Torstaiaamuna menimme Simon kanssa Kalevan hallille kahdeksaksi. Olipas aamuherätys; ei nimittäin hetkeen ole ollut kello soimassa. Eilen illalla kun tulin kotiin olin aika kuollut. Mietin jopa sitä, olenko tulossa kipeäksi, sen verran epämukava fiilis oli. Iho tuntui kuumalta, päässä oli outo tunne, sydän löi pirun kovaa. Siis sekä suurella voimalla että nopeasti. En kuitenkaan lähtenyt perumaan tietämättä aamun kuntoa. Aamulla olikin sitten hyvä olo. Menin melkein heti nukkumaan illalla niin tuli hyvät unetkin.
Simo teki ensin. Oltiin sovittu se jo illalla niin tiedettiin, miten kenenkin kannattaa aamupalansa hoidella. Tyhjällä mahalla on paras tehdä staticia. Tyydyin kauhaisemaan lautasellisen kaurapuuroa seitsemältä. Siinä tuli sopiva aika omaan suoritukseeni. Kaurapuuro on muutenkin sellaista ainetta, että se ei mahassa pidä meteliä itsestään. Joskus olen puuropöydästä lähtenyt suoraan lenkillekin eikä siitä mainittavaa haittaa ole ollut.
Lämppärinä Simo teki ehden lyhyen tyhjillä keuhkoilla. Tämä tasaa pulssin tehokkaasti matalaksi. Toisena lämmittelynä Simo teki reilun kuusi ja puoli minuuttisen. Tämä nyt edustaa sellaista lähestymistapaa, että kovat lämppärit helpottavat suoritusta. AP oli neljä minuttia, niin siinä sai aika lailla antaa merkkejä ;). Koska eka varsinainen lämppäri oli näin hyvä, ei hän toista lähtenyt tekemään, vaan siirryttiin suoraan maksimiin.
Lähtö tehtiin virallisesti lähtölaskennalla ja AP oli viisi minuuttia tällä kertaa. Mummot siinä hieman ihmettelivät, vaan sanoneet eivät he mitään, kun viitisen minuuttia oli mennyt. Suoritus näytti vahvalta ja Simo tuli pintaan ajassa 7.01. Kuulemma mieli olisi tehnyt paukuttaa yli seiskan, mutta näköjään kurinalaisuus voitti. Simon ideahan on ollut se, että yli seiskoja ei treeneissä tehdä, jotta kisoihin jäisi tarpeeksi kova nälkä. Ja kyllä tuosta seiskasta voi todeta, että mies on kunnossa. Tunnelma oli vielä positiivinen ja enemmänkin olisi mennyt.
Omaan staticiini lähdin vähän ristiriitaisesti. Eilinen ei ollut mikään tosikiva kokemus. Ajattelin kuitenkin tukeutua kurinalaisuuteen ja paljonpuhumaani päivän kuntoon. Joskus kulkee, joskus ei. Tein pikkuläppäreitä ilman sen kummempia hengittelyjä. Puolitoista, kaksi ja kaksi ja puoli. Ei niin kauhealta tuntunut, vaikka lähdin niihin pystystä ja ilman valmistautumista. Laskin sydämenlyntejä ja huomasin, että syke oli 40. Sitten valmistauduin ja tein kolmosen. Suurin piirtein yhtä häjy kuin eilinen. Tein toisella 3.30. Nykäykset tulivat molemmissa varmaan joskus puolentoista jälkeen eikä tuntunut yhtään kivalta.
Missä vika? Missä vika? Mahakin oli oudompi kaasujen suhteen. Onneksi ei sentään kiertänyt. Nyt on viime aikoina tullut valmistautumishengityksessä ehkä vedettyä liian syviä henkosia. Tähän sain idean siitä, kun Simo sanoi lähtöni näyttävän hurjalta, kun viimeisessä hengenvedossa tyhjennän keuhkoni oikein voimalla. No kokeillaan sitten erilailla. Sieltä se löytyikin.
Valmistautuminen menee siten, että ensin kolme minuuttia pelkkää palleahengitystä ja sitten muutaima kunnon hengityksiä, joita seuraa jonkin aikaa tavallista normaalia hengitystä. Palleahengityksiä en ollut tehnyt rentona, vaan olin vetänyt pallealla liian tiukasti. Nyt kokeilin tehdä niin rentoa palleahengitystä kuin vaan osasin, ja näköjään se oli hyvä veto.
Pyysin viimeiseen vetooni merkit 3.30 mukaan, ja sanoin vielä etten kuitenkaan yli viiden tee missään olosuhteissa. Lisäsin hymiön. Hengityksen tein niin kuin edellä kerroin. Tuntui erilaiselta, ei kamalasti, mutta kuitenkin. Sitten yhtäkkiä sain merkin "kaks ja puoli". Oho! Eikä nykäyskään vielä ollut tullut. No sitten se pian tulikin. Kolmessa ja puolessa oli tosi paha olo. Ajattelin tehdä sen neljä, mitä ajattelin jo ennen suoritusta, että se olisi jokapäiväntulos. Neljässä minuutissa oli niin kiva olla, että päätin jatkaa vielä viisitoista sekuntia. Siitä taas saman verran lisää. Ajassa 4.45 en vaan saattanut tulla ylös, mutta viiden kohdalla tajusin, että riittää.
Uusi enkka on nyt sitten 5.01. Loppuvuoden tavoite on saavutettu. No heh. Teeppäs tuo uudestaan niin voitaneen olla tyytyväisempiä. Pintautumisessa on viriteltävää. Tulen liian innokkaasti ylös ja hengitän agressiivisesti. Jos nousee äkillisesti ja nopeasti, saattaa verenpaine päässä kuulemma heittää ja aiheuttaa bläkärin. Hyvä tapa tulla pintaan olisi rauhallinen. Protokolla meni kuitenkin nappiin, joten suoritusta on pidettävä hyväksyttävänä. En olisi lämppäreitä tehdessäni uskonut tällaiseen tulokseen. Mitä tästä opimme? Sen että aina kannattaa tehdä se, mihin pystyy, välittämättä päivän kunnosta tai siitä, että nyt ei olekaan paras mahdollinen fiilis tehdä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti