Heti Pedersenin kurssin jälkeen mieliala oli hyvin korkealla ja into valtava. Keskiviikon treeni tiesikin hyvin paikkansa, ja palautti takaisin arkeen. Viikonloppu oli sanoinkuvaamattoman mahtava. Kurssi oli hyvä ja seura vielä parempaa. Videoitu treeni antoi mahdollisuuden välittömään palautteeseen.
Henkilökohtaisesti pidin myös Pajulahden matalasta altaasta. On mukavampi sukeltaa, kun pohja on lähellä. Omia liikkeitää on helpompaa peilta, kun voi koko ajan nähdä etäisyyden muutokset pohjasta tarkemmin. Jos sukeltaa neljä metriä syvässä on vaihtoehtona joko mennä pohjalle tai sukeltaa alle parissa metrissä - tietysti muutkin syvyydet ovat mahdollisia.
Ongelmana pohjalle menemisessä on pohjalle meneminen eli siinä joutuu menemään palanmatkaa väärään suuntaan. Jos taas pohja on kaukana, ei tuntuma omiin liikkeisiin ole niin hyvä.
Viikonlopusta jäi pieni treenikrapula. Kurssilla saattoi keskittyä kokonaisvaltaisesti tekemään korjauksia tekniikkaansa eikä tarvinnut itse arvioida niin kauheasti, miten sukellus meni, vaan Peter oli sitä varten paikalla, että hän kertoi, mitä tehdä. Koin keskiviikkona hieman vaikeaksi lähteä jatkamaan siitä, mihin sunnuntaina olin jäänyt. Jostain syystä mielessä oli ajatus siitä, teenkö nyt aivan oikein, pelkona tietysti se, että alan itse vääntää tekniikkaani ihan vikasuuntaan.
Osan tällaisten tuntemusten synnystä selitän sillä, että viikonloppuna oli tosiaan niin kivaa, että sen jälkeen mikään ei tunnu miltään pitkään aikaan. Toisekseen nyt täytyy vain uskaltaa jälleen ottaa vastuu tekniikastaan täysin itselleen. Peteriin saattoi luottaa, ja nyt kun ajattelen, että minun pitäisi luottaa jälleen itseeni tekniikan parantamisen suhteen, tuntuu kuin joutuisin astumaan ehkä hivenen suuriin saappaisiin.
Tosiasiallisesti tekniikkani tuskin on heikentynyt muutaman välipäivän jälkeen, mutta silti heräsi epäilys, josko sittenkin teen jotain väärin. Vapaasukellus ei ainakaan tähän asti, ainakaan minun tietääkseni, ole ollut mitenkään valmentajavetoista. Sukeltajat ovat joutuneet miettimään asiat yksin tai kavereiden kanssa. Vastuu on kuitenkin ollut sukeltajalla itsellään. En ehkä kovin mielelläni näkisikään uimarityyppistä valmennusta vapaasukelluksen parissa - olisihan se hassua, kun altaanlaidalla heiluisi joku ukko pilli suussaan.
Valmennus tekee silti toisinaan hyvää ja siitä saa valtavasti uutta omaan harjoitteluunsa, kun samalla näkee, miten muut tekevät. Jos aina treenaa vain ja ainoastaan yksin, joutuu keksimään aika monta pyörää uudelleen, mikä voi pitemmän päälle muodostua turhauttavaksi. Kurssilta saatujen eväiden voimalla ainakin Team Tampere aikoo treenata ja ihan sikana. Me vaan halutaan olla parhaita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti