Tiukalla aikataululla mennään. Tarkoitan sanoa, että onpas näitä treenejä taas taajaan. Väinö sattui olemaan lomalla niin menimme aamulla puoli seiskaksi Kalevan halliin tekemään staticia. Hieman varhaista on, mutta jos aikoo ennen koulua, anteeksi tiedeyhteisöä, treenata, täytyy mennä aikaisin hallille.
Väinö ei pahemmin ole staticeja tehnyt ensinnäkin märkkärin puuttumisen ja toiseksi valtiollisten velvollisuuksien takia. Hyvin tuntui ukolla kulkevan ja ensimmäisen treenin tuloksena oli vaatimaton 5.05 staticin pohjiksi. Tätä tulosta voidaan nyt sitten pitää lähtötasona. Väinöllä on kyllä lahjoja staticiin enemmän kuin dynamiciin. Itselläni asianlaita on juuri päinvastoin, ja tämän totesimme jo viime talvena, kun Väinö teki melkein neljä ja puoli ilman pukua ja vielä treenien päälle.
Itselläni fiilis oli ihan hyvä ja keskittyminenkin mainiota. Lämppärinä tein 2.30 ja 3.00. Nykäyksiä tuli ja vieläpä suhteellisen varhaisessa vaiheessa, mutta ne eivät olleet kovin vaikeita sietää. Tosin vedot olivat hyvin lyhyitä. Tein kaksi varsinaista yritystä ja ensimmäinen oli yhtä tuskaa. Lähdin selältäni, kuten ennenkin, mutta suorituksen vaikeuden takia mieleeni hiipi epäilys, olisiko fiksua koittaa tehdä erilailla. Eka taisi olla joku 3.30 tai 3.45 - en muista. Toiseen lähdin pystystä enkä tehnyt syviä hengittelyjä. Sain juuri ja juuri tehtyä 4.15, mikä jäi alle tavoitteeni, joka oli neljä ja puoli. Oli pakko lopettaa, jotta sain pidettyä märkäpukuni puhtaana.
Palleanykäykset olivat jostain aivan eri planeetalta. Kouristukset olivat kunnollisia, koko selän ja niskankin läpi kulkevia aaltoja, joiden käyttövoima tuli jostain pallean ja kurkun lihaksista. Yritin ohjata liikettä enemmän pelkä pallean seudulle, mutta se ei onnistunut. Ehkä nyt vaan pitää treenata ja totutella tekemään taas. Tulihan tuossa pidettyä pari viikkoa vapaata staticista. Suurimman ongelman luulisin löytyvän jälleen kerran henkimaailmasta. Suoritukset olivat raskaita, mutta eivät ne nyt niin raskaita voineet olla. Kun olen aiemmin tehnyt vitosia, on niidenkin eteen saanut tosissaan tehdä töitä. Aika kun kultaa muistot, on hyvin vaikea palauttaa mieleen sitä suurta vaivaa, jonka on joutunut hyvän tuloksen eteen näkemään
Jäin tavoitteestani, mutta pitäisikö siitä olla pahoillaan / huolissaan / pettynyt itseensä? En usko, että mitään noista. Elokuussa idea oli hakea omaa tasoani. Tuolloin arvioin tasoni yleensä alikanttiin, ensin neljän, myöhemmin neljän ja puolen tuntumaan, ja kuitenkin tein viisi tai lähelle sitä. Tiistaina menin tavoitteeni yli, mutta olisi ehkä ollut viisasta ottaa tavoitteeksi ainoastaan se, mikä meni edelliskerralla eli tässä tapauksessa 4.25. Nyt on kuitenkin hyvä hieman pysähtyä ja miettiä asioita sekä myöntää itselleen, että ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin 18.8. tuona kuuluisana ennätyspäivänä.
Olen ajatellut muuttaa treenaamista siten, että rajoitan vitosen metsästystä. Kisoihin on puolitoista kuukautta aikaa, ja jos koko tämän ajan treenaa samalla lailla, alkaa koko touhuun kyllästyä. FRC (Functional Residual Capacity eli jäännöstilavuus) treenaaminen voisi olla yksi mielenkiintoinen vaihtoehto. Pohjien luominen on henkisestikin erittäin merkittävää. Muistetaan vaikkapa elokuulta se, kun tein FRC:nä DNF 50m. Millä voi perustella itselleen tuon jälkeen, että ei pääsisi yli 75m täysillä keuhkoilla. Kun tein DNF 87m, niin miten enää saatoin perustella itselleni, että DYN 100m on kova tulos. Nyt jos tekisin FRC-staticia, voisi sitä kautta tulla itseluottamusta täysillä keuhkoilla tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti