Takanani on nyt parin viikon orientoituminen staticiin. Ilokseni voin todeta, että apneakestävyys on parantunut koko ajan.
9.12. 4:15 (testailua)
15.12. 5:00 (todella tiukka, maski)
17.12. 4:20 (ei halua pidempään, maski)
20.12. 4:35 (tämä oli ihan rajoilla, klipsi)
27.12. 5:05 (tahdon voimalla, ei klipsiä)
28.12. 5:00 (perusveto, ei klipsiä)
30.12. 5:17 (yllättävän helppo, olisi ollut varaa jatkaa, klipsi)
31.12. 5:17 (perusveto, varaa jäi, klipsi)
Numeroiden valossa edistystä on tullut vähän, mutta tunnepuolella kehitys on ollut huimaa. Parin viikon takainen vitonen oli ihan rajoilla ja periaatteessa hyvän päivän tulos, kun sitä vertaa yleiseen tulostasoon.
Parannusta on tullut myös siinä, että otin käyttöön periaatteen, että vitonen on pakko tehdä joka päivä. Lueskelin vanhoja treenipäiväkirjoja läpi, kun ihmettelin, miksi en kestä yli vitosen. Huomasin että kädet kannattaa tuoda laidalle neljän ja puolen kohdalla, sillä se helpottaa suorituksen jatkamista henkisesti todella paljon.
Olen kokeillut staticia vuorotellen ilman laseja, maskia ja klipsiä. Tarkoituksena on ollut löytää optimaalinen varustus. Silmien kiinnipitäminen tuntui aluksi vaikealta, ja kun niitä ei piilarien takia kannata lopussakaan availla niin luottamus sokkona tekemiseen oli aluksi vaikeaa. Palleanykäykset tuntuvat myös erilaisilta maskilla, klipsillä ja ilman klipsiä. Ilman mitään naamavarustusta on ehkä mukavinta olla, mutta limiiteillä vaaraksi tulee se, että hotaisee vettä sisään, jos kurkunpää sattuu falskaamaan.
Aiemmin olen tehnyt paljon maskin kanssa. Siinä on se hyvä puoli, että kurkun voi pitää rennompana ja ilmaa saa huljutella maskiin ja takaisin jos siltä tuntuu. Ongelmana on ehkä kuitenkin ollut se, että maskin kanssa nykäykset tulee vedettyä enemmän rintakehällä. Tai siis ne tuntuvat siinä enemmän; enhän minä tahallani.
Klipsin ainut vika on ollut siinä, että se voi välillä tuntua ahdistavalta. Kaiketi totuttautuminen ja tekeminen auttaisivat asiaan, ja itse asiassa näin on osittain jo käynytkin. Suorituksen lopussa on hyvä antaa nykäysten tulla ja mennä, kun nenä on kunnolla tukittuna.
Nykäysten laskeminen oli toimiva metodi, kun aloitin staticin pari viikkoa sitten. Ongelmaksi siinä tuli sitten se laskeminen, sillä kahdenkymmenen jälkeen alkaa päässä juosta ihan mitä sattuu. Aina ei edes lukuja. Kun ei laske, pystyy toisaalta olemaan rennompanakin.
Lämppärit on jälleen oma maailmansa. Olen verrannut treenejäni syksyyn 2005, jolloin tein staticia paljon. Silloin nykäykset alkoivat lämppäreissä about minuutin puolentoista kohdalla. Nyt menee ensimmäisessäkin melkein kahteen ja puoleen ennen kuin alkaa. 2005 nykäykset alkoivat varsinaisessa vedossa aika tarkalleen 2:30 kohdalla, nyt on mennyt noin 2:45 asti ilman nykäyksiä.
Huomasin myös, että välttämättä kova lämppäri ei aina ole hyvä juttu. Alkuun saatoin tehdä 4 minuutin lämppärin ja sitten päätyä varsinaisella vedolla neljään ja puoleen. Ainakin mulla tuntuu nyt toimivan myös sellainen tapa, että tekee lämmittelyn kevyellä laskeutumisella. Ensimmäisellä vedolla voi ottaa muutaman kevyen nykäyksen ja sitten vähitellen enemmän seuraavilla. Frc:na kannattaa myös tehdä, mutta mietin vielä, kuinka paljon frc:ta kannattaisi tehdä. Fyysisesti frc tuntuu mukavammalta, kun pallealla on kerrankin tilaa liikkua niin paljon kuin se haluaa.
Retrospektiivisesti ylihengitin aika usein syksyllä 2005. Jaa millä perusteella? No, olen pari kertaa kokeillut hengittää yli ja sen jälkeen, kun kääntyy, tuntuu kuin pyörisi, mikä on täsmälleen sama tunne kuin minkä muistan aiemmalta. Eron tietää parhaiten 4:30 kohdalla. Jos on ylihengittänyt niin järki alkaa heikentyä, mutta jos hiilidioksidit ovat korkealla niin järki on uskomattoman hyvässä kunnossa ja pysyy edelleen eikä heikkene tuosta eteenpäin juurikaan.
Staticin ja apnean suhteen olen nyt luottavaisella mielellä. Ennen joulua, kun lopettelin räpyläuinnin hapotustreenejä, usko pidättelykykyyn oli heikko. Räpyläuinti on oikeaa urheilua ja elimistö oppii siinä jossain määrin tuhlaamaan happea. Nyt pitää vielä opettaa ruholle, että mennään räpsällä happea säästäen. Ei tuo monoilu niin hirveästi treenimuotona nyt kiinnosta. Aika hassua, että staticin tekeminen on taas se, mikä kiinnostaa eniten.
Ja vielä mainoksena: tätä blogia kannattaa seurata http://dnf4fun.blogspot.com/
sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006
lauantaina, joulukuuta 23, 2006
perjantaina, joulukuuta 22, 2006
22.12.2006 Uintikilpailu
Pesin Jokisen uinnissa 4-1. Minä voitin 400m, 200m, 100m ja 50m vapaauinnin. 50m selkäuinti oli tasainen vääntö, jonka Jokinen voitti lopulta käden mitalla. Kyllä tuossa 50 metrillä sai kauhoa aika lujaa. Kellotin sen 33 sekuntiin, mikä vastaa rauhallista monoiluvauhtia. Sanotaan vertailun vuoksi, että Hanna-Maria Seppälä ui EM-kisoissa pronssille ajalla 24,57. Ei piru vie nuo uimarit menevät oikeasti lujaa. Kyllähän ne monolla voittaisi, mutta on siinä vain eroa. 50m sukelluksen ME taitaa olla jotain alle 15 sekuntia kai.
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006
20.12.2006 Iltanykäykset
Pidättelin vähän henkeäni. Tavoitteena oli taas ottaa enemmän nykäyksiä kuin viimeksi. Aloitin viidellätoista ja sen jälkeen otin 22. Kolmas veto oli subjektiivisesti helpoin ja otin siinä peräti 40 nykäystä ja ihmetyksekseni järki oli paremmin tallella kuin edellisellä kerralla kun nykäyksiä tuli ~25+. Neljäs oli lopustaan jo paljon vaikeampi ja kestoltaan suunnilleen samanlainen kuin kolmas, mutta paljon pahempi. Nykäyksiä tuli 43 ja loppupuolella olin niiin keskittynyt tekemiseeni, että Simon piti kolmesti pyytää merkkiä uudestaan, kun en sitä heti hoksannut näyttää.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
16.12.2006 Eräpäivä
Olen viime aikoina vähentänyt harjoittelua. Tavallaan suunnitellusti, mutta osittain työkiireiden takia. Huomasin ettei viikolla välttämättä kannata käydä tekemässä kolmea treeniä iltaisin ja viikonloppuharjoitusten lisäksi. Viikolla väsyy liikaa eikä harjoitukseen jaksa keskittyä niin hyvin kuin pitäisi. Mielummin tekee sitten loppuviikosta intensiivisemmin. Ei se määrä vaan se laatu.
Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.
Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.
Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.
Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.
Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.
Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.
Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.
Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.
Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.
Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.
torstaina, joulukuuta 14, 2006
14.12.2006 Mysteerin ratkaisu
Pari viikoa sitten miettimäni mysteeri on selvinnyt. Jokin voima sai minut räkimään verta allastreenin yhteydessä. Epäilin lopulta, että vika löytyisi liiasta kiristelystä ja olin oikeassa. Eilen keskiviikkona tein perusteellisen palleavenyttelyn ennen sukeltelua ja ero oli kuin novosibirskiläisellä ja Guidonella.
Turha kireys on vetänyt koko rintakehän mukaan nykäyksiin ja sitä kautta on sitten tapahtunut epämiellyttäviä asioita. Eilen palleanykäykset olivat suorastaan nautinnollisia, kun ne olivat siellä missä niiden kuuluikin olla.
Joskus mietin, voisiko dynaa sukeltaa samoin kuin constaa. Niissä on eronsa, ja vaikka olen aiemmin tuumannut, että dynaa voi tehdä runttaamallakin, kun ei tarvitse murehtia paineentasauksesta, olen muuttanut mielipidettäni. Eilen sukelsin constaa, vaikka olinkin altaassa. Constan valmistautuminen, constan rentous, constan mielentila, dynan vauhti ja dynan tekniikka.
Täydelliseksi tässä ei tule ikinä ja välillä pitää miettiä, onko se edes tavoiteltavaa.
Turha kireys on vetänyt koko rintakehän mukaan nykäyksiin ja sitä kautta on sitten tapahtunut epämiellyttäviä asioita. Eilen palleanykäykset olivat suorastaan nautinnollisia, kun ne olivat siellä missä niiden kuuluikin olla.
Joskus mietin, voisiko dynaa sukeltaa samoin kuin constaa. Niissä on eronsa, ja vaikka olen aiemmin tuumannut, että dynaa voi tehdä runttaamallakin, kun ei tarvitse murehtia paineentasauksesta, olen muuttanut mielipidettäni. Eilen sukelsin constaa, vaikka olinkin altaassa. Constan valmistautuminen, constan rentous, constan mielentila, dynan vauhti ja dynan tekniikka.
Täydelliseksi tässä ei tule ikinä ja välillä pitää miettiä, onko se edes tavoiteltavaa.
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
8.12.2006 Viikko vedettä
Tuli vähän treenitaukoa altaan puolelta, kun oli vähän nuhaa ja muita kiireitä. Nyt on kuitenkin äijä taas iskussa. Maitohappotreenit räpsällä alkavat olla paketissa ja pitäisi aloittaa herkistelykausi. Toivottavasti tällä kertaa herkistelyn sisältö on paremmin hallussa kuin viime kerralla.
Raskaat treenit piti lopettaa sen takia, että enää ei vain jaksanut uida ohjelmia loppuun. Sukeltaminen oli tuskaa, mutta pintauinti kulki vielä jotenkin. Ylikunnon vaaran takia nähtiin viisaammaksi lopettaa hapottelu ja keskittyä ylläpitävään uintiin sekä apneaan. Kun treeni ei enää tuntunut kulkevan, ei huvituskaan ollut enää niin korkealla. Motivaatiota täytyy olla ja kun on kivaa niin on parempi motivaatio.
Olin eilen uimassa. Vedetön viikko herkistää aika kummasti. Uin tunnin pääasiassa vapaata ja ai että, voi poijaat, mikä liuku. En juurikaan potkinut vaan keskityin käsivetoon ja pitkiin liukuihin. Kyllä oli kivaa; ainakin alkuun. Kun pari tonnia ui samaa niin se alkaa olla tylsää eikä olekaan enää niin viehkeää kuin aluksi.
Raskaat treenit piti lopettaa sen takia, että enää ei vain jaksanut uida ohjelmia loppuun. Sukeltaminen oli tuskaa, mutta pintauinti kulki vielä jotenkin. Ylikunnon vaaran takia nähtiin viisaammaksi lopettaa hapottelu ja keskittyä ylläpitävään uintiin sekä apneaan. Kun treeni ei enää tuntunut kulkevan, ei huvituskaan ollut enää niin korkealla. Motivaatiota täytyy olla ja kun on kivaa niin on parempi motivaatio.
Olin eilen uimassa. Vedetön viikko herkistää aika kummasti. Uin tunnin pääasiassa vapaata ja ai että, voi poijaat, mikä liuku. En juurikaan potkinut vaan keskityin käsivetoon ja pitkiin liukuihin. Kyllä oli kivaa; ainakin alkuun. Kun pari tonnia ui samaa niin se alkaa olla tylsää eikä olekaan enää niin viehkeää kuin aluksi.
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
1.12.2006 Tekniikkaharjoittelun tulos
Päädyin tuossa katselemaan videoita ja tekemään pientä välitilinpäätöstä tekniikkaharjoittelustani. Poimin kaksi vertailukuvaa näytille. Varsinaiset videot löytyvät kyllä tästä blogista. Uudet ovat Zoahissa kuvattuja ja vanhat kevään Nastolan leiriltä.
Merkittävin parannus on tullut alaspotkuun. Verrattaessa uutta ja vanhaa, näkyy ero hyvin selvästi. Vanhassa voima ei mene kokonaan monoon, vaan nostaa perseen liian ylös. Potku on tehottomampi. Voiman voi nähdä hyvin vertaamalla kuinka paljon monon lapa taipuu. Lapaan vaikuttaa kyllä myös voiman lisääntyminen. Myös vartalo pysyy uudessa paremmin menosuunnassa.
Eroa on myös lantion asennossa ennen alaspotkua, mutta vain juuri ja juuri havaittavasti. Sanoisin että tälle osastolle ei ole muutosta tullut. Mitä tein kesällä? No, keskityin tekemään parempaa alaspotkua. Harjoittelu näyttää tuottavan tulosta. Katso eroa uuden ja vanhan välillä. Laskin tehneeni 52 allastreeniä Nizzan reissun jälkeen. Treenit ovat olleet kestoltaan 1h20min - 1h50min ja matkoiltaan 3000-5000 metriä. Sillä olen saavuttanut tämän. Katso eroa kuvissa. Piru vie.
Tarvitaanko tällaista vapaasukelluksessa? Mitä tuosta vielä pitäisi korjata? Ei mitään. Työmäärät ovat jo tätä suuruusluokkaa noin pientä korjausta varten, joten onko enää järkeä pyrkiä parantamaan? Todennäköisesti ei enää. Ei kannata pyrkiä korjaamaan.
Olen vaihtanut ajatuksia räpyläuimarien kanssa ja myös treenannut heidän kanssaan. Näillä harjoitusmäärillä minä olen amatööri. Ihan spede suoraan sanottuna. Räpsäuimarit vetävät parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi treeniä päivässä ja kilometrejä tulee 60 viikossa. Toisaalta räpsäuinnissa on kovempi taso ja siinä pitää oikeasti harjoitella menestyäkseen. Vapaasukellukseen riittää toistaiseksi lahjakkuus tai kohtalainen harjoittelu ollakseen korkealla tuloksissa.
Vanha
Merkittävin parannus on tullut alaspotkuun. Verrattaessa uutta ja vanhaa, näkyy ero hyvin selvästi. Vanhassa voima ei mene kokonaan monoon, vaan nostaa perseen liian ylös. Potku on tehottomampi. Voiman voi nähdä hyvin vertaamalla kuinka paljon monon lapa taipuu. Lapaan vaikuttaa kyllä myös voiman lisääntyminen. Myös vartalo pysyy uudessa paremmin menosuunnassa.
Eroa on myös lantion asennossa ennen alaspotkua, mutta vain juuri ja juuri havaittavasti. Sanoisin että tälle osastolle ei ole muutosta tullut. Mitä tein kesällä? No, keskityin tekemään parempaa alaspotkua. Harjoittelu näyttää tuottavan tulosta. Katso eroa uuden ja vanhan välillä. Laskin tehneeni 52 allastreeniä Nizzan reissun jälkeen. Treenit ovat olleet kestoltaan 1h20min - 1h50min ja matkoiltaan 3000-5000 metriä. Sillä olen saavuttanut tämän. Katso eroa kuvissa. Piru vie.
Tarvitaanko tällaista vapaasukelluksessa? Mitä tuosta vielä pitäisi korjata? Ei mitään. Työmäärät ovat jo tätä suuruusluokkaa noin pientä korjausta varten, joten onko enää järkeä pyrkiä parantamaan? Todennäköisesti ei enää. Ei kannata pyrkiä korjaamaan.
Olen vaihtanut ajatuksia räpyläuimarien kanssa ja myös treenannut heidän kanssaan. Näillä harjoitusmäärillä minä olen amatööri. Ihan spede suoraan sanottuna. Räpsäuimarit vetävät parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi treeniä päivässä ja kilometrejä tulee 60 viikossa. Toisaalta räpsäuinnissa on kovempi taso ja siinä pitää oikeasti harjoitella menestyäkseen. Vapaasukellukseen riittää toistaiseksi lahjakkuus tai kohtalainen harjoittelu ollakseen korkealla tuloksissa.
Uusi
Vanha
Uusi
Vanha
Vanha
1.12.2006 Mysteeri
Vapaasukelluksen vaikutukset terveydelle mietityttävät monia usein. Minä ajattelen terveyttä yleensä siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Murehtiminen on turhaa eikä siitä ole mitään apua mihinkään.
Viime helmikuussa jouduin tilanteeseen, jossa huomasin yskiväni pieniä määriä verta allastreenien yhteydessä. Tein dnf:ää vajailla keuhkoilla 10 x 25m + 6 x 40m + 8 x 50m. Harjoitus oli rankka ja huomasin loppupuolella, että koko ajan yskittää aina vain enemmän. Limaa tuli kivasti ja sen seassa oli havaittavissa pientä punaruskeaa ja viimein punaista.
Päättelin tuolloin, että dnf vaikuttaa jotenkin ilmiöön, ja että palleanykäykset yhdistettynä käsivetoon vaikuttavat jollain tavalla. Vastaavanlaista kokemusta olin saanut kesällä tehdessäni cnf:ää.
Allastreenien yhteydessä verta tuli jonkin verran Muratin kurssilla sunnuntain allassessiossa. Harjoituksessa testattiin uloshengitysilman happipitoisuuksia ja sukellukset tehtiin vajailla keuhkoilla ja niitä tehtiin about 16 x 50m. Veri tuli taas loppupuolella harjoitusta.
Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen, kun sain rytmihäiriön. Myös silloin yskässä oli vähän verta ja kurkkua kutitti aika paljon, mikä osaltaan lisäsi yskimistä.
Sama tapahtui tämän viikon keskiviikkona; rytmi oli kunnossa, mutta kurkkua ja keuhkoputkea alkoi kutittaa, mikä johti yskimiseen ja vertahan sieltä taas tuli.
Olen miettinyt asiaa pari päivää ja löytänyt kaksi erilaista tapaa saada "veri irtoamaan". Ensimmäinen tapa on sukeltaa tyhjillä keuhkoilla ja toinen on sukeltaa pakattuna lämmittelemättä. Mainitsen vasta nyt, että rytmihäiriösukelluksessa pakkasin kymmenen kertaa aivan samoin kuin nyt keskiviikkonakin. Toisaalta kevään mestaruuskisoissa pakkasin kolmekymmentä kertaa eikä silloin käynyt mitenkään. Ongelmakohta voisi siis olla siinä, että nyt en tehnyt lämppäreitä pakattuna. Rytmihäiriösukellus oli 100m ja keskiviikkoinen 90 metriä ja molemmissa koin palleanykäykset erittäin häiritsevinä ja voimakkaina.
Toinen tapa saada veri irtoamaan on tyhjillä sukeltelu. Tavallista voimakkaampina koetut palleanykäykset kuuluvat olennaisesti myös mainitsemiini tapauksiin, kun olen sukeltanut pituutta vajailla. Dnf liittyy asiaan siten, että vajailla keuhkoilla sukeltaessa käsivedon ja nykäyksen tullessa samaan aikaan, rentous kärsii jonkin verran ja aiheuttaa ilmeisesti turhaa kiristelyä, mikä ilmeisestikin johtaa veren tirskumiseen kudosten läpi.
Normaalisti täytetyillä keuhkoilla sukeltaessani en ole kertaakaan törmännyt tähän ilmiöön altaassa. Keuhkot ovat aina olleet joko vajaat tai pakatut. Tällä kaikella on yksi nimittäjä; rentouden puute. Mistä tiedän, että se on juuri rentouden puute? Palleanykäyksistä. Jos jäkittää tarpeeksi ne tuntuvat mielettömän inhottavilta. Jos rentoutuu kunnolla, niistä melkein pitää. Kesällä syvyyteen pääsi vasta, kun saavutti riittävän rentouden. Näköjään sama täytyy saavuttaa myös altaassa.
Pakkaaminen on oma lukunsa enkä siitä hirveästi tiedä, mutta rasittaahan se keuhkoja. Uskallan tämän perusteella väittää, että lämppärit pitää tehdä myös pakkaamiselle erikseen.
Jotain lohdullista tästäkin on nyt löydettävissä. Olen aikaisempaa vakuuttuneempi siitä, että veri on ollut peräisin kurkun seudulta eikä suinkaan keuhkoista. Vaikka yskiessä tuntuu, että keuhkoistakin irtoaa jotain, tuntuu aika mahdottomalta, että siellä olisi tullut vaurioita ilman painevaikutusta. Sieltä on todennäköisesti irronnut limaa; irtoaahan sitä vaikka sohvalla makaisi ja tarpeeksi yskisi. Kirnusin kurkkuani vielä seuraavan päivän aamuna ja ruskeaa töhnää sieltä löytyi. Siis nimenomaan kurkusta.
Viime helmikuussa jouduin tilanteeseen, jossa huomasin yskiväni pieniä määriä verta allastreenien yhteydessä. Tein dnf:ää vajailla keuhkoilla 10 x 25m + 6 x 40m + 8 x 50m. Harjoitus oli rankka ja huomasin loppupuolella, että koko ajan yskittää aina vain enemmän. Limaa tuli kivasti ja sen seassa oli havaittavissa pientä punaruskeaa ja viimein punaista.
Päättelin tuolloin, että dnf vaikuttaa jotenkin ilmiöön, ja että palleanykäykset yhdistettynä käsivetoon vaikuttavat jollain tavalla. Vastaavanlaista kokemusta olin saanut kesällä tehdessäni cnf:ää.
Allastreenien yhteydessä verta tuli jonkin verran Muratin kurssilla sunnuntain allassessiossa. Harjoituksessa testattiin uloshengitysilman happipitoisuuksia ja sukellukset tehtiin vajailla keuhkoilla ja niitä tehtiin about 16 x 50m. Veri tuli taas loppupuolella harjoitusta.
Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen, kun sain rytmihäiriön. Myös silloin yskässä oli vähän verta ja kurkkua kutitti aika paljon, mikä osaltaan lisäsi yskimistä.
Sama tapahtui tämän viikon keskiviikkona; rytmi oli kunnossa, mutta kurkkua ja keuhkoputkea alkoi kutittaa, mikä johti yskimiseen ja vertahan sieltä taas tuli.
Olen miettinyt asiaa pari päivää ja löytänyt kaksi erilaista tapaa saada "veri irtoamaan". Ensimmäinen tapa on sukeltaa tyhjillä keuhkoilla ja toinen on sukeltaa pakattuna lämmittelemättä. Mainitsen vasta nyt, että rytmihäiriösukelluksessa pakkasin kymmenen kertaa aivan samoin kuin nyt keskiviikkonakin. Toisaalta kevään mestaruuskisoissa pakkasin kolmekymmentä kertaa eikä silloin käynyt mitenkään. Ongelmakohta voisi siis olla siinä, että nyt en tehnyt lämppäreitä pakattuna. Rytmihäiriösukellus oli 100m ja keskiviikkoinen 90 metriä ja molemmissa koin palleanykäykset erittäin häiritsevinä ja voimakkaina.
Toinen tapa saada veri irtoamaan on tyhjillä sukeltelu. Tavallista voimakkaampina koetut palleanykäykset kuuluvat olennaisesti myös mainitsemiini tapauksiin, kun olen sukeltanut pituutta vajailla. Dnf liittyy asiaan siten, että vajailla keuhkoilla sukeltaessa käsivedon ja nykäyksen tullessa samaan aikaan, rentous kärsii jonkin verran ja aiheuttaa ilmeisesti turhaa kiristelyä, mikä ilmeisestikin johtaa veren tirskumiseen kudosten läpi.
Normaalisti täytetyillä keuhkoilla sukeltaessani en ole kertaakaan törmännyt tähän ilmiöön altaassa. Keuhkot ovat aina olleet joko vajaat tai pakatut. Tällä kaikella on yksi nimittäjä; rentouden puute. Mistä tiedän, että se on juuri rentouden puute? Palleanykäyksistä. Jos jäkittää tarpeeksi ne tuntuvat mielettömän inhottavilta. Jos rentoutuu kunnolla, niistä melkein pitää. Kesällä syvyyteen pääsi vasta, kun saavutti riittävän rentouden. Näköjään sama täytyy saavuttaa myös altaassa.
Pakkaaminen on oma lukunsa enkä siitä hirveästi tiedä, mutta rasittaahan se keuhkoja. Uskallan tämän perusteella väittää, että lämppärit pitää tehdä myös pakkaamiselle erikseen.
Jotain lohdullista tästäkin on nyt löydettävissä. Olen aikaisempaa vakuuttuneempi siitä, että veri on ollut peräisin kurkun seudulta eikä suinkaan keuhkoista. Vaikka yskiessä tuntuu, että keuhkoistakin irtoaa jotain, tuntuu aika mahdottomalta, että siellä olisi tullut vaurioita ilman painevaikutusta. Sieltä on todennäköisesti irronnut limaa; irtoaahan sitä vaikka sohvalla makaisi ja tarpeeksi yskisi. Kirnusin kurkkuani vielä seuraavan päivän aamuna ja ruskeaa töhnää sieltä löytyi. Siis nimenomaan kurkusta.
torstaina, marraskuuta 30, 2006
30.11.2006 Keskiviikon treeni
Tein taas porukalle treenin. Itse uin vain alun. Nyt tuli sopivan mittainen harjoitus, sillä moni ehti tekemään sen kokonaan.
DNF 4 x 25m, 30”
1 x DYF 1 minuutti (matkalla ei väliä), palautus tarpeeksi, mutta ei liikaa
1 x DYF 1min30s
DYF 70 % maksimista
verra 100m
potkut 6 x 50m, kumpparit, lauta, ei snokea, parittomat D, parilliset VU
uinti 1 x 500m, kumpparit, snoke, joka toinen D, joka toinen VU
verra 300m
29.11.2006
DNF 4 x 25m, 30”
1 x DYF 1 minuutti (matkalla ei väliä), palautus tarpeeksi, mutta ei liikaa
1 x DYF 1min30s
DYF 70 % maksimista
verra 100m
potkut 6 x 50m, kumpparit, lauta, ei snokea, parittomat D, parilliset VU
uinti 1 x 500m, kumpparit, snoke, joka toinen D, joka toinen VU
verra 300m
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
torstaina, marraskuuta 23, 2006
23.11.2006 Muille myös
Tein tuossa viime viikolla Team Tampereen jengille jonkinlaisen treeniohjelman. Viime viikkoisessa oli vähän liikaa sisältöä eikä kukaan ehtinyt uida sitä kokonaan. Eiliselle olin hieman viisastunut, vaikka ohjelmassa vieläkin oli puutteita. Ainoastaan Väinö taisi ehtiä uimaan ohjelman kokonaan, ja se johtui paljolti siitä, että hän käytti tuntinsa tehokkaasti eikä paljoa postaillut.
verra 200m
potkut 4 x 50m, kumpparit, 1. VU, 2. D, 3. VUs, 4. Ds
DNF 6 x 25m, palautus: 40” – 35” – 30” – 25” – 20”
DYF 6 x 50m, palautus: 40”
Uinti/apnea:
4 x 75m, Uinti 25m + 50m apnea, 60"
potkut 4 x 50m, kumpparit, Ds, 20”
loppuverra 400m
1750m
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
20.11.2006 Zoah_24h 2006
Zoah_24h 2006
Oli kivaa. Mono meni vähän rikki. On tässä pitänyt liimailla ja paikkailla sitä. Toivottavasti se vielä muutaman kuukauden kestää treenikäytössä :) Toisessakin jalkataskussa on molemmilla puolilla jo lupaavat murtumat, joten pitää niihinkin laittaa varuulta vahvistukset, ettei pääse enempää repeämään.
Oli kivaa. Mono meni vähän rikki. On tässä pitänyt liimailla ja paikkailla sitä. Toivottavasti se vielä muutaman kuukauden kestää treenikäytössä :) Toisessakin jalkataskussa on molemmilla puolilla jo lupaavat murtumat, joten pitää niihinkin laittaa varuulta vahvistukset, ettei pääse enempää repeämään.
torstaina, marraskuuta 16, 2006
16.11.2006 Väärä treeni
Tuli vahingossa tehtyä väärä treeni tänään. Kiireessä kun lähdin niin tuli vain napattua joku paperi mukaan, joka edes vähän näytti siltä, mitä oli tarkoitus tehdä. Vähän ihmettelinkin treenin jälkeen, miten se niin nopeasti meni.
verra 300m
kumpp. 300m (50m D/50m VU)
potkut 8 x 25m ilman välineitä, D/VU
kumpp. 2 x 500m D/VU
mono 4 x 100m (II/II+/III/II)/25m
verra 100m
4 x 200m (II/II+/III/II)/50m
verra 200m
mono 8 x 50m, minuutin lähdöt, progressiivisesti 32s-->26s
loppuverra 400m
Maanantaina tein sen treenin, mikä pitikin tehdä.
Eilen tein koko Tampereen tiimille ohjelman. Vähän liian pitkä siitä tuli eikä ehditty uimaan sitä loppuun.
verra 300m
kumpp. 300m (50m D/50m VU)
potkut 8 x 25m ilman välineitä, D/VU
kumpp. 2 x 500m D/VU
mono 4 x 100m (II/II+/III/II)/25m
verra 100m
4 x 200m (II/II+/III/II)/50m
verra 200m
mono 8 x 50m, minuutin lähdöt, progressiivisesti 32s-->26s
loppuverra 400m
Maanantaina tein sen treenin, mikä pitikin tehdä.
verra 600m
mono 1 x 200m (II+ -III), apnea 15m käännöksestä
verra 100m
potkut 600m kumppareilla D/VU
mono 2 x 200m, 1: (II/II+) 2: (II+/III), 30"
verra 200m
VU 600m (II/II+)
mono 3 x 200m 1: (II/II+), 2: (II+/III), 3: (II+/III), 30"
verra 500m
Eilen tein koko Tampereen tiimille ohjelman. Vähän liian pitkä siitä tuli eikä ehditty uimaan sitä loppuun.
6 x FRC-sukellus
Verra 200m
Potkut 6 x 75m, kumpparit, lauta, palautus 20”
Apnea 10 x 25m, rennosti, kumpparit (10”) 20”
Verra 200m
Apnea/uinti, mono tai kumpparit
2 x 200m, 25m käsivedot + 25m sukellus (FRC), 30”
Apnea 8 x 50m, (kumpparit) tai mono, (FRC) 30” – 40”
Loppuverra 400m
torstaina, marraskuuta 09, 2006
9.11.2006 Oho, lähti takajalka irti
Uin tänään 4,6km treenin, jossa oli uintia, kumpparia ja monoa sekaisin. Verran jälkeen oli tiukka tonni kumppareilla siten, että käännöksestä 15m apneaa ja loppu pintaa. Ensimmäisen satasen jälkeen odotin pelkästään loppumista.
Jalka lähti irti siinä kun tein 3 kertaa 10 x 50m yhden minuutin lähdöllä progressiivisesti. Eli ensimmäisen setin eka sukellus oli 40s ja viimeinen 32s. Joka sukellus piti olla vähän edellistä nopeampi. Toinen setti lähti 34s ja päättyi 26s. Viimeinen lähti 30 ja päättyi johonkin hyvin tuskaiseen, missä käytännössä otetaan kaikki irti. Viimeisen setin viimeinen sukellus jäi kesken, sillä kolmannen potkun jälkeen vasen pohje veti sellaisen krampin ettei ikinä vielä. Ei muuta kuin mono irti jalasta, köyteen roikkumaan ja vääntelemään jalkaa.
Aika äijä-fiilis tuli.
Jalka lähti irti siinä kun tein 3 kertaa 10 x 50m yhden minuutin lähdöllä progressiivisesti. Eli ensimmäisen setin eka sukellus oli 40s ja viimeinen 32s. Joka sukellus piti olla vähän edellistä nopeampi. Toinen setti lähti 34s ja päättyi 26s. Viimeinen lähti 30 ja päättyi johonkin hyvin tuskaiseen, missä käytännössä otetaan kaikki irti. Viimeisen setin viimeinen sukellus jäi kesken, sillä kolmannen potkun jälkeen vasen pohje veti sellaisen krampin ettei ikinä vielä. Ei muuta kuin mono irti jalasta, köyteen roikkumaan ja vääntelemään jalkaa.
Aika äijä-fiilis tuli.
keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006
8.11.2006 Bradykardia 2
Tein samaa settiä kuin viikko sitten ja pääsin taas ihmeellisiin lukemiin. Parilla ensimmäisellä frc:llä syke putosi taas 80 tuntumasta aina 42 asti. Neljännellä ja viidennellä vedolla pääsin lukemaan 37 lyöntiin minuutissa. Sukellukset olivat alle minuutin mittaisia.
Suurin kummastus tuli tämän jälkeen, kun kokeilin staticia pinnalla täysin keuhkoin ja pakkasinkin vielä 15 kertaa. Syke laski alle minuutissa vähän reiluun 40:een. Kisoissa on syke ollut aina vähintään sata staticin alussa. Paitsi. Unkarissa staticin lämppäreissä tein frc:tä ja siihen päälle yhden lämppärin täysillä, jossa syke käyttäytyi juuri samoin. Itse kisasuorituksessa en samaan päässyt.
Suurin kummastus tuli tämän jälkeen, kun kokeilin staticia pinnalla täysin keuhkoin ja pakkasinkin vielä 15 kertaa. Syke laski alle minuutissa vähän reiluun 40:een. Kisoissa on syke ollut aina vähintään sata staticin alussa. Paitsi. Unkarissa staticin lämppäreissä tein frc:tä ja siihen päälle yhden lämppärin täysillä, jossa syke käyttäytyi juuri samoin. Itse kisasuorituksessa en samaan päässyt.
8.11.2006 Ihan kiva harjoitus
verra 400m
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, 30"
löysä 100m
potkut 300m, kumppareilla, lauta II
mono 600m (50m II + 50m II-->III...)
verra 200m
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, keskimmäinen apnea, 60"
VU 400m II
mono 3 x 200m
1. (II/II+/II/III)/50m
2. 25m II, 75m II+, 25m II, 75m III
3. II-->III
loppuverra 900m (VU II-II+)
Tuntuu hyvältä ottaa vähän vauhtia välillä. II tarkoittaa vauhtia, jota pystyy ylläpitämään ja III on täysiä ilman terävintä puristusta. IV on tiukinta. --> tarkoittaa kiihdyttämistä.
Hapotuksen sai tuntumaan parhaiten monolla 4 x 150m kohdassa jossa keskimmäinen vinsta sukelletaan aika kovalla vauhdilla ja viimeinen uidaan pinnassa kovaa. Vauhdit olivat tässä treenissä jo sitä luokkaa, että mitään epämukavuuden tuntemuksia, kuten nykäyksiä ei päässyt tulemaan.
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, 30"
löysä 100m
potkut 300m, kumppareilla, lauta II
mono 600m (50m II + 50m II-->III...)
verra 200m
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, keskimmäinen apnea, 60"
VU 400m II
mono 3 x 200m
1. (II/II+/II/III)/50m
2. 25m II, 75m II+, 25m II, 75m III
3. II-->III
loppuverra 900m (VU II-II+)
Tuntuu hyvältä ottaa vähän vauhtia välillä. II tarkoittaa vauhtia, jota pystyy ylläpitämään ja III on täysiä ilman terävintä puristusta. IV on tiukinta. --> tarkoittaa kiihdyttämistä.
Hapotuksen sai tuntumaan parhaiten monolla 4 x 150m kohdassa jossa keskimmäinen vinsta sukelletaan aika kovalla vauhdilla ja viimeinen uidaan pinnassa kovaa. Vauhdit olivat tässä treenissä jo sitä luokkaa, että mitään epämukavuuden tuntemuksia, kuten nykäyksiä ei päässyt tulemaan.
torstaina, marraskuuta 02, 2006
2.11.2006 Bradykardia
Testailin keskiviikkona miten frc kulkee. Yleensä olen tehnyt frc-sukellukset ilman pukua altaassa, mutta siinä tulee niin kylmä, että päätin laittaa 1,5mm neopreenia nahkani peitoksi. Tein 45-90 sekunnin mittaisia vierailuja neljään metriin, ja palleanykäykset alkoivat tasaisesti noin 20 - 30 sekunnin tuntumassa. Ehkä viimeisillä vähän myöhemmin. Puku teki suuren eron, sillä ilman pukua nykäyksiä on saanut odottaa yli minuuttiinkin.
Pinnalla syke oli 80:n ja 90:n välillä ja pohjaan laskeutuminen pudotti sen heti 50:n pintaan ja laski siitä hetken kuluttua alimmillaan 43:een. Aikaisemmin en ole saanut vastaavia lukuja puku päällä vaan tähän tasoon on pitänyt mennä ilman pukua.
Puolen tunnin frc-pelleilyn jälkeen tein yhden 50 metrin dynan kumppareilla. Vedin keuhkot täyteen ja lähdössä sykkeeni oli 91. Käännöksessä tarkistin asian ja se oli 81, joten pudotusta oli tullut vähän. Viidenkymmenen metrin jälkeen katsoin kelloa uudestaan ja syke oli pudonnut tajuttoman alas; se oli 43 eli sama kuin mihin sain sen frc-sukelluksilla.
Tämä on mielenkiintoista.
Pinnalla syke oli 80:n ja 90:n välillä ja pohjaan laskeutuminen pudotti sen heti 50:n pintaan ja laski siitä hetken kuluttua alimmillaan 43:een. Aikaisemmin en ole saanut vastaavia lukuja puku päällä vaan tähän tasoon on pitänyt mennä ilman pukua.
Puolen tunnin frc-pelleilyn jälkeen tein yhden 50 metrin dynan kumppareilla. Vedin keuhkot täyteen ja lähdössä sykkeeni oli 91. Käännöksessä tarkistin asian ja se oli 81, joten pudotusta oli tullut vähän. Viidenkymmenen metrin jälkeen katsoin kelloa uudestaan ja syke oli pudonnut tajuttoman alas; se oli 43 eli sama kuin mihin sain sen frc-sukelluksilla.
Tämä on mielenkiintoista.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
24.10.2006 Toinen videopäivitys
Tämä on kuvattu 4.10.2006 Kalevassa. Kyseessä on se kuuluisa rytmihäiriösukellus. Edelliseen videoon nähden kannattaa huomata kovempi vauhti ja kevyt ylöspotku. Vyöllä kaksi kiloa. Pää saisi olla vähän alempana ja kaulapaino voisi auttaa.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
23.10.2006 Videopäivitys
20.9.2006 Hervannan hallissa kuvattu pätkä. Aika tyypillinen esimerkki räpsätreenin sekaan tehdystä satasesta. Lyhyt lepo, ei pakkausta, ei painoja, suht hidas vauhti.
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
18.10.2006 Hajdúszoboszló - The English Edition
So this is about the competition in Hajdúszoboszló. I am happy with the results and I think I managed quite well. Friday was a long day. I had to wake up at 3:30 Central European time and my official top was at 19:30 something if I remember right. First I had sat on the bus for two and half hours, two hours plus on an aeroplane and in Hungary three hours in a car. It was a long way there but I made it.
When I saw the starlist I was stunned. I was set as the last one and I had to ask Szabolcs could I be set a bit earlier. It was my luck that one guy didn't start so I got his place as the second to start. My dnf went fine. I had not practised it but on Tuesday I had made an easy 75 metres so I was confident. Anyway I was very tired during my warm up and when my official top came I wanted only to go to sleep. I made 90 metres and I must be happy. My AP was 75m and I knew I could do it. The pool was 50m so I didn't excatly know when I had passed it so I went as far as I felt comfortable. I got white card and things were okay.
On Saturday morning there was static apnea. My official top was at 11:15 so I didn't eat anything nor drink coffee in the morning. Missing my morning coffee was a hard one. I made some frc-statics for warm ups and one with full lungs. I was surprised to make an easiest 4 minutes ever. The warnings started after three minutes and it was so relaxed and good one. When my turn came I almost got late. I didn't hear the countdown very well and the first to hear was one minute. It didn't ruin my attempt but things happen. Anyway my performance was a bit weaker than the warm up by the feelings but I managed to do 4:53. Propably I could have made a 20 seconds longer one but I still wanted that white so I played it safe.
After static I had a chance to have my coffee and eat something. I think I ate a bit too much because when my dynamic warm up came I was thinking should I throw up. There's not enough room for full lungs and full stomach in the same body. When the official top came I felt better. My AP was quite high (125m) and I had only made 110m in training so I was not very confident about my dive. I told myself that it doesn't matter if I fail - it's only the white cards that matter. I knew I could one houndred no matter what and told my self to do 15 kicks after the turn and I would be past my AP.
When to come up? Well that's a question. I count my kicks and when I cannot do it anymore it's time to surface. If you start counting you can't stop it anymore. First it bothers you all the time but when you keep on going with counting it becames automatic and almost subconscious. Some people say you loose your concentration and relaxation if counting but I think the idea is to make this counting so automated you don't need to pay any attention on it. And when you hear the numbers flowing you always know excactly how close to the turn you are.
So I came up at 144m when I lost the ability to count and my mind was very clear I say. For some reason the safety freediver grabbed me. Later I heard that he was behind me and he saw the situation very differently. I was hanging in the rope and balancing with with monofin still doing little kicks he thought I had problems and grabbed. He did what he thought was the right thing to do and I am not mad at him. Of course my first reaction was furious. Why he grabbed me!
The reason for my acting was that my only goals were to get three white cards. I have had far too many red cards in my competitions and that far they had all came for reason. If you have a black out you've got only yourself to blame. This was something different because my dive was so good and I decided to surface when it was still going well. It is a horrible feeling to get a red one when it wasn't even your own fault. But anyway the safety freediver is not the bad guy here. In safety issues it is always better to act than not to act if you think should you act. Thank you Balázs and Kars for cheering me up.
I made a protest and got a second attempt. There was a 45 min gap between my two tops and it was good. I had already made my warm up so I didn't want to do it again. After being angry and protesting I still had some 20 minutes to hang around in the pool and maintain the diving response. The second official top came and I was more relaxed than on my first attempt. The problem was that there was a little anger left inside me and I couldn't go just for the white card because I was thinking I should do the same or even more. I surfaced again when I lost the ability to count my kicks. The second dive was 135m and it was not as good as the first one in metres nor feelings. I was so much closer to samba and I don't know if I even had a small one. At least some guys told me I wouldn't have passed the former lmc-rule though they are not judges.
The results came and I was sixth. My dsq dynamic and loosing nine metres didn't have effect on the overall results and I was happy about it. It was funny to see the results because I had concentrated only on myself. I didn't have a clue what the others had done. Actually during the competition I payed no attention to the others and what the others did was something I was not interested about. This was the very first time when I managed to forget what other people do. Previously I have been interested in other performances but I have found that I get excited seeing long dynamics and feeling like I want to do also a very long one. If you go for metres it is more likely to have a blackout but if you go for a white card it is more likely to surface in right time.
The two weeks before the competition were very hard. I got some problems with my heart a couple of weeks before the competition when I surfaced after a 100 metre dive and it was beating very irregularily for 45 minutes. I went see a cardiologist and he made an ultra sound and there was nothing wrong with my heart. Altough I got really scared because of this incident and I still don't know excatly why I had it. On Monday the doctor said I could dive again and I was so relieved. Anyway I had lost the training of the last two weeks. According to that my competition was really good.
We had a nice after party in a local restaurant where the food was good and beer cold. I enjoyed the discussions I had with the Hungarians and it is obvious we where talking mostly about freediving. We had a nice house for accommodation and in the morning Szabolcs took me and Kars to his car and drove us to Budapest. Again we were talking about freediving. We went to Yellow Submarine Hostel in Budapest, left our luggage there and went out for lunch. We found a nice restaurant called Oliva. I wanted something Hungarian and potatoes with pork medallions with something called letcho. It was so good that I cannot describe it!
Afer lunch we had a walk around the Danube and went to say hello to the protestors gathered in front of the parliament. Keep on going! Back in Yellow Sub we found Daan and Kim who had taken train from Hajdúszoboszló to Budapest because they wanted an adventure. Anyway the trip had gone fine so there was no real adventure. They wanted to have something to eat so we went back to Oliva and I had some other wery good Hungarian food with potatoes and chicken. I think it was chicken. And talking about freediving continued.
A new adventure started in the morning. I had ordered an airport taxi to pick me up. I told my flight was to depart at 11:40 and they said they'd pick me up two hours before. I wasn't really confident because I had seen the traffic jams and the ride from the airport to Budapest had taken an hour on Friday. Anyway they assured I'd make it even the guy at the reception was wondering would there be enough time. We got stuck something like four times and finally I got into check-in a couple of minutes before it was closed. There was quite a lot of adrenaline in my blood because of this.
Thanks for Szabolcs for organizing and for Serge too and everyone else in the organization. It was a pleasure to meet you Balázs and all you Hungarians in the same table in the after party: hope to see you again. I had a very nice evening in Budapest with you Kars, Daan and Kim.
When I saw the starlist I was stunned. I was set as the last one and I had to ask Szabolcs could I be set a bit earlier. It was my luck that one guy didn't start so I got his place as the second to start. My dnf went fine. I had not practised it but on Tuesday I had made an easy 75 metres so I was confident. Anyway I was very tired during my warm up and when my official top came I wanted only to go to sleep. I made 90 metres and I must be happy. My AP was 75m and I knew I could do it. The pool was 50m so I didn't excatly know when I had passed it so I went as far as I felt comfortable. I got white card and things were okay.
On Saturday morning there was static apnea. My official top was at 11:15 so I didn't eat anything nor drink coffee in the morning. Missing my morning coffee was a hard one. I made some frc-statics for warm ups and one with full lungs. I was surprised to make an easiest 4 minutes ever. The warnings started after three minutes and it was so relaxed and good one. When my turn came I almost got late. I didn't hear the countdown very well and the first to hear was one minute. It didn't ruin my attempt but things happen. Anyway my performance was a bit weaker than the warm up by the feelings but I managed to do 4:53. Propably I could have made a 20 seconds longer one but I still wanted that white so I played it safe.
After static I had a chance to have my coffee and eat something. I think I ate a bit too much because when my dynamic warm up came I was thinking should I throw up. There's not enough room for full lungs and full stomach in the same body. When the official top came I felt better. My AP was quite high (125m) and I had only made 110m in training so I was not very confident about my dive. I told myself that it doesn't matter if I fail - it's only the white cards that matter. I knew I could one houndred no matter what and told my self to do 15 kicks after the turn and I would be past my AP.
When to come up? Well that's a question. I count my kicks and when I cannot do it anymore it's time to surface. If you start counting you can't stop it anymore. First it bothers you all the time but when you keep on going with counting it becames automatic and almost subconscious. Some people say you loose your concentration and relaxation if counting but I think the idea is to make this counting so automated you don't need to pay any attention on it. And when you hear the numbers flowing you always know excactly how close to the turn you are.
So I came up at 144m when I lost the ability to count and my mind was very clear I say. For some reason the safety freediver grabbed me. Later I heard that he was behind me and he saw the situation very differently. I was hanging in the rope and balancing with with monofin still doing little kicks he thought I had problems and grabbed. He did what he thought was the right thing to do and I am not mad at him. Of course my first reaction was furious. Why he grabbed me!
The reason for my acting was that my only goals were to get three white cards. I have had far too many red cards in my competitions and that far they had all came for reason. If you have a black out you've got only yourself to blame. This was something different because my dive was so good and I decided to surface when it was still going well. It is a horrible feeling to get a red one when it wasn't even your own fault. But anyway the safety freediver is not the bad guy here. In safety issues it is always better to act than not to act if you think should you act. Thank you Balázs and Kars for cheering me up.
I made a protest and got a second attempt. There was a 45 min gap between my two tops and it was good. I had already made my warm up so I didn't want to do it again. After being angry and protesting I still had some 20 minutes to hang around in the pool and maintain the diving response. The second official top came and I was more relaxed than on my first attempt. The problem was that there was a little anger left inside me and I couldn't go just for the white card because I was thinking I should do the same or even more. I surfaced again when I lost the ability to count my kicks. The second dive was 135m and it was not as good as the first one in metres nor feelings. I was so much closer to samba and I don't know if I even had a small one. At least some guys told me I wouldn't have passed the former lmc-rule though they are not judges.
The results came and I was sixth. My dsq dynamic and loosing nine metres didn't have effect on the overall results and I was happy about it. It was funny to see the results because I had concentrated only on myself. I didn't have a clue what the others had done. Actually during the competition I payed no attention to the others and what the others did was something I was not interested about. This was the very first time when I managed to forget what other people do. Previously I have been interested in other performances but I have found that I get excited seeing long dynamics and feeling like I want to do also a very long one. If you go for metres it is more likely to have a blackout but if you go for a white card it is more likely to surface in right time.
The two weeks before the competition were very hard. I got some problems with my heart a couple of weeks before the competition when I surfaced after a 100 metre dive and it was beating very irregularily for 45 minutes. I went see a cardiologist and he made an ultra sound and there was nothing wrong with my heart. Altough I got really scared because of this incident and I still don't know excatly why I had it. On Monday the doctor said I could dive again and I was so relieved. Anyway I had lost the training of the last two weeks. According to that my competition was really good.
We had a nice after party in a local restaurant where the food was good and beer cold. I enjoyed the discussions I had with the Hungarians and it is obvious we where talking mostly about freediving. We had a nice house for accommodation and in the morning Szabolcs took me and Kars to his car and drove us to Budapest. Again we were talking about freediving. We went to Yellow Submarine Hostel in Budapest, left our luggage there and went out for lunch. We found a nice restaurant called Oliva. I wanted something Hungarian and potatoes with pork medallions with something called letcho. It was so good that I cannot describe it!
Afer lunch we had a walk around the Danube and went to say hello to the protestors gathered in front of the parliament. Keep on going! Back in Yellow Sub we found Daan and Kim who had taken train from Hajdúszoboszló to Budapest because they wanted an adventure. Anyway the trip had gone fine so there was no real adventure. They wanted to have something to eat so we went back to Oliva and I had some other wery good Hungarian food with potatoes and chicken. I think it was chicken. And talking about freediving continued.
A new adventure started in the morning. I had ordered an airport taxi to pick me up. I told my flight was to depart at 11:40 and they said they'd pick me up two hours before. I wasn't really confident because I had seen the traffic jams and the ride from the airport to Budapest had taken an hour on Friday. Anyway they assured I'd make it even the guy at the reception was wondering would there be enough time. We got stuck something like four times and finally I got into check-in a couple of minutes before it was closed. There was quite a lot of adrenaline in my blood because of this.
Thanks for Szabolcs for organizing and for Serge too and everyone else in the organization. It was a pleasure to meet you Balázs and all you Hungarians in the same table in the after party: hope to see you again. I had a very nice evening in Budapest with you Kars, Daan and Kim.
17.10.2006 Seikkailu
This is the Finnish version about the competition in Hajdúszoboszló. In a few days I'll try to put something in English too for you people who can't read Finnish. Although you should study it ;)
Viimeiset treenit
Kirjoitin edellisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Monet asiat sen jälkeen ovat vieneet aikani täysin, joten päivitysten tekemiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin kertoa pääkohdat.
26.9. Iltatreenini jäi täysin kesken. Menin altaalle ns. helppo harjoitus mukanani, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä tuntui erittäin pahalta enkä päässyt vauhtiin ollenkaan. Ensimmäisten sukellusten jälkeen huomasin, että ei kulje. Väkisin tekeminen onnistuu jos haluaa, mutta tuolloin haluja ei löytynyt yhtään.
27.9. Yritin tehdä maksimidynaa. Pääsin vain 75 metriä, mikä oli sitten tuon hetkinen maksimi. Oli erittäin vaikeaa palata räpyläuintiharjoituksista takaisin apnean harjoitteluun. Itseluottamusta piti yrittää rakentaa aivan alusta. Uinnin päälle kyllä uskaltaa sukeltaa vaikka kuinka, mutta levänneenä ja valmistautuneena, sukeltaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Toinen ongelma oli painotus. Kun menee puoli vuotta ilman painoja, niin ne ahdistavat aluksi, ja itse asiassa tuntui paljon rennommalta ja vapaammalta mennä ilman.
28.9. Kokeilin tehdä maksidynaa ilman lämmittelyjä. Sukeltaminen tuntui mukavalta ja ilman pukua Hervannan 25-asteinen vesi oli miellyttävää. Tein 110m ilman painoja ja pinnalla huomasin, että nyt lähti sydän laukkaamaan. Rytmi oli hassu ja sydän löi erittäin voimakkaasti. Istuskelin altaan reunalla 10 minuuttia, mutta rytmi oli outo. Tuumasin että sillä se lähtee millä se on tullutkin ja parilla 50 metrisellä rytmi palautui normaaliksi. Tein vielä 112 metrisen eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tein vielä 3000m+ räpsätreenin ja sukelsin siihen päälle vielä satasen normaalisti.
30.9. Kokeilin vaihteeksi staticia. Tein monta frc-staticia ja ne tuntuivat mukavilta. Olisivatkohan pisimmät olleet 2:30 luokkaa. Täysillä keuhkoilla tein pari kertaa 4 ja pari kertaa 4:15. Se vain tuntui olevan maksimi. Hyvä treeni kuitenkin.
1.10. Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaani "luuseritreeni". Tarkoitus oli jälleen koettaa maksimidynaa, mutta pää ei kestänyt. Tein lämppärit ja lähdin kokeilemaan, mutta luottamus oli taas nollissa. Pelotti, ei ollut tahtoa, ei huvittanut, ei ollut syytä. Miksi. Todennäköisesti yliyrittäminen romahdutti itseluottamuksen. Tällaisilla treenimäärillä pitäisi mennä helposti yli kolme pitkää allasta, mutta kun vain osaisi olla vaatimatta mittaansa täytenä heti ensiyrittämillä.
3.10. Harjoittelin valmistautumista ja tein siihen päälle satasen. Ei vain millään päässyt enempää. Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Susanna oli Tampereella ja huomautti etten tee ylöspotkua, joten päädyin kokeilemaan sitä. Vau! Löytyipäs vauhtia. Loppuun tein 50 m sprintin aikaan 19,0s. Sekunti lähtenyt keväästä.
4.10. Tein valmistautumisen frc-staticeilla kahdessa metrissä. Sukellusvaste tuli kivasti päälle ja olo oli muutenkin mainio ja mieli luottavainen. Jouduin jälleen tulemaan pintaan satasessa, mutta nyt fyysisistä syistä. Jo veden alla tuntui että sydän lyö pirun lujaa. Pinnalla huomasin, että rytmi on ihan vinksallaan ja jotain on vialla. Ensin oli mielessä että pitää lääkäriin mennä tässä joku päivä, ja hetken päästä joku keksi että ekg kannattaa ottaa silloin kun häiriö on päällä eikä vasta seuraavana päivänä. Häiriö kesti 45 minuuttia, mutta terkkariin ei ehditty.
Sanotaanko nyt vaikka, että olin vähän rikki.
9.10. Kävin kardiologilla ja sydämestä otettiin ultraäänitutkimus. Pumpussa ei ole mitään vikaa eikä tiedetä, mistä häiriö johtui. Itse epäilen raskasta frc-lämppäröintiä ja sitä, että ehkä ruumis ei ole tottunut noin kovaan rääkkäämiseen. Frc vielä menisi, mutta ei dyna siihen päälle. Aika suuri taakka lähti kirjaimellisesti sydämeltä, kun kuulin mitä kardiologi sanoi.
10.10. Oli viimeinen mahdollisuus treenata ennen kisoja, joten päädyin tekemään puolittain fiilistelyä ja puolittain valmistautumista. Tein helpoimman 75m dnf:n koskaan. Vedin puku päällä, 1kg vyöllä ja ~3 kg (ehkä) kaulassa ja pakkaamatta. Luottamus tuntui palautuvan ja kokeilin tehdä myös monolla pitkän. Otin ylöspotkun mukaan ja 100m @ 57s oli kovaa kyytiä; jopa niin kovaa, että hapotus tuntui kunnolla jaloissa. Ehkä olisi pitänyt harjoitella ylöspotkuakin.
Matka Hajdúszoboszlóon
Lyhyen yön jälkeen kello herätti 4:30. Kauhoin kaurapuurot sisälle ja heitin edellisenä päivänä valmiiksi pakatun rinkan selkään, monopussin olalle ja lähdin talsimaan kohti Tampereen linja-autoasemaa. En saanut nukuttua bussimatkalla, mutta eväsleivät tuli syötyä. Lentokentällä sain mennä suoraan lähtöselvitykseen ja konettakin ryhdittiin täyttämään aika pian. Finnairin A319 (Airbus) oli miellyttävä kokemus, sillä jalkatilaa oli yllättävän paljon. Matkalla tarjottiin ruissämpylää, mehua ja mustikkasoppaa. Ihan hyvää settiä. Onneksi tuli tilattua laktoositon "ateria" etukäteen; katselin kun "normaalit" saivat hikisen vehnäsämpylän ja minä sentään reissarin, jonka välissä oli ainakin kolme siivua kinkkua. Ou jee!
Lento oli etuajassa ja menomatka kesti 2:05. Olin saanut ohjeet mennä Budapestin keskustaan Yellow Submarine Hostelliin, jossa minun oli määrä tavata muita ulkomailta saapuneita kilpailijoita, jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Ruuhkat olivat valtaisat ja matkaan meni ~50+ minuuttia ainakin. Taksi jätti kadun varteen ja sanoi että hostellin on tässä. Vasta 5 minuutin etsimisen ja kysymisen jälkeen huomasin pienen kyltin erään oven vieressä, josta pääsee sisään. Respassa kysyin muita ja minulle sanottiin että muut olivat jo lähteneet! Olin jo häipymässä miettimään tilannetta kadulla, kun Kars van Kouwen tuli respaan hoksasi mononi ja näin asiat alkoivat selvitä.
Kars ja Elisabeth Kristoffersen lähtivät Sergiu Serbanin kanssa erittäin pienellä autolla kohti Hajdúszoboszlóa, mutta minä en mahtunut kyytiin. Sergiu kertoi että Balázs (jonka sukunimeä en muista) tulee hakemaan minut parin kadun päästä. Siirryin paikalliseen kebab-ravintolaan odottamaan ja söin aivan tajuttoman hyvän minirullakebabin. Oli siinä makua ja lihaa vähän eri malliin kuin meillä päin. Balázs ja Janos tulivat hakemaan ihan ajallaan pääsimme matkaan.
Tie Hajdúszoboszlóon oli pomppuinen ja täytyy sanoa, että vähän ihmettelen Unkarin tienrakennuspolitiikkaa. Uusia moottoriteitä tehdään joka paikkaan, mutta tavalliset tiet ovat jo ihan kynnöspeltoja. Matkaan meni noin kolme tuntia ja sinä aikana sain tehtyä hyvän nestetankkauksen.
Pelipaikka - dynamic apnea with out fins
Perillä huomasin pian, että aikataulut tulevat kusemaan ja pahasti. Kello oli 17 ja rekisteröitymisen olisi pitänyt alkaa ja organisaation olla muutenkin jo iskussa, mutta eipä tuolla vielä hätäilty. Startit taisivat liukua pari tuntia eteenpäin ja kun sain listan käteeni (niitä tehtiin vielä registrationin aikana) huomasin, että minun toppini on viimeisenä ja kello 21:50. Kysyin asiaa kilpailun johtajalta Szabolcs Jaraylta ja pääsin muuttamaan starttini aikaisemmaksi sillä perusteella että takanani oli jokseenkin pitkä matka ja päivä. Asiaa auttoi että toiseksi laitettu kilpailija ei startannut, joten sain hänen paikkansa.
Dnf:n lämmittelyssä olin niin väsynyt, että halusin ainoastaan mennä nukkumaan. Pelleilin hetken vedessä ja sitten tein varmaan jonkun 4 x 25m ja 4 x 55m. Tuomareilla oli jännä käsitys pintaprotokollasta, sillä he sanoivat dnf:n briefissä, että protokollan on oltava yhtenäistä liikettä. Toisin sanoen, ensin piti hengittää, sitten ottaa lasit pois ja välittömästi näyttää merkki ja sanoa loitsu. Muistaakseni joku sai punaisen kortin siitä, että tuli pintaan, otti lasit ja klipsin pois, hengitteli, sitten käsimerkki ja aimoukei. Tuomiot kyllä muuttuivat, mutta minä tein kuten oli käsketty. Tein 90 metrisen dnf:n ja ehkä siinä olisi ollut varaa vähän enempääkin, mutta kun tuolta oli haussa ainoastaan valkoisia kortteja niin ei kannata lähteä urheilemaan liikaa.
Dnf:n jälkeen olin hyvin väsynyt. Menin rötväämään uimahallin katsomon puupenkeille ja taisin nukahtaakin pariin otteeseen. Ensimmäinen päivä oli pitkä. 23 aikoihin pääsimme lähtemään hallilta kaupan kautta majoitukseen. Jaoin huoneen kroatialaisten tuomareiden Marcon ja Damirin kanssa. Sängyn virkaa toimitti suht kapea mutta jämäkkä patja lattialla. Ilmoitinkin välittömästi tekeväni bläkärin ja olin kuulemma nukahtanut ihan heti.
Toinen päivä; static apnea
Aamulla heräiltiin aikaisin ja mietin pitäisikö syödä vähän aamupalaa ja juoda kahvia. Onneksi kaupasta ei ollut edellisenä iltana löytynyt juuri mitään innoittavaa, joten päätin olla ilman ja keskittyä paikallisen mineraaliveden lipittämiseen. Siinä oli aika paljon natriumia ja muita juttuja, joten se imeytyi hyvin. Olin jo illalla luntannut tuomareiden lähtölistasta että oma lähtöni on 11:15, joten sekin vaikutti päätökseen olla syömättä.
Altaalla jatkoin makoilua ja yritin olla mahdollisimman vähän liikkeellä. Päätin ottaa 5mm yläosan sillä 1,5mm olisi ollut liian kylmä ilman syömistä. Itse asiassa se oli kutakuinkin sopiva ja olikin lähellä ettei silläkin olisi tullut vilu. Lämppäreiksi tein frc-staticeja pinnalla. Aloitin minuutilla, jatkoin puolellatoista ja päädyin kahteen. Tein niitä useampia. Tein varmuuden vuoksi yhden täysillä ja yllätyin suuresti, kun varoitukset alkoivat kolmen jälkeen ja tulin tehneeksi elämäni helpoimman nelosen.
Turvaorganisaatiolle olisi kyllä voinut lähettää terveisiä, että warm-up zonellakin pitäisi olla julkinen turvis. Innostuin vähän liikaa hyvästä lämppäristä, joten varsinainen static ei mennyt yhtä helposti ja hyvin. Tein 4:53 vaikka varaa olisi ollut ehkä 20 sekuntia pidempääkin, mutta varma on varmaa varsinkin näillä harjoitusmäärillä. Jotenkin olen staticissa kokenut että maski on mukavin varuste naamalle. Tämä tietysti jättää naamalle hyvin vähän kosketuspinta-alaa veteen, mutta sen olen korjannut riisumalla hupun. Organisaatio suostui antamaan vain merkit ilman ääntä, mutta onneksi Sergiu ystävällisesti huuteli aikoja altaan laidalta. En ottanut omaa turvista ihan sen takia, että ei tule ikäviä seurauksia virheiden takia. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, mokia voi tulla ja silloin on parempi että organisaatio tekee ne.
Lounas
Staticin jälkeen oli päivän siihen asti odotetuin hetki; pääsin syömään ja kahville. Maltoin sen verran kuitenkin että ehdin käydä likoamassa paikallisessa "kylpylässä". Kyseessä oli jonkinlainen "thermal water pool", jossa oli hyvin ruskeaa ja öljyistä vettä, joka oli noin 37-asteista. Siellä oli kiva liota, kun samalla sai vähän lämmintä viluiseen ruotoon.
Tankkaukseni epäonnistui osittain. Kaksi sämpylää, kaksi kahvia ja kaksi nutria oli vähän liikaa. Aiemmin olen laskenut, että sämpylä vastaa noin tuntia, ja nutri noin tuntia, mutta niiden yhteisvaikutus onkin enemmän. En siis ollut huomioinut sitä, että kun syö paljon niin sekin jo hidastaa ruuansulatusta. Kun menin dynan lämppäreihin, jouduin parin ensimmäisen vedon jälkeen miettimään, pitäisikö heittää laatat.
Tauon aikana tein pienen kävelyretken Hajdúszoboszlóssa. Jännä kylä. Asukkaita on noin viisitoistatuhatta ja he ovat pakkautuneet mahdollisimman pienen tilaan. Muutenkin unkarilaiset ovat hassuja, kun asuvat tajuttoman tiiviisti ja ahtaasti, mutta kylien välillä on lääniä vaikka muille jakaa. Kun kylä loppuu alkaa pelto ja seuraava asuttu paikka on vasta seuraavassa kylässä. Jos Suomessa on saman kokoinen kylä niin se on yhtä kuin kauppa, pankki ja parturi sekä keskikaljakuppila. Hajdúszoboszlóssa oli melkein vaikka mitä. Unkari muistutti kovasti Etelä-Pohjanmaata, mutta Unkari on vieläkin tasaisempi paikka. Tuli mieleen, että kyllä pustallakin kelpaisi häjyillä.
Päämatka - dynamic apnea with fins
Menin veteen heti kun sain eli kolme varttia ennen starttia. Jännitti pirusti ja syke oli korkea. Soittelinkin Kimmon kanssa tauolla, että miten sen saa alas. Kokeilin hengitystemppuja ja ehkä se vähän rauhoittui, mutta ei läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut. Syke oli koko ajan 95 - 105. Lämppit aloitin uunoilulla ja katsoin painotuksen kohdalleen. Jostain syystä lauantaina piti tehdä 5 pakkausta, jotta sain haluamani tasapainon, kun perjantaina homma oli hyvä ilmankin. Kaasua, ehkä.
Lämppärit olivat ehkä jotain 50 metrisiä. En muista tehneeni pidempiä. Dynat tehtiin kahdella radalla. Alun perin ilmoitettiin, että radalta yksi saa nousta reunaan, mutta kakkoselta köysiin. Tämä oli tuomareiden mukaan luonnollista; niinhän jalkapallossakin tuulee aina toisesta suunnasta ja aurinko paistaa toisesta. Sanoin mielipiteeni asiasta jo perjantaina illalla, mutta jätin sen siihen. En tiedä sitten miksi, mutta reunan eteen ykköselle laitettiin köysi, johon nousta ja reunaan koskeminen kiellettiin. Minulla oli luonnollisesti kakkosrata.
Juteltuani Kimmon kanssa päätin lähteä sukeltamaan ilman ylöspotkua, mutta hieman intensiivisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti vähän kovempaa vauhtia ja tiheämpää potkua. Kaikki tuntui menevän päin honkia. Veden vastus oli valtava enkä saanut puku päällä kunnon tuntumaa veteen. Mietin asiaa ja kokeilin lähteä monta kertaa hyväksi havaitsemastani "korjaussarjasta", jossa ensimmäinen kohta on pään asento. Räpyläuinnissa pään pitää olla käsien välissä, jotta yläruumiin saa liikkumaan tarpeeksi hyvin. Kaulapainon kanssa se ei jostain syystä toimi; en tiedä miksi, mutta pää pitää laskea paljon alemmas. Ehkä paino vaikuttaa sen verran, että yläruumiin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa, ja kun pää on käsien alla, tulee asennossa mielestäni hieman hydrodynaamisempi. Kesän treeneissä juttu on ollut toisinpäin sillä ilman painoja pitää todellakin mennä hieman eri tavalla.
Tein siis ammattimaisesti ja tein viime hetken muutoksia alle puoli tuntia ennen toppia. Pään laskemisessa alas on toinenkin hyvä puoli, sillä kun leuka on kiinni rinnassa ovat nykäykset helpommin siedettävissä. En tiedä miksi, mutta keksin senkin kai kesän aikana jossain välissä.
Asenteeni sukellukseen oli hyvä. ET oli 125m, mutta mielessä oli sekin, että pisin harjoitusvetoni oli ollut vähän yli satakymmenen. Päätin kylmästi antaa itselleni luvan epäonnistua. Tiesin että satanen menee vaikka kilon paloissa ja sanoin itselleni, että käännöksen jälkeen pitää tehdä 15 potkua niin on jo yli ennakkotuloksen. Laskuoppi ei ole vahvoja puoliani, mutta se on myös hyvä varmistustapa siten, että kun ei enää pysty laskemaan järkevällä tavalla niin kannattaa tulla ylös. Jossain kymmenen ja viidentoista välillä sekosin ja sitten alkoi tulla ihan ihmeellisiä lukuja, joten tein vielä muutaman ja sitten pintaan 144 metrissä.
Sukellus oli todella hyvä ja mieleni selvä. Hengitin pari kertaa ja tunsin kuinka turvasukeltaja tarrasi kiinni. Käännyin häneen päin epäuskoinen ilme kasvoillani. Ei minulla ole hätää! Miksi? Miksi? Heitin tuomareille protokollat, vaikka tiesin, mitä seuraisi. Huusin heti perään, että miksi turvis otti kiinni. Punainen kortti. Uin reunalle ja selvitin tilannetta. Turvasukeltaja oli tehnyt virheen ja tuomareiden oli pakko antaa punainen, sillä säännöissä ei ole tulkinnanvaraa jos sukeltajaan kosketaan pintautumisen jälkeen.
Olin suorastaan raivona ja hallissa olleet ihmiset saivat oppitunnin siitä kuinka kirotaan suomeksi. Kars ja Balasz Horvath rauhoittelivat minua ja lähdin tekemään protestia, joka meni läpi ja sain toisen mahdollisuuden. Minuun tarrannut turvasukeltaja, joka ei osannut englantia ja oli luultavasti ensimmäistä kertaa kisassa turviksena, melkein paskoi housuunsa kun lähdin jututtamaan häntä. Szabolcs lähti tulkiksi, kun kerroin turvikselle, että en ole hänelle vihainen sillä tämä luultavasti teki niin kuin parhaaksi katsoi. Kerroin myös että jos ei tiedä pitäisikö puuttua niin silloin pitää puuttua ja että olisin luultavasti tehnyt itse samoin. Toivottavasti tajusi. Köysissä roikkuminen on aika heilumista pitkän jälkeen, mutta muutamia bläkäreitä ja samboja kokeneena voin hyvin mielin sanoa, että tämä oli puhdas veto. Sambassakin menee filmi vähän poikki, mutta tässä ei ollut katkoja.
Ensimmäinen offcial top oli ollut 16:13 ja sain päättää uusinnan ajan itse. Olin jo lämmitellyt, joten sanoin haluavani uuden topin kello 17. Raivoamisen ja protestin jälkeen minulle jäin ~20 minuuttia aikaa hengailla altaassa ja tehdä pari lyhyttä vetoa. Uudessa yrityksessä ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäisessä, mutta kiukku tuli vähän mukaan. Mielessä oli pieni uho siitä, että pitää pistää paremmaksi kuin ensimmäisellä. Tunsin matkalla, että voi olla vaikeaa vetää samanlaista, mutta jatkoin jälleen niin kauan kunnes laskuoppi muuttui korkeammaksi yhtälönratkaisuksi ja tulin pintaan 135 metrissä. Samba oli todella lähellä. Pintautuminen oli samaa luokkaa kuin Hervanta Undergroundin dynan jälkeinen. Protokollaan meni 11 sekuntia. Sain valkoisen kortin ja olin tyytyväinen saavutettuani tavoitteeni eli kolme valkoista korttia.
Punainen kortti dynan jälkeen oli murskaava näky. Olen aiemmin joutunut katselemaan niitä omaa hölmöyttäni, mutta nyt tuntui niin epäreilulta kun olin viaton - oikeusmurhan uhri melkein. Tulostavoitteellisesti olin lähtenyt hakemaan ns. virkamiestason suorituksia. Kimmo ja Simo olivat suurena apuna kisavalmistautumisessa muutenkin ja tavoitteiden asettamisessa. Etukäteen ajattelin että virkamiesvedot olisivat 90m, 5:00 ja 140m. Käytännössä pysyin virkamiestasolla, ja arvostan tämän kilpailun varsin korkealle varsinkin kun huomioidaan kilpailua edeltänyt epävarmuus ja stressi sekä matkan rasitukset. Samalla määriteltiin myös satavarma taso ja nappisuoritusten alue.
Kilpailun jälkeen
Tulosten kanssa meni yli tunti ennen kuin ne saatiin valmiiksi. Unkarinkielinen excel on todella hidas; jostain syistä se on nopeampi suomeksi ja englanniksi. Olin lopputuloksissa kuudes eikä hylätty dynani olisi nostanut minua korkeammalle tuloksissa. Sain hienon diplomin osallistumisestani sekä fair play palkinnon ilmeisesti sillä perusteella, että minut oli oikeusmurhattu. Sain paljon sympatiaa kovasta kohtalostani ja moni sanoi, että oli kova temppu tehdä toinen sukellus melkein heti perään. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että voisin pärjätä kisassa, jossa pitää tehdä sanotaanko kolme pitkää ja yhteistulos ratkaisee. Tai sitten tämä on taas uhoamista. Laitan linkin muiden tuloksiin, kunhan ne tulokset tulevat nettiin. Ehkä ennen joulua.
Kilpailun seuraaminen jäi tällä reissulla väliin. Menin katsomaan tuloksia vasta kun kaikki lajit oli tehty ja taktiikka tuntui hyvältä. Parasta keskittymisessäni oli ehkä se, että kilpailun aikana pääsin ensimmäistä kertaa ikinä tilanteeseen, jossa en edes ollut kiinnostunut muiden tekemisistä. Minulla on hieman taipumusta innostua jos joku tekee kovan suorituksen ja se häiritsee omia hommia. Kyllähän hallilla aina kuuli kun joku teki pitkän ja jengi taputti, mutta se oli oikeastaan ihan yksi lysti. Aikaisemmin olen aina seurannut miten muut sukeltavat, mutta nyt ei ollut tarvetta. Tiesin mitä olen tekemässä ja se riittää.
Jatkot olivat paikallisessa ravintolassa. Olut sanotaan unkariksi "ssöö" eli tilaaminen onnistuu vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa. Yksi olut kuitenkin riitti sillä ruoka oli niin hyvää, etten viitsinyt lipitää mallasjuomaa. Jotenkin alkoholi on "so last season" eikä maistu ollenkaan. Kaipa tuo on hyvä.
Vaikka tässä on tullut mollattua organisaatiota niin vastapainoksi täytyy kehua unkarilaisia. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja fiksua porukkaa. Istuin pöydässä jossa oli vain unkarilaisia ja kaikki olivat todella kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiäni vapaasukelluksesta. Paljastui että olen jonkin asteinen stara tuolla päin, kun suunnilleen kaikki olivat käyneet ihailemassa viime keväisiä tekniikkapalojani blogistani. Tuntuihan se mukavalta, täytyy pienenä narsistina myöntää. Tekniikkani sai osakseen hyvin paljon ihailua. Mikäs siinä, on se hyvä tekniikka, mutta on sitä tullut vähän harjoiteltuakin! Jossain mättäisi pahasti jos se ei olisi noin hyvä. Szabolcs lupasi kääntää tuomarinauhat dvd:lle, joten ehkä niitä jossain vaiheessa päästään katsomaan.
Sunnuntaina lähdettiin Budapestiin. Aika moni "ulkkari" lähti varhain aamulla, kuka milläkin, mutta jäin Karsin kanssa vetelehtimään kunnes Szabolcs lupasi mahduttaa meidät autoonsa. Matkalla keskusteltiin vaihteeksi vapaasukelluksesta. Budapest oli taas ihan tukossa vaikka oli pyhä, mutta ehkäpä kaupungissa juostu maraton vaikutti asiaan. Hyppäsimme autosta keskustan tuntumassa, kun Kars kertoi osaavansa Hostelliin. Ostimme torilta hedelmiä ja majoituimme ennen kuin lähdimme etsimään ravintolaa. Puolen kilometrin päästä löytyi mahtava paikka nimeltään Oliva (oli siellä sellainenkin kuin Vittula, mutta se oli klubi). Kysyin jotain hyvää unkarilaista ruokaa ja sain lautasellisen paistettuja perunoita ja sianlihaa letcholla, joka on jotain unkarilaista hyvää shittiä. Ihan mahtavaa ja hintaa tuli joku ehkä 6 euroa.
Ruuan päälle heitettiin pieni kierros Tonavan toiselle puolelle ja takaisin parlamentin kautta, jonka pihalla seurasimme hetken yhä jatkuvaa mielenosoitusta Unkarin hallitusta vastaan. Lampsimme Karsin kanssa takaisin majapaikkaamme, jonne Daan ja Kim olivat juuri saapuneet. He olivat jääneet vetelehtimään Hajdúszoboszlóon ja seikkailleet Unkarin rautateillä. Keskustelu vapaasukelluksesta jatkui ja heiluttelimme hieman lantiota Yellow Submarinen käytävillä. Hips don't lie eli hipit ei valehtele.
Daanilla ja Kimillä oli nälkä ja he kysyivät hyvää ravintolaa, joten suosittelimme Olivaa ja lopulta lähdimme sinne uudestaan. Tällä kertaa sain yhtä hyvän annoksen, jossa oli tajuttoman hyviä perunoita ja olisikohan ollut kanaa; jotain siivekästä kuitenkin ja hyvää sekin. Syvyyssukelluksen suhteen hollantilaiset olivat kovasti mouthfillin kannalla eivätkä oikein ymmärtäneet negatiivista pakkaamista. Suuntäyttö on kuulemma ainut tapa heille. Joku äidistä, toinen tyttärestä, niin.
Yö jäi taas vaihteeksi lyhyeksi ja maanantaina oli lähtö Suomeen 11:40 lennolla. Soitin lauantaina lentokenttätaksin ja he ilmoittivat tulevansa hakemaan 9:40. Kysyin ehdimmekö varmasti sillä maallikon näkemykseni ruuhkista ja itsesuojeluvaisto olisivat kannattaneet lähtöä tuntia ennemmin. Juutuimme ruuhkaan neljä kertaa ja pari kertaa kuski ilmoitti tietävänsä oikotien. Taksimatka oli reissun jännittävin osa ja syke oli jotain 150 ja suonissa virtasi puhdas adrenaliini veren sijaan. Lopulta olin lähtöselvityksessä etuajassa - kaksi minuuttia etuajassa.
Viimeiset treenit
Kirjoitin edellisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Monet asiat sen jälkeen ovat vieneet aikani täysin, joten päivitysten tekemiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin kertoa pääkohdat.
26.9. Iltatreenini jäi täysin kesken. Menin altaalle ns. helppo harjoitus mukanani, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä tuntui erittäin pahalta enkä päässyt vauhtiin ollenkaan. Ensimmäisten sukellusten jälkeen huomasin, että ei kulje. Väkisin tekeminen onnistuu jos haluaa, mutta tuolloin haluja ei löytynyt yhtään.
27.9. Yritin tehdä maksimidynaa. Pääsin vain 75 metriä, mikä oli sitten tuon hetkinen maksimi. Oli erittäin vaikeaa palata räpyläuintiharjoituksista takaisin apnean harjoitteluun. Itseluottamusta piti yrittää rakentaa aivan alusta. Uinnin päälle kyllä uskaltaa sukeltaa vaikka kuinka, mutta levänneenä ja valmistautuneena, sukeltaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Toinen ongelma oli painotus. Kun menee puoli vuotta ilman painoja, niin ne ahdistavat aluksi, ja itse asiassa tuntui paljon rennommalta ja vapaammalta mennä ilman.
28.9. Kokeilin tehdä maksidynaa ilman lämmittelyjä. Sukeltaminen tuntui mukavalta ja ilman pukua Hervannan 25-asteinen vesi oli miellyttävää. Tein 110m ilman painoja ja pinnalla huomasin, että nyt lähti sydän laukkaamaan. Rytmi oli hassu ja sydän löi erittäin voimakkaasti. Istuskelin altaan reunalla 10 minuuttia, mutta rytmi oli outo. Tuumasin että sillä se lähtee millä se on tullutkin ja parilla 50 metrisellä rytmi palautui normaaliksi. Tein vielä 112 metrisen eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tein vielä 3000m+ räpsätreenin ja sukelsin siihen päälle vielä satasen normaalisti.
30.9. Kokeilin vaihteeksi staticia. Tein monta frc-staticia ja ne tuntuivat mukavilta. Olisivatkohan pisimmät olleet 2:30 luokkaa. Täysillä keuhkoilla tein pari kertaa 4 ja pari kertaa 4:15. Se vain tuntui olevan maksimi. Hyvä treeni kuitenkin.
1.10. Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaani "luuseritreeni". Tarkoitus oli jälleen koettaa maksimidynaa, mutta pää ei kestänyt. Tein lämppärit ja lähdin kokeilemaan, mutta luottamus oli taas nollissa. Pelotti, ei ollut tahtoa, ei huvittanut, ei ollut syytä. Miksi. Todennäköisesti yliyrittäminen romahdutti itseluottamuksen. Tällaisilla treenimäärillä pitäisi mennä helposti yli kolme pitkää allasta, mutta kun vain osaisi olla vaatimatta mittaansa täytenä heti ensiyrittämillä.
3.10. Harjoittelin valmistautumista ja tein siihen päälle satasen. Ei vain millään päässyt enempää. Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Susanna oli Tampereella ja huomautti etten tee ylöspotkua, joten päädyin kokeilemaan sitä. Vau! Löytyipäs vauhtia. Loppuun tein 50 m sprintin aikaan 19,0s. Sekunti lähtenyt keväästä.
4.10. Tein valmistautumisen frc-staticeilla kahdessa metrissä. Sukellusvaste tuli kivasti päälle ja olo oli muutenkin mainio ja mieli luottavainen. Jouduin jälleen tulemaan pintaan satasessa, mutta nyt fyysisistä syistä. Jo veden alla tuntui että sydän lyö pirun lujaa. Pinnalla huomasin, että rytmi on ihan vinksallaan ja jotain on vialla. Ensin oli mielessä että pitää lääkäriin mennä tässä joku päivä, ja hetken päästä joku keksi että ekg kannattaa ottaa silloin kun häiriö on päällä eikä vasta seuraavana päivänä. Häiriö kesti 45 minuuttia, mutta terkkariin ei ehditty.
Sanotaanko nyt vaikka, että olin vähän rikki.
9.10. Kävin kardiologilla ja sydämestä otettiin ultraäänitutkimus. Pumpussa ei ole mitään vikaa eikä tiedetä, mistä häiriö johtui. Itse epäilen raskasta frc-lämppäröintiä ja sitä, että ehkä ruumis ei ole tottunut noin kovaan rääkkäämiseen. Frc vielä menisi, mutta ei dyna siihen päälle. Aika suuri taakka lähti kirjaimellisesti sydämeltä, kun kuulin mitä kardiologi sanoi.
10.10. Oli viimeinen mahdollisuus treenata ennen kisoja, joten päädyin tekemään puolittain fiilistelyä ja puolittain valmistautumista. Tein helpoimman 75m dnf:n koskaan. Vedin puku päällä, 1kg vyöllä ja ~3 kg (ehkä) kaulassa ja pakkaamatta. Luottamus tuntui palautuvan ja kokeilin tehdä myös monolla pitkän. Otin ylöspotkun mukaan ja 100m @ 57s oli kovaa kyytiä; jopa niin kovaa, että hapotus tuntui kunnolla jaloissa. Ehkä olisi pitänyt harjoitella ylöspotkuakin.
Matka Hajdúszoboszlóon
Lyhyen yön jälkeen kello herätti 4:30. Kauhoin kaurapuurot sisälle ja heitin edellisenä päivänä valmiiksi pakatun rinkan selkään, monopussin olalle ja lähdin talsimaan kohti Tampereen linja-autoasemaa. En saanut nukuttua bussimatkalla, mutta eväsleivät tuli syötyä. Lentokentällä sain mennä suoraan lähtöselvitykseen ja konettakin ryhdittiin täyttämään aika pian. Finnairin A319 (Airbus) oli miellyttävä kokemus, sillä jalkatilaa oli yllättävän paljon. Matkalla tarjottiin ruissämpylää, mehua ja mustikkasoppaa. Ihan hyvää settiä. Onneksi tuli tilattua laktoositon "ateria" etukäteen; katselin kun "normaalit" saivat hikisen vehnäsämpylän ja minä sentään reissarin, jonka välissä oli ainakin kolme siivua kinkkua. Ou jee!
Lento oli etuajassa ja menomatka kesti 2:05. Olin saanut ohjeet mennä Budapestin keskustaan Yellow Submarine Hostelliin, jossa minun oli määrä tavata muita ulkomailta saapuneita kilpailijoita, jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Ruuhkat olivat valtaisat ja matkaan meni ~50+ minuuttia ainakin. Taksi jätti kadun varteen ja sanoi että hostellin on tässä. Vasta 5 minuutin etsimisen ja kysymisen jälkeen huomasin pienen kyltin erään oven vieressä, josta pääsee sisään. Respassa kysyin muita ja minulle sanottiin että muut olivat jo lähteneet! Olin jo häipymässä miettimään tilannetta kadulla, kun Kars van Kouwen tuli respaan hoksasi mononi ja näin asiat alkoivat selvitä.
Kars ja Elisabeth Kristoffersen lähtivät Sergiu Serbanin kanssa erittäin pienellä autolla kohti Hajdúszoboszlóa, mutta minä en mahtunut kyytiin. Sergiu kertoi että Balázs (jonka sukunimeä en muista) tulee hakemaan minut parin kadun päästä. Siirryin paikalliseen kebab-ravintolaan odottamaan ja söin aivan tajuttoman hyvän minirullakebabin. Oli siinä makua ja lihaa vähän eri malliin kuin meillä päin. Balázs ja Janos tulivat hakemaan ihan ajallaan pääsimme matkaan.
Tie Hajdúszoboszlóon oli pomppuinen ja täytyy sanoa, että vähän ihmettelen Unkarin tienrakennuspolitiikkaa. Uusia moottoriteitä tehdään joka paikkaan, mutta tavalliset tiet ovat jo ihan kynnöspeltoja. Matkaan meni noin kolme tuntia ja sinä aikana sain tehtyä hyvän nestetankkauksen.
Pelipaikka - dynamic apnea with out fins
Perillä huomasin pian, että aikataulut tulevat kusemaan ja pahasti. Kello oli 17 ja rekisteröitymisen olisi pitänyt alkaa ja organisaation olla muutenkin jo iskussa, mutta eipä tuolla vielä hätäilty. Startit taisivat liukua pari tuntia eteenpäin ja kun sain listan käteeni (niitä tehtiin vielä registrationin aikana) huomasin, että minun toppini on viimeisenä ja kello 21:50. Kysyin asiaa kilpailun johtajalta Szabolcs Jaraylta ja pääsin muuttamaan starttini aikaisemmaksi sillä perusteella että takanani oli jokseenkin pitkä matka ja päivä. Asiaa auttoi että toiseksi laitettu kilpailija ei startannut, joten sain hänen paikkansa.
Dnf:n lämmittelyssä olin niin väsynyt, että halusin ainoastaan mennä nukkumaan. Pelleilin hetken vedessä ja sitten tein varmaan jonkun 4 x 25m ja 4 x 55m. Tuomareilla oli jännä käsitys pintaprotokollasta, sillä he sanoivat dnf:n briefissä, että protokollan on oltava yhtenäistä liikettä. Toisin sanoen, ensin piti hengittää, sitten ottaa lasit pois ja välittömästi näyttää merkki ja sanoa loitsu. Muistaakseni joku sai punaisen kortin siitä, että tuli pintaan, otti lasit ja klipsin pois, hengitteli, sitten käsimerkki ja aimoukei. Tuomiot kyllä muuttuivat, mutta minä tein kuten oli käsketty. Tein 90 metrisen dnf:n ja ehkä siinä olisi ollut varaa vähän enempääkin, mutta kun tuolta oli haussa ainoastaan valkoisia kortteja niin ei kannata lähteä urheilemaan liikaa.
Dnf:n jälkeen olin hyvin väsynyt. Menin rötväämään uimahallin katsomon puupenkeille ja taisin nukahtaakin pariin otteeseen. Ensimmäinen päivä oli pitkä. 23 aikoihin pääsimme lähtemään hallilta kaupan kautta majoitukseen. Jaoin huoneen kroatialaisten tuomareiden Marcon ja Damirin kanssa. Sängyn virkaa toimitti suht kapea mutta jämäkkä patja lattialla. Ilmoitinkin välittömästi tekeväni bläkärin ja olin kuulemma nukahtanut ihan heti.
Toinen päivä; static apnea
Aamulla heräiltiin aikaisin ja mietin pitäisikö syödä vähän aamupalaa ja juoda kahvia. Onneksi kaupasta ei ollut edellisenä iltana löytynyt juuri mitään innoittavaa, joten päätin olla ilman ja keskittyä paikallisen mineraaliveden lipittämiseen. Siinä oli aika paljon natriumia ja muita juttuja, joten se imeytyi hyvin. Olin jo illalla luntannut tuomareiden lähtölistasta että oma lähtöni on 11:15, joten sekin vaikutti päätökseen olla syömättä.
Altaalla jatkoin makoilua ja yritin olla mahdollisimman vähän liikkeellä. Päätin ottaa 5mm yläosan sillä 1,5mm olisi ollut liian kylmä ilman syömistä. Itse asiassa se oli kutakuinkin sopiva ja olikin lähellä ettei silläkin olisi tullut vilu. Lämppäreiksi tein frc-staticeja pinnalla. Aloitin minuutilla, jatkoin puolellatoista ja päädyin kahteen. Tein niitä useampia. Tein varmuuden vuoksi yhden täysillä ja yllätyin suuresti, kun varoitukset alkoivat kolmen jälkeen ja tulin tehneeksi elämäni helpoimman nelosen.
Turvaorganisaatiolle olisi kyllä voinut lähettää terveisiä, että warm-up zonellakin pitäisi olla julkinen turvis. Innostuin vähän liikaa hyvästä lämppäristä, joten varsinainen static ei mennyt yhtä helposti ja hyvin. Tein 4:53 vaikka varaa olisi ollut ehkä 20 sekuntia pidempääkin, mutta varma on varmaa varsinkin näillä harjoitusmäärillä. Jotenkin olen staticissa kokenut että maski on mukavin varuste naamalle. Tämä tietysti jättää naamalle hyvin vähän kosketuspinta-alaa veteen, mutta sen olen korjannut riisumalla hupun. Organisaatio suostui antamaan vain merkit ilman ääntä, mutta onneksi Sergiu ystävällisesti huuteli aikoja altaan laidalta. En ottanut omaa turvista ihan sen takia, että ei tule ikäviä seurauksia virheiden takia. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, mokia voi tulla ja silloin on parempi että organisaatio tekee ne.
Lounas
Staticin jälkeen oli päivän siihen asti odotetuin hetki; pääsin syömään ja kahville. Maltoin sen verran kuitenkin että ehdin käydä likoamassa paikallisessa "kylpylässä". Kyseessä oli jonkinlainen "thermal water pool", jossa oli hyvin ruskeaa ja öljyistä vettä, joka oli noin 37-asteista. Siellä oli kiva liota, kun samalla sai vähän lämmintä viluiseen ruotoon.
Tankkaukseni epäonnistui osittain. Kaksi sämpylää, kaksi kahvia ja kaksi nutria oli vähän liikaa. Aiemmin olen laskenut, että sämpylä vastaa noin tuntia, ja nutri noin tuntia, mutta niiden yhteisvaikutus onkin enemmän. En siis ollut huomioinut sitä, että kun syö paljon niin sekin jo hidastaa ruuansulatusta. Kun menin dynan lämppäreihin, jouduin parin ensimmäisen vedon jälkeen miettimään, pitäisikö heittää laatat.
Tauon aikana tein pienen kävelyretken Hajdúszoboszlóssa. Jännä kylä. Asukkaita on noin viisitoistatuhatta ja he ovat pakkautuneet mahdollisimman pienen tilaan. Muutenkin unkarilaiset ovat hassuja, kun asuvat tajuttoman tiiviisti ja ahtaasti, mutta kylien välillä on lääniä vaikka muille jakaa. Kun kylä loppuu alkaa pelto ja seuraava asuttu paikka on vasta seuraavassa kylässä. Jos Suomessa on saman kokoinen kylä niin se on yhtä kuin kauppa, pankki ja parturi sekä keskikaljakuppila. Hajdúszoboszlóssa oli melkein vaikka mitä. Unkari muistutti kovasti Etelä-Pohjanmaata, mutta Unkari on vieläkin tasaisempi paikka. Tuli mieleen, että kyllä pustallakin kelpaisi häjyillä.
Päämatka - dynamic apnea with fins
Menin veteen heti kun sain eli kolme varttia ennen starttia. Jännitti pirusti ja syke oli korkea. Soittelinkin Kimmon kanssa tauolla, että miten sen saa alas. Kokeilin hengitystemppuja ja ehkä se vähän rauhoittui, mutta ei läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut. Syke oli koko ajan 95 - 105. Lämppit aloitin uunoilulla ja katsoin painotuksen kohdalleen. Jostain syystä lauantaina piti tehdä 5 pakkausta, jotta sain haluamani tasapainon, kun perjantaina homma oli hyvä ilmankin. Kaasua, ehkä.
Lämppärit olivat ehkä jotain 50 metrisiä. En muista tehneeni pidempiä. Dynat tehtiin kahdella radalla. Alun perin ilmoitettiin, että radalta yksi saa nousta reunaan, mutta kakkoselta köysiin. Tämä oli tuomareiden mukaan luonnollista; niinhän jalkapallossakin tuulee aina toisesta suunnasta ja aurinko paistaa toisesta. Sanoin mielipiteeni asiasta jo perjantaina illalla, mutta jätin sen siihen. En tiedä sitten miksi, mutta reunan eteen ykköselle laitettiin köysi, johon nousta ja reunaan koskeminen kiellettiin. Minulla oli luonnollisesti kakkosrata.
Juteltuani Kimmon kanssa päätin lähteä sukeltamaan ilman ylöspotkua, mutta hieman intensiivisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti vähän kovempaa vauhtia ja tiheämpää potkua. Kaikki tuntui menevän päin honkia. Veden vastus oli valtava enkä saanut puku päällä kunnon tuntumaa veteen. Mietin asiaa ja kokeilin lähteä monta kertaa hyväksi havaitsemastani "korjaussarjasta", jossa ensimmäinen kohta on pään asento. Räpyläuinnissa pään pitää olla käsien välissä, jotta yläruumiin saa liikkumaan tarpeeksi hyvin. Kaulapainon kanssa se ei jostain syystä toimi; en tiedä miksi, mutta pää pitää laskea paljon alemmas. Ehkä paino vaikuttaa sen verran, että yläruumiin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa, ja kun pää on käsien alla, tulee asennossa mielestäni hieman hydrodynaamisempi. Kesän treeneissä juttu on ollut toisinpäin sillä ilman painoja pitää todellakin mennä hieman eri tavalla.
Tein siis ammattimaisesti ja tein viime hetken muutoksia alle puoli tuntia ennen toppia. Pään laskemisessa alas on toinenkin hyvä puoli, sillä kun leuka on kiinni rinnassa ovat nykäykset helpommin siedettävissä. En tiedä miksi, mutta keksin senkin kai kesän aikana jossain välissä.
Asenteeni sukellukseen oli hyvä. ET oli 125m, mutta mielessä oli sekin, että pisin harjoitusvetoni oli ollut vähän yli satakymmenen. Päätin kylmästi antaa itselleni luvan epäonnistua. Tiesin että satanen menee vaikka kilon paloissa ja sanoin itselleni, että käännöksen jälkeen pitää tehdä 15 potkua niin on jo yli ennakkotuloksen. Laskuoppi ei ole vahvoja puoliani, mutta se on myös hyvä varmistustapa siten, että kun ei enää pysty laskemaan järkevällä tavalla niin kannattaa tulla ylös. Jossain kymmenen ja viidentoista välillä sekosin ja sitten alkoi tulla ihan ihmeellisiä lukuja, joten tein vielä muutaman ja sitten pintaan 144 metrissä.
Sukellus oli todella hyvä ja mieleni selvä. Hengitin pari kertaa ja tunsin kuinka turvasukeltaja tarrasi kiinni. Käännyin häneen päin epäuskoinen ilme kasvoillani. Ei minulla ole hätää! Miksi? Miksi? Heitin tuomareille protokollat, vaikka tiesin, mitä seuraisi. Huusin heti perään, että miksi turvis otti kiinni. Punainen kortti. Uin reunalle ja selvitin tilannetta. Turvasukeltaja oli tehnyt virheen ja tuomareiden oli pakko antaa punainen, sillä säännöissä ei ole tulkinnanvaraa jos sukeltajaan kosketaan pintautumisen jälkeen.
Olin suorastaan raivona ja hallissa olleet ihmiset saivat oppitunnin siitä kuinka kirotaan suomeksi. Kars ja Balasz Horvath rauhoittelivat minua ja lähdin tekemään protestia, joka meni läpi ja sain toisen mahdollisuuden. Minuun tarrannut turvasukeltaja, joka ei osannut englantia ja oli luultavasti ensimmäistä kertaa kisassa turviksena, melkein paskoi housuunsa kun lähdin jututtamaan häntä. Szabolcs lähti tulkiksi, kun kerroin turvikselle, että en ole hänelle vihainen sillä tämä luultavasti teki niin kuin parhaaksi katsoi. Kerroin myös että jos ei tiedä pitäisikö puuttua niin silloin pitää puuttua ja että olisin luultavasti tehnyt itse samoin. Toivottavasti tajusi. Köysissä roikkuminen on aika heilumista pitkän jälkeen, mutta muutamia bläkäreitä ja samboja kokeneena voin hyvin mielin sanoa, että tämä oli puhdas veto. Sambassakin menee filmi vähän poikki, mutta tässä ei ollut katkoja.
Ensimmäinen offcial top oli ollut 16:13 ja sain päättää uusinnan ajan itse. Olin jo lämmitellyt, joten sanoin haluavani uuden topin kello 17. Raivoamisen ja protestin jälkeen minulle jäin ~20 minuuttia aikaa hengailla altaassa ja tehdä pari lyhyttä vetoa. Uudessa yrityksessä ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäisessä, mutta kiukku tuli vähän mukaan. Mielessä oli pieni uho siitä, että pitää pistää paremmaksi kuin ensimmäisellä. Tunsin matkalla, että voi olla vaikeaa vetää samanlaista, mutta jatkoin jälleen niin kauan kunnes laskuoppi muuttui korkeammaksi yhtälönratkaisuksi ja tulin pintaan 135 metrissä. Samba oli todella lähellä. Pintautuminen oli samaa luokkaa kuin Hervanta Undergroundin dynan jälkeinen. Protokollaan meni 11 sekuntia. Sain valkoisen kortin ja olin tyytyväinen saavutettuani tavoitteeni eli kolme valkoista korttia.
Punainen kortti dynan jälkeen oli murskaava näky. Olen aiemmin joutunut katselemaan niitä omaa hölmöyttäni, mutta nyt tuntui niin epäreilulta kun olin viaton - oikeusmurhan uhri melkein. Tulostavoitteellisesti olin lähtenyt hakemaan ns. virkamiestason suorituksia. Kimmo ja Simo olivat suurena apuna kisavalmistautumisessa muutenkin ja tavoitteiden asettamisessa. Etukäteen ajattelin että virkamiesvedot olisivat 90m, 5:00 ja 140m. Käytännössä pysyin virkamiestasolla, ja arvostan tämän kilpailun varsin korkealle varsinkin kun huomioidaan kilpailua edeltänyt epävarmuus ja stressi sekä matkan rasitukset. Samalla määriteltiin myös satavarma taso ja nappisuoritusten alue.
Kilpailun jälkeen
Tulosten kanssa meni yli tunti ennen kuin ne saatiin valmiiksi. Unkarinkielinen excel on todella hidas; jostain syistä se on nopeampi suomeksi ja englanniksi. Olin lopputuloksissa kuudes eikä hylätty dynani olisi nostanut minua korkeammalle tuloksissa. Sain hienon diplomin osallistumisestani sekä fair play palkinnon ilmeisesti sillä perusteella, että minut oli oikeusmurhattu. Sain paljon sympatiaa kovasta kohtalostani ja moni sanoi, että oli kova temppu tehdä toinen sukellus melkein heti perään. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että voisin pärjätä kisassa, jossa pitää tehdä sanotaanko kolme pitkää ja yhteistulos ratkaisee. Tai sitten tämä on taas uhoamista. Laitan linkin muiden tuloksiin, kunhan ne tulokset tulevat nettiin. Ehkä ennen joulua.
Kilpailun seuraaminen jäi tällä reissulla väliin. Menin katsomaan tuloksia vasta kun kaikki lajit oli tehty ja taktiikka tuntui hyvältä. Parasta keskittymisessäni oli ehkä se, että kilpailun aikana pääsin ensimmäistä kertaa ikinä tilanteeseen, jossa en edes ollut kiinnostunut muiden tekemisistä. Minulla on hieman taipumusta innostua jos joku tekee kovan suorituksen ja se häiritsee omia hommia. Kyllähän hallilla aina kuuli kun joku teki pitkän ja jengi taputti, mutta se oli oikeastaan ihan yksi lysti. Aikaisemmin olen aina seurannut miten muut sukeltavat, mutta nyt ei ollut tarvetta. Tiesin mitä olen tekemässä ja se riittää.
Jatkot olivat paikallisessa ravintolassa. Olut sanotaan unkariksi "ssöö" eli tilaaminen onnistuu vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa. Yksi olut kuitenkin riitti sillä ruoka oli niin hyvää, etten viitsinyt lipitää mallasjuomaa. Jotenkin alkoholi on "so last season" eikä maistu ollenkaan. Kaipa tuo on hyvä.
Vaikka tässä on tullut mollattua organisaatiota niin vastapainoksi täytyy kehua unkarilaisia. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja fiksua porukkaa. Istuin pöydässä jossa oli vain unkarilaisia ja kaikki olivat todella kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiäni vapaasukelluksesta. Paljastui että olen jonkin asteinen stara tuolla päin, kun suunnilleen kaikki olivat käyneet ihailemassa viime keväisiä tekniikkapalojani blogistani. Tuntuihan se mukavalta, täytyy pienenä narsistina myöntää. Tekniikkani sai osakseen hyvin paljon ihailua. Mikäs siinä, on se hyvä tekniikka, mutta on sitä tullut vähän harjoiteltuakin! Jossain mättäisi pahasti jos se ei olisi noin hyvä. Szabolcs lupasi kääntää tuomarinauhat dvd:lle, joten ehkä niitä jossain vaiheessa päästään katsomaan.
Sunnuntaina lähdettiin Budapestiin. Aika moni "ulkkari" lähti varhain aamulla, kuka milläkin, mutta jäin Karsin kanssa vetelehtimään kunnes Szabolcs lupasi mahduttaa meidät autoonsa. Matkalla keskusteltiin vaihteeksi vapaasukelluksesta. Budapest oli taas ihan tukossa vaikka oli pyhä, mutta ehkäpä kaupungissa juostu maraton vaikutti asiaan. Hyppäsimme autosta keskustan tuntumassa, kun Kars kertoi osaavansa Hostelliin. Ostimme torilta hedelmiä ja majoituimme ennen kuin lähdimme etsimään ravintolaa. Puolen kilometrin päästä löytyi mahtava paikka nimeltään Oliva (oli siellä sellainenkin kuin Vittula, mutta se oli klubi). Kysyin jotain hyvää unkarilaista ruokaa ja sain lautasellisen paistettuja perunoita ja sianlihaa letcholla, joka on jotain unkarilaista hyvää shittiä. Ihan mahtavaa ja hintaa tuli joku ehkä 6 euroa.
Ruuan päälle heitettiin pieni kierros Tonavan toiselle puolelle ja takaisin parlamentin kautta, jonka pihalla seurasimme hetken yhä jatkuvaa mielenosoitusta Unkarin hallitusta vastaan. Lampsimme Karsin kanssa takaisin majapaikkaamme, jonne Daan ja Kim olivat juuri saapuneet. He olivat jääneet vetelehtimään Hajdúszoboszlóon ja seikkailleet Unkarin rautateillä. Keskustelu vapaasukelluksesta jatkui ja heiluttelimme hieman lantiota Yellow Submarinen käytävillä. Hips don't lie eli hipit ei valehtele.
Daanilla ja Kimillä oli nälkä ja he kysyivät hyvää ravintolaa, joten suosittelimme Olivaa ja lopulta lähdimme sinne uudestaan. Tällä kertaa sain yhtä hyvän annoksen, jossa oli tajuttoman hyviä perunoita ja olisikohan ollut kanaa; jotain siivekästä kuitenkin ja hyvää sekin. Syvyyssukelluksen suhteen hollantilaiset olivat kovasti mouthfillin kannalla eivätkä oikein ymmärtäneet negatiivista pakkaamista. Suuntäyttö on kuulemma ainut tapa heille. Joku äidistä, toinen tyttärestä, niin.
Yö jäi taas vaihteeksi lyhyeksi ja maanantaina oli lähtö Suomeen 11:40 lennolla. Soitin lauantaina lentokenttätaksin ja he ilmoittivat tulevansa hakemaan 9:40. Kysyin ehdimmekö varmasti sillä maallikon näkemykseni ruuhkista ja itsesuojeluvaisto olisivat kannattaneet lähtöä tuntia ennemmin. Juutuimme ruuhkaan neljä kertaa ja pari kertaa kuski ilmoitti tietävänsä oikotien. Taksimatka oli reissun jännittävin osa ja syke oli jotain 150 ja suonissa virtasi puhdas adrenaliini veren sijaan. Lopulta olin lähtöselvityksessä etuajassa - kaksi minuuttia etuajassa.
sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006
24.9.2006 Tuntuipas pahalta
Kokeilin staticia. Tein lämppäreinä noin 45 - 75 sekunnin mittaisia frc-staticeja neljän metrin altaan pohjassa. Yllä oli 5mm housut, 1,5mm yläosa ja vyöllä 2kg lyijyä, mikä takasi negatiivisen nosteen pinnalta. Lämppärit olivat mukavia ja sukellusvaste tuli ihan kivasti mukaan, vaikka ilman pukua se olisi ollut voimakkaampi ja nopeampi.
Varsinaiset staticit tein samalla pukeutumisella, mutta täysin keuhkoin. Lähdin pystystä ja valmistautumisen ajan nojasin käsiini altaan reunalla. Hengitykseni oli hyvin pinnallista enkä tehnyt tuuletusta ennen täyttöä. Nykäykset tulivat noin 2:15 kohdalla ja jatkoin hengenpidätystä neljä kertaa 3:30 asti ja kerran neljään minuuttiin.
Se että en hyperventiloinut, tuulettanut tai muutenkaan enempää hengitellyt, oli kokemuksena kokeilemisen arvoinen. Hiilidioksidia oli enemmän ja se tuntui. Palleanykäykset tulivat aikaisin, mutta jos sitä vertaa tuulettamalla tehtyyn, on ero pieni; tuulettamalla tehtynä nykäykset ovat tulleet 2:30 - 3:00 välillä.
Kolme ensimmäistä tein ilman maskia au naturel. Tottumattomuus kuitenkin kostautui ja kolmen ja puolen ylittäminen oli henkinen muuri. Maski päässäni saatoin avata silmäni vedessä (piilarit nääs) ja katsella rauhassa ympärilleni ja todeta, että järki on vielä mukana. Subjektiivinen kokemus oli rankka, mutta objektiivinen tarkastelu kertoo ettei pidätyksissä ollut vaikeuksia. Tultuani kolmannen kerran pintaan ajassa 3:30 ja hengitettyäni kerran, alkoi hävettää, sillä jo tuo yksi hengenveto riitti palautumiseen.
Tämä oli hyvä alku. En ole tehnyt staticia varmaan puoleen vuoteen ja kesäkin meni lähinnä mukavan sukeltamisen parissa. Samalla sain karistettua mielestäni turhat luulot. Kykyni pidättää henkeä ei ole automaattisesti kasvanut, vaikka muissa lajeissa olenkin mennyt hurjasti eteenpäin. Static on tehtävä staticina ja jokainen sekunti on ansaittava.
Varsinaiset staticit tein samalla pukeutumisella, mutta täysin keuhkoin. Lähdin pystystä ja valmistautumisen ajan nojasin käsiini altaan reunalla. Hengitykseni oli hyvin pinnallista enkä tehnyt tuuletusta ennen täyttöä. Nykäykset tulivat noin 2:15 kohdalla ja jatkoin hengenpidätystä neljä kertaa 3:30 asti ja kerran neljään minuuttiin.
Se että en hyperventiloinut, tuulettanut tai muutenkaan enempää hengitellyt, oli kokemuksena kokeilemisen arvoinen. Hiilidioksidia oli enemmän ja se tuntui. Palleanykäykset tulivat aikaisin, mutta jos sitä vertaa tuulettamalla tehtyyn, on ero pieni; tuulettamalla tehtynä nykäykset ovat tulleet 2:30 - 3:00 välillä.
Kolme ensimmäistä tein ilman maskia au naturel. Tottumattomuus kuitenkin kostautui ja kolmen ja puolen ylittäminen oli henkinen muuri. Maski päässäni saatoin avata silmäni vedessä (piilarit nääs) ja katsella rauhassa ympärilleni ja todeta, että järki on vielä mukana. Subjektiivinen kokemus oli rankka, mutta objektiivinen tarkastelu kertoo ettei pidätyksissä ollut vaikeuksia. Tultuani kolmannen kerran pintaan ajassa 3:30 ja hengitettyäni kerran, alkoi hävettää, sillä jo tuo yksi hengenveto riitti palautumiseen.
Tämä oli hyvä alku. En ole tehnyt staticia varmaan puoleen vuoteen ja kesäkin meni lähinnä mukavan sukeltamisen parissa. Samalla sain karistettua mielestäni turhat luulot. Kykyni pidättää henkeä ei ole automaattisesti kasvanut, vaikka muissa lajeissa olenkin mennyt hurjasti eteenpäin. Static on tehtävä staticina ja jokainen sekunti on ansaittava.
perjantaina, syyskuuta 22, 2006
22.9.2006 Mikseri
Viikon kolmas räpyläuintitreeni oli viikon raskain. Tiistain ja torstain treenit painoivat vielä, mutta ohjelmakaan ei ollut helppo. Uintia, paljon potkuja, vähän sukellusta ja vähän kumpparointia tekee harjoituksesta aina pahan. Vatsalihakset olivat ihan lopussa. Alavatsan lihaksiin sattui vaikka olisi uinut kuinka hitaasti. Treenin ainoan sukellussetin jälkeen täytyi pitää pieni tauko, samoin kuin loppuverran jälkeen altaasta piti lähteä nopeasti pois. Ei varmaan tarvitse selittää miksi.
-400m alkuverra
-4 x 100m sekauinti
-400m potkuja vu/delf, mahallaan/selällään
-400m vapari uimalla
-8 x 50m sukellusta ilman välineitä
-400m räpyläuintia kumppareilla ja snokella, delf
-2 x 200m sekari potkuilla
-400m vapari uimalla
-4 x 100m potkuja kumpparit+snoke+lauta, delf
-400m loppuverra
Ensi viikolla ei (onneksi) enää ole tiedossa näin kovaa settiä kuin tällä viikolla. Kisavalmistautumisessa on ideana tehdä viikko kovaa, toinen ja kolmas kevyemmin ja viimeinen fiilistellen. Kovan treenin ja perusjuttujen määrä laskee ja erikoiskikkailun ja maksimien hakeminen lisääntyy kisojen lähestyessä.
torstaina, syyskuuta 21, 2006
21.9.2006 Runtua
Kivaa kun saa tehdä sitä mistä nauttii. Räpyläuintitreeni on ihan parasta mitä tiedän. Consta taitaa mennä niukasti ohi, mutta ai että kunnon monouintia.
- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein, vauhti ~38-40 s / 50m
- loppuverra 200m
4400m @ 1h35min
Ensimmäinen monottelu oli paha. Seuraavassa pätkässä lähdin sukellukseen uudella asenteella. Pois kaikki hengittely ennen lähtöä. Pinnallinen vakiohengitys riittää, mutta nykäyksetkin alkoivat sitten jossain 30 metrin kohdalla. Pää oli pirun terävä lopussakin eikä palautumiseen tarvinnut tehdä oikein mitään. Hassua kuinka "urge to breath" tulee, mutta oikeasti ei vielä tarvitse pitkään aikaan lisää happea.
2 x 400m oli helppo. Apneaosuudet kasvoivat melkein vahingossa 17-19 metriin. 16 x 50m tasaminuutein yllätti. Kaksi ekaa helppoja, kaksi seuraava sikavaikeita, mutta viidennellä homma helpottui. Yleensä helpotus on tullut vasta 11. tai 12. vedolla.
Melkein menisin väittämään, että sukellusvaste oli hyvin käynnissä. Miksi se ei sitten aiemmin ole ollut näin vahva? Veikkaisin että korkeampi hiilidioksitaso pääsi tänään vahvistamaan sitä, ja olemaan vahvempi koko harjoituksen ajan sillä, kuten sanoin, jätin kaiken ylimääräisen hengittelyn pois.
Hiilidioksin kanssa on kuitenkin niin monta kertaa sanottava itselleen: "Se tuntuu pahalta, mutta se vain tuntuu siltä. Tunne valehtelee taas."
Hervannan hallin vesi on aina tuntunut viileämmältä kuin Kalevassa, mutta tällä viikolla ero on ollut suorastaan järkyttävä. Mittasin deekolmosella ja se sanoi, että 25 astetta. Olisikohan Kalevassa aste enemmän. Pitää kai mitata, voiko yksi aste tehdä noin suuren eron.
- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein, vauhti ~38-40 s / 50m
- loppuverra 200m
4400m @ 1h35min
Ensimmäinen monottelu oli paha. Seuraavassa pätkässä lähdin sukellukseen uudella asenteella. Pois kaikki hengittely ennen lähtöä. Pinnallinen vakiohengitys riittää, mutta nykäyksetkin alkoivat sitten jossain 30 metrin kohdalla. Pää oli pirun terävä lopussakin eikä palautumiseen tarvinnut tehdä oikein mitään. Hassua kuinka "urge to breath" tulee, mutta oikeasti ei vielä tarvitse pitkään aikaan lisää happea.
2 x 400m oli helppo. Apneaosuudet kasvoivat melkein vahingossa 17-19 metriin. 16 x 50m tasaminuutein yllätti. Kaksi ekaa helppoja, kaksi seuraava sikavaikeita, mutta viidennellä homma helpottui. Yleensä helpotus on tullut vasta 11. tai 12. vedolla.
Melkein menisin väittämään, että sukellusvaste oli hyvin käynnissä. Miksi se ei sitten aiemmin ole ollut näin vahva? Veikkaisin että korkeampi hiilidioksitaso pääsi tänään vahvistamaan sitä, ja olemaan vahvempi koko harjoituksen ajan sillä, kuten sanoin, jätin kaiken ylimääräisen hengittelyn pois.
Hiilidioksin kanssa on kuitenkin niin monta kertaa sanottava itselleen: "Se tuntuu pahalta, mutta se vain tuntuu siltä. Tunne valehtelee taas."
Hervannan hallin vesi on aina tuntunut viileämmältä kuin Kalevassa, mutta tällä viikolla ero on ollut suorastaan järkyttävä. Mittasin deekolmosella ja se sanoi, että 25 astetta. Olisikohan Kalevassa aste enemmän. Pitää kai mitata, voiko yksi aste tehdä noin suuren eron.
keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006
20.9.2006 Mihin on tottunut
Niin.
Tarkoitus oli hakea sukellusvaste päälle ja temppuilla jotain sen kanssa. Metodina frc ja neljään metriin. Sykemittari oli mukana.
1. Syke pinnalla 88. 30 sekunnin kuluttua 48.
2. Syke pinnalla 90. 30 sekunnin kuluttua 45.
3. Syke pinnalla 82. 30 sekunnin kuluttua 43.
4. Syke pinnalla 84. 30 sekunnin kuluttua 42.
Sitten tuli ihan pirun kylmä.
Vakaana mielipiteenäni ilmoitan, että treeni oli turha. Kun on noin kylmä, paikallaan olosta tulee mahdotonta. En kyllä tee enää ikinä tuollaista treeniä. Paitsi ehkä puku päällä, mutta se on niin eri juttu taas. Siinä tulee kuuma vaikka kuinka huuhtelisi ja muistaakseni kesällä kokeilin, että refleksin sai päälle 40 minuutissa. Sykkeiden perusteella näyttäisi että tänään se meni päälle ihan heti, mutta fiilispohjalta vasta 30 minuutin jälkeen alkoi tuntua siltä. Mittari ei enää tuossa vaiheessa tärinän takia pysynyt päällä.
Tarkoitus oli hakea sukellusvaste päälle ja temppuilla jotain sen kanssa. Metodina frc ja neljään metriin. Sykemittari oli mukana.
1. Syke pinnalla 88. 30 sekunnin kuluttua 48.
2. Syke pinnalla 90. 30 sekunnin kuluttua 45.
3. Syke pinnalla 82. 30 sekunnin kuluttua 43.
4. Syke pinnalla 84. 30 sekunnin kuluttua 42.
Sitten tuli ihan pirun kylmä.
Vakaana mielipiteenäni ilmoitan, että treeni oli turha. Kun on noin kylmä, paikallaan olosta tulee mahdotonta. En kyllä tee enää ikinä tuollaista treeniä. Paitsi ehkä puku päällä, mutta se on niin eri juttu taas. Siinä tulee kuuma vaikka kuinka huuhtelisi ja muistaakseni kesällä kokeilin, että refleksin sai päälle 40 minuutissa. Sykkeiden perusteella näyttäisi että tänään se meni päälle ihan heti, mutta fiilispohjalta vasta 30 minuutin jälkeen alkoi tuntua siltä. Mittari ei enää tuossa vaiheessa tärinän takia pysynyt päällä.
tiistaina, syyskuuta 19, 2006
19.9.2006 Back on track
Eli selkä radalla.
Sairastelut on sairasteltu. Viime perjantaina oli vielä ihan paska fiilis ja reilu 37 lämpöä, mutta Sebastien Muratin kurssille piti vain änkeä. Perjantaina oli onneksi vain teoriaa ja ilokseni huomasin olevani täysin terve lauantaiaamuna. Lämpöä ei ollut, joten sitä ei tarvinnut mitata.
Muratin kurssi oli antoisa. Siellä oli niin paljon asiaa että tässä on turha yrittää edes briifata sisältöä. Mainittakoon kuitenkin sen verran että Sebastien Murat on tutkinut sukeltavia nisäkkäitä ja on sitä mieltä, että ihmisen kannattaa ottaa niistä oppia. Idea on siis sukeltaa tyhjillä keuhkoilla. Tämä edellyttää tietysti voimakasta sukellusrefleksiä, mutta sitäkin voi harjoitella ja kehittää. Tyhjillä keuhkoilla käytettävissä on vähemmän happea, mutta elimistö tajuaa sen ja minimoi hapenkulutuksen huomattavasti tehokkaammin kuin täysillä keuhkoilla sukellettaessa. Take more, use more. Take less, use less. Ja kun mennään tarpeeksi pitkälle vähästä hapesta onkin enemmän jäljellä. Tyhjillä sukeltaminen tuntuu pahemmalta, mutta tajunta säilyy pidemmälle. Ääreisverenkierto loppuu käytännössä kokonaan ja kaikki veri pakkautuu keuhkojen, sydämen ja aivojen käyttöön. Uhrataan raajat, pelastetaan tajunta.
Katsokaa kuvia tuolta www.nmd.fi/murat
Tänään pääsin pitkästä aikaa altaaseen. Voi kyllä oli mukavaa. Mennessäni hallille hihittelin ettei ruumis parka vielä tiedäkään millaiseen rääkkiin taas pääseekään. Hihii, minä tiedän, mutta se ei, hihii.
Tottapuhuen treeni oli nyt vähän kevyempi. Tuli kuitenkin oltua kaksi viikkoa poissa pelistä niin piti aloittaa varovaisemmin. Ohjelmassa oli räpsäuintia aika paljon ja loppuun vielä satasen apnea. Sukellus oli hyvä todiste hyperventilaation typeryydestä. Tällä kertaa tein normihengitystä pari minuuttia, jonka päälle heitin yhden tuuletuksen ja sitten vedin täyteen. Ensimmäinen nykäys nappasi kiinni 45m kohdalla ja niitä tuli ihan kivasti koko matkan, mutta satasessa oli vielä erittäin järkevä olo. Kesällä tuli ehkä vähän tuuleteltua liikaa, kun nyt sitä muistelen, niin aika monta kertaa oli aika heikko järki jo satkun kohdalla.
Viime aikaisiin mietteisiin liittyen tuli mieleen, voisiko dynaa sukeltaa turvallisesti voimakkaalla sukellusrefleksillä ja mahdollisimman korkealla hiilidioksiditasolla? Korkea hiilidioksiditaso tuntuu pahemmalta, mikä voisi olla yksi indikaattori sen suhteen, kuinka pitkälle mennä. Sukellusrefleksin avulla hapenkulutus taas olisi minimissään.
Sairastelut on sairasteltu. Viime perjantaina oli vielä ihan paska fiilis ja reilu 37 lämpöä, mutta Sebastien Muratin kurssille piti vain änkeä. Perjantaina oli onneksi vain teoriaa ja ilokseni huomasin olevani täysin terve lauantaiaamuna. Lämpöä ei ollut, joten sitä ei tarvinnut mitata.
Muratin kurssi oli antoisa. Siellä oli niin paljon asiaa että tässä on turha yrittää edes briifata sisältöä. Mainittakoon kuitenkin sen verran että Sebastien Murat on tutkinut sukeltavia nisäkkäitä ja on sitä mieltä, että ihmisen kannattaa ottaa niistä oppia. Idea on siis sukeltaa tyhjillä keuhkoilla. Tämä edellyttää tietysti voimakasta sukellusrefleksiä, mutta sitäkin voi harjoitella ja kehittää. Tyhjillä keuhkoilla käytettävissä on vähemmän happea, mutta elimistö tajuaa sen ja minimoi hapenkulutuksen huomattavasti tehokkaammin kuin täysillä keuhkoilla sukellettaessa. Take more, use more. Take less, use less. Ja kun mennään tarpeeksi pitkälle vähästä hapesta onkin enemmän jäljellä. Tyhjillä sukeltaminen tuntuu pahemmalta, mutta tajunta säilyy pidemmälle. Ääreisverenkierto loppuu käytännössä kokonaan ja kaikki veri pakkautuu keuhkojen, sydämen ja aivojen käyttöön. Uhrataan raajat, pelastetaan tajunta.
Katsokaa kuvia tuolta www.nmd.fi/murat
Tänään pääsin pitkästä aikaa altaaseen. Voi kyllä oli mukavaa. Mennessäni hallille hihittelin ettei ruumis parka vielä tiedäkään millaiseen rääkkiin taas pääseekään. Hihii, minä tiedän, mutta se ei, hihii.
Tottapuhuen treeni oli nyt vähän kevyempi. Tuli kuitenkin oltua kaksi viikkoa poissa pelistä niin piti aloittaa varovaisemmin. Ohjelmassa oli räpsäuintia aika paljon ja loppuun vielä satasen apnea. Sukellus oli hyvä todiste hyperventilaation typeryydestä. Tällä kertaa tein normihengitystä pari minuuttia, jonka päälle heitin yhden tuuletuksen ja sitten vedin täyteen. Ensimmäinen nykäys nappasi kiinni 45m kohdalla ja niitä tuli ihan kivasti koko matkan, mutta satasessa oli vielä erittäin järkevä olo. Kesällä tuli ehkä vähän tuuleteltua liikaa, kun nyt sitä muistelen, niin aika monta kertaa oli aika heikko järki jo satkun kohdalla.
Viime aikaisiin mietteisiin liittyen tuli mieleen, voisiko dynaa sukeltaa turvallisesti voimakkaalla sukellusrefleksillä ja mahdollisimman korkealla hiilidioksiditasolla? Korkea hiilidioksiditaso tuntuu pahemmalta, mikä voisi olla yksi indikaattori sen suhteen, kuinka pitkälle mennä. Sukellusrefleksin avulla hapenkulutus taas olisi minimissään.
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006
13.9.2006 Ajatus
Eiliseen pohdintaan liittyen kysymyksen asetteluni on hieman selventynyt. Ovatko constant ja dynamic periaatteellisella tasolla sama asia vai eri asia. Eli: olisiko syytä sukeltaa altaassa samalla tavalla kuin avovedessä. Toisin päin yhtälö ei tällä hetkellä ainakaan toimi. Katselin tuossa juuri viime talvena kuvattuja dynamic-videoita, ja niiden perusteella sanoisin, että syvyyttä ei voi mennä samalla tavalla kuin menen pituutta niissä.
Syvyydessä ei voi mennä väkisin, vaikka se altaassa onnistuukin. Kysymys onkin siitä, kummalla tavalla altaassa mennään pidemmälle.
Syvyydessä ei voi mennä väkisin, vaikka se altaassa onnistuukin. Kysymys onkin siitä, kummalla tavalla altaassa mennään pidemmälle.
tiistaina, syyskuuta 12, 2006
12.9.2006 Kipeetä touhua
On tullut sairasteltua reilu viikko eikä loppua vielä näy. On ollut hyvää aikaa miettiä juttuja. Syvyyssukelluksen iso juttu tältä kesältä oli pelkojen voittaminen. Fyysinen taso on sen verran kova, että pääsen ylös mistä tahansa syvyydestä. Jos minulla on monoräpylä jalassani, ei pintaan pääsyn suhteen ole pelon häivähdystäkään. Kun näin voi luottaa, voi myös rentoutua ihan eri tavalla.
Avovesikausi on vähitellen hiljentymässä ja pian alkaa täysipainoinen keskittyminen allaslajeihin. Allaslajit ovat aivan eri maailma. Syvyyssukelluksessa mennään syvyyteen ja tullaan sieltä ylös. Staticissa tehdään kelloa vastaan ja pituussukelluksessa mennään niin pitkälle kuin kyvyt antavat myöten.
Consta pitää tehdä rennosti ja paineentasaus on minulla ollut pullonkaula. Dynaan onkin nyt vaikeampi suhtautua sillä siinä voin käytännössä mennä pidemmälle kuin haluan. Consta on ollut tänä kesänä turvallista sillä paineentasaus on asettanut rajat ja näin sen suhteen ei ole ollut suurempia kuolemanpelkoja. Dynaa pystyn kyllä tekemään niin pitkälle että taju lähtee. Dynassa ei ole ns. turvallista rajoittavaa tekijää. Monilta olen kuullut, että heillä apneaa rajoittaa paha olo. Miten pitäisi suhtautua, kun pystyykin ohittamaan pahan olon ja tarvittaessa sukeltamaan itseltään tajun pois?
Periaatteessa olen jälleen saman kysymyksen edessä kuin vajaa vuosi sitten Wiesbadenin kisan jälkeen, jolloin tajuttomuuden saavuttaminen oli karmeudessaan valjennut. Kyllä syvyyssukellus olisi yhtä helvettiä jos siinäkin rajana olisi tajunnan säilyttäminen. Dynamicissa on kuitenkin mahdollisuus pelastautua ja nousta pintaan heti kun pelottaa. Ongelma lienee nyt se, miten voittaa pelko ja sukeltaa rajoille asti niitä kuitenkaan ylittämättä?
Dnf:ssä jossain määrin pystyn jo tarkkailemaan, missä vaiheessa homma lähtee menemään överiksi, mutta dynassa se on vaikeampaa. Dynassa on kyllä tullut pysyttyä rajan tällä puolella Saksan kisojen jälkeen. Suoritukset ovat olleet hyvin puhtaita jokainen enkä ole rajojani siinä koetellut. Toisaalta se on hyväkin, sillä jos tätä tekisi löytääkseen rajansa niin mitä sitten kun ne rajansa löytäisi.
Todennäköisesti on syytä alkaa suhtautua pituussukellukseen samalla tavalla kuin syvyyssukellukseen. Constassa paineentasaus asettaa rajat ja siinä määritellään etukäteen, maksimisyvyys, missä käydään. Dynassa annetaan kyllä ennakkotulos, mutta senkin saa ylittää. Se on tavallaan hölmöä. SM-kisoissa lähdin tekemään dynaa siten, että määritin itselleni alueen, jolla pintaudun. Kielsin itseäni ylittämästä ylärajaa ja kaikki meni hyvin. Paukkuja olisi voinut olla pidempäänkin, mutta en todellakaan pysty arvioimaan olisiko esimerkiksi jo viisi lisämetriä ollut kohtalokasta.
Constan ajatusmaailman voisi kääntää dynamiciin edellisessä kappaleessa mainitulla tavalla. Toisaalta tämä metriajattelu soveltuu huonosti constaan, vaikka se onkin dynamicissa ollut vahvana vaikuttavana tekijänä. Se valtava ero näissä ajatusrakenteissä on se, että constaa rajoittaa paineentasaus ja siksi elokuun suuri kasvu syyvyydessä oli ylipäätänsä mahdollista. Jos sukeltaisin dynaa kuten teen constaa niin dynamic-tulokseni olisi sadan metrin luokkaa. Constassa en ole saanut yhtään nykäystä, mutta dynassa niitä voi saada jo 65 metrin kohdalla. Tietysti nykäykset voi peittää menemällä pirun kovaa, kuten Sm-kisoissa.
Dynamicissa ei tietenkään pääse hyötymään sukellusrefleksistä ihan yhtä voimakkaasti kuin constassa. Vai pystyisikö sittenkin? Lämppärit frc-staticina neljän metrin syvyydessä saavat kyllä refleksin käyntiin. Myös kaasujen osapaineet vaikuttavat constassa eli constant-moodia ei täydellisesti voi soveltaa pituussukellukseen.
Jos pelko lähti syvyyssukelluksessa sillä, että tajusin pääseväni ylös vaikka mistä syvyydestä niin jollain tavalla pitäisi poistaa pelko pituussukelluksestakin. Millä tavalla pystyn sukeltamaan tietäen sen olevan turvallista ja että pystyn sukeltamaan turvallisesti niin pitkälle kuin haluan? Mikä olisi se tekijä, joku muu rajoittava tekijä kuin BO, mikä tekisi sukeltamisesta turvallista? Mistä tiedän koska tulla pintaan? Jos pituudet pysyvät maltillisina, on se turvallista, mutta ei sillä tavalla mennä niille lukemille, joihin fysiikka edellyttää.
Fiiliksen mukaan sukeltaminen voisi olla yksi tekijä. En sitten tiedä miten se soveltuu suhteellisen vauhdikkaaseen ja hydrodynaamisesti kehittyneeseen sukeltamiseen. Rennolla fiilistelyssukelluksella tuntemuksiaan voisi olla helpompi tarkkailla.
Jaa'a.
Avovesikausi on vähitellen hiljentymässä ja pian alkaa täysipainoinen keskittyminen allaslajeihin. Allaslajit ovat aivan eri maailma. Syvyyssukelluksessa mennään syvyyteen ja tullaan sieltä ylös. Staticissa tehdään kelloa vastaan ja pituussukelluksessa mennään niin pitkälle kuin kyvyt antavat myöten.
Consta pitää tehdä rennosti ja paineentasaus on minulla ollut pullonkaula. Dynaan onkin nyt vaikeampi suhtautua sillä siinä voin käytännössä mennä pidemmälle kuin haluan. Consta on ollut tänä kesänä turvallista sillä paineentasaus on asettanut rajat ja näin sen suhteen ei ole ollut suurempia kuolemanpelkoja. Dynaa pystyn kyllä tekemään niin pitkälle että taju lähtee. Dynassa ei ole ns. turvallista rajoittavaa tekijää. Monilta olen kuullut, että heillä apneaa rajoittaa paha olo. Miten pitäisi suhtautua, kun pystyykin ohittamaan pahan olon ja tarvittaessa sukeltamaan itseltään tajun pois?
Periaatteessa olen jälleen saman kysymyksen edessä kuin vajaa vuosi sitten Wiesbadenin kisan jälkeen, jolloin tajuttomuuden saavuttaminen oli karmeudessaan valjennut. Kyllä syvyyssukellus olisi yhtä helvettiä jos siinäkin rajana olisi tajunnan säilyttäminen. Dynamicissa on kuitenkin mahdollisuus pelastautua ja nousta pintaan heti kun pelottaa. Ongelma lienee nyt se, miten voittaa pelko ja sukeltaa rajoille asti niitä kuitenkaan ylittämättä?
Dnf:ssä jossain määrin pystyn jo tarkkailemaan, missä vaiheessa homma lähtee menemään överiksi, mutta dynassa se on vaikeampaa. Dynassa on kyllä tullut pysyttyä rajan tällä puolella Saksan kisojen jälkeen. Suoritukset ovat olleet hyvin puhtaita jokainen enkä ole rajojani siinä koetellut. Toisaalta se on hyväkin, sillä jos tätä tekisi löytääkseen rajansa niin mitä sitten kun ne rajansa löytäisi.
Todennäköisesti on syytä alkaa suhtautua pituussukellukseen samalla tavalla kuin syvyyssukellukseen. Constassa paineentasaus asettaa rajat ja siinä määritellään etukäteen, maksimisyvyys, missä käydään. Dynassa annetaan kyllä ennakkotulos, mutta senkin saa ylittää. Se on tavallaan hölmöä. SM-kisoissa lähdin tekemään dynaa siten, että määritin itselleni alueen, jolla pintaudun. Kielsin itseäni ylittämästä ylärajaa ja kaikki meni hyvin. Paukkuja olisi voinut olla pidempäänkin, mutta en todellakaan pysty arvioimaan olisiko esimerkiksi jo viisi lisämetriä ollut kohtalokasta.
Constan ajatusmaailman voisi kääntää dynamiciin edellisessä kappaleessa mainitulla tavalla. Toisaalta tämä metriajattelu soveltuu huonosti constaan, vaikka se onkin dynamicissa ollut vahvana vaikuttavana tekijänä. Se valtava ero näissä ajatusrakenteissä on se, että constaa rajoittaa paineentasaus ja siksi elokuun suuri kasvu syyvyydessä oli ylipäätänsä mahdollista. Jos sukeltaisin dynaa kuten teen constaa niin dynamic-tulokseni olisi sadan metrin luokkaa. Constassa en ole saanut yhtään nykäystä, mutta dynassa niitä voi saada jo 65 metrin kohdalla. Tietysti nykäykset voi peittää menemällä pirun kovaa, kuten Sm-kisoissa.
Dynamicissa ei tietenkään pääse hyötymään sukellusrefleksistä ihan yhtä voimakkaasti kuin constassa. Vai pystyisikö sittenkin? Lämppärit frc-staticina neljän metrin syvyydessä saavat kyllä refleksin käyntiin. Myös kaasujen osapaineet vaikuttavat constassa eli constant-moodia ei täydellisesti voi soveltaa pituussukellukseen.
Jos pelko lähti syvyyssukelluksessa sillä, että tajusin pääseväni ylös vaikka mistä syvyydestä niin jollain tavalla pitäisi poistaa pelko pituussukelluksestakin. Millä tavalla pystyn sukeltamaan tietäen sen olevan turvallista ja että pystyn sukeltamaan turvallisesti niin pitkälle kuin haluan? Mikä olisi se tekijä, joku muu rajoittava tekijä kuin BO, mikä tekisi sukeltamisesta turvallista? Mistä tiedän koska tulla pintaan? Jos pituudet pysyvät maltillisina, on se turvallista, mutta ei sillä tavalla mennä niille lukemille, joihin fysiikka edellyttää.
Fiiliksen mukaan sukeltaminen voisi olla yksi tekijä. En sitten tiedä miten se soveltuu suhteellisen vauhdikkaaseen ja hydrodynaamisesti kehittyneeseen sukeltamiseen. Rennolla fiilistelyssukelluksella tuntemuksiaan voisi olla helpompi tarkkailla.
Jaa'a.
lauantaina, syyskuuta 02, 2006
2.9.2006 Mitä tästä nyt pitäisi sanoa
Kovan taivuttelun jälkeen sain ylipuhuttua Simon lähtemään Kinikselle. Simolla oli kotiintuloaika, joten piti mennä vähän vikkelämmin kuin tavallisesti. Myös Lauri oli mukana ja vauhtia riitti. Minä otin rauhallisesti, aivan niin kuin tänä kesänä on tullut opeteltua. Hengailin laiturilla, venyttelin, tein pari palleavenytystä. Fiilistelin. Simo ja Lauri olivat vedessä kun minä vielä raavin päätäni ja kaivelin köyttä säkistä. Vetelin 55 metriä vapaaksi ja solmut siihen; pohjalle pleitti ja valot päälle.
Pojat ehtivät puljaamaan varmaan vartin ennen kuin tulin pelipaikalle. Tein parit staticit alkuun ennen kuin lähdin köyttä pitkin sukeltamaan. Vedin kaksi lämppäriä frc:nä about 15 metriin. Siellä oli kiva olla. En mennyt niin syvälle että olisi kunnolla kiristänyt. Jotenkin on tuntunut siltä, että jos kiristelee liikaa niin se pakkaa rasittamaan turhan paljon. Kolmannella sukelluksella otin enemmän ilmaa, en kuitenkaan läheskään täyteen. Tuloksena oli paras sukellus pitkään aikaan. Käppyrästä näkyy hyvin, millä kohtaa toin kädet alas. Siihen asti sukellus oli kuin vertikaalista dynamicia. Käännöksessä piti vähän fiilistellä.
Seuraavaan sukellukseen valmistauduin kuin syvään valmistaudutaan; eli muuten ollaan kuin tavallisestikin, mutta turvasukeltaja ohjeistetaan kunnolla. Täytyy tunnustaa, että tämän päiväinen sukellus ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikkoinen. Valmistautuessa vähän jänskätti ja asenne oli vähän liikaa suorituspainotteinen. Viime viikolla tuli sukellettua enemmänkin "so what"-asenteella. Ihan saman pääseekö pleitille, kun sinne pääsee kuitenkin. Ja vaikka pleitti olisi kuinka syvällä, pääsen sieltä ylos. Tänään oli "dark side"-päivä. Tänään tuli tehtyä metrejä.
Vaikka alku olikin vähemmän lupaava, itse sukellus meni mukavasti. Menin täysin pää tyhjänä enkä murehtinut mitä olin tekemässä. Keskityin pelkästään paineentasaukseen. Olin rento ja tiesin koko ajan ettei pleitille ole mikään pakko mennä, vaikka tänään tulikin sukellettua liikaa tulosta. Jos jotain positiivista pitää hakea niin olen ihan tyytyväinen, että pystyin vetämään näinkin hyvin, vaikka oli tavoite, mihin mennä. Kaipa se voisi kilpailutilanteessakin olla vähän samankaltaista. No kuitenkin; ihan sama missä se pleitti on kun sinne pääsee silti.
Muutin käsien asennon aika lailla täsmälleen samassa syvyydessä kuin lämppärissäkin. Jännä juttu että kehoaan pystyy kuuntelemaan noinkin tarkasti. Hassua on se, että jälkimmäisellä sukelluksella keuhkot olivat täynnä, mutta silti sama tunne tuli samassa syvyydessä. Tämä lienee ero rennon ja täysin rennon sukelluksen välillä. Lämppäri oli se täysin rento, ihan mega-rento; iso sellainen.
Tänään en lähtenyt sekoilemaan suuntäyttöjen kanssa, vaan pidin lähtökohtana hankkia ilmaa suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Loppuvaiheessa sain ihan tosissaan pumpata ilmaa suuhun. Kun alkumatkasta saa pumpata melkein koko ajan niin syvällä pärjää oikeastaan aika harvalla pumppaamisella. Tasaan painetta kuitenkin koko ajan; mitäköhän arvioisin, ehkä sekunnin välein. Nopeus on luokkaa 0,9-1,5 m/s, joten kyllä siinä saa jo tasaillakin. Välillä 0-35m paine tasaantuu nenästä kiinni pitämättä, mutta tuota syvemmällä pitää ottaa nenästä kiinni, jotta saa tarpeeksi voimaa tasaukseen, kun sen joutuu tekemään pienemmällä ilmamäärällä.
Tässäkään sukelluksessa ei vielä kiristänyt. Ilmaa sai otettua koko ajan, vaikkakin se oli jo hiukan hankalampaa lopussa. Ehkä tällaisille syvyyksille voisi jo harkita pakkaamista, mutta toisaalta olisi kiva mennä pakkaamatta. Alkumatka on niin paljon mukavampi sukeltaa, kun ei tarvitse tapella niin kovaa nostetta vastaan. Vyölläni oli kaksi kiloa. Jos pakkaisi niin pitäisi kai laittaa lisää lyijyä. Pohjalla oli pirun kylmä, joten teki mieli lähteä aika nopeasti ylös. Toinen tekijä oli se etten ollut erittäin rento. Oli kyllä kiva huomata ettei silti pelottanut, vaikka pinnalla jänskättämisen merkkejä olikin havaittavissa.
Vesi on alkanut viilentyä oikeastaan vasta nyt, vaikka Jaakko heittikin kylmän kiven veteen jo reilusti yli kuukausi sitten. Pintavesi oli koneen ilmoituksen mukaan 18, mutta tuntui hivenen viileämmältä. Aurinko ei paistanut, mikä selittää osaltaan. Termokliini oli noussut ylemmäs ja se oli erittäin selkeä ja tiukka raja. Noin 7-8 metrin syvyydessä oli silmin nähtävä ero veden lämpötilassa.
Sain reissulla myös selityksen siihen, miksi Elios ohjeissaan kieltää beaver tailista vetämisen, kun se riisuutuessani jäi käteen. Ja vaikka on superstrech nylon niin kyllä siitä sauman vierestä aina...
Laitetaan tähän vielä viime viikon ja tämän viikon syvien sukellusten vertailu. Aika identtistä menoa. Hassua. Viime viikon sukelluksessa kello ei ollut free-modessa valmiina, vaan se näyttää käynnistyneen vasta vitosessa. Siitä pieni ero.
Pojat ehtivät puljaamaan varmaan vartin ennen kuin tulin pelipaikalle. Tein parit staticit alkuun ennen kuin lähdin köyttä pitkin sukeltamaan. Vedin kaksi lämppäriä frc:nä about 15 metriin. Siellä oli kiva olla. En mennyt niin syvälle että olisi kunnolla kiristänyt. Jotenkin on tuntunut siltä, että jos kiristelee liikaa niin se pakkaa rasittamaan turhan paljon. Kolmannella sukelluksella otin enemmän ilmaa, en kuitenkaan läheskään täyteen. Tuloksena oli paras sukellus pitkään aikaan. Käppyrästä näkyy hyvin, millä kohtaa toin kädet alas. Siihen asti sukellus oli kuin vertikaalista dynamicia. Käännöksessä piti vähän fiilistellä.
Seuraavaan sukellukseen valmistauduin kuin syvään valmistaudutaan; eli muuten ollaan kuin tavallisestikin, mutta turvasukeltaja ohjeistetaan kunnolla. Täytyy tunnustaa, että tämän päiväinen sukellus ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikkoinen. Valmistautuessa vähän jänskätti ja asenne oli vähän liikaa suorituspainotteinen. Viime viikolla tuli sukellettua enemmänkin "so what"-asenteella. Ihan saman pääseekö pleitille, kun sinne pääsee kuitenkin. Ja vaikka pleitti olisi kuinka syvällä, pääsen sieltä ylos. Tänään oli "dark side"-päivä. Tänään tuli tehtyä metrejä.
Vaikka alku olikin vähemmän lupaava, itse sukellus meni mukavasti. Menin täysin pää tyhjänä enkä murehtinut mitä olin tekemässä. Keskityin pelkästään paineentasaukseen. Olin rento ja tiesin koko ajan ettei pleitille ole mikään pakko mennä, vaikka tänään tulikin sukellettua liikaa tulosta. Jos jotain positiivista pitää hakea niin olen ihan tyytyväinen, että pystyin vetämään näinkin hyvin, vaikka oli tavoite, mihin mennä. Kaipa se voisi kilpailutilanteessakin olla vähän samankaltaista. No kuitenkin; ihan sama missä se pleitti on kun sinne pääsee silti.
Muutin käsien asennon aika lailla täsmälleen samassa syvyydessä kuin lämppärissäkin. Jännä juttu että kehoaan pystyy kuuntelemaan noinkin tarkasti. Hassua on se, että jälkimmäisellä sukelluksella keuhkot olivat täynnä, mutta silti sama tunne tuli samassa syvyydessä. Tämä lienee ero rennon ja täysin rennon sukelluksen välillä. Lämppäri oli se täysin rento, ihan mega-rento; iso sellainen.
Tänään en lähtenyt sekoilemaan suuntäyttöjen kanssa, vaan pidin lähtökohtana hankkia ilmaa suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Loppuvaiheessa sain ihan tosissaan pumpata ilmaa suuhun. Kun alkumatkasta saa pumpata melkein koko ajan niin syvällä pärjää oikeastaan aika harvalla pumppaamisella. Tasaan painetta kuitenkin koko ajan; mitäköhän arvioisin, ehkä sekunnin välein. Nopeus on luokkaa 0,9-1,5 m/s, joten kyllä siinä saa jo tasaillakin. Välillä 0-35m paine tasaantuu nenästä kiinni pitämättä, mutta tuota syvemmällä pitää ottaa nenästä kiinni, jotta saa tarpeeksi voimaa tasaukseen, kun sen joutuu tekemään pienemmällä ilmamäärällä.
Tässäkään sukelluksessa ei vielä kiristänyt. Ilmaa sai otettua koko ajan, vaikkakin se oli jo hiukan hankalampaa lopussa. Ehkä tällaisille syvyyksille voisi jo harkita pakkaamista, mutta toisaalta olisi kiva mennä pakkaamatta. Alkumatka on niin paljon mukavampi sukeltaa, kun ei tarvitse tapella niin kovaa nostetta vastaan. Vyölläni oli kaksi kiloa. Jos pakkaisi niin pitäisi kai laittaa lisää lyijyä. Pohjalla oli pirun kylmä, joten teki mieli lähteä aika nopeasti ylös. Toinen tekijä oli se etten ollut erittäin rento. Oli kyllä kiva huomata ettei silti pelottanut, vaikka pinnalla jänskättämisen merkkejä olikin havaittavissa.
Vesi on alkanut viilentyä oikeastaan vasta nyt, vaikka Jaakko heittikin kylmän kiven veteen jo reilusti yli kuukausi sitten. Pintavesi oli koneen ilmoituksen mukaan 18, mutta tuntui hivenen viileämmältä. Aurinko ei paistanut, mikä selittää osaltaan. Termokliini oli noussut ylemmäs ja se oli erittäin selkeä ja tiukka raja. Noin 7-8 metrin syvyydessä oli silmin nähtävä ero veden lämpötilassa.
Sain reissulla myös selityksen siihen, miksi Elios ohjeissaan kieltää beaver tailista vetämisen, kun se riisuutuessani jäi käteen. Ja vaikka on superstrech nylon niin kyllä siitä sauman vierestä aina...
Laitetaan tähän vielä viime viikon ja tämän viikon syvien sukellusten vertailu. Aika identtistä menoa. Hassua. Viime viikon sukelluksessa kello ei ollut free-modessa valmiina, vaan se näyttää käynnistyneen vasta vitosessa. Siitä pieni ero.
keskiviikkona, elokuuta 30, 2006
30.8.2006 Mieli
Viime viikolla tulin pähkäilleeksi allastreenien huonoa sujumista. No huonoa ja huonoa jos yksi treeni menee edes vähän käteen, mutta muuten kulkee kuin unelma. Anyways.
Uusi ohjelma on aina vaikea paperilla, kun sen saa uutena eteensä. Altaassakin se yleensä tuntuu vaikealta, mutta kun tietää pystyvänsä niin silloin harjoituksen pystyy tekemään. Joskus se ei kuitenkaan onnistu. Henkinen kehitys on sitä hitaampaa sorttia kuin fyysinen eikä se aina pysy perässä. Vaikka kunto olisi kohdallaan ja fyysiset edellytykset olisi tehdä vaikka mitä, saattaa temput jäädä tekemättä vain ja ainoastaan siksi, että ei usko pystyvänsä.
Viime viikolla taisi olla monta asiaa mielessä. Pelotti jonkin verran. Mitä jos en pystykään hanskaamaan tilannetta täysin? Bläkäreitä ei ole kiva vetää, se on faktaa, mutta liika varominen on varma keino jumittaa paikallaan. Ei ole kovin hyviä edellytyksiä vetää treeniä kunnolla, jos alkaa 50 metrin jälkeen miettiä, tulikohan ylihengitettyä ennen lähtöä. Aamulla oli pirun kylmä olo; olenkohan vähän nuhassa tai jotain.
Okei. Viime viikolla ohjelmassa oli uintien (4 x 800m monolla) välissä 4 x 100m sukellukset. Kaksi noista jäi reiluun 75 metriin ihan vain siksi, että pelotti. Järjellä asian voi kyllä selvittää ettei sukelluksissa todellakaan ollut mitään ongelmia ihan vain silläkin, että kahdesti onnistui ihan hyvin. Uusi ohjelma, uudet kujeet, uusi epäilys. Joka kerta joutuu voittamaan itsensä. Ja toisaalta, onhan noihin jo aika hyvin tottunut ja tullut rutiinia.
Myönnän kyllä sen, että treeneissä menee välillä vähän kovaa. Kun menee oikein kovaa, on nollaaminen myös vaikeampaa. Viime tiistain treeni oli erittäin hyvä. Se oli vaativa, mutta tein sen silti ja vieläpä hyvin. Iso vaihde jää päälle. Seuraavankin treenin on mentävä hyvin. Ehkäpä viime torstaina olisi ollut syytä istua hetki rauhassa altaan reunalla ja pulahtaa altaaseen ja käyttää alkuverra ihan fiilistelyyn. Tämän viikon tiistaina toimin juuri näin. Kiire pois. Stressi pois. Rentous tilalle. Altaassa pitää olla kivaa. Torstaina ei ollut. Torstaina oli suoritusmoodi päällä. Tämän viikon tiistaina aloitin puhtaalta pöydältä ja voi että oli hauskempaa, rennompaa ja muutenkin kehittävämpää.
Uusi ohjelma on aina vaikea paperilla, kun sen saa uutena eteensä. Altaassakin se yleensä tuntuu vaikealta, mutta kun tietää pystyvänsä niin silloin harjoituksen pystyy tekemään. Joskus se ei kuitenkaan onnistu. Henkinen kehitys on sitä hitaampaa sorttia kuin fyysinen eikä se aina pysy perässä. Vaikka kunto olisi kohdallaan ja fyysiset edellytykset olisi tehdä vaikka mitä, saattaa temput jäädä tekemättä vain ja ainoastaan siksi, että ei usko pystyvänsä.
Viime viikolla taisi olla monta asiaa mielessä. Pelotti jonkin verran. Mitä jos en pystykään hanskaamaan tilannetta täysin? Bläkäreitä ei ole kiva vetää, se on faktaa, mutta liika varominen on varma keino jumittaa paikallaan. Ei ole kovin hyviä edellytyksiä vetää treeniä kunnolla, jos alkaa 50 metrin jälkeen miettiä, tulikohan ylihengitettyä ennen lähtöä. Aamulla oli pirun kylmä olo; olenkohan vähän nuhassa tai jotain.
Okei. Viime viikolla ohjelmassa oli uintien (4 x 800m monolla) välissä 4 x 100m sukellukset. Kaksi noista jäi reiluun 75 metriin ihan vain siksi, että pelotti. Järjellä asian voi kyllä selvittää ettei sukelluksissa todellakaan ollut mitään ongelmia ihan vain silläkin, että kahdesti onnistui ihan hyvin. Uusi ohjelma, uudet kujeet, uusi epäilys. Joka kerta joutuu voittamaan itsensä. Ja toisaalta, onhan noihin jo aika hyvin tottunut ja tullut rutiinia.
Myönnän kyllä sen, että treeneissä menee välillä vähän kovaa. Kun menee oikein kovaa, on nollaaminen myös vaikeampaa. Viime tiistain treeni oli erittäin hyvä. Se oli vaativa, mutta tein sen silti ja vieläpä hyvin. Iso vaihde jää päälle. Seuraavankin treenin on mentävä hyvin. Ehkäpä viime torstaina olisi ollut syytä istua hetki rauhassa altaan reunalla ja pulahtaa altaaseen ja käyttää alkuverra ihan fiilistelyyn. Tämän viikon tiistaina toimin juuri näin. Kiire pois. Stressi pois. Rentous tilalle. Altaassa pitää olla kivaa. Torstaina ei ollut. Torstaina oli suoritusmoodi päällä. Tämän viikon tiistaina aloitin puhtaalta pöydältä ja voi että oli hauskempaa, rennompaa ja muutenkin kehittävämpää.
maanantaina, elokuuta 28, 2006
28.8.2006 Zen (?)
Lauantaina mentiin taas Kinisselälle Asikkalaan sukeltamaan. Sukeltaminen oli kivaa. Kaikki henkiset lukot tuntuvat jääneen Rappukallion pimeisiin syvyyksiin ja se jos jokin on hyvä asia. Suurimmat ongelmat minulla on tähän asti olleet henkisiä. Lasken myös paineentasauksen siihen, mutta osittain vain. Iso mörkö on ollut pohjaan törmäämisen pelko. Taitaa muuten olla aika tarkalleen vuosi tuosta ikävästä onnettomuudesta. Veren yskimisen takia olen myös pelännyt keuhkojeni puolesta ja siksi ollut erittäin varovainen. Kolmas iso juttu on ollut metrimääräinen ajattelu ja turha murehtiminen, että pääseekö jostain syvyydestä enää takaisin pintaan.
Sukeltaminen on juuri nyt niin mukavaa ja rentoa ettei paremmasta voisi oikeastaan enää unelmoidakaan. Tiedän että rajani asettuvat paineentasauksen ongelmiin. Fyysisesti constant weight suoritus on minulle kevyttä kamaa. Fysiikka kestää, voin tehdä mitä huvittaa. Apnean puolesta ei ole ongelmia, aikaa riittäisi hitaampiinkin sukelluksiin. Toisaalta mitäpä sitä hidastelemaan, jos vauhti tuntuu sopivalta. Ainoa rajoittava tekijä on siis paineentasaus. Sekään ei ole ongelma, sillä tuntuu että olen vihdoinkin saanut sen toimimaan.
Paineentasaus on henkinen juttu – osittain. Vaikka se on tekninen ja harjoittelua vaativa suoritus, on sen tekeminen syvällä vaikeaa ellei ole henkisesti kypsä siihen. Jotta pystyy ottamaan ilmaa suuhun paineentasausta varten, täytyy saavuttaa riittävän rentous, jotta keuhkot voivat rauhassa painua kasaan eikä mikään jännite ole sitä estämässä.
Tekniikoitahan on monia paineentasauksen tekemiseen. Suurin kysymys on siinä, miten saadaan ilmaa suuhun jäännöstilavuuden saavuttamisen jälkeen. Suuntäyttö on eräs tapa ja josta kirjoitinkin Rappukallion leirin jälkeen. Olen sitä käyttänyt kolmesti tuon jälkeen ja joka ikinen kerta sössinyt sen kunnolla nielaisemalla ilmat viimeisen täytön jälkeen. Kaksi kertaa olen sössimisen jälkeen jatkanut eniten harjoittelemallani tavalla eli ”pumppaamalla” ilmaa suuhun pakkaamalla negatiivisesti. Yllätyksekseni se on toiminut syvälläkin. Enkä ole pakannut.
Kun kirjoitin Rappukallion jälkeen suuntäytöstä ja käsien asennosta, en ollut varma kummalla oli suurempi merkitys rentouden löytämisen kannalta. Nyt olen asiaa tutkinut ja tullut siihen tulokseen, että käsien asento on ratkaiseva tekijä. Yläselkä, hartiat ja rinta on vain niin tuhottoman paljon helpompi rentouttaa ja pitää rentona kun tuo kädet sivulle eikä pidä niitä edessä.
Suuntäyttö on ihan ok menetelmä sekin, mutta olen nyt kolmesti huomannut siinä yhden vaaratekijän lisää. Kun olen nielaissut ilmat vahingossa niin on samalla tehnyt mieli tehdä jotain ylimääräistä pallealla. Onneksi sain hillittyä mielitekoni. Tottakai tästäkin voisi päästä harjoittelemalla eteenpäin, mutta en näe tällä hetkellä tarpeelliseksi lähteä kokeilemaan fillejä, kun negatiivinen pakkaus onnistuu hyvin ja olen sen turvalliseksi tavaksi todennut.
Toisaalta asiaa voidaan ajatella ilman määrällä. Kimmon yllyttämänä mittasin paljonko vettä mahtuu suuhun, tarkoituksenani tutkia paljonko ilmaa saadaan käyttöön mouthfillillä. Sitä mahtui reilu desi. Luulisin että negatiivisesti pakkaamalla ilmaa saadaan enemmän irti. Yhden baarin paineessa sitä kuulemma saa pumpattua litran verran pihalla, joten kympissä irtoaa ½ litraa, 30 metrissä 2,5 dl ja 60 metrissä 1,25 dl. Laskinko oikein?
Koska paineentasaus tekniseltä puoleltaan onnistuu myös ilman käsiä, kannattaa sekin hyödyntää. Vaikka rentouden takia kädet onkin tuotava alas jossain vaiheessa, tuntuu alaspäin meneminen niin paljon mukavammalta kun sinne saa mennä kädet edessä, kuin dynaa tekemällä. Lauantain syvimmän sukellukseni datasta näkyykin hyvin käsien laskeminen noin 35 metrin kohdalla.
Turvasukeltajat kummastelivat, miksi tulin niin lujaa ylös, mutta tuo vauhti on juuri minulle sopiva. Mennessäni alas unohduin potkimaan aika syvälle, mikä selittää nopeutta myös.
torstaina, elokuuta 24, 2006
24.8.2006 Mikä on kun ei uskalla?
Kyllä oli sitten niin ihme treeni. Ohjelmassa oli neljä satasen sukellusta uintien seassa, mutta ne vain pelottivat ihan kamalasti. Ei vaan uskaltanut tehdä kaikkia. Ensimmäisessä satasessa tein klassisen paniikkipintautumisen 75 metrissä. Siis sellaisen että kaikki usko jatkamiseen katoaa eikä siihen ollut edes mitään tahtoa. Pintaan vain ja päädystä kiinni. Toisen yrityksen sain tehtyä loppuun samoin kuin neljännen. Kolmas jäi puolestaan vajaaksi.
75 metriä on sellainen mitta minkä menee vaikka takaperin puukengät jalassa. Kaikki sen yli tuntuu olevan vaikeaa. Vaikka kesän treenien mittaan sietokykyä pitemmille onkin tullut reilusti lisää, ei niistä silti ole tullut liian helppoja. Satanen on aina satanen vaikka sen kuinka järkeilisi helpoksi palaksi. Piru vie numerot ja tasaluvut.
Tänään ei ollut hyvä päivä ja siltä tuntui jo aamulla ennen treeniä. Se ei voi kuitenkaan olla mikään syy sillä joskus on käynyt, että etukäteen huonoksi tuomittuna päivänä on kulkenut paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiistaina taisi käydä vähän sen suuntaisesti kun olin syönyt edellisenä päivänä mitä sattuu ja nesteytys tuntui olevan vähän siellä sun täällä, mutta niin vain kulki hyvin.
Heti lämppäreissä oli outo tärinä päällä. Rauhallisen ja rennon menon löytäminen oli kiven alla. Tuntui kuumalta mutta silti oli kylmä. Itseasiassa lyhyenkin palautumisen aikana uinnin jälkeen alkoi vesi tuntua viileältä. Treenejä ei kuitenkaan voi tehdä pelkän fiiliksen mukaan sillä silloin tulee löysäiltyä liikaa. Subjektiivinen kokemus on huono mittari harjoituksen kovuudesta. Kyllä se aina menee, mutta joskus vain tuntuu pahemmalta.
Kuitenkin ongelma taisi olla taas kotelon puolella. Kun tajusin etten ole ihan täydessä iskussa, aloin varoa enemmän. Vaikka suorituskyky ei varmasti ollut laskenut niin oli pakko ottaa varovaisemmin. Varsinkin kolmannessa sukelluksessa joka jäi 80 metriin tulin pintaan, kun aloin miettiä liikaa maallisia murheita. Keskeytin varmuuden vuoksi, kun ryhdyin miettimään, olinko hengitellyt vähän liikaa ennen lähtöä. Samoin aloin varoa pientä vilua, joka alkoi tuntua yllättävän nopeasti.
Täytyy varmaan ottaa kurinpitomenetelmät mukaan harjoitteluun: jos jättää jotain kesken niin harjoitus aloitetaan alusta - siis kokonaan alusta lämppäreineen. Luulisi huvittavan tehdä sen mitä pitää kun ei uskaltaisi tulla pintaan liian aikaisin :)
75 metriä on sellainen mitta minkä menee vaikka takaperin puukengät jalassa. Kaikki sen yli tuntuu olevan vaikeaa. Vaikka kesän treenien mittaan sietokykyä pitemmille onkin tullut reilusti lisää, ei niistä silti ole tullut liian helppoja. Satanen on aina satanen vaikka sen kuinka järkeilisi helpoksi palaksi. Piru vie numerot ja tasaluvut.
Tänään ei ollut hyvä päivä ja siltä tuntui jo aamulla ennen treeniä. Se ei voi kuitenkaan olla mikään syy sillä joskus on käynyt, että etukäteen huonoksi tuomittuna päivänä on kulkenut paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiistaina taisi käydä vähän sen suuntaisesti kun olin syönyt edellisenä päivänä mitä sattuu ja nesteytys tuntui olevan vähän siellä sun täällä, mutta niin vain kulki hyvin.
Heti lämppäreissä oli outo tärinä päällä. Rauhallisen ja rennon menon löytäminen oli kiven alla. Tuntui kuumalta mutta silti oli kylmä. Itseasiassa lyhyenkin palautumisen aikana uinnin jälkeen alkoi vesi tuntua viileältä. Treenejä ei kuitenkaan voi tehdä pelkän fiiliksen mukaan sillä silloin tulee löysäiltyä liikaa. Subjektiivinen kokemus on huono mittari harjoituksen kovuudesta. Kyllä se aina menee, mutta joskus vain tuntuu pahemmalta.
Kuitenkin ongelma taisi olla taas kotelon puolella. Kun tajusin etten ole ihan täydessä iskussa, aloin varoa enemmän. Vaikka suorituskyky ei varmasti ollut laskenut niin oli pakko ottaa varovaisemmin. Varsinkin kolmannessa sukelluksessa joka jäi 80 metriin tulin pintaan, kun aloin miettiä liikaa maallisia murheita. Keskeytin varmuuden vuoksi, kun ryhdyin miettimään, olinko hengitellyt vähän liikaa ennen lähtöä. Samoin aloin varoa pientä vilua, joka alkoi tuntua yllättävän nopeasti.
Täytyy varmaan ottaa kurinpitomenetelmät mukaan harjoitteluun: jos jättää jotain kesken niin harjoitus aloitetaan alusta - siis kokonaan alusta lämppäreineen. Luulisi huvittavan tehdä sen mitä pitää kun ei uskaltaisi tulla pintaan liian aikaisin :)
sunnuntaina, elokuuta 20, 2006
20.8.2006 Pimiää touhua
CWT 45m!!
Tein pienen päiväretken Asikkalaan Jyrin ja Eeron kanssa. Lähtiessäni aamulla 7:41 Seinäjoen asemalta mielessä kieltämättä käväisi ajatus koko touhun järkevyydestä. Junamatkaan Lahteen ja takaisin uppoasi vähintään 6½ tuntia ja mahdollisesti vähän enemmänkin. Ei kuitenkaan ole olemassa parempaa ja hauskempaa tekemistä kuin sukeltaminen, joten ajatukset katosivat nopeasti päästä.
Sain viikolla köyden vihdoinkin merkittyä, joten sitä piti testata. Aluksi köysi laskettiin 50 metriin, mutta koska kukaan ei sinne asti aikonut mennä, hinattiin se 45 metriin. Tavoitteeni oli olla sukeltamatta tuota syvemmälle.
Tein muutaman frc-lämppärin ja olin aikeissa jatkaa vähän syvemmillä. Otin arviolta 3/4 keuhkoihin tai jotain sinne päin ja sanoin meneväni pariin kymppiin. Pinnalla katsoin mittaria joka näytti kolmea kymppiä. Ei oikein enää huvittanut lämmitellä.
Lähdin tekemään 35-45 metriä syvää sukellusta. Alkumatkan menin kädet edellä ja otin ilmaa suuhun koko ajan. Noin 18-20 metrissä laskin kädet sivulle helpottaakseni rentoutumista, mutta jatkoin edelleen ilman pumppamista. Kun pumppaus alkoi vaikeutua otin suuntäytön ja jatkoin sillä aina 42 metriin asti, missä totesin ettei ilma riitä pleitille.
Sukellus oli niin helppo ja mukava, että oli pakko koettaa uudestaan heti perään. Menin samalla tavalla kuin edellisessä sukelluksessani, mutta tällä kertaa onnistuin sössimään suuntäytön kahdesti. Ensimmäisen täytön jälkeen onnistuin nielaisemaan melkein kaikki ilmat ja jouduin tekemään vielä varatäytön, mikä sekään ei riittänyt kuin arviolta 40 metriin asti. Kokeilin ottaa negatiivisella pakkauksella ilmaa suuhuni ja yllätys, yllätys; se toimi. Aikaa kului 1:27, josta suurin osa alaspäin mennessäni. Ylöstuleminen on nopeaa.
Viikko sitten mietiskelin käsien asennon ja mouthfillin vaikutuksia. Tämän päivän sukellusten perusteella uskaltaisin sanoa käsien asennon olevan tärkeämpi kuin suuntäyttötekniikka. Tänään otin kädet pois edestä ja rentoutin yläruumiin kunnolla. Samalla epäonnistuin suuntäytössä, mutta onnistuin korjaamaan sen negatiivisella pakkaamisella. Pystyin silti olemaan rentona enkä repinyt keuhkojani rikki. Näin ollen suuntäyttö ei yhtäkkiä vaikutakaan niin kovalta jutulta kuin miltä se viime viikolla tuntui. Ehkäpä sitten kun teen fillin 45 metrissä...
D3 näytti sukellukselle 44,5 metrin syvyyttä, vaikka köysi oli laitettu reiluun 45 metriin. Eeron sanoi, että D3 on kalibroitu suolaveteen, mikä aiheuttaa makeassa vedessä kolmen prosentin virheen. Kisakonekin oli kuulemma näyttänyt Eeron kisasuoritukselle syvyyttä vain 52,8m vaikka Eero kävi 55 metrissä.
Otsikko täytynee selittää. Lämppäreissä maskilamppuni vielä valaisi yhtä paljon kuin margariini, ja menikin pimeäksi ennen syviä sukelluksia. 42 metrisessä köysi pääsi karkaamaan vapaapudotuksessa, joten jouduin etsimään itseäni lanyardin avulla. Onneksi pleitti oli valaistu kahden lampun voimin ja kajastuksen saattoi nähdä yli 15 metrin päästä. Reilun tunnin jälkeen pohjavalotkin pimenivät; en tosin tiennyt sitä ja sukelsin vajaaseen 35 metriin, ja voin sanoa, siellä oli pimeää.
Tein pienen päiväretken Asikkalaan Jyrin ja Eeron kanssa. Lähtiessäni aamulla 7:41 Seinäjoen asemalta mielessä kieltämättä käväisi ajatus koko touhun järkevyydestä. Junamatkaan Lahteen ja takaisin uppoasi vähintään 6½ tuntia ja mahdollisesti vähän enemmänkin. Ei kuitenkaan ole olemassa parempaa ja hauskempaa tekemistä kuin sukeltaminen, joten ajatukset katosivat nopeasti päästä.
Sain viikolla köyden vihdoinkin merkittyä, joten sitä piti testata. Aluksi köysi laskettiin 50 metriin, mutta koska kukaan ei sinne asti aikonut mennä, hinattiin se 45 metriin. Tavoitteeni oli olla sukeltamatta tuota syvemmälle.
Tein muutaman frc-lämppärin ja olin aikeissa jatkaa vähän syvemmillä. Otin arviolta 3/4 keuhkoihin tai jotain sinne päin ja sanoin meneväni pariin kymppiin. Pinnalla katsoin mittaria joka näytti kolmea kymppiä. Ei oikein enää huvittanut lämmitellä.
Lähdin tekemään 35-45 metriä syvää sukellusta. Alkumatkan menin kädet edellä ja otin ilmaa suuhun koko ajan. Noin 18-20 metrissä laskin kädet sivulle helpottaakseni rentoutumista, mutta jatkoin edelleen ilman pumppamista. Kun pumppaus alkoi vaikeutua otin suuntäytön ja jatkoin sillä aina 42 metriin asti, missä totesin ettei ilma riitä pleitille.
Sukellus oli niin helppo ja mukava, että oli pakko koettaa uudestaan heti perään. Menin samalla tavalla kuin edellisessä sukelluksessani, mutta tällä kertaa onnistuin sössimään suuntäytön kahdesti. Ensimmäisen täytön jälkeen onnistuin nielaisemaan melkein kaikki ilmat ja jouduin tekemään vielä varatäytön, mikä sekään ei riittänyt kuin arviolta 40 metriin asti. Kokeilin ottaa negatiivisella pakkauksella ilmaa suuhuni ja yllätys, yllätys; se toimi. Aikaa kului 1:27, josta suurin osa alaspäin mennessäni. Ylöstuleminen on nopeaa.
Viikko sitten mietiskelin käsien asennon ja mouthfillin vaikutuksia. Tämän päivän sukellusten perusteella uskaltaisin sanoa käsien asennon olevan tärkeämpi kuin suuntäyttötekniikka. Tänään otin kädet pois edestä ja rentoutin yläruumiin kunnolla. Samalla epäonnistuin suuntäytössä, mutta onnistuin korjaamaan sen negatiivisella pakkaamisella. Pystyin silti olemaan rentona enkä repinyt keuhkojani rikki. Näin ollen suuntäyttö ei yhtäkkiä vaikutakaan niin kovalta jutulta kuin miltä se viime viikolla tuntui. Ehkäpä sitten kun teen fillin 45 metrissä...
D3 näytti sukellukselle 44,5 metrin syvyyttä, vaikka köysi oli laitettu reiluun 45 metriin. Eeron sanoi, että D3 on kalibroitu suolaveteen, mikä aiheuttaa makeassa vedessä kolmen prosentin virheen. Kisakonekin oli kuulemma näyttänyt Eeron kisasuoritukselle syvyyttä vain 52,8m vaikka Eero kävi 55 metrissä.
Otsikko täytynee selittää. Lämppäreissä maskilamppuni vielä valaisi yhtä paljon kuin margariini, ja menikin pimeäksi ennen syviä sukelluksia. 42 metrisessä köysi pääsi karkaamaan vapaapudotuksessa, joten jouduin etsimään itseäni lanyardin avulla. Onneksi pleitti oli valaistu kahden lampun voimin ja kajastuksen saattoi nähdä yli 15 metrin päästä. Reilun tunnin jälkeen pohjavalotkin pimenivät; en tosin tiennyt sitä ja sukelsin vajaaseen 35 metriin, ja voin sanoa, siellä oli pimeää.
lauantaina, elokuuta 19, 2006
19.8.2006 Fiilistelyä
Tällä viikolla olen ollut ahkera ja käynyt tekemässä kolme allastreeniä. Tiistain treeni oli paha, ei oikein meinannut lähteä kone käyntiin. Vuorossa oli 4400 metrin monoilusessio, joka löytyy 29.7. kirjoittamastani jutusta. 8 x 100m (75m apnea + 25m pinta) tökki jälleen aivan tajuttomasti. Uskomattoman inhottava pala. Vasta harjoituksen loppupuolella alkoi tuntua siltä, että kulkee edes jotenkin. Viimeisenä ollut 16 x 50m intervalli minuutin lähdöillä olikin jo sitten mukavaa ja kevyttä pikkusukeltelua.
Torstaina kulki yllättävän mukavasti. Täytyy kyllä myöntää että harjoitus ei ollut kovin rankka ja painopiste oli potkujen hiomisessa. Paljon kaikenlaista kumppareilla ja muutama kevyt 10 x 25m sukellussetti sekä dnf:nä että kumppareilla.
Lauantaina tein puolestaan varsin puhtaan sukellustreenin.
verra 600m
4 x 25m sukellus
4 x 50m sukellus
4 x 75m sukellus
100m löysää
100m sukellus
100m löysää
4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I, 20” palautuksella
100m löysää
100m sukellus
100 löysää
6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”
100m löysää
100m sukellus
verra 200m
Oli mukavaa vaihteeksi tehdä rento harjoitus. Tämä oli mukavaa tekemistä, vaikka jälleen kerran satasen tuntuivat hieman hankalilta, mutta vain etukäteen. Kellottelin jälleen pintauinteja ja huomasin vauhtien kasvaneen parilla sekunnilla 2.8. tekemääni harjoitukseeni verrattuna. Sukelluksissa tai yhdistelmissä vauhdit pysyivät suunnilleen samoissa.
Kyllä se rentous vaan löytyy kun yrittää parhaansa mukaan ottaa rennosti.
Torstaina kulki yllättävän mukavasti. Täytyy kyllä myöntää että harjoitus ei ollut kovin rankka ja painopiste oli potkujen hiomisessa. Paljon kaikenlaista kumppareilla ja muutama kevyt 10 x 25m sukellussetti sekä dnf:nä että kumppareilla.
Lauantaina tein puolestaan varsin puhtaan sukellustreenin.
verra 600m
4 x 25m sukellus
4 x 50m sukellus
4 x 75m sukellus
100m löysää
100m sukellus
100m löysää
4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I, 20” palautuksella
100m löysää
100m sukellus
100 löysää
6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”
100m löysää
100m sukellus
verra 200m
Oli mukavaa vaihteeksi tehdä rento harjoitus. Tämä oli mukavaa tekemistä, vaikka jälleen kerran satasen tuntuivat hieman hankalilta, mutta vain etukäteen. Kellottelin jälleen pintauinteja ja huomasin vauhtien kasvaneen parilla sekunnilla 2.8. tekemääni harjoitukseeni verrattuna. Sukelluksissa tai yhdistelmissä vauhdit pysyivät suunnilleen samoissa.
Kyllä se rentous vaan löytyy kun yrittää parhaansa mukaan ottaa rennosti.
sunnuntaina, elokuuta 13, 2006
13.8.2006 Test reality
Viikonloppu meni mukavasti Päijänteellä Rappukallion suunnalla kokoonpanolla Eero-Kristiina-Jussi-Jyri-Timo-Laura-Kalle-Sami. Eeron vanhempien mökki toimi tukikohtana ja se oli kymmenen minuutin venematkan päässä. Paikalle päästiin perjantaina aika myöhään, mutta pimeyskään ei estänyt vesihiihtoa matkalla Muuramen satamasta mökille. Ja koska mökille oltiin tultu, oli myös saunaan päästävä oli kello mitä tahansa.
Illalla haastattelin Jyriä, Timoa, Eeroa ja Jussia syvyyssukeltamisen eri tekniikoista. Tänä kesänä olen tehnyt sukellukseni pääsääntöisesti kädet edessä ja ottanut ilmaa koko ajan. Kädet edessä on ehkä potkun tekniikan kannalta parempi vaihtoehto ja muistuttaakin hyvin paljon dynamicia. Liiallinen jäykkyys saattaa kuitenkin nousta siinä ongelmaksi. Asiasta keskusteltiin pitkään ja päätinkin kokeilla seuraavana päivänä kädet alhaalla.
Lauantaina porukka jaksoi nukkua tuhista kymmeneen asti ennen kuin aurinkoinen sää ja nälkäinen maha alkoivat herätellä. Aamu oli mallia hidas. Ehkä juuri siksi olikin niin mukavan rentouttavaa tehdä asiat hitaasti ja istua aamupalapöydässäkin pidempi tovi. Ennen sukelluksia piti vielä hakea Sami satamasta. En itse lähtenyt sille reissulle vaan jäin käristämään nahkaani rantakalliolle. Joku taisi käydä kaupassakin tuolla reissulla sillä aikaa siihen meni. Takaisin tulevan veneen perässä oli taas joku roikkumassa; ei tosin suksilla vaan tuubilla.
Olin ollut aamupalalla varovainen ruuan määrän suhteen sillä tavoitteena oli jälleen kerran sukeltaa tyhjällä vatsalla. Kuinka ollakaan aikataulun venyminen aiheutti jossain määrin jo nälkääkin, mutta se ei haitannut. Yhden virheen tein tankkauksessa. Ei olisi pitänyt olla auringossa noin pitkää aikaa ennen sukeltamista, sillä nesteet pääsivät vähän liian alas. Yritin kyllä juoda, mutta se ei riittänyt ja aika paljon tuli suoraan imeytymättä ulos. Alinesteytyksen huomasin oikeastaan vasta reissun jälkeen, kun mietin fiiliksiäni.
Lauantain sukellusreissu oli puolitoistatuntinen setti. Vene oli vähän turhan täynnä tavaraa ja veneen perään laitettiin vielä yksi ukko tuubiin hinaukseen, jotta tilaa oli vähän paremmin. Rappukallion eteen päästyämme laitettiin kaiku päälle ja etsittiin sopiva kohta. Vettä oli alla mukavasti; yli 90 metriä. Veteen laskettiin kolme köyttä, joista kaksi oli constaa varten 5 kilon painoilla ja lampuilla varustettuina sekä yksi köysi freetä varten 18 kilon painoilla. Sukeltajia oli seitsemän.
Oma treenini alkoi staticilla, jonka tein kuivana ja frc:nä. Jatkoin matalilla sukelluksilla ja edelleen frc:nä. Muutamia tehtyäni ei enää tahtonut huvittaa vaan teki mieli mennä vähän syvemmälle ja suuremmalla ilmäärällä. Frc:tä voi hinkata sitten joskus matalammissa lätäköissä, mutta nyt voi mennä syvemmällekin, kun ei ainakaa tarvitse pohjaan törmäämistä pelätä. Tein joitain reiluja parikymppisiä ja muutaman reilun kolmekymppisen sukelluksen. Korvat toimivat hyvin ja paineentasaus ilman käsiä sujui alusta alkaen ongelmitta, joten tein kaikki kädet edessä ja otin ilmaa suuhun periaatteessa joka tasaukselle. 35 metriä syvemmälle ei kuitenkaan ollut asiaa, kun tuli tunne etten saa tarpeeksi hyvin otettua ilmaa.
Sukeltamisen jälkeen kaikilla oli kova nälkä. Onneksi perjantaina oli käyty kaupassa monen ihmisen voimin ja ruokaa riitti. Mainittakoon että minä ja Timo laskimme kaupassa että viidelle ihmiselle pitää olla yhteensä kilo jauhelihaa per ateria. No, syötiin siitä vielä sunnuntainakin. Illalla saunottiin taas ja käytiin vetämässä hiihtäjiä veneellä. Vesihiihto osui taas iltakymmenen jälkeiseen aikaan.
Illalla haastattelin Jyriä, Timoa, Eeroa ja Jussia syvyyssukeltamisen eri tekniikoista. Tänä kesänä olen tehnyt sukellukseni pääsääntöisesti kädet edessä ja ottanut ilmaa koko ajan. Kädet edessä on ehkä potkun tekniikan kannalta parempi vaihtoehto ja muistuttaakin hyvin paljon dynamicia. Liiallinen jäykkyys saattaa kuitenkin nousta siinä ongelmaksi. Asiasta keskusteltiin pitkään ja päätinkin kokeilla seuraavana päivänä kädet alhaalla. Toinen keskustelun aihe oli paineentasaustekniikka. Mouthfill eli suuntäyttö on minullekin ennalta tuttu. Suuntäytön ainoa ongelma saattaa olla turvallisuuspuolella sillä käytännössä suuntäytöllä voi mennä syvemmälle kuin mitä keuhkot kestävät. Jos ilmaa ottaa suuhun koko ajan, voi olla varma että keuhkot kestävät vielä kasaan painumista, kun sieltä kerran saa ilmaakin otettua. Suuntäyttötekniikka perustuu taas siihen, että suu täytetään ilmalla siinä vaiheessa sukellusta, kun se vielä onnistuu helposti. Suussa olevaa ilmaa käytetään loppumatkan ajan paineen tasaamiseen korvissa. Näin ollen varoittava tekijä eli kipu korvissa saadaa kierrettyä ja on mahdollista mennä keuhkojen kannalta liian syvälle. Tosin asiaan kuuluvalla rentoudella keuhkojen vammat saadaan vältettyä – pääsääntöisesti.
Sain sunnuntaille siis kaksi kokeiltavaa juttua; käsien asennon ja suuntäytön. Keli ei ollut yhtä hyvä kuin lauantaina sillä tuuli oli yltynyt ja aallokko oli paljon kovempi. Menomatka vastatuuleen oli pomppuisa. Köydet viritettiin samalla tavalla kuin edeltävänä päivänä. Treenini alkoi samoin, mutta sillä erotuksella, että nyt sukelsin kädet alhaalla, pidin nenästä kiinni ja otin suuntäyttöjä. Frc-sukellukset tein yhdellä suullisella ilmaa pinnalta.
Suuntäyttötekniikan etuna tuntuu olevan rentoutumisen helpottuminen. Tässä on toisaalta kaksi muuttujaa, joten täysin varmasti ei voi sanoa oikein muusta kuin yhteisvaikutuksesta. Olen ihmetellyt sitä kuinka pystyn sukeltamaan frc:nä 15 metriin koko ajan ilmaa ottaen, mutta täysillä keuhkoilla alkaa ongelmia tulla yleensä 30 ja 35 metrin välillä. Kuitenkin tuossa 15 metrin frc-sukelluksessa keuhkoni ovat enemmän kasassa kuin 35 metrin sukelluksella täysillä keuhkoilla. Ilmeisesti kyse on ollut rentoudesta. Suuntäytölläkin tasasin paineet ilman mitään ihmeempää säätöä aina viimeiseen täyttöön asti, mikä tapahtui varmaankin jossain 30 kohdalla. Kun täytön jälkeen sai laittaa kurkunpään pysyvästi kiinni eikä ilmaa enää tarvinnut pumpata, tuli mahdollisuus keskittyä pelkästään rentouttamiseen.
Aiemmin mainitsemani keuhko-ongelman lisäksi huonona puolena tässä yhtälössä oli putoamisasento. Nizzan jälkeen mietin perse edellä menemisen problematiikkaa, minkä lopulta ratkaisin laittamalla kädet eteen ja tasaamalla paineet ilman käsiä. Rentous on kuitenkin arvokkaampi asia kuin hyvä vapaapudotus, joten ehkäpä se olisi uhrattavissa. Oikean asennon säilyttääkseen on myös mahdollista tehdä pieniä korjauspotkuja. Myös kaulapainon käyttäminen ratkaisisi oikean asennon löytämisen.
Pääsin nopeasti mouthfillin makuun ja tein kolme kertaa 22 metriin keskittyen pelkästään tekniseen toteuttamiseen. Köysi oli merkkaamaton, joten huutelin veneeseen aina suurinpiirtein, että ”muutama metri lisää” ja sain sitten vähän mitä sattuu. Näin kuitenkin aina määrän pinnalla kellumassa ennen kuin päästin sen poijun lukosta läpi, joten tiesin suunnilleen missä syvyydessä pleitti saattaisi olla. Reilun kolme kymppisen jälkeen tein kaksi 36 metristä, jotka tuntuivat helpoilta ja mukavilta sukelluksilta. Tästä rohkaistuneena pyysi vielä sen verran lisää köyttä jotta pääsisin yrittämään omaa ennätystäni.
Kuten aiemmin mainitsin, keli oli huonohko. Aallokko oli tarpeeksi suuri, jotta varmasti keinui ja välillä vesi pyyhkäisi kasvoja. Tuulen ja virtauksen takia köydet eivät olleet suorassa, vaan aika pahasti vinossa. Ilmeisesti painoja olisi saada olla reilusti enemmän, jotta köysi olisi mennyt suoraan alas. Rappukallio on Pohjois-Päijäntellä eikä vesi ole mitenkään verrattavissa Asikkalaan, joka on etelässä. Jos Asikkalassakin on tumma vesi niin Rappukalliolla se on suorastaan pimeää vettä. Noin seitsemän metrin syvyydessä pinta loistaa erittäin tummassa punaruskean sävyssä. Viidessätoista metrissä on jo pimeää eikä parissa kympissä enää näe yhtään mitään.
Yleensä maskissa kiinni oleva valo valaisee mukavasti ympäristöä ja heittää kapean valokeilan veteen, jonka näkee selväsi ja joka jonkin verran heijastaa valoa ympärilleenkin. Täällä vesi söi kaiken valon. Matkalla saattoi nähdä ainoastaan köyden, jos valo osui suoraan siihen. Tietysti käännöksessä näki jalkansakin, mutta idea lienee selvä. Pari kertaa viikonlopun aikana onnistuin hukkaamaan köyden aivan kokonaan, ja jouduin näin hakemaan sen lanyardista vetämällä.
Olosuhteet olivat siis kohdillaan. Toisessa pohkeessa oli vähän kireä olo ja tiedostin etukäteen, että se saattaisi krampata käännöksen jälkeen. Se oli kuitenkin minimaalinen tunne. Myös kaksi tekemääni kolmekutosta vähän arveluttivat, sillä ne ovat sieltä syvemmästä päästä mitä olen tehnyt. Sukellusvarmuus tuntuu kuitenkin olevan sitä luokkaa ettei huolta pitäisi olla. Kuinka ollakaan sukellus meni hyvin ja se oli ihan sikahelppo. Yhteisvaikutukseltaan käsien asento ja mouthfill tekivät tästä helppoa. Enemmän ehkä antaisin silti arvoa käsien asennon muuttamiselle, mutta asiaa täytyy tutkia ja testata kunhan ehtii. (valokuvat Jussi Lehtonen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
