Tänään tehtiin Simon kanssa nopeita vetoja. Alkuun tosin piti kokeilla, miltä tuntuu 50+50, siis välissä yhden keuhkoparin ilmanvaihto. Se tuntui... ihan kivalta.
Tekniikan suhteen olen edelleen sitä mieltä, että kovassa vauhdissa hydrodynaamisen asennon hakeminen on helppoa, kun suurempi veden virtaus kertoo heti, missä vastusta ilmenee. Teimme viisikymmpisiä eri vauhdeilla, ja kellotimme suurimman osan. Hitaalla vauhdilla tai sellaisella, jolla olen pitkät vedot tottunut tekemään, meni 35-37 sekuntia. Pitkissä tosin vauhti tahtoo hieman kasvaa sukelletun matkan mukana.
Hauskinta oli kuitenkin kokeilla mennä täysillä. 50 metriä taittui aikaan 21 sekuntia, mikä ilmeisesti on ihan kelpo vauhtia. Lähtö tapahtui päädystä ja käännös oli tyypillinen dynamic-käännös, potkulla laidasta tietenkin. Nopeammin voisi ehkä päästä hyppäämällä ja volttikäännöksellä. Säälin kuitenkin monoani ja tyydyin lempeämpään suunnanvaihtotapaan.
Järkeä voisi treeneissä käyttää tietysti enemmän, sillä jalat alkoivat olla aika puhki, kun teimme pikapyrähdykset melkein heti alussa. Toisaalta silloin oli eniten intoakin. Tunti vedessä syö kummasti menohaluja.
Loppuun kokeiltiin vielä, montako potkua 25 metriä vaatii. Sanoin Simolle, että olen joskus tehnyt kuudella, mutta yleensä menee seitsemän tai kahdeksan. Eiköhän Simo tehnyt vastaukseksi viidellä potkulla. Pakkohan siihen oli uhota, että minäpäs teenkin neljällä. Omaksi yllätyksekseni matkan tosiaan sai taitettua neljällä potkulla. Potkua päädystä ei siis lasketa mukaan; ainoastaan delffarit.
On se vaan kivaa, kun on into löytynyt uudestaan, ja saa kenenkään estelemättä kehua itseään. Vielä kun päihitän Simon staticissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti