Olen viime aikoina vähentänyt harjoittelua. Tavallaan suunnitellusti, mutta osittain työkiireiden takia. Huomasin ettei viikolla välttämättä kannata käydä tekemässä kolmea treeniä iltaisin ja viikonloppuharjoitusten lisäksi. Viikolla väsyy liikaa eikä harjoitukseen jaksa keskittyä niin hyvin kuin pitäisi. Mielummin tekee sitten loppuviikosta intensiivisemmin. Ei se määrä vaan se laatu.
Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.
Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.
Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.
Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.
Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti