27.10.2005 Kaikki tehtävissä oleva on nyt tehty

Eilinen treeni tosiaan meni Aamulehden kanssa, joten torstainakin oli sitten hyvä päästä altaaseen. Ensimmäisestä lämppäristä alkaen tunsin, että oli ns. hyvä päivä. Tuli sellainen olo, että menisi yli 125 metriä jos yrittäisin. Olin asettanut official topin liian kauas eli toisin sanoen olin, altaassa liian aikaisin. En tiedä oliko siinäkään sitten mitään järkeä, kun alunperin oli tarkoitus tehdä vaan tekniikkaa, viisikymppisiä lähinnä.

Simo otti kolme ekaa lämppäriä videolle, ja niitä katselin siinä kun aikaa oli. Tein pari lisää, mutta silti tuli kylmä. Ei ollut järkeä jäädä altaaseen odottelemaan kunnon vilua, vaan lähdin lämpimän suihkun alle hengailemaa. Menin altaalle takaisin, kun oli jotain kolme minuuttia aikaa ja veteen siinä puolentoista minuutin kohdalla. Hieman oli vilu veteen mennessä. Suoraan sanottuna en kyennyt olemaan rentona.

Pakko sitä on kuitenkin yrittää, kun on Hervantaan asti mennyt treenaamaan. Venla kuvasi suorituksen pinnalta ja Simo spottasi. Viime viikon pitkä veto, jossa hieman sambailin, saattoi johtua kevyestä hyperventilaatiosta, joten tällä kertaa vältin sitä. Kylmyys ja jännittäminen vaikuttivat kuitenkin tasoa laskevasti ja meno oli alusta asti tympeää. Oikeastaan jo viidenkympin kohdalla teki mieli luovuttaa, mutta menin väkisin, jotta sisuuntuisin sen verran, etten keskeyttelisi turhaan. Seiskaviiden jälkeen polvet ja maha kolisivat pohjaan kerran, kun käännös meni pipariksi ja muutenkin koko sukellus vaan oli ihan kamalaa. Satasessa sitten ylös ja kaikki ok, vaikkakin hieman tuntui, että samba oli aika lähellä.

En kuitenkaan jaksa huolestua tuosta, sillä tämän päivän treeni oli oikein malliesimerkki siitä, miten ei pidä tehdä. Official top ja liian aikaisin altaaseen; no siinä tuli kylmä. Muutenkin minä jännitän ihan tarpeeksi tuota dynamicin lähtöä. En tiedä mikä siinä on, että jos lähtee dynaan countdownilla niin rentous katoaa lähes täysin. Staticissa countdowni vaan parantaa keskittymistä ja antaa lisäpotkua suoritukseen. Aivan sama! Pystyn tekemään staticissa vitosen ja dynassa satasen vaikka mikä olisi. Varsinkin dynan osalta nähtiin tänään, että se menee, vaikka kaikki olisi päin honkia.

Lauantain kisassa taidan mennä staticin lämppärialueelle varmaan heti, kun sinne pääsee. Ehtii käydä vessassa jos jänskättää liikaa. Dynassa tuota ei pidä tehdä, vaan pitää itsensä lämpimänä ja veteen ehkä 15-20 minuuttia ennen lähtöä. Tuossa ajassa ehtii tekemään vaikka kuinka monta lämppärivetoa. Kisojen jälkeen aion lähteä tutkimaan tarkemmin, miten dynan pitkät vedot onnistuvat lämmittelemättä.

Omista tuntemuksistani osaan sen verran kertoa, että yllätyksekseni itselleni ns. varmempi laji dynamic tuntuukin vaikeammalta ja epävarmemmalta. Selitys löytyy, kun katsoo, mitä viime aikoina on tullut eniten tehtyä. Pääpaino treeneissä on siis ollut staticissa. Mutta mitäpä näillä on väliä. Kisat ovat ekat kisani, joten sen suhteen on olemassa pelkkää voitettavaa. Teen vitosen ja päätän vasta siinä, jatkanko suoritusta. Teen satasen ja päätän siinä, vieläkö käännyn. Nuo ovat tulokset, joihin olen tyytyväinen. Jos on kivaa ja tuntuu, että menee enemmän, niin sitten mennään. Mutta se on sen hetken päätettävä.

Tein vielä pitkän vetoni jälkeen hieman dynaa, ja ilokseni huomasin virheen tekniikassani. En tiedä mistä se johtui, mutta jännitin sukeltaessani leveää selkälihasta molemmin puolin, totta kai (vai mikä latissimus dorsi on suomeksi?). Ehkä jännitin myös teres minoria ja majoria :) Tämän kun huomasin ja ymmärsin rentouttaa ne, niin kyllähän alkoi tuntua hyvältä. Dynamic tuntui heti paremmalta, ja huomasin miten paljon helpompaa on käyttää keskivartalon lihaksia potkussa.

26.10.2005 Piti treenata, mutta...

...aika kului tähän

25.10.2005 Ei se kunnosta ole kiinni - 5.46!

Edelleen minä kierrän tätä samaa ympyrää, uudestaan ja uudestaan. Monet ongelmat, joihin olen jo ratkaisun keksinyt, tulevat uudelleen ja uudelleen vastaan. Tänään ei meinannut lämmittelystä tulla mitään. Tein jälleen kokonaisen valmistautumisen siten, että altaaseen 7.15 ja official top 7.55. Aivan kamala täpinä ja jännitys päällä ja rentoutuminen oli vaikeaa. Lämppäreissä en malttanut tehdä kahta minuuttia pidempiä. Ei niissä vielä oikein edes nykinyt, mutta tulipahan edes jotain tehtyä. Niin ja pari frc:tä loppuun.

Hengittelin suoritukseen aika rauhallisesti. Jos viime aikoina on tullut varovasti hyperventiloitua niin nyt ei oikein voi siitä puhua. Lauri lähti mukaan "jänikseksi", vaikka oli juuri tehnyt itse vitosen kevyellä samballa. En paljon kirittäjästä välittänyt, sillä omassa olossani oli tarpeeksi sietämistä. Nykäys tuli kahden ja puolen jälkeen, mikä laski fiilistä, ja oikeastaan halusin aina neljään minuuttiin asti koko ajan lopettaa.

Halusin tehdä vitosen, joka on itselläni perussuoritus. Nelosessa sitten saatoin huoahtaa, että onneksi enää minuutti, vaikka se tuntuikin ylipahalta. Vitoseen tultaessa olin päässyt transsiin, enkä näin ollen enää välittänyt, vaan ajattelin, että tehdään nyt 5.15. Sitten tulikin ihan yllättäen viisi ja puoli, ja samassa paukahti mieleen, että minäpäs teenkin uuden enkan. Heti perään nälkä kasvoi niin paljon, että piti päästä Laurinkin enkan yli. Ajassa 5.46 ylös, olo oli vahva ja protokolla meni oikein.

Suorituksen loppupuolella, viiden ja puolen jälkeen, kuulin kun Simo ja Lauri arvelivat minun sambaavan. Olin muistaakseni viidessä ja puolessa tuonut käteni laidalle, joten siinä tärinä vielä korostui. Arvelen, että rauhallinen hengitys ennen suoritusta ja vähäinen hyperventilointi paransivat suoritusta sen loppupuolella. Lopussa huomasin, kuinka järkeni oli terävämpi kuin silloin, kun olen hieman ylihengittänyt. Kun menee samban puolelle, niin kyllä silloin matot ovat aika lailla pinossa vintillä; tietoisuus sumentuu.

Hyperventilointi vähentää hiilidioksidion määrää veressä, ja happea mahtuu näin enemmän. Muistaakseni hapan veri luovuttaa verta kudoksiin paremmin. Hiilidioksi taas tekee verestä happamampaa. Hyperventilointi lisää hapen määrää, mutta heikentää veren hapenluovutuskykyä. Toisin sanoen, mitä enemmän hyperventiolointia, sitä enemmän se heikentää suoritusta loppumetreillä. Tiettyyn pisteeseen asti hyperventilointi auttaa, sillä se tekee suorituksesta mukavamman tuntuisen - mutta vielä kerran; vain tiettyyn pisteeseen saakka.

25.10.2005 16.20
Sain asiaa tuntevaa palautetta lääkäriltä.
"Happi ja hiilidioksidi eivät kilpaile keskenään. Hiiidioksidi pääasiassa liukenee vereen ja vaikuttaa lähinnä veren ph-arvoon. Hiilidioksista maksimissaan 20 % kulkee hemoglobiiniin sitoutuneena. Happamassa veressä hemoglobiini puolestaan kykenee luovuttamaa happea paremmin, millä voidaan perustella hyperventilaation haitallisuutta. Suorituksen aikana happisaturaatio laskee ja hapan veri edesauttaa lopunkin hapen luovuttamista kudoksiin."

3.11.2005 9.50
Simo halusi esittää oman näkemyksensä.
"Tämä on toki totta, mutta hyperventilaatio lisää kyllä hapen määrä, mutta ennenkaikkea keuhkoissa. Normaalin hengityksen jäljiltä keuhkot eivät "tuuletu" tarpeeksi, vaan siellä on kuolleen tilan takia kokoajan vähän jämiä vanhaa ilmaa, eli lähinnä hiilidioksidia. Agressiivisella hyperventilaatiolla keuhkoissa olevan hapen osuus saadaan nostettua muutamaa prosenttia korkeammaksi kuin normaalisti. Tosin hyvin agressiivisen hyperventilaation jälkeen veren ph on jo niin alhainen, että lopullinen vaikutus jää kuitenkin miinuksen puolelle, koska happi ei irtoa verestä...

Siltikin kannattaa tehdä se muutama syvä henkäys ennen lähtöä ihan tästäsyystä, että saadaan se "kuollut ilma" ulos keuhkoista. Normaali, tiedostamaton hengitys on muistaakseni luokkaa puoli litraa per henkonen...(saatan muistaa väärinkin)

Täällä on tuollainen hieno webbikikkare, jolla voi tarkastella ph:n ja hiilidioksidin vaikutusta veren hapenluovutuskykyyn:
http://www.ventworld.com/resources/oxydisso/oxydisso.html

y-akselilla on veren happikyllästeisyys ja x-akselilla paine, jolla happi irtoaa verestä. Pikkasen kun tuolla leikkii, tulee huomanneeksi että hapan veri sallii alhaisemmille happisaturaatioille laskemisen, ennenkuin päästään samaan hapen paineeseen. Tajuntahan siis lähtee kun happea ei tule enää tarpeeksi nopeasti (tarpeeksi suurella paineella) verestä. Ero ei ole älyttömän dramaattinen, mutta kannattaa se kuitenkin käyttää hyödyksi. Vielä kun huomioidaan että hyperventilaatio hidastaa sukellusrefleksin "päälle napsahtamista" ja nostaa sykettä.

Jos tuolla leikkii kannattaa ottaa huomioon että ph ei heittele kovin paljoa. Kymmenyksen tai kaksi se voi nytkähtää (Deeperissä joku oli mittaillut, niin "normaalin" static-
hyperventilaation jälkeen 7.67 ja suorituksen lopussa 7.43)"

Treeni ei nyt mennyt strategian mukaisesti, mutta so what. Varmojen vetojen tekemisen idea on ollut osittain siinä, että näin kykenen paremmin olemaan treeniini tyytyväinen. Voin antaa itselleni anteeksi jos lopetan viiteen minuuttiin, enkä yritä joka ikinen päivä paukuttaa omaa enkkaani. En tykkää rajoilla keikkumisesta, vaikka moni on sanonut, että kannattaa mennä lähelle kuilun reunaa, jotta oppisi tuntemaan kykynsä paremmin.

Varmasti rajojensa kiusaamisesta saa oman hyötynsä. Itse koen kuitenkin henkisesti liian raskaaksi lähteä tekemään uutta ennätystä joka päivä. Faktaa on se, että enkka ei parane joka kerta. Henkilökohtainen ongelmani on se, että lähden miettimään liikaa, jos jonain päivänä ei menekään niin hyvin kuin jonain edellisenä. Juuri tämän vuoksi pidän itse varman tason ylläpitämisestä. Ensinnäkin jopa static voi olla hauskaa, mukavaa ja rentouttavaa. Toiseksi, varman tason suoritukset kasvattavat nälkää kovempiin vetoihin.

Mielestäni pakko tappaa ilon monesta asiasta. Jos joka päivä on pakko mennä rajoille, jos joka päivä on pakko yrittää omaa enkkaa, jos joka päivä on pakko olla hengittämättä, ei se enää voi olla nautinnollista tai kivaa. Täytyy myöntää, että pari kertaa viimeisen muutaman viikon aikana on lipsahtanut pakon puolelle, eikä ole ollut kivaa. Tänäänkin hieman tuntui, että on pakko tehdä vitonen, mutta se nyt kuitenkin sattuu olemaa perussuoritus, joten en sen suhteen lähtenyt löysäilemään, vaikka teki mieli luovuttaa enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Luovuttamisen tunteesta voidaan taas palata ongelmiin, joihin on keksitty ratkaisu. Muistaakseni olen joskus kirjoittanut siitä, kuinka tärkeää on se, ettei luovuta kesken suorituksen, vaikka tuntuisi kuinka toivottomalta. On hyvä ettei pakota itseään tekemään aina uutta ennätystä, mutta on hyvä jos pakottaa itsensä tekemään sen suorituksen, jonka on aikonutkin tehdä. Pakolla ja pakolla on selvä ero.

23.10.2005 Minä en tiedä mitään

Kylläpäs oli hyvä fiilis lähteä aamulla treenaamaan. Kokeilin raskaammalla aamupalalla tällä kertaa, ja söin puuroni lisäksi leipää. Pakko kokeilla raskaampaakin tankkausta, sillä Wiesbadenissa staticin lämppärit alkavat vasta kello 12, jolloin ensimmäinen suoritus on varttia vaille yksi. Vielä kun tietäisin, mihin aikaan pääsen itse tositoimiin.

En tiedä vaikuttiko raskaampi syöminen tekemisiin tänä aamuna. Kuviossa on mukana liikaa muuttujia, kun kävin eilen illalla tekemässä jalkasalin, ja itse asiassa tällä viikolla on tullut salilla käytyä aika usein. Alan pikkuhiljaa uskoa Simon teoriaan levon tärkeydestä :) Lisäksi oloni ei ole koko viikolla ollut ihan sata prosenttisen terve. Hieman ollut yleiskunto alamaissa.

Lisäsin painetta harjoitukseen ja ilmoitin altaalle päästyäni Simolle, että minun official topini on tänään 10.53. Oli aivan kamalaa tehdä treeniä, kun koko ajan tiesi, kuinka kauan on aikaa siihen, kun pitää olla valmis tekemään huippusuorituksensa. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka olin oppinut, että pitää ottaa tarvitsemansa aika lämmittelyyn. Olen edelleen sitä mieltä, että näin täytyy tehdä, mutta tänään huomasin ettei sellainen kovin hyvin simuloi jännittävää ja stressaavaa kisatilannetta. Ainakin kuvittelen, että kisatilanteessa voisi olla enemmän paineita.

Herättäkäämme kysymys; olivatko johtopäätökseni perjantain treenistä osin virheellisiä? Ihanneolosuhteisiin pyrkiminen treeneissä saattaa tuottaa hyviä tuloksia ja mahdollisesti ennätyksiä, mutta vääristääkö se käsitystä omasta tasosta? Kaikki muutokset ja yllätykset vaikuttavat itse suoritukseen.

Liian tiukaksi hiottu rutiini hajoaa helpommin, jopa pienestä häiriöstä. Häiriöiden määrä ei kuitenkaa voi olla suoraan verrannollinen ns. oman tason laskuun. Häiriöt saattavat syödä terävimmän kärjen, mutta tietyn tasoisen vedon pystyy tekemään aina, vaikka kaverit tökkisivät jäätelötikuilla kylkiin suorituksen aikana. Jonkin verran ylläreitä tulee aina, ainakin hyvin todennäköisesti, ja myös jännittäminen voi olla yllätys.

Ainakin se voitaneen sanoa, että ihanneolosuhteet ja tosiasialliset olosuhteet ovat kaksi eri asiaa. Perjantai oli opettavainen kokemus, samoin tämä päivä. Vaikka treenit olivat erilaisia, niiden herättämät kysymykset kuuluvat samaan teemaan. En tiedä voiko selviä vastauksia antaa, mutta sen ainakin tiedän, että on vain parasta totutella tilanteeseen. Kun olen tehnyt ennätyksiä, on usein ollut ihanneolosuhteet ja muutkin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kisassa sitä ei kannata odottaa.

Jos on huono päivä niin sille ei voi mitään. Kyseessä on kuitenkin ns. iso tapahtuma, sanottaisiinko peräti "tämän kauden päätavoite", joten kannattaa ottaa suorituskyvystään kaikki irti. Joskus treeneissä on tuntunut, että tänään ei kulje tai on huono olo. Kuvittelen kuitenkin lokakuun harjoitusten aikana osoittaneeni itselleni pystyväni tekemään tietyn tasoisen suorituksen olosuhteista huolimatta.

Tämän päivän staticin (5.00) jälkeen oli tarkoitus vielä koittaa dynamicia pitkällä countdownilla. Static oli silti niin raskas kokemus, että peruutin lähtöni ja keskityin fiilistelemään. Ei vaan kerta kaikkiaan huvittanut koittaa mitään ihmeellisempää. Kyllä minä osaan tehdä pitkän vedon. Ensimmäiset 75 - 100 metriä vaan rauhassa ja kunnon tekniikalla. Ei siinä ole mitään muuta kuin pahan olon sietäminen. Näin ollen pyörin altaassa, tein vähän mitä sattuu, uunoilin ja kokeilin hieman tekniikkaa. Se tuntui hyvältä. Ei ollut mikään pakko tehdä mitään. Ihan oikeasti; välillä täytyy löytää iloakin tästä lajista.

Nyt tuntuu taas siltä, että haluaisin korjata valmistautumisstrategiaani enemmän levon suuntaan. Onhan tässä jo harjoiteltu, enää pitäisi vaan löytää motivaatio, halu ja into kestää kaikki ne odotettavissa olevat suuret tuskaiset olotilat. Ei ensi viikolla enää treenata, eivät tulokset siitä enää parane. Kuinka paljon kannattaisi pitää tuntumaa yllä?

Suunnittelimme kuitenkin kolme harjoitusta ensi viikolle - t:llä alkavat viikonpäivät sekä keskiviikko - yksi static, yksi dyna ja keskiviikon härövuoro. Mitä pirua minä niillä vuoroilla teen? Kuinka pitkiä vetoja, kuinka tosissani? Nyt jänskättää. Katoaako tuntuma jos en tee ensi viikolla mitään? Jos teen liikaan tai liian tosissani menee into tehdä lauantaina. Staticin suhteen voisin kuvitella tekeväni vitosia edelleen, mutta dynassa suunnittelin jopa pelkkää videoitua tekniikkaharjoittelua. Sanokaa taikauskoksi, mutta ennen 125 metrin vetoani takana oli pari viikkoa pelkkää tekniikkaa.

21.10.2005 Yksilöllisyys

Tänään opin vapaasukelluksesta ja samalla itsestäni paljon uutta. Hervannan hallilla olimme seiskalta aamulla, mutta aikataulusta tuli kireä, sillä luennolle piti ehtiä vartin yli ysiksi. Treenaamassa meitä oli neljä - itseni lisäksi Simo, Agata ja Päivi - joten saatoimme tehdä pareittain eikä spottausongelmia näin ollut.

Etukäteen olin ajatellut pysyä viiden minuutin linjalla, mutta jostain syystä olin kai liian itsevarma tai jopa ylimielinen, ja yritin tehdä treenini liian suoraviivaisesti. Kun näitä treenijuttuja kirjoittelee, pitäisi aina muistaa, miten tulokseen on päässyt. Tänään ajattelin, että saan vitoseni tehtyä kunhan nyt jotain hieman lämmittelen ja sitten vetäisen valmistautumisen ja se on siinä.

Takaraivossa painoi ajatus siitä, että tänään ei aikailla, vaan tehdään asiallisella nopeudella, jotta ehditään uusiin seikkailuihin. Lämppäreissä en kuunnellut itseäni, en malttanut fiilistellä ja tunnustella syvintä sisintäni (pallealihasta), vaan tein ns. mekaanisesti lämppäreitä, koska niitä mukamas täytyy tehdä. Lämppärien tarkoitus on rentoutua ja päästä fiilikseen, ja ehkä samalla hieman totuttaa ruhoa tulevaan koitokseen. Mutta ei; olo oli hätäinen enkä malttanut kuunnella itseäni.

Epävarmoja oloja on altaassa usein. Joskus ne pystyy jyräämään luottamuksen puolelle pelkällä määrätietoisuudella. Monesti tuntuu vain siltä, että en minä pysty, en minä jaksa kestää niitä nykäyksiä ja sitä tuskaista tunnetta. Lämppäreillä saa parhaassa tapauksessa hyvän mielen, jonka avulla jaksaa sietää oloaan. Toisinaan on päiviä, jolloin on valmiiksi niin hyvällä tuulella, että lämppäreitä ei välttämättä edes tarvitsisi. On käynyt niinkin, että riehakas mieli on vaatinut lämppäreitä rauhoittuakseen ja malttaakseen keskittyä. Tänään oli päivä, jolloin lämppäreitä olisi tarvinnut sekä ruumis että mieli, mutta ehdottomasti enemmän ruumis.

Kolme kertaa kaksi- tai kaksi ja puoliminuuttinen, joita seurasi 1.20:n frc, olivat lämppärit, joiden kuvittelin riittävän. Oikeasti päivät ovat erilaisia. Itseään pitää kuunnella joka ikinen päivä uudestaan, ja saada selville, mitä minä tänään tarvitsen, mitä kurja kehoni janoaa. Tein silti tavoittelemani vitosen, vaikka se tuntuikin aika tympeältä jossain vaiheessa. Verrattaessa tiistain vitoseen, eroa on kuin yöllä ja päivällä.

Olen oikeasti tyytyväinen tämän päivän treeniin, sillä sain hyvän opetuksen lämmittelyn tärkeydestä. Olen yrittänyt pysyä irti tiukasta lämmittelyrutiinista kaavoihin kangistumisen pelosta. Sen verran tunnen itseäni, että liika uppoutuminen rutiiniin ei tee hyvää, sillä siinä saattaa lähteä vertailemaan päivän kuntoaan liikaa edellisiin. Lämppärit ovat olleet suloista sekamelskaa sekä ajankäytön että vetojen pituuden suhteen. Suunnilleen samantyylisissä suorituksissa on kuitenkin liikuttu.

Jokainen treeni on yksilö, jokaisessa treenissä pitää tehdä yksilöllisiä ratkaisuja sen mukaan, mitä minäkin päivänä vaaditaan. Tämä on perin yksikertainen juttu, mutta sen todellinen tajuaminen tuli tänään ajankohtaiseksi. Vaikka asian tietää, ei sitä välttämättä tajua.

19.10.2005 Dynamic-strategia

Päätin tehdä puhtaan dynamictreenin ihan vaan siksi, että niitä on tullut tehtyä harvemmin viime aikoina. Tosin keskiviikkoilta on aika huono paikka tehdä dynaa näin talvikaudella, sillä jostain kumman syystä paikalla oli vaivautunut kymmenen sukeltajaa. Kyllä kesällä oli hyvin tilaa. Yhdistetty static ja dynamic on vaikeaa tehdä, sillä niihin täytyy laittaa eri määrät erilaista polttoainetta tankkiin.

Kisavalmistautumisstrategia on edelleen se, että limiiteille ei mennä, vaan haetaan puhtaita onnistumisia. Illan treenissä olin ihan tavattoman väsynyt; olin ollut sitä koko päivän - tai oikeastaan jo koko viikon. En myöskään koe olevani ihan huippukunnossa terveyteni osalta. Syksyn voimistuminen vaikuttaa aina tällä tavalla. Tein 50 metrin vetoja neljä tai viisi hyvin lyhyillä palautuksilla. Ensimmäinen 50 metrinen oli jännä, samanlainen kuin se, jolloin tein kylmiltäni satasen. Tämä olisi mennyt saman, tai ainakin tuntemusteni perusteella luulen niin.

Sitten reunalle muutamaksi minuutiksi istumaan ja hengittelemään. Lepo tuli tarpeeseen, sillä lämppärit olivat aika tiivistahtiset. Pyysin Simon spottaamaan strategianmukaisen 112 metriä ja lähdön pyysin kahden minuutin countdownilla, jonka sain häiriöcountdownina. Häiriötreenissä on kyse tottumisesta vaihtuviin olosuhteisiin ja ympäristön häiriöihin. Pitkä vetoni ei ollut kovin mukavantuntuinen. Harvoin pitkä hyvältä tuntuu, mutta jos tekee jotain hienoa niin hyvä fiilis kompensoi pahan olon. Satasen käännöksestä yritin arvioida kuinka monta potkua tarvitsen, jotta pintaudun altaan puolivälissä, mutta järkikulta oli jo myrkyttynyt, joten paikka meni ohi ja nousin vasta lähempänä sataa kahtakymmentä. Protokollat menivät oikein vaikkakin hallittu samba ravisteli ruumistani.

Hyvänä päivänä menee reilusti yli 125m, sen uskon, mutta huononakin pääsen saman, vaikkakin sambaamalla. Altaan päähän olisi ollut matkaa siis pari sekuntia, ja sen olisin voinut tehdä ja vielä samalla hallita samban. Hieman tuntuu, että strategia meni tämän liian pitkän ja samban takia pilalle, mutta ehkä tärkeintä on silti pysyä alle oman ennätyksensä. Tykkään enemmän kytätä "altavastaajana" huippuvedon takana pitemmän aikaa ennen kuin isken siitä ohi :) Kuntoni paranee vielä reilun viikon ajan. Tulokset ovat nousujohteisella uralla, ja sillä ne pysyvät. Liika paukuttelu saattaa pilata kehityksen, joten kannattaa pysyä rauhallisena.

18.10.2005 Miten aerobinen treeni vaikuttaa?

Onnistuin olemaan neljä päivää poissa altaassa, ja sitä voitaneen pitää suorituksena. Itse asiassa pieni huilailu ja muu rellestäminen tekivät ihan hyvää. Ruumis sai lepoa ja mieli paluun maan pinnalle epäsäännöllisen elämän johdosta - enää ei pitäisi olla paineita tehdä uusia ennätyksiä joka päivä. Nukuinkin huonosti.

Simo teki treeninsä ensin, kun on niin vikkelä mies. Neljän minuutin frc-static ja siihen seiskan suoritus, eikä vieressä voi muuta kuin huppua nostaa. Vaikka helppohan se on pidätellä, kun pakkaa noin valtavasti :) Lauri aloitti lämppärinsä samaan aikaan kuin Simo, joten heti saatiin uusi mies tekemään, ja treeniä siten joutuisasti eteenpäin. Itse aloin lämmitellä ja Simo spottasi Laurin, joka innostui menemään ohitseni rankingissa tekemällä hienot 5.42. Näin sain itsellenikin (jälleen) uuden tavoitteen. Pitää katsoa, ettei tuollainen teekkarin renttu pääse kukkoilemaan kauaa :) Tuleepas tänään hymiö-juttuja :)

Tein lämppäreinä kahden, kahden puolen, melkein kolmosen vetoja, mutta en kovin paljoa. Palautusta välissä oli maksimissaan minuutti. Tällä yritin saada aikaisia nykäyksiä, kerryttämällä hiilidioksidia, mutta en tiedä onnistuinko, sillä vedot olivat todella helppoja. Kuitenkaan ei huvittanut tehdä pidempiä. Olin ennen treeniä päättänyt, että vitonen tulisi olemaan päivän maksimi. Oikeastaan olisin voinut tyytyä jopa neloseen, sillä ajattelin senkin olevan tiukassa.

Ennen suoritusta tein hyväksi koetun puolentoista minuutin frc-staticin, jonka jälkeen jatkoin suoraan 4 minuutin countdowniin. Tein tällä kertaa muutaman pakkauksen, sillä hengityksessä tuntui kuin en olisi saanut kehkojani ihan täyteen. Pakkauksen vaikutuksen huomasi hieman "täydenpänä" olona, mutta ei se pahasti rentoutta häirinnyt. Syke oli yllättävän matala. Nykäykset alkoivat oikeastaan vasta kolmen ja puolen tuntumassa, vaikka kolmosen jälkeenkin jo pientä tärinää oli, mutta siinä ei voinut vielä nykimisestä puhua. Ennen nykäys tuli viimeistään kahdessa ja puolessa.

Simo esitti teoriaa, jota on tosin jo ennenkin väittänyt, että aerobinen treeni heikentää staticia. Itse olen ollut sitä mieltä, että sillä ei ole merkitystä. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että olen saattanut tehdä omia enkkojani, vaikka olisi millainen lenkki ollut edellispäivänä, joskus jopa alle 10 tunnin erolla staticin tekemiseen. Olen kuitenkin treenannut sekä aerobista että anaerobista sen verran paljon, että itse treenillä ei ole ollut vaikutusta staticiin, vaan vaihtelu on tullut päiväkohtaisista eroista. Nyt Pirkan hölkän 2.10. jälkeen en ole lenkillä käynyt, mutta salia en ole hylännyt. Voiko oikeasti olla niin, että lenkin lopettaminen siirtää nykäysten alkua noin radikaalisi? Jos halutaan hakea toista selitystä, niin varmasti uudesta hengitystekniikastakin on tullut jotain. Tämänpäiväistä sekään ei kokonaan selitä.

Ai niin. Tulin ylös vitosen kohdalla, ja olo oli kuin olisin tehnyt kevyen lämppärin. Veto oli hyvä, ja sillä olisi voinut olla edellytyksiä yli viiteen ja puoleen ja mahdollisesti jopa koputtelemaan 5.45:tä. Pysytään nyt kuitenkin suunnitelmassa, eikä tehdä tällä viikolla lähellekään maksimeja. Haluan olla nälkäinen 29.10. ja tällä hetkellä on tärkeintä tietää pystyvänsä vaikka mihin.

13.10.2005 Onko liika liikaa?

Lähdin tekemään aamustaticia, mutta itseluottamus ei enää ollutkaan yhtä rautainen kuin eilen. Kun eilen meni vieläpä illalla oma ennätys, niin tottakai ajattelin, että aamulla täytyy kulkea vielä paremmin. Yleensähän aamulla on tullut siis tehtyä parempia kuin illalla. Halusin parantaa enkkaani, mutta olin hieman epävarma lähdössä. On hyvin vaikeaa lähteä tekemään kovaa tulosta ilman luottamusta omiin kykyihin. Tulin 5.03 ylös hyvävoimaisena ja järjissäni ilman ongelmia. Olisin voinut tehdä pidemmällekin, mutta ei vaan huvittanut. Enää ei löytynyt mitään lisätsemppiä, jonka avulla olisin jatkanut pidemmälle.

Ajatellaan keskiviikon vetoa, niin siinähän lähdin tekemään vitosta. Nyt lähdin tekemään uutta enkkaa, mikä saattoi olla henkisesti liikaa kestettäväksi. Ihme spedeilyä. Tämähän on kerrassaan tyhmää toimintaa. Pitäisi vaan keskittyä tekemään vitosia, ja olla niihin tyytyväinen. Kun niitä paukuttelee menemään, kasvaa sekä itseluottamus vitoseen että nälkä pidempiin.

Tämän päivän reilu vitonen oli tosiaankin helppo suoritus. Siinä ei ollut mitään fyysisesti vaikeaa. Muistetaan nyt kuitenkin se yhä edelleen, että vaikka suoritus olisi kuinka helppo fyysisesti, niin on siinä kuitenkin paha olo kestettävä. Ei helppokaan veto aivan kevyt ole, vaan nykäyksiä on siedettävä. Helpolla tarkoitan ehkä enemmän tuskatonta - tuskainen suoritus on oikeasti tuskainen ja siinä oleminen on välillä aika helvetillistä.

Neuvottelin Simon kanssa hieman kisavalmistautumisesta, ja tulimme siihen tulokseen, että saattaisi olla fiksua tehdä ensi viikolla tekniikkaa ja staticissa sarjoja. Niitä on tylsä tehdä, mutta ne kasvattavat halua tehdä pitkiä vetoja, toisin sanoen nälkää tulee lisää. Aiemmin uhosin, että saattaisi toistaa 125 metrin vetoon, mutta ehkä kannattaa sittenkin pitää yllä illuusiota helposta 125:sta. Ajattelin tehdä valmistautumisviikolla joitain 100+ vetoja, ehkä maksimissaa 115 metrisiä, jotka kaiken järjen ja kunnon perusteella olisivat helppoja tehdä. Matkaa 115:stä 125:een on vain kymmenen metriä ja ajallisesti reilu viisi sekuntia. Kuitenkin helpolla 115 metrisellä saadaan vahvistettua itseluottamusta, ja luotua kuva siitä, että olisi ollut varaa tehdä vieläkin pidempi.

Kisoihin lähden näin ollen tekemään mitä luultavimmin staticiin viisi-minuuttista ja dynamicissa 100+ käännöstä. Täytyy ottaa varman päälle, ja luvata olla itseensä tyytyväinen, mikäli nämä saavuttaa. Saa nähdä kuinka tässä mieli vielä ailahtelee tämän strategian suhteen :)

En tiedä onko fiksua lähteä arvioimaan omaa valmistautumistaan kesken valmistautumisen kovin radikaalisti, mutta luulen tehneeni pari virhettä. Ensimmäisenä ja merkittävimpänä pidän aloittamista liian aikaisin. Ehkä kaksi tai kolme viikkoa ennen kisoja riittäisi hyvin intensiivisen treenin osalta. Nyt kun katson harjoituspäiväkirjaani, huomaan tehneeni 27.9. alkaen intensiivisesti. Viikoilla 39 ja 40 viisi treeniä molemmilla sekä tällä viikolla eli 41 kolme treeniä. Jotenkin tuntuu, että terävin kärki oli viime viikolla tai tämän viikon alussa. Viikko 39 oli ns. teknistä treeniä, mutta viikolla 40 otin jo maksimeja irti.

Näin ollen, voidaanko tulla johtopäätökseen kahden viikon riittävyydestä valmistautumisessa? Jännä ilmiö on se, kuinka aika tuntuu paljon pidemmältä kuin se todellisuudessa onkaan. Aivan kuin tätä intensiivistä pätkää olisi jatkunut ainakin kuukauden ajan. Ehkä se hämää ja pakottaa aloittamaan valmistautumisen liian aikaisin. Kauhukuva on tietysti sellainen, että ei ehdi valmistautua tarpeeksi. Liian aikaisin aloittamisessakaan ei ole järkeä. Nousevalla kunnolla olisi varmasti mukavinta lähteä kisaamaan, ja vastaavasti laskevalla vähän heikompaa. Vaikka kunto olisi sama, on sillä väliä, onko kunto nousussa vai laskussa. Saman jutun varmaan on moni huomannut humalatilan suhteen - promille nousussa on hauskempi kuin promille laskussa, vaikka onkin ihan yhtä kännissä molemmissa tapauksissa. Hyi, hyi, tässä blogissa urheillaan eikä ryypätä. Hus! Kisojen jälkeen voisi tuopillinen maistua ;)

Tässä joku päivä taisin uhota kokeilevani dnf satasta ennen kisoja, mutta olen päättänyt hylätä idean. Pirkan hölkän jäljiltä ilmeisesti oikea lonkankoukistaja sekä oikean jalan sisäreisi kipeytyvät helposti rinulin potkussa. Ehkä ei ole viksua lähteä urheilemaan sen suhteen. Toisena syynä voisin mainita sen, että ei liene fiksua tehdä ennätysyrityksiä missään lajissa ennen kisoja enää. Dnf sataselle voin varata aikaa vaikkapa joulukuussa tai tammikuussa. Ei sillä ole kiire, vaikka sen saattaisin kyetä jo nyt tekemään.

Mutta joka tapauksessa, ensi viikko tekniikkaa ja kisaviikko herkistelyä. Lisäksi olen päättänyt venytellä joka päivä. Se on hurja päätös se. Tällä viikolla en enää treenaa. Alustavasti sovitun perjantain treenin jätän väliin ihan vaan siksi, että saan levät ja unohtaa pidättelyt ja kerätä uutta intoa. Sunnuntaina en edes ole Tampereella, kun lähden Seitsemisen kansallispuistoon herrakerhon kokoontumiseen rentoutumaan.

12.10.2005 5.34

Oli tosiaan ajatus tehdä taas iltastaticia, joten tarkoitus oli valmistautua sen mukaisesti. Pari kolme tuntia ennen treeniä kuitenkin meni pesukone rikki, ja se hieman otti päähän ja haittasi keskittymistä. Käytiin siinä kämppisten kanssa hakemassa kirpparilta vielä uusi kone siinä samalla vauhdilla. Höh, ja minä kun olin ajatellut venytellä ja rentoutua, kun mahaa hieman kivisteli iltapäivällä. Pesukone-episodin jälkeen söin vielä varuulta banaanin ettei vaan pääse maha tyhjäksi ennen staticia :)

Lämppärit olivat taas yhtä tuskaa - ensimmäisellä tuli palleanykäys alle puolessatoista minuutissa. Sen olen huomannut, että apnea-fiiliksiin pääsee kyllä tekemällä sen kolme tai neljä, ehkä jopa viisi lyhyttä. Usko meinaa välillä loppua, kun niitä tekee, mutta täytyy muistaa se, että viimeksi ennätyksiä tehdessä oli aivan samanlainen tunne lämppäreissä. Itse asiassa lämppärit eivät kerro vielä mitään; ei niistä voi ottaa edes suuntaa, on vain uskottava kykyihinsä ja muistettava se, että suoritus tuntuu rajoillaan aina pahalta.

Tavoitteena oli jälleen tehdä vitonen. Eiliseen verrattuna uutta oli se, että huonon valmistautumisen takia, en ollut yhtä luottavainen. Jouduin keräämään itseäni ajattelemalla, miten helppo nelonen on, ja miten siinä on helppo tehdä päätös jatkaa vielä vähän, ja vielä vähän, ja vielä vähän... Ensimmäiset nykäykset olivat todella heikkoja ja ne alkoivat oikeastaan vasta kolmosen jälkeen. Ennen nelosta oli aika tiukka fiilis, mutta sen jälkeen alkoi olla ihan kivaa, vaikkakin epäusko hälveni vasta 4.45 jälkeen. 5.15 ja 5.30 tulivat tajuntaani hämärän keskelle yllättäen, ja kun Simo vielä kannusti vieressäni olemaan rentona ja taistelemaan, niin pakkohan siinä oli tehdä taas oma enkka 5.34 asti. Protokolla meni hyvin, mutta se täytyy tunnustaa, että viisi sekuntia lisää niin olisin sambaillut mukavasti, vaikka tämä suoritus menikin täysin puhtaasti.

Tarkoitus ei todellakaan ollut tehdä enkkaa, mutta kun... Jälleen kerran voin vain todeta sen, että tahdon voimalla ja halulla saadaan ihmeitä aikaiseksi. Jos olisin lämppäreiden perusteella todennut, että tänään ei kulje, olisin luovuttanut aivan liian helposti. Hyviä päiviä sattuu todella harvoin kohdalle - siis sellaisia kuin elokuun 18., jolloin kaikki oli mahdollista. Kun tietää mihin pystyy, kykenee suorituksensa toteuttamaan hyvinkin onnistuneesti omalla tasollaan. Ei sen ole väliä onko hyvä päivä vai ei. Tärkeintä on tietää, mihin pystyy, ja uskaltaa tehdä se.

11.10.2005 Valmistautuminen

Hervannan lastenallas kutsui jälleen aamupidättelyyn. Jatkoin tankkauskokeilua ja nautin aamulla lautasellisen kevyesti suolattua kaurapuuroa. Yleensä olen puuroni syönyt ilman suolaa, mutta suolalla tuntuu olevan nestettä sitova ominaisuus, mikä tässä tapauksessa lienee hyvä asia nesteytyksen kannalta. Tänä aamuna osanotto oli runsasta, kun itseni, Agatan ja Päivin lisäksi paikalle saapui Pekka, joka ei aamupidättelyä ole aiemmin käynyt kokeilemassa. Myöskään staticia Pekka ei ole aiemmin tehnyt, joten näen pelkästään positiivisena sen, että mies teki 3.40 ekalla treenikerrallaan, eikä kyseinen veto tainnut vielä pahemmin edes rasittaa.

Lähdin tekemään treeniä vitonen silmissäni. Viimeaikaisten harjoitusten ja tulosten sekä kuntoni valossa saatan vihdoinkin myöntää vitosen olevan kiinni pelkästään tahdosta. Vaikka lämmittely tuntui taas ihan hirveältä, varsinainen suoritus kulki hyvin

Ajattelin hieman avata valmistautumistani. Lämppäreinä tulee nykyään tehtyä ensin lyhyitä, koko ajan kuitenkin pidentäen. Ensimmäinen on usein alle 2 minuuttinen, sillä en tee kuin ensimmäiseen nykäykseen asti. Toisella menen pidemmälle ja otan enemmän nykäyksiä, ehkä kymmenisen tai sinne päin. Kolmannella nykäykset unohtuvat ja pyrin tekemään puolisen minuuttia pidemmän, puhutaan siis suunnilleen kolmen tai vähän alle vedosta. Neljännellä ja viidennellä teen reilun kolmosen tai joskus jopa nelosen. Usein kuitenkin käy siten, että pitää käydä vessassa tai spotata kaveria tai jotain muuta häiritsevää. En anna asioiden häiritä, vaan jatkan siitä, mihin jäin.

Teen suorituksen kolmen minuutin countdownilla, ja lähden suoritukseeni selältäni. Ennen countdownia on tullut myös tehtyä yhden tai puolentoista minuutin frc-static, mutta useimmiten vain siksi, että on ollut jotain häiriötekijää, eikä enää kannata tehdä lämppäreitä täydellä ilmalla. Countdownin eka minuutti menee huljutellessa vettä puvun sisälle, jottei myöhemmin tulisi kuuma. Samalla aloitan aika raskaan palleahengityksen, jossa en kuitenkaan vedä huippuja kummassakaan päässä, jotta en turhaan jännittelisi lihaksiani. Kun aikaa on minuutin verran jäljellä, jatkan tavallisella rauhallisella hengityksellä. En ole kokeillut hyperventilaatiota tässä vaiheessa, pitäisi ehkä sekin testata. Hieman ennen kymmenentä sekuntia official topiin alan täyttää keuhkojani, mihin menee alle 20 sekuntia aikaa, sillä en harrasta pakkaamista. Siitä sitten vaan ympäri.

Niin. Noin se tänäänkin meni. Vitosta lähdin tekemään, nykäys kolmosen tuntumassa, hyvä fiilis, vitonen tuli ja vitonen meni, mutta minä poika jatkoin. Uutta enkkaa ei ollut todellakaan tarkoitus tehdä, joten tulin vahvan suorituksen päätteeksi ylös ajassa 5.18 ja hoitelin protokollat erittäin selväpäisesti. Nyt on oikeasti vahva tunne kisoja ajatellen, että siellä saan vitosen tehtyä.

9.10.2005 Rutiinia

Piti aamulla koittaa vaikuttaako syöminen staticin tekoon mitenkään. Joskus tein tyhjin vatsoin aamustaticia, mutta totesin ettei se sovi minulle. Sitten löysin banaanista hyvän ja kevyen tankkauksen, mutta kun sunnuntaina on kahden tunnin treeni, niin lopussa ei meinaa jaksaa enää dynaa. Huitaisin siis banaanin ohella puuroa naamariin eikä se tuntunut liian raskaalta.

Altaassa tuli lähinnä huinailtua ensimmäinen tunti. Tein lämppäreitä ja juttelin muiden kanssa ja spottasin Päivin ja Agatan pitkät vedot. Tuli taukoa tekemiseen ja mietin kannattako enää edes yrittää. Kokeilin silti ja tein yhden minuutin frc-lämppärin, jota seurasi kolmen minuutin countdown. Kuten torstainakin, annoin nykäysten tulla vasta sitten, kun ne fyysisesti tulivat; en auttanut, en vastustanut. Tuntui hyvältä, nykäys tuli kolmen minuutin jälkeen vasta. Muutenkin nykäykset olivat kevyitä eikä niitä kamalan tiheässä ollut. Tein vitosen ja se oli helppo ja selväpäinen. Kun pb on yli viisi ja puoli, pelkkä vitonen tuntuu henkisesti paljon helpommalta tehdä. Toista oli silloin, kun vitonen oli enkka ja neljä puoli oli kovan raja.

7.10.2005 125 m

Aamudynamicia lähdin tekemään, ja tällä kertaa paineistettuna. Paineistaminen tarkoittaa sitä, että ilmoitin jo edellisenä päivänä yrittäväni tehdä uudeksi enkakseni 125m dynassa. Eilen oli hyvä staticpäivä, joten sillä tuntumalla ajattelin viiden altaan mitan olevan kuin tarjottimella. Asian julkistaminen toi lisää jännitystä, mihin saattaa olla hyvä totutella ettei jännässä paikassa tule ihan niin jännää.

Lämppäreinä tein viisikymppisiä, mutta aika moni niistä tuntui pahalta. Pää ei suostunut tekemään edes toista käännöstä, joten hinkkasin näitä pätkiä muutaman kerran ennen kuin uskaltauduin pidemmälle. Taisin pari kertaa kääntyä 50 metristä ja ottaa muutaman potkun, ja vasta tämän jälkeen tein 75 metrisen, jota nyt voitaneen jo pitää kunnon lämppärinä. Hassua tuossa vedossa oli se, että se oli ihan mielettömän helppo ja mukava tehdä. En tiedä mitä siinä tapahtui ja mitä tein, mutta välittömästi tuon jälkeen tuntui siltä, että siinä saattoi mennä ns. paras veto hukkaan.

Ennätystä oli kuitenkin yritettävä, joten sanoin Simolle, joka lämppäröi itseään staticiin, katsomaan seuraavan vetoni sillä yritän 125 metristä. En halunnut countdownia, sillä tämä oli ennätysyritys eikä kisavalmistautumista, mutta aika kova jännitys oli päällä. Paineiden ottaminen on kiinnostava ilmiö. Lepäsin ja hengittelin rauhassa. Keuhkot täyteen ja matkaan. Heti alussa tuntui adrenaliinia olevan liikaa veressä eikä meno tuntunut 50 m kohdalla mitenkään erikoisen mukavalta. 75 metriin mennessä oli kerrassaan epämukavaa.

Matkalla kohti sataa unohdin muun maailman jostain syystä ja satasen pääty tuli yllättäen vastaan. Tajuntani oli jotenkin hämärtynyt; tiesin tulevani sataan, mutta en ollut kuitenkaan varma siitä. Tein käännöksen ja jatkoin muutaman potkun vielä tähän asti todella rauhallista tahtiani, mutta pian laitoin rivakampia potkuja peliin. Pääty tuli vastaan jälleen yhtä yllättävästi, enkä oikein kyennyt ajattelemaan, mille mitoille olin tullut, mutta jostain tiesin tulleeni tavoitteeseen ja näin ollen saatoin nousta ylös, ottaa kiinni reunasta ja hengittää.

Olen tehnyt paljon tekniikkatreeniä monolla viime aikoina siten, että yli 50 m vedot ovat olleet pannassa. Tekniikan tekeminen on siitä rasittavaa, että siinä joutuu miettimään niin paljon. Lisäksi siinä kiinnittää valtavasti huomiotaan liikkeisiinsä ja lihastensa toimintaan. Kun tehdään pitkää vetoa, täytyy kaikki tuo mielestäni unohtaa. Tiedostin asian jo etukäteen ja siten siihen oli helppo asennoitua - kun mennään pitkä, silloin ei mietitä enää tekniikkaa, vaan otetaan se, mitä selkärangassa sattuu olemaan. Tekniikkaharjoittelun merkittävin anti voisi näin ollen tulla liikemuistin kautta. Pitkässä vedossa tekniikan ohella hyvä olo on merkittävä tekijä.

Tämänpäiväiseen yritykseen valitsin kultaisen keskitien tekniikan. Sitä en ole juuri tekniikkatreeneissä käyttänyt, vaan harjoitellessani olen kokeillut lähinnä suuria nopeuksia sekä tietenkin jonkin kerran todella hidasta etenemistä. Hitaassa on se vika, että siinä tekniikka kärsii jonkin verran ja siinä menee niin tuhottoman kauan aikaa. Nopean huono puoli on kovassa kuluttavuudessa. Tietenkään koko matkaa harvoin edetään vakionopeudella, vaan pieni loppukiri on aika yleinen. Sukeltaessani käytin 25 metriin seitsemää tai kahdeksaa potkua, mikä on keskitasoa. Kuusi on hidas ja kymmenen nopea. Edetessäni pidän silmät kiinni neljän potkun ajan, minkä jälkeen hieman raotan silmiäni ja käännöksessä avaan ne. Potkujen laskeminen on mukavaa ajanvietettä, ja kyllä, viimeiselläkin pätkällä toimitus onnistuu, vaikka numeroista ei tuossa vaiheessa enää kovin paljoa ymmärtäisikään.

6.10.2005 5"31

Alle 12 tuntia edellisestä staticista ja taas pitää kokeilla. Etukäteen fiilis oli myönteinen pitkälle vedolle. Oli selvästi halua kokeilla, jotain vähän tiukempaa kuin hetkeen aikaan. Isoin juttu, jota halusin selvittää oli vaikuttaako illalla tehty treeni positiivisesti aamulla. Muistan elokuulta vastaavan tapauksen ja muistaakseni silloin tein ennätyksiä.

Hervannassa oli mummojumppa-aamu eikä isoon altaaseen viitsinyt tunkea, joten menimme taas lastenaltaaseen. Vesi on ainakin lämmintä ja tuleehan siinä kokemusta erilaisista olosuhteista. Lämppärit menivät ihan puihin. Hyvillä tuntemuksillä lähdin tekemään, mutta ensimmäisessä lämppärissä oli 1 min 15 sek kohdalla jo kamala olo ja pian alkoi nykiä. Ihna ihme touhua.

En kuitenkaan voinut asialle mitään, joten oli pakko jatkaa niillä korteilla, jotka olivat kädessä. Tein paljon lämppäreitä, hieman yli puolituntia, enkä yhdelläkään mennyt yli kolmen ja puolen. Oikeastaan vain tuo kolmen ja puolen veto oli sellainen, jolla olisi voinut olla edellytyksiä pidempään. Välillä piti käydä keventämässäkin, ja se osaltaan helpotti seuraavia vetoja.

Simo teki ensin oman treeninsä, ja sehän sopi minulle ja Laurille ihan siitäkin syystä, että Simo on nopea. Joskus mies tekee yhden frc-lämppärin ja paukuttaa siihen päälle maksimin. Nyt hän ehdotti, että tekisimme suorituksemme Laurin kanssa yhtäaikaa kuin kisojen yhteislähdossä. Siitä sai mukavasti jännitystä tekemiseen. Countdownilla lähdettiin ja alussa tuli mieleen, että voisi tehdä vitosen, jos pystyy.

Ensimmäinen nykäys tuli vasta kolmessa ja ihmettelin sitä suuresti. Kolmessa puolessa oli kuitenkin niin paha olo, että teki mieli lopettaa. Kelluimme Laurin kanssa lähekkäin ja silmiä raottamalla näin Laurin antavan merkin sormellaan, jolloin sain lisää tsemppiä tekemiseen. Tuli oikein kunnon kilpailutilanne - pitää olla kaveria kauemmin. Viidentoista sekunnin välein tein uuden päätöksen jatkaa vielä vähän aikaa. Jokin ääni käski tulla viidessä ylös, mutta jatkoin vielä 5.31 asti. Pintautuminen meni nappiin, ja aikaa olisi ollut enemmänkin siihen käytettävänä. Suoritus oli vakaa ja puhdas; ei edes pientä sambaa. Hyvä olo tuli!

Luulen että säännöllinen harjoittelu mahdollisti tämän tuloksen. Harjoituksissa olen tehnyt enemmän määrää kuin laatua, mutta toisaalta juuri toisin päin. Suoritusmäärät ovat olleet suuria, mutta laadullisesti ne eivät ole olleet pitkiä. Osaltaan suurellä määrää vetoja olen päässyt kokeilemaan montaa eri tekniikkaa ja tapaa tehdä. Uusi juttuni eli maskin käyttö staticissa tuntuu omalta. Tekninen seikka, jonka opettelin oli vatsan rentona pitäminen suorituksen aikana. Kun ennen autoin nykäyksiä hieman niin nyt pyrin olemaan mahdollisimman rentona. Ennen jouduin hieman avittamaan siksikin, että ilman apua en saanut nykäystä pysymään mahan seudulla, vaan siitä tuli koko ruumista ravistava kouristus, joka oli erittäin epämiellyttävä. Kyseisiä megarutistuksia en kovin kauaa ikinä kyennyt sietämään. Pikkunykäyksiä taas sietää helpommin. Nyt harjoittelun tuloksena saan nykäykset pysymään lievinä ja olemaan samalla rentona.

Ai niin - en pakannut :)

5.10.2005 Illallakin kulkee

Taisi olla elokuuta, kun viimeksi tein staticia illalla, eikä se ollut miellyttävä kokemus alkuunkaan. Kun on tullut testailtua vähän kaikenlaista, niin ajattelin koittaa uudestaan iltastaticia. Ajattelin ettei se kulkisi, mutta lopulta siitä tulikin ihan hyvä treeni. Tein paljon lyhyitä lämppäreitä, ja ne tuntuivat yllättävän mukavilta. Kovin pitkiin en sortunut, mutta otin jonkinverran nykäyksiä vastaan.

Agata suostui ystävällisesti valvomaan suoritukseni, johon lähdin jälleen countdownilla. Nyt ei jännittänyt niin paljon kuin eilen, mutta tietty lisäkipinä siitä tuli silti. Veto tuntui hyvältä ja jatkoin yli neljän vaikka hieman taktiikkana on tähän asti ollut välttää noin pitkiä. Tulin 4.41 ylös ja pintautuminen oli ok. Agata hieman mainitsi siitä, että pidin suht pitkän tauon sormimerkin ja "I'm okay":n välillä. Taisin keskittyä siihen korostetusti, sillä tiistaina Simo sanoi samasta asiasta, mutta toisinpäin eli merkeillä ei juuri ollut ajallista väliä.

4.10.2005 Keuhkojen koko

Pirkan hölkkä jätti oletettua pienemmät vammat jalkoihin, joten mikäs tässä on treenaillessa. Tuttuun tapaan tarjolla oli aamustaticia. Simo oli tuonut mukanaan muovisangon ja letkun pätkän, joilla testailimme keuhkojen tilavuuksia. Homma toimii siten, että pannaan sanko veden alle, täytetään se vedellä ja käännetään pohja ylöspäin. Sitten viedään letkun toinen pää sankoon ja vedetään keuhkot täyteen ilmaa, joka puhalletaan letkua pitkin sankoon. Kaverin on syytä pitää sankoa varovaisesti pystyssä ja huolehtia ettei se pääse hörppäämään ilmaa. Lopuksi katsotaan kuinka korkealle sanko nousee, ja katsotaan ulkopuolelle piiirretystä asteikosta paljonko tuli.

Tällä tavalla mitattua keuhkotilavuutta voidaan kaiketi pitää suuntaa antavana. Ehkä spirometrialla saataisiin tarkempia tuloksia, mutta köyhän miehen malli kelpaa meille. Sain puhallettua viisi ja puoli litraa, mutta pakkaamalla pääsin seitsemään ja puoleen. Sopii miettiä, voisiko pakkaaminen olla kannattavaa, jos pystyy ottamaan kaksi litraa enemmän ilmaa mukaansa. Suhteessa tuo kuitenkin neljännes enemmän ilmaa. Saattaahan siinä rentous kärsiä ja keuhkorakkulat repeillä, mutta ku... "niin aivan sama, haluan vain olla paras" ;)

Tein 45 minuutin mittaisen treenin ihan vain siksi, että kisoissa altaaseen pääsee kolme varttia ennen official topia. Lämppäröin aika paljon ja otin varsinaisen suorituksen countdownilla. Jännä juttu, vaikka kyseessä ei ole kisa tai mikään muutenkaan erikoinen juttu, niin silti lähtölaskenta jänskättää. Lämppäreissä olin keskittynyt lähinnä ottamaan nykäyksiä vastaan, ja hakenut oikeaa tekniikkaa valmistautumishengittelyihin. Suorituksessa tuli kahdessa ja puolessa pieniä supistuksia vatsalihaksiin, mutta varsinainen nykäys lähti vasta kolmessa. Kun yleensä olen päästänyt nykäykset tulemaan aika helpolla, nyt koitin hieman panna vastaan. Pikemminkin ehkä yritin vain rentouttaa sen sijaan, että olisin päästänyt ensimmäistä tulemaan liian pian.
Tuntui hyvältä tehdä vaihteeksi näin. Taidan kokeilla myös seuraavalla treenikerralla pitää nykimiset kurissa.

Varustepuolelta tuli kokeiltua yhdistelmää nenäklipsi ja maski. Constan tapaan laitoin klipsin maskin sisälle siis. Ratkaisu ei miellyttänyt, sillä tuolla kombinaatiolla tuli liian tukala olo. Sen sijaan pelkän maskin käyttöön staticissa olen ollut tyytyväinen. Sekä ongelmana että hyötynä voi nähdä sen, että maskilla on enemmän varaa päästellä ilmaa suuhun tai nenään jos siltä tuntuu. Klipsin kanssa ilma tahtoo karata enemmän, kun taas maskiin mahtuu jonkinverran ilman ilman karkailuja. Haittanahan taas oli se, jos ilmaa päästää liikaa karkailemaan. Toisena juttuna voisi olla epämiellyttävä olo naamassa jos innostuu nykäysten avittamana imemään maskia liian tiukalle. Tässä puhutaan kuintenkin hyvin marginaalisista jutuista jälleen kerran.

Kisavalmistautumista silmällä pitäen kaikki tuntuu menevän vielä ihan hyvin. Luulen ottavani treeneissä countdownien ja pintautumisen harjoittelun säntillisesti mukaan, jottei sitten tosipaikassa tule ihmettelemistä. Staticin suhteen oloni on luottavainen. Sitä on tullut tehtyä aika paljon enkä ole siinä yrittänytkään maksimeja tehdä, ja näin ollen kokemukseni ovat hyvin positiivisia. Taustaa voisin valottaa sen verran, että jos koko ajan tykittää maksimia, siihen väsyy. Toisekseen saattaisin alkaa murehtia liian aikaisin, jos koko ajan tietäisin, mikä on oikea kuntoni. Nyt teen arviolta 80-90 % suorituksia ja luotan siihen arvioni on oikea, ja että tosi tilanteessa mennään ainakin sataan prosentiin asti.

Dynamic on tällä hetkellä suurennuslasin alla. Videointi on paljastanut kaikenlaista, mistä en ole ollut tietoinen. Mietin kuumeisesti millaisella tekniikalla dynan tekemistä kannattaisi jatkaa. Agata lupasi valjastaa Karolin katsomaan videoita myös ja sanomaan painavan sanansa. Pystyn tekemään 25 metriä kuudella potkulla, mutta se on hidasta, vaikka toisaalta vähän kuluttavaa. Kun laitan lisää vauhtia, pystyn tekemään työtä enemmän keskivartalon lihaksilla, mutta tämä tuntuu hapottavan ja kuluttavan enemmän. Jos menen täysiä, joudun käyttämään jopa 12 potkua, vaikka harvoin noin kovaa tulee mentyä. Ehkä tuo nopeampi vauhti voisi tarkoittaa tässä yhdeksää tai kymmentä potkua. Suhteessa se on kuitenkin kolmannes enemmän. Pitkällä matkalla kolmannes enemmän potkuja on paljon.

Alkuperäinen suunnitelma valmistautumisjaksolla oli tehdä tekniikkaa kunnes on kaksi viikkoa aikaa kisoihin. Nuo tekniikkavedot ovat niin erilaisia kuin maksimivedot. En oikein tiedä pitäisikö sitten tehdä rauhallisia, teknisesti ei niin hyviä, lyhyitä vetoja vai keskittyä Pedersenin apinoimiseen. On tämäkin. Katselee netistä, miten joku tanskalainen tekee, ja koittaa itse tehdä samalla tavalla. Hei - onko kukaan ikinä puhunut tämän lajin yksilöllisyydestä mitään? Jos jotain hyvää, niin ainakin se, että tulee harkittua eri vaihtoehtoja. Oikeasti tarvitsen jonkun joka sanoo jotain järkevää ja luotettavaa tekniikastani, sillä siitä ei välttämättä seuraa pelkkää hyvää, kun itse lähden liikaa säätämään.

1.10.2005 Vesi oli kylmää

Perjantai-iltana pommitin porukkaa sähköpostilla, ja yritin saada itselleni treenikaveria lauantaille, koska sunnuntain treenivuoro jää itseltäni väliin Pirkan hölkän takia. Näin suuret harjoitusmäärät näköjään jo syövät innostusta eikä kukaan lupautunut. Lauantaiaamuna Simo soitteli kuitenkin, kun oli miettinyt lähtisikö Heramaalle kalastelemaan. Tiesin että Lauri ainakin lähtee järveen joka tapauksessa, joten päätös oli helppo.

Vesi oli 13 tai 14 asteista, ehkä lämpöisempää kuin ilma, mutta sanotaanko, että se tieto ei paljoa lämmittänyt. Puku vaan kuivana päälle niin hyvin menee. Simo teki päivän ensimmäisen miehekkään teon ja veti märkkärin ylleen jo kotonaan. Ei mies kuitenkaan kehdannut ajella autolla tuossa varustuksessa, vaan laittoi tuulipuvun päällimmäiseksi. Kunnioitettavaa pioneerihenkeä oli ilmassa kuitenkin. Itsekin kokeilin märkkäriä jo kotona, mutta viiden minuutin jälkeen olin niin hiessä, että päätin ottaa sen pois ja pukea vasta rannalla.

Koska ulkokausi alkaa olla loppupuolellaan, ei enää ole mitään hinkua yrittää tehdä enkkoja tai muuta vastaavaa. Heramaalla enkkojen teko tosin voisi olla hieman vaikeaakin; kuten muistamme pohja ei jousta. Mielenkiintoni kohteena on tällä hetkellä teknisesti hyvä suoritus. Veren yskimisen jälkeen noussut kunnioitus lajin vaaroja kohtaan on pysynyt voimissaan. Tänään maltoin hyvin kääntyä ns. puolivälistä jos en ollut tyytyväinen paineentasaukseen.

Taisin tehdä kahdeksan sukellusta, ja pohjalla kävin vain kerran. Aloitin varovaisesti tekemällä paljon lämppäreitä ja otin lisää syvyyttä muutaman metrin kerrallaan. Sukellukset tuntuivat pääsääntöisesti hyviltä. Pidin klipsiä maskin alla, jolloin kykenin tekemään tasauksen ilman käsiä. Se tuntui hieman oudolta, mutta mukavalta kuitenkin. Tasaus pitää tehdä hieman eri tavalla klipsin kanssa kuin ilman, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilla tarpeeksi montaa kertaa, jotta osaisin siitä sanoa mitään järkevää.

Olimme vedessä noin tunnin verran. Ihan tarpeeksi näillä keleillä, mutta tuli vaan ikävä sitä erästä heinäkuista sunnuntaita, jolloin olimme melkein kolme tuntia vedessä ja koko ajan oli lämmin. Viimeisen sukelluksen valmistautumisessa tuli vähän vilunväristyksiä, mutta ei muuten. Huomista lenkkiä ajatellen, saattoi olla hyvä lopettaa siihen. Menimme rantaa vermeitä vaihtamaan ja Simokin sinne pian saapui. Oli saanut kaksi ahventa. Toinen painoi varmaan 20 grammaa ja toinen vähän enemmän. Tarkasti ammuttu noin pieneen kalaan. Mutta jos elanto olisi harppuunakalastuksesta kiinni, voisi nälkäkuolema tulla pian.

Ai niin; päivän toisesta miehekkäästä tempusta vastasi Lauri tekemällä Eric Fattahin innoittamana sukelluksen neljään metriin ilman märkäpukua. Kalenterista katsottuna teko oli ihailtava. ("kaiken maailman hullujen kanssa sitä tulee sukellettua - ja me vielä yllytettiin sitä")

Kun olin päässyt hyvään vauhtiin, piti totta kai päästä vielä tekemään tekniikkaa monolla. Hervannasta löytyi tilaa, vaikka ensin näytti toivottomalta. Piti tehdä parikymmentä minuuttia dnf:ää lämppäreiksi ja odotella, että rahvas häipyy, ennen kuin sain laittaa monon jalkojeni jatkoksi. Hervannan hallissa on mukava treenata. Henkilökunta on ystävällistä ja kaikesta on aina voinut neuvotella. Allas on dynamiciin mukava, kun se on matala koko matkalta. Lähtöön voi näin ollen valmistautua jalat pohjassa, eikä tarvitse taiteilla pienellä reunalla, kuten Kalevassa.

Tein siis dnf:ää, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Paimion eväitä mutustelin ja muistelin, mitä minun pitikään korjata. Potkut tuntuivat hyviltä ja testasin niitä aika monelle tapaa. Jos polveni ovat ennen karanneet hieman mahan alle, kokeilin nyt edetä todella lähellä pohjaa, jolloin virheen toistaminen sattuisi. Menin myös pelkillä potkuilla, ja ne tuntuivat sen verran mukavilta, että mieleeni tuli idea siitä, tarvitaanko dnf:ssä käsivetoja. Pitää joskus kokeilla.

Monotekniikan kohdalla halusin kokeilla muuttaa pääni asentoa. Olin viikolla katsellut paljon tekniikkavideoita, ja huomannut, että oma pääni saattaisi olla hieman liian pystyssä. Vaikka naamani on suoraan kohti pohjaa, näyttää silti kuin katsoisin eteenpäin. Kokeilin altaassa painaa päätäni vielä alemmas, jolloin käsivarteni asettuivat lähemmäs toisiaan, koska niiden välissä ei ollut enää niin paljoa kalloa. Rentous säilyi asennossa, ja tuntui kuin tämä tapa olisi ollut tehokkaampi.

Tähän asti olen tehnyt hyvin rauhallisia dynamiceja, mutta videolta näkee kuinka tekniikka ei niissä ole niin hyvää. Pitäisikö siis alkaa tehdä nopeampia vetoja, koska ne ovat teknisesti parempia? Pitäisikö harjoitella kovemmalla vauhdilla, jotta hyvä tekniikka iskostuisi selkärankaan? Kannattaako edes harjoitella monella eri rytmillä? Ehkä valitsen monipuolisuuden ja jatkan tekniikan harjoittelua monella eri tavalla. Sitten kun ryhdytään tekemään hommaa apnea-meiningillä, voidaan unohtaa tekniikat ja vauhdit sun muut, ja keskittyä nauttimaan pitkästä sukelluksesta ja mennä sitä vauhtia, jolla pystyy tekemään parhaiten. Luulisin että harjoiteltu tekniikka siirtyy ajan mittaan myös hitaammille vauhdeille. Nyt vain on pakko todeta, että rauhallisemmat vauhdit eivät motivoi tekniikkaharjoituksissa.