Älkää nyt vain luulko, että mulla on joku salainen kisavalmistautumissysteemi, josta ei voi julkisuudessa pahemmin huudella. En ole kirjoitellut, kun olen ollut vähän kipeä. Viime viikon (jo silloin) puolivälissä alkoi kurkkuni kipeytyä ja huippunsa kipu saavutti maanantaina ja tiistaina. Keskiviikko oli vielä tuskainen, mutta tänään ei ole enää tarvinnut syödessä itkeä.
Kävin maanantaina lääkärissä, kun en muista että ikinä olisi kurkku ollut näin kipeä. Lämpöä oli 37,5 muutamana päivänä. Kurkusta otettiin viljely ja suonesta veriarvot. Suunnittelin vielä lähteväni uimaan, mutta onneksi nukahdin, vaikka tarkoitus oli vain vähän oikaista. Tiistain soittelin toiveikkaana labratuloksia, mutta vähänkö oli musertavaa kuulla, että viljely oli negatiivinen ja tulehdusarvot normaalit. Bakteereille olisi voitu syöttää mömmöjä, mutta kun ei ole bakteereja niin silloin auttaa vain lepääminen. Tuleepahan virussoftakin samalla päivitettyä.
Kurkkukipu tosiaan alkoi keskeltä kurkkua ja syvältä, päivä päivältä pahentuen. Sunnuntaina treeneissä vähän mietin, onkohan tämä nyt fiksua vai pitäisikö mennä huilimaan. Syöminen on ollut pahinta. Pakko pitää jollakin tavalla energiavarastot ja nesteen ylhäällä, kun jollakin tavalla tuli eläteltyä toiveita kisaan osallistumisesta lauantaina. Nieleminen oli yhtä tuskaa.
Tämä viikko on ollut varsinainen piinaviikko, kun on ensin odottanut innokkaana kisaa (taas vaihteeksi) ja sitten joutunut hyvästelemään kaikki kisatoiveet. Kun on kipeä, ei jaksa nähdä kovinkaan kauas, eikä välttämättä halua nähdä asioita kovin myönteisesti.
Ei auta kuin mennä lauantaina altaaseen, ja tehdä sen, minkä osaan. Enköhän vanhasta muistista osaa mennä. Näin viime yönä mielenkiintoisen unen. Olin kisassa ja dnf kyseessä. Päätin tehdä tosi pitkän vedon. Käännyin satasesta ja tulin 125 metriin, josta meinasin tehdä vielä käännöksen. Roope tarttui minua päästä kiinni ja nosti ylös sanoen "et kyllä mene enää". Päädyssä oli Kimmo tuomarina ja Timo hoputtamassa protokollan kanssa: "kaksi kertaa hengität ja näytät ok-merkit niin ehtii AIDAn rajoissa". Huohotin kunnolla ja odottelin sambaa, jota ei kuitenkaan tullut. Tajusin unessani että ei olisi kannattanut kääntyä - olin tullut rajoilleni. Tämä oli varmaan joku toinen kisa, kun se oli 25 metrin altaassa. Ei siis enteitä lauantaille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti