Tuntuipas mukavalta pitkästä aikaa herätä vähän turhan aikaisin, ja lähteä Hervantaan pidättämään hengitystään. Agatan ja Laurin kanssa sovimme pienet aamustaticit, ja pakkohan sen on olla totta, että treenaamalla kehittyy. Mutta mikäs siinä; hauskaa touhua tämä on.
Saksan kisoihin on vähän reilu neljä viikkoa, joten nyt on hyvä aika hätääntyä harjoittelun puolelle. Valmistautumista ajattelin muuttaa siten, että teen pari viikkoa ihan mitä sattuu eli tekniikkaa ja fiilistä. Hieman suunnittelin apinoida Simolta ajatuksen olla tekemättä ihan huippuvetoja ennen kisoja. Saa nähdä kuinka monta kertaa tässä mieli muuttuu tai hermo pettää.
Todettakoon vielä tavoitteista sen verran, että staticissa lähden kolmen ja puolen AP:lla, mutta kyllä se viisi minuuttia kiiltää silmissäni. Dynassa tulee vähintään satanen, mutta kunnianhimo vaatii 125 metristä vetoa. Sen vain sanon, että AP:t ovat kunniallisia suorituksia, ja lupaan olla pettymättä, vaikka en niitä ylittäisikään. Kun kyseessä ovat ensimmäiset kisani, ei voi ihan liikoja vaatia.
Kesän treenijaksolla hyväksi kokemani menetelmä suunnitella harjoituksen tavoitteet etukäteen on edelleen käytössä. Kun edellinen valmistautumiskausi loppui, oli sen jälkeen motivaatio hieman hukassa, ja treeneihin tuli mentyä vähän ylimielisesti. Maltti ei riittänyt. Tänään lähdin liikkeelle jälleen perusteista. Päätin etukäteen, että viittä minuuttia ei mennä koputtelemaan, vaikka mikä olisi. Itseasissa tänään se vitonen olisi voinut tulla ja vieläpä helposti.
Alkuun tein paljon pieniä lämppäreitä, jotka olivat kahden ja kolmen minuutin välillä. Yhteensä taisin tehdä peräti kahdeksan pätkää, joista viimeiset kolme olivat neliminuuttisia. Harjoituksen idea oli hankkia tuntumaa ja kokemusta. Mielestäni pelkän huipputuloksen tekeminen treeneissä kaventaa pidemmän päälle perustuksia.
Ehkä lähestymistapani on enemmän sellainen, jolla saadaan tekemiseen tarpeeksi itseluottamusta. Jos lähtisin tekemään treeniä omien ennätysteni perustalle, voisi haparointia tulla enemmän. Joka päivä ei voi saavuttaa omaa ennätystään, vaikka menisi maksimiin asti. Jos ei ole tarpeeksi vahvaa tuntemusta omasta peruskunnostaan, saattaa haparointi aiheuttaa pahan itseluottamuspulan. Kun suorituksen lopettaa hyvissä voimissa siihen, mihin oli aikonutkin, voi paremmin nähdä oman suorituskykynsä tason. Itseluottamus tulee siitä, että oppii tietämään, miltä tuntuu esimerkiksi minuuttia ennen omaa ennätystään. Kun mennään rajoille, tietää minuuttia ennen ennätystään, että on vielä hyvissä voimissa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta.
Meinasi aivan unohtua, että uusiakin asioita sain harjoituksessa keksittyä. Staticini olen tähän asti tehnyt uimalaseilla ja klipsillä. Klipsi on kuitenkin tympeä, kun se joskus vuotaa, joten tämän päivän treenin teinkin maski päässäni. En osaa sanoa, oliko ratkaisu parempi, mutta ainakin lisää mielenkiintoa se toi. Pitää vielä kokeilla, millä kireydellä maskia kannattaa pitää, sillä kurkunpäätä sun muita nenänseudun romuja pystyy "lepuuttamaan" maskia vastaan; kireys määrää kuinka paljon. Toisaalta palleanykäysten yhteydessä tuli imaistua maski todelle lähelle naamaa, mitä ei todellakaan kannata tehdä syvyyshommissa. Kisassa etuna näkisin sen, että on vain yksi asia poistettavana naamalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti