Lähdettiin sitten vaihteeksi oikein järveen. Nyt olikin helppo mennä kun oli neljä aivan joutilasta lomamiestä lähtölistalla. Itseni lisäksi reissussa oli siis Väinö, Simo ja Pekka, ja sukelluskohteemme oli läheinen Heramaanjärvi. Keli oli ihan hyvä, mitä nyt vettä tuli aika lujaa vielä matkalla sekä märkkäriä pukiessa. Onneksi sade lakkasi emmekä kastuneet mennessämme veteen.
Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen avovedessä ollut. Varusteetkin ovat aika lailla vaihtuneet tauon aikana. Olin nyt ensimmäistä kertaa kunnon märkkärillä ja monoräpylällä liikenteessä. Ensimmäinen ja merkittävin huomio tuli siitä, että liikkuvuus on ihan eri luokkaa. Vanha puku oli aika kankea. Toinen iso juttu oli se, että 5mm puku ei kehitä niin hirveästi nostetta, jotta pitäisi ottaa paljon painoja mukaan. Menin pelkällä kaulapainolla pelkästään liikkumisen vapauden riemusta. Psykologisena varusteena olivat piilolinssit; ensimmäistä kertaa näin kunnolla, mikä sekin osaltaan toi lisää intoa hommaan. Ja loppusilauksena uusi Suunnon D3 ranteessa kertoi tarvittavat numeeriset tiedot suorituksista. Voi tätä elämää.
Kahdella poijulla mentiin, kun meitä neljä oli. Alkuun opastelin Väinöä, ensikertalaista, lajin syviin saloihin. Ihan samanlaista oli oma touhuni kolme kuukautta sitten. Väinöllä alkoi sujua hyvin ja tarvittavia asioita korjailtiin. Pian Simo tuli "vapauttamaan" minut, jotta voisin uunoilla jotain omiakin. Simo taisi tuohon mennessä jo käydä pohjassa.
Aloin tehdä "oikeita" vetoja. Ensimmäinen oli 19m. Ihan kiva, aika helppo ja vanhoihin varusteisiin verrattuna todella nopea. Toisella 23m. Tuosta jo näkyi pohjalevylle. Ei koskaan aiemmin näin lähellä pohjaa missään! Siistiä. Kolmannellä kävin jo melkein pohjassa 28 metrissä. Sitten 29m; 29,1m; 29m ja 28,5m. Nämä olivat ihan perusvetoja. Ei ongelmia. Enemmänkin olisi mennyt, mutta pohja ei joustanut. Kunnon varusteet toivat mukanaan myös nopeuden. Pohjalevylle ja takaisin vei aikaa 54-58 sekuntia. Muistellaanpa sitä kun ennen saattoin 25m mennä melkein 80 sekuntia. Niillä painoilla ja niillä räpylöillä ei se nousu vaan luonnistunut. Ylös päin tuleminen monolla on hurjaa. Pääsee mieletöntä vauhtia! Eikä nousussa enää kannata löysäillä, kun lihakset toimivat varmasti anaerobisesti, niin ei happeakaan kulu yhtään sen enempää.
Tyhjien kehkojen harjoittelu on venyttänyt rintakehääni. Kun neljä viikkoa sitten tein edellisen PB:n 26m Frentzelit eivät oikein enää pidemmälle piisanneet, ja rintakehässä tuntui aika kova puristus. Nyt ei 29m tuntunut oikein miltään. Painetta ei juurikaan huomannut. Hauska huomio paineesta oli se, että hanskat painuvat hassusti sormien ympärille syvällä. Sormien muodot näkyivät kivasti. Piilarit olivat ihan hyvä veto laittaa päähän.
Välillä pidettiin taukoakin. Käytiin asioimassa pusikon puolella ja tankattiin vähän lisää. Siis siksi jotta pitäisi asioidan siellä vielä uudemmankin kerran. Monoon en oikein ole vielä tottunut. Se tuntuu syövän jalkoja lujaa. Vasen jalka on vaikeampi tapaus, kun tuntuu ettei veri kierrä. Puristaa aika lujaa ja sitten tulee tuskainen fiilis. Kaipa siihenkin tottuu. Tauon jälkeen meinasi tulla vähän vilu kun tuli taas uudet kylmät vedet sisään. Kello sanoi veden lämpötilaksi 17 astetta. Tauon jälkeen järven pinta oli ihan rasvatyyni. Hienot olosuhteet. Pekka ja Simo lähtivät kaloja kiusaamaan, mutta löysivät järven pohjasta about 30 golfpalloa. Joku oli näköjään treenaillut rannalta. Väinö vielä metsästi enkkaansa ja minä spottasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti