Kylläpäs oli hyvä fiilis lähteä aamulla treenaamaan. Kokeilin raskaammalla aamupalalla tällä kertaa, ja söin puuroni lisäksi leipää. Pakko kokeilla raskaampaakin tankkausta, sillä Wiesbadenissa staticin lämppärit alkavat vasta kello 12, jolloin ensimmäinen suoritus on varttia vaille yksi. Vielä kun tietäisin, mihin aikaan pääsen itse tositoimiin.
En tiedä vaikuttiko raskaampi syöminen tekemisiin tänä aamuna. Kuviossa on mukana liikaa muuttujia, kun kävin eilen illalla tekemässä jalkasalin, ja itse asiassa tällä viikolla on tullut salilla käytyä aika usein. Alan pikkuhiljaa uskoa Simon teoriaan levon tärkeydestä :) Lisäksi oloni ei ole koko viikolla ollut ihan sata prosenttisen terve. Hieman ollut yleiskunto alamaissa.
Lisäsin painetta harjoitukseen ja ilmoitin altaalle päästyäni Simolle, että minun official topini on tänään 10.53. Oli aivan kamalaa tehdä treeniä, kun koko ajan tiesi, kuinka kauan on aikaa siihen, kun pitää olla valmis tekemään huippusuorituksensa. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka olin oppinut, että pitää ottaa tarvitsemansa aika lämmittelyyn. Olen edelleen sitä mieltä, että näin täytyy tehdä, mutta tänään huomasin ettei sellainen kovin hyvin simuloi jännittävää ja stressaavaa kisatilannetta. Ainakin kuvittelen, että kisatilanteessa voisi olla enemmän paineita.
Herättäkäämme kysymys; olivatko johtopäätökseni perjantain treenistä osin virheellisiä? Ihanneolosuhteisiin pyrkiminen treeneissä saattaa tuottaa hyviä tuloksia ja mahdollisesti ennätyksiä, mutta vääristääkö se käsitystä omasta tasosta? Kaikki muutokset ja yllätykset vaikuttavat itse suoritukseen.
Liian tiukaksi hiottu rutiini hajoaa helpommin, jopa pienestä häiriöstä. Häiriöiden määrä ei kuitenkaa voi olla suoraan verrannollinen ns. oman tason laskuun. Häiriöt saattavat syödä terävimmän kärjen, mutta tietyn tasoisen vedon pystyy tekemään aina, vaikka kaverit tökkisivät jäätelötikuilla kylkiin suorituksen aikana. Jonkin verran ylläreitä tulee aina, ainakin hyvin todennäköisesti, ja myös jännittäminen voi olla yllätys.
Ainakin se voitaneen sanoa, että ihanneolosuhteet ja tosiasialliset olosuhteet ovat kaksi eri asiaa. Perjantai oli opettavainen kokemus, samoin tämä päivä. Vaikka treenit olivat erilaisia, niiden herättämät kysymykset kuuluvat samaan teemaan. En tiedä voiko selviä vastauksia antaa, mutta sen ainakin tiedän, että on vain parasta totutella tilanteeseen. Kun olen tehnyt ennätyksiä, on usein ollut ihanneolosuhteet ja muutkin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kisassa sitä ei kannata odottaa.
Jos on huono päivä niin sille ei voi mitään. Kyseessä on kuitenkin ns. iso tapahtuma, sanottaisiinko peräti "tämän kauden päätavoite", joten kannattaa ottaa suorituskyvystään kaikki irti. Joskus treeneissä on tuntunut, että tänään ei kulje tai on huono olo. Kuvittelen kuitenkin lokakuun harjoitusten aikana osoittaneeni itselleni pystyväni tekemään tietyn tasoisen suorituksen olosuhteista huolimatta.
Tämän päivän staticin (5.00) jälkeen oli tarkoitus vielä koittaa dynamicia pitkällä countdownilla. Static oli silti niin raskas kokemus, että peruutin lähtöni ja keskityin fiilistelemään. Ei vaan kerta kaikkiaan huvittanut koittaa mitään ihmeellisempää. Kyllä minä osaan tehdä pitkän vedon. Ensimmäiset 75 - 100 metriä vaan rauhassa ja kunnon tekniikalla. Ei siinä ole mitään muuta kuin pahan olon sietäminen. Näin ollen pyörin altaassa, tein vähän mitä sattuu, uunoilin ja kokeilin hieman tekniikkaa. Se tuntui hyvältä. Ei ollut mikään pakko tehdä mitään. Ihan oikeasti; välillä täytyy löytää iloakin tästä lajista.
Nyt tuntuu taas siltä, että haluaisin korjata valmistautumisstrategiaani enemmän levon suuntaan. Onhan tässä jo harjoiteltu, enää pitäisi vaan löytää motivaatio, halu ja into kestää kaikki ne odotettavissa olevat suuret tuskaiset olotilat. Ei ensi viikolla enää treenata, eivät tulokset siitä enää parane. Kuinka paljon kannattaisi pitää tuntumaa yllä?
Suunnittelimme kuitenkin kolme harjoitusta ensi viikolle - t:llä alkavat viikonpäivät sekä keskiviikko - yksi static, yksi dyna ja keskiviikon härövuoro. Mitä pirua minä niillä vuoroilla teen? Kuinka pitkiä vetoja, kuinka tosissani? Nyt jänskättää. Katoaako tuntuma jos en tee ensi viikolla mitään? Jos teen liikaan tai liian tosissani menee into tehdä lauantaina. Staticin suhteen voisin kuvitella tekeväni vitosia edelleen, mutta dynassa suunnittelin jopa pelkkää videoitua tekniikkaharjoittelua. Sanokaa taikauskoksi, mutta ennen 125 metrin vetoani takana oli pari viikkoa pelkkää tekniikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti