Kylmän Ari tuli Tamperelle käymään, joten mentiin porukalla Hervantaan treenaamaan. Simolla ja Laurilla oli testipenkissä uudenkarheat Leaderfinsin Hyperit. Päteviä monoja olivat, mutta aika tiukkoja kuulemma. Jalat väsyivät nopeasti ja jalkataskut puristivat, kun varpaille oli ehkä noin milli tilaa liikkua.
Simo videoi dynaani, joten pääsin näkemään, mitä miettimäni muutokset ovat käytännössä. Video paljasti ainakin sen, että omaan tuntemukseen ei saa aina luottaa, sillä tuntemus on usein hyvin valheellinen. Parhaaksi tekniikaksi paljastui yllättäen hyvin eleettömältä ja rauhalliselta tuntunut tapa. Olen treeneissäni hakenut suurempaa liikerataa, jotta saisin potkun menemään loppuun asti, mikä on jossain vaiheessa mennyt hieman yli, ja muodostunut ylisuureksi liikkeeksi.
Vaikka olenkin treeneissä tehnyt "väärin" en pidä sitä huonona asiana. Tällä harjoittelutiheydellä tuntumani on nyt niin hyvä, että pystyn toteuttamaan mitä muutoksia haluan. Toinen harjoittelemani asia on ollut räjähtävyyden eliminointi. Laajassa liikeradassa rähähtävyys on ollut vähäisempää, ja sen olen kyennyt itsekin huomaamaan. Laajan ongelma taas on ollut se, että siinä perse nousee niin korkealle ja on hyvin kuluttava tapa sukeltaa. Eikä räjähtävyys ole kokonaan kadonnut silläkään.
Asian ytimeen päästiin tänään puoliksi vahingossa. Tein pitkästä aikaa seiskavitosia. Ne tuntuivat hyvältä. Huomasin heti lähdettyäni "pitkään vetoon", että unohdin tekniikan välittömästi, ja tein niin kuin selkäranka sanoi. Vauhti oli hitaampi ja liikkeen eleettömämpiä. Simo videoi yhden tällaisen, mistä huomasin sitten, että räjähtävyys loisti poissaolollaan.
Tein luultavasti noin viisi seiskavitosta, ja ne tuntuivat mukavilta. Jos kick-n-glide on joskus nykinyt palleaani 65 kohdalla niin nyt siitä ei ollut tietoakaan. Aikaa seiskavitonen vei 45-47 sekuntia, mikä on vielä ihan kelpo vauhtia; ei tosi nopeaakaan, mutta huomattavasti vähemmän aikaavievää kuin vanhalla tyylillä.
Olen huoleton uuden tyylin suhteen. Tänään näin, että jatkuvilla potkuilla voidaan tehdä myös pitkiä sukelluksia. No seiskaviisi ei ole mikään pitkä, mutta sen perusteella voi jo esittää alustavia arvioita sen käyttökelpoisuudesta. Kun tein ensimmäisiä kertoja treeniä nopealla vauhdilla, olin hyvin epäuskoinen sen suhteen, onko kyseinen tapa lähellekään oikeaa. Suurimpana kysymyksenä mielessäni oli, miten näin kuluttavalla tavalla voidaan mennä pitkälle?
Tietenkin kovempi vauhti voi olla kuluttavampaa ja siinä on helpompi vetää itsensä piippuun. Varsinkin jos tekniikka on vielä hakusessa, voi väsy tulla nopeasti, kun käyttää liikaa voimaa. Tämän päivän seiskavitosissa tosiaan käytin voimaakin vähemmän. Videolta näkeminen auttoi kummasti käsittämään, miten oikeasti pitäisi sukeltaa.
Kahden tunnin treenin loppupuolella innostuttiin hieman kokeilemaan kaikenlaista. Artturi teki vuoden 2006 dnf-kärkituloksen 85 metrillä, johon minä vastasin kymppiä pienemmällä lukemalla. Se oli ihmeen helppo veto. Luulisin, että puku vaikutti liukuvuuteen jonkin verran, samoin myös se, että puvun ansiosta kertaakaan ei tullut kylmä.
Ehkä olisin voinut mennä enemmänkin, veto oli sen verran helppo, mutta en oikeastaan halunnut. Merkittävin syy siihen on se, että en halua makeaa mahan täydeltä kahta viikkoa ennen kisaa, vaan haluan säästellä nälkääni sinnekin. Tosin tällä kertaa olen päättänyt treenata maksimeja siten, että niitä yritetään monta kertaa samassa treenissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti