tiistaina, lokakuuta 24, 2006
24.10.2006 Toinen videopäivitys
Tämä on kuvattu 4.10.2006 Kalevassa. Kyseessä on se kuuluisa rytmihäiriösukellus. Edelliseen videoon nähden kannattaa huomata kovempi vauhti ja kevyt ylöspotku. Vyöllä kaksi kiloa. Pää saisi olla vähän alempana ja kaulapaino voisi auttaa.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
23.10.2006 Videopäivitys
20.9.2006 Hervannan hallissa kuvattu pätkä. Aika tyypillinen esimerkki räpsätreenin sekaan tehdystä satasesta. Lyhyt lepo, ei pakkausta, ei painoja, suht hidas vauhti.
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
18.10.2006 Hajdúszoboszló - The English Edition
So this is about the competition in Hajdúszoboszló. I am happy with the results and I think I managed quite well. Friday was a long day. I had to wake up at 3:30 Central European time and my official top was at 19:30 something if I remember right. First I had sat on the bus for two and half hours, two hours plus on an aeroplane and in Hungary three hours in a car. It was a long way there but I made it.
When I saw the starlist I was stunned. I was set as the last one and I had to ask Szabolcs could I be set a bit earlier. It was my luck that one guy didn't start so I got his place as the second to start. My dnf went fine. I had not practised it but on Tuesday I had made an easy 75 metres so I was confident. Anyway I was very tired during my warm up and when my official top came I wanted only to go to sleep. I made 90 metres and I must be happy. My AP was 75m and I knew I could do it. The pool was 50m so I didn't excatly know when I had passed it so I went as far as I felt comfortable. I got white card and things were okay.
On Saturday morning there was static apnea. My official top was at 11:15 so I didn't eat anything nor drink coffee in the morning. Missing my morning coffee was a hard one. I made some frc-statics for warm ups and one with full lungs. I was surprised to make an easiest 4 minutes ever. The warnings started after three minutes and it was so relaxed and good one. When my turn came I almost got late. I didn't hear the countdown very well and the first to hear was one minute. It didn't ruin my attempt but things happen. Anyway my performance was a bit weaker than the warm up by the feelings but I managed to do 4:53. Propably I could have made a 20 seconds longer one but I still wanted that white so I played it safe.
After static I had a chance to have my coffee and eat something. I think I ate a bit too much because when my dynamic warm up came I was thinking should I throw up. There's not enough room for full lungs and full stomach in the same body. When the official top came I felt better. My AP was quite high (125m) and I had only made 110m in training so I was not very confident about my dive. I told myself that it doesn't matter if I fail - it's only the white cards that matter. I knew I could one houndred no matter what and told my self to do 15 kicks after the turn and I would be past my AP.
When to come up? Well that's a question. I count my kicks and when I cannot do it anymore it's time to surface. If you start counting you can't stop it anymore. First it bothers you all the time but when you keep on going with counting it becames automatic and almost subconscious. Some people say you loose your concentration and relaxation if counting but I think the idea is to make this counting so automated you don't need to pay any attention on it. And when you hear the numbers flowing you always know excactly how close to the turn you are.
So I came up at 144m when I lost the ability to count and my mind was very clear I say. For some reason the safety freediver grabbed me. Later I heard that he was behind me and he saw the situation very differently. I was hanging in the rope and balancing with with monofin still doing little kicks he thought I had problems and grabbed. He did what he thought was the right thing to do and I am not mad at him. Of course my first reaction was furious. Why he grabbed me!
The reason for my acting was that my only goals were to get three white cards. I have had far too many red cards in my competitions and that far they had all came for reason. If you have a black out you've got only yourself to blame. This was something different because my dive was so good and I decided to surface when it was still going well. It is a horrible feeling to get a red one when it wasn't even your own fault. But anyway the safety freediver is not the bad guy here. In safety issues it is always better to act than not to act if you think should you act. Thank you Balázs and Kars for cheering me up.
I made a protest and got a second attempt. There was a 45 min gap between my two tops and it was good. I had already made my warm up so I didn't want to do it again. After being angry and protesting I still had some 20 minutes to hang around in the pool and maintain the diving response. The second official top came and I was more relaxed than on my first attempt. The problem was that there was a little anger left inside me and I couldn't go just for the white card because I was thinking I should do the same or even more. I surfaced again when I lost the ability to count my kicks. The second dive was 135m and it was not as good as the first one in metres nor feelings. I was so much closer to samba and I don't know if I even had a small one. At least some guys told me I wouldn't have passed the former lmc-rule though they are not judges.
The results came and I was sixth. My dsq dynamic and loosing nine metres didn't have effect on the overall results and I was happy about it. It was funny to see the results because I had concentrated only on myself. I didn't have a clue what the others had done. Actually during the competition I payed no attention to the others and what the others did was something I was not interested about. This was the very first time when I managed to forget what other people do. Previously I have been interested in other performances but I have found that I get excited seeing long dynamics and feeling like I want to do also a very long one. If you go for metres it is more likely to have a blackout but if you go for a white card it is more likely to surface in right time.
The two weeks before the competition were very hard. I got some problems with my heart a couple of weeks before the competition when I surfaced after a 100 metre dive and it was beating very irregularily for 45 minutes. I went see a cardiologist and he made an ultra sound and there was nothing wrong with my heart. Altough I got really scared because of this incident and I still don't know excatly why I had it. On Monday the doctor said I could dive again and I was so relieved. Anyway I had lost the training of the last two weeks. According to that my competition was really good.
We had a nice after party in a local restaurant where the food was good and beer cold. I enjoyed the discussions I had with the Hungarians and it is obvious we where talking mostly about freediving. We had a nice house for accommodation and in the morning Szabolcs took me and Kars to his car and drove us to Budapest. Again we were talking about freediving. We went to Yellow Submarine Hostel in Budapest, left our luggage there and went out for lunch. We found a nice restaurant called Oliva. I wanted something Hungarian and potatoes with pork medallions with something called letcho. It was so good that I cannot describe it!
Afer lunch we had a walk around the Danube and went to say hello to the protestors gathered in front of the parliament. Keep on going! Back in Yellow Sub we found Daan and Kim who had taken train from Hajdúszoboszló to Budapest because they wanted an adventure. Anyway the trip had gone fine so there was no real adventure. They wanted to have something to eat so we went back to Oliva and I had some other wery good Hungarian food with potatoes and chicken. I think it was chicken. And talking about freediving continued.
A new adventure started in the morning. I had ordered an airport taxi to pick me up. I told my flight was to depart at 11:40 and they said they'd pick me up two hours before. I wasn't really confident because I had seen the traffic jams and the ride from the airport to Budapest had taken an hour on Friday. Anyway they assured I'd make it even the guy at the reception was wondering would there be enough time. We got stuck something like four times and finally I got into check-in a couple of minutes before it was closed. There was quite a lot of adrenaline in my blood because of this.
Thanks for Szabolcs for organizing and for Serge too and everyone else in the organization. It was a pleasure to meet you Balázs and all you Hungarians in the same table in the after party: hope to see you again. I had a very nice evening in Budapest with you Kars, Daan and Kim.
When I saw the starlist I was stunned. I was set as the last one and I had to ask Szabolcs could I be set a bit earlier. It was my luck that one guy didn't start so I got his place as the second to start. My dnf went fine. I had not practised it but on Tuesday I had made an easy 75 metres so I was confident. Anyway I was very tired during my warm up and when my official top came I wanted only to go to sleep. I made 90 metres and I must be happy. My AP was 75m and I knew I could do it. The pool was 50m so I didn't excatly know when I had passed it so I went as far as I felt comfortable. I got white card and things were okay.
On Saturday morning there was static apnea. My official top was at 11:15 so I didn't eat anything nor drink coffee in the morning. Missing my morning coffee was a hard one. I made some frc-statics for warm ups and one with full lungs. I was surprised to make an easiest 4 minutes ever. The warnings started after three minutes and it was so relaxed and good one. When my turn came I almost got late. I didn't hear the countdown very well and the first to hear was one minute. It didn't ruin my attempt but things happen. Anyway my performance was a bit weaker than the warm up by the feelings but I managed to do 4:53. Propably I could have made a 20 seconds longer one but I still wanted that white so I played it safe.
After static I had a chance to have my coffee and eat something. I think I ate a bit too much because when my dynamic warm up came I was thinking should I throw up. There's not enough room for full lungs and full stomach in the same body. When the official top came I felt better. My AP was quite high (125m) and I had only made 110m in training so I was not very confident about my dive. I told myself that it doesn't matter if I fail - it's only the white cards that matter. I knew I could one houndred no matter what and told my self to do 15 kicks after the turn and I would be past my AP.
When to come up? Well that's a question. I count my kicks and when I cannot do it anymore it's time to surface. If you start counting you can't stop it anymore. First it bothers you all the time but when you keep on going with counting it becames automatic and almost subconscious. Some people say you loose your concentration and relaxation if counting but I think the idea is to make this counting so automated you don't need to pay any attention on it. And when you hear the numbers flowing you always know excactly how close to the turn you are.
So I came up at 144m when I lost the ability to count and my mind was very clear I say. For some reason the safety freediver grabbed me. Later I heard that he was behind me and he saw the situation very differently. I was hanging in the rope and balancing with with monofin still doing little kicks he thought I had problems and grabbed. He did what he thought was the right thing to do and I am not mad at him. Of course my first reaction was furious. Why he grabbed me!
The reason for my acting was that my only goals were to get three white cards. I have had far too many red cards in my competitions and that far they had all came for reason. If you have a black out you've got only yourself to blame. This was something different because my dive was so good and I decided to surface when it was still going well. It is a horrible feeling to get a red one when it wasn't even your own fault. But anyway the safety freediver is not the bad guy here. In safety issues it is always better to act than not to act if you think should you act. Thank you Balázs and Kars for cheering me up.
I made a protest and got a second attempt. There was a 45 min gap between my two tops and it was good. I had already made my warm up so I didn't want to do it again. After being angry and protesting I still had some 20 minutes to hang around in the pool and maintain the diving response. The second official top came and I was more relaxed than on my first attempt. The problem was that there was a little anger left inside me and I couldn't go just for the white card because I was thinking I should do the same or even more. I surfaced again when I lost the ability to count my kicks. The second dive was 135m and it was not as good as the first one in metres nor feelings. I was so much closer to samba and I don't know if I even had a small one. At least some guys told me I wouldn't have passed the former lmc-rule though they are not judges.
The results came and I was sixth. My dsq dynamic and loosing nine metres didn't have effect on the overall results and I was happy about it. It was funny to see the results because I had concentrated only on myself. I didn't have a clue what the others had done. Actually during the competition I payed no attention to the others and what the others did was something I was not interested about. This was the very first time when I managed to forget what other people do. Previously I have been interested in other performances but I have found that I get excited seeing long dynamics and feeling like I want to do also a very long one. If you go for metres it is more likely to have a blackout but if you go for a white card it is more likely to surface in right time.
The two weeks before the competition were very hard. I got some problems with my heart a couple of weeks before the competition when I surfaced after a 100 metre dive and it was beating very irregularily for 45 minutes. I went see a cardiologist and he made an ultra sound and there was nothing wrong with my heart. Altough I got really scared because of this incident and I still don't know excatly why I had it. On Monday the doctor said I could dive again and I was so relieved. Anyway I had lost the training of the last two weeks. According to that my competition was really good.
We had a nice after party in a local restaurant where the food was good and beer cold. I enjoyed the discussions I had with the Hungarians and it is obvious we where talking mostly about freediving. We had a nice house for accommodation and in the morning Szabolcs took me and Kars to his car and drove us to Budapest. Again we were talking about freediving. We went to Yellow Submarine Hostel in Budapest, left our luggage there and went out for lunch. We found a nice restaurant called Oliva. I wanted something Hungarian and potatoes with pork medallions with something called letcho. It was so good that I cannot describe it!
Afer lunch we had a walk around the Danube and went to say hello to the protestors gathered in front of the parliament. Keep on going! Back in Yellow Sub we found Daan and Kim who had taken train from Hajdúszoboszló to Budapest because they wanted an adventure. Anyway the trip had gone fine so there was no real adventure. They wanted to have something to eat so we went back to Oliva and I had some other wery good Hungarian food with potatoes and chicken. I think it was chicken. And talking about freediving continued.
A new adventure started in the morning. I had ordered an airport taxi to pick me up. I told my flight was to depart at 11:40 and they said they'd pick me up two hours before. I wasn't really confident because I had seen the traffic jams and the ride from the airport to Budapest had taken an hour on Friday. Anyway they assured I'd make it even the guy at the reception was wondering would there be enough time. We got stuck something like four times and finally I got into check-in a couple of minutes before it was closed. There was quite a lot of adrenaline in my blood because of this.
Thanks for Szabolcs for organizing and for Serge too and everyone else in the organization. It was a pleasure to meet you Balázs and all you Hungarians in the same table in the after party: hope to see you again. I had a very nice evening in Budapest with you Kars, Daan and Kim.
17.10.2006 Seikkailu
This is the Finnish version about the competition in Hajdúszoboszló. In a few days I'll try to put something in English too for you people who can't read Finnish. Although you should study it ;)
Viimeiset treenit
Kirjoitin edellisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Monet asiat sen jälkeen ovat vieneet aikani täysin, joten päivitysten tekemiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin kertoa pääkohdat.
26.9. Iltatreenini jäi täysin kesken. Menin altaalle ns. helppo harjoitus mukanani, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä tuntui erittäin pahalta enkä päässyt vauhtiin ollenkaan. Ensimmäisten sukellusten jälkeen huomasin, että ei kulje. Väkisin tekeminen onnistuu jos haluaa, mutta tuolloin haluja ei löytynyt yhtään.
27.9. Yritin tehdä maksimidynaa. Pääsin vain 75 metriä, mikä oli sitten tuon hetkinen maksimi. Oli erittäin vaikeaa palata räpyläuintiharjoituksista takaisin apnean harjoitteluun. Itseluottamusta piti yrittää rakentaa aivan alusta. Uinnin päälle kyllä uskaltaa sukeltaa vaikka kuinka, mutta levänneenä ja valmistautuneena, sukeltaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Toinen ongelma oli painotus. Kun menee puoli vuotta ilman painoja, niin ne ahdistavat aluksi, ja itse asiassa tuntui paljon rennommalta ja vapaammalta mennä ilman.
28.9. Kokeilin tehdä maksidynaa ilman lämmittelyjä. Sukeltaminen tuntui mukavalta ja ilman pukua Hervannan 25-asteinen vesi oli miellyttävää. Tein 110m ilman painoja ja pinnalla huomasin, että nyt lähti sydän laukkaamaan. Rytmi oli hassu ja sydän löi erittäin voimakkaasti. Istuskelin altaan reunalla 10 minuuttia, mutta rytmi oli outo. Tuumasin että sillä se lähtee millä se on tullutkin ja parilla 50 metrisellä rytmi palautui normaaliksi. Tein vielä 112 metrisen eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tein vielä 3000m+ räpsätreenin ja sukelsin siihen päälle vielä satasen normaalisti.
30.9. Kokeilin vaihteeksi staticia. Tein monta frc-staticia ja ne tuntuivat mukavilta. Olisivatkohan pisimmät olleet 2:30 luokkaa. Täysillä keuhkoilla tein pari kertaa 4 ja pari kertaa 4:15. Se vain tuntui olevan maksimi. Hyvä treeni kuitenkin.
1.10. Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaani "luuseritreeni". Tarkoitus oli jälleen koettaa maksimidynaa, mutta pää ei kestänyt. Tein lämppärit ja lähdin kokeilemaan, mutta luottamus oli taas nollissa. Pelotti, ei ollut tahtoa, ei huvittanut, ei ollut syytä. Miksi. Todennäköisesti yliyrittäminen romahdutti itseluottamuksen. Tällaisilla treenimäärillä pitäisi mennä helposti yli kolme pitkää allasta, mutta kun vain osaisi olla vaatimatta mittaansa täytenä heti ensiyrittämillä.
3.10. Harjoittelin valmistautumista ja tein siihen päälle satasen. Ei vain millään päässyt enempää. Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Susanna oli Tampereella ja huomautti etten tee ylöspotkua, joten päädyin kokeilemaan sitä. Vau! Löytyipäs vauhtia. Loppuun tein 50 m sprintin aikaan 19,0s. Sekunti lähtenyt keväästä.
4.10. Tein valmistautumisen frc-staticeilla kahdessa metrissä. Sukellusvaste tuli kivasti päälle ja olo oli muutenkin mainio ja mieli luottavainen. Jouduin jälleen tulemaan pintaan satasessa, mutta nyt fyysisistä syistä. Jo veden alla tuntui että sydän lyö pirun lujaa. Pinnalla huomasin, että rytmi on ihan vinksallaan ja jotain on vialla. Ensin oli mielessä että pitää lääkäriin mennä tässä joku päivä, ja hetken päästä joku keksi että ekg kannattaa ottaa silloin kun häiriö on päällä eikä vasta seuraavana päivänä. Häiriö kesti 45 minuuttia, mutta terkkariin ei ehditty.
Sanotaanko nyt vaikka, että olin vähän rikki.
9.10. Kävin kardiologilla ja sydämestä otettiin ultraäänitutkimus. Pumpussa ei ole mitään vikaa eikä tiedetä, mistä häiriö johtui. Itse epäilen raskasta frc-lämppäröintiä ja sitä, että ehkä ruumis ei ole tottunut noin kovaan rääkkäämiseen. Frc vielä menisi, mutta ei dyna siihen päälle. Aika suuri taakka lähti kirjaimellisesti sydämeltä, kun kuulin mitä kardiologi sanoi.
10.10. Oli viimeinen mahdollisuus treenata ennen kisoja, joten päädyin tekemään puolittain fiilistelyä ja puolittain valmistautumista. Tein helpoimman 75m dnf:n koskaan. Vedin puku päällä, 1kg vyöllä ja ~3 kg (ehkä) kaulassa ja pakkaamatta. Luottamus tuntui palautuvan ja kokeilin tehdä myös monolla pitkän. Otin ylöspotkun mukaan ja 100m @ 57s oli kovaa kyytiä; jopa niin kovaa, että hapotus tuntui kunnolla jaloissa. Ehkä olisi pitänyt harjoitella ylöspotkuakin.
Matka Hajdúszoboszlóon
Lyhyen yön jälkeen kello herätti 4:30. Kauhoin kaurapuurot sisälle ja heitin edellisenä päivänä valmiiksi pakatun rinkan selkään, monopussin olalle ja lähdin talsimaan kohti Tampereen linja-autoasemaa. En saanut nukuttua bussimatkalla, mutta eväsleivät tuli syötyä. Lentokentällä sain mennä suoraan lähtöselvitykseen ja konettakin ryhdittiin täyttämään aika pian. Finnairin A319 (Airbus) oli miellyttävä kokemus, sillä jalkatilaa oli yllättävän paljon. Matkalla tarjottiin ruissämpylää, mehua ja mustikkasoppaa. Ihan hyvää settiä. Onneksi tuli tilattua laktoositon "ateria" etukäteen; katselin kun "normaalit" saivat hikisen vehnäsämpylän ja minä sentään reissarin, jonka välissä oli ainakin kolme siivua kinkkua. Ou jee!
Lento oli etuajassa ja menomatka kesti 2:05. Olin saanut ohjeet mennä Budapestin keskustaan Yellow Submarine Hostelliin, jossa minun oli määrä tavata muita ulkomailta saapuneita kilpailijoita, jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Ruuhkat olivat valtaisat ja matkaan meni ~50+ minuuttia ainakin. Taksi jätti kadun varteen ja sanoi että hostellin on tässä. Vasta 5 minuutin etsimisen ja kysymisen jälkeen huomasin pienen kyltin erään oven vieressä, josta pääsee sisään. Respassa kysyin muita ja minulle sanottiin että muut olivat jo lähteneet! Olin jo häipymässä miettimään tilannetta kadulla, kun Kars van Kouwen tuli respaan hoksasi mononi ja näin asiat alkoivat selvitä.
Kars ja Elisabeth Kristoffersen lähtivät Sergiu Serbanin kanssa erittäin pienellä autolla kohti Hajdúszoboszlóa, mutta minä en mahtunut kyytiin. Sergiu kertoi että Balázs (jonka sukunimeä en muista) tulee hakemaan minut parin kadun päästä. Siirryin paikalliseen kebab-ravintolaan odottamaan ja söin aivan tajuttoman hyvän minirullakebabin. Oli siinä makua ja lihaa vähän eri malliin kuin meillä päin. Balázs ja Janos tulivat hakemaan ihan ajallaan pääsimme matkaan.
Tie Hajdúszoboszlóon oli pomppuinen ja täytyy sanoa, että vähän ihmettelen Unkarin tienrakennuspolitiikkaa. Uusia moottoriteitä tehdään joka paikkaan, mutta tavalliset tiet ovat jo ihan kynnöspeltoja. Matkaan meni noin kolme tuntia ja sinä aikana sain tehtyä hyvän nestetankkauksen.
Pelipaikka - dynamic apnea with out fins
Perillä huomasin pian, että aikataulut tulevat kusemaan ja pahasti. Kello oli 17 ja rekisteröitymisen olisi pitänyt alkaa ja organisaation olla muutenkin jo iskussa, mutta eipä tuolla vielä hätäilty. Startit taisivat liukua pari tuntia eteenpäin ja kun sain listan käteeni (niitä tehtiin vielä registrationin aikana) huomasin, että minun toppini on viimeisenä ja kello 21:50. Kysyin asiaa kilpailun johtajalta Szabolcs Jaraylta ja pääsin muuttamaan starttini aikaisemmaksi sillä perusteella että takanani oli jokseenkin pitkä matka ja päivä. Asiaa auttoi että toiseksi laitettu kilpailija ei startannut, joten sain hänen paikkansa.
Dnf:n lämmittelyssä olin niin väsynyt, että halusin ainoastaan mennä nukkumaan. Pelleilin hetken vedessä ja sitten tein varmaan jonkun 4 x 25m ja 4 x 55m. Tuomareilla oli jännä käsitys pintaprotokollasta, sillä he sanoivat dnf:n briefissä, että protokollan on oltava yhtenäistä liikettä. Toisin sanoen, ensin piti hengittää, sitten ottaa lasit pois ja välittömästi näyttää merkki ja sanoa loitsu. Muistaakseni joku sai punaisen kortin siitä, että tuli pintaan, otti lasit ja klipsin pois, hengitteli, sitten käsimerkki ja aimoukei. Tuomiot kyllä muuttuivat, mutta minä tein kuten oli käsketty. Tein 90 metrisen dnf:n ja ehkä siinä olisi ollut varaa vähän enempääkin, mutta kun tuolta oli haussa ainoastaan valkoisia kortteja niin ei kannata lähteä urheilemaan liikaa.
Dnf:n jälkeen olin hyvin väsynyt. Menin rötväämään uimahallin katsomon puupenkeille ja taisin nukahtaakin pariin otteeseen. Ensimmäinen päivä oli pitkä. 23 aikoihin pääsimme lähtemään hallilta kaupan kautta majoitukseen. Jaoin huoneen kroatialaisten tuomareiden Marcon ja Damirin kanssa. Sängyn virkaa toimitti suht kapea mutta jämäkkä patja lattialla. Ilmoitinkin välittömästi tekeväni bläkärin ja olin kuulemma nukahtanut ihan heti.
Toinen päivä; static apnea
Aamulla heräiltiin aikaisin ja mietin pitäisikö syödä vähän aamupalaa ja juoda kahvia. Onneksi kaupasta ei ollut edellisenä iltana löytynyt juuri mitään innoittavaa, joten päätin olla ilman ja keskittyä paikallisen mineraaliveden lipittämiseen. Siinä oli aika paljon natriumia ja muita juttuja, joten se imeytyi hyvin. Olin jo illalla luntannut tuomareiden lähtölistasta että oma lähtöni on 11:15, joten sekin vaikutti päätökseen olla syömättä.
Altaalla jatkoin makoilua ja yritin olla mahdollisimman vähän liikkeellä. Päätin ottaa 5mm yläosan sillä 1,5mm olisi ollut liian kylmä ilman syömistä. Itse asiassa se oli kutakuinkin sopiva ja olikin lähellä ettei silläkin olisi tullut vilu. Lämppäreiksi tein frc-staticeja pinnalla. Aloitin minuutilla, jatkoin puolellatoista ja päädyin kahteen. Tein niitä useampia. Tein varmuuden vuoksi yhden täysillä ja yllätyin suuresti, kun varoitukset alkoivat kolmen jälkeen ja tulin tehneeksi elämäni helpoimman nelosen.
Turvaorganisaatiolle olisi kyllä voinut lähettää terveisiä, että warm-up zonellakin pitäisi olla julkinen turvis. Innostuin vähän liikaa hyvästä lämppäristä, joten varsinainen static ei mennyt yhtä helposti ja hyvin. Tein 4:53 vaikka varaa olisi ollut ehkä 20 sekuntia pidempääkin, mutta varma on varmaa varsinkin näillä harjoitusmäärillä. Jotenkin olen staticissa kokenut että maski on mukavin varuste naamalle. Tämä tietysti jättää naamalle hyvin vähän kosketuspinta-alaa veteen, mutta sen olen korjannut riisumalla hupun. Organisaatio suostui antamaan vain merkit ilman ääntä, mutta onneksi Sergiu ystävällisesti huuteli aikoja altaan laidalta. En ottanut omaa turvista ihan sen takia, että ei tule ikäviä seurauksia virheiden takia. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, mokia voi tulla ja silloin on parempi että organisaatio tekee ne.
Lounas
Staticin jälkeen oli päivän siihen asti odotetuin hetki; pääsin syömään ja kahville. Maltoin sen verran kuitenkin että ehdin käydä likoamassa paikallisessa "kylpylässä". Kyseessä oli jonkinlainen "thermal water pool", jossa oli hyvin ruskeaa ja öljyistä vettä, joka oli noin 37-asteista. Siellä oli kiva liota, kun samalla sai vähän lämmintä viluiseen ruotoon.
Tankkaukseni epäonnistui osittain. Kaksi sämpylää, kaksi kahvia ja kaksi nutria oli vähän liikaa. Aiemmin olen laskenut, että sämpylä vastaa noin tuntia, ja nutri noin tuntia, mutta niiden yhteisvaikutus onkin enemmän. En siis ollut huomioinut sitä, että kun syö paljon niin sekin jo hidastaa ruuansulatusta. Kun menin dynan lämppäreihin, jouduin parin ensimmäisen vedon jälkeen miettimään, pitäisikö heittää laatat.
Tauon aikana tein pienen kävelyretken Hajdúszoboszlóssa. Jännä kylä. Asukkaita on noin viisitoistatuhatta ja he ovat pakkautuneet mahdollisimman pienen tilaan. Muutenkin unkarilaiset ovat hassuja, kun asuvat tajuttoman tiiviisti ja ahtaasti, mutta kylien välillä on lääniä vaikka muille jakaa. Kun kylä loppuu alkaa pelto ja seuraava asuttu paikka on vasta seuraavassa kylässä. Jos Suomessa on saman kokoinen kylä niin se on yhtä kuin kauppa, pankki ja parturi sekä keskikaljakuppila. Hajdúszoboszlóssa oli melkein vaikka mitä. Unkari muistutti kovasti Etelä-Pohjanmaata, mutta Unkari on vieläkin tasaisempi paikka. Tuli mieleen, että kyllä pustallakin kelpaisi häjyillä.
Päämatka - dynamic apnea with fins
Menin veteen heti kun sain eli kolme varttia ennen starttia. Jännitti pirusti ja syke oli korkea. Soittelinkin Kimmon kanssa tauolla, että miten sen saa alas. Kokeilin hengitystemppuja ja ehkä se vähän rauhoittui, mutta ei läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut. Syke oli koko ajan 95 - 105. Lämppit aloitin uunoilulla ja katsoin painotuksen kohdalleen. Jostain syystä lauantaina piti tehdä 5 pakkausta, jotta sain haluamani tasapainon, kun perjantaina homma oli hyvä ilmankin. Kaasua, ehkä.
Lämppärit olivat ehkä jotain 50 metrisiä. En muista tehneeni pidempiä. Dynat tehtiin kahdella radalla. Alun perin ilmoitettiin, että radalta yksi saa nousta reunaan, mutta kakkoselta köysiin. Tämä oli tuomareiden mukaan luonnollista; niinhän jalkapallossakin tuulee aina toisesta suunnasta ja aurinko paistaa toisesta. Sanoin mielipiteeni asiasta jo perjantaina illalla, mutta jätin sen siihen. En tiedä sitten miksi, mutta reunan eteen ykköselle laitettiin köysi, johon nousta ja reunaan koskeminen kiellettiin. Minulla oli luonnollisesti kakkosrata.
Juteltuani Kimmon kanssa päätin lähteä sukeltamaan ilman ylöspotkua, mutta hieman intensiivisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti vähän kovempaa vauhtia ja tiheämpää potkua. Kaikki tuntui menevän päin honkia. Veden vastus oli valtava enkä saanut puku päällä kunnon tuntumaa veteen. Mietin asiaa ja kokeilin lähteä monta kertaa hyväksi havaitsemastani "korjaussarjasta", jossa ensimmäinen kohta on pään asento. Räpyläuinnissa pään pitää olla käsien välissä, jotta yläruumiin saa liikkumaan tarpeeksi hyvin. Kaulapainon kanssa se ei jostain syystä toimi; en tiedä miksi, mutta pää pitää laskea paljon alemmas. Ehkä paino vaikuttaa sen verran, että yläruumiin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa, ja kun pää on käsien alla, tulee asennossa mielestäni hieman hydrodynaamisempi. Kesän treeneissä juttu on ollut toisinpäin sillä ilman painoja pitää todellakin mennä hieman eri tavalla.
Tein siis ammattimaisesti ja tein viime hetken muutoksia alle puoli tuntia ennen toppia. Pään laskemisessa alas on toinenkin hyvä puoli, sillä kun leuka on kiinni rinnassa ovat nykäykset helpommin siedettävissä. En tiedä miksi, mutta keksin senkin kai kesän aikana jossain välissä.
Asenteeni sukellukseen oli hyvä. ET oli 125m, mutta mielessä oli sekin, että pisin harjoitusvetoni oli ollut vähän yli satakymmenen. Päätin kylmästi antaa itselleni luvan epäonnistua. Tiesin että satanen menee vaikka kilon paloissa ja sanoin itselleni, että käännöksen jälkeen pitää tehdä 15 potkua niin on jo yli ennakkotuloksen. Laskuoppi ei ole vahvoja puoliani, mutta se on myös hyvä varmistustapa siten, että kun ei enää pysty laskemaan järkevällä tavalla niin kannattaa tulla ylös. Jossain kymmenen ja viidentoista välillä sekosin ja sitten alkoi tulla ihan ihmeellisiä lukuja, joten tein vielä muutaman ja sitten pintaan 144 metrissä.
Sukellus oli todella hyvä ja mieleni selvä. Hengitin pari kertaa ja tunsin kuinka turvasukeltaja tarrasi kiinni. Käännyin häneen päin epäuskoinen ilme kasvoillani. Ei minulla ole hätää! Miksi? Miksi? Heitin tuomareille protokollat, vaikka tiesin, mitä seuraisi. Huusin heti perään, että miksi turvis otti kiinni. Punainen kortti. Uin reunalle ja selvitin tilannetta. Turvasukeltaja oli tehnyt virheen ja tuomareiden oli pakko antaa punainen, sillä säännöissä ei ole tulkinnanvaraa jos sukeltajaan kosketaan pintautumisen jälkeen.
Olin suorastaan raivona ja hallissa olleet ihmiset saivat oppitunnin siitä kuinka kirotaan suomeksi. Kars ja Balasz Horvath rauhoittelivat minua ja lähdin tekemään protestia, joka meni läpi ja sain toisen mahdollisuuden. Minuun tarrannut turvasukeltaja, joka ei osannut englantia ja oli luultavasti ensimmäistä kertaa kisassa turviksena, melkein paskoi housuunsa kun lähdin jututtamaan häntä. Szabolcs lähti tulkiksi, kun kerroin turvikselle, että en ole hänelle vihainen sillä tämä luultavasti teki niin kuin parhaaksi katsoi. Kerroin myös että jos ei tiedä pitäisikö puuttua niin silloin pitää puuttua ja että olisin luultavasti tehnyt itse samoin. Toivottavasti tajusi. Köysissä roikkuminen on aika heilumista pitkän jälkeen, mutta muutamia bläkäreitä ja samboja kokeneena voin hyvin mielin sanoa, että tämä oli puhdas veto. Sambassakin menee filmi vähän poikki, mutta tässä ei ollut katkoja.
Ensimmäinen offcial top oli ollut 16:13 ja sain päättää uusinnan ajan itse. Olin jo lämmitellyt, joten sanoin haluavani uuden topin kello 17. Raivoamisen ja protestin jälkeen minulle jäin ~20 minuuttia aikaa hengailla altaassa ja tehdä pari lyhyttä vetoa. Uudessa yrityksessä ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäisessä, mutta kiukku tuli vähän mukaan. Mielessä oli pieni uho siitä, että pitää pistää paremmaksi kuin ensimmäisellä. Tunsin matkalla, että voi olla vaikeaa vetää samanlaista, mutta jatkoin jälleen niin kauan kunnes laskuoppi muuttui korkeammaksi yhtälönratkaisuksi ja tulin pintaan 135 metrissä. Samba oli todella lähellä. Pintautuminen oli samaa luokkaa kuin Hervanta Undergroundin dynan jälkeinen. Protokollaan meni 11 sekuntia. Sain valkoisen kortin ja olin tyytyväinen saavutettuani tavoitteeni eli kolme valkoista korttia.
Punainen kortti dynan jälkeen oli murskaava näky. Olen aiemmin joutunut katselemaan niitä omaa hölmöyttäni, mutta nyt tuntui niin epäreilulta kun olin viaton - oikeusmurhan uhri melkein. Tulostavoitteellisesti olin lähtenyt hakemaan ns. virkamiestason suorituksia. Kimmo ja Simo olivat suurena apuna kisavalmistautumisessa muutenkin ja tavoitteiden asettamisessa. Etukäteen ajattelin että virkamiesvedot olisivat 90m, 5:00 ja 140m. Käytännössä pysyin virkamiestasolla, ja arvostan tämän kilpailun varsin korkealle varsinkin kun huomioidaan kilpailua edeltänyt epävarmuus ja stressi sekä matkan rasitukset. Samalla määriteltiin myös satavarma taso ja nappisuoritusten alue.
Kilpailun jälkeen
Tulosten kanssa meni yli tunti ennen kuin ne saatiin valmiiksi. Unkarinkielinen excel on todella hidas; jostain syistä se on nopeampi suomeksi ja englanniksi. Olin lopputuloksissa kuudes eikä hylätty dynani olisi nostanut minua korkeammalle tuloksissa. Sain hienon diplomin osallistumisestani sekä fair play palkinnon ilmeisesti sillä perusteella, että minut oli oikeusmurhattu. Sain paljon sympatiaa kovasta kohtalostani ja moni sanoi, että oli kova temppu tehdä toinen sukellus melkein heti perään. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että voisin pärjätä kisassa, jossa pitää tehdä sanotaanko kolme pitkää ja yhteistulos ratkaisee. Tai sitten tämä on taas uhoamista. Laitan linkin muiden tuloksiin, kunhan ne tulokset tulevat nettiin. Ehkä ennen joulua.
Kilpailun seuraaminen jäi tällä reissulla väliin. Menin katsomaan tuloksia vasta kun kaikki lajit oli tehty ja taktiikka tuntui hyvältä. Parasta keskittymisessäni oli ehkä se, että kilpailun aikana pääsin ensimmäistä kertaa ikinä tilanteeseen, jossa en edes ollut kiinnostunut muiden tekemisistä. Minulla on hieman taipumusta innostua jos joku tekee kovan suorituksen ja se häiritsee omia hommia. Kyllähän hallilla aina kuuli kun joku teki pitkän ja jengi taputti, mutta se oli oikeastaan ihan yksi lysti. Aikaisemmin olen aina seurannut miten muut sukeltavat, mutta nyt ei ollut tarvetta. Tiesin mitä olen tekemässä ja se riittää.
Jatkot olivat paikallisessa ravintolassa. Olut sanotaan unkariksi "ssöö" eli tilaaminen onnistuu vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa. Yksi olut kuitenkin riitti sillä ruoka oli niin hyvää, etten viitsinyt lipitää mallasjuomaa. Jotenkin alkoholi on "so last season" eikä maistu ollenkaan. Kaipa tuo on hyvä.
Vaikka tässä on tullut mollattua organisaatiota niin vastapainoksi täytyy kehua unkarilaisia. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja fiksua porukkaa. Istuin pöydässä jossa oli vain unkarilaisia ja kaikki olivat todella kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiäni vapaasukelluksesta. Paljastui että olen jonkin asteinen stara tuolla päin, kun suunnilleen kaikki olivat käyneet ihailemassa viime keväisiä tekniikkapalojani blogistani. Tuntuihan se mukavalta, täytyy pienenä narsistina myöntää. Tekniikkani sai osakseen hyvin paljon ihailua. Mikäs siinä, on se hyvä tekniikka, mutta on sitä tullut vähän harjoiteltuakin! Jossain mättäisi pahasti jos se ei olisi noin hyvä. Szabolcs lupasi kääntää tuomarinauhat dvd:lle, joten ehkä niitä jossain vaiheessa päästään katsomaan.
Sunnuntaina lähdettiin Budapestiin. Aika moni "ulkkari" lähti varhain aamulla, kuka milläkin, mutta jäin Karsin kanssa vetelehtimään kunnes Szabolcs lupasi mahduttaa meidät autoonsa. Matkalla keskusteltiin vaihteeksi vapaasukelluksesta. Budapest oli taas ihan tukossa vaikka oli pyhä, mutta ehkäpä kaupungissa juostu maraton vaikutti asiaan. Hyppäsimme autosta keskustan tuntumassa, kun Kars kertoi osaavansa Hostelliin. Ostimme torilta hedelmiä ja majoituimme ennen kuin lähdimme etsimään ravintolaa. Puolen kilometrin päästä löytyi mahtava paikka nimeltään Oliva (oli siellä sellainenkin kuin Vittula, mutta se oli klubi). Kysyin jotain hyvää unkarilaista ruokaa ja sain lautasellisen paistettuja perunoita ja sianlihaa letcholla, joka on jotain unkarilaista hyvää shittiä. Ihan mahtavaa ja hintaa tuli joku ehkä 6 euroa.
Ruuan päälle heitettiin pieni kierros Tonavan toiselle puolelle ja takaisin parlamentin kautta, jonka pihalla seurasimme hetken yhä jatkuvaa mielenosoitusta Unkarin hallitusta vastaan. Lampsimme Karsin kanssa takaisin majapaikkaamme, jonne Daan ja Kim olivat juuri saapuneet. He olivat jääneet vetelehtimään Hajdúszoboszlóon ja seikkailleet Unkarin rautateillä. Keskustelu vapaasukelluksesta jatkui ja heiluttelimme hieman lantiota Yellow Submarinen käytävillä. Hips don't lie eli hipit ei valehtele.
Daanilla ja Kimillä oli nälkä ja he kysyivät hyvää ravintolaa, joten suosittelimme Olivaa ja lopulta lähdimme sinne uudestaan. Tällä kertaa sain yhtä hyvän annoksen, jossa oli tajuttoman hyviä perunoita ja olisikohan ollut kanaa; jotain siivekästä kuitenkin ja hyvää sekin. Syvyyssukelluksen suhteen hollantilaiset olivat kovasti mouthfillin kannalla eivätkä oikein ymmärtäneet negatiivista pakkaamista. Suuntäyttö on kuulemma ainut tapa heille. Joku äidistä, toinen tyttärestä, niin.
Yö jäi taas vaihteeksi lyhyeksi ja maanantaina oli lähtö Suomeen 11:40 lennolla. Soitin lauantaina lentokenttätaksin ja he ilmoittivat tulevansa hakemaan 9:40. Kysyin ehdimmekö varmasti sillä maallikon näkemykseni ruuhkista ja itsesuojeluvaisto olisivat kannattaneet lähtöä tuntia ennemmin. Juutuimme ruuhkaan neljä kertaa ja pari kertaa kuski ilmoitti tietävänsä oikotien. Taksimatka oli reissun jännittävin osa ja syke oli jotain 150 ja suonissa virtasi puhdas adrenaliini veren sijaan. Lopulta olin lähtöselvityksessä etuajassa - kaksi minuuttia etuajassa.
Viimeiset treenit
Kirjoitin edellisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Monet asiat sen jälkeen ovat vieneet aikani täysin, joten päivitysten tekemiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin kertoa pääkohdat.
26.9. Iltatreenini jäi täysin kesken. Menin altaalle ns. helppo harjoitus mukanani, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä tuntui erittäin pahalta enkä päässyt vauhtiin ollenkaan. Ensimmäisten sukellusten jälkeen huomasin, että ei kulje. Väkisin tekeminen onnistuu jos haluaa, mutta tuolloin haluja ei löytynyt yhtään.
27.9. Yritin tehdä maksimidynaa. Pääsin vain 75 metriä, mikä oli sitten tuon hetkinen maksimi. Oli erittäin vaikeaa palata räpyläuintiharjoituksista takaisin apnean harjoitteluun. Itseluottamusta piti yrittää rakentaa aivan alusta. Uinnin päälle kyllä uskaltaa sukeltaa vaikka kuinka, mutta levänneenä ja valmistautuneena, sukeltaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Toinen ongelma oli painotus. Kun menee puoli vuotta ilman painoja, niin ne ahdistavat aluksi, ja itse asiassa tuntui paljon rennommalta ja vapaammalta mennä ilman.
28.9. Kokeilin tehdä maksidynaa ilman lämmittelyjä. Sukeltaminen tuntui mukavalta ja ilman pukua Hervannan 25-asteinen vesi oli miellyttävää. Tein 110m ilman painoja ja pinnalla huomasin, että nyt lähti sydän laukkaamaan. Rytmi oli hassu ja sydän löi erittäin voimakkaasti. Istuskelin altaan reunalla 10 minuuttia, mutta rytmi oli outo. Tuumasin että sillä se lähtee millä se on tullutkin ja parilla 50 metrisellä rytmi palautui normaaliksi. Tein vielä 112 metrisen eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tein vielä 3000m+ räpsätreenin ja sukelsin siihen päälle vielä satasen normaalisti.
30.9. Kokeilin vaihteeksi staticia. Tein monta frc-staticia ja ne tuntuivat mukavilta. Olisivatkohan pisimmät olleet 2:30 luokkaa. Täysillä keuhkoilla tein pari kertaa 4 ja pari kertaa 4:15. Se vain tuntui olevan maksimi. Hyvä treeni kuitenkin.
1.10. Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaani "luuseritreeni". Tarkoitus oli jälleen koettaa maksimidynaa, mutta pää ei kestänyt. Tein lämppärit ja lähdin kokeilemaan, mutta luottamus oli taas nollissa. Pelotti, ei ollut tahtoa, ei huvittanut, ei ollut syytä. Miksi. Todennäköisesti yliyrittäminen romahdutti itseluottamuksen. Tällaisilla treenimäärillä pitäisi mennä helposti yli kolme pitkää allasta, mutta kun vain osaisi olla vaatimatta mittaansa täytenä heti ensiyrittämillä.
3.10. Harjoittelin valmistautumista ja tein siihen päälle satasen. Ei vain millään päässyt enempää. Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Susanna oli Tampereella ja huomautti etten tee ylöspotkua, joten päädyin kokeilemaan sitä. Vau! Löytyipäs vauhtia. Loppuun tein 50 m sprintin aikaan 19,0s. Sekunti lähtenyt keväästä.
4.10. Tein valmistautumisen frc-staticeilla kahdessa metrissä. Sukellusvaste tuli kivasti päälle ja olo oli muutenkin mainio ja mieli luottavainen. Jouduin jälleen tulemaan pintaan satasessa, mutta nyt fyysisistä syistä. Jo veden alla tuntui että sydän lyö pirun lujaa. Pinnalla huomasin, että rytmi on ihan vinksallaan ja jotain on vialla. Ensin oli mielessä että pitää lääkäriin mennä tässä joku päivä, ja hetken päästä joku keksi että ekg kannattaa ottaa silloin kun häiriö on päällä eikä vasta seuraavana päivänä. Häiriö kesti 45 minuuttia, mutta terkkariin ei ehditty.
Sanotaanko nyt vaikka, että olin vähän rikki.
9.10. Kävin kardiologilla ja sydämestä otettiin ultraäänitutkimus. Pumpussa ei ole mitään vikaa eikä tiedetä, mistä häiriö johtui. Itse epäilen raskasta frc-lämppäröintiä ja sitä, että ehkä ruumis ei ole tottunut noin kovaan rääkkäämiseen. Frc vielä menisi, mutta ei dyna siihen päälle. Aika suuri taakka lähti kirjaimellisesti sydämeltä, kun kuulin mitä kardiologi sanoi.
10.10. Oli viimeinen mahdollisuus treenata ennen kisoja, joten päädyin tekemään puolittain fiilistelyä ja puolittain valmistautumista. Tein helpoimman 75m dnf:n koskaan. Vedin puku päällä, 1kg vyöllä ja ~3 kg (ehkä) kaulassa ja pakkaamatta. Luottamus tuntui palautuvan ja kokeilin tehdä myös monolla pitkän. Otin ylöspotkun mukaan ja 100m @ 57s oli kovaa kyytiä; jopa niin kovaa, että hapotus tuntui kunnolla jaloissa. Ehkä olisi pitänyt harjoitella ylöspotkuakin.
Matka Hajdúszoboszlóon
Lyhyen yön jälkeen kello herätti 4:30. Kauhoin kaurapuurot sisälle ja heitin edellisenä päivänä valmiiksi pakatun rinkan selkään, monopussin olalle ja lähdin talsimaan kohti Tampereen linja-autoasemaa. En saanut nukuttua bussimatkalla, mutta eväsleivät tuli syötyä. Lentokentällä sain mennä suoraan lähtöselvitykseen ja konettakin ryhdittiin täyttämään aika pian. Finnairin A319 (Airbus) oli miellyttävä kokemus, sillä jalkatilaa oli yllättävän paljon. Matkalla tarjottiin ruissämpylää, mehua ja mustikkasoppaa. Ihan hyvää settiä. Onneksi tuli tilattua laktoositon "ateria" etukäteen; katselin kun "normaalit" saivat hikisen vehnäsämpylän ja minä sentään reissarin, jonka välissä oli ainakin kolme siivua kinkkua. Ou jee!
Lento oli etuajassa ja menomatka kesti 2:05. Olin saanut ohjeet mennä Budapestin keskustaan Yellow Submarine Hostelliin, jossa minun oli määrä tavata muita ulkomailta saapuneita kilpailijoita, jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Ruuhkat olivat valtaisat ja matkaan meni ~50+ minuuttia ainakin. Taksi jätti kadun varteen ja sanoi että hostellin on tässä. Vasta 5 minuutin etsimisen ja kysymisen jälkeen huomasin pienen kyltin erään oven vieressä, josta pääsee sisään. Respassa kysyin muita ja minulle sanottiin että muut olivat jo lähteneet! Olin jo häipymässä miettimään tilannetta kadulla, kun Kars van Kouwen tuli respaan hoksasi mononi ja näin asiat alkoivat selvitä.
Kars ja Elisabeth Kristoffersen lähtivät Sergiu Serbanin kanssa erittäin pienellä autolla kohti Hajdúszoboszlóa, mutta minä en mahtunut kyytiin. Sergiu kertoi että Balázs (jonka sukunimeä en muista) tulee hakemaan minut parin kadun päästä. Siirryin paikalliseen kebab-ravintolaan odottamaan ja söin aivan tajuttoman hyvän minirullakebabin. Oli siinä makua ja lihaa vähän eri malliin kuin meillä päin. Balázs ja Janos tulivat hakemaan ihan ajallaan pääsimme matkaan.
Tie Hajdúszoboszlóon oli pomppuinen ja täytyy sanoa, että vähän ihmettelen Unkarin tienrakennuspolitiikkaa. Uusia moottoriteitä tehdään joka paikkaan, mutta tavalliset tiet ovat jo ihan kynnöspeltoja. Matkaan meni noin kolme tuntia ja sinä aikana sain tehtyä hyvän nestetankkauksen.
Pelipaikka - dynamic apnea with out fins
Perillä huomasin pian, että aikataulut tulevat kusemaan ja pahasti. Kello oli 17 ja rekisteröitymisen olisi pitänyt alkaa ja organisaation olla muutenkin jo iskussa, mutta eipä tuolla vielä hätäilty. Startit taisivat liukua pari tuntia eteenpäin ja kun sain listan käteeni (niitä tehtiin vielä registrationin aikana) huomasin, että minun toppini on viimeisenä ja kello 21:50. Kysyin asiaa kilpailun johtajalta Szabolcs Jaraylta ja pääsin muuttamaan starttini aikaisemmaksi sillä perusteella että takanani oli jokseenkin pitkä matka ja päivä. Asiaa auttoi että toiseksi laitettu kilpailija ei startannut, joten sain hänen paikkansa.
Dnf:n lämmittelyssä olin niin väsynyt, että halusin ainoastaan mennä nukkumaan. Pelleilin hetken vedessä ja sitten tein varmaan jonkun 4 x 25m ja 4 x 55m. Tuomareilla oli jännä käsitys pintaprotokollasta, sillä he sanoivat dnf:n briefissä, että protokollan on oltava yhtenäistä liikettä. Toisin sanoen, ensin piti hengittää, sitten ottaa lasit pois ja välittömästi näyttää merkki ja sanoa loitsu. Muistaakseni joku sai punaisen kortin siitä, että tuli pintaan, otti lasit ja klipsin pois, hengitteli, sitten käsimerkki ja aimoukei. Tuomiot kyllä muuttuivat, mutta minä tein kuten oli käsketty. Tein 90 metrisen dnf:n ja ehkä siinä olisi ollut varaa vähän enempääkin, mutta kun tuolta oli haussa ainoastaan valkoisia kortteja niin ei kannata lähteä urheilemaan liikaa.
Dnf:n jälkeen olin hyvin väsynyt. Menin rötväämään uimahallin katsomon puupenkeille ja taisin nukahtaakin pariin otteeseen. Ensimmäinen päivä oli pitkä. 23 aikoihin pääsimme lähtemään hallilta kaupan kautta majoitukseen. Jaoin huoneen kroatialaisten tuomareiden Marcon ja Damirin kanssa. Sängyn virkaa toimitti suht kapea mutta jämäkkä patja lattialla. Ilmoitinkin välittömästi tekeväni bläkärin ja olin kuulemma nukahtanut ihan heti.
Toinen päivä; static apnea
Aamulla heräiltiin aikaisin ja mietin pitäisikö syödä vähän aamupalaa ja juoda kahvia. Onneksi kaupasta ei ollut edellisenä iltana löytynyt juuri mitään innoittavaa, joten päätin olla ilman ja keskittyä paikallisen mineraaliveden lipittämiseen. Siinä oli aika paljon natriumia ja muita juttuja, joten se imeytyi hyvin. Olin jo illalla luntannut tuomareiden lähtölistasta että oma lähtöni on 11:15, joten sekin vaikutti päätökseen olla syömättä.
Altaalla jatkoin makoilua ja yritin olla mahdollisimman vähän liikkeellä. Päätin ottaa 5mm yläosan sillä 1,5mm olisi ollut liian kylmä ilman syömistä. Itse asiassa se oli kutakuinkin sopiva ja olikin lähellä ettei silläkin olisi tullut vilu. Lämppäreiksi tein frc-staticeja pinnalla. Aloitin minuutilla, jatkoin puolellatoista ja päädyin kahteen. Tein niitä useampia. Tein varmuuden vuoksi yhden täysillä ja yllätyin suuresti, kun varoitukset alkoivat kolmen jälkeen ja tulin tehneeksi elämäni helpoimman nelosen.
Turvaorganisaatiolle olisi kyllä voinut lähettää terveisiä, että warm-up zonellakin pitäisi olla julkinen turvis. Innostuin vähän liikaa hyvästä lämppäristä, joten varsinainen static ei mennyt yhtä helposti ja hyvin. Tein 4:53 vaikka varaa olisi ollut ehkä 20 sekuntia pidempääkin, mutta varma on varmaa varsinkin näillä harjoitusmäärillä. Jotenkin olen staticissa kokenut että maski on mukavin varuste naamalle. Tämä tietysti jättää naamalle hyvin vähän kosketuspinta-alaa veteen, mutta sen olen korjannut riisumalla hupun. Organisaatio suostui antamaan vain merkit ilman ääntä, mutta onneksi Sergiu ystävällisesti huuteli aikoja altaan laidalta. En ottanut omaa turvista ihan sen takia, että ei tule ikäviä seurauksia virheiden takia. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, mokia voi tulla ja silloin on parempi että organisaatio tekee ne.
Lounas
Staticin jälkeen oli päivän siihen asti odotetuin hetki; pääsin syömään ja kahville. Maltoin sen verran kuitenkin että ehdin käydä likoamassa paikallisessa "kylpylässä". Kyseessä oli jonkinlainen "thermal water pool", jossa oli hyvin ruskeaa ja öljyistä vettä, joka oli noin 37-asteista. Siellä oli kiva liota, kun samalla sai vähän lämmintä viluiseen ruotoon.
Tankkaukseni epäonnistui osittain. Kaksi sämpylää, kaksi kahvia ja kaksi nutria oli vähän liikaa. Aiemmin olen laskenut, että sämpylä vastaa noin tuntia, ja nutri noin tuntia, mutta niiden yhteisvaikutus onkin enemmän. En siis ollut huomioinut sitä, että kun syö paljon niin sekin jo hidastaa ruuansulatusta. Kun menin dynan lämppäreihin, jouduin parin ensimmäisen vedon jälkeen miettimään, pitäisikö heittää laatat.
Tauon aikana tein pienen kävelyretken Hajdúszoboszlóssa. Jännä kylä. Asukkaita on noin viisitoistatuhatta ja he ovat pakkautuneet mahdollisimman pienen tilaan. Muutenkin unkarilaiset ovat hassuja, kun asuvat tajuttoman tiiviisti ja ahtaasti, mutta kylien välillä on lääniä vaikka muille jakaa. Kun kylä loppuu alkaa pelto ja seuraava asuttu paikka on vasta seuraavassa kylässä. Jos Suomessa on saman kokoinen kylä niin se on yhtä kuin kauppa, pankki ja parturi sekä keskikaljakuppila. Hajdúszoboszlóssa oli melkein vaikka mitä. Unkari muistutti kovasti Etelä-Pohjanmaata, mutta Unkari on vieläkin tasaisempi paikka. Tuli mieleen, että kyllä pustallakin kelpaisi häjyillä.
Päämatka - dynamic apnea with fins
Menin veteen heti kun sain eli kolme varttia ennen starttia. Jännitti pirusti ja syke oli korkea. Soittelinkin Kimmon kanssa tauolla, että miten sen saa alas. Kokeilin hengitystemppuja ja ehkä se vähän rauhoittui, mutta ei läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut. Syke oli koko ajan 95 - 105. Lämppit aloitin uunoilulla ja katsoin painotuksen kohdalleen. Jostain syystä lauantaina piti tehdä 5 pakkausta, jotta sain haluamani tasapainon, kun perjantaina homma oli hyvä ilmankin. Kaasua, ehkä.
Lämppärit olivat ehkä jotain 50 metrisiä. En muista tehneeni pidempiä. Dynat tehtiin kahdella radalla. Alun perin ilmoitettiin, että radalta yksi saa nousta reunaan, mutta kakkoselta köysiin. Tämä oli tuomareiden mukaan luonnollista; niinhän jalkapallossakin tuulee aina toisesta suunnasta ja aurinko paistaa toisesta. Sanoin mielipiteeni asiasta jo perjantaina illalla, mutta jätin sen siihen. En tiedä sitten miksi, mutta reunan eteen ykköselle laitettiin köysi, johon nousta ja reunaan koskeminen kiellettiin. Minulla oli luonnollisesti kakkosrata.
Juteltuani Kimmon kanssa päätin lähteä sukeltamaan ilman ylöspotkua, mutta hieman intensiivisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti vähän kovempaa vauhtia ja tiheämpää potkua. Kaikki tuntui menevän päin honkia. Veden vastus oli valtava enkä saanut puku päällä kunnon tuntumaa veteen. Mietin asiaa ja kokeilin lähteä monta kertaa hyväksi havaitsemastani "korjaussarjasta", jossa ensimmäinen kohta on pään asento. Räpyläuinnissa pään pitää olla käsien välissä, jotta yläruumiin saa liikkumaan tarpeeksi hyvin. Kaulapainon kanssa se ei jostain syystä toimi; en tiedä miksi, mutta pää pitää laskea paljon alemmas. Ehkä paino vaikuttaa sen verran, että yläruumiin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa, ja kun pää on käsien alla, tulee asennossa mielestäni hieman hydrodynaamisempi. Kesän treeneissä juttu on ollut toisinpäin sillä ilman painoja pitää todellakin mennä hieman eri tavalla.
Tein siis ammattimaisesti ja tein viime hetken muutoksia alle puoli tuntia ennen toppia. Pään laskemisessa alas on toinenkin hyvä puoli, sillä kun leuka on kiinni rinnassa ovat nykäykset helpommin siedettävissä. En tiedä miksi, mutta keksin senkin kai kesän aikana jossain välissä.
Asenteeni sukellukseen oli hyvä. ET oli 125m, mutta mielessä oli sekin, että pisin harjoitusvetoni oli ollut vähän yli satakymmenen. Päätin kylmästi antaa itselleni luvan epäonnistua. Tiesin että satanen menee vaikka kilon paloissa ja sanoin itselleni, että käännöksen jälkeen pitää tehdä 15 potkua niin on jo yli ennakkotuloksen. Laskuoppi ei ole vahvoja puoliani, mutta se on myös hyvä varmistustapa siten, että kun ei enää pysty laskemaan järkevällä tavalla niin kannattaa tulla ylös. Jossain kymmenen ja viidentoista välillä sekosin ja sitten alkoi tulla ihan ihmeellisiä lukuja, joten tein vielä muutaman ja sitten pintaan 144 metrissä.
Sukellus oli todella hyvä ja mieleni selvä. Hengitin pari kertaa ja tunsin kuinka turvasukeltaja tarrasi kiinni. Käännyin häneen päin epäuskoinen ilme kasvoillani. Ei minulla ole hätää! Miksi? Miksi? Heitin tuomareille protokollat, vaikka tiesin, mitä seuraisi. Huusin heti perään, että miksi turvis otti kiinni. Punainen kortti. Uin reunalle ja selvitin tilannetta. Turvasukeltaja oli tehnyt virheen ja tuomareiden oli pakko antaa punainen, sillä säännöissä ei ole tulkinnanvaraa jos sukeltajaan kosketaan pintautumisen jälkeen.
Olin suorastaan raivona ja hallissa olleet ihmiset saivat oppitunnin siitä kuinka kirotaan suomeksi. Kars ja Balasz Horvath rauhoittelivat minua ja lähdin tekemään protestia, joka meni läpi ja sain toisen mahdollisuuden. Minuun tarrannut turvasukeltaja, joka ei osannut englantia ja oli luultavasti ensimmäistä kertaa kisassa turviksena, melkein paskoi housuunsa kun lähdin jututtamaan häntä. Szabolcs lähti tulkiksi, kun kerroin turvikselle, että en ole hänelle vihainen sillä tämä luultavasti teki niin kuin parhaaksi katsoi. Kerroin myös että jos ei tiedä pitäisikö puuttua niin silloin pitää puuttua ja että olisin luultavasti tehnyt itse samoin. Toivottavasti tajusi. Köysissä roikkuminen on aika heilumista pitkän jälkeen, mutta muutamia bläkäreitä ja samboja kokeneena voin hyvin mielin sanoa, että tämä oli puhdas veto. Sambassakin menee filmi vähän poikki, mutta tässä ei ollut katkoja.
Ensimmäinen offcial top oli ollut 16:13 ja sain päättää uusinnan ajan itse. Olin jo lämmitellyt, joten sanoin haluavani uuden topin kello 17. Raivoamisen ja protestin jälkeen minulle jäin ~20 minuuttia aikaa hengailla altaassa ja tehdä pari lyhyttä vetoa. Uudessa yrityksessä ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäisessä, mutta kiukku tuli vähän mukaan. Mielessä oli pieni uho siitä, että pitää pistää paremmaksi kuin ensimmäisellä. Tunsin matkalla, että voi olla vaikeaa vetää samanlaista, mutta jatkoin jälleen niin kauan kunnes laskuoppi muuttui korkeammaksi yhtälönratkaisuksi ja tulin pintaan 135 metrissä. Samba oli todella lähellä. Pintautuminen oli samaa luokkaa kuin Hervanta Undergroundin dynan jälkeinen. Protokollaan meni 11 sekuntia. Sain valkoisen kortin ja olin tyytyväinen saavutettuani tavoitteeni eli kolme valkoista korttia.
Punainen kortti dynan jälkeen oli murskaava näky. Olen aiemmin joutunut katselemaan niitä omaa hölmöyttäni, mutta nyt tuntui niin epäreilulta kun olin viaton - oikeusmurhan uhri melkein. Tulostavoitteellisesti olin lähtenyt hakemaan ns. virkamiestason suorituksia. Kimmo ja Simo olivat suurena apuna kisavalmistautumisessa muutenkin ja tavoitteiden asettamisessa. Etukäteen ajattelin että virkamiesvedot olisivat 90m, 5:00 ja 140m. Käytännössä pysyin virkamiestasolla, ja arvostan tämän kilpailun varsin korkealle varsinkin kun huomioidaan kilpailua edeltänyt epävarmuus ja stressi sekä matkan rasitukset. Samalla määriteltiin myös satavarma taso ja nappisuoritusten alue.
Kilpailun jälkeen
Tulosten kanssa meni yli tunti ennen kuin ne saatiin valmiiksi. Unkarinkielinen excel on todella hidas; jostain syistä se on nopeampi suomeksi ja englanniksi. Olin lopputuloksissa kuudes eikä hylätty dynani olisi nostanut minua korkeammalle tuloksissa. Sain hienon diplomin osallistumisestani sekä fair play palkinnon ilmeisesti sillä perusteella, että minut oli oikeusmurhattu. Sain paljon sympatiaa kovasta kohtalostani ja moni sanoi, että oli kova temppu tehdä toinen sukellus melkein heti perään. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että voisin pärjätä kisassa, jossa pitää tehdä sanotaanko kolme pitkää ja yhteistulos ratkaisee. Tai sitten tämä on taas uhoamista. Laitan linkin muiden tuloksiin, kunhan ne tulokset tulevat nettiin. Ehkä ennen joulua.
Kilpailun seuraaminen jäi tällä reissulla väliin. Menin katsomaan tuloksia vasta kun kaikki lajit oli tehty ja taktiikka tuntui hyvältä. Parasta keskittymisessäni oli ehkä se, että kilpailun aikana pääsin ensimmäistä kertaa ikinä tilanteeseen, jossa en edes ollut kiinnostunut muiden tekemisistä. Minulla on hieman taipumusta innostua jos joku tekee kovan suorituksen ja se häiritsee omia hommia. Kyllähän hallilla aina kuuli kun joku teki pitkän ja jengi taputti, mutta se oli oikeastaan ihan yksi lysti. Aikaisemmin olen aina seurannut miten muut sukeltavat, mutta nyt ei ollut tarvetta. Tiesin mitä olen tekemässä ja se riittää.
Jatkot olivat paikallisessa ravintolassa. Olut sanotaan unkariksi "ssöö" eli tilaaminen onnistuu vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa. Yksi olut kuitenkin riitti sillä ruoka oli niin hyvää, etten viitsinyt lipitää mallasjuomaa. Jotenkin alkoholi on "so last season" eikä maistu ollenkaan. Kaipa tuo on hyvä.
Vaikka tässä on tullut mollattua organisaatiota niin vastapainoksi täytyy kehua unkarilaisia. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja fiksua porukkaa. Istuin pöydässä jossa oli vain unkarilaisia ja kaikki olivat todella kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiäni vapaasukelluksesta. Paljastui että olen jonkin asteinen stara tuolla päin, kun suunnilleen kaikki olivat käyneet ihailemassa viime keväisiä tekniikkapalojani blogistani. Tuntuihan se mukavalta, täytyy pienenä narsistina myöntää. Tekniikkani sai osakseen hyvin paljon ihailua. Mikäs siinä, on se hyvä tekniikka, mutta on sitä tullut vähän harjoiteltuakin! Jossain mättäisi pahasti jos se ei olisi noin hyvä. Szabolcs lupasi kääntää tuomarinauhat dvd:lle, joten ehkä niitä jossain vaiheessa päästään katsomaan.
Sunnuntaina lähdettiin Budapestiin. Aika moni "ulkkari" lähti varhain aamulla, kuka milläkin, mutta jäin Karsin kanssa vetelehtimään kunnes Szabolcs lupasi mahduttaa meidät autoonsa. Matkalla keskusteltiin vaihteeksi vapaasukelluksesta. Budapest oli taas ihan tukossa vaikka oli pyhä, mutta ehkäpä kaupungissa juostu maraton vaikutti asiaan. Hyppäsimme autosta keskustan tuntumassa, kun Kars kertoi osaavansa Hostelliin. Ostimme torilta hedelmiä ja majoituimme ennen kuin lähdimme etsimään ravintolaa. Puolen kilometrin päästä löytyi mahtava paikka nimeltään Oliva (oli siellä sellainenkin kuin Vittula, mutta se oli klubi). Kysyin jotain hyvää unkarilaista ruokaa ja sain lautasellisen paistettuja perunoita ja sianlihaa letcholla, joka on jotain unkarilaista hyvää shittiä. Ihan mahtavaa ja hintaa tuli joku ehkä 6 euroa.
Ruuan päälle heitettiin pieni kierros Tonavan toiselle puolelle ja takaisin parlamentin kautta, jonka pihalla seurasimme hetken yhä jatkuvaa mielenosoitusta Unkarin hallitusta vastaan. Lampsimme Karsin kanssa takaisin majapaikkaamme, jonne Daan ja Kim olivat juuri saapuneet. He olivat jääneet vetelehtimään Hajdúszoboszlóon ja seikkailleet Unkarin rautateillä. Keskustelu vapaasukelluksesta jatkui ja heiluttelimme hieman lantiota Yellow Submarinen käytävillä. Hips don't lie eli hipit ei valehtele.
Daanilla ja Kimillä oli nälkä ja he kysyivät hyvää ravintolaa, joten suosittelimme Olivaa ja lopulta lähdimme sinne uudestaan. Tällä kertaa sain yhtä hyvän annoksen, jossa oli tajuttoman hyviä perunoita ja olisikohan ollut kanaa; jotain siivekästä kuitenkin ja hyvää sekin. Syvyyssukelluksen suhteen hollantilaiset olivat kovasti mouthfillin kannalla eivätkä oikein ymmärtäneet negatiivista pakkaamista. Suuntäyttö on kuulemma ainut tapa heille. Joku äidistä, toinen tyttärestä, niin.
Yö jäi taas vaihteeksi lyhyeksi ja maanantaina oli lähtö Suomeen 11:40 lennolla. Soitin lauantaina lentokenttätaksin ja he ilmoittivat tulevansa hakemaan 9:40. Kysyin ehdimmekö varmasti sillä maallikon näkemykseni ruuhkista ja itsesuojeluvaisto olisivat kannattaneet lähtöä tuntia ennemmin. Juutuimme ruuhkaan neljä kertaa ja pari kertaa kuski ilmoitti tietävänsä oikotien. Taksimatka oli reissun jännittävin osa ja syke oli jotain 150 ja suonissa virtasi puhdas adrenaliini veren sijaan. Lopulta olin lähtöselvityksessä etuajassa - kaksi minuuttia etuajassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
