Perjantai-iltana pommitin porukkaa sähköpostilla, ja yritin saada itselleni treenikaveria lauantaille, koska sunnuntain treenivuoro jää itseltäni väliin Pirkan hölkän takia. Näin suuret harjoitusmäärät näköjään jo syövät innostusta eikä kukaan lupautunut. Lauantaiaamuna Simo soitteli kuitenkin, kun oli miettinyt lähtisikö Heramaalle kalastelemaan. Tiesin että Lauri ainakin lähtee järveen joka tapauksessa, joten päätös oli helppo.
Vesi oli 13 tai 14 asteista, ehkä lämpöisempää kuin ilma, mutta sanotaanko, että se tieto ei paljoa lämmittänyt. Puku vaan kuivana päälle niin hyvin menee. Simo teki päivän ensimmäisen miehekkään teon ja veti märkkärin ylleen jo kotonaan. Ei mies kuitenkaan kehdannut ajella autolla tuossa varustuksessa, vaan laittoi tuulipuvun päällimmäiseksi. Kunnioitettavaa pioneerihenkeä oli ilmassa kuitenkin. Itsekin kokeilin märkkäriä jo kotona, mutta viiden minuutin jälkeen olin niin hiessä, että päätin ottaa sen pois ja pukea vasta rannalla.
Koska ulkokausi alkaa olla loppupuolellaan, ei enää ole mitään hinkua yrittää tehdä enkkoja tai muuta vastaavaa. Heramaalla enkkojen teko tosin voisi olla hieman vaikeaakin; kuten muistamme pohja ei jousta. Mielenkiintoni kohteena on tällä hetkellä teknisesti hyvä suoritus. Veren yskimisen jälkeen noussut kunnioitus lajin vaaroja kohtaan on pysynyt voimissaan. Tänään maltoin hyvin kääntyä ns. puolivälistä jos en ollut tyytyväinen paineentasaukseen.
Taisin tehdä kahdeksan sukellusta, ja pohjalla kävin vain kerran. Aloitin varovaisesti tekemällä paljon lämppäreitä ja otin lisää syvyyttä muutaman metrin kerrallaan. Sukellukset tuntuivat pääsääntöisesti hyviltä. Pidin klipsiä maskin alla, jolloin kykenin tekemään tasauksen ilman käsiä. Se tuntui hieman oudolta, mutta mukavalta kuitenkin. Tasaus pitää tehdä hieman eri tavalla klipsin kanssa kuin ilman, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilla tarpeeksi montaa kertaa, jotta osaisin siitä sanoa mitään järkevää.
Olimme vedessä noin tunnin verran. Ihan tarpeeksi näillä keleillä, mutta tuli vaan ikävä sitä erästä heinäkuista sunnuntaita, jolloin olimme melkein kolme tuntia vedessä ja koko ajan oli lämmin. Viimeisen sukelluksen valmistautumisessa tuli vähän vilunväristyksiä, mutta ei muuten. Huomista lenkkiä ajatellen, saattoi olla hyvä lopettaa siihen. Menimme rantaa vermeitä vaihtamaan ja Simokin sinne pian saapui. Oli saanut kaksi ahventa. Toinen painoi varmaan 20 grammaa ja toinen vähän enemmän. Tarkasti ammuttu noin pieneen kalaan. Mutta jos elanto olisi harppuunakalastuksesta kiinni, voisi nälkäkuolema tulla pian.
Ai niin; päivän toisesta miehekkäästä tempusta vastasi Lauri tekemällä Eric Fattahin innoittamana sukelluksen neljään metriin ilman märkäpukua. Kalenterista katsottuna teko oli ihailtava. ("kaiken maailman hullujen kanssa sitä tulee sukellettua - ja me vielä yllytettiin sitä")
Kun olin päässyt hyvään vauhtiin, piti totta kai päästä vielä tekemään tekniikkaa monolla. Hervannasta löytyi tilaa, vaikka ensin näytti toivottomalta. Piti tehdä parikymmentä minuuttia dnf:ää lämppäreiksi ja odotella, että rahvas häipyy, ennen kuin sain laittaa monon jalkojeni jatkoksi. Hervannan hallissa on mukava treenata. Henkilökunta on ystävällistä ja kaikesta on aina voinut neuvotella. Allas on dynamiciin mukava, kun se on matala koko matkalta. Lähtöön voi näin ollen valmistautua jalat pohjassa, eikä tarvitse taiteilla pienellä reunalla, kuten Kalevassa.
Tein siis dnf:ää, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Paimion eväitä mutustelin ja muistelin, mitä minun pitikään korjata. Potkut tuntuivat hyviltä ja testasin niitä aika monelle tapaa. Jos polveni ovat ennen karanneet hieman mahan alle, kokeilin nyt edetä todella lähellä pohjaa, jolloin virheen toistaminen sattuisi. Menin myös pelkillä potkuilla, ja ne tuntuivat sen verran mukavilta, että mieleeni tuli idea siitä, tarvitaanko dnf:ssä käsivetoja. Pitää joskus kokeilla.
Monotekniikan kohdalla halusin kokeilla muuttaa pääni asentoa. Olin viikolla katsellut paljon tekniikkavideoita, ja huomannut, että oma pääni saattaisi olla hieman liian pystyssä. Vaikka naamani on suoraan kohti pohjaa, näyttää silti kuin katsoisin eteenpäin. Kokeilin altaassa painaa päätäni vielä alemmas, jolloin käsivarteni asettuivat lähemmäs toisiaan, koska niiden välissä ei ollut enää niin paljoa kalloa. Rentous säilyi asennossa, ja tuntui kuin tämä tapa olisi ollut tehokkaampi.
Tähän asti olen tehnyt hyvin rauhallisia dynamiceja, mutta videolta näkee kuinka tekniikka ei niissä ole niin hyvää. Pitäisikö siis alkaa tehdä nopeampia vetoja, koska ne ovat teknisesti parempia? Pitäisikö harjoitella kovemmalla vauhdilla, jotta hyvä tekniikka iskostuisi selkärankaan? Kannattaako edes harjoitella monella eri rytmillä? Ehkä valitsen monipuolisuuden ja jatkan tekniikan harjoittelua monella eri tavalla. Sitten kun ryhdytään tekemään hommaa apnea-meiningillä, voidaan unohtaa tekniikat ja vauhdit sun muut, ja keskittyä nauttimaan pitkästä sukelluksesta ja mennä sitä vauhtia, jolla pystyy tekemään parhaiten. Luulisin että harjoiteltu tekniikka siirtyy ajan mittaan myös hitaammille vauhdeille. Nyt vain on pakko todeta, että rauhallisemmat vauhdit eivät motivoi tekniikkaharjoituksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti