Perjantaina ei tullut mitään ihmeellistä tehtyä, mutta harjoitus nosti esille muutamia tärkeitä seikkoja, joihin on hyvä etukäteen valmistautua. Olin Helsingissä Jokisen luona kylässä ja tarkoitus oli viettää hieman treeniviikonloppua, kun edellisvierailulla koko touhu meni ihan muissa merkeissä. Menimme Mäkelänrinteen uintikeskukseen tekemään lähinnä dynamicia.
Jokiselle suurin anti tuli delffaripotkun opettelemisesta. Vaikka mies sanoi, että ei sitä osaa, voin todeta nähneeni heikompiakin potkuja. En nyt tietenkään sano, että oma tekniikkani olisi täydellisin. Suurin ongelma delffarin kanssa tulee aloittavalle siinä, jos tekee ilman räpylöitä eikä vaan pääse eteenpäin. Onkin totta, että vauhdin ylläpito voi muodostua hankalaksi. Itse keksin delffarin vasta kokeiltuani räpylöitä, jotka antavat tarpeeksi vastusta, jotta voi omilla lihaksillaan aistia, minkälainen liikkeen tulisi olla. Kun on tehnyt paljon delffaria räpsillä, ei siinä enää ole ongelmia ilmankaan.
Ensimmäinen tärkeä juttu ilmeni siinä, että vaikka uima-altaat ovat aika lailla samanlaisia, voi niissä olla suuria eroja. Mielestäni seikka voi korostua lisää kilpailutilanteessa. Rauhallisuus ja luottamus omaan tekemiseensä on ensiarvoisen tärkeää. Outo ympäristö voi heikentää tätä, sillä jos keskittyminen voi herpaantua, jos joutuu suorituksessaan kiinnittämään huomiota uusiin asioihin. Mäkelänrinteellä sukelsimme 50m altaassa, joka oli jaettu kahtia, ja jossa ei ollut yhtä syvää koko matkalla, ja pohjassa ei ollut nopeasti omaksuttavia käännösmerkkejä. Kysymys kuuluu siis seuraavasti; miten olla välittämättä oudosta altaasta? Miten tehdä samanlainen suoritus kuin tutuissa altaissa? Pitäisikö tässä vaan mennä ja tehdä eri altaissa, jotta tottuisi siihen, että ympäristö muuttuu.
Toinen asia, jonka huomasin itsestäni oli pelko. Jokinen ei ole vapaasukeltanut kovin paljoa. Kävimme turvajutut läpi pääkohdittain, esimerkiksi miten spotataan, mitä ovat samba ja bläkäri ja miten ne tunnistaa. Tein selkeän johtopäätöksen, että lähellekään rajojani en uskaltaisi mennä, joten tein vain kaksi kertaa seiskavitosen. Täytyy myöntää, että olin aika väsynyt ja tuskin mitään huipputoloksia olisi tullut missään olosuhteissa.
Varsinaisissa treeneissä, joissa on paikalla kokeneita vapaasukeltajia, uskaltaa mennä ihan eri lailla, koska voi luottaa siihen, että kaverit huolehtivat, jos jotain sattuu. Tietysti itse kullakin olisi varmasti aina petrattavaa ensiaputaidoissa sun muissa, itselläni ainakin. Vaikka harvoin mitään sattuu, saattaisi olla kuitenkin fiksua varautua ihan pahimpaan.
En siis täysin ollut luottavaisella mielellä; en ympäristön, en turvallisuuden suhteen. Voiko tämän kääntää voitoksi? Toivottavasti. Tiedän suunnilleen kuinka monta potkua teen 25m matkalla, mistä voi laskea sijaintinsa suunnilleen. Mäkelänrinteen allas on toisaalta hieman erikoinen. Jos Wiesbadenissa on edes suunnilleen tavallinen allas, missä uimaritkin uivat, niin en usko, että siellä mitään ihmeellisyyksiä tulee vastaan. Täytyy nyt kuitenkin sanoa, että löytyyhän Tampereellakin Pyynikin hallista allas, missä pohjan profiili syvenee altaan keskikohdassa portaattomasti ja hyvinkin hassun jyrkästi. Se on ihme amme.
Pelon voittaminen on toinen sarka. Turvallisuuden puolesta puhuu se, että kisoissa on varmasti asiansa osaava turvasukeltaja sekä ensiaputaitoisia paikalla. Tämän perusteella uskon voivani luottaa kisaorganisaatioon. Vielä on hieman hämärän peitossa, mitä aion kisoissa tehdä. Ehkä hyvänä lähtökohtana voisi olla se, että saa itsensä niin hyvään henkiseen kuntoon, että pystyy iloitsemaan jos tekee AP:n mukaiset vedot. Staticin kolme ja puoli pitäisi tulla kaikissa olosuhteissa, jos asiat menevät edes sinne päin. Dynan satanen on ehkä tasoltaan hieman kovempi tavoite, mutta ei mikään ylimitoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti