Tänään tuli altaalla lähinnä huinailtua. Veteen ei olisi huvittanut mennä, kun se tuntui kylmältä. Keskittymiskyky ei riittänyt, että olisin saanut tehtyä järkevää treeniä. Vaikka periaatteessa homma kiinnostaa ja huvittaa, niin silti ei jaksa repiä itsestään sen vertaa irti, että saisi jotain tehtyä. Perusidea on ollut tehdä lyhyempiä vetoja ja keskittyä teknisen osaamisen parantamiseen. Kuitenkin pelkän tekniikan tekeminen vaatii paljon motivaatiota.
Tavoitteen puuttuminen saattaa olla tämän hetken ykkösvaikuttaja. Kisojen jälkeen potku ei välittömästi laskenut, vaan se näköjään otti aikansa. Olin ladannut kisaan niin paljon, että vauhtia riitti vielä viikko Wiesbadenin jälkeenkin. Osaltaan nälän säilymiseen vaikutti epäonnistuminen. Kisan jälkeisenä keskiviikkona piti päästä altaaseen ehkäisemään traumoja, ja sukeltaa satanen. Se oli hyvä tehdä.
Kunto on edelleen olemassa, mutta sitä on vaikea käsittää. Lepo on varmasti olennainen osa mitä tahansa lajia, mutta sukellushommissa tuntuu erityisen vaikealta päästää kunto "laskemaan". Ehkä kunto on väärä termi; kyky voisi olla parempi. Kun on ns. hyvässä kunnossa, kykenee tekemään suorituksen varsin tehokkaasti. Vastaavasti levätessä enemmän, alkaa tuntua siltä kuin ei enää kykenisikään tekemään juuri minkäänlaisia suorituksia.
Olen ladannut itseni "huippukuntoon" kaksi kertaa kesän aikana ja sen jälkeen. Kokemukseni perusteella tuntuu siltä, että huipputason voi saavuttaa uudestaan, vaikka pitäisi välillä pidempiäkin lepotaukoja. Mutta mitä sitten?
Periaatteessa homma edelleen kiinnostaa ja huvittaa, mutta miksi treenaisin kunnolla? Miksi ihmeessä kiusaisin itseäni jälleen kerran venymään parempiin suorituksiin? Omaksi ilokseniko? Itseasiassa se taitaa olla paras syy, ja todellakin ainoa oikea syy harrastaa tätä lajia. Ei tätä voi tehdä ellei nauti siitä.
Mitä ihmettä siellä altaalla sitten voisi tehdä? Nimenomaan altaalla, kun nuo järvet alkavat olla vähän liian viileitä. Lämpimissä maissa ei luulisi olevan ongelmia, kun aina voisi mennä syviin vesiin leikkimään. Kaakelit eivät ole tämän lajin hauskin harrastusympäristö.
Järkipuolella on tavattoman helppo käsittää, että koko aikaa ei voi treenata neljää tai viittä kertaa viikossa, eikä koko aikaa voi pysytellä maksimikunnon tuntumassa, mutta tunnepuolella se ei aina tahdo mennä läpi. Tai siis tietenkin koko ajan voisi yrittää tehdä ennätyksiä, vaikka joka päivä ja joka viikko, mutta kyllä siihenkin kyllästyisi. Ainakin minä.
Tavallaan olen nauttinut suunnattomasti intensiivisestä harjoittelusta, johon silloin tällöin on kuulunut omien ennätysten tekeminen. Kun tällä hetkellä ei huvita tehdä pitkiä eikä jaksa keskittyä tekniikkaankaan, niin miten sukeltelusta silloin voi nauttia? Olisiko parempi pysyä poissa altaasta jonkun aikaa? Onko niin, että oikeasti ei huvita, mutta en suostu sitä myöntämään.
Simo esitteli tänään kauan suunnittelemansa "pipe maskinsa", josta on kirjallista esitystä miehen omassa blogissa. Hassun näköinen ja ideana hurja, mutta ehdottoman käytännöllinen ja toimiva ratkaisu. Viritelmän idea on saada kädet vapaaksi paineentasauksesta syvyyssukelluksissa. Oma vastaava viritelmäni oli laittaa nenäklipsi maskin alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti