Oli tosiaan ajatus tehdä taas iltastaticia, joten tarkoitus oli valmistautua sen mukaisesti. Pari kolme tuntia ennen treeniä kuitenkin meni pesukone rikki, ja se hieman otti päähän ja haittasi keskittymistä. Käytiin siinä kämppisten kanssa hakemassa kirpparilta vielä uusi kone siinä samalla vauhdilla. Höh, ja minä kun olin ajatellut venytellä ja rentoutua, kun mahaa hieman kivisteli iltapäivällä. Pesukone-episodin jälkeen söin vielä varuulta banaanin ettei vaan pääse maha tyhjäksi ennen staticia :)
Lämppärit olivat taas yhtä tuskaa - ensimmäisellä tuli palleanykäys alle puolessatoista minuutissa. Sen olen huomannut, että apnea-fiiliksiin pääsee kyllä tekemällä sen kolme tai neljä, ehkä jopa viisi lyhyttä. Usko meinaa välillä loppua, kun niitä tekee, mutta täytyy muistaa se, että viimeksi ennätyksiä tehdessä oli aivan samanlainen tunne lämppäreissä. Itse asiassa lämppärit eivät kerro vielä mitään; ei niistä voi ottaa edes suuntaa, on vain uskottava kykyihinsä ja muistettava se, että suoritus tuntuu rajoillaan aina pahalta.
Tavoitteena oli jälleen tehdä vitonen. Eiliseen verrattuna uutta oli se, että huonon valmistautumisen takia, en ollut yhtä luottavainen. Jouduin keräämään itseäni ajattelemalla, miten helppo nelonen on, ja miten siinä on helppo tehdä päätös jatkaa vielä vähän, ja vielä vähän, ja vielä vähän... Ensimmäiset nykäykset olivat todella heikkoja ja ne alkoivat oikeastaan vasta kolmosen jälkeen. Ennen nelosta oli aika tiukka fiilis, mutta sen jälkeen alkoi olla ihan kivaa, vaikkakin epäusko hälveni vasta 4.45 jälkeen. 5.15 ja 5.30 tulivat tajuntaani hämärän keskelle yllättäen, ja kun Simo vielä kannusti vieressäni olemaan rentona ja taistelemaan, niin pakkohan siinä oli tehdä taas oma enkka 5.34 asti. Protokolla meni hyvin, mutta se täytyy tunnustaa, että viisi sekuntia lisää niin olisin sambaillut mukavasti, vaikka tämä suoritus menikin täysin puhtaasti.
Tarkoitus ei todellakaan ollut tehdä enkkaa, mutta kun... Jälleen kerran voin vain todeta sen, että tahdon voimalla ja halulla saadaan ihmeitä aikaiseksi. Jos olisin lämppäreiden perusteella todennut, että tänään ei kulje, olisin luovuttanut aivan liian helposti. Hyviä päiviä sattuu todella harvoin kohdalle - siis sellaisia kuin elokuun 18., jolloin kaikki oli mahdollista. Kun tietää mihin pystyy, kykenee suorituksensa toteuttamaan hyvinkin onnistuneesti omalla tasollaan. Ei sen ole väliä onko hyvä päivä vai ei. Tärkeintä on tietää, mihin pystyy, ja uskaltaa tehdä se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti