Takanani on nyt parin viikon orientoituminen staticiin. Ilokseni voin todeta, että apneakestävyys on parantunut koko ajan.
9.12. 4:15 (testailua)
15.12. 5:00 (todella tiukka, maski)
17.12. 4:20 (ei halua pidempään, maski)
20.12. 4:35 (tämä oli ihan rajoilla, klipsi)
27.12. 5:05 (tahdon voimalla, ei klipsiä)
28.12. 5:00 (perusveto, ei klipsiä)
30.12. 5:17 (yllättävän helppo, olisi ollut varaa jatkaa, klipsi)
31.12. 5:17 (perusveto, varaa jäi, klipsi)
Numeroiden valossa edistystä on tullut vähän, mutta tunnepuolella kehitys on ollut huimaa. Parin viikon takainen vitonen oli ihan rajoilla ja periaatteessa hyvän päivän tulos, kun sitä vertaa yleiseen tulostasoon.
Parannusta on tullut myös siinä, että otin käyttöön periaatteen, että vitonen on pakko tehdä joka päivä. Lueskelin vanhoja treenipäiväkirjoja läpi, kun ihmettelin, miksi en kestä yli vitosen. Huomasin että kädet kannattaa tuoda laidalle neljän ja puolen kohdalla, sillä se helpottaa suorituksen jatkamista henkisesti todella paljon.
Olen kokeillut staticia vuorotellen ilman laseja, maskia ja klipsiä. Tarkoituksena on ollut löytää optimaalinen varustus. Silmien kiinnipitäminen tuntui aluksi vaikealta, ja kun niitä ei piilarien takia kannata lopussakaan availla niin luottamus sokkona tekemiseen oli aluksi vaikeaa. Palleanykäykset tuntuvat myös erilaisilta maskilla, klipsillä ja ilman klipsiä. Ilman mitään naamavarustusta on ehkä mukavinta olla, mutta limiiteillä vaaraksi tulee se, että hotaisee vettä sisään, jos kurkunpää sattuu falskaamaan.
Aiemmin olen tehnyt paljon maskin kanssa. Siinä on se hyvä puoli, että kurkun voi pitää rennompana ja ilmaa saa huljutella maskiin ja takaisin jos siltä tuntuu. Ongelmana on ehkä kuitenkin ollut se, että maskin kanssa nykäykset tulee vedettyä enemmän rintakehällä. Tai siis ne tuntuvat siinä enemmän; enhän minä tahallani.
Klipsin ainut vika on ollut siinä, että se voi välillä tuntua ahdistavalta. Kaiketi totuttautuminen ja tekeminen auttaisivat asiaan, ja itse asiassa näin on osittain jo käynytkin. Suorituksen lopussa on hyvä antaa nykäysten tulla ja mennä, kun nenä on kunnolla tukittuna.
Nykäysten laskeminen oli toimiva metodi, kun aloitin staticin pari viikkoa sitten. Ongelmaksi siinä tuli sitten se laskeminen, sillä kahdenkymmenen jälkeen alkaa päässä juosta ihan mitä sattuu. Aina ei edes lukuja. Kun ei laske, pystyy toisaalta olemaan rennompanakin.
Lämppärit on jälleen oma maailmansa. Olen verrannut treenejäni syksyyn 2005, jolloin tein staticia paljon. Silloin nykäykset alkoivat lämppäreissä about minuutin puolentoista kohdalla. Nyt menee ensimmäisessäkin melkein kahteen ja puoleen ennen kuin alkaa. 2005 nykäykset alkoivat varsinaisessa vedossa aika tarkalleen 2:30 kohdalla, nyt on mennyt noin 2:45 asti ilman nykäyksiä.
Huomasin myös, että välttämättä kova lämppäri ei aina ole hyvä juttu. Alkuun saatoin tehdä 4 minuutin lämppärin ja sitten päätyä varsinaisella vedolla neljään ja puoleen. Ainakin mulla tuntuu nyt toimivan myös sellainen tapa, että tekee lämmittelyn kevyellä laskeutumisella. Ensimmäisellä vedolla voi ottaa muutaman kevyen nykäyksen ja sitten vähitellen enemmän seuraavilla. Frc:na kannattaa myös tehdä, mutta mietin vielä, kuinka paljon frc:ta kannattaisi tehdä. Fyysisesti frc tuntuu mukavammalta, kun pallealla on kerrankin tilaa liikkua niin paljon kuin se haluaa.
Retrospektiivisesti ylihengitin aika usein syksyllä 2005. Jaa millä perusteella? No, olen pari kertaa kokeillut hengittää yli ja sen jälkeen, kun kääntyy, tuntuu kuin pyörisi, mikä on täsmälleen sama tunne kuin minkä muistan aiemmalta. Eron tietää parhaiten 4:30 kohdalla. Jos on ylihengittänyt niin järki alkaa heikentyä, mutta jos hiilidioksidit ovat korkealla niin järki on uskomattoman hyvässä kunnossa ja pysyy edelleen eikä heikkene tuosta eteenpäin juurikaan.
Staticin ja apnean suhteen olen nyt luottavaisella mielellä. Ennen joulua, kun lopettelin räpyläuinnin hapotustreenejä, usko pidättelykykyyn oli heikko. Räpyläuinti on oikeaa urheilua ja elimistö oppii siinä jossain määrin tuhlaamaan happea. Nyt pitää vielä opettaa ruholle, että mennään räpsällä happea säästäen. Ei tuo monoilu niin hirveästi treenimuotona nyt kiinnosta. Aika hassua, että staticin tekeminen on taas se, mikä kiinnostaa eniten.
Ja vielä mainoksena: tätä blogia kannattaa seurata http://dnf4fun.blogspot.com/
sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006
lauantaina, joulukuuta 23, 2006
perjantaina, joulukuuta 22, 2006
22.12.2006 Uintikilpailu
Pesin Jokisen uinnissa 4-1. Minä voitin 400m, 200m, 100m ja 50m vapaauinnin. 50m selkäuinti oli tasainen vääntö, jonka Jokinen voitti lopulta käden mitalla. Kyllä tuossa 50 metrillä sai kauhoa aika lujaa. Kellotin sen 33 sekuntiin, mikä vastaa rauhallista monoiluvauhtia. Sanotaan vertailun vuoksi, että Hanna-Maria Seppälä ui EM-kisoissa pronssille ajalla 24,57. Ei piru vie nuo uimarit menevät oikeasti lujaa. Kyllähän ne monolla voittaisi, mutta on siinä vain eroa. 50m sukelluksen ME taitaa olla jotain alle 15 sekuntia kai.
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006
20.12.2006 Iltanykäykset
Pidättelin vähän henkeäni. Tavoitteena oli taas ottaa enemmän nykäyksiä kuin viimeksi. Aloitin viidellätoista ja sen jälkeen otin 22. Kolmas veto oli subjektiivisesti helpoin ja otin siinä peräti 40 nykäystä ja ihmetyksekseni järki oli paremmin tallella kuin edellisellä kerralla kun nykäyksiä tuli ~25+. Neljäs oli lopustaan jo paljon vaikeampi ja kestoltaan suunnilleen samanlainen kuin kolmas, mutta paljon pahempi. Nykäyksiä tuli 43 ja loppupuolella olin niiin keskittynyt tekemiseeni, että Simon piti kolmesti pyytää merkkiä uudestaan, kun en sitä heti hoksannut näyttää.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
16.12.2006 Eräpäivä
Olen viime aikoina vähentänyt harjoittelua. Tavallaan suunnitellusti, mutta osittain työkiireiden takia. Huomasin ettei viikolla välttämättä kannata käydä tekemässä kolmea treeniä iltaisin ja viikonloppuharjoitusten lisäksi. Viikolla väsyy liikaa eikä harjoitukseen jaksa keskittyä niin hyvin kuin pitäisi. Mielummin tekee sitten loppuviikosta intensiivisemmin. Ei se määrä vaan se laatu.
Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.
Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.
Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.
Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.
Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.
Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.
Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.
Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.
Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.
Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.
torstaina, joulukuuta 14, 2006
14.12.2006 Mysteerin ratkaisu
Pari viikoa sitten miettimäni mysteeri on selvinnyt. Jokin voima sai minut räkimään verta allastreenin yhteydessä. Epäilin lopulta, että vika löytyisi liiasta kiristelystä ja olin oikeassa. Eilen keskiviikkona tein perusteellisen palleavenyttelyn ennen sukeltelua ja ero oli kuin novosibirskiläisellä ja Guidonella.
Turha kireys on vetänyt koko rintakehän mukaan nykäyksiin ja sitä kautta on sitten tapahtunut epämiellyttäviä asioita. Eilen palleanykäykset olivat suorastaan nautinnollisia, kun ne olivat siellä missä niiden kuuluikin olla.
Joskus mietin, voisiko dynaa sukeltaa samoin kuin constaa. Niissä on eronsa, ja vaikka olen aiemmin tuumannut, että dynaa voi tehdä runttaamallakin, kun ei tarvitse murehtia paineentasauksesta, olen muuttanut mielipidettäni. Eilen sukelsin constaa, vaikka olinkin altaassa. Constan valmistautuminen, constan rentous, constan mielentila, dynan vauhti ja dynan tekniikka.
Täydelliseksi tässä ei tule ikinä ja välillä pitää miettiä, onko se edes tavoiteltavaa.
Turha kireys on vetänyt koko rintakehän mukaan nykäyksiin ja sitä kautta on sitten tapahtunut epämiellyttäviä asioita. Eilen palleanykäykset olivat suorastaan nautinnollisia, kun ne olivat siellä missä niiden kuuluikin olla.
Joskus mietin, voisiko dynaa sukeltaa samoin kuin constaa. Niissä on eronsa, ja vaikka olen aiemmin tuumannut, että dynaa voi tehdä runttaamallakin, kun ei tarvitse murehtia paineentasauksesta, olen muuttanut mielipidettäni. Eilen sukelsin constaa, vaikka olinkin altaassa. Constan valmistautuminen, constan rentous, constan mielentila, dynan vauhti ja dynan tekniikka.
Täydelliseksi tässä ei tule ikinä ja välillä pitää miettiä, onko se edes tavoiteltavaa.
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
8.12.2006 Viikko vedettä
Tuli vähän treenitaukoa altaan puolelta, kun oli vähän nuhaa ja muita kiireitä. Nyt on kuitenkin äijä taas iskussa. Maitohappotreenit räpsällä alkavat olla paketissa ja pitäisi aloittaa herkistelykausi. Toivottavasti tällä kertaa herkistelyn sisältö on paremmin hallussa kuin viime kerralla.
Raskaat treenit piti lopettaa sen takia, että enää ei vain jaksanut uida ohjelmia loppuun. Sukeltaminen oli tuskaa, mutta pintauinti kulki vielä jotenkin. Ylikunnon vaaran takia nähtiin viisaammaksi lopettaa hapottelu ja keskittyä ylläpitävään uintiin sekä apneaan. Kun treeni ei enää tuntunut kulkevan, ei huvituskaan ollut enää niin korkealla. Motivaatiota täytyy olla ja kun on kivaa niin on parempi motivaatio.
Olin eilen uimassa. Vedetön viikko herkistää aika kummasti. Uin tunnin pääasiassa vapaata ja ai että, voi poijaat, mikä liuku. En juurikaan potkinut vaan keskityin käsivetoon ja pitkiin liukuihin. Kyllä oli kivaa; ainakin alkuun. Kun pari tonnia ui samaa niin se alkaa olla tylsää eikä olekaan enää niin viehkeää kuin aluksi.
Raskaat treenit piti lopettaa sen takia, että enää ei vain jaksanut uida ohjelmia loppuun. Sukeltaminen oli tuskaa, mutta pintauinti kulki vielä jotenkin. Ylikunnon vaaran takia nähtiin viisaammaksi lopettaa hapottelu ja keskittyä ylläpitävään uintiin sekä apneaan. Kun treeni ei enää tuntunut kulkevan, ei huvituskaan ollut enää niin korkealla. Motivaatiota täytyy olla ja kun on kivaa niin on parempi motivaatio.
Olin eilen uimassa. Vedetön viikko herkistää aika kummasti. Uin tunnin pääasiassa vapaata ja ai että, voi poijaat, mikä liuku. En juurikaan potkinut vaan keskityin käsivetoon ja pitkiin liukuihin. Kyllä oli kivaa; ainakin alkuun. Kun pari tonnia ui samaa niin se alkaa olla tylsää eikä olekaan enää niin viehkeää kuin aluksi.
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
1.12.2006 Tekniikkaharjoittelun tulos
Päädyin tuossa katselemaan videoita ja tekemään pientä välitilinpäätöstä tekniikkaharjoittelustani. Poimin kaksi vertailukuvaa näytille. Varsinaiset videot löytyvät kyllä tästä blogista. Uudet ovat Zoahissa kuvattuja ja vanhat kevään Nastolan leiriltä.
Merkittävin parannus on tullut alaspotkuun. Verrattaessa uutta ja vanhaa, näkyy ero hyvin selvästi. Vanhassa voima ei mene kokonaan monoon, vaan nostaa perseen liian ylös. Potku on tehottomampi. Voiman voi nähdä hyvin vertaamalla kuinka paljon monon lapa taipuu. Lapaan vaikuttaa kyllä myös voiman lisääntyminen. Myös vartalo pysyy uudessa paremmin menosuunnassa.
Eroa on myös lantion asennossa ennen alaspotkua, mutta vain juuri ja juuri havaittavasti. Sanoisin että tälle osastolle ei ole muutosta tullut. Mitä tein kesällä? No, keskityin tekemään parempaa alaspotkua. Harjoittelu näyttää tuottavan tulosta. Katso eroa uuden ja vanhan välillä. Laskin tehneeni 52 allastreeniä Nizzan reissun jälkeen. Treenit ovat olleet kestoltaan 1h20min - 1h50min ja matkoiltaan 3000-5000 metriä. Sillä olen saavuttanut tämän. Katso eroa kuvissa. Piru vie.
Tarvitaanko tällaista vapaasukelluksessa? Mitä tuosta vielä pitäisi korjata? Ei mitään. Työmäärät ovat jo tätä suuruusluokkaa noin pientä korjausta varten, joten onko enää järkeä pyrkiä parantamaan? Todennäköisesti ei enää. Ei kannata pyrkiä korjaamaan.
Olen vaihtanut ajatuksia räpyläuimarien kanssa ja myös treenannut heidän kanssaan. Näillä harjoitusmäärillä minä olen amatööri. Ihan spede suoraan sanottuna. Räpsäuimarit vetävät parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi treeniä päivässä ja kilometrejä tulee 60 viikossa. Toisaalta räpsäuinnissa on kovempi taso ja siinä pitää oikeasti harjoitella menestyäkseen. Vapaasukellukseen riittää toistaiseksi lahjakkuus tai kohtalainen harjoittelu ollakseen korkealla tuloksissa.
Vanha
Merkittävin parannus on tullut alaspotkuun. Verrattaessa uutta ja vanhaa, näkyy ero hyvin selvästi. Vanhassa voima ei mene kokonaan monoon, vaan nostaa perseen liian ylös. Potku on tehottomampi. Voiman voi nähdä hyvin vertaamalla kuinka paljon monon lapa taipuu. Lapaan vaikuttaa kyllä myös voiman lisääntyminen. Myös vartalo pysyy uudessa paremmin menosuunnassa.
Eroa on myös lantion asennossa ennen alaspotkua, mutta vain juuri ja juuri havaittavasti. Sanoisin että tälle osastolle ei ole muutosta tullut. Mitä tein kesällä? No, keskityin tekemään parempaa alaspotkua. Harjoittelu näyttää tuottavan tulosta. Katso eroa uuden ja vanhan välillä. Laskin tehneeni 52 allastreeniä Nizzan reissun jälkeen. Treenit ovat olleet kestoltaan 1h20min - 1h50min ja matkoiltaan 3000-5000 metriä. Sillä olen saavuttanut tämän. Katso eroa kuvissa. Piru vie.
Tarvitaanko tällaista vapaasukelluksessa? Mitä tuosta vielä pitäisi korjata? Ei mitään. Työmäärät ovat jo tätä suuruusluokkaa noin pientä korjausta varten, joten onko enää järkeä pyrkiä parantamaan? Todennäköisesti ei enää. Ei kannata pyrkiä korjaamaan.
Olen vaihtanut ajatuksia räpyläuimarien kanssa ja myös treenannut heidän kanssaan. Näillä harjoitusmäärillä minä olen amatööri. Ihan spede suoraan sanottuna. Räpsäuimarit vetävät parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi treeniä päivässä ja kilometrejä tulee 60 viikossa. Toisaalta räpsäuinnissa on kovempi taso ja siinä pitää oikeasti harjoitella menestyäkseen. Vapaasukellukseen riittää toistaiseksi lahjakkuus tai kohtalainen harjoittelu ollakseen korkealla tuloksissa.
Uusi
Vanha
Uusi
Vanha
Vanha
1.12.2006 Mysteeri
Vapaasukelluksen vaikutukset terveydelle mietityttävät monia usein. Minä ajattelen terveyttä yleensä siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Murehtiminen on turhaa eikä siitä ole mitään apua mihinkään.
Viime helmikuussa jouduin tilanteeseen, jossa huomasin yskiväni pieniä määriä verta allastreenien yhteydessä. Tein dnf:ää vajailla keuhkoilla 10 x 25m + 6 x 40m + 8 x 50m. Harjoitus oli rankka ja huomasin loppupuolella, että koko ajan yskittää aina vain enemmän. Limaa tuli kivasti ja sen seassa oli havaittavissa pientä punaruskeaa ja viimein punaista.
Päättelin tuolloin, että dnf vaikuttaa jotenkin ilmiöön, ja että palleanykäykset yhdistettynä käsivetoon vaikuttavat jollain tavalla. Vastaavanlaista kokemusta olin saanut kesällä tehdessäni cnf:ää.
Allastreenien yhteydessä verta tuli jonkin verran Muratin kurssilla sunnuntain allassessiossa. Harjoituksessa testattiin uloshengitysilman happipitoisuuksia ja sukellukset tehtiin vajailla keuhkoilla ja niitä tehtiin about 16 x 50m. Veri tuli taas loppupuolella harjoitusta.
Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen, kun sain rytmihäiriön. Myös silloin yskässä oli vähän verta ja kurkkua kutitti aika paljon, mikä osaltaan lisäsi yskimistä.
Sama tapahtui tämän viikon keskiviikkona; rytmi oli kunnossa, mutta kurkkua ja keuhkoputkea alkoi kutittaa, mikä johti yskimiseen ja vertahan sieltä taas tuli.
Olen miettinyt asiaa pari päivää ja löytänyt kaksi erilaista tapaa saada "veri irtoamaan". Ensimmäinen tapa on sukeltaa tyhjillä keuhkoilla ja toinen on sukeltaa pakattuna lämmittelemättä. Mainitsen vasta nyt, että rytmihäiriösukelluksessa pakkasin kymmenen kertaa aivan samoin kuin nyt keskiviikkonakin. Toisaalta kevään mestaruuskisoissa pakkasin kolmekymmentä kertaa eikä silloin käynyt mitenkään. Ongelmakohta voisi siis olla siinä, että nyt en tehnyt lämppäreitä pakattuna. Rytmihäiriösukellus oli 100m ja keskiviikkoinen 90 metriä ja molemmissa koin palleanykäykset erittäin häiritsevinä ja voimakkaina.
Toinen tapa saada veri irtoamaan on tyhjillä sukeltelu. Tavallista voimakkaampina koetut palleanykäykset kuuluvat olennaisesti myös mainitsemiini tapauksiin, kun olen sukeltanut pituutta vajailla. Dnf liittyy asiaan siten, että vajailla keuhkoilla sukeltaessa käsivedon ja nykäyksen tullessa samaan aikaan, rentous kärsii jonkin verran ja aiheuttaa ilmeisesti turhaa kiristelyä, mikä ilmeisestikin johtaa veren tirskumiseen kudosten läpi.
Normaalisti täytetyillä keuhkoilla sukeltaessani en ole kertaakaan törmännyt tähän ilmiöön altaassa. Keuhkot ovat aina olleet joko vajaat tai pakatut. Tällä kaikella on yksi nimittäjä; rentouden puute. Mistä tiedän, että se on juuri rentouden puute? Palleanykäyksistä. Jos jäkittää tarpeeksi ne tuntuvat mielettömän inhottavilta. Jos rentoutuu kunnolla, niistä melkein pitää. Kesällä syvyyteen pääsi vasta, kun saavutti riittävän rentouden. Näköjään sama täytyy saavuttaa myös altaassa.
Pakkaaminen on oma lukunsa enkä siitä hirveästi tiedä, mutta rasittaahan se keuhkoja. Uskallan tämän perusteella väittää, että lämppärit pitää tehdä myös pakkaamiselle erikseen.
Jotain lohdullista tästäkin on nyt löydettävissä. Olen aikaisempaa vakuuttuneempi siitä, että veri on ollut peräisin kurkun seudulta eikä suinkaan keuhkoista. Vaikka yskiessä tuntuu, että keuhkoistakin irtoaa jotain, tuntuu aika mahdottomalta, että siellä olisi tullut vaurioita ilman painevaikutusta. Sieltä on todennäköisesti irronnut limaa; irtoaahan sitä vaikka sohvalla makaisi ja tarpeeksi yskisi. Kirnusin kurkkuani vielä seuraavan päivän aamuna ja ruskeaa töhnää sieltä löytyi. Siis nimenomaan kurkusta.
Viime helmikuussa jouduin tilanteeseen, jossa huomasin yskiväni pieniä määriä verta allastreenien yhteydessä. Tein dnf:ää vajailla keuhkoilla 10 x 25m + 6 x 40m + 8 x 50m. Harjoitus oli rankka ja huomasin loppupuolella, että koko ajan yskittää aina vain enemmän. Limaa tuli kivasti ja sen seassa oli havaittavissa pientä punaruskeaa ja viimein punaista.
Päättelin tuolloin, että dnf vaikuttaa jotenkin ilmiöön, ja että palleanykäykset yhdistettynä käsivetoon vaikuttavat jollain tavalla. Vastaavanlaista kokemusta olin saanut kesällä tehdessäni cnf:ää.
Allastreenien yhteydessä verta tuli jonkin verran Muratin kurssilla sunnuntain allassessiossa. Harjoituksessa testattiin uloshengitysilman happipitoisuuksia ja sukellukset tehtiin vajailla keuhkoilla ja niitä tehtiin about 16 x 50m. Veri tuli taas loppupuolella harjoitusta.
Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen, kun sain rytmihäiriön. Myös silloin yskässä oli vähän verta ja kurkkua kutitti aika paljon, mikä osaltaan lisäsi yskimistä.
Sama tapahtui tämän viikon keskiviikkona; rytmi oli kunnossa, mutta kurkkua ja keuhkoputkea alkoi kutittaa, mikä johti yskimiseen ja vertahan sieltä taas tuli.
Olen miettinyt asiaa pari päivää ja löytänyt kaksi erilaista tapaa saada "veri irtoamaan". Ensimmäinen tapa on sukeltaa tyhjillä keuhkoilla ja toinen on sukeltaa pakattuna lämmittelemättä. Mainitsen vasta nyt, että rytmihäiriösukelluksessa pakkasin kymmenen kertaa aivan samoin kuin nyt keskiviikkonakin. Toisaalta kevään mestaruuskisoissa pakkasin kolmekymmentä kertaa eikä silloin käynyt mitenkään. Ongelmakohta voisi siis olla siinä, että nyt en tehnyt lämppäreitä pakattuna. Rytmihäiriösukellus oli 100m ja keskiviikkoinen 90 metriä ja molemmissa koin palleanykäykset erittäin häiritsevinä ja voimakkaina.
Toinen tapa saada veri irtoamaan on tyhjillä sukeltelu. Tavallista voimakkaampina koetut palleanykäykset kuuluvat olennaisesti myös mainitsemiini tapauksiin, kun olen sukeltanut pituutta vajailla. Dnf liittyy asiaan siten, että vajailla keuhkoilla sukeltaessa käsivedon ja nykäyksen tullessa samaan aikaan, rentous kärsii jonkin verran ja aiheuttaa ilmeisesti turhaa kiristelyä, mikä ilmeisestikin johtaa veren tirskumiseen kudosten läpi.
Normaalisti täytetyillä keuhkoilla sukeltaessani en ole kertaakaan törmännyt tähän ilmiöön altaassa. Keuhkot ovat aina olleet joko vajaat tai pakatut. Tällä kaikella on yksi nimittäjä; rentouden puute. Mistä tiedän, että se on juuri rentouden puute? Palleanykäyksistä. Jos jäkittää tarpeeksi ne tuntuvat mielettömän inhottavilta. Jos rentoutuu kunnolla, niistä melkein pitää. Kesällä syvyyteen pääsi vasta, kun saavutti riittävän rentouden. Näköjään sama täytyy saavuttaa myös altaassa.
Pakkaaminen on oma lukunsa enkä siitä hirveästi tiedä, mutta rasittaahan se keuhkoja. Uskallan tämän perusteella väittää, että lämppärit pitää tehdä myös pakkaamiselle erikseen.
Jotain lohdullista tästäkin on nyt löydettävissä. Olen aikaisempaa vakuuttuneempi siitä, että veri on ollut peräisin kurkun seudulta eikä suinkaan keuhkoista. Vaikka yskiessä tuntuu, että keuhkoistakin irtoaa jotain, tuntuu aika mahdottomalta, että siellä olisi tullut vaurioita ilman painevaikutusta. Sieltä on todennäköisesti irronnut limaa; irtoaahan sitä vaikka sohvalla makaisi ja tarpeeksi yskisi. Kirnusin kurkkuani vielä seuraavan päivän aamuna ja ruskeaa töhnää sieltä löytyi. Siis nimenomaan kurkusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
