Ensimmäisenä heikentävänä tekijänä mieleeni tulee vähäisempi nukkuminen. Toisena varhaisempi ajankohta eli kello 10 aamulla. Viime aikoina treenini ovat alkaneet vasta 13 tuntumassa. Eilen aloitettiin yhdeltä. Kolmantena tekijänä nimeän syömisen. Jokin meni vikaan, vaan en tiedä mikä. Yli tunnin ajan altaassa tuntui, että maha ei ole tarpeeksi asettunut.
Kun olen joulun jälkeen treenaillut, olen tosiaan aloittanut kello 13. Tällöin olen syönyt puuroa ja leipää noin 10 aikoihin. Lisäksi olen syönyt vielä puuroa kello 12. Näin menetellen ravitsemustilanne on tuntunut sopivalta. Eilen söin puuroa ja leipää 10.30, mitä pidin aluksi hieman varhaisena, ja jouduinkin pohtimaan, olisiko pitänyt tankata enemmän tai täydentää ennen treeniä lisää.
En juonut tänä aamuna kahviakaan. Ajattelin että saan parempaa tulosta aikaiseksi, kun elimistössäni ei ole kofeiinia kiihdyttämässä pulssia. Aamulla minun oli pirun kylmä. Matkalla hallille meinasin jäätyä fillarin satulaan kiinni. Kävin pikaisesti saunassakin ennen kuin aloin pukea märkkäriä päälleni. Yleensähän jos laitan puvun, en sauno ollenkaan. Vedessä ei sitten vaan millään alkanut luonnistua. Kahvittomuudesta huolimatta oloni oli rauhaton.
Pilasinko treenini turhalla jännittämisellä ja hötkyilyllä? Ehkäpä. Minulla oli suuria suunnitelmia eilisen ihmepäivän innoittamana. Jos fiilis olisi ollut lähellekään eilisen kaltainen olisin tehnyt dnf:ää satasen. Sen olisi voinut tehdä jo eilen, jos olisin silloin halunnut. Uho kasvoi illalla, ja kyllä siinä taisi niin käydä, että olin rauhaton osittain siksi, että halusin taas tehdä urotekoja. Voi voi kurjuudenmarkkinoita.
Kellotin viisikymppisiäni enkä taaskaan tiedä, mikä on vialla. Vaikka puku oli päälläni kello pysähtyi 29,5 ja 32 välille. Kuvittelin meneväni todella lujaa, mutta sain ainoastaan 27,2 parhaimmillani. Todella monet vedot menivät yli 31:n. Loppuun tein kaksi seiskavitosta, jotka kestivät 47 sekuntia.
Eilen oli hyvä päivä, tänään taas huono. Ja isäntä on kuin maansa myynyt. Mitä pirua? Onko edellisessä kappaleessa mainituilla aikaeroilla merkitystä? Miksi tuntuu, että yhtäkkiä kaikki meneekin niin huonosti?
Lauantain treeni oli treenien aatelia - se oli elokuun 18:n veroinen. Kaikki olisi onnistunut. Sellaisesta olotilasta ei ole kuin yksi suunta. Jännä juttu, että lasku siitä alemmas tuntuu paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Ehkäpä neljäntenä syynä voidaan vielä esittää sekin, että olenko treenaillut vähän liikaa :) Sunnuntain oli viikon seitsemäs harjoitus altaassa. Loppiaisen takia tuli yksi lepopäivä, mutta senkin paikkasin käymällä keskiviikkona kaksi kertaa altaassa. Ehkä lauantain kuolemattomuuden tunteeseen vaikutti myös se, että edellisen päivän olin huilinut.
Tämän päivän otsikko liittyy oikeastaan siihen, mitä keskustelin Laurin kanssa. Laurilla on ollut dynassaan erittäin räjähtävä potku; hän on muun muassa rikkonut vanhan mononsa pelkän potkun voimalla. Toinen ongelma hänellä on ollut rintarangan taipumattomuus ja sitä myötä käsien heijaaminen. Lisäksi Laurin on ollut vaikea kuvitella, miltä oma meno näyttää. Toisin sanoen, hänestä on tuntunut erilaiselta kuin mitä eteneminen todellisuudessa onkaan ollut. Aivan samaa, mitä itsekin olen murehtinut.
Mikään ei valehtele niin paljon kuin tunne. Tämä menee nyt kärjistyksen puolelle, mutta olen huomannut, että mitä hullummalta oma tekniikka tuntuu, sitä enemmän se silloin menee oikeaan suuntaan. Ja toisaalta mitä paremmalta oma tekniikka tuntuu niin sitä enemmän siinä on pielessä olevia asioita.
Laurilla on ollut vaikeaa uskoa sitä, että kun hän potkii kevyemmin ja tekee liikeradastaan pienemmän, uinti näyttää paljon paremmalta, ja on varmasti vielä tehokkaampaakin. Itse en ollut kesällä ensin uskoa Roopea, kun hän neuvoi minulle silloin parempaa tekniikkaa. Se tuntui aluksi siltä kuin olisin heilutellut varpaitani. Todella tehottoman tuntuista ja lähestulkoot turhauttavaa hommaa. Siitä se kuitenkin lähti paranemaan, ja vähitellen sisäistin jujun itsekin.
Tehokkuus ei välttämättä tunnu tehokkaalta. Vanhoista tavoista on vaikeaa päästä eroon. Laurilla on kuitenkin erinomaiset edellytykset muuttaa tekniikkaansa, sillä mies on vanha uimari ja vatsalihakset ovat näkyvissä. Näin ollen kroppa on siinä kuosissa, että sillä on mahdollista tehdä mitä haluaa. Kävin Laurin kanssa myös läpi rintarangan liikkumista kuivaharjoitteluna. Aluksi voi olla vaikeaa löytää, mitä osia keskivartalosta pitää liikuttaa, mutta kun siitä saa vihiä ja malttaa harjoitella, niin hyvä tulee.
Tämä päivä oli kummallinen päivä. En taas tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Oma suhtautuminen sukeltamiseen tuntuu ristiriitaiselta. Tiedän pystyväni tekemään pitkän sukelluksen. 150 metriä ei ole liioittelua, mutta minä pelkään. En halua tehdä bläkäriä toista kertaa.
Minulla on hyvä tekniikka, ja olen siinä lahjakas. Olen kuitenkin treenannut paljon. Ei tämän hetkinen tilanne ole tullut ilmaiseksi, vaan kyllä siitä on saanut "maksaa". Tosin maksaminen on ollut hauskaa. Kun lähden tekemään niinkin lyhyttä kuin seiskavitosta, suhtaudun siihen silti kuin pitkään sukellukseen. Se on kuitenkin pidempi kuin normivedot, mitä treeneissä tavallisesti tehdään.
Viisikymppisiin tekniikkavetoihin on tullut varmuus. Niissä ei ole mitään ongelmia eikä mitään miettimistä saati murehtimista. Pitkät vedot tuottavat minulle epävarmuutta. Vaikka ajattelin Wiesbadenin bläkärin jälkeisissä treeneissä, että peikkoja ei jäänyt sukellettuani satasen helposti ja varmasti. Kyllä se silloinkin vaan jännitti.
Mitä ilmeisimminkin ainoa lääke tähän vaivaan on treenaaminen. Pitää treenata vain enemmän ja enemmän. Pitkiä vetoja pitää tehdä paljon. Niitä ei saa jäädä kammoksumaan, vaan ne pitää kohdata. Haluan tehdä pitkiä, mutta niiden tekeminen tuntuu hyvin vaikealta. Nälkää riittää, mutta vanhat kokemukset kertovat, että se voi olla vaarallista.
Valehteleeko tunne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti