Kävin uimassa. Ei ollut mitään virallista ohjelmaa, vaan tein mieleni mukaan, mitä sattuu. No, tänään huvitti uida. Pistelin tunnin ajan menemään vapaauintia rauhalliseen tahtiin ja puolet harvennetulla hengityksellä. Pääni ei tullut muuten kipeäksi. Selittäkääpä mistä se johtui? Olin kyllä tehnyt staticia edellisenä päivänä, mutta ei kai nyt sen pitäisi näin vaikuttaa. Pitääkö tästä luoda taas teoria, johon sotketaan bikarbonaattipuskurit mukaan, vai mitä ne olivat?
Kisavalmistautuminen? Siis mitä ihmettä! Onko sen tarkoitus stressailla ihan mahdottomasti? Näköjään. Hötkyily on paha juttu. Siinä lähtee systeemit lapasesta aika nopeasti. Pässi.
Tänään tuli niin jotenkin selvästi esiin se, mistä tässä lajissa pidän - treenaamisesta. Ihan uskomatonta sanoa, että pidän enemmän itse harjoittelusta. Siitä vaan tulee (melkein) aina hyvä mieli. Miksi hommat pitää tehdä vaikean kautta silloin, kun tietää, että pian pitäisi tehdä maksimitulokset? Miksi sitä pitää murehtia etukäteen? Miksi pitää yrittää pilata kaikki etukäteen turhalla hermoilulla.
Jälleen kerran harjoituspäiväkirjat pelastivat pulasta. Jännä juttu, miten olen niin monille sanonut, että niitä kannattaa pitää, jotta osaa paremmin suhteuttaa asioita ja sijoittaa itsensä maailmankaikkeuden harmoniaan, mutta kun kyseessä on minä itse niin pysty elämään niin kuin opetan. Ehkä tämä on nyt turhaa ankaruutta, "pyrkimystä täydelliseen valaistumiseen", kun kerran lopulta huomasin turvautua niihin.
Tuossa joku aika sitten kirjoittelin siitä, kuinka olen tehnyt niin vähän pitkiä sukelluksia. Monilta, niin monilta olen kuullut että niihin tottuu vain tekemällä. Tästä lähdetään sitten päättelyketjussa eteenpäin ja päätetään tehdä pitkiä. Mutta voi hyvä mies, kun kroppa ja pää eivät kestä niitä joka päivä tehdä. Nyt sen vasta tajuan. Pitkiä oppii tekemällä pitkiä, mutta nekin pitkät pitää tehdä pitemmällä aikavälillä kuin kuukaudessa. Nyt kun ajattelen niin voisi olla hyvä kokeilla maksimia kerran kuukaudessa. Joskus jo aikaa sitten olen kuullut näin jonkun sanovan. Perustelkaa sanomisenne, jotta minäkin uskoisin heti.
Harjoituspäiväkirja (se jota ei ole netissä - hähää, jotain sentään pysyy salassa) pelasti siis pulasta. Sieltä paljastuu kaikenlaista, mutta myös aivan tavallista, kovaa harjoittelua vielä ennätyssukellusta edeltäviltä päiviltä. Kun saa tehdä niin kuin ennenkin, käyttäytyy myös niin kuin ennenkin. Kun on tavallista niin silloin on tavallista. Jos on jotain spesiaalia, sen tietää. Jos ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, niin miksi sitä pitäisi jännittää. Keittelen taas aamulla puurot - mitenkähän sujuu. Tuleeko liian löysää vai palaako pohjaan. Voi että, kun tulisi sopivaa.
Niin tosiaan. Miksi muuttaa yhtään mitään ennen kisoja? Tuntuu että mielenrauha alkaa nousta aivan uusiin sfääreihin. Sen kuitenkin uskon, kun Roope muistutti lepäämisestä. Totta kai levätä pitää, mutta liika herkistely ainakin nostaa mulla täpinän niin pahaksi ettei oikein mikään suju. Ruumis kaipaa tasaista kiusausta, jotta malttaa pysyä paikoillaan.
Siis vain parasta. Ja mikä on parasta? Harjoittelu tietysti, kaikissa muodoissaan.
2 kommenttia:
Kovan harjoittelun ja valmistautumisen suurimpia ongelmia minusta on se, kuinka ajoittaa kuntohuippu, niin henkinen kuin fyysinenkin, juuri oikeaan aikaan. Pitäisi olla semmonen fiilis, että nyt on treenattu kovaa ja kunto on kohdillaan, mutta vielä nälkää ja intoa puristaa itsestään kaikki irti. Jos treeni pitkittyy liian pitkään, väistämättäkin "nälkä" häviää ja tulee vähän semmonen "what ever"-fiilis. Tästä syystä pyrin itse välttelemään PB:iden tekemistä "treenikaudella", säästän ne pariin viimeiseen viikkoon ennen kisaa. Toisaalta yritän keskittyä nuo viikon vain siihen. Jätän kaiken muun treenin ja yritän paukuttaa toistoja 95% suorituksissa, että saan suoritusvarmuutta. Vältän kuitenkin 100% suoritusta, koska haluan jättää fiiliksen, että on vielä varaa kiristää kisoissa hieman ruuvia. Tämä on tietysti vain henkilökohtainen näkemys ja kaikilla on omansa. Mutta sen olen huomannut, että jos motivaatio katoaa ennenaikaisesti, niin parasta mitä voi tehdä on minimoida vahinko, eli huilailla ja hakea sitä hupifaktoria touhuun taas hetken aikaa. Kerää sitten itsensä viimeisellä viikolla tms.
HalliSM:n osalta, minusta viimevuotinen kisa oli aivan liian aikaisin. Avovesikausi oli jo käytännössä alkanut ja jengi ei jaksanut enää kaakelijuttuja. Tänä vuonna olisi haluttu aikaistaa enemmänkin, mutta valitettavasti tämä ajankohta oli ainoa mikä saatiin.
Siitä olen täysin samaa mieltä, että ennen kisaa, viimeisillä viikoilla jopa, ei todellakaan ole oikea aika alkaa muuttelemaan rutiineita ja kokeilemaan uusia juttuja. Kisoihin mennään "sen päivän tekniikalla", eli hyväksitodetuilla rutiineilla jotka on selkärangassa. Kokeilut tehdään muuna aikana. Kun jännitys ja odotukset kasvaa, tulee helposti hermostuksissaa poimittua joku "tiedonjyvä" vaikkapa sivukorvalla kilpailijalta ja yritettyä jotain täysin itselle vierasta kikkakolmosta kisoissa. Kokemuksesta voin sanoa että ei kannata :)
Eli jos oot tähän asti aina vetänyt kaurapuuroa ennen kisoja, niin ilman muuta vedät nytkin ;)
Mutta älä hermoile suotta. Olet fyysisesti, fysiologisesti ja henkisesti huippukunnossa. Vaikka vetäisit lonkkaa tästä kisoihin asti, niin ei se kunto mihinkään romahda tuossa ajassa. Tiedän että kisatilanteessa sulla kyllä pää napsahtaa taas kohdalleen, koska sen verran kunnianhimoa, kilpailuviettiä ja tervettä sisua löytyy. Treeni kaikissa muodoissaan...Jos ei dynan polkeminen just nyt kiinnosta, niin tee sitten staticeja. Vaikkei se suoraan ehkä absoluuttisessa dynapituudessa näykään, niin helpottaa subjektiivista suoritusta ja antaa itsevarmuutta, kun tietää että hengenpidätyskin sujuu...
Niin viime vuoden kisat olivat siis tietysti liian myöhään, ei liian aikaisin.
Apnea ei tuhoa aivosoluja...Ehei!
Lähetä kommentti