Kallen treenisivu

27.1.2008 Oikean kokoinen vehje

2008-01-27T11:09:00.000+02:00

Vaihdoimme Kimmon kanssa monoja päikseen. Nyt saamani on sopivampi kuin se joka minulle ensin tuli. Sitä voi pitää kauan jalassa ja se tuntuu minun mitoilleni tehdyltä. Lavat ovat menneet Venäjällä sekaisin. Taskuun menee varmasti vielä sukka, sen verran löysää taskussa on. Jos koettaa potkaista oikein kovaa niin mono on lähteä jalasta. Mikään räpsäuintimono se ei ole, varsinkaan sprinttiin se ei sovellu. Näyttäisi siis siltä, että mono todellakin on suunniteltu sukeltamista varten. Taskuvarasta voi olla kahta mieltä, sillä se mahdollistaa myös talvisukeltamisen sukan kanssa, mutta vie osan istuvuudesta altaassa. Hybridi kuitenkin, ei mikään paras mahdollinen, mutta hyvä kompromissi dynan ja konstan väliltä.

Potkussa mono käyttäytyy vakaasti. Se pitää suuntansa ja onnistuu välillä jopa pitämään sukeltajan suunnassa, vaikka olisi tehnyt epätasapainoisen potkun. Levy on hyvä. Riittävän löysä, mutta jämäkkä ja vie eteenpäin. Kelluvuus on siinä rajoilla, että sitä on liikaa, mutta se selviää vasta pidemmän testailun kautta. Sisäänajossa myös sukeltajan täytyy totutella uuden monon ominaisuuksiin.

Monon hallittavuus on suht helppoa. Mono antaa virheitä anteeksi ja sopisi varmasti myös aloittelevalle sukeltajalle välineeksi. Nyt saamassani monossa on vähemmän kulmaa, kuin siinä, joka nyt meni Kimmolle. Pienempi kulma sopii omaan tyyliini paremmin. Suuri kulma oli eräs niistä ominaisuuksista, joista en edellisessä kokeilemassani pitänyt. Ketteryys ja nopea ohjaus ovat monon huonot puolet. Nopeutta ja ketteryyttä monosta saa hakemalla hakea. Noh, tarkoitus ei olekaan pelata uppopalloa tämä mono jalassa, mutta fiilistelyyn mono ei taida olla paras. Hallittavuus on myös kaksiteräinen miekka; sitten kun tämä mono lähtee lapasesta niin se lähtee ja kunnolla. Aloittelijan monoksi tämä ehkä kuitnekin on liian vaikea väline. Perusliikeradat ja tekniikat on pakko hallita, jotta tämän monon ominaisuuksista pääsee kärryille.

Monolla uidessaan voi käyttää ainakin kahta eri tekniikkaa. Jatkuvapotkuinen tyyli onnistuu hyvin, kunhan malttaa pitää rytmin sopivana. Jalkataskun tilavuuden ja huonojen nopeus ja ketteryysominaisuuksien vuoksi rauhallinen 8 potkua /25m vielä menee, mutta vie aikaa 32-36 sekuntia /50m. Uusin villitys eli tuplapotku sopii monolle ehkä parhaiten, mutta on paljon hitaampi kuin jatkuvapotkuinen. Tuplapotku vei noin 36-48 sekuntia /50m ja 6 potkua /25m eli huomattavasti kauemman, mutta täysitehoisia potkuja siinä kuluu ainoastaan kolme, kun joka toinen on apupotku. Yksipotkuiseen kick'n glideen en monoa suosittelisi, sillä yhteen potkuun on vaikeaa saada riittävästi voimaa, jolloin potkuja joutuu tekemään aika paljon liu'un kustannuksella.

29.10.2007 Uusi vehje

2007-10-29T17:12:00.000+02:00

16.4.2007 Kaatiala lauantaina

2007-04-16T10:16:00.000+03:00

Näkyvyys oli aika paljon huonompi kuin muutama viikko sitten. Kuvat

17.3.2007 Oikea avovesikausi

2007-03-17T21:41:00.000+02:00

Käytiin Simon kanssa Kaatialassa vähän sukeltelemassa. Kameraa ei tullut mukaan, joten mitään visuaalista tästä reissusta ei jäänyt käteen. Tälle päivälle oli luvattu sadetta jossakin muodossa, mutta aamulla keli oli vain pilvinen. Soittelin Etelä-Pohjanmaalle ja sain kuulla, että siellä paistaa aurinko, mistä päättelin sääennustuksen oleva ehkä silti oikeassa, mutta muutaman tunnin myöhässä. Kannatti siis lähteä.

Paikan päällä oli tajuton kasa laitesukeltajia emmekä saaneet autoa syvään päähän parkkiin, vaan sieltä oli tultava peruuttamalla takaisin. Vaihdoimme vermeet matalassa päässä pressun päällä, otimme kamat mukaan ja lähdimme toiseen päähän. Vesi oli sulaa noin viisitoista metriä reunasta ja koko leveydeltä, joten laitesukeltajien sekaan sopi hyvin.

Aloitimme varovasti reilun viidentoista köydellä, mutta pian se olikin sitten pohjassa. Pohjapainojen ja pleitin välinen marginaali oli puolentoista metrin luokkaa eli ihan mukava turvaväli. Kivien kerääminen onnistui silti.

Vesi oli kirkasta ja näkyvyys hyvä. Pohjalevy näkyi pintaan 17 metrin syvyydestä ja valot päällä 28 metristä. Pohjassa oleva lentokone alkoi näkyä suunnilleen kympissä ja kallioita oli paljon mukavampi katsella kun ne näkyivät selkeästi. Kaksi kertaa kävin pohjalla, mutta kylmä tuli nopeasti varsinkin syvien jälkeen, kun paineessa puristunut neopreeni ei lämmittänyt syvällä yhtä hyvin kuin pinnalla. Ylös tullessa tuntui kuin olisi noussut lämpimämpään veteen, kun neopreeni laajeni ja alkoi pitää lämpöä paremmin. Tunne oli kuitenkin kuin kesällä.

Virallisen konsta-osuuden jälkeen alkoi melkein se hauskempi osasto, kun ryhdyimme fiilistelysukelteluihin. Kallioita tuli katseltua hyvinkin tarkasti ja mikäs noilla näkyvyyksillä oli ihaillessa. Sukelluskelloa piti myös käydä katsomassa, vaikka loppupuolella pinta-aika meni vilusta värisemiseen. Jos onnistui lopettamaan hytinän kymmeneksi sekunniksi niin siinä saattoi vetää jonkun verran ilmaa keuhkoihin ja sukeltaa. Veden allahan ei vilu tule eikä siellä tunnu.

Viihdyimme vedessä reilun 50 minuuttia, mitä voidaan pitää hyvänä kestona veden lämpö huomioon ottaen. Varustuksen heikoksi lenkiksi osoittautuivat 3mm sukat, sillä jalat olivat ensimmäisenä tunnottomat. 5mm hanskat sen sijaan toimivat hyvin, vaikkakin etusormi on kolmisormi-mallisen tumpun heikko kohta.

Konstan treenaaminen saa aivan uusia ulottuvuuksia, jos avovesikautta on mahdollista pidentää tästä suunnasta. Perinteiseen toukokuiseen aloitusajankohtaa verrattuna sukelluskausi saadaan kaksi kuukautta pidemmäksi. Ensi viikonloppuna ei välttämättä ehdi, kun on SM-kisat. Outoa kun halutaan altaassa lillua, vaikka vedet ovat jo (melkein) sulina.

11.3.2007 Hylkeitä Kaukajärvessä?

2007-03-11T20:40:00.001+02:00

Kaukajärvessä tosiaan käytiin taas vähän puljaamassa. Kelit olivat heikentyneet viikon takaisesta aika tavalla lämpimien kelien takia. Jäällä oli noin viidestä kymmeneen senttiä pehmeää jääsohjoa, joka antoi jalan alla periksi. Lämpimästä ilmasta huolimatta viikko sitten sahattu avanto oli saanut uuden muutaman sentin jääpeitteen.

Saimme heti alkuun huomata, että avantoa ei ollut tehty kolmelle miehelle. Päivän paras keksintö olikin jään reunalta lähteminen, jossa maataan mahallaan avannon reunalla ja pulahdetaan siitä suoraan pää edellä veteen. Kolmionmuotoinen avanto on siitä hyvä, että joka jannulle on oma sivunsa.

Köysi laitettiin samoin kuin viimeksi, mutta sillä erotuksella, että otimme mukaan myös toisen noin kolmetoistametrisen köyden, jonka viritimme pohjan suuntaisesti. Pienen painon avulla se saatiin suoraksi ja näin hieman pidemmän matkan sukeltaminen tuli mahdolliseksi. Kaukajärven vesi oli sen verran kirkasta, että sukeltava kaveri oli periaatteessa koko ajan näkyvissä. Pinnalta näkyi pleitille ja pleitiltä näkyi melkein vaakasuoran köyden päähän. Koko ajan tiedettiin, missä sukeltava kaveri menee ja narun päästä näkyi pleitillä olevan kaverin lamppu. Olihan pleittikin valaistu, mutta lamppu vetäisi patterit tyhjiksi noin puolessa tunnissa.

Suoraksi vedetty köysi oli kyllä merkittävä apu sukeltamisessa. Ilman sitä ei uskaltaisi mennä lanyardia kauemmaksi pleitistä. Kuten videoista näkyy niin lanyradia ei näissä sukelluksissa käytetty, sillä sen käyttö ei ollut ihan perustelua. Vaara sotkeutua ylimääräisiin naruihin olisi ollut suurempi kuin siitä saatava höyty.

4.3.2007 Kauden avaus Kaukajärvessä

2007-03-04T19:28:00.000+02:00

Kauden avaus Kaukajärvessä

5.2.2007 Ostoksilla

2007-02-05T20:52:00.000+02:00

Tässä tulee ainakin minua tuoreemmille vapaasukeltajille pari vinkkiä ja ajattelemisen aiheita. Viikonloppuna pidetyissa räpyläuinnin Suomen mestaruuskisoissa oli muistaakseni yli 70 kilpailijaa. Moni heistä osallistui monelle eri matkalle ja monella heistä oli mono matkan mukaan.

Varovaisen arvion mukaan Kalevan hallilla oli ainakin tuplamäärä monoja osallistujamäärään nähden. En keksi parempaa paikkaa päästä kädestä pitäen tutkimaan ja vertailemaan eri monoja. Valikoimassa oli kaikkea paitsi Guidonen lätkiä.

Kisoja tulee joskus keväällä uusia, mutta räpyläuimareilla on vielä maajoukkueleirejä talvenkin aikana. Sukeltajaliiton sivuilta löytyy tarkemmat tiedot, jos kiinnostaa.

Venäläisten valmentajalla Shimovskilla oli yksi "ylimääräinen" mono mukanaan. Mono periaatteessa sama kuin Leaderin Hyper. Leaderfins teettää custom-räpylänsä Venäjällä ja tämä mono, jonka ostin on peräisin samalta ukolta, joka väsää niitä Leaderfinsille. Tämä mono on kelluva ja lapa medium, mutta suurena erona perus-leaderiin on jalkataskussa. Vapaasukeltajien ongelma näissä customeissa on ollut liika ahtaus.

Ilmeisesti Leaderin pomo Maxim ei ole vieläkään tätä ymmärtänyt, sillä monot tahtovat tulla aika tiukkoina tänne Suomeen. Perusongelma on se, että räpyläuimarilla jalka ei saa liikkua taskus sisällä milliäkään sillä se on aina pois voimasta, kun taas vapaasukeltajilla sillä ei ole niin väliä, vaan monoa pidetään parhaassa tapauksessa tuntikausia jalassa, jos ollaan avovedessä. Jalkataskun tiukkuuden aiheuttama tuska ei haittaa räpyläuinnissa sillä starttimono on jalassa pisimmilläänkin vain noin 15 minuuttia ja sekin 1500 metrillä. Vinstan sprintit ovat kestoltaan alle 20 sekuntia, joten mitä väliä.

Tämä ostamani mono on tehty vapaasukeltajalle. Kenkä on noin 43 ja siinä on kivasti tilaa. Jalkataskussa on tilaa enemmän kuin hyvin, se ei kiristä, mutta ei toisaalta hölskykään jalassa. Ainoana miinuksena monossa on se, että sillä ei voi mennä lujaa; jos tasku ei purista niin silloin jalka liikkuu liikaa kovassa vauhdissa. Vanha Flyerini on samankokoinen, mutta tehty räpyläuimarille ja jalkatasku on tiukka, mutta pysyy kovassakin vauhdissa paikoillaan. Tai on sitä kyllä joutunut vähän viime aikoina liimailemaan ja paikkailemaan, kun reunat ovat alkaneet repeillä.

En tiedä pidänkö tuota itselläni, sillä omistan jo monon, joka toistaiseksi riittää minulle. Periaattessa tuo on myytävänä samaan hintaan kuin mitä itse siitä maksoin. Täytyy tällä viikolla kuitenkin vielä testailla sitä, jos se vaikka osoittautuisi paremmaksi yksilöksi kuin Flyerini. Onpahan taas yksi mono enemmän Suomessa, ja siitä saa joku itselleen välineen ellen päätä pitää sitä itse. Näppärää ostoksilla käymistä; Leaderin kautta Hyperien toimitusajat ovat noin neljä kuukautta.

4.2.2007 Räpyläuinnin SM-kisat 2007

2007-02-04T14:44:00.000+02:00

Tosiaan joo, oli taas kisat Tampereella, mutta vähän eri laji tällä kertaa. Samat välineet, mutta ai että niin eri luonne - nopein voittaa ja mennään täysillä. Tykkäsin hirveästi startista ja ne menivät hyvin, sillä aloin jäädä nopeimmista vasta 15 metrin jälkeen. Oli kyllä hauskaa ja kokemus oli erittääin positiivinen ja aion osallistua seuraavallakin kerralla. Sukelluslajeja kannattaisi varmaan kokeilla useita rinnakkain. Räpsäkisa on hyvä vastapaino vapaasukelluskisalle, sillä vaikka niissä on samat välineet niin silti luonne on toinen. Räpsäuinti tukee vapaasukellusta siis. Tavallaan tulee treenattua salaa :)

Omat tulokseni:
50m sukellus, aika 18,5s ja 7. sija
50m pintauinti, aika 20,26s ja 7. sija
4x50m sekaviestissä TaUrsun joukkueessa kultaa! Aika 1:25 ja jotain

50 m pinta, ennen lähtöä. Mulla on punainen lakki.

Uskomattoman tasaista menoa; maalissa sadasosien eroja.

Vesi lentää käännöksessä. En tiedä kuka.
1500m on pitkä matka

28.1.2007 Uusi projekti

2007-01-28T14:21:00.000+02:00

Kisat ovat takana ja viikko on huilailtu niin on aika asettaa uusi projekti aluilleen. Viikon päästä Tampereella on räpyläuinnin SM-kisat ja niihin on tarkoitus osallistua. Osallistun kolmeen starttiin. Lauantaina on 50m sukellus ja 4 x 50m sekajoukkueviesti. Sunnuntaina aamulla on 50m pintauinti.

Kävin tänään harjoittelemassa startteja. En ole ikinä kokeillut edes ilman monoa startteja, joten monon kanssa siinä oli aluksi jonkin verran tekemistä. Alkuun oli vaikeaa saada lasit pysymään päässä, mutta kiristäminen auttoi. Lähtö on yllättävän tarkkaa touhua. Ainakin viestissä se pitää ottaa varman päälle ettei tule pilattua joukkueen suoritusta.

Lämmittely auttaa räpsäuinnissa aika paljon. Uin about 600 metriä ennen kuin kokeilin vinstan sukellusta, joka oli aika tukkosen oloinen. Aika 18,9 jäi ennätyksestäni neljä kymmenystä, mutta uskoisin että kun vähän verraa enemmän ja jos vielä saisi Timon monon lainaan niin voe että kulkisi ja kovaa. Eihän näillä ajoilla vielä mitaleja jaeta; siellä kun on alle 16 sekunnin menijöitä. Kuitenkin ihan hyvää tulosta tällaiselta amatööriltä. Eikä tuo monokaan oikein sovi sprinttiin, kun se on niin löysä - olisko joku medium. Selitellään sitten viikon päästä :)

Pintauinti kulki paremmin kuin oli odottanut. Vinsta taittui kahteenkymmeneen pilkku johonkin, en satu muistamaan kymmenyksiä. Snorkkelia saa oikeasti purra startissa ettei sillä vahingossa intuboi itseään, kun pärskähtää veden alle. Ensimmäisellä koittamalla meinasi näin käydä.

Tämä on mukava projekti, kun se tulee tässä mukavasti kisojen jälkeen, kestää lyhyen aikaa eikä sillä ole vapaasukeltamisen kanssa muuta tekemistä kuin mono ja vesi.

24.1.2007 Underground Apnea II - The English edition

2007-01-24T15:51:00.000+02:00

I started to feel I should write something in brief in English also. I did the same after the Hungarian competition a few months ago and there was some people also reading my story. So why not trying it again.

The main thing is that I was really surprised about how many people abroad, or from some island, wanted to take part in our competition. You really must be into competing when you travel abroad just to hold your breath. I have done, you have done, you know what I'm talking about. It is always easier to compete in your home pool. Or in your home country. I like competing on home ground but also going abroad which is one way to avoid organizing the event.
I have to say there were a few difficulties getting everything go well. Still they were only problems only waiting to be solved. I had to do some work for the competition but arranging it was also a pleasure. I wouldn't do it if I didn't like it. The best award or price the organizer can get are happy organization and happy competitors. So far the feedback has been only positive. Thank you! Now I know it was not a total disaster :)

I knew before hand that if there is something to do during the competition I am the one to take care of it. I had a great team and they were responsible. On Friday and Saturday morning I gave them the main principles about how to manage things and how to do things and what are they responsible for. When competition started I noticed I'm useless. There was nothing to do for so I had a chance to sit down and try to relax. I have to admit my thoughts were on organizing. I would have wanted to see how it went.

Knowing this organizing would take some of my time I decided to go to the competition with out warm-ups. I was kind of prepared for doing my performances quickly if there would have been things to do. So I ended up training with out warm-ups too and I liked it. The problem with the lack of warm-ups is that you loose the routine. When doing warm-ups you have the certain routine which you are familiar with. The body gets into the mood easily when you start doing warm up routine, the one you have done a houndred times in training. It is also easier to get relaxed under water during warm ups.

The training is always different from competing. A week before the competition I made my personal bests with this no warm up method. Now I'm looking forward to test a new routine in warm ups to get to know if my body could do more. At least training with "only one shot" is psychologically easier. You can concentrate taking the contractions only once. I'm getting more and more convinced that this is not the best way to do it. Well Murat might disagree but his theories are mostly built on his own experience and they are personalized for himself. People are different.

My dynamic was short for me. Anyhow it was the best I could do. Actually it was the shortest dynamic ever in my competitions. This may be a bit explaining but I didn't have the will to reach my limits. I have had a golden rule in dynamic: surface when you think whether to continue or not for the first time. Always, if you hesitate, you should come up. That is the way to avoid sambas and black outs. I was unhappy about my static samba and I just decided to make it safe like I should have done it in static also. Actually the static samba was a surprise too so I didn't want to have any more surprises.

This surface protocol is funny thing. You can samba as much as you want if you can maintain your face out of the water and then do the tricks for the judge. Now we are concentrating doing the protocol correct and we forget we should be taking care of ourselves instead. If you concentrate doing the protocol you will be more likely to have a samba. If you would concentrate being okay, avoiding sambas and bo's, the protocol should be easy to complete.

Antti Mäkelä is our martyr. He was totally okay after his dives but he refused to complete the protocol. He just said he won't do it. He was okay but got the red card. The rules are rules and now we have this kind of an objective way to judge. If you do the protocol you get white which is simple and equal to all. The former way, the samba rule, wasn't equal because it was up to the judge how to take it. I have seen some sambas and people have different kinds of them. I really don't have a clear opinion about this. Just wondering.

The best part of the day was still to come. First we went dining to a restaurant where they had a menu with over one houndred pizzas on it. I hope there was enough options. There was some hassle to get us all inside. I had booked a place for 30 people and we where late so I had to make some phone calls to keep the tables reserved. Saturday night is busy night and there was already a queue outside. Finally with some arrangements we all got in. There was at least 40 of us present.

After eating we went drinking. I invited everyone to join us when leaving the pool and I was very glad to see Team Åland bravely taking part. I remember we made great plans for the future but I'm not totally sure what we were planning :)

22.1.2006 Tuli sitten pidettyä kisat

2007-01-22T21:08:00.000+02:00

Kisat menivät mukavasti. Valmistelut tuli hoidettua varsin hyvin, sillä itse kisapäivänä tekemistä oli vähän. Tietysti organisaatiolla oli paljonkin tekemistä, mutta minun ei tarvinnut asioihin puuttua. Jokainen organisaatiossa hoiti tonttinsa esimerkillisesti. Kiitos heille siitä!

Oma kisani meni tulosten puolesta heikommin kuin osasin odottaa. Järjestelyjen sujumisen seuraaminen olisi kiinnostanut paljon enemmän kuin sukeltaminen, mutta lopulta maltoin altaaseen. Tein molemmat vedot ykkösellä, mikä ehkä jälkikäteen ajateltuna ei ollut hyvä ratkasu, vaikkakin olen tyytyväinen, että kokeilin sen. Dynaan olisi tehnyt mieli lämmitellä, mutta päätin olla muuttamatta mitään. Itse asiassa meinasin myöhästyä dynasta, kun heeboilin liian kauan reunalla.

Staticissa jännitin liikaa, en tiedä miksi, mutta olo ei vain ollut rauhallinen. Lämppärirutiinien vahvuus on siinä, että siinä keho alkaa valmistautua tulevaan koitokseen. Lämmittelyssä elimistö huomaa, että tämähän on tuttua ja vääntää säästöliekille. Ykkösellä vetäminen on kyllä treeneissä ollut ihan ok, mutta kisassa saattaisi olla parempi rauhoittatua tekemällä tuttua rutiinia. 5:05 ja vielä samballa ei ollut mikään mairitteleva tulos. Aika oli ok, mutta tuo samba hävettää. Ei oikein neljän minuutin jälkeen ole muistikuvia ennen kuin pintautumisesta. Sinänsä jännä, että se on jäänyt hyvin mieleen. Tiedä sitten.

Fiilis huononi dynaan aika paljon samban takia. Psyykkinen harjoittelu ei ole vielä niin pitkällä, että epäonnistumisen poissulkeminen olisi onnistunut. Sitä täytyy harjoitella. Dynassa otin varman päälle, sillä samban jälkeen en todellakaan halunnut lähteä kokeilemaan edes lähelle rajojani. Otin vanhan metodin käyttöön ja sukelsin niin pitkälle, että ensimmäistä kertaa harkitsee pitäisikö jatkaa vai tulla ylös. 128 metriä on aika perussukelluksen mittainen ja voisi jopa sanoa, että lyhyt. Kuitenkin oli hyvä, että tulin ylös, sillä paljoa tuota enempää en olisi varmaankaan pystynyt sukeltamaan. Dynassa saatoin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani kunnossa, enkä joutunut valehtelemaan tuomareille kuten staticissa.

Sukelsin dynani alkupäässä, joten pääsin seuraamaan muiden kisaamista. Samboja ja bläkäreitä oli uskomattoman paljon. Vähitellen aloin katsella tilannetta uusin silmin ja mieleeni heräsi ajatus siitä, että minähän saatan olla korkealla sijoituksissa. Yllätyksekseni huomasin lopulta olevani kisan kakkonen. Vaikka tulokseni jäivät viimevuotisista niin silti sijoitukseni parani pykälällä. Illalla hoksasin vielä sen, että Timo voitti minut ainoastaan 1,8 pisteellä. Jos siis olisin sukeltanut 4 metriä pidemmälle niin olisin voittanut koko kisan. Jossittelu sikseen, toinen sija on hyvä sija. Se oli voitettu hopea :)

Hienon kisapäivän kruunasi maittava illallinen ja kostean hauskat jatkot hyvässä seurassa. Suomalaisten lisäksi ainoastaan ahvenanmaalaiset uskaltautuivat lähtemään, mikä oli toisaalta harmi, mutta se ei Brick'siin lähteneiden menoa haitannut.

15.1.2007 "nää reenit vähä niinku lyhenee"

2007-01-15T18:41:00.000+02:00

Päivi ja Ville tilasivat harjoitusseuraa niin piti lähteä hallille. Muita piti vähän odotella, mutta kun vuoroni koitti, oli se hyvin nopeasti ohitse. Päätin että jos ykkösellä toimi eilen niin pakkohan sen on tänäänkin toimia.

Helppo viisi ja puoli oli tuloksena. Flow!

14.1.2007 Ykkösellä

2007-01-14T14:26:00.000+02:00

Aamulla oli tukkoinen olo ja mietin olenko tulossa kipeäksi. Onneksi ei ole kuumemittareita sun muita niin ei voi ottaa objektiivista dataa, vaan joutuu kuuntelemaan itseään. Siis hallille!

Ville ja Simo tekivät omat kisavalmistautumisstaticinsa ensin ja minä heidän jälkeensä. Perjantaina olin tehnyt ekalla lämppäristaticilla todella helpon nelosen ja jälkeenpäin kismitti, kun en vienyt sitä pidemmälle. Tänään oli mahdollisuus hyvittää erehdys.

Lähdin 2:30 ennakkotuloksella ja nykäykset alkoivat 2:10 kohdalla. Ne olivat puhdasta hiilidioksidituskaa. Olo oli silti hyvä ja flow päällä. Jatkoin aina viisitoista sekuntia eteenpäin ja kuuntelin koko ajan itseäni. Hiilidioksiditaso oli korkea, joten suuresta nykäysmäärästä huolimatta pystyin ajattelemaan järkevästi koko ajan. Olin hyvin rento ja jälkikäteen muisteltuna vähän vaikea sanoa olinko kunnolla läsnä tilanteessa. Olin kuin ulkopuolisena tarkkailijana mutta silti tekemässä. 5:41 ykkösellä ja tämä oli elämäni paras static ja lopusta myös helpoin. En koskaan ole pitkän vedon jälkeen ollut noin hyvässä tajunnantasossa.

Simo heitti haasteen, että vedetään pitkät dynamicit päälle. Simoa ei huvittanut, eikä minuakaan, joten ilmoitin tekeväni jos hän tekee. Simo teki vahvan 125 metrisen sivuten ennätystään ja ilmoitti, että minun olisi tehtävä myös oma enkka, jotta kumpikin joutuu yrittämään tasapuolisesti.

Kun static oli mennyt ykkösellä hyvin niin päätin kokeilla myös dynaa ykkösellä. Flow päälle ja menoksi. Menin rauhallista vauhtia, harmi ettei kukaan kellottanut, mutta veikkaisin 32-34 sekunnin vinstavauhteja. Yhdeksän tai kymmenen potkua meni altaan mittaan. Nykäykset alkoivat 60 metrin kohdalla ja niitä tuli paljon. Muistan 100 metrin käännöksen ja tuumasin, että tämä on todella helppoa. Seuraava muistikuva on 150 metrin käännös, missä tein vielä käännöksen ja tulin 152 metrissä pintaan.

Pintautumisprotokolla meinasi mennä plorinäksi. Kukaan ei kellottanut, mutta siihen meni kaikki käytettävissä oleva aika. Lasit meinasivat unohtua päähän, mutta muistin lopulta nekin. Sambasta ei ollut tietoakaan. Se oli kauempana kuin Unkarissa, missä se oli tosi lähellä, mutta siellä protokollaan meni joku 10 sekuntia. Voisiko hiilidioksidi sekoittaa sen verran, että vaikka ei ole motorisia vaikeuksia niin on sen verran pihalla kuitenkin, että miettimiseen menee kauemman aikaa.

Aika hyvä päivä. Static jäi viisi sekuntia pb:stä ja dynassa paransin kahdella metrillä omaa enkkaa. Ja vielä muistutuksena, jotta kaikki varmasti tajuavat: tein molemmat ykkösellä ilman lämppäreitä. Flow!

11.1.2007 No limits!

2007-01-11T08:20:00.000+02:00

Vapise Herbert! Myös Team Tampere harjoittelee no limitsia ja pesee yhden itävaltalaisen vaikka koska. Meille ei pärjää, vaikka vetäisi säkin päähänsä.

Eilen tehtiin static-treeni ja sen päälle hieman kelkkailtiin, kuten moni kehityskelpoinen lukija jo alku-uhoamisesta hoksasi. 5mm puvulla on vähän hankala fiilistellä ilman kunnon painoja. Puvun voisi ottaa pois, mutta staticin jälkeen ongelmana on aina se, että tulee niin pirun kylmä. Frc kuitenkin kiinnosti, joten asia piti ratkaista.

Kasasimme painovyöstä ja kaulapainoista riittävän painavan "kelkan", jolla pääsimme neljään metriin tyhjillä keuhkoilla. Takaisin pintaan pääsi ilmaiseksi siten, että päästi irti painokasasta, jolloin puvun noste riitti tuomaan pintaan. Hauskin treeni pitkiin aikoihin!

Talvella tulee vähemmän sukellettua syvyyttä niin oli kerrassaan mahtavaa tuntea raskas kiristys ja puristus rintakehässä tyhjillä keuhkoilla. Miten se joskus aikoinaan oli ahdistavaa ja inhottavaa, mutta nyt se tuntui ai että niin hyvältä. Sykekin oli varmaan jotain 10.

Näin kun treenaa niin ei muuta kuin ilmapallo nenään ja Herbertin kanssa viivalle. Katsotaan kummalla myyrä kurkkaa aiemmin!

7.1.2007 Kolmosella

2007-01-07T14:50:00.000+02:00

Aamustatic tyhjällä mahalla on kyllä sellainen juttu, mihin ei tahdo päästä millään kiinni. Tuli maleksittua makuulaverilla vähän liian pitkään eikä syömiseen jäänyt aikaa, joten lähdin syömättä. Syömättömyyden suurin haitta on siinä, että kylmä tulee aika helposti. Kalevassa tuota ongelmaa tosin ei ole, kun lastenaltaan vauvauintiliemi lasketaan isoon altaaseen.

Saattaa olla korvien välissä, mutta myös maha tuntuu jotenkin tiukemmalta kymmenen tunnin paastoamisen jälkeen. Kisoissa menee kuitenkin iltapäivään ennen toppia, joten voin huoletta vetää vaikka rullakebabin aamusta ja silti olla tyhjällä vatsalla vedessä.

Heti altaalla tuntui ettei nyt oikein ole hyvä päivä eikä oikein edes huvittanut. Vetäisin kolme puoli lämppäriksi, kaksi puoli frc:nä ja sitten ihan tajuttoman väkisin vitosen. Jätin vitosessa kaikki valmistavat hengittelyt väliin ihan vain koittaakseni, miltä se tuntuu. Korkea hiilidioksiditaso ottaa vähästäkin hapesta enemmän irti, mutta siinä on niin paljon enemmän sietämistä, että vähän vaikealta tuntuisi tuolla tavalla kisaan.

Kevyt ventilaatio taitaa olla paras. Jos ei yhtään tuuleta niin hommaa ei pysty viemään tarpeeksi pitkälle pahan olon takia. Liiallinen hengitys puolestaan lyhentää mahdollista maksimia ja tekee suorituksen lopusta epävakaan. Jossain tuolla välissä on kultainen keskitie.

6.1.2007 Tunteella

2007-01-06T17:25:00.000+02:00

Dynkky on vielä vähän mysteeri. Palleanykäykset alkavat 80m kohdalla, mutta ne eivät oikeastaan ole kovin pahoja. Tuota painotusta pitää vähän miettiä, sillä keuhkoihin pitäisi nykyisillä painoilla saada mahtumaan varmaan yli 40 pakkausta. Kolmannen käännöksen jälkeen alkaa tuntua aika negatiiviselta.

Huitelin ihan fiiliksellä menemään tänään; pakkaamatta ja pakattuna. Kokeilin vähän kaikkea. Hyvältä näyttää tässä vaiheessa. Unkaria edeltänyt hermoilu on kokonaan poissa. Rytmivaivat tulivat todennäköisesti vain turhasta kiristelystä ja rentouden puutteesta.

Kokeilin myös hidasta dynaa tänään. 100 metriä aikaan 1:38, mikä on käytännössä jo metri sekunnissa vauhtia. Tuntuihan se pahalta, mutta ylös tullessani fiilis oli kuin olisin tehnyt kahden minuutin staticin. Sukellus oli siis yllättävän helppo. Pitäisiköhän tätä jalostaa pidemmälle? Jaksaisiko tuota vauhtia reilun 50m enemmän? Optimivauhti on vaikea asia.

5.1.2007 Kakkosella

2007-01-05T14:44:00.000+02:00

Lämppärien tarve vähenee selväsi, kun tekee staticia usein. Tänään teki mieli koittaa vetää maksimit jo ykkösellä, mutta siihen en vielä ole valmis. Toisella yrittämisellä päätin tehdä maksimin. Heti alussa huomasin, että jaahas, meni hengittelyt yli. Nykäykset alkoivat vasta kolmen jälkeen, mutta sen reilun vitosen halusin tehdä, joten pää pysyi pinnan alla.

Turvasukeltaja oli vähän ihmeissään, nykäysteni takia. No ne nyt sattuvat olemaan sellaisia, että hartiat ja koko pää tärisevät. 5:25 jaksoin olla, mutta pintautumiseen en ollut tyytyväinen. Aloitin uloshengityksen jo pinnan alla, mutta oli sen verran tiukka veto, että jatkoin sitä aika pitkään ja jotenkin tuntui, että olisin voinut puuskutella pinnalla enemmänkin. Klipsi pois ja protokollat alle 15 sekuntiin.

Parasta tilanteessa on se, että kunto nousee koko ajan ja itseluottamus sen mukana. Toisaalta olen havaitsevinani jotain huonoakin. Tänään tein staticin hyvin pitkälle - oikeastaan halusin tehdä niin pitkälle kuin menee. Katsotaan nyt minne asti sen saa. Pyrin kuitenkin välttämään sambailut, että tarkoitus ei ole missään nimessä etsiä, missä rajani ovat, sillä niiden löytämisestä ei ole mitään iloa.

Myös se on hienoa, että motivaatio on kohdallaan. Nykäykset tavallisesti alkavat 2:30-2:45 ja ensimmäinen minuutti on ihan ok. 3:45 - 4:30 on se pahin alue. Ennen vitosta ja sen jälkeen aika kuluu kuin siivillä. Tuntuu pahalta, mutta sitä ei enää rekisteröi niin kovasti. Ei vain välitä pahasta olosta eikä se oikeastaan edes tunnu niin pahalta. Mitä nyt ruumis vain kouristelee tuskissaan :)

4.1.2007 Ahdistin

2007-01-04T22:00:00.000+02:00

Päivällä kävin tekemässä staticit ja perusvedot alkavat kulkea ihan hyvin. Kävin muuten eilen illallakin tekemässä ja tuntuu hyvältä. Varaa on jatkaa pidemmällekin.

Illalla kokeilin pitkästä aikaa dynamicia ja vieläpä kaulapainon kanssa. Kyllä siinä on sitten värkki. Kun on vähentänyt räpsäuintia niin kaulapainokaan ei tunnu enää niin pahalta ja ahdistavalta kun aikaisemmin, vaikka en nyt ihan sinut sen kanssa vielä ollutkaan. Ilman painoa 25m meni 10 potkulla ja painon kanssa 9 potkulla.

Painotus oli vähän hakusassa. Puku päällä, 2kg vyöllä ja olisikohan joku 3kg kaulassa niin piti pakata 31 kertaa ollakseni neutraali. Nyt pitäisi päättää pakatako enemmän vai vähentää painoja. Taidan olla laiska ja vetää noilla lyijyillä :)

Apneakunto nousee kokoa ajan!

31.12.2006 Kuin viimeistä päivää

2006-12-31T14:20:00.000+02:00

Takanani on nyt parin viikon orientoituminen staticiin. Ilokseni voin todeta, että apneakestävyys on parantunut koko ajan.

9.12. 4:15 (testailua)
15.12. 5:00 (todella tiukka, maski)
17.12. 4:20 (ei halua pidempään, maski)
20.12. 4:35 (tämä oli ihan rajoilla, klipsi)

27.12. 5:05 (tahdon voimalla, ei klipsiä)
28.12. 5:00 (perusveto, ei klipsiä)
30.12. 5:17 (yllättävän helppo, olisi ollut varaa jatkaa, klipsi)
31.12. 5:17 (perusveto, varaa jäi, klipsi)

Numeroiden valossa edistystä on tullut vähän, mutta tunnepuolella kehitys on ollut huimaa. Parin viikon takainen vitonen oli ihan rajoilla ja periaatteessa hyvän päivän tulos, kun sitä vertaa yleiseen tulostasoon.

Parannusta on tullut myös siinä, että otin käyttöön periaatteen, että vitonen on pakko tehdä joka päivä. Lueskelin vanhoja treenipäiväkirjoja läpi, kun ihmettelin, miksi en kestä yli vitosen. Huomasin että kädet kannattaa tuoda laidalle neljän ja puolen kohdalla, sillä se helpottaa suorituksen jatkamista henkisesti todella paljon.

Olen kokeillut staticia vuorotellen ilman laseja, maskia ja klipsiä. Tarkoituksena on ollut löytää optimaalinen varustus. Silmien kiinnipitäminen tuntui aluksi vaikealta, ja kun niitä ei piilarien takia kannata lopussakaan availla niin luottamus sokkona tekemiseen oli aluksi vaikeaa. Palleanykäykset tuntuvat myös erilaisilta maskilla, klipsillä ja ilman klipsiä. Ilman mitään naamavarustusta on ehkä mukavinta olla, mutta limiiteillä vaaraksi tulee se, että hotaisee vettä sisään, jos kurkunpää sattuu falskaamaan.

Aiemmin olen tehnyt paljon maskin kanssa. Siinä on se hyvä puoli, että kurkun voi pitää rennompana ja ilmaa saa huljutella maskiin ja takaisin jos siltä tuntuu. Ongelmana on ehkä kuitenkin ollut se, että maskin kanssa nykäykset tulee vedettyä enemmän rintakehällä. Tai siis ne tuntuvat siinä enemmän; enhän minä tahallani.

Klipsin ainut vika on ollut siinä, että se voi välillä tuntua ahdistavalta. Kaiketi totuttautuminen ja tekeminen auttaisivat asiaan, ja itse asiassa näin on osittain jo käynytkin. Suorituksen lopussa on hyvä antaa nykäysten tulla ja mennä, kun nenä on kunnolla tukittuna.

Nykäysten laskeminen oli toimiva metodi, kun aloitin staticin pari viikkoa sitten. Ongelmaksi siinä tuli sitten se laskeminen, sillä kahdenkymmenen jälkeen alkaa päässä juosta ihan mitä sattuu. Aina ei edes lukuja. Kun ei laske, pystyy toisaalta olemaan rennompanakin.

Lämppärit on jälleen oma maailmansa. Olen verrannut treenejäni syksyyn 2005, jolloin tein staticia paljon. Silloin nykäykset alkoivat lämppäreissä about minuutin puolentoista kohdalla. Nyt menee ensimmäisessäkin melkein kahteen ja puoleen ennen kuin alkaa. 2005 nykäykset alkoivat varsinaisessa vedossa aika tarkalleen 2:30 kohdalla, nyt on mennyt noin 2:45 asti ilman nykäyksiä.

Huomasin myös, että välttämättä kova lämppäri ei aina ole hyvä juttu. Alkuun saatoin tehdä 4 minuutin lämppärin ja sitten päätyä varsinaisella vedolla neljään ja puoleen. Ainakin mulla tuntuu nyt toimivan myös sellainen tapa, että tekee lämmittelyn kevyellä laskeutumisella. Ensimmäisellä vedolla voi ottaa muutaman kevyen nykäyksen ja sitten vähitellen enemmän seuraavilla. Frc:na kannattaa myös tehdä, mutta mietin vielä, kuinka paljon frc:ta kannattaisi tehdä. Fyysisesti frc tuntuu mukavammalta, kun pallealla on kerrankin tilaa liikkua niin paljon kuin se haluaa.

Retrospektiivisesti ylihengitin aika usein syksyllä 2005. Jaa millä perusteella? No, olen pari kertaa kokeillut hengittää yli ja sen jälkeen, kun kääntyy, tuntuu kuin pyörisi, mikä on täsmälleen sama tunne kuin minkä muistan aiemmalta. Eron tietää parhaiten 4:30 kohdalla. Jos on ylihengittänyt niin järki alkaa heikentyä, mutta jos hiilidioksidit ovat korkealla niin järki on uskomattoman hyvässä kunnossa ja pysyy edelleen eikä heikkene tuosta eteenpäin juurikaan.

Staticin ja apnean suhteen olen nyt luottavaisella mielellä. Ennen joulua, kun lopettelin räpyläuinnin hapotustreenejä, usko pidättelykykyyn oli heikko. Räpyläuinti on oikeaa urheilua ja elimistö oppii siinä jossain määrin tuhlaamaan happea. Nyt pitää vielä opettaa ruholle, että mennään räpsällä happea säästäen. Ei tuo monoilu niin hirveästi treenimuotona nyt kiinnosta. Aika hassua, että staticin tekeminen on taas se, mikä kiinnostaa eniten.

Ja vielä mainoksena: tätä blogia kannattaa seurata http://dnf4fun.blogspot.com/

23.12.2006 Underground Apnea II

2006-12-23T13:28:00.000+02:00

http://undergoundapnea2.blogspot.com/
Kisablogi.

22.12.2006 Uintikilpailu

2006-12-22T17:10:00.000+02:00

Pesin Jokisen uinnissa 4-1. Minä voitin 400m, 200m, 100m ja 50m vapaauinnin. 50m selkäuinti oli tasainen vääntö, jonka Jokinen voitti lopulta käden mitalla. Kyllä tuossa 50 metrillä sai kauhoa aika lujaa. Kellotin sen 33 sekuntiin, mikä vastaa rauhallista monoiluvauhtia. Sanotaan vertailun vuoksi, että Hanna-Maria Seppälä ui EM-kisoissa pronssille ajalla 24,57. Ei piru vie nuo uimarit menevät oikeasti lujaa. Kyllähän ne monolla voittaisi, mutta on siinä vain eroa. 50m sukelluksen ME taitaa olla jotain alle 15 sekuntia kai.

20.12.2006 Iltanykäykset

2006-12-20T21:33:00.000+02:00

Pidättelin vähän henkeäni. Tavoitteena oli taas ottaa enemmän nykäyksiä kuin viimeksi. Aloitin viidellätoista ja sen jälkeen otin 22. Kolmas veto oli subjektiivisesti helpoin ja otin siinä peräti 40 nykäystä ja ihmetyksekseni järki oli paremmin tallella kuin edellisellä kerralla kun nykäyksiä tuli ~25+. Neljäs oli lopustaan jo paljon vaikeampi ja kestoltaan suunnilleen samanlainen kuin kolmas, mutta paljon pahempi. Nykäyksiä tuli 43 ja loppupuolella olin niiin keskittynyt tekemiseeni, että Simon piti kolmesti pyytää merkkiä uudestaan, kun en sitä heti hoksannut näyttää.

20.12.2006 Dnf4fun

2006-12-20T06:30:00.000+02:00

Lukemista tuolta.

http://dnf4fun.blogspot.com/

16.12.2006 Eräpäivä

2006-12-16T14:06:00.000+02:00

Olen viime aikoina vähentänyt harjoittelua. Tavallaan suunnitellusti, mutta osittain työkiireiden takia. Huomasin ettei viikolla välttämättä kannata käydä tekemässä kolmea treeniä iltaisin ja viikonloppuharjoitusten lisäksi. Viikolla väsyy liikaa eikä harjoitukseen jaksa keskittyä niin hyvin kuin pitäisi. Mielummin tekee sitten loppuviikosta intensiivisemmin. Ei se määrä vaan se laatu.

Eilen oli Kalevassa kynttiläuinti. Valot oli sammutettu ja koko halli oli valaistu kynttilöillä. Veteen oli suunnattu pari spottia, jotta valvojat näkivät edes vähän. Olosuhteet olivat otolliset varjoleikeille. Sukeltelin uinnin päälle varjojen kanssa ja hain fiilistä. Oli mukava unohtaa olevansa hallissa, ajatella itsensä johonkin muualle, avoveteen, ja kuvitella korkealta loistava spottivalo auringoksi.

Tänään mentiin Simon kanssa aamulla staticoimaan. Eilen oli herännyt kummallinen mieliteko hakea pahaa oloa. Kuvittelin itseni muualle, hain hyvän olon päälle enkä asettanut ajallista tavoitetta. Aloitin siitä, että 15 nykäystä pitää ottaa ja ne pitää sietää. Helppoa. Seuraavalla meni 20 ja viimeisellä varmaankin 25 tai vähän enemmän. Laskeminen oli vaikeaa 20 jälkeen.

Kyse ei ollut siitä, että tekisin mahdollisimman pitkän, vaan että ottaisin käyttöön erilaisen mittarin. 20 nykäystä voi olla ajallisesti pidempi kuin 25, eikö totta, mutta niinhän saman mittaisessa suorituksessa voi tulla eri määrä nykäyksiä. Miksi siis tuijottaa kelloa, kun siitä ei tunnu olevan kuin haittaa. Tämähän on periaatteessa sama juttu, kuin dynassa ja constassa metrien ajatteleminen.

Keskiviikkona hain uutta asennetta dynamiciin sotkemalla perinteisen sukellustavan, missä sukelletaan allasta päästä päähän. Kalevan altaassa on tilaa mennä myös kulmasta kulmaan. Jos valvojilta kysytään niin pitäisi varmaan pysyä siellä omalla puolella, mutta kyllä altaassa tilaa on. Mummot tuppaavat juoksemaan pinnalla kaakelien tutkimisen sijaan.

Parasta "kulmasukelluksissa" on se, että näkee "uusia maisemia". Likaista on joka puolella. Myös altaan poikki sukeltaminen tuo paljon uutta altaassa puljaamiseen. Ja ehkäpä tärkeimpänä asiana tällä pääsee irti perinteisestä metriajattelun. 25m altaassa tietää aina kuinka pitkällä on ja uskoo enemmän numeroa kuin itseään. Samalla sukellusten pituudet tahtovat olla aina 25:llä jaollisia. Kun vetää pari kertaa poikittain ja siitä kulmaan muutaman potku vielä pohjoiseen niin ei edes viitsi miettiä paljonko tuli matkaa. Paljon rennompaa.

14.12.2006 Mysteerin ratkaisu

2006-12-14T22:00:00.000+02:00

Pari viikoa sitten miettimäni mysteeri on selvinnyt. Jokin voima sai minut räkimään verta allastreenin yhteydessä. Epäilin lopulta, että vika löytyisi liiasta kiristelystä ja olin oikeassa. Eilen keskiviikkona tein perusteellisen palleavenyttelyn ennen sukeltelua ja ero oli kuin novosibirskiläisellä ja Guidonella.

Turha kireys on vetänyt koko rintakehän mukaan nykäyksiin ja sitä kautta on sitten tapahtunut epämiellyttäviä asioita. Eilen palleanykäykset olivat suorastaan nautinnollisia, kun ne olivat siellä missä niiden kuuluikin olla.

Joskus mietin, voisiko dynaa sukeltaa samoin kuin constaa. Niissä on eronsa, ja vaikka olen aiemmin tuumannut, että dynaa voi tehdä runttaamallakin, kun ei tarvitse murehtia paineentasauksesta, olen muuttanut mielipidettäni. Eilen sukelsin constaa, vaikka olinkin altaassa. Constan valmistautuminen, constan rentous, constan mielentila, dynan vauhti ja dynan tekniikka.

Täydelliseksi tässä ei tule ikinä ja välillä pitää miettiä, onko se edes tavoiteltavaa.

8.12.2006 Viikko vedettä

2006-12-08T15:57:00.000+02:00

Tuli vähän treenitaukoa altaan puolelta, kun oli vähän nuhaa ja muita kiireitä. Nyt on kuitenkin äijä taas iskussa. Maitohappotreenit räpsällä alkavat olla paketissa ja pitäisi aloittaa herkistelykausi. Toivottavasti tällä kertaa herkistelyn sisältö on paremmin hallussa kuin viime kerralla.

Raskaat treenit piti lopettaa sen takia, että enää ei vain jaksanut uida ohjelmia loppuun. Sukeltaminen oli tuskaa, mutta pintauinti kulki vielä jotenkin. Ylikunnon vaaran takia nähtiin viisaammaksi lopettaa hapottelu ja keskittyä ylläpitävään uintiin sekä apneaan. Kun treeni ei enää tuntunut kulkevan, ei huvituskaan ollut enää niin korkealla. Motivaatiota täytyy olla ja kun on kivaa niin on parempi motivaatio.

Olin eilen uimassa. Vedetön viikko herkistää aika kummasti. Uin tunnin pääasiassa vapaata ja ai että, voi poijaat, mikä liuku. En juurikaan potkinut vaan keskityin käsivetoon ja pitkiin liukuihin. Kyllä oli kivaa; ainakin alkuun. Kun pari tonnia ui samaa niin se alkaa olla tylsää eikä olekaan enää niin viehkeää kuin aluksi.

1.12.2006 Tekniikkaharjoittelun tulos

2006-12-01T19:15:00.000+02:00

Päädyin tuossa katselemaan videoita ja tekemään pientä välitilinpäätöstä tekniikkaharjoittelustani. Poimin kaksi vertailukuvaa näytille. Varsinaiset videot löytyvät kyllä tästä blogista. Uudet ovat Zoahissa kuvattuja ja vanhat kevään Nastolan leiriltä.

Merkittävin parannus on tullut alaspotkuun. Verrattaessa uutta ja vanhaa, näkyy ero hyvin selvästi. Vanhassa voima ei mene kokonaan monoon, vaan nostaa perseen liian ylös. Potku on tehottomampi. Voiman voi nähdä hyvin vertaamalla kuinka paljon monon lapa taipuu. Lapaan vaikuttaa kyllä myös voiman lisääntyminen. Myös vartalo pysyy uudessa paremmin menosuunnassa.

Eroa on myös lantion asennossa ennen alaspotkua, mutta vain juuri ja juuri havaittavasti. Sanoisin että tälle osastolle ei ole muutosta tullut. Mitä tein kesällä? No, keskityin tekemään parempaa alaspotkua. Harjoittelu näyttää tuottavan tulosta. Katso eroa uuden ja vanhan välillä. Laskin tehneeni 52 allastreeniä Nizzan reissun jälkeen. Treenit ovat olleet kestoltaan 1h20min - 1h50min ja matkoiltaan 3000-5000 metriä. Sillä olen saavuttanut tämän. Katso eroa kuvissa. Piru vie.

Tarvitaanko tällaista vapaasukelluksessa? Mitä tuosta vielä pitäisi korjata? Ei mitään. Työmäärät ovat jo tätä suuruusluokkaa noin pientä korjausta varten, joten onko enää järkeä pyrkiä parantamaan? Todennäköisesti ei enää. Ei kannata pyrkiä korjaamaan.

Olen vaihtanut ajatuksia räpyläuimarien kanssa ja myös treenannut heidän kanssaan. Näillä harjoitusmäärillä minä olen amatööri. Ihan spede suoraan sanottuna. Räpsäuimarit vetävät parhaimmillaan (pahimmillaan) kaksi treeniä päivässä ja kilometrejä tulee 60 viikossa. Toisaalta räpsäuinnissa on kovempi taso ja siinä pitää oikeasti harjoitella menestyäkseen. Vapaasukellukseen riittää toistaiseksi lahjakkuus tai kohtalainen harjoittelu ollakseen korkealla tuloksissa.

Uusi

Vanha

Uusi
Vanha

1.12.2006 Mysteeri

2006-12-01T17:43:00.000+02:00

Vapaasukelluksen vaikutukset terveydelle mietityttävät monia usein. Minä ajattelen terveyttä yleensä siinä vaiheessa, kun jotain sattuu. Murehtiminen on turhaa eikä siitä ole mitään apua mihinkään.

Viime helmikuussa jouduin tilanteeseen, jossa huomasin yskiväni pieniä määriä verta allastreenien yhteydessä. Tein dnf:ää vajailla keuhkoilla 10 x 25m + 6 x 40m + 8 x 50m. Harjoitus oli rankka ja huomasin loppupuolella, että koko ajan yskittää aina vain enemmän. Limaa tuli kivasti ja sen seassa oli havaittavissa pientä punaruskeaa ja viimein punaista.

Päättelin tuolloin, että dnf vaikuttaa jotenkin ilmiöön, ja että palleanykäykset yhdistettynä käsivetoon vaikuttavat jollain tavalla. Vastaavanlaista kokemusta olin saanut kesällä tehdessäni cnf:ää.

Allastreenien yhteydessä verta tuli jonkin verran Muratin kurssilla sunnuntain allassessiossa. Harjoituksessa testattiin uloshengitysilman happipitoisuuksia ja sukellukset tehtiin vajailla keuhkoilla ja niitä tehtiin about 16 x 50m. Veri tuli taas loppupuolella harjoitusta.

Seuraavan kerran törmäsin tilanteeseen, kun sain rytmihäiriön. Myös silloin yskässä oli vähän verta ja kurkkua kutitti aika paljon, mikä osaltaan lisäsi yskimistä.

Sama tapahtui tämän viikon keskiviikkona; rytmi oli kunnossa, mutta kurkkua ja keuhkoputkea alkoi kutittaa, mikä johti yskimiseen ja vertahan sieltä taas tuli.

Olen miettinyt asiaa pari päivää ja löytänyt kaksi erilaista tapaa saada "veri irtoamaan". Ensimmäinen tapa on sukeltaa tyhjillä keuhkoilla ja toinen on sukeltaa pakattuna lämmittelemättä. Mainitsen vasta nyt, että rytmihäiriösukelluksessa pakkasin kymmenen kertaa aivan samoin kuin nyt keskiviikkonakin. Toisaalta kevään mestaruuskisoissa pakkasin kolmekymmentä kertaa eikä silloin käynyt mitenkään. Ongelmakohta voisi siis olla siinä, että nyt en tehnyt lämppäreitä pakattuna. Rytmihäiriösukellus oli 100m ja keskiviikkoinen 90 metriä ja molemmissa koin palleanykäykset erittäin häiritsevinä ja voimakkaina.

Toinen tapa saada veri irtoamaan on tyhjillä sukeltelu. Tavallista voimakkaampina koetut palleanykäykset kuuluvat olennaisesti myös mainitsemiini tapauksiin, kun olen sukeltanut pituutta vajailla. Dnf liittyy asiaan siten, että vajailla keuhkoilla sukeltaessa käsivedon ja nykäyksen tullessa samaan aikaan, rentous kärsii jonkin verran ja aiheuttaa ilmeisesti turhaa kiristelyä, mikä ilmeisestikin johtaa veren tirskumiseen kudosten läpi.

Normaalisti täytetyillä keuhkoilla sukeltaessani en ole kertaakaan törmännyt tähän ilmiöön altaassa. Keuhkot ovat aina olleet joko vajaat tai pakatut. Tällä kaikella on yksi nimittäjä; rentouden puute. Mistä tiedän, että se on juuri rentouden puute? Palleanykäyksistä. Jos jäkittää tarpeeksi ne tuntuvat mielettömän inhottavilta. Jos rentoutuu kunnolla, niistä melkein pitää. Kesällä syvyyteen pääsi vasta, kun saavutti riittävän rentouden. Näköjään sama täytyy saavuttaa myös altaassa.

Pakkaaminen on oma lukunsa enkä siitä hirveästi tiedä, mutta rasittaahan se keuhkoja. Uskallan tämän perusteella väittää, että lämppärit pitää tehdä myös pakkaamiselle erikseen.

Jotain lohdullista tästäkin on nyt löydettävissä. Olen aikaisempaa vakuuttuneempi siitä, että veri on ollut peräisin kurkun seudulta eikä suinkaan keuhkoista. Vaikka yskiessä tuntuu, että keuhkoistakin irtoaa jotain, tuntuu aika mahdottomalta, että siellä olisi tullut vaurioita ilman painevaikutusta. Sieltä on todennäköisesti irronnut limaa; irtoaahan sitä vaikka sohvalla makaisi ja tarpeeksi yskisi. Kirnusin kurkkuani vielä seuraavan päivän aamuna ja ruskeaa töhnää sieltä löytyi. Siis nimenomaan kurkusta.

30.11.2006 Keskiviikon treeni

2006-11-30T19:58:00.000+02:00

Tein taas porukalle treenin. Itse uin vain alun. Nyt tuli sopivan mittainen harjoitus, sillä moni ehti tekemään sen kokonaan.

29.11.2006

verra 200m
DNF 4 x 25m, 30”
1 x DYF 1 minuutti (matkalla ei väliä), palautus tarpeeksi, mutta ei liikaa
1 x DYF 1min30s
DYF 70 % maksimista
verra 100m
potkut 6 x 50m, kumpparit, lauta, ei snokea, parittomat D, parilliset VU
uinti 1 x 500m, kumpparit, snoke, joka toinen D, joka toinen VU
verra 300m

24.11.2006 Zoah_24h DYF 50m (laitetaan vielä yksi)

2006-11-24T17:32:00.000+02:00

24.11.2006 Zoah_24h 50m kumppareilla

2006-11-24T16:37:00.000+02:00

Zoah 24h viime viikonloppuna .

24.11.2006 Zoah_24h 50m monolla

2006-11-24T16:34:00.000+02:00

Tällaista jälkeä tuli viime viikonloppuna Paimiossa.

23.11.2006 Muille myös

2006-11-23T09:00:00.000+02:00

Tein tuossa viime viikolla Team Tampereen jengille jonkinlaisen treeniohjelman. Viime viikkoisessa oli vähän liikaa sisältöä eikä kukaan ehtinyt uida sitä kokonaan. Eiliselle olin hieman viisastunut, vaikka ohjelmassa vieläkin oli puutteita. Ainoastaan Väinö taisi ehtiä uimaan ohjelman kokonaan, ja se johtui paljolti siitä, että hän käytti tuntinsa tehokkaasti eikä paljoa postaillut.

verra 200m
potkut 4 x 50m, kumpparit, 1. VU, 2. D, 3. VUs, 4. Ds
DNF 6 x 25m, palautus: 40” – 35” – 30” – 25” – 20”
DYF 6 x 50m, palautus: 40”
Uinti/apnea:
4 x 75m, Uinti 25m + 50m apnea, 60"
potkut 4 x 50m, kumpparit, Ds, 20”
loppuverra 400m
1750m

20.11.2006 Zoah_24h 2006

2006-11-20T18:18:00.000+02:00

Zoah_24h 2006

Oli kivaa. Mono meni vähän rikki. On tässä pitänyt liimailla ja paikkailla sitä. Toivottavasti se vielä muutaman kuukauden kestää treenikäytössä :) Toisessakin jalkataskussa on molemmilla puolilla jo lupaavat murtumat, joten pitää niihinkin laittaa varuulta vahvistukset, ettei pääse enempää repeämään.

16.11.2006 Väärä treeni

2006-11-16T23:02:00.000+02:00

Tuli vahingossa tehtyä väärä treeni tänään. Kiireessä kun lähdin niin tuli vain napattua joku paperi mukaan, joka edes vähän näytti siltä, mitä oli tarkoitus tehdä. Vähän ihmettelinkin treenin jälkeen, miten se niin nopeasti meni.

verra 300m
kumpp. 300m (50m D/50m VU)
potkut 8 x 25m ilman välineitä, D/VU
kumpp. 2 x 500m D/VU
mono 4 x 100m (II/II+/III/II)/25m
verra 100m
4 x 200m (II/II+/III/II)/50m
verra 200m
mono 8 x 50m, minuutin lähdöt, progressiivisesti 32s-->26s
loppuverra 400m

Maanantaina tein sen treenin, mikä pitikin tehdä.

verra 600m
mono 1 x 200m (II+ -III), apnea 15m käännöksestä
verra 100m
potkut 600m kumppareilla D/VU
mono 2 x 200m, 1: (II/II+) 2: (II+/III), 30"
verra 200m
VU 600m (II/II+)
mono 3 x 200m 1: (II/II+), 2: (II+/III), 3: (II+/III), 30"
verra 500m

Lyhyellä matkalla hapotus ei ala tuntua kunnolla, mutta sanotaanko 200 metrin pätkillä kyllä. Ehkä tänään tuntui satasillakin jonkin verran, mutta en sitten tiedä mistä se taas johtui. Aikaisemmin ei ole oikein hapot irronneet vielä sillä.

Eilen tein koko Tampereen tiimille ohjelman. Vähän liian pitkä siitä tuli eikä ehditty uimaan sitä loppuun.

6 x FRC-sukellus
Verra 200m
Potkut 6 x 75m, kumpparit, lauta, palautus 20”
Apnea 10 x 25m, rennosti, kumpparit (10”) 20”
Verra 200m
Apnea/uinti, mono tai kumpparit
2 x 200m, 25m käsivedot + 25m sukellus (FRC), 30”
Apnea 8 x 50m, (kumpparit) tai mono, (FRC) 30” – 40”
Loppuverra 400m

Suluissa on ns. kovempi versio harjoituksesta. Aika monta kokeilijaa oli paikalla ja yllättävää kyllä mahduttiin hyvin yhdelle radalle. Oliko meitä seitsemän vai kuinka monta. Se vähän helpotti, kun porukka aloitti vähän eri aikoihin, jolloin osa ui pinnassa ja osa jo sukelsi. Kalevan neljä metriä antaa kyllä hyvin tilaa sukeltamiseen, kun voi mennä kahdessa kerroksessa.

9.11.2006 Oho, lähti takajalka irti

2006-11-09T19:41:00.000+02:00

Uin tänään 4,6km treenin, jossa oli uintia, kumpparia ja monoa sekaisin. Verran jälkeen oli tiukka tonni kumppareilla siten, että käännöksestä 15m apneaa ja loppu pintaa. Ensimmäisen satasen jälkeen odotin pelkästään loppumista.

Jalka lähti irti siinä kun tein 3 kertaa 10 x 50m yhden minuutin lähdöllä progressiivisesti. Eli ensimmäisen setin eka sukellus oli 40s ja viimeinen 32s. Joka sukellus piti olla vähän edellistä nopeampi. Toinen setti lähti 34s ja päättyi 26s. Viimeinen lähti 30 ja päättyi johonkin hyvin tuskaiseen, missä käytännössä otetaan kaikki irti. Viimeisen setin viimeinen sukellus jäi kesken, sillä kolmannen potkun jälkeen vasen pohje veti sellaisen krampin ettei ikinä vielä. Ei muuta kuin mono irti jalasta, köyteen roikkumaan ja vääntelemään jalkaa.

Aika äijä-fiilis tuli.

8.11.2006 Bradykardia 2

2006-11-08T21:42:00.000+02:00

Tein samaa settiä kuin viikko sitten ja pääsin taas ihmeellisiin lukemiin. Parilla ensimmäisellä frc:llä syke putosi taas 80 tuntumasta aina 42 asti. Neljännellä ja viidennellä vedolla pääsin lukemaan 37 lyöntiin minuutissa. Sukellukset olivat alle minuutin mittaisia.

Suurin kummastus tuli tämän jälkeen, kun kokeilin staticia pinnalla täysin keuhkoin ja pakkasinkin vielä 15 kertaa. Syke laski alle minuutissa vähän reiluun 40:een. Kisoissa on syke ollut aina vähintään sata staticin alussa. Paitsi. Unkarissa staticin lämppäreissä tein frc:tä ja siihen päälle yhden lämppärin täysillä, jossa syke käyttäytyi juuri samoin. Itse kisasuorituksessa en samaan päässyt.

8.11.2006 Ihan kiva harjoitus

2006-11-08T17:24:00.000+02:00

verra 400m
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, 30"
löysä 100m
potkut 300m, kumppareilla, lauta II
mono 600m (50m II + 50m II-->III...)
verra 200m
mono 4 x 150m (II/II+/III)/50m, keskimmäinen apnea, 60"
VU 400m II
mono 3 x 200m
1. (II/II+/II/III)/50m
2. 25m II, 75m II+, 25m II, 75m III
3. II-->III
loppuverra 900m (VU II-II+)

Tuntuu hyvältä ottaa vähän vauhtia välillä. II tarkoittaa vauhtia, jota pystyy ylläpitämään ja III on täysiä ilman terävintä puristusta. IV on tiukinta. --> tarkoittaa kiihdyttämistä.

Hapotuksen sai tuntumaan parhaiten monolla 4 x 150m kohdassa jossa keskimmäinen vinsta sukelletaan aika kovalla vauhdilla ja viimeinen uidaan pinnassa kovaa. Vauhdit olivat tässä treenissä jo sitä luokkaa, että mitään epämukavuuden tuntemuksia, kuten nykäyksiä ei päässyt tulemaan.

2.11.2006 Bradykardia

2006-11-02T19:21:00.000+02:00

Testailin keskiviikkona miten frc kulkee. Yleensä olen tehnyt frc-sukellukset ilman pukua altaassa, mutta siinä tulee niin kylmä, että päätin laittaa 1,5mm neopreenia nahkani peitoksi. Tein 45-90 sekunnin mittaisia vierailuja neljään metriin, ja palleanykäykset alkoivat tasaisesti noin 20 - 30 sekunnin tuntumassa. Ehkä viimeisillä vähän myöhemmin. Puku teki suuren eron, sillä ilman pukua nykäyksiä on saanut odottaa yli minuuttiinkin.

Pinnalla syke oli 80:n ja 90:n välillä ja pohjaan laskeutuminen pudotti sen heti 50:n pintaan ja laski siitä hetken kuluttua alimmillaan 43:een. Aikaisemmin en ole saanut vastaavia lukuja puku päällä vaan tähän tasoon on pitänyt mennä ilman pukua.

Puolen tunnin frc-pelleilyn jälkeen tein yhden 50 metrin dynan kumppareilla. Vedin keuhkot täyteen ja lähdössä sykkeeni oli 91. Käännöksessä tarkistin asian ja se oli 81, joten pudotusta oli tullut vähän. Viidenkymmenen metrin jälkeen katsoin kelloa uudestaan ja syke oli pudonnut tajuttoman alas; se oli 43 eli sama kuin mihin sain sen frc-sukelluksilla.

Tämä on mielenkiintoista.

24.10.2006 Toinen videopäivitys

2006-10-24T21:23:00.000+03:00

Tämä on kuvattu 4.10.2006 Kalevassa. Kyseessä on se kuuluisa rytmihäiriösukellus. Edelliseen videoon nähden kannattaa huomata kovempi vauhti ja kevyt ylöspotku. Vyöllä kaksi kiloa. Pää saisi olla vähän alempana ja kaulapaino voisi auttaa.

23.10.2006 Videopäivitys

2006-10-23T18:13:00.000+03:00

20.9.2006 Hervannan hallissa kuvattu pätkä. Aika tyypillinen esimerkki räpsätreenin sekaan tehdystä satasesta. Lyhyt lepo, ei pakkausta, ei painoja, suht hidas vauhti.

18.10.2006 Hajdúszoboszló - The English Edition

2006-10-17T22:19:00.000+03:00

So this is about the competition in Hajdúszoboszló. I am happy with the results and I think I managed quite well. Friday was a long day. I had to wake up at 3:30 Central European time and my official top was at 19:30 something if I remember right. First I had sat on the bus for two and half hours, two hours plus on an aeroplane and in Hungary three hours in a car. It was a long way there but I made it.

When I saw the starlist I was stunned. I was set as the last one and I had to ask Szabolcs could I be set a bit earlier. It was my luck that one guy didn't start so I got his place as the second to start. My dnf went fine. I had not practised it but on Tuesday I had made an easy 75 metres so I was confident. Anyway I was very tired during my warm up and when my official top came I wanted only to go to sleep. I made 90 metres and I must be happy. My AP was 75m and I knew I could do it. The pool was 50m so I didn't excatly know when I had passed it so I went as far as I felt comfortable. I got white card and things were okay.

On Saturday morning there was static apnea. My official top was at 11:15 so I didn't eat anything nor drink coffee in the morning. Missing my morning coffee was a hard one. I made some frc-statics for warm ups and one with full lungs. I was surprised to make an easiest 4 minutes ever. The warnings started after three minutes and it was so relaxed and good one. When my turn came I almost got late. I didn't hear the countdown very well and the first to hear was one minute. It didn't ruin my attempt but things happen. Anyway my performance was a bit weaker than the warm up by the feelings but I managed to do 4:53. Propably I could have made a 20 seconds longer one but I still wanted that white so I played it safe.

After static I had a chance to have my coffee and eat something. I think I ate a bit too much because when my dynamic warm up came I was thinking should I throw up. There's not enough room for full lungs and full stomach in the same body. When the official top came I felt better. My AP was quite high (125m) and I had only made 110m in training so I was not very confident about my dive. I told myself that it doesn't matter if I fail - it's only the white cards that matter. I knew I could one houndred no matter what and told my self to do 15 kicks after the turn and I would be past my AP.

When to come up? Well that's a question. I count my kicks and when I cannot do it anymore it's time to surface. If you start counting you can't stop it anymore. First it bothers you all the time but when you keep on going with counting it becames automatic and almost subconscious. Some people say you loose your concentration and relaxation if counting but I think the idea is to make this counting so automated you don't need to pay any attention on it. And when you hear the numbers flowing you always know excactly how close to the turn you are.

So I came up at 144m when I lost the ability to count and my mind was very clear I say. For some reason the safety freediver grabbed me. Later I heard that he was behind me and he saw the situation very differently. I was hanging in the rope and balancing with with monofin still doing little kicks he thought I had problems and grabbed. He did what he thought was the right thing to do and I am not mad at him. Of course my first reaction was furious. Why he grabbed me!

The reason for my acting was that my only goals were to get three white cards. I have had far too many red cards in my competitions and that far they had all came for reason. If you have a black out you've got only yourself to blame. This was something different because my dive was so good and I decided to surface when it was still going well. It is a horrible feeling to get a red one when it wasn't even your own fault. But anyway the safety freediver is not the bad guy here. In safety issues it is always better to act than not to act if you think should you act. Thank you Balázs and Kars for cheering me up.

I made a protest and got a second attempt. There was a 45 min gap between my two tops and it was good. I had already made my warm up so I didn't want to do it again. After being angry and protesting I still had some 20 minutes to hang around in the pool and maintain the diving response. The second official top came and I was more relaxed than on my first attempt. The problem was that there was a little anger left inside me and I couldn't go just for the white card because I was thinking I should do the same or even more. I surfaced again when I lost the ability to count my kicks. The second dive was 135m and it was not as good as the first one in metres nor feelings. I was so much closer to samba and I don't know if I even had a small one. At least some guys told me I wouldn't have passed the former lmc-rule though they are not judges.

The results came and I was sixth. My dsq dynamic and loosing nine metres didn't have effect on the overall results and I was happy about it. It was funny to see the results because I had concentrated only on myself. I didn't have a clue what the others had done. Actually during the competition I payed no attention to the others and what the others did was something I was not interested about. This was the very first time when I managed to forget what other people do. Previously I have been interested in other performances but I have found that I get excited seeing long dynamics and feeling like I want to do also a very long one. If you go for metres it is more likely to have a blackout but if you go for a white card it is more likely to surface in right time.

The two weeks before the competition were very hard. I got some problems with my heart a couple of weeks before the competition when I surfaced after a 100 metre dive and it was beating very irregularily for 45 minutes. I went see a cardiologist and he made an ultra sound and there was nothing wrong with my heart. Altough I got really scared because of this incident and I still don't know excatly why I had it. On Monday the doctor said I could dive again and I was so relieved. Anyway I had lost the training of the last two weeks. According to that my competition was really good.

We had a nice after party in a local restaurant where the food was good and beer cold. I enjoyed the discussions I had with the Hungarians and it is obvious we where talking mostly about freediving. We had a nice house for accommodation and in the morning Szabolcs took me and Kars to his car and drove us to Budapest. Again we were talking about freediving. We went to Yellow Submarine Hostel in Budapest, left our luggage there and went out for lunch. We found a nice restaurant called Oliva. I wanted something Hungarian and potatoes with pork medallions with something called letcho. It was so good that I cannot describe it!

Afer lunch we had a walk around the Danube and went to say hello to the protestors gathered in front of the parliament. Keep on going! Back in Yellow Sub we found Daan and Kim who had taken train from Hajdúszoboszló to Budapest because they wanted an adventure. Anyway the trip had gone fine so there was no real adventure. They wanted to have something to eat so we went back to Oliva and I had some other wery good Hungarian food with potatoes and chicken. I think it was chicken. And talking about freediving continued.

A new adventure started in the morning. I had ordered an airport taxi to pick me up. I told my flight was to depart at 11:40 and they said they'd pick me up two hours before. I wasn't really confident because I had seen the traffic jams and the ride from the airport to Budapest had taken an hour on Friday. Anyway they assured I'd make it even the guy at the reception was wondering would there be enough time. We got stuck something like four times and finally I got into check-in a couple of minutes before it was closed. There was quite a lot of adrenaline in my blood because of this.

Thanks for Szabolcs for organizing and for Serge too and everyone else in the organization. It was a pleasure to meet you Balázs and all you Hungarians in the same table in the after party: hope to see you again. I had a very nice evening in Budapest with you Kars, Daan and Kim.

17.10.2006 Seikkailu

2006-10-17T10:37:00.000+03:00

This is the Finnish version about the competition in Hajdúszoboszló. In a few days I'll try to put something in English too for you people who can't read Finnish. Although you should study it ;)

Viimeiset treenit

Kirjoitin edellisen kerran kolmisen viikkoa sitten. Monet asiat sen jälkeen ovat vieneet aikani täysin, joten päivitysten tekemiseen ei ole ollut mahdollisuuksia. Yritän kuitenkin kertoa pääkohdat.

26.9. Iltatreenini jäi täysin kesken. Menin altaalle ns. helppo harjoitus mukanani, mutta siitä ei tullut mitään. Jostain syystä tuntui erittäin pahalta enkä päässyt vauhtiin ollenkaan. Ensimmäisten sukellusten jälkeen huomasin, että ei kulje. Väkisin tekeminen onnistuu jos haluaa, mutta tuolloin haluja ei löytynyt yhtään.

27.9. Yritin tehdä maksimidynaa. Pääsin vain 75 metriä, mikä oli sitten tuon hetkinen maksimi. Oli erittäin vaikeaa palata räpyläuintiharjoituksista takaisin apnean harjoitteluun. Itseluottamusta piti yrittää rakentaa aivan alusta. Uinnin päälle kyllä uskaltaa sukeltaa vaikka kuinka, mutta levänneenä ja valmistautuneena, sukeltaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Toinen ongelma oli painotus. Kun menee puoli vuotta ilman painoja, niin ne ahdistavat aluksi, ja itse asiassa tuntui paljon rennommalta ja vapaammalta mennä ilman.

28.9. Kokeilin tehdä maksidynaa ilman lämmittelyjä. Sukeltaminen tuntui mukavalta ja ilman pukua Hervannan 25-asteinen vesi oli miellyttävää. Tein 110m ilman painoja ja pinnalla huomasin, että nyt lähti sydän laukkaamaan. Rytmi oli hassu ja sydän löi erittäin voimakkaasti. Istuskelin altaan reunalla 10 minuuttia, mutta rytmi oli outo. Tuumasin että sillä se lähtee millä se on tullutkin ja parilla 50 metrisellä rytmi palautui normaaliksi. Tein vielä 112 metrisen eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Tein vielä 3000m+ räpsätreenin ja sukelsin siihen päälle vielä satasen normaalisti.

30.9. Kokeilin vaihteeksi staticia. Tein monta frc-staticia ja ne tuntuivat mukavilta. Olisivatkohan pisimmät olleet 2:30 luokkaa. Täysillä keuhkoilla tein pari kertaa 4 ja pari kertaa 4:15. Se vain tuntui olevan maksimi. Hyvä treeni kuitenkin.

1.10. Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaani "luuseritreeni". Tarkoitus oli jälleen koettaa maksimidynaa, mutta pää ei kestänyt. Tein lämppärit ja lähdin kokeilemaan, mutta luottamus oli taas nollissa. Pelotti, ei ollut tahtoa, ei huvittanut, ei ollut syytä. Miksi. Todennäköisesti yliyrittäminen romahdutti itseluottamuksen. Tällaisilla treenimäärillä pitäisi mennä helposti yli kolme pitkää allasta, mutta kun vain osaisi olla vaatimatta mittaansa täytenä heti ensiyrittämillä.

3.10. Harjoittelin valmistautumista ja tein siihen päälle satasen. Ei vain millään päässyt enempää. Ehkä fyysisesti, mutta ei henkisesti. Susanna oli Tampereella ja huomautti etten tee ylöspotkua, joten päädyin kokeilemaan sitä. Vau! Löytyipäs vauhtia. Loppuun tein 50 m sprintin aikaan 19,0s. Sekunti lähtenyt keväästä.

4.10. Tein valmistautumisen frc-staticeilla kahdessa metrissä. Sukellusvaste tuli kivasti päälle ja olo oli muutenkin mainio ja mieli luottavainen. Jouduin jälleen tulemaan pintaan satasessa, mutta nyt fyysisistä syistä. Jo veden alla tuntui että sydän lyö pirun lujaa. Pinnalla huomasin, että rytmi on ihan vinksallaan ja jotain on vialla. Ensin oli mielessä että pitää lääkäriin mennä tässä joku päivä, ja hetken päästä joku keksi että ekg kannattaa ottaa silloin kun häiriö on päällä eikä vasta seuraavana päivänä. Häiriö kesti 45 minuuttia, mutta terkkariin ei ehditty.

Sanotaanko nyt vaikka, että olin vähän rikki.

9.10. Kävin kardiologilla ja sydämestä otettiin ultraäänitutkimus. Pumpussa ei ole mitään vikaa eikä tiedetä, mistä häiriö johtui. Itse epäilen raskasta frc-lämppäröintiä ja sitä, että ehkä ruumis ei ole tottunut noin kovaan rääkkäämiseen. Frc vielä menisi, mutta ei dyna siihen päälle. Aika suuri taakka lähti kirjaimellisesti sydämeltä, kun kuulin mitä kardiologi sanoi.

10.10. Oli viimeinen mahdollisuus treenata ennen kisoja, joten päädyin tekemään puolittain fiilistelyä ja puolittain valmistautumista. Tein helpoimman 75m dnf:n koskaan. Vedin puku päällä, 1kg vyöllä ja ~3 kg (ehkä) kaulassa ja pakkaamatta. Luottamus tuntui palautuvan ja kokeilin tehdä myös monolla pitkän. Otin ylöspotkun mukaan ja 100m @ 57s oli kovaa kyytiä; jopa niin kovaa, että hapotus tuntui kunnolla jaloissa. Ehkä olisi pitänyt harjoitella ylöspotkuakin.

Matka Hajdúszoboszlóon

Lyhyen yön jälkeen kello herätti 4:30. Kauhoin kaurapuurot sisälle ja heitin edellisenä päivänä valmiiksi pakatun rinkan selkään, monopussin olalle ja lähdin talsimaan kohti Tampereen linja-autoasemaa. En saanut nukuttua bussimatkalla, mutta eväsleivät tuli syötyä. Lentokentällä sain mennä suoraan lähtöselvitykseen ja konettakin ryhdittiin täyttämään aika pian. Finnairin A319 (Airbus) oli miellyttävä kokemus, sillä jalkatilaa oli yllättävän paljon. Matkalla tarjottiin ruissämpylää, mehua ja mustikkasoppaa. Ihan hyvää settiä. Onneksi tuli tilattua laktoositon "ateria" etukäteen; katselin kun "normaalit" saivat hikisen vehnäsämpylän ja minä sentään reissarin, jonka välissä oli ainakin kolme siivua kinkkua. Ou jee!

Lento oli etuajassa ja menomatka kesti 2:05. Olin saanut ohjeet mennä Budapestin keskustaan Yellow Submarine Hostelliin, jossa minun oli määrä tavata muita ulkomailta saapuneita kilpailijoita, jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Ruuhkat olivat valtaisat ja matkaan meni ~50+ minuuttia ainakin. Taksi jätti kadun varteen ja sanoi että hostellin on tässä. Vasta 5 minuutin etsimisen ja kysymisen jälkeen huomasin pienen kyltin erään oven vieressä, josta pääsee sisään. Respassa kysyin muita ja minulle sanottiin että muut olivat jo lähteneet! Olin jo häipymässä miettimään tilannetta kadulla, kun Kars van Kouwen tuli respaan hoksasi mononi ja näin asiat alkoivat selvitä.

Kars ja Elisabeth Kristoffersen lähtivät Sergiu Serbanin kanssa erittäin pienellä autolla kohti Hajdúszoboszlóa, mutta minä en mahtunut kyytiin. Sergiu kertoi että Balázs (jonka sukunimeä en muista) tulee hakemaan minut parin kadun päästä. Siirryin paikalliseen kebab-ravintolaan odottamaan ja söin aivan tajuttoman hyvän minirullakebabin. Oli siinä makua ja lihaa vähän eri malliin kuin meillä päin. Balázs ja Janos tulivat hakemaan ihan ajallaan pääsimme matkaan.

Tie Hajdúszoboszlóon oli pomppuinen ja täytyy sanoa, että vähän ihmettelen Unkarin tienrakennuspolitiikkaa. Uusia moottoriteitä tehdään joka paikkaan, mutta tavalliset tiet ovat jo ihan kynnöspeltoja. Matkaan meni noin kolme tuntia ja sinä aikana sain tehtyä hyvän nestetankkauksen.

Pelipaikka - dynamic apnea with out fins

Perillä huomasin pian, että aikataulut tulevat kusemaan ja pahasti. Kello oli 17 ja rekisteröitymisen olisi pitänyt alkaa ja organisaation olla muutenkin jo iskussa, mutta eipä tuolla vielä hätäilty. Startit taisivat liukua pari tuntia eteenpäin ja kun sain listan käteeni (niitä tehtiin vielä registrationin aikana) huomasin, että minun toppini on viimeisenä ja kello 21:50. Kysyin asiaa kilpailun johtajalta Szabolcs Jaraylta ja pääsin muuttamaan starttini aikaisemmaksi sillä perusteella että takanani oli jokseenkin pitkä matka ja päivä. Asiaa auttoi että toiseksi laitettu kilpailija ei startannut, joten sain hänen paikkansa.

Dnf:n lämmittelyssä olin niin väsynyt, että halusin ainoastaan mennä nukkumaan. Pelleilin hetken vedessä ja sitten tein varmaan jonkun 4 x 25m ja 4 x 55m. Tuomareilla oli jännä käsitys pintaprotokollasta, sillä he sanoivat dnf:n briefissä, että protokollan on oltava yhtenäistä liikettä. Toisin sanoen, ensin piti hengittää, sitten ottaa lasit pois ja välittömästi näyttää merkki ja sanoa loitsu. Muistaakseni joku sai punaisen kortin siitä, että tuli pintaan, otti lasit ja klipsin pois, hengitteli, sitten käsimerkki ja aimoukei. Tuomiot kyllä muuttuivat, mutta minä tein kuten oli käsketty. Tein 90 metrisen dnf:n ja ehkä siinä olisi ollut varaa vähän enempääkin, mutta kun tuolta oli haussa ainoastaan valkoisia kortteja niin ei kannata lähteä urheilemaan liikaa.

Dnf:n jälkeen olin hyvin väsynyt. Menin rötväämään uimahallin katsomon puupenkeille ja taisin nukahtaakin pariin otteeseen. Ensimmäinen päivä oli pitkä. 23 aikoihin pääsimme lähtemään hallilta kaupan kautta majoitukseen. Jaoin huoneen kroatialaisten tuomareiden Marcon ja Damirin kanssa. Sängyn virkaa toimitti suht kapea mutta jämäkkä patja lattialla. Ilmoitinkin välittömästi tekeväni bläkärin ja olin kuulemma nukahtanut ihan heti.

Toinen päivä; static apnea

Aamulla heräiltiin aikaisin ja mietin pitäisikö syödä vähän aamupalaa ja juoda kahvia. Onneksi kaupasta ei ollut edellisenä iltana löytynyt juuri mitään innoittavaa, joten päätin olla ilman ja keskittyä paikallisen mineraaliveden lipittämiseen. Siinä oli aika paljon natriumia ja muita juttuja, joten se imeytyi hyvin. Olin jo illalla luntannut tuomareiden lähtölistasta että oma lähtöni on 11:15, joten sekin vaikutti päätökseen olla syömättä.

Altaalla jatkoin makoilua ja yritin olla mahdollisimman vähän liikkeellä. Päätin ottaa 5mm yläosan sillä 1,5mm olisi ollut liian kylmä ilman syömistä. Itse asiassa se oli kutakuinkin sopiva ja olikin lähellä ettei silläkin olisi tullut vilu. Lämppäreiksi tein frc-staticeja pinnalla. Aloitin minuutilla, jatkoin puolellatoista ja päädyin kahteen. Tein niitä useampia. Tein varmuuden vuoksi yhden täysillä ja yllätyin suuresti, kun varoitukset alkoivat kolmen jälkeen ja tulin tehneeksi elämäni helpoimman nelosen.

Turvaorganisaatiolle olisi kyllä voinut lähettää terveisiä, että warm-up zonellakin pitäisi olla julkinen turvis. Innostuin vähän liikaa hyvästä lämppäristä, joten varsinainen static ei mennyt yhtä helposti ja hyvin. Tein 4:53 vaikka varaa olisi ollut ehkä 20 sekuntia pidempääkin, mutta varma on varmaa varsinkin näillä harjoitusmäärillä. Jotenkin olen staticissa kokenut että maski on mukavin varuste naamalle. Tämä tietysti jättää naamalle hyvin vähän kosketuspinta-alaa veteen, mutta sen olen korjannut riisumalla hupun. Organisaatio suostui antamaan vain merkit ilman ääntä, mutta onneksi Sergiu ystävällisesti huuteli aikoja altaan laidalta. En ottanut omaa turvista ihan sen takia, että ei tule ikäviä seurauksia virheiden takia. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, mokia voi tulla ja silloin on parempi että organisaatio tekee ne.

Lounas

Staticin jälkeen oli päivän siihen asti odotetuin hetki; pääsin syömään ja kahville. Maltoin sen verran kuitenkin että ehdin käydä likoamassa paikallisessa "kylpylässä". Kyseessä oli jonkinlainen "thermal water pool", jossa oli hyvin ruskeaa ja öljyistä vettä, joka oli noin 37-asteista. Siellä oli kiva liota, kun samalla sai vähän lämmintä viluiseen ruotoon.

Tankkaukseni epäonnistui osittain. Kaksi sämpylää, kaksi kahvia ja kaksi nutria oli vähän liikaa. Aiemmin olen laskenut, että sämpylä vastaa noin tuntia, ja nutri noin tuntia, mutta niiden yhteisvaikutus onkin enemmän. En siis ollut huomioinut sitä, että kun syö paljon niin sekin jo hidastaa ruuansulatusta. Kun menin dynan lämppäreihin, jouduin parin ensimmäisen vedon jälkeen miettimään, pitäisikö heittää laatat.

Tauon aikana tein pienen kävelyretken Hajdúszoboszlóssa. Jännä kylä. Asukkaita on noin viisitoistatuhatta ja he ovat pakkautuneet mahdollisimman pienen tilaan. Muutenkin unkarilaiset ovat hassuja, kun asuvat tajuttoman tiiviisti ja ahtaasti, mutta kylien välillä on lääniä vaikka muille jakaa. Kun kylä loppuu alkaa pelto ja seuraava asuttu paikka on vasta seuraavassa kylässä. Jos Suomessa on saman kokoinen kylä niin se on yhtä kuin kauppa, pankki ja parturi sekä keskikaljakuppila. Hajdúszoboszlóssa oli melkein vaikka mitä. Unkari muistutti kovasti Etelä-Pohjanmaata, mutta Unkari on vieläkin tasaisempi paikka. Tuli mieleen, että kyllä pustallakin kelpaisi häjyillä.

Päämatka - dynamic apnea with fins

Menin veteen heti kun sain eli kolme varttia ennen starttia. Jännitti pirusti ja syke oli korkea. Soittelinkin Kimmon kanssa tauolla, että miten sen saa alas. Kokeilin hengitystemppuja ja ehkä se vähän rauhoittui, mutta ei läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut. Syke oli koko ajan 95 - 105. Lämppit aloitin uunoilulla ja katsoin painotuksen kohdalleen. Jostain syystä lauantaina piti tehdä 5 pakkausta, jotta sain haluamani tasapainon, kun perjantaina homma oli hyvä ilmankin. Kaasua, ehkä.

Lämppärit olivat ehkä jotain 50 metrisiä. En muista tehneeni pidempiä. Dynat tehtiin kahdella radalla. Alun perin ilmoitettiin, että radalta yksi saa nousta reunaan, mutta kakkoselta köysiin. Tämä oli tuomareiden mukaan luonnollista; niinhän jalkapallossakin tuulee aina toisesta suunnasta ja aurinko paistaa toisesta. Sanoin mielipiteeni asiasta jo perjantaina illalla, mutta jätin sen siihen. En tiedä sitten miksi, mutta reunan eteen ykköselle laitettiin köysi, johon nousta ja reunaan koskeminen kiellettiin. Minulla oli luonnollisesti kakkosrata.

Juteltuani Kimmon kanssa päätin lähteä sukeltamaan ilman ylöspotkua, mutta hieman intensiivisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti vähän kovempaa vauhtia ja tiheämpää potkua. Kaikki tuntui menevän päin honkia. Veden vastus oli valtava enkä saanut puku päällä kunnon tuntumaa veteen. Mietin asiaa ja kokeilin lähteä monta kertaa hyväksi havaitsemastani "korjaussarjasta", jossa ensimmäinen kohta on pään asento. Räpyläuinnissa pään pitää olla käsien välissä, jotta yläruumiin saa liikkumaan tarpeeksi hyvin. Kaulapainon kanssa se ei jostain syystä toimi; en tiedä miksi, mutta pää pitää laskea paljon alemmas. Ehkä paino vaikuttaa sen verran, että yläruumiin ei tarvitse liikkua yhtä paljoa, ja kun pää on käsien alla, tulee asennossa mielestäni hieman hydrodynaamisempi. Kesän treeneissä juttu on ollut toisinpäin sillä ilman painoja pitää todellakin mennä hieman eri tavalla.

Tein siis ammattimaisesti ja tein viime hetken muutoksia alle puoli tuntia ennen toppia. Pään laskemisessa alas on toinenkin hyvä puoli, sillä kun leuka on kiinni rinnassa ovat nykäykset helpommin siedettävissä. En tiedä miksi, mutta keksin senkin kai kesän aikana jossain välissä.

Asenteeni sukellukseen oli hyvä. ET oli 125m, mutta mielessä oli sekin, että pisin harjoitusvetoni oli ollut vähän yli satakymmenen. Päätin kylmästi antaa itselleni luvan epäonnistua. Tiesin että satanen menee vaikka kilon paloissa ja sanoin itselleni, että käännöksen jälkeen pitää tehdä 15 potkua niin on jo yli ennakkotuloksen. Laskuoppi ei ole vahvoja puoliani, mutta se on myös hyvä varmistustapa siten, että kun ei enää pysty laskemaan järkevällä tavalla niin kannattaa tulla ylös. Jossain kymmenen ja viidentoista välillä sekosin ja sitten alkoi tulla ihan ihmeellisiä lukuja, joten tein vielä muutaman ja sitten pintaan 144 metrissä.

Sukellus oli todella hyvä ja mieleni selvä. Hengitin pari kertaa ja tunsin kuinka turvasukeltaja tarrasi kiinni. Käännyin häneen päin epäuskoinen ilme kasvoillani. Ei minulla ole hätää! Miksi? Miksi? Heitin tuomareille protokollat, vaikka tiesin, mitä seuraisi. Huusin heti perään, että miksi turvis otti kiinni. Punainen kortti. Uin reunalle ja selvitin tilannetta. Turvasukeltaja oli tehnyt virheen ja tuomareiden oli pakko antaa punainen, sillä säännöissä ei ole tulkinnanvaraa jos sukeltajaan kosketaan pintautumisen jälkeen.

Olin suorastaan raivona ja hallissa olleet ihmiset saivat oppitunnin siitä kuinka kirotaan suomeksi. Kars ja Balasz Horvath rauhoittelivat minua ja lähdin tekemään protestia, joka meni läpi ja sain toisen mahdollisuuden. Minuun tarrannut turvasukeltaja, joka ei osannut englantia ja oli luultavasti ensimmäistä kertaa kisassa turviksena, melkein paskoi housuunsa kun lähdin jututtamaan häntä. Szabolcs lähti tulkiksi, kun kerroin turvikselle, että en ole hänelle vihainen sillä tämä luultavasti teki niin kuin parhaaksi katsoi. Kerroin myös että jos ei tiedä pitäisikö puuttua niin silloin pitää puuttua ja että olisin luultavasti tehnyt itse samoin. Toivottavasti tajusi. Köysissä roikkuminen on aika heilumista pitkän jälkeen, mutta muutamia bläkäreitä ja samboja kokeneena voin hyvin mielin sanoa, että tämä oli puhdas veto. Sambassakin menee filmi vähän poikki, mutta tässä ei ollut katkoja.

Ensimmäinen offcial top oli ollut 16:13 ja sain päättää uusinnan ajan itse. Olin jo lämmitellyt, joten sanoin haluavani uuden topin kello 17. Raivoamisen ja protestin jälkeen minulle jäin ~20 minuuttia aikaa hengailla altaassa ja tehdä pari lyhyttä vetoa. Uudessa yrityksessä ei jännittänyt niin paljoa kuin ensimmäisessä, mutta kiukku tuli vähän mukaan. Mielessä oli pieni uho siitä, että pitää pistää paremmaksi kuin ensimmäisellä. Tunsin matkalla, että voi olla vaikeaa vetää samanlaista, mutta jatkoin jälleen niin kauan kunnes laskuoppi muuttui korkeammaksi yhtälönratkaisuksi ja tulin pintaan 135 metrissä. Samba oli todella lähellä. Pintautuminen oli samaa luokkaa kuin Hervanta Undergroundin dynan jälkeinen. Protokollaan meni 11 sekuntia. Sain valkoisen kortin ja olin tyytyväinen saavutettuani tavoitteeni eli kolme valkoista korttia.

Punainen kortti dynan jälkeen oli murskaava näky. Olen aiemmin joutunut katselemaan niitä omaa hölmöyttäni, mutta nyt tuntui niin epäreilulta kun olin viaton - oikeusmurhan uhri melkein. Tulostavoitteellisesti olin lähtenyt hakemaan ns. virkamiestason suorituksia. Kimmo ja Simo olivat suurena apuna kisavalmistautumisessa muutenkin ja tavoitteiden asettamisessa. Etukäteen ajattelin että virkamiesvedot olisivat 90m, 5:00 ja 140m. Käytännössä pysyin virkamiestasolla, ja arvostan tämän kilpailun varsin korkealle varsinkin kun huomioidaan kilpailua edeltänyt epävarmuus ja stressi sekä matkan rasitukset. Samalla määriteltiin myös satavarma taso ja nappisuoritusten alue.

Kilpailun jälkeen

Tulosten kanssa meni yli tunti ennen kuin ne saatiin valmiiksi. Unkarinkielinen excel on todella hidas; jostain syistä se on nopeampi suomeksi ja englanniksi. Olin lopputuloksissa kuudes eikä hylätty dynani olisi nostanut minua korkeammalle tuloksissa. Sain hienon diplomin osallistumisestani sekä fair play palkinnon ilmeisesti sillä perusteella, että minut oli oikeusmurhattu. Sain paljon sympatiaa kovasta kohtalostani ja moni sanoi, että oli kova temppu tehdä toinen sukellus melkein heti perään. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että voisin pärjätä kisassa, jossa pitää tehdä sanotaanko kolme pitkää ja yhteistulos ratkaisee. Tai sitten tämä on taas uhoamista. Laitan linkin muiden tuloksiin, kunhan ne tulokset tulevat nettiin. Ehkä ennen joulua.

Kilpailun seuraaminen jäi tällä reissulla väliin. Menin katsomaan tuloksia vasta kun kaikki lajit oli tehty ja taktiikka tuntui hyvältä. Parasta keskittymisessäni oli ehkä se, että kilpailun aikana pääsin ensimmäistä kertaa ikinä tilanteeseen, jossa en edes ollut kiinnostunut muiden tekemisistä. Minulla on hieman taipumusta innostua jos joku tekee kovan suorituksen ja se häiritsee omia hommia. Kyllähän hallilla aina kuuli kun joku teki pitkän ja jengi taputti, mutta se oli oikeastaan ihan yksi lysti. Aikaisemmin olen aina seurannut miten muut sukeltavat, mutta nyt ei ollut tarvetta. Tiesin mitä olen tekemässä ja se riittää.

Jatkot olivat paikallisessa ravintolassa. Olut sanotaan unkariksi "ssöö" eli tilaaminen onnistuu vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa. Yksi olut kuitenkin riitti sillä ruoka oli niin hyvää, etten viitsinyt lipitää mallasjuomaa. Jotenkin alkoholi on "so last season" eikä maistu ollenkaan. Kaipa tuo on hyvä.

Vaikka tässä on tullut mollattua organisaatiota niin vastapainoksi täytyy kehua unkarilaisia. Kaikki olivat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja fiksua porukkaa. Istuin pöydässä jossa oli vain unkarilaisia ja kaikki olivat todella kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiäni vapaasukelluksesta. Paljastui että olen jonkin asteinen stara tuolla päin, kun suunnilleen kaikki olivat käyneet ihailemassa viime keväisiä tekniikkapalojani blogistani. Tuntuihan se mukavalta, täytyy pienenä narsistina myöntää. Tekniikkani sai osakseen hyvin paljon ihailua. Mikäs siinä, on se hyvä tekniikka, mutta on sitä tullut vähän harjoiteltuakin! Jossain mättäisi pahasti jos se ei olisi noin hyvä. Szabolcs lupasi kääntää tuomarinauhat dvd:lle, joten ehkä niitä jossain vaiheessa päästään katsomaan.

Sunnuntaina lähdettiin Budapestiin. Aika moni "ulkkari" lähti varhain aamulla, kuka milläkin, mutta jäin Karsin kanssa vetelehtimään kunnes Szabolcs lupasi mahduttaa meidät autoonsa. Matkalla keskusteltiin vaihteeksi vapaasukelluksesta. Budapest oli taas ihan tukossa vaikka oli pyhä, mutta ehkäpä kaupungissa juostu maraton vaikutti asiaan. Hyppäsimme autosta keskustan tuntumassa, kun Kars kertoi osaavansa Hostelliin. Ostimme torilta hedelmiä ja majoituimme ennen kuin lähdimme etsimään ravintolaa. Puolen kilometrin päästä löytyi mahtava paikka nimeltään Oliva (oli siellä sellainenkin kuin Vittula, mutta se oli klubi). Kysyin jotain hyvää unkarilaista ruokaa ja sain lautasellisen paistettuja perunoita ja sianlihaa letcholla, joka on jotain unkarilaista hyvää shittiä. Ihan mahtavaa ja hintaa tuli joku ehkä 6 euroa.

Ruuan päälle heitettiin pieni kierros Tonavan toiselle puolelle ja takaisin parlamentin kautta, jonka pihalla seurasimme hetken yhä jatkuvaa mielenosoitusta Unkarin hallitusta vastaan. Lampsimme Karsin kanssa takaisin majapaikkaamme, jonne Daan ja Kim olivat juuri saapuneet. He olivat jääneet vetelehtimään Hajdúszoboszlóon ja seikkailleet Unkarin rautateillä. Keskustelu vapaasukelluksesta jatkui ja heiluttelimme hieman lantiota Yellow Submarinen käytävillä. Hips don't lie eli hipit ei valehtele.

Daanilla ja Kimillä oli nälkä ja he kysyivät hyvää ravintolaa, joten suosittelimme Olivaa ja lopulta lähdimme sinne uudestaan. Tällä kertaa sain yhtä hyvän annoksen, jossa oli tajuttoman hyviä perunoita ja olisikohan ollut kanaa; jotain siivekästä kuitenkin ja hyvää sekin. Syvyyssukelluksen suhteen hollantilaiset olivat kovasti mouthfillin kannalla eivätkä oikein ymmärtäneet negatiivista pakkaamista. Suuntäyttö on kuulemma ainut tapa heille. Joku äidistä, toinen tyttärestä, niin.

Yö jäi taas vaihteeksi lyhyeksi ja maanantaina oli lähtö Suomeen 11:40 lennolla. Soitin lauantaina lentokenttätaksin ja he ilmoittivat tulevansa hakemaan 9:40. Kysyin ehdimmekö varmasti sillä maallikon näkemykseni ruuhkista ja itsesuojeluvaisto olisivat kannattaneet lähtöä tuntia ennemmin. Juutuimme ruuhkaan neljä kertaa ja pari kertaa kuski ilmoitti tietävänsä oikotien. Taksimatka oli reissun jännittävin osa ja syke oli jotain 150 ja suonissa virtasi puhdas adrenaliini veren sijaan. Lopulta olin lähtöselvityksessä etuajassa - kaksi minuuttia etuajassa.

24.9.2006 Tuntuipas pahalta

2006-09-24T17:38:00.000+03:00

Kokeilin staticia. Tein lämppäreinä noin 45 - 75 sekunnin mittaisia frc-staticeja neljän metrin altaan pohjassa. Yllä oli 5mm housut, 1,5mm yläosa ja vyöllä 2kg lyijyä, mikä takasi negatiivisen nosteen pinnalta. Lämppärit olivat mukavia ja sukellusvaste tuli ihan kivasti mukaan, vaikka ilman pukua se olisi ollut voimakkaampi ja nopeampi.

Varsinaiset staticit tein samalla pukeutumisella, mutta täysin keuhkoin. Lähdin pystystä ja valmistautumisen ajan nojasin käsiini altaan reunalla. Hengitykseni oli hyvin pinnallista enkä tehnyt tuuletusta ennen täyttöä. Nykäykset tulivat noin 2:15 kohdalla ja jatkoin hengenpidätystä neljä kertaa 3:30 asti ja kerran neljään minuuttiin.

Se että en hyperventiloinut, tuulettanut tai muutenkaan enempää hengitellyt, oli kokemuksena kokeilemisen arvoinen. Hiilidioksidia oli enemmän ja se tuntui. Palleanykäykset tulivat aikaisin, mutta jos sitä vertaa tuulettamalla tehtyyn, on ero pieni; tuulettamalla tehtynä nykäykset ovat tulleet 2:30 - 3:00 välillä.

Kolme ensimmäistä tein ilman maskia au naturel. Tottumattomuus kuitenkin kostautui ja kolmen ja puolen ylittäminen oli henkinen muuri. Maski päässäni saatoin avata silmäni vedessä (piilarit nääs) ja katsella rauhassa ympärilleni ja todeta, että järki on vielä mukana. Subjektiivinen kokemus oli rankka, mutta objektiivinen tarkastelu kertoo ettei pidätyksissä ollut vaikeuksia. Tultuani kolmannen kerran pintaan ajassa 3:30 ja hengitettyäni kerran, alkoi hävettää, sillä jo tuo yksi hengenveto riitti palautumiseen.

Tämä oli hyvä alku. En ole tehnyt staticia varmaan puoleen vuoteen ja kesäkin meni lähinnä mukavan sukeltamisen parissa. Samalla sain karistettua mielestäni turhat luulot. Kykyni pidättää henkeä ei ole automaattisesti kasvanut, vaikka muissa lajeissa olenkin mennyt hurjasti eteenpäin. Static on tehtävä staticina ja jokainen sekunti on ansaittava.

22.9.2006 Mikseri

2006-09-22T23:00:00.000+03:00

Viikon kolmas räpyläuintitreeni oli viikon raskain. Tiistain ja torstain treenit painoivat vielä, mutta ohjelmakaan ei ollut helppo. Uintia, paljon potkuja, vähän sukellusta ja vähän kumpparointia tekee harjoituksesta aina pahan. Vatsalihakset olivat ihan lopussa. Alavatsan lihaksiin sattui vaikka olisi uinut kuinka hitaasti. Treenin ainoan sukellussetin jälkeen täytyi pitää pieni tauko, samoin kuin loppuverran jälkeen altaasta piti lähteä nopeasti pois. Ei varmaan tarvitse selittää miksi.

-400m alkuverra
-4 x 100m sekauinti
-400m potkuja vu/delf, mahallaan/selällään
-400m vapari uimalla
-8 x 50m sukellusta ilman välineitä
-400m räpyläuintia kumppareilla ja snokella, delf
-2 x 200m sekari potkuilla
-400m vapari uimalla
-4 x 100m potkuja kumpparit+snoke+lauta, delf
-400m loppuverra

Ensi viikolla ei (onneksi) enää ole tiedossa näin kovaa settiä kuin tällä viikolla. Kisavalmistautumisessa on ideana tehdä viikko kovaa, toinen ja kolmas kevyemmin ja viimeinen fiilistellen. Kovan treenin ja perusjuttujen määrä laskee ja erikoiskikkailun ja maksimien hakeminen lisääntyy kisojen lähestyessä.

21.9.2006 Runtua

2006-09-21T18:41:00.000+03:00

Kivaa kun saa tehdä sitä mistä nauttii. Räpyläuintitreeni on ihan parasta mitä tiedän. Consta taitaa mennä niukasti ohi, mutta ai että kunnon monouintia.

- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein, vauhti ~38-40 s / 50m
- loppuverra 200m
4400m @ 1h35min

Ensimmäinen monottelu oli paha. Seuraavassa pätkässä lähdin sukellukseen uudella asenteella. Pois kaikki hengittely ennen lähtöä. Pinnallinen vakiohengitys riittää, mutta nykäyksetkin alkoivat sitten jossain 30 metrin kohdalla. Pää oli pirun terävä lopussakin eikä palautumiseen tarvinnut tehdä oikein mitään. Hassua kuinka "urge to breath" tulee, mutta oikeasti ei vielä tarvitse pitkään aikaan lisää happea.

2 x 400m oli helppo. Apneaosuudet kasvoivat melkein vahingossa 17-19 metriin. 16 x 50m tasaminuutein yllätti. Kaksi ekaa helppoja, kaksi seuraava sikavaikeita, mutta viidennellä homma helpottui. Yleensä helpotus on tullut vasta 11. tai 12. vedolla.

Melkein menisin väittämään, että sukellusvaste oli hyvin käynnissä. Miksi se ei sitten aiemmin ole ollut näin vahva? Veikkaisin että korkeampi hiilidioksitaso pääsi tänään vahvistamaan sitä, ja olemaan vahvempi koko harjoituksen ajan sillä, kuten sanoin, jätin kaiken ylimääräisen hengittelyn pois.

Hiilidioksin kanssa on kuitenkin niin monta kertaa sanottava itselleen: "Se tuntuu pahalta, mutta se vain tuntuu siltä. Tunne valehtelee taas."

Hervannan hallin vesi on aina tuntunut viileämmältä kuin Kalevassa, mutta tällä viikolla ero on ollut suorastaan järkyttävä. Mittasin deekolmosella ja se sanoi, että 25 astetta. Olisikohan Kalevassa aste enemmän. Pitää kai mitata, voiko yksi aste tehdä noin suuren eron.

20.9.2006 Mihin on tottunut

2006-09-20T21:33:00.000+03:00

Niin.

Tarkoitus oli hakea sukellusvaste päälle ja temppuilla jotain sen kanssa. Metodina frc ja neljään metriin. Sykemittari oli mukana.

1. Syke pinnalla 88. 30 sekunnin kuluttua 48.
2. Syke pinnalla 90. 30 sekunnin kuluttua 45.
3. Syke pinnalla 82. 30 sekunnin kuluttua 43.
4. Syke pinnalla 84. 30 sekunnin kuluttua 42.

Sitten tuli ihan pirun kylmä.

Vakaana mielipiteenäni ilmoitan, että treeni oli turha. Kun on noin kylmä, paikallaan olosta tulee mahdotonta. En kyllä tee enää ikinä tuollaista treeniä. Paitsi ehkä puku päällä, mutta se on niin eri juttu taas. Siinä tulee kuuma vaikka kuinka huuhtelisi ja muistaakseni kesällä kokeilin, että refleksin sai päälle 40 minuutissa. Sykkeiden perusteella näyttäisi että tänään se meni päälle ihan heti, mutta fiilispohjalta vasta 30 minuutin jälkeen alkoi tuntua siltä. Mittari ei enää tuossa vaiheessa tärinän takia pysynyt päällä.

19.9.2006 Back on track

2006-09-19T21:50:00.000+03:00

Eli selkä radalla.

Sairastelut on sairasteltu. Viime perjantaina oli vielä ihan paska fiilis ja reilu 37 lämpöä, mutta Sebastien Muratin kurssille piti vain änkeä. Perjantaina oli onneksi vain teoriaa ja ilokseni huomasin olevani täysin terve lauantaiaamuna. Lämpöä ei ollut, joten sitä ei tarvinnut mitata.

Muratin kurssi oli antoisa. Siellä oli niin paljon asiaa että tässä on turha yrittää edes briifata sisältöä. Mainittakoon kuitenkin sen verran että Sebastien Murat on tutkinut sukeltavia nisäkkäitä ja on sitä mieltä, että ihmisen kannattaa ottaa niistä oppia. Idea on siis sukeltaa tyhjillä keuhkoilla. Tämä edellyttää tietysti voimakasta sukellusrefleksiä, mutta sitäkin voi harjoitella ja kehittää. Tyhjillä keuhkoilla käytettävissä on vähemmän happea, mutta elimistö tajuaa sen ja minimoi hapenkulutuksen huomattavasti tehokkaammin kuin täysillä keuhkoilla sukellettaessa. Take more, use more. Take less, use less. Ja kun mennään tarpeeksi pitkälle vähästä hapesta onkin enemmän jäljellä. Tyhjillä sukeltaminen tuntuu pahemmalta, mutta tajunta säilyy pidemmälle. Ääreisverenkierto loppuu käytännössä kokonaan ja kaikki veri pakkautuu keuhkojen, sydämen ja aivojen käyttöön. Uhrataan raajat, pelastetaan tajunta.

Katsokaa kuvia tuolta www.nmd.fi/murat

Tänään pääsin pitkästä aikaa altaaseen. Voi kyllä oli mukavaa. Mennessäni hallille hihittelin ettei ruumis parka vielä tiedäkään millaiseen rääkkiin taas pääseekään. Hihii, minä tiedän, mutta se ei, hihii.

Tottapuhuen treeni oli nyt vähän kevyempi. Tuli kuitenkin oltua kaksi viikkoa poissa pelistä niin piti aloittaa varovaisemmin. Ohjelmassa oli räpsäuintia aika paljon ja loppuun vielä satasen apnea. Sukellus oli hyvä todiste hyperventilaation typeryydestä. Tällä kertaa tein normihengitystä pari minuuttia, jonka päälle heitin yhden tuuletuksen ja sitten vedin täyteen. Ensimmäinen nykäys nappasi kiinni 45m kohdalla ja niitä tuli ihan kivasti koko matkan, mutta satasessa oli vielä erittäin järkevä olo. Kesällä tuli ehkä vähän tuuleteltua liikaa, kun nyt sitä muistelen, niin aika monta kertaa oli aika heikko järki jo satkun kohdalla.

Viime aikaisiin mietteisiin liittyen tuli mieleen, voisiko dynaa sukeltaa turvallisesti voimakkaalla sukellusrefleksillä ja mahdollisimman korkealla hiilidioksiditasolla? Korkea hiilidioksiditaso tuntuu pahemmalta, mikä voisi olla yksi indikaattori sen suhteen, kuinka pitkälle mennä. Sukellusrefleksin avulla hapenkulutus taas olisi minimissään.

13.9.2006 Ajatus

2006-09-13T09:52:00.000+03:00

Eiliseen pohdintaan liittyen kysymyksen asetteluni on hieman selventynyt. Ovatko constant ja dynamic periaatteellisella tasolla sama asia vai eri asia. Eli: olisiko syytä sukeltaa altaassa samalla tavalla kuin avovedessä. Toisin päin yhtälö ei tällä hetkellä ainakaan toimi. Katselin tuossa juuri viime talvena kuvattuja dynamic-videoita, ja niiden perusteella sanoisin, että syvyyttä ei voi mennä samalla tavalla kuin menen pituutta niissä.

Syvyydessä ei voi mennä väkisin, vaikka se altaassa onnistuukin. Kysymys onkin siitä, kummalla tavalla altaassa mennään pidemmälle.

12.9.2006 Kipeetä touhua

2006-09-12T10:22:00.000+03:00

On tullut sairasteltua reilu viikko eikä loppua vielä näy. On ollut hyvää aikaa miettiä juttuja. Syvyyssukelluksen iso juttu tältä kesältä oli pelkojen voittaminen. Fyysinen taso on sen verran kova, että pääsen ylös mistä tahansa syvyydestä. Jos minulla on monoräpylä jalassani, ei pintaan pääsyn suhteen ole pelon häivähdystäkään. Kun näin voi luottaa, voi myös rentoutua ihan eri tavalla.

Avovesikausi on vähitellen hiljentymässä ja pian alkaa täysipainoinen keskittyminen allaslajeihin. Allaslajit ovat aivan eri maailma. Syvyyssukelluksessa mennään syvyyteen ja tullaan sieltä ylös. Staticissa tehdään kelloa vastaan ja pituussukelluksessa mennään niin pitkälle kuin kyvyt antavat myöten.

Consta pitää tehdä rennosti ja paineentasaus on minulla ollut pullonkaula. Dynaan onkin nyt vaikeampi suhtautua sillä siinä voin käytännössä mennä pidemmälle kuin haluan. Consta on ollut tänä kesänä turvallista sillä paineentasaus on asettanut rajat ja näin sen suhteen ei ole ollut suurempia kuolemanpelkoja. Dynaa pystyn kyllä tekemään niin pitkälle että taju lähtee. Dynassa ei ole ns. turvallista rajoittavaa tekijää. Monilta olen kuullut, että heillä apneaa rajoittaa paha olo. Miten pitäisi suhtautua, kun pystyykin ohittamaan pahan olon ja tarvittaessa sukeltamaan itseltään tajun pois?

Periaatteessa olen jälleen saman kysymyksen edessä kuin vajaa vuosi sitten Wiesbadenin kisan jälkeen, jolloin tajuttomuuden saavuttaminen oli karmeudessaan valjennut. Kyllä syvyyssukellus olisi yhtä helvettiä jos siinäkin rajana olisi tajunnan säilyttäminen. Dynamicissa on kuitenkin mahdollisuus pelastautua ja nousta pintaan heti kun pelottaa. Ongelma lienee nyt se, miten voittaa pelko ja sukeltaa rajoille asti niitä kuitenkaan ylittämättä?

Dnf:ssä jossain määrin pystyn jo tarkkailemaan, missä vaiheessa homma lähtee menemään överiksi, mutta dynassa se on vaikeampaa. Dynassa on kyllä tullut pysyttyä rajan tällä puolella Saksan kisojen jälkeen. Suoritukset ovat olleet hyvin puhtaita jokainen enkä ole rajojani siinä koetellut. Toisaalta se on hyväkin, sillä jos tätä tekisi löytääkseen rajansa niin mitä sitten kun ne rajansa löytäisi.

Todennäköisesti on syytä alkaa suhtautua pituussukellukseen samalla tavalla kuin syvyyssukellukseen. Constassa paineentasaus asettaa rajat ja siinä määritellään etukäteen, maksimisyvyys, missä käydään. Dynassa annetaan kyllä ennakkotulos, mutta senkin saa ylittää. Se on tavallaan hölmöä. SM-kisoissa lähdin tekemään dynaa siten, että määritin itselleni alueen, jolla pintaudun. Kielsin itseäni ylittämästä ylärajaa ja kaikki meni hyvin. Paukkuja olisi voinut olla pidempäänkin, mutta en todellakaan pysty arvioimaan olisiko esimerkiksi jo viisi lisämetriä ollut kohtalokasta.

Constan ajatusmaailman voisi kääntää dynamiciin edellisessä kappaleessa mainitulla tavalla. Toisaalta tämä metriajattelu soveltuu huonosti constaan, vaikka se onkin dynamicissa ollut vahvana vaikuttavana tekijänä. Se valtava ero näissä ajatusrakenteissä on se, että constaa rajoittaa paineentasaus ja siksi elokuun suuri kasvu syyvyydessä oli ylipäätänsä mahdollista. Jos sukeltaisin dynaa kuten teen constaa niin dynamic-tulokseni olisi sadan metrin luokkaa. Constassa en ole saanut yhtään nykäystä, mutta dynassa niitä voi saada jo 65 metrin kohdalla. Tietysti nykäykset voi peittää menemällä pirun kovaa, kuten Sm-kisoissa.

Dynamicissa ei tietenkään pääse hyötymään sukellusrefleksistä ihan yhtä voimakkaasti kuin constassa. Vai pystyisikö sittenkin? Lämppärit frc-staticina neljän metrin syvyydessä saavat kyllä refleksin käyntiin. Myös kaasujen osapaineet vaikuttavat constassa eli constant-moodia ei täydellisesti voi soveltaa pituussukellukseen.

Jos pelko lähti syvyyssukelluksessa sillä, että tajusin pääseväni ylös vaikka mistä syvyydestä niin jollain tavalla pitäisi poistaa pelko pituussukelluksestakin. Millä tavalla pystyn sukeltamaan tietäen sen olevan turvallista ja että pystyn sukeltamaan turvallisesti niin pitkälle kuin haluan? Mikä olisi se tekijä, joku muu rajoittava tekijä kuin BO, mikä tekisi sukeltamisesta turvallista? Mistä tiedän koska tulla pintaan? Jos pituudet pysyvät maltillisina, on se turvallista, mutta ei sillä tavalla mennä niille lukemille, joihin fysiikka edellyttää.

Fiiliksen mukaan sukeltaminen voisi olla yksi tekijä. En sitten tiedä miten se soveltuu suhteellisen vauhdikkaaseen ja hydrodynaamisesti kehittyneeseen sukeltamiseen. Rennolla fiilistelyssukelluksella tuntemuksiaan voisi olla helpompi tarkkailla.

Jaa'a.

2.9.2006 Mitä tästä nyt pitäisi sanoa

2006-09-02T16:19:00.000+03:00

Kovan taivuttelun jälkeen sain ylipuhuttua Simon lähtemään Kinikselle. Simolla oli kotiintuloaika, joten piti mennä vähän vikkelämmin kuin tavallisesti. Myös Lauri oli mukana ja vauhtia riitti. Minä otin rauhallisesti, aivan niin kuin tänä kesänä on tullut opeteltua. Hengailin laiturilla, venyttelin, tein pari palleavenytystä. Fiilistelin. Simo ja Lauri olivat vedessä kun minä vielä raavin päätäni ja kaivelin köyttä säkistä. Vetelin 55 metriä vapaaksi ja solmut siihen; pohjalle pleitti ja valot päälle.

Pojat ehtivät puljaamaan varmaan vartin ennen kuin tulin pelipaikalle. Tein parit staticit alkuun ennen kuin lähdin köyttä pitkin sukeltamaan. Vedin kaksi lämppäriä frc:nä about 15 metriin. Siellä oli kiva olla. En mennyt niin syvälle että olisi kunnolla kiristänyt. Jotenkin on tuntunut siltä, että jos kiristelee liikaa niin se pakkaa rasittamaan turhan paljon. Kolmannella sukelluksella otin enemmän ilmaa, en kuitenkaan läheskään täyteen. Tuloksena oli paras sukellus pitkään aikaan. Käppyrästä näkyy hyvin, millä kohtaa toin kädet alas. Siihen asti sukellus oli kuin vertikaalista dynamicia. Käännöksessä piti vähän fiilistellä.

Seuraavaan sukellukseen valmistauduin kuin syvään valmistaudutaan; eli muuten ollaan kuin tavallisestikin, mutta turvasukeltaja ohjeistetaan kunnolla. Täytyy tunnustaa, että tämän päiväinen sukellus ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikkoinen. Valmistautuessa vähän jänskätti ja asenne oli vähän liikaa suorituspainotteinen. Viime viikolla tuli sukellettua enemmänkin "so what"-asenteella. Ihan saman pääseekö pleitille, kun sinne pääsee kuitenkin. Ja vaikka pleitti olisi kuinka syvällä, pääsen sieltä ylos. Tänään oli "dark side"-päivä. Tänään tuli tehtyä metrejä.

Vaikka alku olikin vähemmän lupaava, itse sukellus meni mukavasti. Menin täysin pää tyhjänä enkä murehtinut mitä olin tekemässä. Keskityin pelkästään paineentasaukseen. Olin rento ja tiesin koko ajan ettei pleitille ole mikään pakko mennä, vaikka tänään tulikin sukellettua liikaa tulosta. Jos jotain positiivista pitää hakea niin olen ihan tyytyväinen, että pystyin vetämään näinkin hyvin, vaikka oli tavoite, mihin mennä. Kaipa se voisi kilpailutilanteessakin olla vähän samankaltaista. No kuitenkin; ihan sama missä se pleitti on kun sinne pääsee silti.

Muutin käsien asennon aika lailla täsmälleen samassa syvyydessä kuin lämppärissäkin. Jännä juttu että kehoaan pystyy kuuntelemaan noinkin tarkasti. Hassua on se, että jälkimmäisellä sukelluksella keuhkot olivat täynnä, mutta silti sama tunne tuli samassa syvyydessä. Tämä lienee ero rennon ja täysin rennon sukelluksen välillä. Lämppäri oli se täysin rento, ihan mega-rento; iso sellainen.

Tänään en lähtenyt sekoilemaan suuntäyttöjen kanssa, vaan pidin lähtökohtana hankkia ilmaa suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Loppuvaiheessa sain ihan tosissaan pumpata ilmaa suuhun. Kun alkumatkasta saa pumpata melkein koko ajan niin syvällä pärjää oikeastaan aika harvalla pumppaamisella. Tasaan painetta kuitenkin koko ajan; mitäköhän arvioisin, ehkä sekunnin välein. Nopeus on luokkaa 0,9-1,5 m/s, joten kyllä siinä saa jo tasaillakin. Välillä 0-35m paine tasaantuu nenästä kiinni pitämättä, mutta tuota syvemmällä pitää ottaa nenästä kiinni, jotta saa tarpeeksi voimaa tasaukseen, kun sen joutuu tekemään pienemmällä ilmamäärällä.

Tässäkään sukelluksessa ei vielä kiristänyt. Ilmaa sai otettua koko ajan, vaikkakin se oli jo hiukan hankalampaa lopussa. Ehkä tällaisille syvyyksille voisi jo harkita pakkaamista, mutta toisaalta olisi kiva mennä pakkaamatta. Alkumatka on niin paljon mukavampi sukeltaa, kun ei tarvitse tapella niin kovaa nostetta vastaan. Vyölläni oli kaksi kiloa. Jos pakkaisi niin pitäisi kai laittaa lisää lyijyä. Pohjalla oli pirun kylmä, joten teki mieli lähteä aika nopeasti ylös. Toinen tekijä oli se etten ollut erittäin rento. Oli kyllä kiva huomata ettei silti pelottanut, vaikka pinnalla jänskättämisen merkkejä olikin havaittavissa.

Vesi on alkanut viilentyä oikeastaan vasta nyt, vaikka Jaakko heittikin kylmän kiven veteen jo reilusti yli kuukausi sitten. Pintavesi oli koneen ilmoituksen mukaan 18, mutta tuntui hivenen viileämmältä. Aurinko ei paistanut, mikä selittää osaltaan. Termokliini oli noussut ylemmäs ja se oli erittäin selkeä ja tiukka raja. Noin 7-8 metrin syvyydessä oli silmin nähtävä ero veden lämpötilassa.

Sain reissulla myös selityksen siihen, miksi Elios ohjeissaan kieltää beaver tailista vetämisen, kun se riisuutuessani jäi käteen. Ja vaikka on superstrech nylon niin kyllä siitä sauman vierestä aina...

Laitetaan tähän vielä viime viikon ja tämän viikon syvien sukellusten vertailu. Aika identtistä menoa. Hassua. Viime viikon sukelluksessa kello ei ollut free-modessa valmiina, vaan se näyttää käynnistyneen vasta vitosessa. Siitä pieni ero.

30.8.2006 Mieli

2006-08-30T19:13:00.000+03:00

Viime viikolla tulin pähkäilleeksi allastreenien huonoa sujumista. No huonoa ja huonoa jos yksi treeni menee edes vähän käteen, mutta muuten kulkee kuin unelma. Anyways.

Uusi ohjelma on aina vaikea paperilla, kun sen saa uutena eteensä. Altaassakin se yleensä tuntuu vaikealta, mutta kun tietää pystyvänsä niin silloin harjoituksen pystyy tekemään. Joskus se ei kuitenkaan onnistu. Henkinen kehitys on sitä hitaampaa sorttia kuin fyysinen eikä se aina pysy perässä. Vaikka kunto olisi kohdallaan ja fyysiset edellytykset olisi tehdä vaikka mitä, saattaa temput jäädä tekemättä vain ja ainoastaan siksi, että ei usko pystyvänsä.

Viime viikolla taisi olla monta asiaa mielessä. Pelotti jonkin verran. Mitä jos en pystykään hanskaamaan tilannetta täysin? Bläkäreitä ei ole kiva vetää, se on faktaa, mutta liika varominen on varma keino jumittaa paikallaan. Ei ole kovin hyviä edellytyksiä vetää treeniä kunnolla, jos alkaa 50 metrin jälkeen miettiä, tulikohan ylihengitettyä ennen lähtöä. Aamulla oli pirun kylmä olo; olenkohan vähän nuhassa tai jotain.

Okei. Viime viikolla ohjelmassa oli uintien (4 x 800m monolla) välissä 4 x 100m sukellukset. Kaksi noista jäi reiluun 75 metriin ihan vain siksi, että pelotti. Järjellä asian voi kyllä selvittää ettei sukelluksissa todellakaan ollut mitään ongelmia ihan vain silläkin, että kahdesti onnistui ihan hyvin. Uusi ohjelma, uudet kujeet, uusi epäilys. Joka kerta joutuu voittamaan itsensä. Ja toisaalta, onhan noihin jo aika hyvin tottunut ja tullut rutiinia.

Myönnän kyllä sen, että treeneissä menee välillä vähän kovaa. Kun menee oikein kovaa, on nollaaminen myös vaikeampaa. Viime tiistain treeni oli erittäin hyvä. Se oli vaativa, mutta tein sen silti ja vieläpä hyvin. Iso vaihde jää päälle. Seuraavankin treenin on mentävä hyvin. Ehkäpä viime torstaina olisi ollut syytä istua hetki rauhassa altaan reunalla ja pulahtaa altaaseen ja käyttää alkuverra ihan fiilistelyyn. Tämän viikon tiistaina toimin juuri näin. Kiire pois. Stressi pois. Rentous tilalle. Altaassa pitää olla kivaa. Torstaina ei ollut. Torstaina oli suoritusmoodi päällä. Tämän viikon tiistaina aloitin puhtaalta pöydältä ja voi että oli hauskempaa, rennompaa ja muutenkin kehittävämpää.

28.8.2006 Zen (?)

2006-08-28T19:46:00.000+03:00

Lauantaina mentiin taas Kinisselälle Asikkalaan sukeltamaan. Sukeltaminen oli kivaa. Kaikki henkiset lukot tuntuvat jääneen Rappukallion pimeisiin syvyyksiin ja se jos jokin on hyvä asia. Suurimmat ongelmat minulla on tähän asti olleet henkisiä. Lasken myös paineentasauksen siihen, mutta osittain vain. Iso mörkö on ollut pohjaan törmäämisen pelko. Taitaa muuten olla aika tarkalleen vuosi tuosta ikävästä onnettomuudesta. Veren yskimisen takia olen myös pelännyt keuhkojeni puolesta ja siksi ollut erittäin varovainen. Kolmas iso juttu on ollut metrimääräinen ajattelu ja turha murehtiminen, että pääseekö jostain syvyydestä enää takaisin pintaan.

Sukeltaminen on juuri nyt niin mukavaa ja rentoa ettei paremmasta voisi oikeastaan enää unelmoidakaan. Tiedän että rajani asettuvat paineentasauksen ongelmiin. Fyysisesti constant weight suoritus on minulle kevyttä kamaa. Fysiikka kestää, voin tehdä mitä huvittaa. Apnean puolesta ei ole ongelmia, aikaa riittäisi hitaampiinkin sukelluksiin. Toisaalta mitäpä sitä hidastelemaan, jos vauhti tuntuu sopivalta. Ainoa rajoittava tekijä on siis paineentasaus. Sekään ei ole ongelma, sillä tuntuu että olen vihdoinkin saanut sen toimimaan.

Paineentasaus on henkinen juttu – osittain. Vaikka se on tekninen ja harjoittelua vaativa suoritus, on sen tekeminen syvällä vaikeaa ellei ole henkisesti kypsä siihen. Jotta pystyy ottamaan ilmaa suuhun paineentasausta varten, täytyy saavuttaa riittävän rentous, jotta keuhkot voivat rauhassa painua kasaan eikä mikään jännite ole sitä estämässä.

Tekniikoitahan on monia paineentasauksen tekemiseen. Suurin kysymys on siinä, miten saadaan ilmaa suuhun jäännöstilavuuden saavuttamisen jälkeen. Suuntäyttö on eräs tapa ja josta kirjoitinkin Rappukallion leirin jälkeen. Olen sitä käyttänyt kolmesti tuon jälkeen ja joka ikinen kerta sössinyt sen kunnolla nielaisemalla ilmat viimeisen täytön jälkeen. Kaksi kertaa olen sössimisen jälkeen jatkanut eniten harjoittelemallani tavalla eli ”pumppaamalla” ilmaa suuhun pakkaamalla negatiivisesti. Yllätyksekseni se on toiminut syvälläkin. Enkä ole pakannut.

Kun kirjoitin Rappukallion jälkeen suuntäytöstä ja käsien asennosta, en ollut varma kummalla oli suurempi merkitys rentouden löytämisen kannalta. Nyt olen asiaa tutkinut ja tullut siihen tulokseen, että käsien asento on ratkaiseva tekijä. Yläselkä, hartiat ja rinta on vain niin tuhottoman paljon helpompi rentouttaa ja pitää rentona kun tuo kädet sivulle eikä pidä niitä edessä.

Suuntäyttö on ihan ok menetelmä sekin, mutta olen nyt kolmesti huomannut siinä yhden vaaratekijän lisää. Kun olen nielaissut ilmat vahingossa niin on samalla tehnyt mieli tehdä jotain ylimääräistä pallealla. Onneksi sain hillittyä mielitekoni. Tottakai tästäkin voisi päästä harjoittelemalla eteenpäin, mutta en näe tällä hetkellä tarpeelliseksi lähteä kokeilemaan fillejä, kun negatiivinen pakkaus onnistuu hyvin ja olen sen turvalliseksi tavaksi todennut.

Toisaalta asiaa voidaan ajatella ilman määrällä. Kimmon yllyttämänä mittasin paljonko vettä mahtuu suuhun, tarkoituksenani tutkia paljonko ilmaa saadaan käyttöön mouthfillillä. Sitä mahtui reilu desi. Luulisin että negatiivisesti pakkaamalla ilmaa saadaan enemmän irti. Yhden baarin paineessa sitä kuulemma saa pumpattua litran verran pihalla, joten kympissä irtoaa ½ litraa, 30 metrissä 2,5 dl ja 60 metrissä 1,25 dl. Laskinko oikein?

Koska paineentasaus tekniseltä puoleltaan onnistuu myös ilman käsiä, kannattaa sekin hyödyntää. Vaikka rentouden takia kädet onkin tuotava alas jossain vaiheessa, tuntuu alaspäin meneminen niin paljon mukavammalta kun sinne saa mennä kädet edessä, kuin dynaa tekemällä. Lauantain syvimmän sukellukseni datasta näkyykin hyvin käsien laskeminen noin 35 metrin kohdalla.

Tuo oli neljäs sukellukseni. Köysi laitettiin 50 metriin ja alhaalla oli valot päällä. Kuten aiemmin kirjoitin kokeilin tehdä fillin jossain 35 jälkeen mutta kun se ei onnistunut jatkoin negatiivisella. Vajosin alas ja jossain vaiheessa valo alkoi kajastaa ja kuvittelin olevani vielä kaukana pleitistä. Sitten tajusin katsovani lamppua kymmenen sentin päästä. Hetki jolloin tajusin päässeeni pohjalle oli hieno. Matka ylös oli fiilistelyä; mahtava olo, onnistumisen riemu. Olin onnistunut jo siinä vaiheessa, kun pääsin pleitille sillä tiesin edelleen pääseväni ylös vaikka mistä.

Turvasukeltajat kummastelivat, miksi tulin niin lujaa ylös, mutta tuo vauhti on juuri minulle sopiva. Mennessäni alas unohduin potkimaan aika syvälle, mikä selittää nopeutta myös.

24.8.2006 Mikä on kun ei uskalla?

2006-08-24T20:08:00.000+03:00

Kyllä oli sitten niin ihme treeni. Ohjelmassa oli neljä satasen sukellusta uintien seassa, mutta ne vain pelottivat ihan kamalasti. Ei vaan uskaltanut tehdä kaikkia. Ensimmäisessä satasessa tein klassisen paniikkipintautumisen 75 metrissä. Siis sellaisen että kaikki usko jatkamiseen katoaa eikä siihen ollut edes mitään tahtoa. Pintaan vain ja päädystä kiinni. Toisen yrityksen sain tehtyä loppuun samoin kuin neljännen. Kolmas jäi puolestaan vajaaksi.

75 metriä on sellainen mitta minkä menee vaikka takaperin puukengät jalassa. Kaikki sen yli tuntuu olevan vaikeaa. Vaikka kesän treenien mittaan sietokykyä pitemmille onkin tullut reilusti lisää, ei niistä silti ole tullut liian helppoja. Satanen on aina satanen vaikka sen kuinka järkeilisi helpoksi palaksi. Piru vie numerot ja tasaluvut.

Tänään ei ollut hyvä päivä ja siltä tuntui jo aamulla ennen treeniä. Se ei voi kuitenkaan olla mikään syy sillä joskus on käynyt, että etukäteen huonoksi tuomittuna päivänä on kulkenut paremmin kuin koskaan aiemmin. Tiistaina taisi käydä vähän sen suuntaisesti kun olin syönyt edellisenä päivänä mitä sattuu ja nesteytys tuntui olevan vähän siellä sun täällä, mutta niin vain kulki hyvin.

Heti lämppäreissä oli outo tärinä päällä. Rauhallisen ja rennon menon löytäminen oli kiven alla. Tuntui kuumalta mutta silti oli kylmä. Itseasiassa lyhyenkin palautumisen aikana uinnin jälkeen alkoi vesi tuntua viileältä. Treenejä ei kuitenkaan voi tehdä pelkän fiiliksen mukaan sillä silloin tulee löysäiltyä liikaa. Subjektiivinen kokemus on huono mittari harjoituksen kovuudesta. Kyllä se aina menee, mutta joskus vain tuntuu pahemmalta.

Kuitenkin ongelma taisi olla taas kotelon puolella. Kun tajusin etten ole ihan täydessä iskussa, aloin varoa enemmän. Vaikka suorituskyky ei varmasti ollut laskenut niin oli pakko ottaa varovaisemmin. Varsinkin kolmannessa sukelluksessa joka jäi 80 metriin tulin pintaan, kun aloin miettiä liikaa maallisia murheita. Keskeytin varmuuden vuoksi, kun ryhdyin miettimään, olinko hengitellyt vähän liikaa ennen lähtöä. Samoin aloin varoa pientä vilua, joka alkoi tuntua yllättävän nopeasti.

Täytyy varmaan ottaa kurinpitomenetelmät mukaan harjoitteluun: jos jättää jotain kesken niin harjoitus aloitetaan alusta - siis kokonaan alusta lämppäreineen. Luulisi huvittavan tehdä sen mitä pitää kun ei uskaltaisi tulla pintaan liian aikaisin :)

20.8.2006 Pimiää touhua

2006-08-20T21:45:00.000+03:00

CWT 45m!!

Tein pienen päiväretken Asikkalaan Jyrin ja Eeron kanssa. Lähtiessäni aamulla 7:41 Seinäjoen asemalta mielessä kieltämättä käväisi ajatus koko touhun järkevyydestä. Junamatkaan Lahteen ja takaisin uppoasi vähintään 6½ tuntia ja mahdollisesti vähän enemmänkin. Ei kuitenkaan ole olemassa parempaa ja hauskempaa tekemistä kuin sukeltaminen, joten ajatukset katosivat nopeasti päästä.

Sain viikolla köyden vihdoinkin merkittyä, joten sitä piti testata. Aluksi köysi laskettiin 50 metriin, mutta koska kukaan ei sinne asti aikonut mennä, hinattiin se 45 metriin. Tavoitteeni oli olla sukeltamatta tuota syvemmälle.

Tein muutaman frc-lämppärin ja olin aikeissa jatkaa vähän syvemmillä. Otin arviolta 3/4 keuhkoihin tai jotain sinne päin ja sanoin meneväni pariin kymppiin. Pinnalla katsoin mittaria joka näytti kolmea kymppiä. Ei oikein enää huvittanut lämmitellä.

Lähdin tekemään 35-45 metriä syvää sukellusta. Alkumatkan menin kädet edellä ja otin ilmaa suuhun koko ajan. Noin 18-20 metrissä laskin kädet sivulle helpottaakseni rentoutumista, mutta jatkoin edelleen ilman pumppamista. Kun pumppaus alkoi vaikeutua otin suuntäytön ja jatkoin sillä aina 42 metriin asti, missä totesin ettei ilma riitä pleitille.

Sukellus oli niin helppo ja mukava, että oli pakko koettaa uudestaan heti perään. Menin samalla tavalla kuin edellisessä sukelluksessani, mutta tällä kertaa onnistuin sössimään suuntäytön kahdesti. Ensimmäisen täytön jälkeen onnistuin nielaisemaan melkein kaikki ilmat ja jouduin tekemään vielä varatäytön, mikä sekään ei riittänyt kuin arviolta 40 metriin asti. Kokeilin ottaa negatiivisella pakkauksella ilmaa suuhuni ja yllätys, yllätys; se toimi. Aikaa kului 1:27, josta suurin osa alaspäin mennessäni. Ylöstuleminen on nopeaa.

Viikko sitten mietiskelin käsien asennon ja mouthfillin vaikutuksia. Tämän päivän sukellusten perusteella uskaltaisin sanoa käsien asennon olevan tärkeämpi kuin suuntäyttötekniikka. Tänään otin kädet pois edestä ja rentoutin yläruumiin kunnolla. Samalla epäonnistuin suuntäytössä, mutta onnistuin korjaamaan sen negatiivisella pakkaamisella. Pystyin silti olemaan rentona enkä repinyt keuhkojani rikki. Näin ollen suuntäyttö ei yhtäkkiä vaikutakaan niin kovalta jutulta kuin miltä se viime viikolla tuntui. Ehkäpä sitten kun teen fillin 45 metrissä...

D3 näytti sukellukselle 44,5 metrin syvyyttä, vaikka köysi oli laitettu reiluun 45 metriin. Eeron sanoi, että D3 on kalibroitu suolaveteen, mikä aiheuttaa makeassa vedessä kolmen prosentin virheen. Kisakonekin oli kuulemma näyttänyt Eeron kisasuoritukselle syvyyttä vain 52,8m vaikka Eero kävi 55 metrissä.

Otsikko täytynee selittää. Lämppäreissä maskilamppuni vielä valaisi yhtä paljon kuin margariini, ja menikin pimeäksi ennen syviä sukelluksia. 42 metrisessä köysi pääsi karkaamaan vapaapudotuksessa, joten jouduin etsimään itseäni lanyardin avulla. Onneksi pleitti oli valaistu kahden lampun voimin ja kajastuksen saattoi nähdä yli 15 metrin päästä. Reilun tunnin jälkeen pohjavalotkin pimenivät; en tosin tiennyt sitä ja sukelsin vajaaseen 35 metriin, ja voin sanoa, siellä oli pimeää.

19.8.2006 Fiilistelyä

2006-08-19T20:51:00.001+03:00

Tällä viikolla olen ollut ahkera ja käynyt tekemässä kolme allastreeniä. Tiistain treeni oli paha, ei oikein meinannut lähteä kone käyntiin. Vuorossa oli 4400 metrin monoilusessio, joka löytyy 29.7. kirjoittamastani jutusta. 8 x 100m (75m apnea + 25m pinta) tökki jälleen aivan tajuttomasti. Uskomattoman inhottava pala. Vasta harjoituksen loppupuolella alkoi tuntua siltä, että kulkee edes jotenkin. Viimeisenä ollut 16 x 50m intervalli minuutin lähdöillä olikin jo sitten mukavaa ja kevyttä pikkusukeltelua.

Torstaina kulki yllättävän mukavasti. Täytyy kyllä myöntää että harjoitus ei ollut kovin rankka ja painopiste oli potkujen hiomisessa. Paljon kaikenlaista kumppareilla ja muutama kevyt 10 x 25m sukellussetti sekä dnf:nä että kumppareilla.

Lauantaina tein puolestaan varsin puhtaan sukellustreenin.

verra 600m
4 x 25m sukellus
4 x 50m sukellus
4 x 75m sukellus

100m löysää
100m sukellus
100m löysää

4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I, 20” palautuksella
100m löysää
100m sukellus
100 löysää

6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”
100m löysää
100m sukellus
verra 200m

Oli mukavaa vaihteeksi tehdä rento harjoitus. Tämä oli mukavaa tekemistä, vaikka jälleen kerran satasen tuntuivat hieman hankalilta, mutta vain etukäteen. Kellottelin jälleen pintauinteja ja huomasin vauhtien kasvaneen parilla sekunnilla 2.8. tekemääni harjoitukseeni verrattuna. Sukelluksissa tai yhdistelmissä vauhdit pysyivät suunnilleen samoissa.

Kyllä se rentous vaan löytyy kun yrittää parhaansa mukaan ottaa rennosti.

13.8.2006 Test reality

2006-08-13T23:42:00.000+03:00

Viikonloppu meni mukavasti Päijänteellä Rappukallion suunnalla kokoonpanolla Eero-Kristiina-Jussi-Jyri-Timo-Laura-Kalle-Sami. Eeron vanhempien mökki toimi tukikohtana ja se oli kymmenen minuutin venematkan päässä. Paikalle päästiin perjantaina aika myöhään, mutta pimeyskään ei estänyt vesihiihtoa matkalla Muuramen satamasta mökille. Ja koska mökille oltiin tultu, oli myös saunaan päästävä oli kello mitä tahansa.

Lauantaina porukka jaksoi nukkua tuhista kymmeneen asti ennen kuin aurinkoinen sää ja nälkäinen maha alkoivat herätellä. Aamu oli mallia hidas. Ehkä juuri siksi olikin niin mukavan rentouttavaa tehdä asiat hitaasti ja istua aamupalapöydässäkin pidempi tovi. Ennen sukelluksia piti vielä hakea Sami satamasta. En itse lähtenyt sille reissulle vaan jäin käristämään nahkaani rantakalliolle. Joku taisi käydä kaupassakin tuolla reissulla sillä aikaa siihen meni. Takaisin tulevan veneen perässä oli taas joku roikkumassa; ei tosin suksilla vaan tuubilla.

Olin ollut aamupalalla varovainen ruuan määrän suhteen sillä tavoitteena oli jälleen kerran sukeltaa tyhjällä vatsalla. Kuinka ollakaan aikataulun venyminen aiheutti jossain määrin jo nälkääkin, mutta se ei haitannut. Yhden virheen tein tankkauksessa. Ei olisi pitänyt olla auringossa noin pitkää aikaa ennen sukeltamista, sillä nesteet pääsivät vähän liian alas. Yritin kyllä juoda, mutta se ei riittänyt ja aika paljon tuli suoraan imeytymättä ulos. Alinesteytyksen huomasin oikeastaan vasta reissun jälkeen, kun mietin fiiliksiäni.

Lauantain sukellusreissu oli puolitoistatuntinen setti. Vene oli vähän turhan täynnä tavaraa ja veneen perään laitettiin vielä yksi ukko tuubiin hinaukseen, jotta tilaa oli vähän paremmin. Rappukallion eteen päästyämme laitettiin kaiku päälle ja etsittiin sopiva kohta. Vettä oli alla mukavasti; yli 90 metriä. Veteen laskettiin kolme köyttä, joista kaksi oli constaa varten 5 kilon painoilla ja lampuilla varustettuina sekä yksi köysi freetä varten 18 kilon painoilla. Sukeltajia oli seitsemän.

Oma treenini alkoi staticilla, jonka tein kuivana ja frc:nä. Jatkoin matalilla sukelluksilla ja edelleen frc:nä. Muutamia tehtyäni ei enää tahtonut huvittaa vaan teki mieli mennä vähän syvemmälle ja suuremmalla ilmäärällä. Frc:tä voi hinkata sitten joskus matalammissa lätäköissä, mutta nyt voi mennä syvemmällekin, kun ei ainakaa tarvitse pohjaan törmäämistä pelätä. Tein joitain reiluja parikymppisiä ja muutaman reilun kolmekymppisen sukelluksen. Korvat toimivat hyvin ja paineentasaus ilman käsiä sujui alusta alkaen ongelmitta, joten tein kaikki kädet edessä ja otin ilmaa suuhun periaatteessa joka tasaukselle. 35 metriä syvemmälle ei kuitenkaan ollut asiaa, kun tuli tunne etten saa tarpeeksi hyvin otettua ilmaa.

Sukeltamisen jälkeen kaikilla oli kova nälkä. Onneksi perjantaina oli käyty kaupassa monen ihmisen voimin ja ruokaa riitti. Mainittakoon että minä ja Timo laskimme kaupassa että viidelle ihmiselle pitää olla yhteensä kilo jauhelihaa per ateria. No, syötiin siitä vielä sunnuntainakin. Illalla saunottiin taas ja käytiin vetämässä hiihtäjiä veneellä. Vesihiihto osui taas iltakymmenen jälkeiseen aikaan.

Illalla haastattelin Jyriä, Timoa, Eeroa ja Jussia syvyyssukeltamisen eri tekniikoista. Tänä kesänä olen tehnyt sukellukseni pääsääntöisesti kädet edessä ja ottanut ilmaa koko ajan. Kädet edessä on ehkä potkun tekniikan kannalta parempi vaihtoehto ja muistuttaakin hyvin paljon dynamicia. Liiallinen jäykkyys saattaa kuitenkin nousta siinä ongelmaksi. Asiasta keskusteltiin pitkään ja päätinkin kokeilla seuraavana päivänä kädet alhaalla.

Toinen keskustelun aihe oli paineentasaustekniikka. Mouthfill eli suuntäyttö on minullekin ennalta tuttu. Suuntäytön ainoa ongelma saattaa olla turvallisuuspuolella sillä käytännössä suuntäytöllä voi mennä syvemmälle kuin mitä keuhkot kestävät. Jos ilmaa ottaa suuhun koko ajan, voi olla varma että keuhkot kestävät vielä kasaan painumista, kun sieltä kerran saa ilmaakin otettua. Suuntäyttötekniikka perustuu taas siihen, että suu täytetään ilmalla siinä vaiheessa sukellusta, kun se vielä onnistuu helposti. Suussa olevaa ilmaa käytetään loppumatkan ajan paineen tasaamiseen korvissa. Näin ollen varoittava tekijä eli kipu korvissa saadaa kierrettyä ja on mahdollista mennä keuhkojen kannalta liian syvälle. Tosin asiaan kuuluvalla rentoudella keuhkojen vammat saadaan vältettyä – pääsääntöisesti.

Sain sunnuntaille siis kaksi kokeiltavaa juttua; käsien asennon ja suuntäytön. Keli ei ollut yhtä hyvä kuin lauantaina sillä tuuli oli yltynyt ja aallokko oli paljon kovempi. Menomatka vastatuuleen oli pomppuisa. Köydet viritettiin samalla tavalla kuin edeltävänä päivänä. Treenini alkoi samoin, mutta sillä erotuksella, että nyt sukelsin kädet alhaalla, pidin nenästä kiinni ja otin suuntäyttöjä. Frc-sukellukset tein yhdellä suullisella ilmaa pinnalta.

Suuntäyttötekniikan etuna tuntuu olevan rentoutumisen helpottuminen. Tässä on toisaalta kaksi muuttujaa, joten täysin varmasti ei voi sanoa oikein muusta kuin yhteisvaikutuksesta. Olen ihmetellyt sitä kuinka pystyn sukeltamaan frc:nä 15 metriin koko ajan ilmaa ottaen, mutta täysillä keuhkoilla alkaa ongelmia tulla yleensä 30 ja 35 metrin välillä. Kuitenkin tuossa 15 metrin frc-sukelluksessa keuhkoni ovat enemmän kasassa kuin 35 metrin sukelluksella täysillä keuhkoilla. Ilmeisesti kyse on ollut rentoudesta. Suuntäytölläkin tasasin paineet ilman mitään ihmeempää säätöä aina viimeiseen täyttöön asti, mikä tapahtui varmaankin jossain 30 kohdalla. Kun täytön jälkeen sai laittaa kurkunpään pysyvästi kiinni eikä ilmaa enää tarvinnut pumpata, tuli mahdollisuus keskittyä pelkästään rentouttamiseen.

Aiemmin mainitsemani keuhko-ongelman lisäksi huonona puolena tässä yhtälössä oli putoamisasento. Nizzan jälkeen mietin perse edellä menemisen problematiikkaa, minkä lopulta ratkaisin laittamalla kädet eteen ja tasaamalla paineet ilman käsiä. Rentous on kuitenkin arvokkaampi asia kuin hyvä vapaapudotus, joten ehkäpä se olisi uhrattavissa. Oikean asennon säilyttääkseen on myös mahdollista tehdä pieniä korjauspotkuja. Myös kaulapainon käyttäminen ratkaisisi oikean asennon löytämisen.

Pääsin nopeasti mouthfillin makuun ja tein kolme kertaa 22 metriin keskittyen pelkästään tekniseen toteuttamiseen. Köysi oli merkkaamaton, joten huutelin veneeseen aina suurinpiirtein, että ”muutama metri lisää” ja sain sitten vähän mitä sattuu. Näin kuitenkin aina määrän pinnalla kellumassa ennen kuin päästin sen poijun lukosta läpi, joten tiesin suunnilleen missä syvyydessä pleitti saattaisi olla. Reilun kolme kymppisen jälkeen tein kaksi 36 metristä, jotka tuntuivat helpoilta ja mukavilta sukelluksilta. Tästä rohkaistuneena pyysi vielä sen verran lisää köyttä jotta pääsisin yrittämään omaa ennätystäni.

Kuten aiemmin mainitsin, keli oli huonohko. Aallokko oli tarpeeksi suuri, jotta varmasti keinui ja välillä vesi pyyhkäisi kasvoja. Tuulen ja virtauksen takia köydet eivät olleet suorassa, vaan aika pahasti vinossa. Ilmeisesti painoja olisi saada olla reilusti enemmän, jotta köysi olisi mennyt suoraan alas. Rappukallio on Pohjois-Päijäntellä eikä vesi ole mitenkään verrattavissa Asikkalaan, joka on etelässä. Jos Asikkalassakin on tumma vesi niin Rappukalliolla se on suorastaan pimeää vettä. Noin seitsemän metrin syvyydessä pinta loistaa erittäin tummassa punaruskean sävyssä. Viidessätoista metrissä on jo pimeää eikä parissa kympissä enää näe yhtään mitään.

Yleensä maskissa kiinni oleva valo valaisee mukavasti ympäristöä ja heittää kapean valokeilan veteen, jonka näkee selväsi ja joka jonkin verran heijastaa valoa ympärilleenkin. Täällä vesi söi kaiken valon. Matkalla saattoi nähdä ainoastaan köyden, jos valo osui suoraan siihen. Tietysti käännöksessä näki jalkansakin, mutta idea lienee selvä. Pari kertaa viikonlopun aikana onnistuin hukkaamaan köyden aivan kokonaan, ja jouduin näin hakemaan sen lanyardista vetämällä.

Olosuhteet olivat siis kohdillaan. Toisessa pohkeessa oli vähän kireä olo ja tiedostin etukäteen, että se saattaisi krampata käännöksen jälkeen. Se oli kuitenkin minimaalinen tunne. Myös kaksi tekemääni kolmekutosta vähän arveluttivat, sillä ne ovat sieltä syvemmästä päästä mitä olen tehnyt. Sukellusvarmuus tuntuu kuitenkin olevan sitä luokkaa ettei huolta pitäisi olla. Kuinka ollakaan sukellus meni hyvin ja se oli ihan sikahelppo. Yhteisvaikutukseltaan käsien asento ja mouthfill tekivät tästä helppoa. Enemmän ehkä antaisin silti arvoa käsien asennon muuttamiselle, mutta asiaa täytyy tutkia ja testata kunhan ehtii. (valokuvat Jussi Lehtonen)

10.8.2006 Ohne flossen

2006-08-10T19:19:00.000+03:00

Jos tiistaina oli mukavaa kumpparointia ja monoilua niin tänään apuvälineet jäivät kotiin.

verra 500m
1 x 1000 m (100m potkut VUp/Dp + 100m VU), II
potkut: Dp 25m, 50m, 75m, 100m, VUp 100m, 75m, 50m, 25m, II, palautus 20"
löysää 100m
SKU 3 x 200m, III, 30"
SKUp 3 x 100m, lauta, II, 20"
löysää 100m
VU 1 x 400m, II/III/III+/IV
verra 200m

Treeni taisi olla aika sopiva. Se ei tuntunut kivalta, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä ettei enää pystyisi jatkamaan. Ei tästä harjoituksesta voi kuitenkaan suuresti tykätä. Heti alkuun puolitoista kilometriä potkuja ilman räpylöitä. Alkuun on niin maan kankea olo, kun lähtee vääntämään raatoa tavallista laajempaan liikkeeseen, jotta ylipäätänsä olisi mahdollista päästä eteenpäin ilman räpsiä. Ihan klassinen treeni; liike tehdään "yli" jolloin se antaa paremman ärsykkeen.

Vaikka perusuintitreeni ei ole kivaa niin voin sanoa siitä olevan hyötyä sitäkin enemmän. Pelkässä räpylöinnissä pitäytyminen tuo harjoitteluun virkamiehiä liikaa mukaan, mitä ei voida pitää hyvänä asiana. Uintitreenin vaikutuksen huomaa parhaiten seuraavalla monoilukerralla, jolloin liikkeet tuntuvat erittäin helpoilta ja sujuvilta. Toinen tärkeä seikka on se, että tulee ihan surku kun joutuu jättämään rakkaan räpylänsä kotiin, mutta ai että sitä iloa kun seuraavalla kerralla monon saapi ottaa mukaan ja hurvitella sillä menemään oikein kunnolla.

9.8.2006 Kotelo

2006-08-09T19:38:00.000+03:00

Vanha mysteeri, pääkipu, palasi tänään kuvioihin. Menin hallille fiilistelemään ja tekemään frc-sukelluksia. Niissä ei ollut mitään ongelmia tai tavallisuudesta poikkeavuuksia; hain moodin päälle ja that's it. Menin lopuksi uimaan, jotta saisin keuhkot tuuletettua ja jonkin verran kuonaa pois. Uin 300-400 metriä vaparia. Lihakset väsyivät helposti uidessa, mutta hapenoton kanssa ei tuntunut olevan mitään ongelmia. Hengitin joka neljännellä vedolla. Lopetettuani tajusin että päätä särkee.

Edellisiin pääkipukirjoituksiin voitaneen nyt lisätä mu-tu-tieteellinen päätelmä siitä, että apnea tai sukellusmoodi yhdistettynä fyysiseen rasitukseen saattaa aiheuttaa kotelon kivistystä. Selvennettäköön vielä, että lähdin uimaan heti kovaa siis tehnyt lämppäreitä uinnin suhteen. Pään kanssa ei ole ollut ongelmia koko kesänä, mikä näin ollen saattaisi selittyä kunnollisella lämmittelyllä.

2.8.2006 Onko harjoittelussa kyse siitä, että saa huijattua itsensä tekemään asioita, joihin ei välttämättä usko pystyvänsä?

2006-08-02T20:56:00.000+03:00

Eilen tiistaina oli paha treeni. Monoa siinä ei ollut ollenkaan, mutta kumpparia sitäkin enemmän. Kumpparitreenistä olen välillä pitänyt jopa enemmän kuin monoilusta. Dnf saa puolestaan tyytyä inhokin osaan treeneissäni. Niin ja constahan se ykkönen on, mutta en ole sitä yleensä edes laskenut treenaamiseksi :)

Treeni ei ollut edes kovin raskas eikä siinä ollut pitkiä pätkiä apneaa. Vatsalihakset tosin saivat kyytiä, mikä oli pelkästään miellyttävää. Viikonloppuna olin haastatellut Kimmoa, jälleen sama mies, urheilujuomista. En ilmeisesti saanut sekoitussuhteita aivan oikein sillä tekemästäni litkusta tuli niin kamalaa etten saattanut juoda sitä. Tosimiehet siis sekoittavat itse omat ”hartsporttinsa”. No kumminkin eräs syy treenin tukkoisuuteen löytyy uskoakseni nesteytyspuolelta.

Edellistä väitettä voisin nostaa tukemaan sen, että tänään keskiviikkona hoidin nesteet mallikkaasti kuntoon ja alun hankaluuksien jälkeen homma lähti kulkemaan. Osansa treenin sujuvuuteen teki tietoisesti haettu rentous. Alkuverryttelyssä tarkkailin vaparin käsivetojani ja hoksasin etten tehnyt niitä täysin rennosti. Pieni jäkittäminen teki uinnistani väkinäistä. Vaikka hain rentouden kohdalleen vauhti ei siitä huonontunut; pikemminkin parani.

Kirjoittaessani aamulla ohjelmaani paperille, ei luottamus selviytymiseen ollut kovin korkealla. Harjoitus oli varsin apneapainotteinen eikä uintia ollut kovin paljoa. Sukelluksia oli aika paljon ja ne oli sijoitettu varsin ikävästi uintipätkien päälle.

Alkuverra oli kiva tehdä. 600 metriä taittui kevyesti ja sain haettua oikeanlaisen rentouden päälle. Lokakuusta asti palvelleet uimalasini olivat menneet tiistaina rikki, joten nyt piti turvautua varalaseihin, jotka itseasiassa ovat rikkimenneitä vanhemmat, mutta vähemmän käytetyt. Laseja tosiaan piti jonkin aikaa modata ja systemoida istumaan päässä.

Verran päälle oli mukavaa apneamonoilua.

4 x 25m
4 x 50m
4 x 75m

Tein sukellukset vajailla keuhkoilla. Taisin tuossa joku päivä miettiä kaulapainon tarkoitusta ja luulen olleeni siinä mietinnössä oikeilla jäljillä. Suht’ neutraalilla nosteella kaikki liikkeet, joita olen koko kesän potkuni suhteen harjoitellut olivat helpompia tehdä. Kun olen harjoitellut kovalla nosteella ja sen takia joutunut korjaamaan joitain juttuja aika reilusti yli, helpottui tekeminen kummasti, kun korjausliikkeen saattoikin tehdä paljon maltillisemmin. Potkuja piti tehdä kolme vähemmän per 25 metriä. 75 metrisiin otin vähän enemmän ilmaa. Jännä juttu oli jälleen huomata se, että vajailla keuhkoilla pystyy menemään tiettyyn pisteeseen asti helpommin kuin täysillä. Lisäilmasta alkaa olla hyötyä vasta limiiteillä. En tiedä menisikö satanen frc:nä. Voisi kyllä mennä.

Kevyet sukellukset kruunasi jälleen mystinen pyöreä, pienin mahdollinen kolminumeroinen luku. Ja Väinölle tiedoksi, että kyseessä on pienin kolminumeroinen luku, jonka humanisti voi käsittää, että älä nyt kommentoi mitään matemaattisesti monimutkaista tähän. Vaikka sen pystyy tekemään aina ja vaikka miten niin sitä jotenkin vain kunnioittaa suuresti. Se on jotain maagista. Onneksi olin edellisenä iltana muistanut uhrata Egyptinmaan jumalille, joten olosuhteet olivat suotuiset. Voi äiti maa…

Uintipätkä pukkasi vuoroon seuraavana. 4 x 150m ja vauhdit per 50m olivat II/III/I 20” palautuksella. Kellotin kaikki ja sain jokaisen 0,5 sekunnin sisälle ja kolmesti aika oli 2:02,2. Tuo kyllä hirveästi lisäarvoa treenille :) Tämä oli helppo keikka. Mutta jälleen uintia seuraava 100 metrin sukellus tuntui tavattoman ylitsepääsemättömältä. Hyvin se kuitenkin sujui. Tällainen treeni, jossa on paljon sukelluksia tuo aika usein epätoivonhetkiä. Itse sukellus ei olisi paha nakki, jos sen saisi ottaa puhtaasti sukelluksena. Ohjelmassa olevat uinnit sabotoivat sukellusmoodia koko ajan, mikä aiheuttaa ainakin jonkin verran henkistä muuria harjoitteluun. En tiedä sitten häiritseekö uinti niin paljoa fysiikkaa kuin ehkä äkkiseltään voisi ajatella.

6 x 100m, 50m pintauinti + 50m apnea, 30”. En ole ihan varma montako näitä tuli tehtyä, kun laskupää on sama pää kuin se jolla pitää sukeltaa ja joka välillä meinaa lähteä irti. Niin, te tiedätte. Kellottelin vedot jonnekin 1:18 tuntumaan. Variaatiota taisi olla enemmän. Ei tämäkään mikään sikapaha ollut. On toisaalta ajateltava niinkin, että ehkä tänään oli helppoja uintiosuuksia, jotta sataset onnistuisivat paremmin. Kun oppii sille ettei uinti haittaa sukeltamista, voidaan uintia vähitellen koventaa ja silti vetää sukelluksia päälle, kun on opittu ettei uinti haittaa sukeltamista. Niin.

Viimeisen satasen olin ajatellut jättää tekemättä jo ennen toisen tekemistä, kun tosissani harkitsin jättäisinkö sen toisenkin sukeltamatta. Kannatti kuitenkin tehdä. Yksikään niistä ei ollut edes kovin paha. Huomasin myös että vauhtini on päässyt kuin salaa kasvamaan. Toivottavasti se kertoo tekniikan parantumisesta. Ensimmäinen huntti meni 1:17, toinen 1:16 ja viimeinen 1:13, mistä olin jo hieman yllättynyt. Keskiarvoltaan siis 37,5 vauhtia – nopeimmillaan sekuntia vikkelämpää. Kaulapainon kanssa ajasta lähtenee useita sekunteja pois ja hallimärkkäri napsaisee yhden tai kaksi, mistä päästään jo hirmuiseen vauhtiin tarvittaessa. Yhteensä matkaa tuli väliverroineen noin 3400 metriä.

Tiistainen jäkittäminen vähän harmittaa. Vaikka kuinka olisi kyse perusasioista tahtovat ne liian usein unohtua. Rentous on niin itsestään selvyys ettei sitä aina huomioi. Toinen paha, paha, paha tekijä on kiire. Joskus on rauhaton olo tai jotain tekemätöntä, mikä pitäisi saada tehtyä, jolloin tulee helposti ”tarve” hoitaa hommat pois alta mahdollisimman nopeasti. Treenin puolivälissä harkitsin pitäisikö ohjelmaa lyhentää, jotta ehtisin paremmin. Päätin uida loppuun ja sen voin sanoa, että jos on ohjelma, pitää se aina tehdä loppuun. Jos lähtee lyhentelemään siitä tulee tapa ja lopulta koko tekeminen menee itsensä huijaamiseksi. Tänään olin tosin myöhästyä töistä, mutta kellokortilla huomasin, että 10 sekuntia jäi jäljelle. Perusasiat on puolestaan hyvä kerrata aina silloin tällöin ja kysyä itseltään ovatko perusasiat hanskassa ja ovat hanskat tallessa.

30.7.2006 Testdream

2006-07-30T21:55:00.000+03:00

Kävin Kimmon kanssa Leppävirralla sukeltamassa. Ei siitä paljoa kerrottavaa ole, kun menee melkein sanattomaksi. Veden kirkkaus oli jotain käsittämätöntä, vaikka Kimmo tiesikin kertoa että tänään oli huono näkyvyys. Itse asiassa pinnalta näki kymppiin, mutta ei sen enempää. Thermokliinin alla (5 metriä) näkyvyys parantui huomattavasti ja kympissä näkyvyys oli jotain 25 metrin luokkaa.

Olimme vedessä noin kaksi tuntia ja kylmä siinä tuli. Niin ilman kuin vedenkin lämpötila oli 16 astetta eikä aurinko paistanut. Aluksi tehtiin constaa ja pienen lämmittelutaon jälkeen jatkettiin free immersion alkeilla. Minä neuvoin Kimmolle constaan vatsalihasten käyttöä panemis-vertauksen avulla, mutta mies tarvitsee vielä harjoittelua, vaikka yritystä jo alkoikin olla. Minä en ollut aiemmin freetä oikein ikinä yrittänyt ja Kimmolla oli täysi työ opettaa minulle kuinka köydestä vedetään. Aika sähellystä se aluksi olikin.

Oli mielenkiintoista mennä kymppiin hengaamaan ja samalla katsoa kaverin koko suoritus alusta loppuun. Koko ajan näki mitä toinen teki. Ihan uskomattoman mahtavaa! Näkyvyys oli huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Nizzassa. Kimmolla meinasi freetä tehdessä mennä miettimisen puolelle, kun hän huomasi montussa toisen köyden, jossa oli pohjalevy kiinni. Oli käynyt niin, että Kimmo luuli katsovansa kaivannon reunaa pitkin sataan metriin asti ulottuvaa köyttä ja tuumaili ettei siinä aiemmin mitään pleittiä ole ollut. Pian kuitenkin ilmeni että se oli meidän 30 metriä kauemmas ajelehtinut consta-köytemme.

Ei tällaista oikeasti voi olla Suomessa. Taisin nähdä unta.

29.7.2006 Lähtee pää irti aina välillä

2006-07-29T13:08:00.000+03:00

"Onneksi tuo koppa on kuitenkin sen verran olematon kapistus ettei sillä ole muuta tarkoitusta kuin estää käsiä menemästä liian yhteen dynaa tehdessä."

On suhteellisen kummallinen olo kun joudun viettämään vapaaviikonloppua. Tämä kesä on mennyt ihan täysin reissatessa. Viikolla allastreenit ja yksi avovesi on johtanut siihen ettei viikolla ehdi tekemään työn ohella muuta kuin treeninsä. Viikonloppujen avovesireissut puolestaan ovat tuoneet tekemistä sen verran paljon, että lepo on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ei silti, en minä moiti; sukeltamiseen käytettyä aikaa ei voisi käyttää mitenkään paremmin.

Hassua. Tätä kirjoittaessani Kimmo soitti ja ilmoitti ettei seuraavalle viikonlopulle suunniteltu Leppiksen keikka sovikaan. Sovittiin sitten että mennään jo huomenna sukeltamaan! Nukuin viime yönä 11 tuntia - riittäköön se levoksi :)

Tänään oli periaatteessa aika helpon näköinen harjoitus, ja sitä se osittain olikin. Keskellä harjoitusta oli kuitenkin osuus, jonka aikana usko tahtoi loppua moneen kertaan. Laitetaanpas treeni tähän kaiken kansan pällisteltäväksi.

- verra 400m
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 8 x 100m, mono, joka satanen 75m apnea + 25m pintauinti, II, noin 60"
- 200m löysää
- 4 x 200m, mono, pintauintia, käännös --> 15m apnea, II vauhti, palautus 30"
- 200m löysää
- 16 x 50m, lähdöt tasaminuutein
- loppuverra 200m
yht. 4400m

Pintauintiosuudet joissa tosin sukellettiin enemmän kuin mitä uitiin pinnassa olivat helppoja. Välillä sukellukset venyivät noin 20 metriinkin asti, mutta harjoitus ei ollut kovin raskas. Hengittämättä ei tarvinnut kovin kauaa olla.

Päivän paholainen oli 8 x 100m, jossa 75m oli apneaa. Ei ole sitten noin kamalaa oloa ollut piiiiiitkään aikaan. Tuli orpo olo siinä vaiheessa kun palleanykäys tuli 40 metrin kohdalla. Mielessä eli kysymys, miten on joskus saattanut sukeltaa kaksi kertaa pidemmälle. Ja se vasta kysymyksiä herätti, että miten siitä voi vielä joskus sukeltaa pidemälle - reilusti pidemmälle.

Selityksiä on tietysti monia. Nyt on peruskuntokausi eikä mikään maksimien puskemiseen tarkoitettu aika. Nämä treenit olen tehnyt ilman kaulapainoa ja hallipukua. Varmaan joskus huhtikuussa viimeksi edes kokeillut kaulapainoa. Hallipuku tuo liukkautta. Nyt on taas sellainen ryijy vellomassa nahan päällä että sen aiheuttaman jarrutuksen suorastaan tuntee.

Loppuun oli vielä 16 x 50m, harjoitus joka vielä viime talvena oli suorastaan raskas ja tein sen aina hyvin levänneenä enkä sitten paljon muualle samana päivänä hötkyillytkään. Nyt se tuntui sellaiselta mukavalta perussetiltä. Aina sukellukseen 11 asti piti huohottaa kuin pieni orava pakomatkallaan, mutta se jälkeen palautukset olivat lähinnä odottelua. Vauhti pysyi kuitenkin ihan samana koko ajan sillä lähdöt olivat aina minuutin välein, mikä piti myös palautumisajan vakiona. Sukellusaikani taisivat olla 36-38 sekunnin luokkaa. Tuota nopeammin ei oikeastaan kannatakaan mennä.

Kaulapainottomasti sukeltaessani olen huomannut vauhdin merkityksestä uuden ulottuvuuden. Kaulapaino eliminoi veden vastusta. Kun olen sukeltanut ilman kaulapainoa olen huomannut että vauhdin lisäys 36s/50m --> 34s/50m vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin tuo kaksi sekuntia äkkiseltään tuntuisi. Vauhtini on hidastunut keväästä paljon, mutta voisi joskus koittaa millaista menoa kaulapainon kanssa saisin aikaan.

Eilen kävin illalla hallilla ihan vain fiilistelemässä. Otin hallipuvun mukaan ja sukeltelin hyppyaltaassa vajailla keuhkoilla. 30 sekuntia apneaa frc:nä tuntui ihan kamalalta aluksi. Sukellukset pysyivät noissa mitoissa hyvin pitkään, kunnes noin 45 minuutin jälkeen huomasin katsovani kelloa ensimmäistä kertaa vasta puolentoista minuutin kohdalla. Fiilistelyharjoituksen tarkoituksena olikin hakea sukellusrefleksi päälle. Kauan siihen kyllä meni. Luulen että sen olisi saanut päälle nopeammin ilman pukua, mutta silloin en olisi tarjennut altaassa niin kauaa. Luulen tuntevani sukellusrefleksin parhaiten sormistani ja varpaistani. Kun refleksi on päällä, jo 20 sekunnin apnea ja immersio aiheuttavat "kylmän aallon" mainitsemiini raajoihin. Vähänkö siistiä!

15.7.2006 Olen käynyt syvällä

2006-07-15T21:53:00.000+03:00

Blogin kävijälaskuri tikittää keskimäärin neljän kävijän päivävauhtia, joten on taas uskallettava jotain kirjoitellakin. Keväällä Nizzan reissun jälkeen ei enää huvittanut hakata treenejään ja mietteitään tänne, jolloin oli luontevaa siirtyä kirjoittamisesta kesälomalle.

Kesä on mennyt työn ja treenin välillä tasapainotellessa mukavasti. Teen ruumiillista työtä jossa tulee hiki, mutta onneksi siinä ei tarvitse stressata yhtään mitään. Suurin huolehtimisen kohde on hoitaa itsensä ajoissa leimaamaan kellokorttia aamulla.

Kesän aikana on tullut tehtyä tasaisesti neljä treeniä viikossa; kaksi avovedessä ja kaksi altaassa. Altaassa on ollut unelmaolosuhteet. Olen treenannut aamuisin ennen töihin menoa. Käytännössä olen ollut altaalla seitsemältä tehnyt puolentoista tai vajaan parin tunnin treenin. Kymmeneksi on ehtinyt mukavasti töihin. Aamuisin hallissa on vähän ruuhkaa mutta se on kadonnut puoli kahdeksaan mennessä, ja olen saanut yleensä oman radan, jolla uida monolla.

Aamutreenit ovat olleet 3500-5000 metrisiä ja niihin on kuulunut vähän kaikenlaista. Idea on ollut ottaa kilometreja alle ja hakea samalla peruskuntoa. Tyypilliseen treeniin on yleensä kuulunut vapaauintia ja räpyläuintia sekä kumppareilla että monolla ja sukellusta. Apneahommat ovat olleet uintien välissä, joten en ole tehnyt niitä "kunnolla levänneenä". Dynamic-osuudet ovat pääsääntöisesti olleet 10 x 50m intervalleja 20"-30" palautuksilla. Joskus tuollainen pätkä on ollut samassa treenissä kolme kertaa. Itse asiassa tuolloin se viimeinen 10 x 50m on helpoin vaikka siihen laittaisi kuinka lyhyen palautuksen ja aiempia kovemman vauhdin. Olen tehnyt kaiken ilman kaulapainoa; ei sitä oikeasti tarvitse treenissä, kun se on vain tiellä. Täytyy vielä sen verran itseäni kehua, että on aika äijä olo kun heittää 4000 metrin treenin päälle vielä satasen sukelluksen lyhyen palautuksen jälkeen.

Kaatialan kaivos on tullut tutuksi tänä kesänä. Keskiviikosta on muodostunut vakiopäivä Tuomisen Antin kanssa sukeltamiselle. Kaatialassa on vain se 30 metriä syvää ja nyt heinäkuussa näkyvyyskin on mennyt surkeaksi, mutta ihan kelpo paikka sekin on. Suurta plussaa tuottavat tietysti portaat montun reunalta. Treenini Kaatialassa ovat olleet vajailla ja tyhjillä keuhkoilla sukeltamista. Pari kertaa on tullut käytyä morjenstamassa pohjaa tai sukelluskelloa. Noin 20 sukellusta vajailla keuhkoilla on kyllä aika rankka setti.

Viikonloppuisin on tullut käytyä monta kertaa Asikkalassa ja aina olen päässyt aiempaa syvemmälle. Hirvittää kyllä viime kesän sukellukset kun silloin tuli mentyä ihan vain metrien perässä. Tänä kesänä onkin tullut mentyä niin varovasti kuin mahdollista, mutta sillä olen saanut tajuttoman hyvää tulosta aikaiseksi ja samalla on into pysynyt kovana ja koko ajan on ollut hauskaa. Jos olisin sukeltanut yhtään tulostavoitteellisemmin olisi moni reissu voinut jäädä tekemättä eikä vedessä olisi ollut niin kivaa.

Tyhjillä keuhkoilla sukeltaminen on ollut avain rentouden löytämiseen. On paljon helpompi oppia vajailla keuhkoilla kympissä kuin mennä 50 metriin täysillä. Ensinnäkään en tuonne viiteenkymppiin ole vielä mennyt ja toisekseen vajailla jaksaa vetää 20 kertaa kymppiin kun taas omaan maksimiin ei montaa kertaa päivässä jaksa painua. Mä oon sen verran yksinkertainen kaveri että mulle pitää aika montaa kertaa selittää ennen kuin menee perille. Toistoilla se menee perille. Nizzan reissu mukaanlukien tänä kesänä on tullut noin 300 sukellusta!

Suurin pelko syvälle menemisessä on ollut veren yskiminen ja se on vähän rajoittanut. Nyt kuitenkin tuntuu että olen löytänyt turvallisen tavan mennä. Kiitosta vaan Kimmolle esitelmöinnistä. Paineentasaus ei ole ollut ongelma oikeastaan ikinä, mikä on aika kummallinen juttu. Viime kesänä ihmettelin ensimmäisiä kertoja sukeltaessani miksi painetta ei voi tasata ilman käsiä. No nyt paine tasaantuu ihan vain naksuttelemalla. Nizzassa paineentasaus alkoi sujua ilman käsiä tunnin puljaamisen jälkeen, mutta esimerkiksi tänään Asikkalassa menin ilman käsiä heti ensimmäisestä sukelluksesta lähtien. Perse edellä putoamisen problematiikkakaan ei enää ole ajankohtainen. Ilmaa otan suuhun negatiivisesti pakkaamalla. Aikalailla siinä kyllä saa pumpata, kun ottaa jokaista naksautusta varten lisää ilmaa.

Yllä on 8.7. Asikkalassa sukeltamani 37 metrinen. Vedin sen ilman käsiä ja se oli teknisesti hyvin kaunis sukellus. Oikeastaan olin teknisyyteen tyytyväisempi kuin itse syvyyteen. Aika 1:07.

Tässä on puolestaan 15.7. sukeltamani 39 metrinen. Kuten viikon takainen myös tässä vauhtia riitti mukavasti. Paluumatkalla tuli vissiin kuhnattua kun aikaa kului peräti 1:17, mutta pohjalle pääsin 35 sekunnissa. Fyysisesti tänään ei ollut mikään super-apnoe-päivä ja sukellus oli yllättävän tiukka jos vertaan viikon takaiseen, jolloin 37:n jälkeen ei juuri tarvinnut edes hengittää. Tänään nappasin pari nykäystäkin paluumatkalla. En tiedä mistä johtui; varmaan unenpuutteesta.

23.6.2006 Kaatialan delfiini

2006-06-23T18:35:00.000+03:00

10.6.2006 Kesälukemista

2006-06-10T15:30:00.000+03:00

Simo on löytänyt sekä treenaamisen että kirjoittamisen ilon.

Rakeyard

12.5.2006 Asennolla on väliä

2006-05-12T17:34:00.000+03:00

Sain kaivettua kellosta tiedot ulos, kun Simo lainasi tarkoitukseen sopivaa piuhaa. Tämänhetkisen ongelman käsittely helpottuu huomattavasti. Vapaapudotus oli hankala paikka Nizzassa. Putoamisessa ei siis tarvitse muuta kuin rentoutua ja pudota, tai niin ainakin luulin. Ongelmaksi muodostui se, että löysin itseni putoamasta perse edellä.

Muistan jonkun joskus sanoneen ettei ole väliä missä asennossa putoaa, kun se ei vaikuta putoamisnopeuteen. Joko muistan tai olen käsittänyt väärin tai sitten joku on vain puhunut vastoin parempaa tietoa. Ylemmästä käppyrästä näkyy kuinka sukellan ja lopetan potkimisen vähitellen 15 metrin jälkeen. Vauhti alkaa hidastua 20 metrin kohdalla ja muistikuvieni mukaan tuossa vaiheessa jalat alkoivat painaa enemmän kuin muu kuljetus. Käännyn tuossa siis putoamaan takapuoli edellä.

Kääntymiseen taitaa olla monia syitä. Merkittävin on tietysti se, että vyöllä on 3-4 kiloa lyijyä. Toinen juttu on se, että keuhkoissa on ilmaa ja siis nostetta. Näin ollen lantiosta alaspäin minulla on enemmän massaa, joka pyrkii putoamaan nopeammin kuin ruotoni ylempi puolisko. Putoamisvauhtini laskee alhaisimmillaan noin 0,3 metriin sekunnissa, kun se parhaimmassa asennossa on noin metri sekunnissa. Vauhti tosin näyttää kiihtyvän uudelleen. Terävä piikki alhaalla puolestaan osoittaa sen kuinka paljon nopeampi kulkusuuntaa on vaihtaa, kun ei tarvitse erikseen enää kääntyä.

Ongelman voi myös korjata monella tavalla. Viime kesänä en tästä ongelmasta kärsinyt käyttäessäni kaulapainoa. Luovuin kuitenkin kurkun ahdistajasta Nizzassa, kun se ei vain tuntunut hyvältä. Itse asiassa kuvittelen, että ilman kaulapainoa kaulaa on helpompi pitää rentona ja sekä paineentasaus että suuntäyttö on helpompaa tehdä oikein. Pyrkimyksenäni oli siis kaikin mahdollisin keinoin välttää runttaaminen ja väkisin tekeminen.

Toinen tapa on käyttää monoa "jarruvarjona". Vapaapudotuksessa laitetaan jalat sen verran koukkuun, että mono kääntyy hieman jarruttavaan asentoon. Kun jalat muuten olisivat hydrodynaamisessa asennossa ja kärkkäitä putoamaan nopeammin, hidastaa mono tässä tapauksessa sen verran vauhtia etteivät jalat pääse siirtymään tunnustelijan paikalle. Pääkoppa edellä on tietysti paras mennä.

Jalkojen koukistaminen ei kuitenkaan, itselleni ainakaan, ollut niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Onnistuin siinä useita kertoja, mutta en ehtinyt oppimaan homman jujua niin, että se olisi mennyt selkärankaan. Menetelmästä oli silti apua. Ehkä asennon säilyttäminen vaatii vielä pieniä apupotkuja, joita olen porukan kuullut tekevän.

Yllä olevassa käppyrässä on puolestaan data hyvin kauniista sukelluksesta. Kyseessä on juuri samainen, jo aiemmin hehkuttamani, paineet ilman käsiä tasaamani 30-metrinen sukellus. Kun molemmat kädet saivat olla koko ajan edessä, oli myös asennon säilyttäminen helpompaa. Jos pidän nenästä kiinni, tuon silloin myös toisen käteni koukkuun ja taittelen sen kaverinsa viereen. Asennon pitäminen ja pienet korjausliikkeet ovat helpompia, kun kädet saa pitää edessä koko ajan.

En minä kai tästä muuten mitään mussuttaisi, mutta jos nyt ajatellaan vaikkapa ajankäyttöä niin perse edellä putoaminen vaan kestää niin tavattoman kauan. Hidas tapa vie 1:23 ja nopea tapa 0:56. Täytyy tosin huomioida se, että nopeammassa sukelluksessa tasasin ilman käsiä, mikä on nopeuttaa sukellusta huomattavasti. Kädet koukussa vastaavaan mennee aikaa noin 4-6 sekuntia kauemmin.

Onpahan taas opeteltavaa!

Laitetaan vielä loppuun kelkkasukelluksen data. Se on aina hauskaa. Mentiin kolmepäällä kelkalla nopeasti kolmeen kymppiin. Pitkä pohja-aika johtuu lähinnä siitä, että ranskalaisten harakiri-kelkkaa piti maanitella toimimaan. Kyydissä oli paljon väkeä eikä härveli meinannut jaksaa nostaa. Pintaan kuitenkin päästiin ja Francois antoi tämän jälkeen ohjeen jättää painovyöt veneeseen, jos vielä kelkkailisimme kolmestaan.

11.5.2006 Heramaanjärvi korkattu tälle kesälle

2006-05-11T09:51:00.000+03:00

Iskuryhmämme Lauri-Väinö-Jari-Kalle suoritti eilen keskiviikkona onnistuneen operaation Heramaanjärvellä. Jari oli menneen talven kurssilaisena mukana tekemässä avovesikokeiluaan.

Pohjapainona meillä oli mukana Jarin jostain hommaama 20 kilon sankoon valettu betonimöykky, jossa oli metallikahva kiinni. Ajateltiin että voidaan tehdä myös freetä. Täytyy heti alkuun sanoa ettei se ollut turvallinen ratkaisu. En tiedä miten Lauri sai sen yksin vietyä selälle, mutta meinattiin molemmat hukkua monta kertaa, kun tuotiin sitä yhdessä takaisin rantaan.

Koska pelkään edelleen pohjaa ja varsinkin pohjaan törmäämistä hain urheiluvälinekaupasta sählypallon. Se oli muuten hyvä ratkaisu; jopa parempi kuin tennispallo. Laajensin sählypallon reikiä "napojen" kohdalta, jotta sain köyden pallon läpi. Ankkuroin pallon pikkunarulla, joka oli helppo vetää muiden reikien kohdalta ja uittaa sukellusköydestä vielä läpi. Sitten vain solmut päihin ja homma toimi.

Sukelsimme paikassa, jossa oli 26 metriä syvää. Betonipainomme oli syvällä mudassa ja yllättävän lähellä pohjaa, vaikka pallon ja painon väliin jäi yli metri köyttä. Lauri kävi kurottamassa 26,2 metriä menemällä polvilleen mutaan. Täytyy tunnustaa, että hieman hirvitti, kun tajusin olevani niin lähellä pohjaa. Viimesyksyinen muistui mieleen.

Makea vesi oli aika "laimeata". Noste oli paljon vähäisempi eikä vesi maistunut miltään. Hölmöä. Hommassa ei ollut samanlaista fiilistä kuin viime kesänä kun hommia tuli aloiteltua Nizzan vesistä puhumattakaan. Vesi oli about 10-asteista, vaikka kello taisi jollain 12 väittää. Pohjalla oli aika viileää. Heramaanjärven vesi oli näppituntumalta sameampaa ja pimeämpää kuin viime kesänä. Lopussa rannalle ilmestynyt Tuomas epäili sen olevan sulamisveden sotkuja.

Nizzasta ostamani 3 mm open cell sukat olivat täydelliset. Ne ovat kokoa S ja istuvat jalkaan ihan nuoltuna. Vettä ei sukkiin tullut ollenkaan. Spearpointista tilaamani 5 mm open cell kolmisormihanskat olivat kömpelöt, mutta ai että lämpimät. Niihinkään ei vettä tullut kuin vasta aivan lopussa ja hyvin vähän silloinkin. Hyviä hankintoja molemmat.

10.5.2006 Nizzan kuvia

2006-05-10T21:36:00.000+03:00

8.5.2006 Ranskalainen monoräpylä

2006-05-08T18:25:00.000+03:00

Ranskalaisten treeneissä alkoi olla hauskaa, kun kokeilin Guidonen tekemää monoa. Jos joskus olen sanonut Dolphinia kärpäslätkäksi, pyydän nöyrästi anteeksi. Vasta nyt tiedän millaista on mennä todellisella kärpäslätkällä.

Tähän voisi joku tehdä subtitlesit tyyliin "This monofin is challenging", kuten asia isännille tuli englanniksi ilmaistua :)

If the video does not display properly
click here to upgrade to Flash 8

8.5.2006 CW 37 m, SP

2006-05-08T18:16:00.000+03:00

Lauantai 6.5.2006. Uusi personal best constantissa 37 m. Pintaprotokolla mallikkaasti eikä tuo sukellus ainakaan videon perusteella vaikealta näyttänyt.

If the video does not display properly
click here to upgrade to Flash 8

8.5.2006 Delffari

2006-05-08T18:10:00.000+03:00

Delffaripotkun voi tehdä monella tavalla. Tässä on yksi hauskimmista.

8.5.2006 Ihmisoikeuksien julistus

2006-05-08T10:14:00.000+03:00

Nizzan reissu on takana. Oli kivaa ja arki näyttää entistä ankeammalta. Matka oli parasta elämää ja kaikki siitä pitivät, jos joku onneton ei pitänyt, ei voi mitään.

Voisin kirjoittaa viikosta vaikka kuinka paljon. En kuitenkaa pysty tekemään oikeutta reissulle kirjoittamalla. En halua kirjoittaa siitä paljoa. Jos kirjoitan pitkänkin tarinan, tarkoittaa se sitä, että tavallaan kanonisoin itsellenikin virallisen totuuden ja matkamuistot siinä samalla. Pidän ne mielummin muistissani sekalaisena kokoelmana. Kirjoittaminen vahvistaa kirjoitetun muistijälkeä. Lukekaa Simon blogia, siinä on matkakertomusta tarpeeksi.

Matka oli kuitenkin mahtava. Minulla ei ollut muita tavoitteita kuin sukeltaa turvallisesti ja koko viikon ajan. Veren yskimistä oli siis vältettävä. Otin todella rauhallisesti ja pari päivää löin päätäni 24 metriin. Kelkkailu maanantaina 30 metriin kuitenkin kertoi että syvemmällekin voi mennä. Tiistaina tein 31 m. Keskiviikkona oli välipäivä ja kävin Monacossa. Yliarvostettu kylä. Torstaina meni 32 m, perjantaina 33 m ja lauantaina sitten 37 m.

Torstaina ja perjantaina noita 30 metrin sukelluksia tuli tehtyä todella monta. Huomasin että pitkä lämmittely auttaa. Käytännössä tämä oli 90 minuuttia vedessä. Perjantai oli paras sukelluspäivä. Aikaa oli kunnolla ja veneessä vähän väkeä. Aurinko paistoi, oli lämmin ja meren pinta rauhallinen.

Paineentasauksen kanssa ei ollut ongelmia koko reissulla. Ongelmani on pikemminkin keuhkot. Kokeilin sitten perjantaina tasata painetta ilman käsiä. Oli mahtavaa mennä kolmeenkymppiin nenään koskematta. Päässä oli maski ja se riitti. Korvat alkavat toimia itsestään kun on sukeltanut yli tunnin. Myös se tuntuu auttavan että huljuttelee huppuun vettä ennen sukellusta.

Laitan tänne kyllä ison kasan kuvia kunhan jaksan; antaa niiden kertoa tarinansa.

29.4.2006 Sunken Logs Does Nice 2006

2006-04-29T08:06:00.000+03:00

Sunken Logs (Mare, Roope, Ari, Laura, Raimo, Juha) vahvistettuna Team Tampereella (Simo, Lauri, Kalle) suuntaa tänään lauantaina Nizzaan ja on siellä viikon. Matkakertomusta saattaa tulla jo matkan aikana, mutta tuskin tälle foorumille. Simon blogia kannattaa tarkkailla http://rakeyard.blogspot.com/

Sunken Nizza 2005

Sunken Logs

26.4.2006 Testipenkki

2006-04-27T20:18:00.000+03:00

Kimmon ohjeistustoimisto antoi uuden jutun kokeiltavaksi. Idea on monelle tuttu, mutta en ollut sitä aiemmin kokeillut tällä tavalla. Tehtävä oli siis selvittää staticin käyttäminen lämmittelynä dynamiciin ja sen vaikutus suoritukseen.

Hallille siis. 1,5 mm puku päälle ja altaaseen. Tein lyhyitä staticeja ilman laseja ja klipsiä silmät kiinni, joten jouduin vetämään fiiliksen mukaan, kun en spottaajaakaan saanut viereeni. Lähdin kahdella minuutilla ja viides staticini oli 3:30. Ohut märkkäri ei sopinut täysin tähän sillä jalat upposivat eikä asento ollut paras mahdollinen. Kunnollinen rentoutuminen on helpompaa jos kelluu kunnolla ja samassa tasossa.

Staticien jälkeen nousin varovasti istumaan altaan reunalle. Pyrkimyksenä oli pitää syke alhaalla, vaikka jouduin vähän touhuamaan laittaessani vyön lantiolle ja mono jalkaan. Nollasin tilanteen vielä tekemällä minuutin staticin vajailla keuhkoilla dynamic-varustuksessa. Siirryin altaan päähän ja pyysin spottauksen maksimille.

Sykkeet olivat todella alhaalla lähdössä, mikä oli ollut yksi ideoista. Lähdin liikkeelle ja muistin Kimmon käskeneen mennä rauhassa. Näin tapahtui ja itse asiassa oli todella vaikeaa saada yhtään vauhtia menoon. Liike oli kuin hidastetusta elokuvasta ja liikerata silti minimaalinen. Tai ainakin se siltä tuntui, mutta siitä ei puolestaan voi sanoa yhtään mitään varmaa.

Sukeltaminen tuntui aivan staticilta, vaikka laji olikin dynamic. Olo oli yhtä tyhmä kuin kelluessa; olin melkein katsomon puolella seuraamassa omaa menemistäni. Palleanykäyksiä alkoi tulla varmaan 75 metrin kohdalla tai ehkä ennemminkin jo. Käännösten kanssa sai olla tarkkana, tai pikemminkin niiden määrän kanssa. Tullessani sataseen sain tosissanin miettiä, paljonko olin tullut. Fiilikset olivat outoja enkä oikein enää luottanut siihen, mitä olin tekemässä, joten tuli 115 metrin kohdalla ylös. Aikaa meni 1:25, mikä tekee ~ 37 sekuntia / 50 metriä ja tarkoittaa aivan sikahidasta etanavauhtia.

Staticit lämppäreinä oli uusi kokemus. En voi vielä sanoa mitään varmaa siitä, onko tämä hyvä tapa toimia. Kuitenkin se on toistamisen arvoinen. Testiin pääsi tulemaan liikaa muuttujia jälleen kerran. Kimmon idea rauhassa menemisestä pääsi ryöstäytymään käsistä, ja menin aivan liian hiljaa, jotta tämä sukellus olisi vertailukelpoinen aikaisempiin.

Hyvää oli lähtösykkeen mataluu, mitä ei tosin tullut todistettua mittarilla, mutta väitän huomanneeni eron. Static-moodissa kehon pitäisi olla säästöliekillä ja näin valmiina tekemään työ vähemmällä hapella. Periaatteessa näin olisi mahdollista mennä pidemmälle. Dyna-lämppärien puuttumisen näen huonona tuntuman kannalta. En ole hetkeen monoillut, joten tuntuman hakemiseen pari pätkää olisi ollut paikallaan.

Tulen kokeilemaan tätä uudelleen Nizzan reissun jälkeen, mutta aion tehdä dynamicin kovemmalla vauhdilla. Harmittavasta etanavauhdista ei ollut mitään iloa tässä testissä. Toisaalta tuntui kuin ruumis olisi pannut vastaan eikä suostunut menemään kovempaa ja fiilis oli kuin staticissa.

24.4.2006 Kuka päättää ja kenen asioista?

2006-04-27T20:17:00.000+03:00

Kävin uimassa. Oli kivaa. Menin rauhassa 7 x 400 m VU, 1" tauoilla @ 58 min. Menin loppuun sukeltemaan. Kulkiessani toiseen päätyyn kuulin kuinka uimavalmentaja kysyi 12-13-vuotiaalta tytöltä, miksi tämä ei ollut edellisenä päivänä lenkillä. "Oli kokeet", valitti tyttö. Valmentaja vastasi kaiken tietävällä, moittivalla äänellä: "Kokeisiin valmistaudutaan pitkällä aikavälillä - ei viimeisenä iltana enää tarvitse lukea". Väkisinkin tuli mieleen, missä vaiheessa tyttö ehtisi lukemaan, jos on joka päivä uimassa tai lenkillä.

Ei siinä mitään, jos haluaa käyttää kaiken vapaa-aikansa urheiluharrastuksen parissa. Jokainen saa itse päättää kuinka paljon fyysisesti kiusaa itseään. Mutta onko se mistään kotoisin, että aikuinen syyllistää lasta siitä, että tämä ei ole ollut harjoituksissa? Tyttö oli itse tehnyt valinnan työn ja harrastuksen välillä. Valmentaja on kuitenkin jollain tasolla auktoriteetti jolla on vaikutusvaltaa. Eniten kuitenkin ärsytti valmentajan äänensävy: minä tiedän paremmin.

23.4.2006 Kauden avaus Kaatialassa

2006-04-23T20:35:00.000+03:00

Jäävettä kiitos, vastasin perjantaina ravintolassa kun tarjoilija juomalistaa tarjosi. Sunnuntaina jäävettä oli tarjolla enemmän kuin jaksoi juoda.

Simo, Lauri, Kimmo ja minä lähdimme avaamaan avovesikautta. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Montun reunalle päästyämme kova tuuli yllätti ja reteästi avattu takki sulkeutui nopeasti ja pipo painui syvemmälle päähän.

Kahden tunnin ajamisen jälkeen oli veteen kuitenkin mentävä eikä pieni kylmä mitään haitannut. Viime kesästä oppineena, jätin saippuaveden kanssa lutraamisen pois kuvioista ja vedin puvun kuivana päälle. Voimaa ja taitoa se vaati, mutta nylon-pinnoitetun puvun kanssa saa tehdä ihan mitä huvittaa. Hassua on se kuinka olinkin sen kanssa viime kesänä niin varovainen.

Sukat ja hanskat olivat sitten pommeja. Hanskoissa oli reikiä ja sukat liian ohuet ja huonosti eristävät näihin vesiin. Sain Simolta hanskat lainaan ja lopulta Kimmolta vielä astetta paremmat sukat, jolloin ei enää palellut niin paljoa. Mittari sanoi veden lämpötilaksi neljä astetta. Yöllä oli ollut pakkasta sillä "sulalla" aluella oli kevyt jää. Pullosukeltajat kuitenkin kuplittelivat kannen nopeasti rikki.

Monon kanssa jaksoi touhuta muutaman sukelluksen, mutta sen pian pois. Keskityin harjoittelemaan free immersionia, jossa edetään käsivoimin köydestä vetämällä. Ensin menin jalat edellä, kun hain tuntumaa. Kokeilin myös pää edellä.

Tasailin paineet perus-Frentzelillä tai jollain vastaavalla pitäen nenästä kuitenkin kiinni. Sukeltelun loppupuolella kokeilin mennä ilman käsiä ja yllättäen se toimi. Free immersion on hitaampaa kuin constant weight, joten se kai vaikutti asiaan. Paineen tasaantuminen ilman käsiä on kyllä vähän mysteeristä hommaa; joskus toimii ja joskus ei.

Kimmo otti kuvat.

23.4.2006 Uudet suunnitelmat

2006-04-23T10:00:00.000+03:00

Viikko kisojen jälkeen on hyvä katsella vähän ympärilleen. Dynamicin tekeminen kiinnostaa hyvin vähän, mikä on täysin luonnollista ottaen huomioon kuinka paljon siihen on keskittynyt tämän kevään aikana. Avovesikausi alkaa tänään - ollaan lähdössä Kaatialaan testailemaan vertikaalista toimintaa. Viikon päästä Nizzaan!

Viikolla kävin muutaman kerran uimassa ja se oli totta vie hauskaa. Lauantaina testailin monoa. Kalevi, se räpyläuintivalmentaja, toi ostamansa venäläisen mono hallille. Olin jo sovittanut sitä kisoissa, joten tiesin sen menevän jalkaani, vaikka vähän pieni se olikin. Koko 42 ei luvannut liikoja. Eniten huvittaisi saada hyvä mono, jota voi pitää jalassa tunnin kerrallaan. Tai 45 minuuttiakin olisi hyvä. Oma Flyerini on viidentoista minuutin mono ja sillä saa sen maksiminsa lämppäreineen tehtyä.

Testaamassani monossa jalkataskut oli ajateltu eri tavalla kuin Leaderfinsien monoissa. Jalkapohja oli tukeva, hyvin muotoiltu ja se ylettyi ihan kantapäähän asti. Jalkapöytä taas oli hyvin pehmeä, mutta tiukka. Näin jalkapöydän päälle ei tullut kohtia, jotka painaisivat tai puristaisivat Leaderfisien lailla. Mono pysyi kuitenkin hyvin jalassa ja tuntui kuin tasku olisi imaissut jalan sisäänsä. Pehmeä jalkapöydän päällinen tuntui miellyttävältä, mutta valitettavasti monoa pystyi pitämään 20 minuuttia jalassa ennen kuin sattui liikaa.

Räpylässä oli myös kulmaa. En ole aiemmin kokeillut kulmallista monoa, joten kokemus oli uusi. Uidessani huomasin muutamia eroja. Ensinnäkin rikoin pinnan todella helposti. En tiedä mikä siihen vaikutti, mutta tällä monolla etenemissuuntani muuttui hivenen ylöspäin suuntautuvaksi. Video kertoisi, mikä oli "vialla". Saisin sen kyllä keksittyä itsekin, mutta aikaa se ottaisi.

Toiseksi huomasin, että pienen apmlitudin potku oli hivenen vaikeampi tehdä kuin Flyerillä. Näin venäläinen mono suosi paremmin laajempaa amplitudia. Jos olen Flyerillä tikittänyt 30 potkua / 50 metriä aikaan 30 sekuntia sain tehdä venäläisellä 24 potkua / 50 metriä aikaan 28 sekuntia. Toisin sanoen vähemmän potkuja, mutta silti nopeammin.

Edellinen on suhteellisen epävakaa mutu-juttu toistaiseksi. Tein niin vähän sukelluksia etten voi sanoa varmaksi mitään. Venäläisen mono lapa oli myös jäykempi kuin Flyerissä, joten sekin selittää osaltaan nopeutta.

Varmaksi voin kuitenkin sanoa sen, että venäläinen mono toimi paremmin, kun sillä teki vähän hitaamman ja laajemman potkun. Tältä sivulta löytyvien videoiden kaltaista nopeaa potkua monolla oli hankala tehdä.

Seuraava projekti tullee olemaan oikean amplitudin selvittäminen. Samalla tulee varmasti kokeiltua eri vauhteja taas. Innoittajina tähän ovat olleet muiden hyvät sukellukset. Jyri tekee pidemmällä ja rauhallisemmalla potkulla ja Mare on tehnyt hurjia lukuja rauhallisella delffarilla ja vieläpä sterkoilla. Päivi alkoi hidastella matkalla ja tekikin omia ennätyksiään.

Kokeilen tehdä siten, että en tee ylöspotkua ihan niin agressiivisesti kuin tähän asti. Samalla hidastan potkun vauhtia vähän ja annan räpylälle aikaa tulla mukana. Monon liikerata saattaa vähän kasvaa ja potkujen määrä vähentyä. Testaan miten tämä vaikuttaa nopeuteen ja tuntemuksiin. Jos mahdollista niin yritän saada jonkun kuvaamaan, jotta saadaan valehtelematonta todistusaineistoa myös.

Paras tyyli on kuitenkin se, millä mennään pisimmälle.

21.4.2006 Vahvistus

2006-04-21T08:39:00.000+03:00

Tästä on ollut vähän epäselvyyttä.

Ajattelin että täytyy tuo laitaa tännekin, kun on kyselty, että kaduttaako, olinko tosissani, aiotko oikeasti....

Tuohan on ihan hyvä vedonlyönnin kohde. Ja koska aikaa on koko ensi vuosi, en näe tuon tekemisessä mitään ongelmia. Vuosi sitten meni sata metriä ensimmäisen kerran ja jos laskee varovaisesti niin kehitys on ollut tasaista. Kehitys jatkuu ja nyt vasta alan harjoitella kunnolla. Tähän asti on tullut treenattua enemmänkin vähän miten sattuu.

Eniten harjoitusta on saanut tekniikka. Nyt kun se on kohtalaisella mallilla, on aika siirtyä harjoittelemaan muita asioita. Nyt voin tehdä peruskuntokaudenkin dynamicia silmällä pitäen. Saliharjoittelussa voi tehdä asiat niin, että ne hyödyttävät sukeltamista. Aiemmin en ole tehnyt niin.

Eerosta tulee hyvä kilpakumppani. Kyllä Eerokin varmasti pääseen kahteen sataan. Matkaa miehellä on enää 22 metriä siihen.

Olen luottavainen pitkien sukellusten suhteen. Kolme kertaa 150 metriä tehneenä, voin jo sanoa, että se ei ole hyvä päivän tulos, vaan mahdollisuudet on paljon pidemmällekin.

Nyt täytyy vain unohtaa metrien muodostama vankila ja opetella sukeltamaan niin pitkälle kuin pääsee. Vasta sitten katsotaan minne pääsin. 200 metristäkään ei saa muodostua rajapyykkiä.

17.4.2006 Tomun laskeuduttua

2006-04-17T20:11:00.000+03:00

Kisat ovat nyt takana. Niitä odotellessa meinasi muutaman kerran hermot pettää. Tai taisi ne pari kertaa pettääkin. Laitetaanpas tähän lyhyt selostus kisapäivän tapahtumista ja fiiliksista.

Perjantaina oli rauhaton olo ja se tuntui pahenevan iltaa kohti. Koko ajan oli pieni täpinä päällä ja piti tuumailla, mitä tekemistä oikein keksisi. Täytyy oikein pinnistellä muistia siitä, mitä tuli tehtyä. Päivällä kävin elokuvissa. Se on hyvä keino irrottautua rutiineista, kun siellä on pakko istua paikoillaan ja vahdata eteensä. Illalla oli suuria ongelmia, kun aloin miettiä, miten tankkaus pitäisi tehdä. Käytin varmaan puoli tuntia arpoessani iltapalaa. Hurjaa vainoharhaisuutta - mitä jos syön sittenkin, eikun...

Kurkkuun ei enää perjantaina sattunut kuin vähän, mikä vahvisti halua kilpailla. Viikolla olin jo vähän luovuttanut koko homman, kun en uskonut tervehtymiseeni. Oli jotenkin helpompaa tehdä päätös, että jos on sairas ettei silloin mene altaaseen. Saipahan oltua vähän enemmän rauhassa sen asian kanssa.

Perjantain ja lauantain välinen yö ei ollut nukkumisen kannalta vahvin mahdollinen, mutta kun huomioidaan se, että koko viikko tuli vedettyä reiluja kymppejä niin ei se haitannut. Aamulla olo oli virkeä ja terveydentila oli edelleen parantunut; kurkkuun ei sattunut enää ollenkaan.

Hallilla oli aluksi ilmoittautuminen ja kavereiden morjenstelua. Maajoukkuetoiminnasta oli jotain infoa liiton taholta, ja merkittävin anti siinä oli se, että maajoukkueen päätavoite tulee tänä vuonna olemaan Egyptin joukkue mm-kisat. En ole kiinnostunut lähtemään sinne, vaikka muuten edustusjoukkue voisikin kiinnostaa. Realismia on se, että alle 70 metrin constaa ja 6:30+ staticia ilman ei Egyptiin edes pääse tai kannata lähteä. Dynamicissa tulokset varmaan riittäisivät.

Kuopion yliopistolta oli joku tutkimusryhmä esittelemässä tutkimustaan. Heillä oli hienot pelit ja vehkeet Kuopiossa, missä on mahdollista tutkia apnean vaikutuksia elimistöön. Ovat tähän asti itsellään testailleet, mutta nyt haluaisivat apneaisteja tutkittavaksi. En ihan saanut käsitystä siitä kenellä se nyt oli tarkoitettu.

Ensimmäisenä lajina oli static, johon en osallistunut ollenkaan. Olin kuitenkin koutsaamassa Lauran ja Simon suoritukset. Laura teki 4:29 ja Simo 7:11. Simon kanssa tehtiin viime hetken muutos enkä toiminut hänelle turvasukeltajana. Ei tarkemmin puhuttu, mutta luulen, että idea oli välttää turvasukeltatoiminnan mahdollisia epäselvyyksiä, sillä ainakin minulla oli käsitys, että Simo aikoo vetää ihan rajoille asti.

Dynamic jännitti aika paljon. Kuitenkin kerroin itselleni, että 125 metriä on hyvä tulos - sen pidemmälle ei tarvitse mennä. Puolessa välissä tuntuikin siltä, että siihen se jää. Satasen käännöksen jälkeen huomasin kuitenkin ettei ole mitään hätää, vaikka tuntuukin epämukavalta ja päätyyn pääsee kymmenessä sekunnissa. Olin päättänyt etten tee yli 150 metriä, ja sanoinkin turvasukeltajille, että valmiina ottamaan koppi, jos vielä käännyn.

Eräs syy kolmeen altaanmittaan oli se, että pintautuminen piti tehdä köysiin. En päässyt harjoittelemaan sitä ja se tuntui niin epävarmalta tavalta, että katsoin paremmaksi jäädä päätyyn, missä taas saa otteen kiinteästä reunasta. Jos sambaa edes vähän, on kiinni köydessä pysyminen erittäin varmaa. Naru ei myöskään ole kovin tukeva paikka riisua laseja.

Ehkä pelkoni oli vähän turhaa sillä ainakin kaikilta muilta köydessä roikkuminen onnistui hyvin. Asia ei kuitenkaan haittaa, sillä parempi on ottaa varman päälle kuin ottaa turha riski ja mokata koko homma sen takia. Olin sentään viimeisellä viikolla aika tavalla poissa pelistä, mikä huomioiden 150 metrin sukellusta on pidettävä erittäin hyvänä suorituksena. Olen siihen tyytyväinen.

Dynamicissa tehtiin kovia tuloksia. Susanna 156 m, Johanna 150 m, Päivi 125 m, Eero 178 m ja Jyri 169 m. Eero ja Jyri tekivät molemmat Suomen ennätyksen, mutta Jyrin ennätys ehti olla voimassa vain kymmenen sekuntia.

Dynan jälkeen oli hyvä olo. Pystyin tekemään sen, minkä osaan. Parasta sukelluksen jälkeisessä fiiliksessä oli se, että veto oli helppo. Vaikka se oli raskas, ei se silti ollut niin raskas kuin kaksi edellistä 150 metrin sukellustani. En ole videota vielä nähnyt, mutta muistaakseni toimin hyvin ripeästi protokollan suhteen. Näin varovasti arvioiden sanoisin, että vielä on varaa mennä hyvinkin paljon pidemmälle. En sano tätä spekuloiden, miksi en mennyt pidemmälle, vaan sanoakseni sen, että on parempi pelata korttinsa fiksusti eikä lähteä tekemään "niin paljon kuin pääsee".

DNF:n lähtö oli tasan tunti dynan jälkeen. Siihen oli mukava lähteä. Olo oli rento ja vapautunut. Nälkä tosin alkoi tulla varttia ennen lähtöä. Olin Timon kanssa viimesessä parissa ja näin sain katsella, mitä muut tekevät. Antero teki 92 m ja tuumasin, että siitä pitää mennä yli. Lähdin sukeltamaan siis voitosta. Suunnittelin sukeltavani sata metriä, jotta voitto tulisi kirkkaasti.

Lähtö meni vähän huonosti. Ryhdyin pakkaamaan liian myöhään ja pakkasin vähän liian hitaasti enkä ehtinyt vetämään tarpeeksi ilmaa sisääni, vaan viisi pakkausta jäi puuttumaan. Lämmittelyssä olin testannut tarkasti montako pitää vetää, jotta noste olisi neutraali. Nosteesta tuli sitten negatiivinen, mikä vähän vaikeutti menemistä, mutta ei välttämättä ratkaisevasti.

Ylittäessäni 75 metriä, palleanykäykset olivat jo vahvasti käynnisssä. Pian alkoi myös näkö sumentua. Eero oli turvasukeltajana ja kertoi, että tekniikka pysyi hyvänä loppuun asti eikä suorituksessa ollut mitään ulkoisia merkkejä ongelmista. Tiesin suunnilleen, missä päin allasta olen, ja että sataan ei ole pitkään matkaa. Muistan T-viivan 98 metrin kohdalla. Seuraava muistikuva on, että käsi osui pohjaan ja sen jälkeen, että sambaan ja olen Eeron sylissä.

Olin tullut siis vahvan näköisesti melkein loppuun asti. Päädyssä olin ryhtynyt arpomaan, tulenko ylös vai käännynkö. Olin koskenut kädellä pohjaan ja noussut omin voimin ylös, hengittänyt muutaman kerran ennen kuin taju oli lähtenyt. Eero valitteli ettei ollut saanut kunnon koppia, vaan pääsin dippaamaan takaisin veteen. Se oli selvä black out, mikä tuli tilanteessa täytenä yllätyksenä, mutta ehkäpä siitä oli joitain ennusmerkkejä olemassa jo ennen lähtöä.

Opin läksyni Wiesbadenissa, mutta nyt tuli kerrattavaa. Dynaan menin nöyränä määrittäen tarkasti, mikä riittää ja mikä on maksimi. Riittävä tulos oli myös ns. varma eli tarpeeksi matala tulos. DNF:n kohdalla kävi niin, että lähdin voittamaan kisaa ja päätin tehdä sata metriä. Järkevä päätös olisi tässä tilanteessa ollut määrittää taas varma taso, mikä olisi ollut noin 85-90 metriä. Kun katson tilastoja siitä, mitä olen tehnyt, on noin 85 metriä ollut sellainen tulos, johon olen aina kyennyt. Satanen on mennyt todella vahvasti kaksi kertaa ja toisella sen ylikin.

Tein täysin samoin kuin Wiesbadenissa. Kun siellä möhlin staticini ei enää ollut mitään hävittävää, vaan saatoin laittaa kaiken peliin. Nyt dynamicissa tein varovasti sillä halusin tehdä vielä dnf:n. Taisin sanoakin, en muista kenelle, että en enää säästele, kun on viimeinen laji. Bläkärin syynä oli siis liian kova tavoite ja väkisin meneminen yli järkevän pituuden. En ala arvuutella, oliko sairastelulla osuutta tapahtuneeseen.

Palkintojenjako järjestettiin uimahallin kahviossa, missä oli ensin ruokailu. Sieltä osa lähti kotiin tai vastaavaan paikkaan, mutta tosi-urheilijat lähtivät jatkoille. En muista montako meitä siellä oli, mutta varmaan joku 15 ainakin. Oli hauskaa ja black outit vältettiin tällä reissulla. Loppuillasta alkoi uhoaminen, joka ilmeni ensin kädenvääntönä ja lopulta huipentui vedonlyöntiin. Viimeisillä voimillamme ryhdyimme kaikki kehumaan toisiamme ennen kuin hyvin myöhään (tai aikaisin) lähdettiin roskaruokaravintolan kautta nukkumaan.

15.4.2006 Onnellinen

2006-04-15T20:51:00.000+03:00

Kunnon nörtti - heti blogaamassa kun mahdollista :) lol

DYN 150 m ja kolmas sija
DNF 100m ja BO

No ehkä mie yritin vähän liikaa tuossa dnf:ssä. Ahneus kostautui, kun lähdin viimeisenä ja tiesin, mitä voittoon tarvitaan. Tuumailin että vedetään sitten se satanen, se riittää. Tulin ylös hengitin kai pari kertaa ja kuupahdin siihen. Bläkäri tuli ihan puskista. No nyt on tripla täynnä, bläkäri kaikista allaslajeista. Soo, soo - oikeesti tää on vakava juttu lapset.

Ihan sama. Minä olen onnellinen.

Erityisesti kiitos sinulle Roope. Viimeisen viikon tsemppisi tuli niin tarpeeseen, että sinut on pakko mainita nimeltä.

Ja tulokset täältä kokonaisuudessaan.
Ja juttua.

13.4.2006 Ennen kisaa

2006-04-13T17:40:00.000+03:00

Älkää nyt vain luulko, että mulla on joku salainen kisavalmistautumissysteemi, josta ei voi julkisuudessa pahemmin huudella. En ole kirjoitellut, kun olen ollut vähän kipeä. Viime viikon (jo silloin) puolivälissä alkoi kurkkuni kipeytyä ja huippunsa kipu saavutti maanantaina ja tiistaina. Keskiviikko oli vielä tuskainen, mutta tänään ei ole enää tarvinnut syödessä itkeä.

Kävin maanantaina lääkärissä, kun en muista että ikinä olisi kurkku ollut näin kipeä. Lämpöä oli 37,5 muutamana päivänä. Kurkusta otettiin viljely ja suonesta veriarvot. Suunnittelin vielä lähteväni uimaan, mutta onneksi nukahdin, vaikka tarkoitus oli vain vähän oikaista. Tiistain soittelin toiveikkaana labratuloksia, mutta vähänkö oli musertavaa kuulla, että viljely oli negatiivinen ja tulehdusarvot normaalit. Bakteereille olisi voitu syöttää mömmöjä, mutta kun ei ole bakteereja niin silloin auttaa vain lepääminen. Tuleepahan virussoftakin samalla päivitettyä.

Kurkkukipu tosiaan alkoi keskeltä kurkkua ja syvältä, päivä päivältä pahentuen. Sunnuntaina treeneissä vähän mietin, onkohan tämä nyt fiksua vai pitäisikö mennä huilimaan. Syöminen on ollut pahinta. Pakko pitää jollakin tavalla energiavarastot ja nesteen ylhäällä, kun jollakin tavalla tuli eläteltyä toiveita kisaan osallistumisesta lauantaina. Nieleminen oli yhtä tuskaa.

Tämä viikko on ollut varsinainen piinaviikko, kun on ensin odottanut innokkaana kisaa (taas vaihteeksi) ja sitten joutunut hyvästelemään kaikki kisatoiveet. Kun on kipeä, ei jaksa nähdä kovinkaan kauas, eikä välttämättä halua nähdä asioita kovin myönteisesti.

Ei auta kuin mennä lauantaina altaaseen, ja tehdä sen, minkä osaan. Enköhän vanhasta muistista osaa mennä. Näin viime yönä mielenkiintoisen unen. Olin kisassa ja dnf kyseessä. Päätin tehdä tosi pitkän vedon. Käännyin satasesta ja tulin 125 metriin, josta meinasin tehdä vielä käännöksen. Roope tarttui minua päästä kiinni ja nosti ylös sanoen "et kyllä mene enää". Päädyssä oli Kimmo tuomarina ja Timo hoputtamassa protokollan kanssa: "kaksi kertaa hengität ja näytät ok-merkit niin ehtii AIDAn rajoissa". Huohotin kunnolla ja odottelin sambaa, jota ei kuitenkaan tullut. Tajusin unessani että ei olisi kannattanut kääntyä - olin tullut rajoilleni. Tämä oli varmaan joku toinen kisa, kun se oli 25 metrin altaassa. Ei siis enteitä lauantaille.

9.4.2006 Säännöt

2006-04-09T21:39:00.000+03:00

Kisoihin on alle viikko. Hyvä, vihdoinkin pääseen tositoimiin. Motivaatio on alkanut palailla. Tänään tuli tuli pitkästä aikaa hyvä fiilis monolla menemisestä. Yritin tehdä niitä rauhallisia vetoja, mutta ei niistä voi nauttia. "Hitaasti" meneminen on yhtä tuskaa. Pystyn nauttimaan dynasta ainoastaan silloin, kun menen lujaa. Mennään sitten lujaa.

Tuossa viikolla tuli huono fiilis uusista säännöistä. Edellisissä säännöissä oli kansallinen poikkeus samban osalta, mutta uusissa sitä ei ole, kun halutaan katsoa toimiiko 15 sekunnin protokolla kunnolla. Vanha 20 sekuntia oli joka tapauksessa liian pitkä aika näyttää olevansa kunnossa. Säännöt muutettiin, kun hieman liian moni veti kunnon sambat mutta toipui alle kahdessakymmenessä sekunnissa ja pystyi viimeisellä sekunnilla suoriutumaan pintautumisesta.

Miten säännöt muuttavat minun suorituksiani? Noh. Ensinnäkin samba-sääntö olisi ollut "selkeä". Selkeä siksi, että ei saa sambata. Sambasta tulee punainen kortti. Nyt kun saa sambata, niin samalla tulee tiedostettua, että samba ei haittaa, kunhan selviää protokollasta. Riskit pitää taas arvioida uudelleen. Kuinka pitkälle haluaa mennä? Samba-säännöllä oli jokseenkin selvää, että pitää tulla hyvissä ajoin ylös. Jos haluaa olla korkealla sijoituksissa, pitää olla valmis hyväksymään omien rajojen ylitys.

Säännöt ovat samat kaikille. Kuinka moni ottaa riskin? Onko riskinotto tässä tapauksessa viisautta vai tyhmyyttä? Rohkeutta vai uhkarohkeutta? 15 sekuntia on lyhyt aika protokollan tekemiseen, jos sambaa. Kunnon sambassa peli on menetetty, mutta pienet sambat voi vielä hallita ja saada protokollan tehtyä.

Tällä asialla ei välttämättä ole käytännön merkitystä suoranaisesti. Puhun enemmänkin ilmapiiristä ja asenteesta. Mielestäni muutos on suuri ja kun se tulee henkiselle puolelle sen merkitys voi olla todella suuri. Tietysti säännöissä hyvää se, että krooniset minisambaajat eivät enää joudu kärsimään, vaikka vähän tutisisivatkin.

Asiaa on vaikea pukea sanoiksi, mutta se vaikuttaa voimakkaasti. Tässä joutuu miettimään hyvin tarkkaan, millä asenteella lähtee sukeltamaan, ja miten aikoo valmistautua vastaamaan itselleen, kun jossain vaiheessa matkaa kysyy itseltään, vieläkö jatketaan. Asenne ja tavoite pitää jollain tavalla suhteuttaa vaaroihin eli sambaan ja black outiin. Samba ei enää lievänä merkitse mitään, joten BO ja kova samba ovat enää vältettäviä juttuja. Asenne ja tavoite. Asenne ja tavoite. Ne pitää jollain tavalla suhteuttaa muuttuneeseen tilanteeseen.

7.4.2006 Lyhyt toimintakertomus viikon touhuiluista

2006-04-07T20:50:00.000+03:00

Tiistaina olin altaassa, mutta en tehnyt oikeastaan mitään. Pari räpyläuimaria tuli kyselemään jotain tekniikkajuttua ja siihen vierähti puoli tuntia. Laurilla oli uusi puku yllään, joten sitä piti ihastella toinen mokoma. Lopulta päädyin uimaan vähän ja tekemään monolla pari lyhyttä pätkää. Hajanaista hommaa. Olisin voinut jäädä kotiin.

Keskiviikkona menin ajoissa altaalle spottaamaan Simon staticeja. Tein itsekin, mutta jätin vedot pariin todella helppoon neloseen. Pidemmälle olisi voinut mennä helposti, mutta jostain tuli pakkomielteisiä ajatuksia, että pitää, pitää, pitää, pitää tehdä kova tulos. En halua. Kokeilin Kimmon vihjeen mukaisesti uunoilla mono jalassa ja leikkiä pöhköä delfiiniä ja aistia veden virtausta ihollani. Ei sytyttänyt. En osaa mennä altaassa rennosti monon kanssa. Olen ehdollistunut liikaa dynaan. Avovedessä uunoilu varmasti sujuisi paremmin.

Torstaina oli jo, että en prkl mene treeneihin. Päätinkin jo jättää väliin, mutta sitten tuli velvollisuuden tunto peliin, sillä olen luvannut valvoa Simon staticit kisoihin asti. Menin sitten. Onhan siitä se hyöty, että uskaltaa rohkeasti sanoa Simollekin, että tuleppas vahtimaan jos haluan tehdä itse jotain. Hyvä että menin, sillä vuorolla ei sitten muita näkynytkään.

Tein itsekin vähän staticia. Tein pari vajaata nelosta. Ne olivat vielä helpompia kuin edellisenä päivänä, mutta maha oli sitä mieltä ettei mennä pitkälle. Ensimmäisessä lämppärissä oli vähän tekemisen makua ja halua, mutta toisessa ei enää hirveästi huvittanut. Ensimmäinen oli 3:45, mikä on harvinaisen paljon ensimmäiseksi lämppäriksi, sillä yleensä jätän sen ensimmäiseen nykäykseen parin minuutin kohdalla.

Tänään perjantaina piti olla välipäivä. Mietin viiden aikoihin ryhtyisinkö lipittämään olutta vai lähtisinkö uimaan. Lähdin uimaan. Se kannatti. Uin vapaauintia tunnin ja hyvällä vauhdilla. Hapenotto oli hyvässä kunnossa, hartiossa oli voimaa, jaksoi potkia hyvin eivätkä jalatkaan kramppailleet. Toisin sanoen oli todella hauskaa.

Nyt pystyn taas vaikka mihin.

Aina toisinaan uimahallilla näkee tyyppejä, jotka sukeltavat pituutta. On tullut tavaksi, että käyn jututtamassa ja kerron vähän seurasta ja toivotan tervetulleeksi mukaan. Tänään oli taas pari kaveria, joita kävin morjenstamassa. Esitin asiani ja paljastui, että he olivat olleet mukana ensimmäisissä sm-kisoissa viisi vuotta sitten. Eipä tuo mitään. Toivottavasti tulevat vuoroillemme.

Ai niin. Kuinka kauan parsakaalia pitäisi keittää?

3.4.2006 Vain parasta

2006-04-03T22:24:00.000+03:00

Kävin uimassa. Ei ollut mitään virallista ohjelmaa, vaan tein mieleni mukaan, mitä sattuu. No, tänään huvitti uida. Pistelin tunnin ajan menemään vapaauintia rauhalliseen tahtiin ja puolet harvennetulla hengityksellä. Pääni ei tullut muuten kipeäksi. Selittäkääpä mistä se johtui? Olin kyllä tehnyt staticia edellisenä päivänä, mutta ei kai nyt sen pitäisi näin vaikuttaa. Pitääkö tästä luoda taas teoria, johon sotketaan bikarbonaattipuskurit mukaan, vai mitä ne olivat?

Kisavalmistautuminen? Siis mitä ihmettä! Onko sen tarkoitus stressailla ihan mahdottomasti? Näköjään. Hötkyily on paha juttu. Siinä lähtee systeemit lapasesta aika nopeasti. Pässi.

Tänään tuli niin jotenkin selvästi esiin se, mistä tässä lajissa pidän - treenaamisesta. Ihan uskomatonta sanoa, että pidän enemmän itse harjoittelusta. Siitä vaan tulee (melkein) aina hyvä mieli. Miksi hommat pitää tehdä vaikean kautta silloin, kun tietää, että pian pitäisi tehdä maksimitulokset? Miksi sitä pitää murehtia etukäteen? Miksi pitää yrittää pilata kaikki etukäteen turhalla hermoilulla.

Jälleen kerran harjoituspäiväkirjat pelastivat pulasta. Jännä juttu, miten olen niin monille sanonut, että niitä kannattaa pitää, jotta osaa paremmin suhteuttaa asioita ja sijoittaa itsensä maailmankaikkeuden harmoniaan, mutta kun kyseessä on minä itse niin pysty elämään niin kuin opetan. Ehkä tämä on nyt turhaa ankaruutta, "pyrkimystä täydelliseen valaistumiseen", kun kerran lopulta huomasin turvautua niihin.

Tuossa joku aika sitten kirjoittelin siitä, kuinka olen tehnyt niin vähän pitkiä sukelluksia. Monilta, niin monilta olen kuullut että niihin tottuu vain tekemällä. Tästä lähdetään sitten päättelyketjussa eteenpäin ja päätetään tehdä pitkiä. Mutta voi hyvä mies, kun kroppa ja pää eivät kestä niitä joka päivä tehdä. Nyt sen vasta tajuan. Pitkiä oppii tekemällä pitkiä, mutta nekin pitkät pitää tehdä pitemmällä aikavälillä kuin kuukaudessa. Nyt kun ajattelen niin voisi olla hyvä kokeilla maksimia kerran kuukaudessa. Joskus jo aikaa sitten olen kuullut näin jonkun sanovan. Perustelkaa sanomisenne, jotta minäkin uskoisin heti.

Harjoituspäiväkirja (se jota ei ole netissä - hähää, jotain sentään pysyy salassa) pelasti siis pulasta. Sieltä paljastuu kaikenlaista, mutta myös aivan tavallista, kovaa harjoittelua vielä ennätyssukellusta edeltäviltä päiviltä. Kun saa tehdä niin kuin ennenkin, käyttäytyy myös niin kuin ennenkin. Kun on tavallista niin silloin on tavallista. Jos on jotain spesiaalia, sen tietää. Jos ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa, niin miksi sitä pitäisi jännittää. Keittelen taas aamulla puurot - mitenkähän sujuu. Tuleeko liian löysää vai palaako pohjaan. Voi että, kun tulisi sopivaa.

Niin tosiaan. Miksi muuttaa yhtään mitään ennen kisoja? Tuntuu että mielenrauha alkaa nousta aivan uusiin sfääreihin. Sen kuitenkin uskon, kun Roope muistutti lepäämisestä. Totta kai levätä pitää, mutta liika herkistely ainakin nostaa mulla täpinän niin pahaksi ettei oikein mikään suju. Ruumis kaipaa tasaista kiusausta, jotta malttaa pysyä paikoillaan.

Siis vain parasta. Ja mikä on parasta? Harjoittelu tietysti, kaikissa muodoissaan.

2.4.2006 Hallittu hyperventilaatio

2006-04-02T14:25:00.000+03:00

Static on alkanut kiinnostaa. Tiesin Simon tekevän staticia, joten menin heti kymmeneksi spottaamaan. Tein sitten Tampereen static-gurun jälkeen.

On kivaa, kun on löytänyt lajiin jotain uutta eli staticin ilman laseja ja klipsiä tai maskia. Sanotaan sitä pääluomuksi, kun vielä vedetään huppu pois päästä. Luomu olisi ihan ilman mitään. No jos uikkarit jäisi pois niin voisi tulla porttikielto.

Tein 2:30 ja 3:00, ja tuumasin ettei huvita. Simo ylipuhui tekemään edes vitosen, ja kannustuksesta innostuneena tein 5:31. Helppo veto, ei ollut lähelläkään rajoja. Torstain veto oli aika limiitti - siis se hyperventilaatio.

Simo on puhunut paljon maltillisesta ja hallitusta hyperventilaatiosta. Sanotaan että jos vetää neljä minuuttia palleahengitystä, menee se hyperventilaation puolelle. Klassisin esimerkki on kuitenkin se, että ylihengittää voimakkaasti monta kertaa ja pitkään ennen suoritusta. Simo on vakioinut omat hengityksensä siten, että tietää ihan päivän kunnon mukaan, montako syvää pitää vetää.

Jos tekee kaksi syvää, on se vasta tuuletus. Viisi syvää voi jollakin olla liika, mutta toisille ihan sopiva. Kymmenen on kuulemma jo hyvin paljon. Minä kokeilin tehdä lämppäreissä viisi ja kuusi syvää ennen lähtöä. Pitkässä tein seitsemän syvää hengitystä, ja siihen päälle kolme pientä tasaavaa. Jos nyt muistelee sitä torstain hyperventilaatiota, niin oli tämä paljon fiksumman oloinen. Varoitukset tulivat 2:45. Täysin ventiloimatta ne tulevat ehkä kahden tuntumassa. Kevyellä palleahengityksellä ehkä 2:30 ja täydellä hyperillä 3:45. Joka tapauksessa viisi ja puoli olisi voinut olla raskaampikin. Tämä meni suhteellisen kevyesti.

1.4.2006 Paimio

2006-04-02T14:23:00.000+03:00

Menin perjantaina Paimioon tarkoituksenani tehdä jonkinlainen treeni Solinassa lauantai-aamuna. Sovin homman Roopen kanssa jo alkuviikosta, jolloin vielä suunnittelin tekeväni pitkiä tai kovia treenejä. Asetelman muututtua, suunnitelma jäi, mutta menin Paimioon silti, jotta sain rauhassa jutella Roopen kanssa. Reisusta tuli hyvä mieli. Nyt jaksaa vähän paremmin odotella kisoja, kun sain selviteltyä joitain juttuja Roopen kanssa.

Lauantaina menin altaaseen tietämättä, mitä tekisin. En ollut päättänyt, että tekisin jotain tiettyä, vaikka static ja dnf olivatkin jollain tasolla selviä juttuja. Tein alkuun pari lyhyttä staticia, mutta se ei hirveästi kiinnostanut, joten aloin tehdä dnf:ää. Sykemittari oli jälleen mukana ja sen kanssa tuli leikittyä. Lähdössä syke 95 ja viidenkympin jälkeen 50. Toimii se näköjään liikkeessäkin. Tein pari pidempääkin, kun teki mieli. Ensimmäinen oli jotain 83 metrin tuntumaan ja toinen 75 m.

Ei tehnyt mieli monoilla vasta kuin 6 minuuttia ennen vuoron loppua. Tein siinä pari pätkää ihan huvikseni. On se joskus ollut hauskempaakin.

Kokonaisuutena reissu oli hyvä. Pääsi altaaseen, mutta kuitenkin irti tavallisista kuvioista.

30.3.2006 Kokeilua, sykettä, hyperventilaatiota ja hauskanpitoa!

2006-03-30T21:44:00.000+03:00

On viime aikoina ilo kadonnut näistä hommista. Vähän sitä olin jo itsekin huomannut, mutta en myöntänyt ennen kuin Kimmo mainitsi asiasta. Näin on hyvä. En tee enää ennen kisoja yhtään mitään, mitä ei huvita tehdä.

Menin kuitenkin tänään altaalle. Päivällä ennen päätöstäni oli fiilis se, että en kyllä mene treeneihin. Kun sain systeemit selviksi, alkoikin yllättäen tehdä mieli veteen. Otin kaikki kamat mukaan, mutta monot jätin kotiin. Tiesin sen jo ennalta, että dynaa ei tee mieli tehdä.

Spottailin Simolle staticia ja päätin kokeilla myös. Olin vähän ennakoinut tätä mahdollisuutta ottamalla sykemittarin mukaani. Jätin vielä maskin, lasit ja klipsin pois, joten treenistä tuli oikein kokeilujen äiti.

Sykkeet laskivat jokaisella vedolla 45 tuntumaan, mutta eivät sen alle, paitsi viimeiselläni, jonka tein viikinkinä. Siinä syke putosi 35:een. Virittelin hupun osittain pois, ja se olikin aika hassusti; leuka paikallaan mutta loput käärittynä pään taakse. Tästä pitäisi olla melkein kuva.

Testipenkkiin pääsi myös hyperventilaatio. Sain mieleeni kokeilla puuskuttaa pari minuuttia niin raskaasti kuin vain mahdollista ennen suoritusta. Ensimmäisellä tein reilun vitosen ja toisella kerralla 5:21, joka oli jo sitten rajoilla. Samba oli lähellä, kun en malttanut hengitellä, vaan olin jo sykkeitä kyselemässä Simolta.

Hyperventilaatio todistetusti, tänään siis todistettu, siirtää varoituksia. Sain ensimmäisen nykäyksen toisessa vedossani 3:45 kohdalla, kun ne yleensä tulevat 2:30 tuntumassa. Omaa kuntoa oli myös vaikeampi arvioida lopussa, mutta huomasin selvästi, kuinka järki oli jo heikompi. Olin nykäyksillä reilun 1:30, mikä vei rajoille. Pystyn olemaan yli kolme minuuttia nykäyksillä ilman hyperventilaatiota ja samalla säilyttämään kontrollin paremmin.

Tänään näin.

En olisi ikinä uskonut, että staticointi voi olla näin hauskaa. Idea on kuitenkin se, että tänään huvitti kokeilla, joten menin sen mukaan, ja oli hauskaa. Väkisin tekeminen ei ole kivaa. Nauraminen tekee hyvää; katsokaa vaikka tämä video.

29.3.2006 Että näin

2006-03-30T21:31:00.000+03:00

DYN 2 x 100 m ihan hirveän raskaita. Siihen päälle DNF 88 m ja melkein samba.

VIDEO 3: 136 m

2006-03-29T10:11:00.000+03:00

Nastola 26.3.2006. Sukelluksesta enemmän jutussa 25.-26.3.2006 Nastola/Lahti. Tämän videon katsominen hämmentää siksi, että meno on kaunista koko matkan eikä tekniikka hajoa missään vaiheessa. Sukelluksen lopussa tuntui kuitenkin hyvin pahalta.

Lisätty 21.4.2006 9:03
Tässä sukelluksessa kokeilin mennä vähän kovempaa. Kaulassa oli 3,2 kg paino ja vyöllä 1,5 kg. Tekniikka on varsin eleetöntä. Rasittavinta se on keskivartalolle. Kun potku lähtee koko ajan keskivartalosta on se raskasta vatsalihaksille, mutta erityisesti pohkeille. Jos tekisi vähän suurempaa liikerataa ja käyttäisi enemmän reisiä potkussa, aiheuttaisi se enemmän hapotusta. Hapotus puolestaan auttaa sietämään apnean aiheuttamaa pahaa oloa, sillä reisilihasten kova hapotus aiheuttaa hermoimpulssin, joka on voimakkaampi kuin hiilidioksidista aiheutuva. Tämä vaikuttaa siten, että sukelluksen aikana täytyy vain jaksaa hapotusta - varsinaista apnealle ominaisia reaktioita, kuten palleanykäyksiä ei välttämättä esiinny.

28.3.2006 Pöh

2006-03-29T09:35:00.000+03:00

Tein intervallitreenin, joka jäi kesken. Lähdin vähän ahnehtimaan tekemällä viisikymppisiä 25 sekunnin palautuksilla. Tarkoitus oli puskea 16 kertaa, mutta lopetin yhdeksään. Korjattuani tekniikastani liiat reisipotkut taas pois, ei intervallissakaan hapotus pääse reisiin juuri ollenkaan. Kuitenkin dolphinilla pitää tehdä enemmän työtä ylöspotkun kanssa, joten sain pohkeeni aika pahaan kuntoon.

Kun tietää, mitä odottaa, siihen on helpompi suhtautua, mutta kun tulee yllätyksiä, niitä alkaa kuulostella enemmän ja samalla epäillä tekemisiään. Nyt tiedän seuraavaa treeniä varten odottaa enemmän pohkeita kuin reisiä.

Toinen juttu on se, että oli kerrassaan tyhmää lähteä tekemään 25 sekunnin palautuksilla ihan alusta alkaen. Olin viime viikolla nuhassa ja treenaamatta. Eilinen uinti oli kivaa, vaikka olikin raskasta. Jotenkin sitä tulee asetettua liian kovia tavoitteita. "Kehitys ei saa katketa" on vaarallinen ajatusmalli. Ei aina voi jatkaa siitä, mihin on jäänyt viimeksi. Ei oikein tahdo löytyä malttia.

Ihme säätämiseksi meni. Treenit pitäisi suunnitella etukäteen ja tehdä suunnitelman mukaan eikä lähteä sooloilemaan. Puolen minuutin palautuksilla treeni olisi mennyt hyvin loppuun asti ja sillä olisi saanut paremman tuloksen kuin tällä räpellyksellä. Treenin alku on todella helppo ja neljä ensimmäistä vetoa pystyy helposti tekemään vaikka 20 palautuksilla, mutta sen jälkeen tulee aina vaikea alue, vaikka olisi tehnyt millaisilla palautuksilla.

Olisi jo ne kisat ja pääsisi järveen.

VIDEO 2

2006-03-28T15:10:00.000+03:00

Nastolassa 25.3.2006. Tekniikkapala, 50 m, Flyer, ~25 sekuntia. Vyöllä 1,5 kg, kaulassa 2,2 kg. Kokeilin laajempaa liikerataa. Perse nousee hivenen liian korkealla ja näköjään lantion liike rajoittuu vähän.

VIDEO 1

2006-03-28T14:44:00.000+03:00

Nastolassa 25.3.2006. Tekniikkapala, 50 m, Dolphin, ~25 sekuntia. Vyöllä 1,5 kg, kaulassa 2,2 kg. Perusveto, ihmeempiä miettimättä. Ihan kelvollinen. Dolphin on teknisesti haastavampi mono, kun se on niin basic, kärpäslätkäksi sanotaan.

Käännös on erityisen ansiokas. Jos jotain voi tehdä nopeasti, kannattaa se tehdä nopeasti.

27.3.2006 Uintia

2006-03-28T14:39:00.000+03:00

1500 m VU
500 m RU

Voimat vähissä, kun tuli viime viikko maattua.

25.-26.3.2006 Nastola/Lahti

2006-03-26T22:30:00.000+03:00

Tauko kirjoittelussani on johtunut nuhasta, joka pakotti jättämään treenit väliin viikolla. Päätin parannella kunnolla, ja valmistautua viikonlopun leiriin, sillä halusin olla siellä terveenä.

FDTF järjesti Nastolassa ja Lahdessa hallileirin, ja olin siinä mukana pienessä sivuosassa järjestäjän taholta. Susanna teki suurimman työn hommaillessaan natiivina pelipaikat kuntoon. Minä annoin halukkaille kykyjeni mukaan neuvoja dynamiciin.

Lauantaina ensimmäinen allasosuus oli Nastolan hallissa. Ohjelmassa oli vapaata lutrausta sekä videointia. Videoita purettiin lounaan ja seuran kevätkokouksen jälkeen. Illalla oli Lahden uimahallissa toinen allasvuoro, jossa porukka jakaantui mukavasti stati- ja dynamic-osastoihin. Olin dynaporukassa levittämässä Peterin oppeja potkuharjoituksista. Illalla hotellin huoneessa 418 katsottiin vielä videoita jonkin aikaa.

Sunnuntaina aamualtaaseen päästiin jo puoli kymmeneltä, mikä oli aikaisin, kun huomioidaan kesäaikaan siirtyminen. Aamupalalla olisi tehnyt mieli santsata, mutta piti säästellä treeniä varten. Ohjelmassa oli maksisuorituksia ja videointia. Olin maksimiosastossa spottaamassa ja tein samalla 136 metrisen.

Kovimman dynan teki Jyri 165 metrin tuloksellaan. Kyllä se vaan oli komea veto. Kisasta tulee kova. Eero ei ollut ihan kunnossa viikonloppuna, mutta aikoo tehdä 150+ kisassa. Jyri nyt voi mennä ihan minne vain; en ihmettelisi vaikka 175 metriä menisi kisassa.

Tämä päivä selvitti tilannetta kovasti. Huhuja Jyrin kovasta kunnosta oli kyllä kuulunut, mutta nyt kun näin omin silmin, niin suoritusvarmuus oli sitä luokkaa, että kateeksi käy. Tavallaan Jyrin kova kunto helpottaa omaa tilannettani siten, että voin keskittyä tekemään enemmän omaa sukellustani. Omat nousujohteiset sukellukseni ovat synnyttäneet tilanteen, jossa minuun kohdistuu odotuksia. Myönnän että se tuo paineita menestymiseen.

Nyt kun muut miehet huolehtivat Suomen ennätyksen tekemisestä ja kisan voittamisesta, voin rauhassa tehdä sen, mitä osaan. Ei tarvitse ylittää omia kykyjä. Saan tehdä aivan sen, mitä huvittaa. Näinhän se on aina ollut, mutta ihmismieli on toisinaan sellainen ettei se siihen kovin helpolla sopeudu.

Kisaan olen päättänyt lähteä 138 metrin ennakkoilmoituksella. Se on Hervannan kisan dynan pituus ja 130+ on alkanut olla sellainen tulos, mihin pääsee aina. Käännös sadasta viidestäkymmenestä on kuitenkin aika todennäköinen. Tavoite on mitaleille, mutta niistä pitää silti taistella. Aina voi löytyä joku musta hevonen, joka ei ole pitänyt itsestään meteliä.

Siellä joku jo varmaan miettii kommentointia aiheella "älä mieti mitä muut tekevät", mutta mielestäni tämäkin, sinänsä vaikea aihe, on parempi lausua ääneen kuin pyrkiä kieltämään. Tykkään tietää missä mennään. Ja kuitenkin, vaikka kisassa tehdään oma suoritus, tullaan sitä vertaamaan muiden suorituksiin. En jaa mitaleja etukäteen, vaan arvioin sitä, miten suhtautua tulevaan. Kuulunee kilpailuhenkisyyteen.

Päivän pitkä sukellukseni oli viidenneksi pisin, mitä olen ikinä tehnyt, mutta silti se oli pettymys. Ainakin aluksi. Kokeilin kovempaa vauhtia, mutta jokin tuntui vaan niin kamalalta ja pelotti ja usko loppui enkä näin päässyt tuon pidemmälle. Simo sai sukelluksen videolle ja nähtyäni sen, alkoi päivä paistaa risukasaan. Sukellus ei ollut pitkä, mutta kaunis se oli. Tekniseen puoleen olen enemmänkin kuin tyytyväinen.

136-metrinen osoitti joitain asioita tosiksi. Tekniikkaan on päässyt virheitä, mikä todennäköisesti 150 metrin sukelluksilla on aiheuttanut reisien kovan hapotuksen. Potku ei ole pysynyt puhtaana, vaan reisi on tehnyt liikaa työtä. Tänään reisiä ei hapottanut, vaikka meni todella kovaa, ja tämä vaikutti myös uskon loppumiseen. Ennätykssukelluksillani olin jo ehtinyt ehdollistaa hapotuksen hyvää suoritukseen ja toisin päin hapottomuuden huonoon, liian hitaaseen vetoon, joka olisi alttiimpi samballe. Tämä oli kuitenkin nopea veto 1.16, mutta en tajunnut sitä kunnolla heti, vaikka lähdin kyllä tekemään nopeampaa kuin tavallisesti.

Näin ne teoriat muuttuvat. Katson kuitenkin vielä tilannetta, sillä näin pienellä otoksella ei voi välttämättä tehdä kestäviä päätelmiä. Enemmän taidetaan liikkua huomioiden tasolla. Vähän ärsyttää, kun mikään ei ole kestävää, vaan kaikki voi muuttua. Mistään ei voi sanoa faktaa. Kaiketi tämä on jokin vääristymä, joka johtuu siitä, että mietin, olisiko 29 vai 30 sekuntia per 50 metriä parempi vauhti. Onhan näitä ;)

Laitan videon nettiin, kun saan sen. Näillä näkymin menee keskiviikolle.

19.3.2006 Ei näin

2006-03-19T14:30:00.000+02:00

Itseluottamuksen puute löytää aina tiensä realisoitua. Perjantai ja lauantai menivät huilaillessa, kun oli vähän kipeä olo. Nenässä tuntuu, että siellä on joku pöpö, mutta ei muuten ole mikään. Kuitenkaan nenä ei ole tukkoinen. Yleisesti ottaen tuntuu ettei ole täysin kunnossa.

Keskiviikkona tuli altaalla todella kylmä, vaikka oli puku päällä. Torstaina oli ehkä vähän enteitä huonompaan päin menemisestä, mutta sukellukset kulkivat hyvin. Sitten ymmärsin jättää treenit väliin, kunnes tänään piti päästä altaaseen.

Se on niin kumma juttu, että pitää päästä tekemään, vaikka lepo voisi tuottaa paremman lopputuloksen. Siihen on niin kovin vaikea luottaa, että muka lepäämällä ja jättämällä treenejä väliin voisi saavuttaa tavoitteensa paremmin.

Kun tuntui ettei voi luottaa ruumiin toimintaan täysin, ei sukellukseenkaan voinut täysin luottaa. Pieni epäilyksen häivähdys riittää sabotoimaan kaiken. Sen kyllä myönnän ettei tänään ollut hirveästi kunnianhimoa, vaan olosuhteet tietäen, ennenminkin kokeilla miten menee.

Miksi sitten pitää väkisin tunkea altaalle? Tuo oli oivallus itsellenikin, että en alunperin edes odottanut tekeväni "taas uutta ennätystä", mutta silti sitä vaan jotenkin odottaa, toivoo, kuvittelee niin joka kerta tekevänsä. Jos on viikolla tehnyt 130 ja 150 metriset niin viikonlopun 125 metrinen on suuri tappio, häpeä, osoitus siitä ettei olekaan kehittynyt.

Itsensä ruoskiminen on vähän liian tuttu ilmiö. On merkillistä, miten vähän oikeasti olen tehnyt pitkiä sukelluksia. Kaikkien aikojen sukelluksistani 125 metrisellä pääsee kuitenkin aika korkealle. Tämän päiväinen oli vasta seitsemäs kerta, kun menin vähintään tuon pituuden. Eihän se huonosti voi silloin olla, jos vielä on vähän kipeä olo. Jos olisi kunnolla kuumetta, voisi sanoa olevansa kipeä. Tuntuu aina tekosyyltä kieltäytyä ellei ole vuodepotilaana tai luita poikki.

Tämän päivän sukelluksen fiilis oli kuitenkin aivan erilainen kuin viikolla. Menin varmaan aika hiljaa sillä jalkoja ei juurikaan hapottanut ja sain pienen nykäyksen 50 metrin käännöksen jälkeen. Lisäksi tuli kommenttia, että tekniikka oli huomattavasti huonompaa kuin yleensä.

Enemmän fiiliksiä taisi silti laskea se, että yritin tehdä vielä toisenkin vedon. Siinä luovutin kuitenkin 80 m kohdalla, kun tajusin vihdoin ja viimein, että tänään ei ole sopiva päivä yrittää pitkiä. Toisena juttuna oli se, että kaikki halu ja tahdo sekä usko onnistumiseen olivat menneet. Tänään ei sitä paitsi ollut mitään syytä tehdä pitkää. Viikolla oli kiva pienen tauon jälkeen koittaa pitkää.

Tekniikan suhteen varmaan pitää keskittyä pari kertaa korjaussarjaan. Kun on tullut keskityttyä kaikkeen muuhun, on se jäänyt vähemmälle eikä ole oletettavaa, että se pysyisi itsestään kunnossa ikuisesti.

Väsäsin vielä tällaisen tilaston pitkistä sukelluksistani. Siitä voi melkein päätellä, että voisi kannattaa keskittyä tekemään pitkiä.

16.3.2006 Perusvarmaa, mutta ilman virkamiehiä

2006-03-16T21:56:00.000+02:00

DYN 150 m
DNF 107 m

Altaalle päästiin 19 ja ilmoitin heti alkuun, että official toppini on 19:20 ja että yritän tehdä pitkän vedon - noin 135-160 metriä. Alempi luku itseni varten ja ylempi turvasukeltajille tiedoksi puuttua tarvittaessa peliin.

Jari oli kuitenkin käynyt TKA:lta hakemassa painovöitä, joten niitä piti ruveta testailemaan ja aikaa kului. Altaaseen menin joskus 19:15, jolloin tuumasin, että "hei, toppia pitää siirtää, kun ei kerkiä lämmittelemään". Joku siinä sitten alkoi tekemään kuulutuksia tyyliin "Kalle Rajala, start cancelled" niin tuumasin, että "piru vie, mennään sitten, kun aukomaan alatte".

Kyllähän se vähän jännitti. Tein 2 x 50 m lämppäreinä ja molemmat olivat 27,4 sek. Lähdössä syke oli korkea, mutta eipä tuo haitannut. Olen hyperventilaatiota koettanut parhaani mukaan välttää. Hengitän hyvin vähän ennen suoritusta ja pelkästään nenän kautta. Ennen täyttöä vedän pari kertaa kunnon tuuletuksen. Simon kanssa on tästä paljon ollut puhetta ja tämä tuntuu toimivan, mutta ei mene hyperin puolelle.

Motivaationi pitkiin on nyt hyvä. Kun on käynyt läpi turhautumisen perusharjoitteluun, tuntuu mukavalta korjata satoa. Vaikka matkalla teki pari kertaa mieli luovuttaa, halusin kuitenkin enemmän tehdä pitkän. En halunnut kääntyä 150 metristä sillä ei aina ole hyvä tehdä omia enkkojaan. Toinen juttu on se, että en uskonut meneväni kuin ~ 140 metriin asti. Tämä veto oli aika kova juttu varsinkin kun tein sen 25 metrin altaassa, jossa pitää olla kokoajan kääntymässä.

Olin jo ennen treeniä päättänyt tehdä myös dnf:n. Siinä tavoitealue oli 85-110 metriä. Dynassa ei tule palleanykäyksiä, mutta kyllä niitä dnf:ssä tulee. Viiden kympin jälkeen tuntui ettei oikein huvittaisi jatkaa, mutta päätin tehdä tavoitteeseen saakka. Pian kuitenkin tuumasin, että tästä on niin lyhyt matka eikä järjenkulussa ole vielä edes pikkuvikoja, joten voi hyvin mennä sataseen asti. Loppuun tuli vielä uho, että otetaanpas käännös ja veto, ja sillä se tuli.

Taukoa suoritusten välille taisi tulla noin 50 minuuttia, mikä kului mukavasti muita spottaillen. Tuo on jännä huomata ettei oikeasti tarvitse mitään ihmeellistä kymmenen minuutin transsijoogaa ennen suoritustaan, vaan siihen voi lähteä vähemmälläkin valmistautumisella, vaikka vähän jänskättääkin. Sen kuitenkin sanon, että vaikka lämmittely on amatöörejä varten, niin kannattaa kuitenkin vetää pari viisikymppistä alle ennen kuin lähtee. Tänään myös nesteytys oli paremmalla mallilla kuin eilen.

15.3.2006 Virkamiesdynamic

2006-03-15T23:03:00.000+02:00

Virkamiesdynamic on suoritus, joka on kaikella tapaa hajuton, mauton ja väritön. Ei erityisen helppo tai vaikea. Ei pitkä, ei lyhyt, vaan mahdollisimman peruskeskinkertainen suoritus, joka ei millään tavalla häikäise, mutta on kuitenkin erittäin varma. Vähän kuin virkamiehetkin.

Hienoa kuitenkin huomata että 130 metriä menee näinkin perusvetona. Taisin mennä hyvää vauhtia sillä aikaa kului 1:16 eli viisikymppisen vauhti oli noin 30 sekuntia. Tein vain yhden 50m lämppärin, kun tein vähän staticia vuoron alussa. Päivä ei missään nimessä ollut paras mahdollinen, joten veto oli ihan ok. Lopetin tuohon mittaan lähinnä siksi, että ikinä ei ole hapottanut jalkoja näin lujaa.

Huomenna yritän Hervannassa myös pitkää vetoa - vähän vielä pidempää siis.

14.3.2006 Luopuminen

2006-03-14T21:46:00.000+02:00

Ehkäpä viikko sitten pohtimani asiat olisi pitänyt palauttaa mieleen ennen tämän päivän treeniä. Menin jälleen yhdeksi hallille monon kanssa. Hallilla oli ahdasta, kun ylioppilaskirjoitusten takia kaikki koululaiset laitetaan liikuntatunneillaan uimaan. Sain radan vain hetkeksi ja ehdin uimaan monolla vain 800 metriä.

On pidettävä hyvänä vihjeenä sitä, että treenin keskeytyminen ei harmittanut oikeastaan. Tietysti siinä piti tuskailla, kun rata meni, mutta aika hengetöntä menoa tekemiseni olivat. Tiistain treenillä ei oikeastaan enää mitään tarjottavaa minulle. Siinä ei enää ole mitään haastavaa.

Harjoituksesta luopuminen on vaikeaa. Hankalinta on uskoa muutoksen tärkeyteen. Miksi korjata mitään joka ei ole rikki? Treenissä ei ole mitään vikaa, mutta se ei enää sytytä samalla tavalla. Se ei tunnu enää mukavalta. Siinä ei ole haastetta. Siinä ei ole mitään, mihin voisi kunnolla paneutua. Siitä on tullut liian rutiininomaista.

Tulisiko rutiinia vain sietää? Monessa lajissa huipputulokset saavutetaan kovalla harjoittelulla. En epäile että dynamic eroaisi mitenkään muista. Valmentajat ovat siitä näppäriä pirulaisia, että he kertovat mitä pitää tehdä. Jos valmentajan ja urheilijan suhde on toimiva, molemmat luottavat toisiinsa. Täten myös urheilija voi luottaa siihen, että tekee oikeita harjoituksia.

Tärkeää on nyt siis luottaa valmentajan sanaan. Se hieman rasittaa, kun ei todellakaan voi tietää oikeita ratkaisuja. Eräs väylä on kuunnella itseään. Siitä ei tosin saa muuta varmuutta kuin sen, että toimimalla näin aina, pysyy jollain tavalla johdonmukaisella tiellä, mistä voidaan myöhemmin tehdä arvioita, oliko se kannattavaa.

Niin sanottu tiistain treeni ei enää anna minulle yhtään mitään, vaan siihen tarvitaan muutosta. Kun on tehnyt jotain treeniä pitkään, siihen alkaa tottua. Tottuminen tekee harjoitellun asian helpommaksi, jolloin siitä on enää vaikea saada onnistumisen iloa. Kun jotain osaa, haluaa sen pian osata paremmin. Ai niin, kuukausi kisoihin.

13.3.2006 Sitä samaa

2006-03-13T16:39:00.000+02:00

2 x 400 m VU, aika kovaa

1 x 400 m RU
3 x 400 m VU, hengitys 1 x 400 joka neljäs, 2 x 400 joka kuudes
2 x 200 m VU, aika kovaa
yht. 2800 m

Oli tämä nyt kevyempi kuin perjantain treeni. Ei ollut samalla tavalla loppuun asti revitetty olo. Pää ei juurikaan tullut kipeäksi, mutta vähän silti. Saattaa olla että yli puolen kilometrin pätkät aiheuttavat sitä helpommin kuin nämä lyhyemmät. Joka kuudennellakin uinti meni mukavasti.

10.3.2006 Uintia

2006-03-10T15:47:00.000+02:00

7 x 400 m vapaauinti. Välillä kovaa, välillä ei niin kovaa.
1 x 400 m rintauinti. Piti kokeilla.

Tämä oli kova treeni. Ensimmäinen satanen rauhassa, tosin loppua kohden vähän kiihdyttäen. Toinen satku aika kovaa, ja kolmanteen pieni vauhdin pudotus. Viimeinen satanen aina lujaa. Eniten keskityin jalkatyöhön, kun se on jäänyt lapsipuolen asemaan viritellessäni käsivetoja kohdalleen. Ainakin tämä tuntui jaloissa, mutta myös hartioissa. Näköjään saan hyvän fiiliksen päälle pelkällä fyysisellä suorittamisellakin. Aina ei tarvitse keksiä jotain uutta tai tehdä ennätystä.