Lauantaina porukka jaksoi nukkua tuhista kymmeneen asti ennen kuin aurinkoinen sää ja nälkäinen maha alkoivat herätellä. Aamu oli mallia hidas. Ehkä juuri siksi olikin niin mukavan rentouttavaa tehdä asiat hitaasti ja istua aamupalapöydässäkin pidempi tovi. Ennen sukelluksia piti vielä hakea Sami satamasta. En itse lähtenyt sille reissulle vaan jäin käristämään nahkaani rantakalliolle. Joku taisi käydä kaupassakin tuolla reissulla sillä aikaa siihen meni. Takaisin tulevan veneen perässä oli taas joku roikkumassa; ei tosin suksilla vaan tuubilla.
Olin ollut aamupalalla varovainen ruuan määrän suhteen sillä tavoitteena oli jälleen kerran sukeltaa tyhjällä vatsalla. Kuinka ollakaan aikataulun venyminen aiheutti jossain määrin jo nälkääkin, mutta se ei haitannut. Yhden virheen tein tankkauksessa. Ei olisi pitänyt olla auringossa noin pitkää aikaa ennen sukeltamista, sillä nesteet pääsivät vähän liian alas. Yritin kyllä juoda, mutta se ei riittänyt ja aika paljon tuli suoraan imeytymättä ulos. Alinesteytyksen huomasin oikeastaan vasta reissun jälkeen, kun mietin fiiliksiäni.
Lauantain sukellusreissu oli puolitoistatuntinen setti. Vene oli vähän turhan täynnä tavaraa ja veneen perään laitettiin vielä yksi ukko tuubiin hinaukseen, jotta tilaa oli vähän paremmin. Rappukallion eteen päästyämme laitettiin kaiku päälle ja etsittiin sopiva kohta. Vettä oli alla mukavasti; yli 90 metriä. Veteen laskettiin kolme köyttä, joista kaksi oli constaa varten 5 kilon painoilla ja lampuilla varustettuina sekä yksi köysi freetä varten 18 kilon painoilla. Sukeltajia oli seitsemän.
Oma treenini alkoi staticilla, jonka tein kuivana ja frc:nä. Jatkoin matalilla sukelluksilla ja edelleen frc:nä. Muutamia tehtyäni ei enää tahtonut huvittaa vaan teki mieli mennä vähän syvemmälle ja suuremmalla ilmäärällä. Frc:tä voi hinkata sitten joskus matalammissa lätäköissä, mutta nyt voi mennä syvemmällekin, kun ei ainakaa tarvitse pohjaan törmäämistä pelätä. Tein joitain reiluja parikymppisiä ja muutaman reilun kolmekymppisen sukelluksen. Korvat toimivat hyvin ja paineentasaus ilman käsiä sujui alusta alkaen ongelmitta, joten tein kaikki kädet edessä ja otin ilmaa suuhun periaatteessa joka tasaukselle. 35 metriä syvemmälle ei kuitenkaan ollut asiaa, kun tuli tunne etten saa tarpeeksi hyvin otettua ilmaa.
Sukeltamisen jälkeen kaikilla oli kova nälkä. Onneksi perjantaina oli käyty kaupassa monen ihmisen voimin ja ruokaa riitti. Mainittakoon että minä ja Timo laskimme kaupassa että viidelle ihmiselle pitää olla yhteensä kilo jauhelihaa per ateria. No, syötiin siitä vielä sunnuntainakin. Illalla saunottiin taas ja käytiin vetämässä hiihtäjiä veneellä. Vesihiihto osui taas iltakymmenen jälkeiseen aikaan.
Illalla haastattelin Jyriä, Timoa, Eeroa ja Jussia syvyyssukeltamisen eri tekniikoista. Tänä kesänä olen tehnyt sukellukseni pääsääntöisesti kädet edessä ja ottanut ilmaa koko ajan. Kädet edessä on ehkä potkun tekniikan kannalta parempi vaihtoehto ja muistuttaakin hyvin paljon dynamicia. Liiallinen jäykkyys saattaa kuitenkin nousta siinä ongelmaksi. Asiasta keskusteltiin pitkään ja päätinkin kokeilla seuraavana päivänä kädet alhaalla. Toinen keskustelun aihe oli paineentasaustekniikka. Mouthfill eli suuntäyttö on minullekin ennalta tuttu. Suuntäytön ainoa ongelma saattaa olla turvallisuuspuolella sillä käytännössä suuntäytöllä voi mennä syvemmälle kuin mitä keuhkot kestävät. Jos ilmaa ottaa suuhun koko ajan, voi olla varma että keuhkot kestävät vielä kasaan painumista, kun sieltä kerran saa ilmaakin otettua. Suuntäyttötekniikka perustuu taas siihen, että suu täytetään ilmalla siinä vaiheessa sukellusta, kun se vielä onnistuu helposti. Suussa olevaa ilmaa käytetään loppumatkan ajan paineen tasaamiseen korvissa. Näin ollen varoittava tekijä eli kipu korvissa saadaa kierrettyä ja on mahdollista mennä keuhkojen kannalta liian syvälle. Tosin asiaan kuuluvalla rentoudella keuhkojen vammat saadaan vältettyä – pääsääntöisesti.
Sain sunnuntaille siis kaksi kokeiltavaa juttua; käsien asennon ja suuntäytön. Keli ei ollut yhtä hyvä kuin lauantaina sillä tuuli oli yltynyt ja aallokko oli paljon kovempi. Menomatka vastatuuleen oli pomppuisa. Köydet viritettiin samalla tavalla kuin edeltävänä päivänä. Treenini alkoi samoin, mutta sillä erotuksella, että nyt sukelsin kädet alhaalla, pidin nenästä kiinni ja otin suuntäyttöjä. Frc-sukellukset tein yhdellä suullisella ilmaa pinnalta.
Suuntäyttötekniikan etuna tuntuu olevan rentoutumisen helpottuminen. Tässä on toisaalta kaksi muuttujaa, joten täysin varmasti ei voi sanoa oikein muusta kuin yhteisvaikutuksesta. Olen ihmetellyt sitä kuinka pystyn sukeltamaan frc:nä 15 metriin koko ajan ilmaa ottaen, mutta täysillä keuhkoilla alkaa ongelmia tulla yleensä 30 ja 35 metrin välillä. Kuitenkin tuossa 15 metrin frc-sukelluksessa keuhkoni ovat enemmän kasassa kuin 35 metrin sukelluksella täysillä keuhkoilla. Ilmeisesti kyse on ollut rentoudesta. Suuntäytölläkin tasasin paineet ilman mitään ihmeempää säätöä aina viimeiseen täyttöön asti, mikä tapahtui varmaankin jossain 30 kohdalla. Kun täytön jälkeen sai laittaa kurkunpään pysyvästi kiinni eikä ilmaa enää tarvinnut pumpata, tuli mahdollisuus keskittyä pelkästään rentouttamiseen.
Aiemmin mainitsemani keuhko-ongelman lisäksi huonona puolena tässä yhtälössä oli putoamisasento. Nizzan jälkeen mietin perse edellä menemisen problematiikkaa, minkä lopulta ratkaisin laittamalla kädet eteen ja tasaamalla paineet ilman käsiä. Rentous on kuitenkin arvokkaampi asia kuin hyvä vapaapudotus, joten ehkäpä se olisi uhrattavissa. Oikean asennon säilyttääkseen on myös mahdollista tehdä pieniä korjauspotkuja. Myös kaulapainon käyttäminen ratkaisisi oikean asennon löytämisen.
Pääsin nopeasti mouthfillin makuun ja tein kolme kertaa 22 metriin keskittyen pelkästään tekniseen toteuttamiseen. Köysi oli merkkaamaton, joten huutelin veneeseen aina suurinpiirtein, että ”muutama metri lisää” ja sain sitten vähän mitä sattuu. Näin kuitenkin aina määrän pinnalla kellumassa ennen kuin päästin sen poijun lukosta läpi, joten tiesin suunnilleen missä syvyydessä pleitti saattaisi olla. Reilun kolme kymppisen jälkeen tein kaksi 36 metristä, jotka tuntuivat helpoilta ja mukavilta sukelluksilta. Tästä rohkaistuneena pyysi vielä sen verran lisää köyttä jotta pääsisin yrittämään omaa ennätystäni.
Kuten aiemmin mainitsin, keli oli huonohko. Aallokko oli tarpeeksi suuri, jotta varmasti keinui ja välillä vesi pyyhkäisi kasvoja. Tuulen ja virtauksen takia köydet eivät olleet suorassa, vaan aika pahasti vinossa. Ilmeisesti painoja olisi saada olla reilusti enemmän, jotta köysi olisi mennyt suoraan alas. Rappukallio on Pohjois-Päijäntellä eikä vesi ole mitenkään verrattavissa Asikkalaan, joka on etelässä. Jos Asikkalassakin on tumma vesi niin Rappukalliolla se on suorastaan pimeää vettä. Noin seitsemän metrin syvyydessä pinta loistaa erittäin tummassa punaruskean sävyssä. Viidessätoista metrissä on jo pimeää eikä parissa kympissä enää näe yhtään mitään.
Yleensä maskissa kiinni oleva valo valaisee mukavasti ympäristöä ja heittää kapean valokeilan veteen, jonka näkee selväsi ja joka jonkin verran heijastaa valoa ympärilleenkin. Täällä vesi söi kaiken valon. Matkalla saattoi nähdä ainoastaan köyden, jos valo osui suoraan siihen. Tietysti käännöksessä näki jalkansakin, mutta idea lienee selvä. Pari kertaa viikonlopun aikana onnistuin hukkaamaan köyden aivan kokonaan, ja jouduin näin hakemaan sen lanyardista vetämällä.
Olosuhteet olivat siis kohdillaan. Toisessa pohkeessa oli vähän kireä olo ja tiedostin etukäteen, että se saattaisi krampata käännöksen jälkeen. Se oli kuitenkin minimaalinen tunne. Myös kaksi tekemääni kolmekutosta vähän arveluttivat, sillä ne ovat sieltä syvemmästä päästä mitä olen tehnyt. Sukellusvarmuus tuntuu kuitenkin olevan sitä luokkaa ettei huolta pitäisi olla. Kuinka ollakaan sukellus meni hyvin ja se oli ihan sikahelppo. Yhteisvaikutukseltaan käsien asento ja mouthfill tekivät tästä helppoa. Enemmän ehkä antaisin silti arvoa käsien asennon muuttamiselle, mutta asiaa täytyy tutkia ja testata kunhan ehtii. (valokuvat Jussi Lehtonen)
1 kommentti:
Onneksi olkoon :)
Itse olen aika vakuuttunut siitä, että vapaapudotuksessa kannattaa tehdä juuri noin, eli kädet alhaalla.
Olen myös hyvin vakuuttunut siitä, että mouthfill on jopa turvallisempi tekniikka kun se tehdään oikein. Se vaan pitää hallita pirun hyvin ettei pudotuksen lopussa tule mitään paniikkinykäyksiä ja ennenkaikkea pitää kääntyä jos filli menee pieleen eikä yrittää jatkaa siitä enää frenzeleillä. Lisäksi syvyyttä rajoittavan tekijän pitää olla nimenomaan paineentasaus, eikä muut seikat jotka usein pistetään paineentasauksen piikkiin (kuten esim. pelkotilat ja jänskätys jotka syövät rentouden).
Ehdottomasti suosittelen sen käyttöä, kunhan et harppaa syvyyttä liikaa kerralla ja keskityt nimenomaan löytämään sen rentouden vapaapudotuksen viimeisellä osuudella mouthfillin jälkeen.
Lähetä kommentti