Eilen tiistaina oli paha treeni. Monoa siinä ei ollut ollenkaan, mutta kumpparia sitäkin enemmän. Kumpparitreenistä olen välillä pitänyt jopa enemmän kuin monoilusta. Dnf saa puolestaan tyytyä inhokin osaan treeneissäni. Niin ja constahan se ykkönen on, mutta en ole sitä yleensä edes laskenut treenaamiseksi :)
Treeni ei ollut edes kovin raskas eikä siinä ollut pitkiä pätkiä apneaa. Vatsalihakset tosin saivat kyytiä, mikä oli pelkästään miellyttävää. Viikonloppuna olin haastatellut Kimmoa, jälleen sama mies, urheilujuomista. En ilmeisesti saanut sekoitussuhteita aivan oikein sillä tekemästäni litkusta tuli niin kamalaa etten saattanut juoda sitä. Tosimiehet siis sekoittavat itse omat ”hartsporttinsa”. No kumminkin eräs syy treenin tukkoisuuteen löytyy uskoakseni nesteytyspuolelta.
Edellistä väitettä voisin nostaa tukemaan sen, että tänään keskiviikkona hoidin nesteet mallikkaasti kuntoon ja alun hankaluuksien jälkeen homma lähti kulkemaan. Osansa treenin sujuvuuteen teki tietoisesti haettu rentous. Alkuverryttelyssä tarkkailin vaparin käsivetojani ja hoksasin etten tehnyt niitä täysin rennosti. Pieni jäkittäminen teki uinnistani väkinäistä. Vaikka hain rentouden kohdalleen vauhti ei siitä huonontunut; pikemminkin parani.
Kirjoittaessani aamulla ohjelmaani paperille, ei luottamus selviytymiseen ollut kovin korkealla. Harjoitus oli varsin apneapainotteinen eikä uintia ollut kovin paljoa. Sukelluksia oli aika paljon ja ne oli sijoitettu varsin ikävästi uintipätkien päälle.
Alkuverra oli kiva tehdä. 600 metriä taittui kevyesti ja sain haettua oikeanlaisen rentouden päälle. Lokakuusta asti palvelleet uimalasini olivat menneet tiistaina rikki, joten nyt piti turvautua varalaseihin, jotka itseasiassa ovat rikkimenneitä vanhemmat, mutta vähemmän käytetyt. Laseja tosiaan piti jonkin aikaa modata ja systemoida istumaan päässä.
Verran päälle oli mukavaa apneamonoilua.
4 x 25m
4 x 50m
4 x 75m
Tein sukellukset vajailla keuhkoilla. Taisin tuossa joku päivä miettiä kaulapainon tarkoitusta ja luulen olleeni siinä mietinnössä oikeilla jäljillä. Suht’ neutraalilla nosteella kaikki liikkeet, joita olen koko kesän potkuni suhteen harjoitellut olivat helpompia tehdä. Kun olen harjoitellut kovalla nosteella ja sen takia joutunut korjaamaan joitain juttuja aika reilusti yli, helpottui tekeminen kummasti, kun korjausliikkeen saattoikin tehdä paljon maltillisemmin. Potkuja piti tehdä kolme vähemmän per 25 metriä. 75 metrisiin otin vähän enemmän ilmaa. Jännä juttu oli jälleen huomata se, että vajailla keuhkoilla pystyy menemään tiettyyn pisteeseen asti helpommin kuin täysillä. Lisäilmasta alkaa olla hyötyä vasta limiiteillä. En tiedä menisikö satanen frc:nä. Voisi kyllä mennä.
Kevyet sukellukset kruunasi jälleen mystinen pyöreä, pienin mahdollinen kolminumeroinen luku. Ja Väinölle tiedoksi, että kyseessä on pienin kolminumeroinen luku, jonka humanisti voi käsittää, että älä nyt kommentoi mitään matemaattisesti monimutkaista tähän. Vaikka sen pystyy tekemään aina ja vaikka miten niin sitä jotenkin vain kunnioittaa suuresti. Se on jotain maagista. Onneksi olin edellisenä iltana muistanut uhrata Egyptinmaan jumalille, joten olosuhteet olivat suotuiset. Voi äiti maa…
Uintipätkä pukkasi vuoroon seuraavana. 4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I 20” palautuksella. Kellotin kaikki ja sain jokaisen 0,5 sekunnin sisälle ja kolmesti aika oli 2:02,2. Tuo kyllä hirveästi lisäarvoa treenille :) Tämä oli helppo keikka. Mutta jälleen uintia seuraava 100 metrin sukellus tuntui tavattoman ylitsepääsemättömältä. Hyvin se kuitenkin sujui. Tällainen treeni, jossa on paljon sukelluksia tuo aika usein epätoivonhetkiä. Itse sukellus ei olisi paha nakki, jos sen saisi ottaa puhtaasti sukelluksena. Ohjelmassa olevat uinnit sabotoivat sukellusmoodia koko ajan, mikä aiheuttaa ainakin jonkin verran henkistä muuria harjoitteluun. En tiedä sitten häiritseekö uinti niin paljoa fysiikkaa kuin ehkä äkkiseltään voisi ajatella.
6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”. En ole ihan varma montako näitä tuli tehtyä, kun laskupää on sama pää kuin se jolla pitää sukeltaa ja joka välillä meinaa lähteä irti. Niin, te tiedätte. Kellottelin vedot jonnekin 1:18 tuntumaan. Variaatiota taisi olla enemmän. Ei tämäkään mikään sikapaha ollut. On toisaalta ajateltava niinkin, että ehkä tänään oli helppoja uintiosuuksia, jotta sataset onnistuisivat paremmin. Kun oppii sille ettei uinti haittaa sukeltamista, voidaan uintia vähitellen koventaa ja silti vetää sukelluksia päälle, kun on opittu ettei uinti haittaa sukeltamista. Niin.
Viimeisen satasen olin ajatellut jättää tekemättä jo ennen toisen tekemistä, kun tosissani harkitsin jättäisinkö sen toisenkin sukeltamatta. Kannatti kuitenkin tehdä. Yksikään niistä ei ollut edes kovin paha. Huomasin myös että vauhtini on päässyt kuin salaa kasvamaan. Toivottavasti se kertoo tekniikan parantumisesta. Ensimmäinen huntti meni 1:17, toinen 1:16 ja viimeinen 1:13, mistä olin jo hieman yllättynyt. Keskiarvoltaan siis 37,5 vauhtia – nopeimmillaan sekuntia vikkelämpää. Kaulapainon kanssa ajasta lähtenee useita sekunteja pois ja hallimärkkäri napsaisee yhden tai kaksi, mistä päästään jo hirmuiseen vauhtiin tarvittaessa. Yhteensä matkaa tuli väliverroineen noin 3400 metriä.
Tiistainen jäkittäminen vähän harmittaa. Vaikka kuinka olisi kyse perusasioista tahtovat ne liian usein unohtua. Rentous on niin itsestään selvyys ettei sitä aina huomioi. Toinen paha, paha, paha tekijä on kiire. Joskus on rauhaton olo tai jotain tekemätöntä, mikä pitäisi saada tehtyä, jolloin tulee helposti ”tarve” hoitaa hommat pois alta mahdollisimman nopeasti. Treenin puolivälissä harkitsin pitäisikö ohjelmaa lyhentää, jotta ehtisin paremmin. Päätin uida loppuun ja sen voin sanoa, että jos on ohjelma, pitää se aina tehdä loppuun. Jos lähtee lyhentelemään siitä tulee tapa ja lopulta koko tekeminen menee itsensä huijaamiseksi. Tänään olin tosin myöhästyä töistä, mutta kellokortilla huomasin, että 10 sekuntia jäi jäljelle. Perusasiat on puolestaan hyvä kerrata aina silloin tällöin ja kysyä itseltään ovatko perusasiat hanskassa ja ovat hanskat tallessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti