30.3.2006 Kokeilua, sykettä, hyperventilaatiota ja hauskanpitoa!

On viime aikoina ilo kadonnut näistä hommista. Vähän sitä olin jo itsekin huomannut, mutta en myöntänyt ennen kuin Kimmo mainitsi asiasta. Näin on hyvä. En tee enää ennen kisoja yhtään mitään, mitä ei huvita tehdä.

Menin kuitenkin tänään altaalle. Päivällä ennen päätöstäni oli fiilis se, että en kyllä mene treeneihin. Kun sain systeemit selviksi, alkoikin yllättäen tehdä mieli veteen. Otin kaikki kamat mukaan, mutta monot jätin kotiin. Tiesin sen jo ennalta, että dynaa ei tee mieli tehdä.

Spottailin Simolle staticia ja päätin kokeilla myös. Olin vähän ennakoinut tätä mahdollisuutta ottamalla sykemittarin mukaani. Jätin vielä maskin, lasit ja klipsin pois, joten treenistä tuli oikein kokeilujen äiti.

Sykkeet laskivat jokaisella vedolla 45 tuntumaan, mutta eivät sen alle, paitsi viimeiselläni, jonka tein viikinkinä. Siinä syke putosi 35:een. Virittelin hupun osittain pois, ja se olikin aika hassusti; leuka paikallaan mutta loput käärittynä pään taakse. Tästä pitäisi olla melkein kuva.

Testipenkkiin pääsi myös hyperventilaatio. Sain mieleeni kokeilla puuskuttaa pari minuuttia niin raskaasti kuin vain mahdollista ennen suoritusta. Ensimmäisellä tein reilun vitosen ja toisella kerralla 5:21, joka oli jo sitten rajoilla. Samba oli lähellä, kun en malttanut hengitellä, vaan olin jo sykkeitä kyselemässä Simolta.

Hyperventilaatio todistetusti, tänään siis todistettu, siirtää varoituksia. Sain ensimmäisen nykäyksen toisessa vedossani 3:45 kohdalla, kun ne yleensä tulevat 2:30 tuntumassa. Omaa kuntoa oli myös vaikeampi arvioida lopussa, mutta huomasin selvästi, kuinka järki oli jo heikompi. Olin nykäyksillä reilun 1:30, mikä vei rajoille. Pystyn olemaan yli kolme minuuttia nykäyksillä ilman hyperventilaatiota ja samalla säilyttämään kontrollin paremmin.

Tänään näin.

En olisi ikinä uskonut, että staticointi voi olla näin hauskaa. Idea on kuitenkin se, että tänään huvitti kokeilla, joten menin sen mukaan, ja oli hauskaa. Väkisin tekeminen ei ole kivaa. Nauraminen tekee hyvää; katsokaa vaikka tämä video.

29.3.2006 Että näin

DYN 2 x 100 m ihan hirveän raskaita. Siihen päälle DNF 88 m ja melkein samba.

VIDEO 3: 136 m

Nastola 26.3.2006. Sukelluksesta enemmän jutussa 25.-26.3.2006 Nastola/Lahti. Tämän videon katsominen hämmentää siksi, että meno on kaunista koko matkan eikä tekniikka hajoa missään vaiheessa. Sukelluksen lopussa tuntui kuitenkin hyvin pahalta.

Lisätty 21.4.2006 9:03
Tässä sukelluksessa kokeilin mennä vähän kovempaa. Kaulassa oli 3,2 kg paino ja vyöllä 1,5 kg. Tekniikka on varsin eleetöntä. Rasittavinta se on keskivartalolle. Kun potku lähtee koko ajan keskivartalosta on se raskasta vatsalihaksille, mutta erityisesti pohkeille. Jos tekisi vähän suurempaa liikerataa ja käyttäisi enemmän reisiä potkussa, aiheuttaisi se enemmän hapotusta. Hapotus puolestaan auttaa sietämään apnean aiheuttamaa pahaa oloa, sillä reisilihasten kova hapotus aiheuttaa hermoimpulssin, joka on voimakkaampi kuin hiilidioksidista aiheutuva. Tämä vaikuttaa siten, että sukelluksen aikana täytyy vain jaksaa hapotusta - varsinaista apnealle ominaisia reaktioita, kuten palleanykäyksiä ei välttämättä esiinny.

28.3.2006 Pöh

Tein intervallitreenin, joka jäi kesken. Lähdin vähän ahnehtimaan tekemällä viisikymppisiä 25 sekunnin palautuksilla. Tarkoitus oli puskea 16 kertaa, mutta lopetin yhdeksään. Korjattuani tekniikastani liiat reisipotkut taas pois, ei intervallissakaan hapotus pääse reisiin juuri ollenkaan. Kuitenkin dolphinilla pitää tehdä enemmän työtä ylöspotkun kanssa, joten sain pohkeeni aika pahaan kuntoon.

Kun tietää, mitä odottaa, siihen on helpompi suhtautua, mutta kun tulee yllätyksiä, niitä alkaa kuulostella enemmän ja samalla epäillä tekemisiään. Nyt tiedän seuraavaa treeniä varten odottaa enemmän pohkeita kuin reisiä.

Toinen juttu on se, että oli kerrassaan tyhmää lähteä tekemään 25 sekunnin palautuksilla ihan alusta alkaen. Olin viime viikolla nuhassa ja treenaamatta. Eilinen uinti oli kivaa, vaikka olikin raskasta. Jotenkin sitä tulee asetettua liian kovia tavoitteita. "Kehitys ei saa katketa" on vaarallinen ajatusmalli. Ei aina voi jatkaa siitä, mihin on jäänyt viimeksi. Ei oikein tahdo löytyä malttia.

Ihme säätämiseksi meni. Treenit pitäisi suunnitella etukäteen ja tehdä suunnitelman mukaan eikä lähteä sooloilemaan. Puolen minuutin palautuksilla treeni olisi mennyt hyvin loppuun asti ja sillä olisi saanut paremman tuloksen kuin tällä räpellyksellä. Treenin alku on todella helppo ja neljä ensimmäistä vetoa pystyy helposti tekemään vaikka 20 palautuksilla, mutta sen jälkeen tulee aina vaikea alue, vaikka olisi tehnyt millaisilla palautuksilla.

Olisi jo ne kisat ja pääsisi järveen.

VIDEO 2

Nastolassa 25.3.2006. Tekniikkapala, 50 m, Flyer, ~25 sekuntia. Vyöllä 1,5 kg, kaulassa 2,2 kg. Kokeilin laajempaa liikerataa. Perse nousee hivenen liian korkealla ja näköjään lantion liike rajoittuu vähän.

VIDEO 1

Nastolassa 25.3.2006. Tekniikkapala, 50 m, Dolphin, ~25 sekuntia. Vyöllä 1,5 kg, kaulassa 2,2 kg. Perusveto, ihmeempiä miettimättä. Ihan kelvollinen. Dolphin on teknisesti haastavampi mono, kun se on niin basic, kärpäslätkäksi sanotaan.

Käännös on erityisen ansiokas. Jos jotain voi tehdä nopeasti, kannattaa se tehdä nopeasti.

27.3.2006 Uintia

1500 m VU
500 m RU

Voimat vähissä, kun tuli viime viikko maattua.

25.-26.3.2006 Nastola/Lahti

Tauko kirjoittelussani on johtunut nuhasta, joka pakotti jättämään treenit väliin viikolla. Päätin parannella kunnolla, ja valmistautua viikonlopun leiriin, sillä halusin olla siellä terveenä.

FDTF järjesti Nastolassa ja Lahdessa hallileirin, ja olin siinä mukana pienessä sivuosassa järjestäjän taholta. Susanna teki suurimman työn hommaillessaan natiivina pelipaikat kuntoon. Minä annoin halukkaille kykyjeni mukaan neuvoja dynamiciin.

Lauantaina ensimmäinen allasosuus oli Nastolan hallissa. Ohjelmassa oli vapaata lutrausta sekä videointia. Videoita purettiin lounaan ja seuran kevätkokouksen jälkeen. Illalla oli Lahden uimahallissa toinen allasvuoro, jossa porukka jakaantui mukavasti stati- ja dynamic-osastoihin. Olin dynaporukassa levittämässä Peterin oppeja potkuharjoituksista. Illalla hotellin huoneessa 418 katsottiin vielä videoita jonkin aikaa.

Sunnuntaina aamualtaaseen päästiin jo puoli kymmeneltä, mikä oli aikaisin, kun huomioidaan kesäaikaan siirtyminen. Aamupalalla olisi tehnyt mieli santsata, mutta piti säästellä treeniä varten. Ohjelmassa oli maksisuorituksia ja videointia. Olin maksimiosastossa spottaamassa ja tein samalla 136 metrisen.

Kovimman dynan teki Jyri 165 metrin tuloksellaan. Kyllä se vaan oli komea veto. Kisasta tulee kova. Eero ei ollut ihan kunnossa viikonloppuna, mutta aikoo tehdä 150+ kisassa. Jyri nyt voi mennä ihan minne vain; en ihmettelisi vaikka 175 metriä menisi kisassa.

Tämä päivä selvitti tilannetta kovasti. Huhuja Jyrin kovasta kunnosta oli kyllä kuulunut, mutta nyt kun näin omin silmin, niin suoritusvarmuus oli sitä luokkaa, että kateeksi käy. Tavallaan Jyrin kova kunto helpottaa omaa tilannettani siten, että voin keskittyä tekemään enemmän omaa sukellustani. Omat nousujohteiset sukellukseni ovat synnyttäneet tilanteen, jossa minuun kohdistuu odotuksia. Myönnän että se tuo paineita menestymiseen.

Nyt kun muut miehet huolehtivat Suomen ennätyksen tekemisestä ja kisan voittamisesta, voin rauhassa tehdä sen, mitä osaan. Ei tarvitse ylittää omia kykyjä. Saan tehdä aivan sen, mitä huvittaa. Näinhän se on aina ollut, mutta ihmismieli on toisinaan sellainen ettei se siihen kovin helpolla sopeudu.

Kisaan olen päättänyt lähteä 138 metrin ennakkoilmoituksella. Se on Hervannan kisan dynan pituus ja 130+ on alkanut olla sellainen tulos, mihin pääsee aina. Käännös sadasta viidestäkymmenestä on kuitenkin aika todennäköinen. Tavoite on mitaleille, mutta niistä pitää silti taistella. Aina voi löytyä joku musta hevonen, joka ei ole pitänyt itsestään meteliä.

Siellä joku jo varmaan miettii kommentointia aiheella "älä mieti mitä muut tekevät", mutta mielestäni tämäkin, sinänsä vaikea aihe, on parempi lausua ääneen kuin pyrkiä kieltämään. Tykkään tietää missä mennään. Ja kuitenkin, vaikka kisassa tehdään oma suoritus, tullaan sitä vertaamaan muiden suorituksiin. En jaa mitaleja etukäteen, vaan arvioin sitä, miten suhtautua tulevaan. Kuulunee kilpailuhenkisyyteen.

Päivän pitkä sukellukseni oli viidenneksi pisin, mitä olen ikinä tehnyt, mutta silti se oli pettymys. Ainakin aluksi. Kokeilin kovempaa vauhtia, mutta jokin tuntui vaan niin kamalalta ja pelotti ja usko loppui enkä näin päässyt tuon pidemmälle. Simo sai sukelluksen videolle ja nähtyäni sen, alkoi päivä paistaa risukasaan. Sukellus ei ollut pitkä, mutta kaunis se oli. Tekniseen puoleen olen enemmänkin kuin tyytyväinen.

136-metrinen osoitti joitain asioita tosiksi. Tekniikkaan on päässyt virheitä, mikä todennäköisesti 150 metrin sukelluksilla on aiheuttanut reisien kovan hapotuksen. Potku ei ole pysynyt puhtaana, vaan reisi on tehnyt liikaa työtä. Tänään reisiä ei hapottanut, vaikka meni todella kovaa, ja tämä vaikutti myös uskon loppumiseen. Ennätykssukelluksillani olin jo ehtinyt ehdollistaa hapotuksen hyvää suoritukseen ja toisin päin hapottomuuden huonoon, liian hitaaseen vetoon, joka olisi alttiimpi samballe. Tämä oli kuitenkin nopea veto 1.16, mutta en tajunnut sitä kunnolla heti, vaikka lähdin kyllä tekemään nopeampaa kuin tavallisesti.

Näin ne teoriat muuttuvat. Katson kuitenkin vielä tilannetta, sillä näin pienellä otoksella ei voi välttämättä tehdä kestäviä päätelmiä. Enemmän taidetaan liikkua huomioiden tasolla. Vähän ärsyttää, kun mikään ei ole kestävää, vaan kaikki voi muuttua. Mistään ei voi sanoa faktaa. Kaiketi tämä on jokin vääristymä, joka johtuu siitä, että mietin, olisiko 29 vai 30 sekuntia per 50 metriä parempi vauhti. Onhan näitä ;)

Laitan videon nettiin, kun saan sen. Näillä näkymin menee keskiviikolle.

19.3.2006 Ei näin

Itseluottamuksen puute löytää aina tiensä realisoitua. Perjantai ja lauantai menivät huilaillessa, kun oli vähän kipeä olo. Nenässä tuntuu, että siellä on joku pöpö, mutta ei muuten ole mikään. Kuitenkaan nenä ei ole tukkoinen. Yleisesti ottaen tuntuu ettei ole täysin kunnossa.

Keskiviikkona tuli altaalla todella kylmä, vaikka oli puku päällä. Torstaina oli ehkä vähän enteitä huonompaan päin menemisestä, mutta sukellukset kulkivat hyvin. Sitten ymmärsin jättää treenit väliin, kunnes tänään piti päästä altaaseen.

Se on niin kumma juttu, että pitää päästä tekemään, vaikka lepo voisi tuottaa paremman lopputuloksen. Siihen on niin kovin vaikea luottaa, että muka lepäämällä ja jättämällä treenejä väliin voisi saavuttaa tavoitteensa paremmin.

Kun tuntui ettei voi luottaa ruumiin toimintaan täysin, ei sukellukseenkaan voinut täysin luottaa. Pieni epäilyksen häivähdys riittää sabotoimaan kaiken. Sen kyllä myönnän ettei tänään ollut hirveästi kunnianhimoa, vaan olosuhteet tietäen, ennenminkin kokeilla miten menee.

Miksi sitten pitää väkisin tunkea altaalle? Tuo oli oivallus itsellenikin, että en alunperin edes odottanut tekeväni "taas uutta ennätystä", mutta silti sitä vaan jotenkin odottaa, toivoo, kuvittelee niin joka kerta tekevänsä. Jos on viikolla tehnyt 130 ja 150 metriset niin viikonlopun 125 metrinen on suuri tappio, häpeä, osoitus siitä ettei olekaan kehittynyt.

Itsensä ruoskiminen on vähän liian tuttu ilmiö. On merkillistä, miten vähän oikeasti olen tehnyt pitkiä sukelluksia. Kaikkien aikojen sukelluksistani 125 metrisellä pääsee kuitenkin aika korkealle. Tämän päiväinen oli vasta seitsemäs kerta, kun menin vähintään tuon pituuden. Eihän se huonosti voi silloin olla, jos vielä on vähän kipeä olo. Jos olisi kunnolla kuumetta, voisi sanoa olevansa kipeä. Tuntuu aina tekosyyltä kieltäytyä ellei ole vuodepotilaana tai luita poikki.

Tämän päivän sukelluksen fiilis oli kuitenkin aivan erilainen kuin viikolla. Menin varmaan aika hiljaa sillä jalkoja ei juurikaan hapottanut ja sain pienen nykäyksen 50 metrin käännöksen jälkeen. Lisäksi tuli kommenttia, että tekniikka oli huomattavasti huonompaa kuin yleensä.

Enemmän fiiliksiä taisi silti laskea se, että yritin tehdä vielä toisenkin vedon. Siinä luovutin kuitenkin 80 m kohdalla, kun tajusin vihdoin ja viimein, että tänään ei ole sopiva päivä yrittää pitkiä. Toisena juttuna oli se, että kaikki halu ja tahdo sekä usko onnistumiseen olivat menneet. Tänään ei sitä paitsi ollut mitään syytä tehdä pitkää. Viikolla oli kiva pienen tauon jälkeen koittaa pitkää.

Tekniikan suhteen varmaan pitää keskittyä pari kertaa korjaussarjaan. Kun on tullut keskityttyä kaikkeen muuhun, on se jäänyt vähemmälle eikä ole oletettavaa, että se pysyisi itsestään kunnossa ikuisesti.

Väsäsin vielä tällaisen tilaston pitkistä sukelluksistani. Siitä voi melkein päätellä, että voisi kannattaa keskittyä tekemään pitkiä.

16.3.2006 Perusvarmaa, mutta ilman virkamiehiä

DYN 150 m
DNF 107 m

Altaalle päästiin 19 ja ilmoitin heti alkuun, että official toppini on 19:20 ja että yritän tehdä pitkän vedon - noin 135-160 metriä. Alempi luku itseni varten ja ylempi turvasukeltajille tiedoksi puuttua tarvittaessa peliin.

Jari oli kuitenkin käynyt TKA:lta hakemassa painovöitä, joten niitä piti ruveta testailemaan ja aikaa kului. Altaaseen menin joskus 19:15, jolloin tuumasin, että "hei, toppia pitää siirtää, kun ei kerkiä lämmittelemään". Joku siinä sitten alkoi tekemään kuulutuksia tyyliin "Kalle Rajala, start cancelled" niin tuumasin, että "piru vie, mennään sitten, kun aukomaan alatte".

Kyllähän se vähän jännitti. Tein 2 x 50 m lämppäreinä ja molemmat olivat 27,4 sek. Lähdössä syke oli korkea, mutta eipä tuo haitannut. Olen hyperventilaatiota koettanut parhaani mukaan välttää. Hengitän hyvin vähän ennen suoritusta ja pelkästään nenän kautta. Ennen täyttöä vedän pari kertaa kunnon tuuletuksen. Simon kanssa on tästä paljon ollut puhetta ja tämä tuntuu toimivan, mutta ei mene hyperin puolelle.

Motivaationi pitkiin on nyt hyvä. Kun on käynyt läpi turhautumisen perusharjoitteluun, tuntuu mukavalta korjata satoa. Vaikka matkalla teki pari kertaa mieli luovuttaa, halusin kuitenkin enemmän tehdä pitkän. En halunnut kääntyä 150 metristä sillä ei aina ole hyvä tehdä omia enkkojaan. Toinen juttu on se, että en uskonut meneväni kuin ~ 140 metriin asti. Tämä veto oli aika kova juttu varsinkin kun tein sen 25 metrin altaassa, jossa pitää olla kokoajan kääntymässä.

Olin jo ennen treeniä päättänyt tehdä myös dnf:n. Siinä tavoitealue oli 85-110 metriä. Dynassa ei tule palleanykäyksiä, mutta kyllä niitä dnf:ssä tulee. Viiden kympin jälkeen tuntui ettei oikein huvittaisi jatkaa, mutta päätin tehdä tavoitteeseen saakka. Pian kuitenkin tuumasin, että tästä on niin lyhyt matka eikä järjenkulussa ole vielä edes pikkuvikoja, joten voi hyvin mennä sataseen asti. Loppuun tuli vielä uho, että otetaanpas käännös ja veto, ja sillä se tuli.

Taukoa suoritusten välille taisi tulla noin 50 minuuttia, mikä kului mukavasti muita spottaillen. Tuo on jännä huomata ettei oikeasti tarvitse mitään ihmeellistä kymmenen minuutin transsijoogaa ennen suoritustaan, vaan siihen voi lähteä vähemmälläkin valmistautumisella, vaikka vähän jänskättääkin. Sen kuitenkin sanon, että vaikka lämmittely on amatöörejä varten, niin kannattaa kuitenkin vetää pari viisikymppistä alle ennen kuin lähtee. Tänään myös nesteytys oli paremmalla mallilla kuin eilen.

15.3.2006 Virkamiesdynamic

Virkamiesdynamic on suoritus, joka on kaikella tapaa hajuton, mauton ja väritön. Ei erityisen helppo tai vaikea. Ei pitkä, ei lyhyt, vaan mahdollisimman peruskeskinkertainen suoritus, joka ei millään tavalla häikäise, mutta on kuitenkin erittäin varma. Vähän kuin virkamiehetkin.

Hienoa kuitenkin huomata että 130 metriä menee näinkin perusvetona. Taisin mennä hyvää vauhtia sillä aikaa kului 1:16 eli viisikymppisen vauhti oli noin 30 sekuntia. Tein vain yhden 50m lämppärin, kun tein vähän staticia vuoron alussa. Päivä ei missään nimessä ollut paras mahdollinen, joten veto oli ihan ok. Lopetin tuohon mittaan lähinnä siksi, että ikinä ei ole hapottanut jalkoja näin lujaa.

Huomenna yritän Hervannassa myös pitkää vetoa - vähän vielä pidempää siis.

14.3.2006 Luopuminen

Ehkäpä viikko sitten pohtimani asiat olisi pitänyt palauttaa mieleen ennen tämän päivän treeniä. Menin jälleen yhdeksi hallille monon kanssa. Hallilla oli ahdasta, kun ylioppilaskirjoitusten takia kaikki koululaiset laitetaan liikuntatunneillaan uimaan. Sain radan vain hetkeksi ja ehdin uimaan monolla vain 800 metriä.

On pidettävä hyvänä vihjeenä sitä, että treenin keskeytyminen ei harmittanut oikeastaan. Tietysti siinä piti tuskailla, kun rata meni, mutta aika hengetöntä menoa tekemiseni olivat. Tiistain treenillä ei oikeastaan enää mitään tarjottavaa minulle. Siinä ei enää ole mitään haastavaa.

Harjoituksesta luopuminen on vaikeaa. Hankalinta on uskoa muutoksen tärkeyteen. Miksi korjata mitään joka ei ole rikki? Treenissä ei ole mitään vikaa, mutta se ei enää sytytä samalla tavalla. Se ei tunnu enää mukavalta. Siinä ei ole haastetta. Siinä ei ole mitään, mihin voisi kunnolla paneutua. Siitä on tullut liian rutiininomaista.

Tulisiko rutiinia vain sietää? Monessa lajissa huipputulokset saavutetaan kovalla harjoittelulla. En epäile että dynamic eroaisi mitenkään muista. Valmentajat ovat siitä näppäriä pirulaisia, että he kertovat mitä pitää tehdä. Jos valmentajan ja urheilijan suhde on toimiva, molemmat luottavat toisiinsa. Täten myös urheilija voi luottaa siihen, että tekee oikeita harjoituksia.

Tärkeää on nyt siis luottaa valmentajan sanaan. Se hieman rasittaa, kun ei todellakaan voi tietää oikeita ratkaisuja. Eräs väylä on kuunnella itseään. Siitä ei tosin saa muuta varmuutta kuin sen, että toimimalla näin aina, pysyy jollain tavalla johdonmukaisella tiellä, mistä voidaan myöhemmin tehdä arvioita, oliko se kannattavaa.

Niin sanottu tiistain treeni ei enää anna minulle yhtään mitään, vaan siihen tarvitaan muutosta. Kun on tehnyt jotain treeniä pitkään, siihen alkaa tottua. Tottuminen tekee harjoitellun asian helpommaksi, jolloin siitä on enää vaikea saada onnistumisen iloa. Kun jotain osaa, haluaa sen pian osata paremmin. Ai niin, kuukausi kisoihin.

13.3.2006 Sitä samaa

2 x 400 m VU, aika kovaa

1 x 400 m RU
3 x 400 m VU, hengitys 1 x 400 joka neljäs, 2 x 400 joka kuudes
2 x 200 m VU, aika kovaa
yht. 2800 m

Oli tämä nyt kevyempi kuin perjantain treeni. Ei ollut samalla tavalla loppuun asti revitetty olo. Pää ei juurikaan tullut kipeäksi, mutta vähän silti. Saattaa olla että yli puolen kilometrin pätkät aiheuttavat sitä helpommin kuin nämä lyhyemmät. Joka kuudennellakin uinti meni mukavasti.

10.3.2006 Uintia

7 x 400 m vapaauinti. Välillä kovaa, välillä ei niin kovaa.
1 x 400 m rintauinti. Piti kokeilla.

Tämä oli kova treeni. Ensimmäinen satanen rauhassa, tosin loppua kohden vähän kiihdyttäen. Toinen satku aika kovaa, ja kolmanteen pieni vauhdin pudotus. Viimeinen satanen aina lujaa. Eniten keskityin jalkatyöhön, kun se on jäänyt lapsipuolen asemaan viritellessäni käsivetoja kohdalleen. Ainakin tämä tuntui jaloissa, mutta myös hartioissa. Näköjään saan hyvän fiiliksen päälle pelkällä fyysisellä suorittamisellakin. Aina ei tarvitse keksiä jotain uutta tai tehdä ennätystä.

9.3.2006 Intervalli 1

Hervannan vuorolla oli vähän ahdasta, joten en päässyt heti tekemään varsinaista harjoitusta. Tein kuitenkin viisikymppisiä dolphinilla ja kellottelin ne 26-29 sekuntiin. Tein myös muutaman dnf:n. Kylmä meinasi tulla.

Vartti ennen vuoron loppua oli muilla radoilla tilaa, joten pääsin tekemään intervalliharjoitustani.

16 x 50 m, lähtö tasaminuutein

Aluksi tuntui helpolta, mutta harjoitus muuttui vähitellen raskaammaksi. Viime kerralta muistelin, että kahdeksannen kohdalla alkaa helpotta, mutta tänään ei käynyt niin, vaan harjoitus paheni koko ajan loppua kohden. Eniten tuskaa tuotti reisien hapotus. Itse palautumiset menivät helposti. Kymmenen sekuntia hurjaa puuskutusta riitti, jonka jälkeen saattoi siirtyä kevyempään ventilaatioon.

Tämä on mukava harjoitus. Siinä on tarpeeksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä pahaa oloa. Hienoa on myös se, että aikaa harjoitukseen kuluu alle 16 minuuttia.

7.3.2006 Jos mikään ei muutu

Päivän treenin olisi hyvillä perusteilla voinut jättää tekemättäkin. Lauantain ja maanantain uinnit painoivat, mutta pakko oli vaan päästä altaaseen, kun tuosta tiistain treenistä on tullut ihan vakio. Halli aukeaa vasta 13, joten kun heti menee saa yleensä monoilla puolesta tunnista kolmee varttiin. Tulee liian syyllinen olo, jos jättää mahdollisuuksia käyttämättä.

Räpyläuinti
900 m Flyer
1100 m Dolphin

Potkut ilman räpsiä
8 x 15 potkua, normi
16 x 15 potkua, kyljet (8+8)

Flyer alkaa puristaa liikaa noinkin lyhyellä matkalla. Vasen jalka pahempi. Periaatteessa oikea voisi kestääkin. Flyer antaa kyllä uinnissa liikaa anteeksi. Vauhti pysyy yllä vaikkei niin kamalasti yrittäisikään. Dolphinilla saa antaa kaikkensa, jotta vauhti ja tekniikka pysyvät hyvinä.

Seuraava operaatio on muuttaa tiistain treeniä aika oleellisestikin. Tämä oli nyt periaatteessa kuudes viikko putkeen suunnilleen samanlaisella ohjelmalla. Tässä hommassa ei enää ole mitään uutta oivallettavaa. Kun on ei tahdo löytyä juttuja, jotka voisi tehdä vielä paremmin, ei kiinnostuskaan tahdo pysyä samalla tasolla

Oikeasti huvittaisi tehdä intervalliharjoituksia, mutta niitä en uskalla yksin tehdä. Ei niitä yksin varmaan edes pystyisi tekemään, sillä huoli turvallisuudesta todennäköisesti veisi liikaa huomiota. Intervallit tuntuvat ihan sairaan pahalta, mutta ne ovat siitä mukavia, että harjoitukset ovat yleensä lyhyitä; 15 - 20 minuuttia, mutta koko ajan täysillä paitsi hengityksen suhteen. Niistä ei ole hyötyä ellei niissä tule paha olo. Kun kaveri varmistaa, voi rauhassa keskittyä puskemaan vedot loppuun asti.

Tässä voisi taas mainita, että vastuu on aina sukeltajalla itsellään, ja että kaveri on vain sitä varten, että tämä puuttuu peliin jos sukeltajan oma harkintakyky pettää.

Täytyy varmaan lähempänä kisoja luopua tuosta räpyläuinnista ja herkistellä enemmän. Toistaiseksi jatkaminen saattaa olla ihan hyvä idea. Uinnilla saa niin paljon matkaa aikaiseksi, että sitä ei voi korvata pikku dynailulla kaksi kertaa viikossa. Eihän tämä ole vielä mitään, kun vertaa uimareihin, jotka vain kelaavat ja kelaavat allasta päästä päähän. Onko niillä tylsää vai miettiikö ne jotain kivaa?

6.3.2006 Yksinkertaisen asian oivaltamisen riemu

Sunnuntain treeni meni vapaasukelluskurssin viimeiseen allassessioon. Alunperin piti tosiaan yrittää tehdä pitkä veto kurssin päälle, mutta into ei lopulta riittänyt. Pari tuntia lutraamista vie pahimmat menohalut, vaikkei niin mitään ihmeellistä tekisikään.

Tänään kuitenkin uintia vuorossa - taas.

Vapaauinti
1600 m
2 x 600 m, joka neljännellä
yht. 2800 m

En halunnut tehdä joka kuudennella, sunnuntaisen pääkivun takia. Viiden sadan metrin jälkeen alkoi vähän tulla pääkipuoireita, mutta ei pahasti. Treenin ideana oli enemmänkin uida, mutta se on vaan niin tylsää, että piti keksiä jotain viihdykettä. Jotenkin aika kuluu mukavammin, kun ei tarvitse joka välissä olla haukkomassa happea. Eipä tuo joka neljäs mitään raskasta ole. Mietin onko siitä edes hyötyä muuten kuin lämmittelynä. Alkaa se silti puolen kilsan jälkeen tuntua.

Pääkivun synty on edelleen vähän mystinen juttu. Johtuuko se siitä, että hiilidioksidia alkaa kertyä vereen? Voiko näin edes tapahtua. Miten hengitysrytmi vaikuttaa tähän? Nyt on tullut uitua siten, että aloitan uloshengityksen periaatteessa kolmosen kohdalla jos sisäänhengitys on vuorossa nelosella. Joka kuudennella tehdessäni uloshengitys tulee vitosella tai vähän ennen kuin viides veto alkaa.

Tiedä sitten onko apneaharjoittelu vaikuttanut siten, että mielummin on hengittämättä kuin aloittaisi uloshengityksen välittömästi. Joskus olen tehnyt niin, että aloitan hitaan uloshengityksen heti ensimmäisestä vedosta lähtien. Se on tuskaisempaa siksi, että ilma jonka on juuri ja juuri saanut sisään, pitääkin jo puhaltaa pihalle. En ole tätä hetkeen tehnyt, mutta muistaakseni tällaisessa treenissä ei niinkään pää tullut kipeäksi mutta alkoi huimata. Joskus varmaan vuosi sitten muistan näitä tehneeni ja neljän sadan metrin matkalla saaneeni pääni niin sekaisin etten tiennyt kummassa päädyssä allasta olin.

Tämä nyt on taas pohdintaa, jolla ei välttämättä ole sen kummempia faktoja tukenaan, vaan perustuu muutaman treenikerran kokemuksiin ja pieneen määrään mu-tu-tietoa.

Tuollainen hiilidioksidi-teoria on aika helppo rakentaa, kun otetaan pari faktaa ja väsätään niistä yhtälö. Lihastyö tuottaa hiilidioksidia. Hiilidioksidi poistuu uloshengityksen mukana. Ei uloshengitetä kunnolla. Hiilidioksidia alkaa kertyä. Mutta eikös hiilidioksidin sitten pitäisi aiheuttaa palleanykäyksiä pääkivun sijaan?

Otsikossa lupaamani yksinkertaisen asian oivaltaminen koskee rentoutta. Parin kuukauden ajan olen treenin päälle mennyt sukeltelemaan vajailla keuhkoilla tarkoituksenani totuttaa elimistöä keuhkojen puristumiseen pienempään tilaan. Dynamicista tyhjillä keuhkoilla olenkin kirjoittanut jonkin verran, ja siitä kuinka siinä alkoi ilmetä ongelmia.

Tuntuu kuin olisin ratkaissut ongelmani yhdellä sukelluksella. Uinnin päälle oli väsy enkä tahtonut löytää fiilistä. Rasitus vaikeutti rentoutumista, joten jouduin yrittämään rentoutumista tavallista kovempaa. Palaset loksahtivat kohdalleen, ja rentouden löydettyäni huomasin samassa jännittäneeni aiemmin rintakehää ihan mielettömästi.

Ongelma rintakehän kanssa oli aiemmin se, että vaikka pystyin menemään tyhjillä tai vähän negatiivisena neljään metriin, aiheutti rintarangan liike jonkinlaista alipainetta keuhkojen puolelle. Tänään tajusin, jälleen kerran, mitä rento oikeasti tarkoittaa. Jännä juttu, tämäkin, miten kuva omasta ruumiista ja sen toimivuudesta voi vääristyä.

Tehdessään jotain, tulee aina muodostaneeksi itselleen käsityksen ja kuvan tekemisestä. Mikään ei edelleenkään valehtele niin hyvin kuin tunne! Sama pätee tekniikan harjoittelussa; tunne pitää jotenkin saada kalibroitua vastaamaan todellisuutta. Täytyy tiedostaa liikkeet, jotka pitää tehdä. Täytyy tiedostaa ne lihakset, joilla liike tehdään. Täytyy tiedostaa liikkeen voimakkuus ja rata. Ja yleensä ensivaikutelma on väärä.

Vaikka rentous on niiiiiiiiin vapaasukelluksen perusasioita, ei sitä näköjään voi kovin nopeasti sisäistää. Naurattaa aivan, kun juuri olin mukana pitämässä ykköstason kurssia, jolla painotettiin näitä perusasioita, joista rentous on se ykkönen. Hyvä homma, kun kouluttaja opettaa asioita, joita ei itsekään kunnolla osaa :) Näköjään riittää että tietää.

Takaisin asiaan. Rentous vain löytyi. Luultavasti tein sen täysin vahingossa. Kun tarpeeksi paljon treenaa niin näköjään sitä joskus löytää uusia (yeah right!) asioita. Uusia vanhoja asioita. Sykli kiertää, samat asiat joutuu käymään läpi uudestaan ja uudestaan kunnes taas palataan pisteeseen, josta on jo kerran lähdetty liikkeelle. Ei silti kierretä ympyrää, vaan moni asia on muuttunut siitä, kun viimeksi on oltu samassa tilanteessa. On mahdollista ratkaista ongelma samalla tavalla kuin edellisellä kerralla tai kokeilla jotain toista tapaa. Ratkaisu todennäköisesti riippuu tavoitteesta ja myös siitä, että edellinen ei enää toimi. Jotain on pakko muuttaa.

4.3.2006 Pääkipu

Meni ihan muutama päivä esiflunssan ja vapaasukelluskurssin parissa. Pidettiin kurssia seuran vuorolla, joten siinä meni omia treenejä. Keskiviikko tosin jäi omiin, mutta silloin oli vähän korvien takana jomotusta, joten hommista ei tullut mitään. Esiflunssa on olotila, jossa on sellainen fiilis, että tästä olisi helppo kipeytyä lisää. Jos tautilainen tulee hitaasti niin silloin auttaa parin päivän lusmuilu ja hyvin syöminen.

Vapaauinti
900 m, hengitys joka neljännellä
500 m, ensin satku joka neljäs, kolme sataa joka kuudennella ja satku joka neljännellä.
Uinti oli pakko lopettaa tähän. Ikinä ei ole pää tullut yhtä kipeäksi kuin nyt.

Delffaripotkut ilman räpsiä
8 x 15 potkua, normi
8 x 20 potkua, 360 astetta

Vaikka kalloa alkoi kivistää, ei silti tuntunut että olisin ollut kipeä. Uinti tuntui varsin mukavalta vaikkei tietenkään yhtä energiseltä kuin esimerkiksi viikko sitten, mutta silloin olikin aika hyvä draivi päällä. Loppuun menin sukeltelemaan ja paineet tasautuivat hyvin pelkällä maskillakin, joten onteloissa ei ainakaan ole mitään vikaa.