Pääsipäs vierähtämään aika pitkä tovi edellisestä sukelluskerrasta. Toki viime lauantaina veteen pääsi, mutta ei sitä voi kovin harjoitteluksi noteerata. Ainakin into oli nyt kova. Simon kanssa taas kahdestaan lähdettiin kohti Asikkalaa. Neljän aikaan kun lähtee, perille pääsee siinä ennen kuutta. Kuudelta taisimme olla jo järvessä. Omasta puolestani tuollaisen reissun tekisi vaikka useamminkin, mutta pitää huomioida etten ole joutunut itse ajamaan.
Muitakin oli paikalla. Teppo, Eero, Jussi ja Antti olivat jo paikalla, kun saavuimme, virittelemässä vastapainojärjestelmäänsä. Laite kyllä tuo lisää turvallisuutta ja erityisesti turvallisuuden tunnetta touhuihin. Sivusta seuranneena tein huomion, että kyllä sen kasaamiseen meneekin aikaa.
Nyt olen aika vakaasti tullut siihen pisteeseen, jossa näillä nykyisillä välineillä ei enää kovin paljon parempia tuloksia tehdä. Simon vanha puku on tullut hyvinkin tutuksi eikä sitä niin kauheasti tule vierastettua. Onhan se kankea mutta lämmin. Puvun paksuuden takia siinä on suuri nosteen vaihtelu. Pinnalla kelluu pirun hyvin ja alaspäin lähteminen on työlästä. Sitten kun paine syö tarpeeksi nostetta puvusta, alkaa episodi "uppoaa kuin kivi". Jotta pääsee pinnan alle pitää kuitenkin olla aika lailla painoja mukana. Syvällä nämä painomäärät eivät ole ystäviäsi. Tässä vaiheessa haluan kertoa räpylöistäni, jotka ovat sellaiset, joita varsinkin uppopalloilijat käyttävät. Ne sopivat ihan hyvin sprinttaamiseen ja nopeisiin käännöksiin, koska ovat niin ketterät. Pehmeytensä takia käännöksen jälkeen saa aika lujaa potkia, jotta uppoaminen pysähtyy ja saa aloittaa matkan kohti ilmakehää. Simo tuli vierellä yhden sukelluksen 25m asti ja naureskeli sitten pinnalla ihmetelleensä mihin jäin; "potkii vaikka kuinka paljon, mutta pysyy paikallaan".
Ongelmaan on onneksi tulossa korjaus. Puku joka on tilattu jo kesäkuun alussa odottaa edelleen pääsyä luokseni, joissain Italian ja Tampereen välillä. Ensi viikolla se olisi syytä tulla; alunperin sen piti tulla juhannuksen aikoihin. Monoräpylä on hankinnassa. En tiedä koska sen saan, mutta paria viikkoa kauempaa ei pitäisi mennä. Altaassa olen tänä kesänä saanut silloin tällöin monon lainaksi ja tekniikkaa harjoitellut. Selvästi huomaan ettei monolla tarvitse tehdä niin montaa potkua kuin nykyisillä kumilärpäkkeilläni.
Kun tässä miettii, mitä kaikkea on tullut kohellettua tämän harrastuksen parissa tänä kesänä, saa parit hyvät naurut. Ensimmäinen reissu Heramaanjärvelle toukokuun lopussa oli ensikosketukseni järvessä sukeltamiseen. Paras juttu oli se, että en hoksannut ottaa maskia mukaan. Itse asiassa en vielä edes omistanut maskia, mutta lainaan olisin sellaisen saanut. Ajattelin siis, että mennään uimalaseilla, kyllä niillä on altaassakin pärjännyt ihan hyvin. Lisätukea tälle asenteelle sain siitä, kun olen isojen poikien sukellusvideoita katsellut ja huomannut, että joissakin niistä sukeltajalla on uimalasit päässään. Juttu bueno. En vaan sattunut tietämään että kyseessä olivat ns. fluid goglesit eli uimalasit, jotka on täytetty nesteellä. Jos uimalaiseilla, jotka ovat ilmaa täynnä, menee tarpeeksi syvälle, alipaine pullauttaa silmät ulos päästä. Tai jotain. Ainakin se sattuu. Tosiaan ensimmäisellä kerralla tuli maaginen 10m saavutettua. Simo lainasi maskiaan, jotta saatoin kokeilla omaa "enkkaa".
7+7mm pukuun mietittiin silloin myös painoja (puku on siis kaksiosainen, päällimmäisessä osassa on lyhyet hihat ja lahkeet sekä huppu). Kamalan nosteen kumoamiseksi heitettiin arvio; "no pannaan vaikka 12kg!". Ihan tajuton määrä, mutta kun ei ollut kokemusta eikä taitoa niin tuon verran piti olla jotta pääsi pinnan alle. Seuraavalla reissulla alkoi aina vaan jatkuva painojen vähennys. Nyt Asikkalassa painoja oli vyöllä 4,6kg ja kaulassa 2,5kg eli yhteensä 7,1kg, mikä sekin on vielä aika paljon. Simolla taisi olla tällä reissulla pelkästään 3 vai 3,5kg ja nekin kaikki kaulassa. Kaulapainon ottaminen oli toinen suuri oivallus. Ihan oikeasti vieläkin; 12kg ja kaikki vyöllä. Se oli aika tetsaamista se!
Pitäisiköhän sitä kirjoittaa jotain niistä sukelluksistakin. Alkuun tein kevyitä lämppäreitä viiteentoista tai vähän reiluun. Parikymppisiä taisi tulla yksi tai kaksi. Tässä vaiheessa jalat muistuttivat ettei veri kierrä ja piti lähteä laiturille säätämään. Onneksi uintimatka oli lyhyt. Räpylät pois ja huljuttelua hetken aikaa niin johan taas jaksaa. Jalat kestivät hyvin loppuun asti, odotin hieman pitääkö tehdä toinen huili, mutta ei tarvinnut. Tuntuu että huilin jälkeen kulkee aina parhaiten. Tein ekan ns. syvän yrityksen ja se piru vieköön oli paras veto. Vahva suoritus, kuten Eero sanoi. Tuntui hyvältä, ei ollut ongelmia, rauhallisuutta löytyi. Syvyyttä tuli ehkä joku 25m tai sinne päin. Ei ole mitään tietoa siitä missä tuli käytyä, mutta ainakaan pohjapaino ei tullut vastaan.
Tein vielä useamman samanlaisen tai samansuuntaisen, joista osa taisi olla syvempiäkin. Nämä vedot eivät kuitenkaan tuntuneet enää niin hyvältä. Keskiviikon jalkasalitreeni saa ottaa osan vastuusta itselleen. Rankka kyykkypäivä tuntui jokseenkin hapolta jaloissa. Pitäisi antaa palautua enemmän. Homman tarkoitus ei silti ole ennätyksen jahtaaminen, joten luulisin, että kannattaa tehdä muitakin treenejä ihan normaalisti. Pitkällä aikavälillä kaikki treeni hyödyttää kaikkia treenejä. Mitä nyt juokseminen on kirous jos haluaa massaansa kasvattaa. Kaksi viimeistä sukellusta eivät oikeastaan enää olleet mukavia. Ehkä ne olisi voinut jättää tekemättäkin, mutta kun harvoin pääsee niin silloin haluaa tehdä mahdollisimman paljon. Viimeisessä tuli käännöksen jälkeen jo epäuskoa mukaan; "pääseeköhän täältä ylös". Käännöksestä on vaan palattava. Jalat olivat hapoilla ja räpylät onnettomat, mutta ylös tulin.
Tämän kesän epävirallinen tavoite eli 30m on ihan käden ulottuvilla. Eiköhän se sieltä tule, kun saa monon jalkaansa ja ohuemman puvun päälleen. 25m on jo rutiinia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti