskomatonta että vauhti parani jokaisella sukelluksella. Itseasiassa ensimmäisen ja viimeisen välinen kuuden sekunnin ero ei tuntunut juuri miltään. Vaikka menin viimeisen noinkin kovaa, ei se ollut rasittavuudessaan yhtä kova kuin mitä kuusi sekuntia on aikaerona.
Potkuja viiteenkymmeneen metriin kului tasaisesti 29-30. Olen miettinyt tekniikkaani ja oikeastaan olen siihen aika tyytyväinen. Sunken Logsin sivuilta löytyvä video näyttää jo ihan kelvolliselta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että potkuni voisi olla vähän voimakkaampi ja liikeratani hieman tehokkaampi.
Tammikuussa tuli kokeiltua todella laajojakin liikeratoja, ja joissa voimakkuus ja monon sulava käyttäytyminen tuntuivat paremmin. En kuitenkaan tiedä kumpi olisi parempi tapa; mennä vähäisemmällä teholla eleettömästi vai heittää lisää tehoa menoon ja saada lisää liikettä aikaiseksi. Potku nimittäin on paljon tehokkaampi, kun tekee lantiolla suuremman liikkeen ja laittaa ylöspotkuun ihan kunnolla voimaa.
Yllä tammikuun laaja liikerata ylöspotkussa.
Alla maltillisempi tyyli.
Voimankäyttö ylöspotkussa oli ainakin itselleni eräs niistä keinoista, joita käytin, kun tavoittelin jatkuvaa liikettä ja pyrin eliminoimaan räjähtävyyttä. Varsinkin Dolhpinilla monon käyttäytyminen parantuu huomattavasti, kun voimaa käyttää tasaisesti koko ajan. Lisäksi "lonksuminen" loppuu kokonaan. "Lonksuminen" aiheutuu ilmeisesti siitä, että voimakasta alaspotkua seuraa heikompi ylöspotku, joka ei jatkukaan aivan loppuun asti, vaan katkeaa uuden alaspotkun jo alkaessa. Näin ollen ylöspotkun liike jää väkisin kesken ja lapa lähtee taipumaankin takaisin päin, vaikka sille olisi ollut luonnollista mennä liikkeen loppuun asti ylöspotkun kanssa ennen kuin uusi alaspotku tulee.
Tekniikkaa tammikuun 7. päivältä. Liikeradan ääripäät ovat paljon hurjemmat kuin tuoreemmassa videossa. Huomioida pitää kuitenkin se, että vertailtavana olevissa kuvissa on eri räpylä käytössä. Flyer antaa enemmän anteeksi ja se välittää voimaa tehokkaammin. Osittain mononkin takia, Flyerillä tehty sukellus oli noin sekunnin nopeampi kuin Dolphinilla tehty. Ero olisi suurempi, jos liikeradat olisivat samanlaiset. Eroa selittää se, että suurempi liikerata on selkeästi nopeampi.
Yllä laaja liikerata juuri ennen alaspotkun alkua. Alla eleettömämpi suoritus.
Selvennettäköön vaihteeksi terminologiaa. En ole mitenkään erityisen tarkka käsitteiden suhteen, sillä mielestäni se menee liian säätämiseksi, jos joitain juttuja lähtee miettimään liikaa. Kun puhun tyhjillä keuhkoilla sukeltamisesta, tarkoittaa se sitä, että keuhkot eivät ole täynnä. Tyhjät keuhkothan tarkoittaisi kai oikeasti sitä, että keuhkoissa ei olisi yhtään ilmaa, mikä on jokseenkin mahdotonta.
Dynamicin kohdalla tyhjät keuhkot tarkoittaa minulla sitä, että noste on ilman painoja neutraali tai hivenen negatiivinen. Mielestäni vajaat keuhkot voisi olla toinen termi, mutta käsitän sen enemmän niin, että keuhkoihin vedetään ilmaa, mutta ei täyteen asti. Negatiiviset taas tarkoittaa sitä, että tehdään uloshengitys niin tyhjäksi kuin menee ja tehdään lisäksi negatiivisia pakkauksia.
Näin.
Tänään tein dnf:ää tyhjillä keuhkoilla. Lämmittelin aika pitkään lyhyillä matkoilla. Alkuun kulki jotenkin liukkaasti, ja 25m meni ihan vakiona 2,5 vetoparilla. Loppua kohti täytyi tehdä kolmella parilla, mutta potkut tuntuivat erityisen hyviltä. Kaksi viimeistä viisikymppistä olivat todella tiukkoja lopussa.
DNF
10 x 25m
6 x 40m
8 x 50m
DNF:ää tein tyhjillä keuhkoilla tai pikemminkin keuhkoissa oli enemmän ilmaa kuin mitä sinne passiivisella uloshengityksellä jäisi. Noste menee helposti negatiiviseksi, joten hain asian mallilleen. Oli yllättävää miten paljon ilmaa keuhkoihin oikeasti pitää jättää, jotta noste olisi neutraali. Kokeilin yhden vedon täysillä keuhkoilla, mutta se tuntui jotenkin vielä tukalammalta. Ei tässä lajissa oikeasti mitään ilmaa tarvita - ihan yliarvostettua tuo hengittäminen muutenkin.
Räpyläuinti selällään Flyerilla
1 x 400m
1 x 100m kovaa
1 x 400m
1 x 300m
1 x 300m
1 x 1000m
=2500m
potkut ilman räpsiä
6 x 15 potkua
16 x 15 potkua kyljellään (8+8)
Uintia. Vapaata pääasiassa noin 50 minuuttia. Perusvapaata ja 2 x 400m joka neljännellä. Oli raskas treeni. Paikat tosi jumissa. Mielettömän lämmintä vettä lapualaisilla. Uimavalvojalle tuli vähän hätä kun puhaltelin renkaita lopussa.
8 x 50m, RU potkut 25m+25m VU
1 x 50m DNF
2 x 200m VU, joka neljäs
1 x 100m VU
Kuplien puhaltelua ja paineentasausta maskilla ilman käsiä. Alkuun tasaantui hyvin, mutta loppua kohti vaikeampaa.
Rintauinti
1 x 100m
34 x arvaamattoman näköinen liikehdintä altaassa
14 x renkaiden puhaltelua
5 x räpylöiden vaihto
10 x huono juttu
1 x 50m dnf delffari ilman kaulapainoa
2 x spottaus
