Illan treeni piti tehdä erilaisissa olosuhteissa, mihin olen tottunut. Nyt kun opinnot ovat taas alkaneet on päivällä muutakin tekemistä kuin keskittyä harjoituksiin. Koulussa... eikun siis tiedeyhteisössä tietenkin, kuten oikein määriteltynä kuuluu, olin yhdeksästä neljään ja voimat olivat loppupäivästä aika vähissä. Illan treeniin menin sitten kevyemmällä keskittymisellä, mutta näköjään sekin riitti hyvin, sillä kokemusta on kesän aikana tullut rutkasti lisää.
Tavoitteeksi tälle illalle asetin vaatimattomasti sata metriä. Laurin eilinen static, jonka hän teki kylmiltään, herätti ajatuksen, kuinka tärkeitä lämppärit ovat. Tavoistani poiketen laitoin heti monon jalkaan enkä näin ollen tehnyt DNF lämppäreitä ollenkaan. Ajattelin tehdä vähän sen mukaan, miltä tuntuu. Taustalla ajatuksissa kuitenkin oli pieni uhoaminen ja näyttäminen, tosin enemmän itselle kuin muille. Aiemmin olen toki tehnyt monolla 75m lämppäreitä, mutta niissä on aina ollut pohjalla vetoja ilman räpsiä. No vetäisin sitten sen satasen ekalla.
Välttämättä tällainen kylmiltään paukuttelu ei ole fiksuin tapa treenata. Ehkä jos tarkoitus on tehdä ainoastaan maksimi, kyseinen tapa voisi olla ihan toimiva. Tosin en yhden kerran perusteella menisi sanomaan vielä mitään kovin sitovaa. Kun tuon olin tehnyt piti levätä ainakin viisi minuuttia. Jalkoja ja vatsaa alkoi hapottaa vasta suorituksen jälkeen ja sitä kesti aika kauan. Sitten alkoi pelottaa ettei enää pystykään tekemään mitään järkevää lopputreenin aikana. Tyydyin 50 metrin vetoihin, vaikka ne olivat fyysisesti helppoja, mutta pää ei kestänyt tehdä pidempiä.
Päivä yllätyksestä vastasi Lauri kysymällä minulta neuvoa tekniikkaan. Olin siinä jonkin verran ällikällä lyötynä, että mitä; kauemman sukeltanut kysyy suhteellisen tuoreelta tapaukselta neuvoa. Minähän olen aivan otettu tällaisesta. Aika vaikealta tuntuu neuvoa muita, ja lähinnä se menee siihen, että kerron vain samoja asioita, mitä minulle itselle on kerrottu. Roopen kesäkuinen vierailu oli itselleni se, mistä sain aivan tavattomasti irti. Roope nyt tietääkin paljon ja osaa itsekin, mutta osaa näiden lisäksi neuvoa helposti ymmärrettävällä tavalla, mitä pitää tehdä.
"Valmennussession" jälkeen alkoi jo olla kylmä. Heitin monon pois ja kokeilin vielä ilman räpylää. Ajattelin tehdä yli viisikymppisen ja pienen epäuskon jälkeen viidekympin kohdalla jatkoin vielä ja teinkin sitten 80m. Tein vain tämän yhden vedon. Viikonloppuna Artturi puhui laittavansa DNF:ssä kätensä kiini pakaroihin kuin Matti Nykänen aikoinaan. Kokeilin metodia, mutta en tämän yhden perusteella osaa siitäkään sanoa, oliko se hyvä vai huono juttu. Aika kului mukavammin, kun oli jotain seurattavaa.
Ai niin. Palleanykäyksistä vielä sen verran, että ensimmäisessä vedossani dynaa, siis siinä satasessa, en huomannut yhtäkään nykäystä. DNF:ssä tuli hieman nykäysfiilistä, mutta se tuli aika myöhään, ja ehkä eniten inhotti vain hiilidioksidi ja hapotus. Treeni oli kuitenkin mukava ja sain taas näytettyä itselleni, että olen kova jätkä - saan siis elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti