sunnuntai, tammikuu 27, 2008

27.1.2008 Oikean kokoinen vehje

Vaihdoimme Kimmon kanssa monoja päikseen. Nyt saamani on sopivampi kuin se joka minulle ensin tuli. Sitä voi pitää kauan jalassa ja se tuntuu minun mitoilleni tehdyltä. Lavat ovat menneet Venäjällä sekaisin. Taskuun menee varmasti vielä sukka, sen verran löysää taskussa on. Jos koettaa potkaista oikein kovaa niin mono on lähteä jalasta. Mikään räpsäuintimono se ei ole, varsinkaan sprinttiin se ei sovellu. Näyttäisi siis siltä, että mono todellakin on suunniteltu sukeltamista varten. Taskuvarasta voi olla kahta mieltä, sillä se mahdollistaa myös talvisukeltamisen sukan kanssa, mutta vie osan istuvuudesta altaassa. Hybridi kuitenkin, ei mikään paras mahdollinen, mutta hyvä kompromissi dynan ja konstan väliltä.

Potkussa mono käyttäytyy vakaasti. Se pitää suuntansa ja onnistuu välillä jopa pitämään sukeltajan suunnassa, vaikka olisi tehnyt epätasapainoisen potkun. Levy on hyvä. Riittävän löysä, mutta jämäkkä ja vie eteenpäin. Kelluvuus on siinä rajoilla, että sitä on liikaa, mutta se selviää vasta pidemmän testailun kautta. Sisäänajossa myös sukeltajan täytyy totutella uuden monon ominaisuuksiin.

Monon hallittavuus on suht helppoa. Mono antaa virheitä anteeksi ja sopisi varmasti myös aloittelevalle sukeltajalle välineeksi. Nyt saamassani monossa on vähemmän kulmaa, kuin siinä, joka nyt meni Kimmolle. Pienempi kulma sopii omaan tyyliini paremmin. Suuri kulma oli eräs niistä ominaisuuksista, joista en edellisessä kokeilemassani pitänyt. Ketteryys ja nopea ohjaus ovat monon huonot puolet. Nopeutta ja ketteryyttä monosta saa hakemalla hakea. Noh, tarkoitus ei olekaan pelata uppopalloa tämä mono jalassa, mutta fiilistelyyn mono ei taida olla paras. Hallittavuus on myös kaksiteräinen miekka; sitten kun tämä mono lähtee lapasesta niin se lähtee ja kunnolla. Aloittelijan monoksi tämä ehkä kuitnekin on liian vaikea väline. Perusliikeradat ja tekniikat on pakko hallita, jotta tämän monon ominaisuuksista pääsee kärryille.

Monolla uidessaan voi käyttää ainakin kahta eri tekniikkaa. Jatkuvapotkuinen tyyli onnistuu hyvin, kunhan malttaa pitää rytmin sopivana. Jalkataskun tilavuuden ja huonojen nopeus ja ketteryysominaisuuksien vuoksi rauhallinen 8 potkua /25m vielä menee, mutta vie aikaa 32-36 sekuntia /50m. Uusin villitys eli tuplapotku sopii monolle ehkä parhaiten, mutta on paljon hitaampi kuin jatkuvapotkuinen. Tuplapotku vei noin 36-48 sekuntia /50m ja 6 potkua /25m eli huomattavasti kauemman, mutta täysitehoisia potkuja siinä kuluu ainoastaan kolme, kun joka toinen on apupotku. Yksipotkuiseen kick'n glideen en monoa suosittelisi, sillä yhteen potkuun on vaikeaa saada riittävästi voimaa, jolloin potkuja joutuu tekemään aika paljon liu'un kustannuksella.

maanantai, lokakuu 29, 2007

29.10.2007 Uusi vehje




maanantai, huhtikuu 16, 2007

16.4.2007 Kaatiala lauantaina

Näkyvyys oli aika paljon huonompi kuin muutama viikko sitten. Kuvat

lauantai, maaliskuu 17, 2007

17.3.2007 Oikea avovesikausi

Käytiin Simon kanssa Kaatialassa vähän sukeltelemassa. Kameraa ei tullut mukaan, joten mitään visuaalista tästä reissusta ei jäänyt käteen. Tälle päivälle oli luvattu sadetta jossakin muodossa, mutta aamulla keli oli vain pilvinen. Soittelin Etelä-Pohjanmaalle ja sain kuulla, että siellä paistaa aurinko, mistä päättelin sääennustuksen oleva ehkä silti oikeassa, mutta muutaman tunnin myöhässä. Kannatti siis lähteä.

Paikan päällä oli tajuton kasa laitesukeltajia emmekä saaneet autoa syvään päähän parkkiin, vaan sieltä oli tultava peruuttamalla takaisin. Vaihdoimme vermeet matalassa päässä pressun päällä, otimme kamat mukaan ja lähdimme toiseen päähän. Vesi oli sulaa noin viisitoista metriä reunasta ja koko leveydeltä, joten laitesukeltajien sekaan sopi hyvin.

Aloitimme varovasti reilun viidentoista köydellä, mutta pian se olikin sitten pohjassa. Pohjapainojen ja pleitin välinen marginaali oli puolentoista metrin luokkaa eli ihan mukava turvaväli. Kivien kerääminen onnistui silti.

Vesi oli kirkasta ja näkyvyys hyvä. Pohjalevy näkyi pintaan 17 metrin syvyydestä ja valot päällä 28 metristä. Pohjassa oleva lentokone alkoi näkyä suunnilleen kympissä ja kallioita oli paljon mukavampi katsella kun ne näkyivät selkeästi. Kaksi kertaa kävin pohjalla, mutta kylmä tuli nopeasti varsinkin syvien jälkeen, kun paineessa puristunut neopreeni ei lämmittänyt syvällä yhtä hyvin kuin pinnalla. Ylös tullessa tuntui kuin olisi noussut lämpimämpään veteen, kun neopreeni laajeni ja alkoi pitää lämpöä paremmin. Tunne oli kuitenkin kuin kesällä.

Virallisen konsta-osuuden jälkeen alkoi melkein se hauskempi osasto, kun ryhdyimme fiilistelysukelteluihin. Kallioita tuli katseltua hyvinkin tarkasti ja mikäs noilla näkyvyyksillä oli ihaillessa. Sukelluskelloa piti myös käydä katsomassa, vaikka loppupuolella pinta-aika meni vilusta värisemiseen. Jos onnistui lopettamaan hytinän kymmeneksi sekunniksi niin siinä saattoi vetää jonkun verran ilmaa keuhkoihin ja sukeltaa. Veden allahan ei vilu tule eikä siellä tunnu.

Viihdyimme vedessä reilun 50 minuuttia, mitä voidaan pitää hyvänä kestona veden lämpö huomioon ottaen. Varustuksen heikoksi lenkiksi osoittautuivat 3mm sukat, sillä jalat olivat ensimmäisenä tunnottomat. 5mm hanskat sen sijaan toimivat hyvin, vaikkakin etusormi on kolmisormi-mallisen tumpun heikko kohta.

Konstan treenaaminen saa aivan uusia ulottuvuuksia, jos avovesikautta on mahdollista pidentää tästä suunnasta. Perinteiseen toukokuiseen aloitusajankohtaa verrattuna sukelluskausi saadaan kaksi kuukautta pidemmäksi. Ensi viikonloppuna ei välttämättä ehdi, kun on SM-kisat. Outoa kun halutaan altaassa lillua, vaikka vedet ovat jo (melkein) sulina.

sunnuntai, maaliskuu 11, 2007

11.3.2007 Hylkeitä Kaukajärvessä?


Kaukajärvessä tosiaan käytiin taas vähän puljaamassa. Kelit olivat heikentyneet viikon takaisesta aika tavalla lämpimien kelien takia. Jäällä oli noin viidestä kymmeneen senttiä pehmeää jääsohjoa, joka antoi jalan alla periksi. Lämpimästä ilmasta huolimatta viikko sitten sahattu avanto oli saanut uuden muutaman sentin jääpeitteen.

Saimme heti alkuun huomata, että avantoa ei ollut tehty kolmelle miehelle. Päivän paras keksintö olikin jään reunalta lähteminen, jossa maataan mahallaan avannon reunalla ja pulahdetaan siitä suoraan pää edellä veteen. Kolmionmuotoinen avanto on siitä hyvä, että joka jannulle on oma sivunsa.

Köysi laitettiin samoin kuin viimeksi, mutta sillä erotuksella, että otimme mukaan myös toisen noin kolmetoistametrisen köyden, jonka viritimme pohjan suuntaisesti. Pienen painon avulla se saatiin suoraksi ja näin hieman pidemmän matkan sukeltaminen tuli mahdolliseksi. Kaukajärven vesi oli sen verran kirkasta, että sukeltava kaveri oli periaatteessa koko ajan näkyvissä. Pinnalta näkyi pleitille ja pleitiltä näkyi melkein vaakasuoran köyden päähän. Koko ajan tiedettiin, missä sukeltava kaveri menee ja narun päästä näkyi pleitillä olevan kaverin lamppu. Olihan pleittikin valaistu, mutta lamppu vetäisi patterit tyhjiksi noin puolessa tunnissa.

Suoraksi vedetty köysi oli kyllä merkittävä apu sukeltamisessa. Ilman sitä ei uskaltaisi mennä lanyardia kauemmaksi pleitistä. Kuten videoista näkyy niin lanyradia ei näissä sukelluksissa käytetty, sillä sen käyttö ei ollut ihan perustelua. Vaara sotkeutua ylimääräisiin naruihin olisi ollut suurempi kuin siitä saatava höyty.






sunnuntai, maaliskuu 04, 2007

4.3.2007 Kauden avaus Kaukajärvessä

Kauden avaus Kaukajärvessä

maanantai, helmikuu 05, 2007

5.2.2007 Ostoksilla

Tässä tulee ainakin minua tuoreemmille vapaasukeltajille pari vinkkiä ja ajattelemisen aiheita. Viikonloppuna pidetyissa räpyläuinnin Suomen mestaruuskisoissa oli muistaakseni yli 70 kilpailijaa. Moni heistä osallistui monelle eri matkalle ja monella heistä oli mono matkan mukaan.

Varovaisen arvion mukaan Kalevan hallilla oli ainakin tuplamäärä monoja osallistujamäärään nähden. En keksi parempaa paikkaa päästä kädestä pitäen tutkimaan ja vertailemaan eri monoja. Valikoimassa oli kaikkea paitsi Guidonen lätkiä.

Kisoja tulee joskus keväällä uusia, mutta räpyläuimareilla on vielä maajoukkueleirejä talvenkin aikana. Sukeltajaliiton sivuilta löytyy tarkemmat tiedot, jos kiinnostaa.

Venäläisten valmentajalla Shimovskilla oli yksi "ylimääräinen" mono mukanaan. Mono periaatteessa sama kuin Leaderin Hyper. Leaderfins teettää custom-räpylänsä Venäjällä ja tämä mono, jonka ostin on peräisin samalta ukolta, joka väsää niitä Leaderfinsille. Tämä mono on kelluva ja lapa medium, mutta suurena erona perus-leaderiin on jalkataskussa. Vapaasukeltajien ongelma näissä customeissa on ollut liika ahtaus.

Ilmeisesti Leaderin pomo Maxim ei ole vieläkään tätä ymmärtänyt, sillä monot tahtovat tulla aika tiukkoina tänne Suomeen. Perusongelma on se, että räpyläuimarilla jalka ei saa liikkua taskus sisällä milliäkään sillä se on aina pois voimasta, kun taas vapaasukeltajilla sillä ei ole niin väliä, vaan monoa pidetään parhaassa tapauksessa tuntikausia jalassa, jos ollaan avovedessä. Jalkataskun tiukkuuden aiheuttama tuska ei haittaa räpyläuinnissa sillä starttimono on jalassa pisimmilläänkin vain noin 15 minuuttia ja sekin 1500 metrillä. Vinstan sprintit ovat kestoltaan alle 20 sekuntia, joten mitä väliä.

Tämä ostamani mono on tehty vapaasukeltajalle. Kenkä on noin 43 ja siinä on kivasti tilaa. Jalkataskussa on tilaa enemmän kuin hyvin, se ei kiristä, mutta ei toisaalta hölskykään jalassa. Ainoana miinuksena monossa on se, että sillä ei voi mennä lujaa; jos tasku ei purista niin silloin jalka liikkuu liikaa kovassa vauhdissa. Vanha Flyerini on samankokoinen, mutta tehty räpyläuimarille ja jalkatasku on tiukka, mutta pysyy kovassakin vauhdissa paikoillaan. Tai on sitä kyllä joutunut vähän viime aikoina liimailemaan ja paikkailemaan, kun reunat ovat alkaneet repeillä.

En tiedä pidänkö tuota itselläni, sillä omistan jo monon, joka toistaiseksi riittää minulle. Periaattessa tuo on myytävänä samaan hintaan kuin mitä itse siitä maksoin. Täytyy tällä viikolla kuitenkin vielä testailla sitä, jos se vaikka osoittautuisi paremmaksi yksilöksi kuin Flyerini. Onpahan taas yksi mono enemmän Suomessa, ja siitä saa joku itselleen välineen ellen päätä pitää sitä itse. Näppärää ostoksilla käymistä; Leaderin kautta Hyperien toimitusajat ovat noin neljä kuukautta.