Kokeilin staticia. Tein lämppäreinä noin 45 - 75 sekunnin mittaisia frc-staticeja neljän metrin altaan pohjassa. Yllä oli 5mm housut, 1,5mm yläosa ja vyöllä 2kg lyijyä, mikä takasi negatiivisen nosteen pinnalta. Lämppärit olivat mukavia ja sukellusvaste tuli ihan kivasti mukaan, vaikka ilman pukua se olisi ollut voimakkaampi ja nopeampi.
Varsinaiset staticit tein samalla pukeutumisella, mutta täysin keuhkoin. Lähdin pystystä ja valmistautumisen ajan nojasin käsiini altaan reunalla. Hengitykseni oli hyvin pinnallista enkä tehnyt tuuletusta ennen täyttöä. Nykäykset tulivat noin 2:15 kohdalla ja jatkoin hengenpidätystä neljä kertaa 3:30 asti ja kerran neljään minuuttiin.
Se että en hyperventiloinut, tuulettanut tai muutenkaan enempää hengitellyt, oli kokemuksena kokeilemisen arvoinen. Hiilidioksidia oli enemmän ja se tuntui. Palleanykäykset tulivat aikaisin, mutta jos sitä vertaa tuulettamalla tehtyyn, on ero pieni; tuulettamalla tehtynä nykäykset ovat tulleet 2:30 - 3:00 välillä.
Kolme ensimmäistä tein ilman maskia au naturel. Tottumattomuus kuitenkin kostautui ja kolmen ja puolen ylittäminen oli henkinen muuri. Maski päässäni saatoin avata silmäni vedessä (piilarit nääs) ja katsella rauhassa ympärilleni ja todeta, että järki on vielä mukana. Subjektiivinen kokemus oli rankka, mutta objektiivinen tarkastelu kertoo ettei pidätyksissä ollut vaikeuksia. Tultuani kolmannen kerran pintaan ajassa 3:30 ja hengitettyäni kerran, alkoi hävettää, sillä jo tuo yksi hengenveto riitti palautumiseen.
Tämä oli hyvä alku. En ole tehnyt staticia varmaan puoleen vuoteen ja kesäkin meni lähinnä mukavan sukeltamisen parissa. Samalla sain karistettua mielestäni turhat luulot. Kykyni pidättää henkeä ei ole automaattisesti kasvanut, vaikka muissa lajeissa olenkin mennyt hurjasti eteenpäin. Static on tehtävä staticina ja jokainen sekunti on ansaittava.
sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006
perjantaina, syyskuuta 22, 2006
22.9.2006 Mikseri
Viikon kolmas räpyläuintitreeni oli viikon raskain. Tiistain ja torstain treenit painoivat vielä, mutta ohjelmakaan ei ollut helppo. Uintia, paljon potkuja, vähän sukellusta ja vähän kumpparointia tekee harjoituksesta aina pahan. Vatsalihakset olivat ihan lopussa. Alavatsan lihaksiin sattui vaikka olisi uinut kuinka hitaasti. Treenin ainoan sukellussetin jälkeen täytyi pitää pieni tauko, samoin kuin loppuverran jälkeen altaasta piti lähteä nopeasti pois. Ei varmaan tarvitse selittää miksi.
-400m alkuverra
-4 x 100m sekauinti
-400m potkuja vu/delf, mahallaan/selällään
-400m vapari uimalla
-8 x 50m sukellusta ilman välineitä
-400m räpyläuintia kumppareilla ja snokella, delf
-2 x 200m sekari potkuilla
-400m vapari uimalla
-4 x 100m potkuja kumpparit+snoke+lauta, delf
-400m loppuverra
Ensi viikolla ei (onneksi) enää ole tiedossa näin kovaa settiä kuin tällä viikolla. Kisavalmistautumisessa on ideana tehdä viikko kovaa, toinen ja kolmas kevyemmin ja viimeinen fiilistellen. Kovan treenin ja perusjuttujen määrä laskee ja erikoiskikkailun ja maksimien hakeminen lisääntyy kisojen lähestyessä.
torstaina, syyskuuta 21, 2006
21.9.2006 Runtua
Kivaa kun saa tehdä sitä mistä nauttii. Räpyläuintitreeni on ihan parasta mitä tiedän. Consta taitaa mennä niukasti ohi, mutta ai että kunnon monouintia.
- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein, vauhti ~38-40 s / 50m
- loppuverra 200m
4400m @ 1h35min
Ensimmäinen monottelu oli paha. Seuraavassa pätkässä lähdin sukellukseen uudella asenteella. Pois kaikki hengittely ennen lähtöä. Pinnallinen vakiohengitys riittää, mutta nykäyksetkin alkoivat sitten jossain 30 metrin kohdalla. Pää oli pirun terävä lopussakin eikä palautumiseen tarvinnut tehdä oikein mitään. Hassua kuinka "urge to breath" tulee, mutta oikeasti ei vielä tarvitse pitkään aikaan lisää happea.
2 x 400m oli helppo. Apneaosuudet kasvoivat melkein vahingossa 17-19 metriin. 16 x 50m tasaminuutein yllätti. Kaksi ekaa helppoja, kaksi seuraava sikavaikeita, mutta viidennellä homma helpottui. Yleensä helpotus on tullut vasta 11. tai 12. vedolla.
Melkein menisin väittämään, että sukellusvaste oli hyvin käynnissä. Miksi se ei sitten aiemmin ole ollut näin vahva? Veikkaisin että korkeampi hiilidioksitaso pääsi tänään vahvistamaan sitä, ja olemaan vahvempi koko harjoituksen ajan sillä, kuten sanoin, jätin kaiken ylimääräisen hengittelyn pois.
Hiilidioksin kanssa on kuitenkin niin monta kertaa sanottava itselleen: "Se tuntuu pahalta, mutta se vain tuntuu siltä. Tunne valehtelee taas."
Hervannan hallin vesi on aina tuntunut viileämmältä kuin Kalevassa, mutta tällä viikolla ero on ollut suorastaan järkyttävä. Mittasin deekolmosella ja se sanoi, että 25 astetta. Olisikohan Kalevassa aste enemmän. Pitää kai mitata, voiko yksi aste tehdä noin suuren eron.
- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein, vauhti ~38-40 s / 50m
- loppuverra 200m
4400m @ 1h35min
Ensimmäinen monottelu oli paha. Seuraavassa pätkässä lähdin sukellukseen uudella asenteella. Pois kaikki hengittely ennen lähtöä. Pinnallinen vakiohengitys riittää, mutta nykäyksetkin alkoivat sitten jossain 30 metrin kohdalla. Pää oli pirun terävä lopussakin eikä palautumiseen tarvinnut tehdä oikein mitään. Hassua kuinka "urge to breath" tulee, mutta oikeasti ei vielä tarvitse pitkään aikaan lisää happea.
2 x 400m oli helppo. Apneaosuudet kasvoivat melkein vahingossa 17-19 metriin. 16 x 50m tasaminuutein yllätti. Kaksi ekaa helppoja, kaksi seuraava sikavaikeita, mutta viidennellä homma helpottui. Yleensä helpotus on tullut vasta 11. tai 12. vedolla.
Melkein menisin väittämään, että sukellusvaste oli hyvin käynnissä. Miksi se ei sitten aiemmin ole ollut näin vahva? Veikkaisin että korkeampi hiilidioksitaso pääsi tänään vahvistamaan sitä, ja olemaan vahvempi koko harjoituksen ajan sillä, kuten sanoin, jätin kaiken ylimääräisen hengittelyn pois.
Hiilidioksin kanssa on kuitenkin niin monta kertaa sanottava itselleen: "Se tuntuu pahalta, mutta se vain tuntuu siltä. Tunne valehtelee taas."
Hervannan hallin vesi on aina tuntunut viileämmältä kuin Kalevassa, mutta tällä viikolla ero on ollut suorastaan järkyttävä. Mittasin deekolmosella ja se sanoi, että 25 astetta. Olisikohan Kalevassa aste enemmän. Pitää kai mitata, voiko yksi aste tehdä noin suuren eron.
keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006
20.9.2006 Mihin on tottunut
Niin.
Tarkoitus oli hakea sukellusvaste päälle ja temppuilla jotain sen kanssa. Metodina frc ja neljään metriin. Sykemittari oli mukana.
1. Syke pinnalla 88. 30 sekunnin kuluttua 48.
2. Syke pinnalla 90. 30 sekunnin kuluttua 45.
3. Syke pinnalla 82. 30 sekunnin kuluttua 43.
4. Syke pinnalla 84. 30 sekunnin kuluttua 42.
Sitten tuli ihan pirun kylmä.
Vakaana mielipiteenäni ilmoitan, että treeni oli turha. Kun on noin kylmä, paikallaan olosta tulee mahdotonta. En kyllä tee enää ikinä tuollaista treeniä. Paitsi ehkä puku päällä, mutta se on niin eri juttu taas. Siinä tulee kuuma vaikka kuinka huuhtelisi ja muistaakseni kesällä kokeilin, että refleksin sai päälle 40 minuutissa. Sykkeiden perusteella näyttäisi että tänään se meni päälle ihan heti, mutta fiilispohjalta vasta 30 minuutin jälkeen alkoi tuntua siltä. Mittari ei enää tuossa vaiheessa tärinän takia pysynyt päällä.
Tarkoitus oli hakea sukellusvaste päälle ja temppuilla jotain sen kanssa. Metodina frc ja neljään metriin. Sykemittari oli mukana.
1. Syke pinnalla 88. 30 sekunnin kuluttua 48.
2. Syke pinnalla 90. 30 sekunnin kuluttua 45.
3. Syke pinnalla 82. 30 sekunnin kuluttua 43.
4. Syke pinnalla 84. 30 sekunnin kuluttua 42.
Sitten tuli ihan pirun kylmä.
Vakaana mielipiteenäni ilmoitan, että treeni oli turha. Kun on noin kylmä, paikallaan olosta tulee mahdotonta. En kyllä tee enää ikinä tuollaista treeniä. Paitsi ehkä puku päällä, mutta se on niin eri juttu taas. Siinä tulee kuuma vaikka kuinka huuhtelisi ja muistaakseni kesällä kokeilin, että refleksin sai päälle 40 minuutissa. Sykkeiden perusteella näyttäisi että tänään se meni päälle ihan heti, mutta fiilispohjalta vasta 30 minuutin jälkeen alkoi tuntua siltä. Mittari ei enää tuossa vaiheessa tärinän takia pysynyt päällä.
tiistaina, syyskuuta 19, 2006
19.9.2006 Back on track
Eli selkä radalla.
Sairastelut on sairasteltu. Viime perjantaina oli vielä ihan paska fiilis ja reilu 37 lämpöä, mutta Sebastien Muratin kurssille piti vain änkeä. Perjantaina oli onneksi vain teoriaa ja ilokseni huomasin olevani täysin terve lauantaiaamuna. Lämpöä ei ollut, joten sitä ei tarvinnut mitata.
Muratin kurssi oli antoisa. Siellä oli niin paljon asiaa että tässä on turha yrittää edes briifata sisältöä. Mainittakoon kuitenkin sen verran että Sebastien Murat on tutkinut sukeltavia nisäkkäitä ja on sitä mieltä, että ihmisen kannattaa ottaa niistä oppia. Idea on siis sukeltaa tyhjillä keuhkoilla. Tämä edellyttää tietysti voimakasta sukellusrefleksiä, mutta sitäkin voi harjoitella ja kehittää. Tyhjillä keuhkoilla käytettävissä on vähemmän happea, mutta elimistö tajuaa sen ja minimoi hapenkulutuksen huomattavasti tehokkaammin kuin täysillä keuhkoilla sukellettaessa. Take more, use more. Take less, use less. Ja kun mennään tarpeeksi pitkälle vähästä hapesta onkin enemmän jäljellä. Tyhjillä sukeltaminen tuntuu pahemmalta, mutta tajunta säilyy pidemmälle. Ääreisverenkierto loppuu käytännössä kokonaan ja kaikki veri pakkautuu keuhkojen, sydämen ja aivojen käyttöön. Uhrataan raajat, pelastetaan tajunta.
Katsokaa kuvia tuolta www.nmd.fi/murat
Tänään pääsin pitkästä aikaa altaaseen. Voi kyllä oli mukavaa. Mennessäni hallille hihittelin ettei ruumis parka vielä tiedäkään millaiseen rääkkiin taas pääseekään. Hihii, minä tiedän, mutta se ei, hihii.
Tottapuhuen treeni oli nyt vähän kevyempi. Tuli kuitenkin oltua kaksi viikkoa poissa pelistä niin piti aloittaa varovaisemmin. Ohjelmassa oli räpsäuintia aika paljon ja loppuun vielä satasen apnea. Sukellus oli hyvä todiste hyperventilaation typeryydestä. Tällä kertaa tein normihengitystä pari minuuttia, jonka päälle heitin yhden tuuletuksen ja sitten vedin täyteen. Ensimmäinen nykäys nappasi kiinni 45m kohdalla ja niitä tuli ihan kivasti koko matkan, mutta satasessa oli vielä erittäin järkevä olo. Kesällä tuli ehkä vähän tuuleteltua liikaa, kun nyt sitä muistelen, niin aika monta kertaa oli aika heikko järki jo satkun kohdalla.
Viime aikaisiin mietteisiin liittyen tuli mieleen, voisiko dynaa sukeltaa turvallisesti voimakkaalla sukellusrefleksillä ja mahdollisimman korkealla hiilidioksiditasolla? Korkea hiilidioksiditaso tuntuu pahemmalta, mikä voisi olla yksi indikaattori sen suhteen, kuinka pitkälle mennä. Sukellusrefleksin avulla hapenkulutus taas olisi minimissään.
Sairastelut on sairasteltu. Viime perjantaina oli vielä ihan paska fiilis ja reilu 37 lämpöä, mutta Sebastien Muratin kurssille piti vain änkeä. Perjantaina oli onneksi vain teoriaa ja ilokseni huomasin olevani täysin terve lauantaiaamuna. Lämpöä ei ollut, joten sitä ei tarvinnut mitata.
Muratin kurssi oli antoisa. Siellä oli niin paljon asiaa että tässä on turha yrittää edes briifata sisältöä. Mainittakoon kuitenkin sen verran että Sebastien Murat on tutkinut sukeltavia nisäkkäitä ja on sitä mieltä, että ihmisen kannattaa ottaa niistä oppia. Idea on siis sukeltaa tyhjillä keuhkoilla. Tämä edellyttää tietysti voimakasta sukellusrefleksiä, mutta sitäkin voi harjoitella ja kehittää. Tyhjillä keuhkoilla käytettävissä on vähemmän happea, mutta elimistö tajuaa sen ja minimoi hapenkulutuksen huomattavasti tehokkaammin kuin täysillä keuhkoilla sukellettaessa. Take more, use more. Take less, use less. Ja kun mennään tarpeeksi pitkälle vähästä hapesta onkin enemmän jäljellä. Tyhjillä sukeltaminen tuntuu pahemmalta, mutta tajunta säilyy pidemmälle. Ääreisverenkierto loppuu käytännössä kokonaan ja kaikki veri pakkautuu keuhkojen, sydämen ja aivojen käyttöön. Uhrataan raajat, pelastetaan tajunta.
Katsokaa kuvia tuolta www.nmd.fi/murat
Tänään pääsin pitkästä aikaa altaaseen. Voi kyllä oli mukavaa. Mennessäni hallille hihittelin ettei ruumis parka vielä tiedäkään millaiseen rääkkiin taas pääseekään. Hihii, minä tiedän, mutta se ei, hihii.
Tottapuhuen treeni oli nyt vähän kevyempi. Tuli kuitenkin oltua kaksi viikkoa poissa pelistä niin piti aloittaa varovaisemmin. Ohjelmassa oli räpsäuintia aika paljon ja loppuun vielä satasen apnea. Sukellus oli hyvä todiste hyperventilaation typeryydestä. Tällä kertaa tein normihengitystä pari minuuttia, jonka päälle heitin yhden tuuletuksen ja sitten vedin täyteen. Ensimmäinen nykäys nappasi kiinni 45m kohdalla ja niitä tuli ihan kivasti koko matkan, mutta satasessa oli vielä erittäin järkevä olo. Kesällä tuli ehkä vähän tuuleteltua liikaa, kun nyt sitä muistelen, niin aika monta kertaa oli aika heikko järki jo satkun kohdalla.
Viime aikaisiin mietteisiin liittyen tuli mieleen, voisiko dynaa sukeltaa turvallisesti voimakkaalla sukellusrefleksillä ja mahdollisimman korkealla hiilidioksiditasolla? Korkea hiilidioksiditaso tuntuu pahemmalta, mikä voisi olla yksi indikaattori sen suhteen, kuinka pitkälle mennä. Sukellusrefleksin avulla hapenkulutus taas olisi minimissään.
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006
13.9.2006 Ajatus
Eiliseen pohdintaan liittyen kysymyksen asetteluni on hieman selventynyt. Ovatko constant ja dynamic periaatteellisella tasolla sama asia vai eri asia. Eli: olisiko syytä sukeltaa altaassa samalla tavalla kuin avovedessä. Toisin päin yhtälö ei tällä hetkellä ainakaan toimi. Katselin tuossa juuri viime talvena kuvattuja dynamic-videoita, ja niiden perusteella sanoisin, että syvyyttä ei voi mennä samalla tavalla kuin menen pituutta niissä.
Syvyydessä ei voi mennä väkisin, vaikka se altaassa onnistuukin. Kysymys onkin siitä, kummalla tavalla altaassa mennään pidemmälle.
Syvyydessä ei voi mennä väkisin, vaikka se altaassa onnistuukin. Kysymys onkin siitä, kummalla tavalla altaassa mennään pidemmälle.
tiistaina, syyskuuta 12, 2006
12.9.2006 Kipeetä touhua
On tullut sairasteltua reilu viikko eikä loppua vielä näy. On ollut hyvää aikaa miettiä juttuja. Syvyyssukelluksen iso juttu tältä kesältä oli pelkojen voittaminen. Fyysinen taso on sen verran kova, että pääsen ylös mistä tahansa syvyydestä. Jos minulla on monoräpylä jalassani, ei pintaan pääsyn suhteen ole pelon häivähdystäkään. Kun näin voi luottaa, voi myös rentoutua ihan eri tavalla.
Avovesikausi on vähitellen hiljentymässä ja pian alkaa täysipainoinen keskittyminen allaslajeihin. Allaslajit ovat aivan eri maailma. Syvyyssukelluksessa mennään syvyyteen ja tullaan sieltä ylös. Staticissa tehdään kelloa vastaan ja pituussukelluksessa mennään niin pitkälle kuin kyvyt antavat myöten.
Consta pitää tehdä rennosti ja paineentasaus on minulla ollut pullonkaula. Dynaan onkin nyt vaikeampi suhtautua sillä siinä voin käytännössä mennä pidemmälle kuin haluan. Consta on ollut tänä kesänä turvallista sillä paineentasaus on asettanut rajat ja näin sen suhteen ei ole ollut suurempia kuolemanpelkoja. Dynaa pystyn kyllä tekemään niin pitkälle että taju lähtee. Dynassa ei ole ns. turvallista rajoittavaa tekijää. Monilta olen kuullut, että heillä apneaa rajoittaa paha olo. Miten pitäisi suhtautua, kun pystyykin ohittamaan pahan olon ja tarvittaessa sukeltamaan itseltään tajun pois?
Periaatteessa olen jälleen saman kysymyksen edessä kuin vajaa vuosi sitten Wiesbadenin kisan jälkeen, jolloin tajuttomuuden saavuttaminen oli karmeudessaan valjennut. Kyllä syvyyssukellus olisi yhtä helvettiä jos siinäkin rajana olisi tajunnan säilyttäminen. Dynamicissa on kuitenkin mahdollisuus pelastautua ja nousta pintaan heti kun pelottaa. Ongelma lienee nyt se, miten voittaa pelko ja sukeltaa rajoille asti niitä kuitenkaan ylittämättä?
Dnf:ssä jossain määrin pystyn jo tarkkailemaan, missä vaiheessa homma lähtee menemään överiksi, mutta dynassa se on vaikeampaa. Dynassa on kyllä tullut pysyttyä rajan tällä puolella Saksan kisojen jälkeen. Suoritukset ovat olleet hyvin puhtaita jokainen enkä ole rajojani siinä koetellut. Toisaalta se on hyväkin, sillä jos tätä tekisi löytääkseen rajansa niin mitä sitten kun ne rajansa löytäisi.
Todennäköisesti on syytä alkaa suhtautua pituussukellukseen samalla tavalla kuin syvyyssukellukseen. Constassa paineentasaus asettaa rajat ja siinä määritellään etukäteen, maksimisyvyys, missä käydään. Dynassa annetaan kyllä ennakkotulos, mutta senkin saa ylittää. Se on tavallaan hölmöä. SM-kisoissa lähdin tekemään dynaa siten, että määritin itselleni alueen, jolla pintaudun. Kielsin itseäni ylittämästä ylärajaa ja kaikki meni hyvin. Paukkuja olisi voinut olla pidempäänkin, mutta en todellakaan pysty arvioimaan olisiko esimerkiksi jo viisi lisämetriä ollut kohtalokasta.
Constan ajatusmaailman voisi kääntää dynamiciin edellisessä kappaleessa mainitulla tavalla. Toisaalta tämä metriajattelu soveltuu huonosti constaan, vaikka se onkin dynamicissa ollut vahvana vaikuttavana tekijänä. Se valtava ero näissä ajatusrakenteissä on se, että constaa rajoittaa paineentasaus ja siksi elokuun suuri kasvu syyvyydessä oli ylipäätänsä mahdollista. Jos sukeltaisin dynaa kuten teen constaa niin dynamic-tulokseni olisi sadan metrin luokkaa. Constassa en ole saanut yhtään nykäystä, mutta dynassa niitä voi saada jo 65 metrin kohdalla. Tietysti nykäykset voi peittää menemällä pirun kovaa, kuten Sm-kisoissa.
Dynamicissa ei tietenkään pääse hyötymään sukellusrefleksistä ihan yhtä voimakkaasti kuin constassa. Vai pystyisikö sittenkin? Lämppärit frc-staticina neljän metrin syvyydessä saavat kyllä refleksin käyntiin. Myös kaasujen osapaineet vaikuttavat constassa eli constant-moodia ei täydellisesti voi soveltaa pituussukellukseen.
Jos pelko lähti syvyyssukelluksessa sillä, että tajusin pääseväni ylös vaikka mistä syvyydestä niin jollain tavalla pitäisi poistaa pelko pituussukelluksestakin. Millä tavalla pystyn sukeltamaan tietäen sen olevan turvallista ja että pystyn sukeltamaan turvallisesti niin pitkälle kuin haluan? Mikä olisi se tekijä, joku muu rajoittava tekijä kuin BO, mikä tekisi sukeltamisesta turvallista? Mistä tiedän koska tulla pintaan? Jos pituudet pysyvät maltillisina, on se turvallista, mutta ei sillä tavalla mennä niille lukemille, joihin fysiikka edellyttää.
Fiiliksen mukaan sukeltaminen voisi olla yksi tekijä. En sitten tiedä miten se soveltuu suhteellisen vauhdikkaaseen ja hydrodynaamisesti kehittyneeseen sukeltamiseen. Rennolla fiilistelyssukelluksella tuntemuksiaan voisi olla helpompi tarkkailla.
Jaa'a.
Avovesikausi on vähitellen hiljentymässä ja pian alkaa täysipainoinen keskittyminen allaslajeihin. Allaslajit ovat aivan eri maailma. Syvyyssukelluksessa mennään syvyyteen ja tullaan sieltä ylös. Staticissa tehdään kelloa vastaan ja pituussukelluksessa mennään niin pitkälle kuin kyvyt antavat myöten.
Consta pitää tehdä rennosti ja paineentasaus on minulla ollut pullonkaula. Dynaan onkin nyt vaikeampi suhtautua sillä siinä voin käytännössä mennä pidemmälle kuin haluan. Consta on ollut tänä kesänä turvallista sillä paineentasaus on asettanut rajat ja näin sen suhteen ei ole ollut suurempia kuolemanpelkoja. Dynaa pystyn kyllä tekemään niin pitkälle että taju lähtee. Dynassa ei ole ns. turvallista rajoittavaa tekijää. Monilta olen kuullut, että heillä apneaa rajoittaa paha olo. Miten pitäisi suhtautua, kun pystyykin ohittamaan pahan olon ja tarvittaessa sukeltamaan itseltään tajun pois?
Periaatteessa olen jälleen saman kysymyksen edessä kuin vajaa vuosi sitten Wiesbadenin kisan jälkeen, jolloin tajuttomuuden saavuttaminen oli karmeudessaan valjennut. Kyllä syvyyssukellus olisi yhtä helvettiä jos siinäkin rajana olisi tajunnan säilyttäminen. Dynamicissa on kuitenkin mahdollisuus pelastautua ja nousta pintaan heti kun pelottaa. Ongelma lienee nyt se, miten voittaa pelko ja sukeltaa rajoille asti niitä kuitenkaan ylittämättä?
Dnf:ssä jossain määrin pystyn jo tarkkailemaan, missä vaiheessa homma lähtee menemään överiksi, mutta dynassa se on vaikeampaa. Dynassa on kyllä tullut pysyttyä rajan tällä puolella Saksan kisojen jälkeen. Suoritukset ovat olleet hyvin puhtaita jokainen enkä ole rajojani siinä koetellut. Toisaalta se on hyväkin, sillä jos tätä tekisi löytääkseen rajansa niin mitä sitten kun ne rajansa löytäisi.
Todennäköisesti on syytä alkaa suhtautua pituussukellukseen samalla tavalla kuin syvyyssukellukseen. Constassa paineentasaus asettaa rajat ja siinä määritellään etukäteen, maksimisyvyys, missä käydään. Dynassa annetaan kyllä ennakkotulos, mutta senkin saa ylittää. Se on tavallaan hölmöä. SM-kisoissa lähdin tekemään dynaa siten, että määritin itselleni alueen, jolla pintaudun. Kielsin itseäni ylittämästä ylärajaa ja kaikki meni hyvin. Paukkuja olisi voinut olla pidempäänkin, mutta en todellakaan pysty arvioimaan olisiko esimerkiksi jo viisi lisämetriä ollut kohtalokasta.
Constan ajatusmaailman voisi kääntää dynamiciin edellisessä kappaleessa mainitulla tavalla. Toisaalta tämä metriajattelu soveltuu huonosti constaan, vaikka se onkin dynamicissa ollut vahvana vaikuttavana tekijänä. Se valtava ero näissä ajatusrakenteissä on se, että constaa rajoittaa paineentasaus ja siksi elokuun suuri kasvu syyvyydessä oli ylipäätänsä mahdollista. Jos sukeltaisin dynaa kuten teen constaa niin dynamic-tulokseni olisi sadan metrin luokkaa. Constassa en ole saanut yhtään nykäystä, mutta dynassa niitä voi saada jo 65 metrin kohdalla. Tietysti nykäykset voi peittää menemällä pirun kovaa, kuten Sm-kisoissa.
Dynamicissa ei tietenkään pääse hyötymään sukellusrefleksistä ihan yhtä voimakkaasti kuin constassa. Vai pystyisikö sittenkin? Lämppärit frc-staticina neljän metrin syvyydessä saavat kyllä refleksin käyntiin. Myös kaasujen osapaineet vaikuttavat constassa eli constant-moodia ei täydellisesti voi soveltaa pituussukellukseen.
Jos pelko lähti syvyyssukelluksessa sillä, että tajusin pääseväni ylös vaikka mistä syvyydestä niin jollain tavalla pitäisi poistaa pelko pituussukelluksestakin. Millä tavalla pystyn sukeltamaan tietäen sen olevan turvallista ja että pystyn sukeltamaan turvallisesti niin pitkälle kuin haluan? Mikä olisi se tekijä, joku muu rajoittava tekijä kuin BO, mikä tekisi sukeltamisesta turvallista? Mistä tiedän koska tulla pintaan? Jos pituudet pysyvät maltillisina, on se turvallista, mutta ei sillä tavalla mennä niille lukemille, joihin fysiikka edellyttää.
Fiiliksen mukaan sukeltaminen voisi olla yksi tekijä. En sitten tiedä miten se soveltuu suhteellisen vauhdikkaaseen ja hydrodynaamisesti kehittyneeseen sukeltamiseen. Rennolla fiilistelyssukelluksella tuntemuksiaan voisi olla helpompi tarkkailla.
Jaa'a.
lauantaina, syyskuuta 02, 2006
2.9.2006 Mitä tästä nyt pitäisi sanoa
Kovan taivuttelun jälkeen sain ylipuhuttua Simon lähtemään Kinikselle. Simolla oli kotiintuloaika, joten piti mennä vähän vikkelämmin kuin tavallisesti. Myös Lauri oli mukana ja vauhtia riitti. Minä otin rauhallisesti, aivan niin kuin tänä kesänä on tullut opeteltua. Hengailin laiturilla, venyttelin, tein pari palleavenytystä. Fiilistelin. Simo ja Lauri olivat vedessä kun minä vielä raavin päätäni ja kaivelin köyttä säkistä. Vetelin 55 metriä vapaaksi ja solmut siihen; pohjalle pleitti ja valot päälle.
Pojat ehtivät puljaamaan varmaan vartin ennen kuin tulin pelipaikalle. Tein parit staticit alkuun ennen kuin lähdin köyttä pitkin sukeltamaan. Vedin kaksi lämppäriä frc:nä about 15 metriin. Siellä oli kiva olla. En mennyt niin syvälle että olisi kunnolla kiristänyt. Jotenkin on tuntunut siltä, että jos kiristelee liikaa niin se pakkaa rasittamaan turhan paljon. Kolmannella sukelluksella otin enemmän ilmaa, en kuitenkaan läheskään täyteen. Tuloksena oli paras sukellus pitkään aikaan. Käppyrästä näkyy hyvin, millä kohtaa toin kädet alas. Siihen asti sukellus oli kuin vertikaalista dynamicia. Käännöksessä piti vähän fiilistellä.
Seuraavaan sukellukseen valmistauduin kuin syvään valmistaudutaan; eli muuten ollaan kuin tavallisestikin, mutta turvasukeltaja ohjeistetaan kunnolla. Täytyy tunnustaa, että tämän päiväinen sukellus ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikkoinen. Valmistautuessa vähän jänskätti ja asenne oli vähän liikaa suorituspainotteinen. Viime viikolla tuli sukellettua enemmänkin "so what"-asenteella. Ihan saman pääseekö pleitille, kun sinne pääsee kuitenkin. Ja vaikka pleitti olisi kuinka syvällä, pääsen sieltä ylos. Tänään oli "dark side"-päivä. Tänään tuli tehtyä metrejä.
Vaikka alku olikin vähemmän lupaava, itse sukellus meni mukavasti. Menin täysin pää tyhjänä enkä murehtinut mitä olin tekemässä. Keskityin pelkästään paineentasaukseen. Olin rento ja tiesin koko ajan ettei pleitille ole mikään pakko mennä, vaikka tänään tulikin sukellettua liikaa tulosta. Jos jotain positiivista pitää hakea niin olen ihan tyytyväinen, että pystyin vetämään näinkin hyvin, vaikka oli tavoite, mihin mennä. Kaipa se voisi kilpailutilanteessakin olla vähän samankaltaista. No kuitenkin; ihan sama missä se pleitti on kun sinne pääsee silti.
Muutin käsien asennon aika lailla täsmälleen samassa syvyydessä kuin lämppärissäkin. Jännä juttu että kehoaan pystyy kuuntelemaan noinkin tarkasti. Hassua on se, että jälkimmäisellä sukelluksella keuhkot olivat täynnä, mutta silti sama tunne tuli samassa syvyydessä. Tämä lienee ero rennon ja täysin rennon sukelluksen välillä. Lämppäri oli se täysin rento, ihan mega-rento; iso sellainen.
Tänään en lähtenyt sekoilemaan suuntäyttöjen kanssa, vaan pidin lähtökohtana hankkia ilmaa suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Loppuvaiheessa sain ihan tosissaan pumpata ilmaa suuhun. Kun alkumatkasta saa pumpata melkein koko ajan niin syvällä pärjää oikeastaan aika harvalla pumppaamisella. Tasaan painetta kuitenkin koko ajan; mitäköhän arvioisin, ehkä sekunnin välein. Nopeus on luokkaa 0,9-1,5 m/s, joten kyllä siinä saa jo tasaillakin. Välillä 0-35m paine tasaantuu nenästä kiinni pitämättä, mutta tuota syvemmällä pitää ottaa nenästä kiinni, jotta saa tarpeeksi voimaa tasaukseen, kun sen joutuu tekemään pienemmällä ilmamäärällä.
Tässäkään sukelluksessa ei vielä kiristänyt. Ilmaa sai otettua koko ajan, vaikkakin se oli jo hiukan hankalampaa lopussa. Ehkä tällaisille syvyyksille voisi jo harkita pakkaamista, mutta toisaalta olisi kiva mennä pakkaamatta. Alkumatka on niin paljon mukavampi sukeltaa, kun ei tarvitse tapella niin kovaa nostetta vastaan. Vyölläni oli kaksi kiloa. Jos pakkaisi niin pitäisi kai laittaa lisää lyijyä. Pohjalla oli pirun kylmä, joten teki mieli lähteä aika nopeasti ylös. Toinen tekijä oli se etten ollut erittäin rento. Oli kyllä kiva huomata ettei silti pelottanut, vaikka pinnalla jänskättämisen merkkejä olikin havaittavissa.
Vesi on alkanut viilentyä oikeastaan vasta nyt, vaikka Jaakko heittikin kylmän kiven veteen jo reilusti yli kuukausi sitten. Pintavesi oli koneen ilmoituksen mukaan 18, mutta tuntui hivenen viileämmältä. Aurinko ei paistanut, mikä selittää osaltaan. Termokliini oli noussut ylemmäs ja se oli erittäin selkeä ja tiukka raja. Noin 7-8 metrin syvyydessä oli silmin nähtävä ero veden lämpötilassa.
Sain reissulla myös selityksen siihen, miksi Elios ohjeissaan kieltää beaver tailista vetämisen, kun se riisuutuessani jäi käteen. Ja vaikka on superstrech nylon niin kyllä siitä sauman vierestä aina...
Laitetaan tähän vielä viime viikon ja tämän viikon syvien sukellusten vertailu. Aika identtistä menoa. Hassua. Viime viikon sukelluksessa kello ei ollut free-modessa valmiina, vaan se näyttää käynnistyneen vasta vitosessa. Siitä pieni ero.
Pojat ehtivät puljaamaan varmaan vartin ennen kuin tulin pelipaikalle. Tein parit staticit alkuun ennen kuin lähdin köyttä pitkin sukeltamaan. Vedin kaksi lämppäriä frc:nä about 15 metriin. Siellä oli kiva olla. En mennyt niin syvälle että olisi kunnolla kiristänyt. Jotenkin on tuntunut siltä, että jos kiristelee liikaa niin se pakkaa rasittamaan turhan paljon. Kolmannella sukelluksella otin enemmän ilmaa, en kuitenkaan läheskään täyteen. Tuloksena oli paras sukellus pitkään aikaan. Käppyrästä näkyy hyvin, millä kohtaa toin kädet alas. Siihen asti sukellus oli kuin vertikaalista dynamicia. Käännöksessä piti vähän fiilistellä.
Seuraavaan sukellukseen valmistauduin kuin syvään valmistaudutaan; eli muuten ollaan kuin tavallisestikin, mutta turvasukeltaja ohjeistetaan kunnolla. Täytyy tunnustaa, että tämän päiväinen sukellus ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikkoinen. Valmistautuessa vähän jänskätti ja asenne oli vähän liikaa suorituspainotteinen. Viime viikolla tuli sukellettua enemmänkin "so what"-asenteella. Ihan saman pääseekö pleitille, kun sinne pääsee kuitenkin. Ja vaikka pleitti olisi kuinka syvällä, pääsen sieltä ylos. Tänään oli "dark side"-päivä. Tänään tuli tehtyä metrejä.
Vaikka alku olikin vähemmän lupaava, itse sukellus meni mukavasti. Menin täysin pää tyhjänä enkä murehtinut mitä olin tekemässä. Keskityin pelkästään paineentasaukseen. Olin rento ja tiesin koko ajan ettei pleitille ole mikään pakko mennä, vaikka tänään tulikin sukellettua liikaa tulosta. Jos jotain positiivista pitää hakea niin olen ihan tyytyväinen, että pystyin vetämään näinkin hyvin, vaikka oli tavoite, mihin mennä. Kaipa se voisi kilpailutilanteessakin olla vähän samankaltaista. No kuitenkin; ihan sama missä se pleitti on kun sinne pääsee silti.
Muutin käsien asennon aika lailla täsmälleen samassa syvyydessä kuin lämppärissäkin. Jännä juttu että kehoaan pystyy kuuntelemaan noinkin tarkasti. Hassua on se, että jälkimmäisellä sukelluksella keuhkot olivat täynnä, mutta silti sama tunne tuli samassa syvyydessä. Tämä lienee ero rennon ja täysin rennon sukelluksen välillä. Lämppäri oli se täysin rento, ihan mega-rento; iso sellainen.
Tänään en lähtenyt sekoilemaan suuntäyttöjen kanssa, vaan pidin lähtökohtana hankkia ilmaa suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Loppuvaiheessa sain ihan tosissaan pumpata ilmaa suuhun. Kun alkumatkasta saa pumpata melkein koko ajan niin syvällä pärjää oikeastaan aika harvalla pumppaamisella. Tasaan painetta kuitenkin koko ajan; mitäköhän arvioisin, ehkä sekunnin välein. Nopeus on luokkaa 0,9-1,5 m/s, joten kyllä siinä saa jo tasaillakin. Välillä 0-35m paine tasaantuu nenästä kiinni pitämättä, mutta tuota syvemmällä pitää ottaa nenästä kiinni, jotta saa tarpeeksi voimaa tasaukseen, kun sen joutuu tekemään pienemmällä ilmamäärällä.
Tässäkään sukelluksessa ei vielä kiristänyt. Ilmaa sai otettua koko ajan, vaikkakin se oli jo hiukan hankalampaa lopussa. Ehkä tällaisille syvyyksille voisi jo harkita pakkaamista, mutta toisaalta olisi kiva mennä pakkaamatta. Alkumatka on niin paljon mukavampi sukeltaa, kun ei tarvitse tapella niin kovaa nostetta vastaan. Vyölläni oli kaksi kiloa. Jos pakkaisi niin pitäisi kai laittaa lisää lyijyä. Pohjalla oli pirun kylmä, joten teki mieli lähteä aika nopeasti ylös. Toinen tekijä oli se etten ollut erittäin rento. Oli kyllä kiva huomata ettei silti pelottanut, vaikka pinnalla jänskättämisen merkkejä olikin havaittavissa.
Vesi on alkanut viilentyä oikeastaan vasta nyt, vaikka Jaakko heittikin kylmän kiven veteen jo reilusti yli kuukausi sitten. Pintavesi oli koneen ilmoituksen mukaan 18, mutta tuntui hivenen viileämmältä. Aurinko ei paistanut, mikä selittää osaltaan. Termokliini oli noussut ylemmäs ja se oli erittäin selkeä ja tiukka raja. Noin 7-8 metrin syvyydessä oli silmin nähtävä ero veden lämpötilassa.
Sain reissulla myös selityksen siihen, miksi Elios ohjeissaan kieltää beaver tailista vetämisen, kun se riisuutuessani jäi käteen. Ja vaikka on superstrech nylon niin kyllä siitä sauman vierestä aina...
Laitetaan tähän vielä viime viikon ja tämän viikon syvien sukellusten vertailu. Aika identtistä menoa. Hassua. Viime viikon sukelluksessa kello ei ollut free-modessa valmiina, vaan se näyttää käynnistyneen vasta vitosessa. Siitä pieni ero.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
