Asikkala 21.7.2005

Pääsipäs vierähtämään aika pitkä tovi edellisestä sukelluskerrasta. Toki viime lauantaina veteen pääsi, mutta ei sitä voi kovin harjoitteluksi noteerata. Ainakin into oli nyt kova. Simon kanssa taas kahdestaan lähdettiin kohti Asikkalaa. Neljän aikaan kun lähtee, perille pääsee siinä ennen kuutta. Kuudelta taisimme olla jo järvessä. Omasta puolestani tuollaisen reissun tekisi vaikka useamminkin, mutta pitää huomioida etten ole joutunut itse ajamaan.

Muitakin oli paikalla. Teppo, Eero, Jussi ja Antti olivat jo paikalla, kun saavuimme, virittelemässä vastapainojärjestelmäänsä. Laite kyllä tuo lisää turvallisuutta ja erityisesti turvallisuuden tunnetta touhuihin. Sivusta seuranneena tein huomion, että kyllä sen kasaamiseen meneekin aikaa.

---

Nyt olen aika vakaasti tullut siihen pisteeseen, jossa näillä nykyisillä välineillä ei enää kovin paljon parempia tuloksia tehdä. Simon vanha puku on tullut hyvinkin tutuksi eikä sitä niin kauheasti tule vierastettua. Onhan se kankea mutta lämmin. Puvun paksuuden takia siinä on suuri nosteen vaihtelu. Pinnalla kelluu pirun hyvin ja alaspäin lähteminen on työlästä. Sitten kun paine syö tarpeeksi nostetta puvusta, alkaa episodi "uppoaa kuin kivi". Jotta pääsee pinnan alle pitää kuitenkin olla aika lailla painoja mukana. Syvällä nämä painomäärät eivät ole ystäviäsi. Tässä vaiheessa haluan kertoa räpylöistäni, jotka ovat sellaiset, joita varsinkin uppopalloilijat käyttävät. Ne sopivat ihan hyvin sprinttaamiseen ja nopeisiin käännöksiin, koska ovat niin ketterät. Pehmeytensä takia käännöksen jälkeen saa aika lujaa potkia, jotta uppoaminen pysähtyy ja saa aloittaa matkan kohti ilmakehää. Simo tuli vierellä yhden sukelluksen 25m asti ja naureskeli sitten pinnalla ihmetelleensä mihin jäin; "potkii vaikka kuinka paljon, mutta pysyy paikallaan".

Ongelmaan on onneksi tulossa korjaus. Puku joka on tilattu jo kesäkuun alussa odottaa edelleen pääsyä luokseni, joissain Italian ja Tampereen välillä. Ensi viikolla se olisi syytä tulla; alunperin sen piti tulla juhannuksen aikoihin. Monoräpylä on hankinnassa. En tiedä koska sen saan, mutta paria viikkoa kauempaa ei pitäisi mennä. Altaassa olen tänä kesänä saanut silloin tällöin monon lainaksi ja tekniikkaa harjoitellut. Selvästi huomaan ettei monolla tarvitse tehdä niin montaa potkua kuin nykyisillä kumilärpäkkeilläni.

Kun tässä miettii, mitä kaikkea on tullut kohellettua tämän harrastuksen parissa tänä kesänä, saa parit hyvät naurut. Ensimmäinen reissu Heramaanjärvelle toukokuun lopussa oli ensikosketukseni järvessä sukeltamiseen. Paras juttu oli se, että en hoksannut ottaa maskia mukaan. Itse asiassa en vielä edes omistanut maskia, mutta lainaan olisin sellaisen saanut. Ajattelin siis, että mennään uimalaseilla, kyllä niillä on altaassakin pärjännyt ihan hyvin. Lisätukea tälle asenteelle sain siitä, kun olen isojen poikien sukellusvideoita katsellut ja huomannut, että joissakin niistä sukeltajalla on uimalasit päässään. Juttu bueno. En vaan sattunut tietämään että kyseessä olivat ns. fluid goglesit eli uimalasit, jotka on täytetty nesteellä. Jos uimalaiseilla, jotka ovat ilmaa täynnä, menee tarpeeksi syvälle, alipaine pullauttaa silmät ulos päästä. Tai jotain. Ainakin se sattuu. Tosiaan ensimmäisellä kerralla tuli maaginen 10m saavutettua. Simo lainasi maskiaan, jotta saatoin kokeilla omaa "enkkaa".

7+7mm pukuun mietittiin silloin myös painoja (puku on siis kaksiosainen, päällimmäisessä osassa on lyhyet hihat ja lahkeet sekä huppu). Kamalan nosteen kumoamiseksi heitettiin arvio; "no pannaan vaikka 12kg!". Ihan tajuton määrä, mutta kun ei ollut kokemusta eikä taitoa niin tuon verran piti olla jotta pääsi pinnan alle. Seuraavalla reissulla alkoi aina vaan jatkuva painojen vähennys. Nyt Asikkalassa painoja oli vyöllä 4,6kg ja kaulassa 2,5kg eli yhteensä 7,1kg, mikä sekin on vielä aika paljon. Simolla taisi olla tällä reissulla pelkästään 3 vai 3,5kg ja nekin kaikki kaulassa. Kaulapainon ottaminen oli toinen suuri oivallus. Ihan oikeasti vieläkin; 12kg ja kaikki vyöllä. Se oli aika tetsaamista se!

Pitäisiköhän sitä kirjoittaa jotain niistä sukelluksistakin. Alkuun tein kevyitä lämppäreitä viiteentoista tai vähän reiluun. Parikymppisiä taisi tulla yksi tai kaksi. Tässä vaiheessa jalat muistuttivat ettei veri kierrä ja piti lähteä laiturille säätämään. Onneksi uintimatka oli lyhyt. Räpylät pois ja huljuttelua hetken aikaa niin johan taas jaksaa. Jalat kestivät hyvin loppuun asti, odotin hieman pitääkö tehdä toinen huili, mutta ei tarvinnut. Tuntuu että huilin jälkeen kulkee aina parhaiten. Tein ekan ns. syvän yrityksen ja se piru vieköön oli paras veto. Vahva suoritus, kuten Eero sanoi. Tuntui hyvältä, ei ollut ongelmia, rauhallisuutta löytyi. Syvyyttä tuli ehkä joku 25m tai sinne päin. Ei ole mitään tietoa siitä missä tuli käytyä, mutta ainakaan pohjapaino ei tullut vastaan.

Tein vielä useamman samanlaisen tai samansuuntaisen, joista osa taisi olla syvempiäkin. Nämä vedot eivät kuitenkaan tuntuneet enää niin hyvältä. Keskiviikon jalkasalitreeni saa ottaa osan vastuusta itselleen. Rankka kyykkypäivä tuntui jokseenkin hapolta jaloissa. Pitäisi antaa palautua enemmän. Homman tarkoitus ei silti ole ennätyksen jahtaaminen, joten luulisin, että kannattaa tehdä muitakin treenejä ihan normaalisti. Pitkällä aikavälillä kaikki treeni hyödyttää kaikkia treenejä. Mitä nyt juokseminen on kirous jos haluaa massaansa kasvattaa. Kaksi viimeistä sukellusta eivät oikeastaan enää olleet mukavia. Ehkä ne olisi voinut jättää tekemättäkin, mutta kun harvoin pääsee niin silloin haluaa tehdä mahdollisimman paljon. Viimeisessä tuli käännöksen jälkeen jo epäuskoa mukaan; "pääseeköhän täältä ylös". Käännöksestä on vaan palattava. Jalat olivat hapoilla ja räpylät onnettomat, mutta ylös tulin.
Tämän kesän epävirallinen tavoite eli 30m on ihan käden ulottuvilla. Eiköhän se sieltä tule, kun saa monon jalkaansa ja ohuemman puvun päälleen. 25m on jo rutiinia.

Kaatiala 7.7.2005

Minä, Pekka, Simo ja Agata siis lähdimme Etelä-Pohjanmaalle sukeltamaan. Luonnostaan korkeita tai syviä paikkoja siellä päin ei ole, vaan sekä mäet että järvet on tehty itse. Kaatialan louhos on Alavuden ja Kuortaneen rajan tuntumassa, lähellä lentokoneiden varalaskeutumispaikkaa. Ehdottomana plussana Kaatialassa on se, että vesi on kirkasta. Tällä kertaa tosin pinta oli melkein kokonaan siitepölyn peitossa. Se hieman heikensi näkyvyyttä, sillä eihän sekään töhnä pelkästään pinnassa suostu pysymään. Pekka selittikin Agatalle, että se on "pollution from the trees". Auringon paistaessa ei valon kanssa tullut ongelmia; vai pitäisikö sanoa valon puutteen. Myös syvällä oli hyvin valoisaa.

Syvyyttä louhoksella on isojen poikien juttujen mukaan kolmekymmentä metriä. Vieläkin syvempää löytyy tunneleista, joita on ilmeisesti ainakin itäpuolen seinämässä. Sinne nyt ei parane mennä. Sää oli komea, mitä nyt matkalla olimme tunnin ajan kunnon ukkosen keskellä. Välillä tuli vettä ja rakeita niin, että vauhti piti pudottaa kolmeenkymppiin. Kaatialassa paistoi kuitenkin aurinko. Paikalle rakennetut portaat kalliolta veteen ovat mainio värkki, kuten kuvastakin voi huomata. Vielä vapaasukeltajia enemmän ne palvelevat laitesukeltajia.

Sukelsimme kahdella poijulla. On tullut huomattua, että pareittain toimiminen yhdellä poijulla toimii hyvin. Ei tule liian pitkiä taukoja. Kolmestaankin yksi poiju on riittävä, mutta neljästään tulee jo aika ahdasta. Paljon riippuu tietysti siitä, mitä tavoitellaan. Meille märkäkorville pääasia on ollut, että saa kokemusta. Simon ja Agatan puuhia en kovin tarkkaan seurannutkaan. Tiedä sitten millaisia tuloksia tekivät, mutta luulisin, että Simo kävi tervehtimässä pohjaankin.

Kaatialan louhoksen profiili on jyrkkä. Aluksi on muutama metri neljän metrin syvyistä kielekettä, jonka jälkeen tulee sitten seinä aina pohjaan asti. Simolla ja Agatalla taisi olla yli 30m köysi, joten se pysyi pohjassa. Minulla ja Pekalla oli pohjalevy 25m syvällä, ja ylläri ylläri, poiju ajelehti pikkuhiljaa kielekkeen suuntaan. Yhdellä sukelluksella säikähdin kun huomasin olevani metrin päässä seinästä. Sinänsä jännä juttu, että se tuntui pelottavalta olla niin lähellä seinää. Tiedä sitten, luoko veden alla oleminen ahtaanpaikankammoa. Muutaman kerran tuli hinattua köysi kauemmas seinästä. Mielestäni on rauhallisempaa ja rentouttavampaa, kun ympärillään näkee vain vettä.

Asikkalan reissun tekniikkaongelmien takia hieman jännitti, miten menee, kun painuu taas syvemmälle. Alkuun tuli tehtyä paljon kymmenestä viiteentoista metriin syviä vetoja. Lämmittelyksi voisi kai kutsua. Talvella olin sitä mieltä altaassa, että räpyläni ovat liian pienet. Nyt olen sitä mieltä, että kyllä ne ihan ok ovat; otetaan kuitenkin huomioon, että järvessä siinä jalan ympärillä on vielä neopreenisukkakin. Kuitenkin aika pian alkaa tuntua ettei veri kierrä jaloissa. Välillä pitää hetkeksi ottaa räpylät pois ja huilata jalkoja. Pidimme Pekan kanssa oikein tauon. Nousimme ylös ja huppu pois ynnä muuta ja tankkasimme lisää nestettä, kun oli hieman lämmin. Tauon jälkeen en enää huomannut, että jalat olisivat puutuneet.

Agata ja Simo lähtivät tarkastelemaan louhosta muualtakin kuin portaiden tuntumasta. Eteläreunalta löytyi veden alta joku vanha kuusen raato. Se on kalojen koti. Itsekin kävin myöhemmin katsomassa ja pakkohan se oli huomata; pirun isoja ahvenia. Agata oli varsin innoissaan, koska ei kuulemma ollut koskaan aiemmin noin suuria nähnyt. Kalareissun jälkeen minä ja Pekka jäimme vielä tekemään constaa ja taisi Simokin vielä pari tehdä. Sain Simolta syvyysmittarin lainaan, joten nyt sain ensimmäistä kertaa oikein virallisia tuloksia. Ajattelin, että kaksikymmentä voi mennä. Tein ensimmäisen vedon, en vilkuillut kelloa, vaan käännyin sitten, kun alkoi siltä tuntua. 16m. Toisella ajattelin, että "okei, tuo oli noin paljon, vielä vähän lisää". Rentous oli aika vaikeaa pitää. Sama juttu toisella, 18m. Kolmennella oli sitten ehkä hieman yliyrittämistä, vilkaisin hieman ennen kahtakymppiä kelloa ja menin sitten vielä vähän matkaa. Mutta 20m tuli saavutettua. Aika raskas oli tämä viimeinen. Rennompi suoritus niin tuo ei olisi tuntunut miltään. Täytyy kyllä sanoa, että sukellustietokone on näppärä värkki. Minuutti ja neljä sekuntia meni aikaa tuohon viimeiseen.