Tänään opin vapaasukelluksesta ja samalla itsestäni paljon uutta. Hervannan hallilla olimme seiskalta aamulla, mutta aikataulusta tuli kireä, sillä luennolle piti ehtiä vartin yli ysiksi. Treenaamassa meitä oli neljä - itseni lisäksi Simo, Agata ja Päivi - joten saatoimme tehdä pareittain eikä spottausongelmia näin ollut.
Etukäteen olin ajatellut pysyä viiden minuutin linjalla, mutta jostain syystä olin kai liian itsevarma tai jopa ylimielinen, ja yritin tehdä treenini liian suoraviivaisesti. Kun näitä treenijuttuja kirjoittelee, pitäisi aina muistaa, miten tulokseen on päässyt. Tänään ajattelin, että saan vitoseni tehtyä kunhan nyt jotain hieman lämmittelen ja sitten vetäisen valmistautumisen ja se on siinä.
Takaraivossa painoi ajatus siitä, että tänään ei aikailla, vaan tehdään asiallisella nopeudella, jotta ehditään uusiin seikkailuihin. Lämppäreissä en kuunnellut itseäni, en malttanut fiilistellä ja tunnustella syvintä sisintäni (pallealihasta), vaan tein ns. mekaanisesti lämppäreitä, koska niitä mukamas täytyy tehdä. Lämppärien tarkoitus on rentoutua ja päästä fiilikseen, ja ehkä samalla hieman totuttaa ruhoa tulevaan koitokseen. Mutta ei; olo oli hätäinen enkä malttanut kuunnella itseäni.
Epävarmoja oloja on altaassa usein. Joskus ne pystyy jyräämään luottamuksen puolelle pelkällä määrätietoisuudella. Monesti tuntuu vain siltä, että en minä pysty, en minä jaksa kestää niitä nykäyksiä ja sitä tuskaista tunnetta. Lämppäreillä saa parhaassa tapauksessa hyvän mielen, jonka avulla jaksaa sietää oloaan. Toisinaan on päiviä, jolloin on valmiiksi niin hyvällä tuulella, että lämppäreitä ei välttämättä edes tarvitsisi. On käynyt niinkin, että riehakas mieli on vaatinut lämppäreitä rauhoittuakseen ja malttaakseen keskittyä. Tänään oli päivä, jolloin lämppäreitä olisi tarvinnut sekä ruumis että mieli, mutta ehdottomasti enemmän ruumis.
Kolme kertaa kaksi- tai kaksi ja puoliminuuttinen, joita seurasi 1.20:n frc, olivat lämppärit, joiden kuvittelin riittävän. Oikeasti päivät ovat erilaisia. Itseään pitää kuunnella joka ikinen päivä uudestaan, ja saada selville, mitä minä tänään tarvitsen, mitä kurja kehoni janoaa. Tein silti tavoittelemani vitosen, vaikka se tuntuikin aika tympeältä jossain vaiheessa. Verrattaessa tiistain vitoseen, eroa on kuin yöllä ja päivällä.
Olen oikeasti tyytyväinen tämän päivän treeniin, sillä sain hyvän opetuksen lämmittelyn tärkeydestä. Olen yrittänyt pysyä irti tiukasta lämmittelyrutiinista kaavoihin kangistumisen pelosta. Sen verran tunnen itseäni, että liika uppoutuminen rutiiniin ei tee hyvää, sillä siinä saattaa lähteä vertailemaan päivän kuntoaan liikaa edellisiin. Lämppärit ovat olleet suloista sekamelskaa sekä ajankäytön että vetojen pituuden suhteen. Suunnilleen samantyylisissä suorituksissa on kuitenkin liikuttu.
Jokainen treeni on yksilö, jokaisessa treenissä pitää tehdä yksilöllisiä ratkaisuja sen mukaan, mitä minäkin päivänä vaaditaan. Tämä on perin yksikertainen juttu, mutta sen todellinen tajuaminen tuli tänään ajankohtaiseksi. Vaikka asian tietää, ei sitä välttämättä tajua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti