Paimion reissun innoittamana otettiin nyt monotekniikkaa videolle keskiviikkoiltana. Taitaa olla turhaa kommentoida mitään erikoisempaa siitä kuin, että on se vaan hyvä kun näkee, miten oikeasti menee. Sattui olemaan jotenkin huono ilta eikä tuntunut, että suoritukset olisivat olleet hyviä. Maksimissaan tein siis viisikymppisiä.
Torstai aamuna mentiin taas tekemään staticia tiistain tapaan, samaan aikaan ja samalla kokoonpanolla. Treenisuunnitelmani oli samanlainen kuin tiistaina. Tein paljon toistoja, mutta en vienyt lähellekään rajoja. Neljän minuutin static tuli helposti, ja taisin tehdä niitä taas kaksi ainakin. Tavoite oli tehdä enemmän, mutta olin viimeisenä vuorossa ja kaikilla kiire johonkin turhaa, kuten kouluun tai töihin, ja oli vielä sovittu, että kuvataan monotekniikkaa, joten tyydyin vähempään.
Vetoni tein lyhyillä valmistautumisilla. En juuri jättänyt palautumisaikaa edellisestä. Jos tein kolme ja puoliminuuttisen pidin välissä ehkä pari minuuttia taukoa, jonka aikana hengitin pallealla selälläni, ja sitten tein nelosen. Se mitä tällainen treeni tekee, on siinä, että tarkoitus ei välttämättä ole tehdä pitkälle, vaan seurustella nykäysten kanssa. Opettele rakastamaan palleanykäyksiäksi, ne ovat ystäviäsi. Kutsu ne kylään niin usein kuin pystyt; pian luulet niiden asuvan luonasi.
Itseluottamus staticiin on palannut. Pystyn tekemään, mitä haluan ja olen tähän asti pysynyt erittäin selväpäisellä alueella. Staticissa maski tuntuu hyvältä, toisin on dynamicissa. Keskiviikon treenin tein maskilla, ja nyt voin sanoa, että se on huono ratkaisu. Jollekin se voi sopia, mutta ei minulle. Torstaina staticin jälkeen sain lisää tekniikkavideota, kiitos siitä Agata. Nyt pitää pari viikkoa uhrata tekniikalle ja perusjutuille. Vasta ennen kisoja alan tehdä dynassa itseluottamusta pitkiin vetoihin. Jos nyt laitan tekniikan kuntoon ensin. Luulisi sen helpottavan sitä maksiminkin tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti